Perustelut

Yleistä

Eduskunta on 14.12.2004 käsitellyt hallituksen esityksen laiksi työterveyslaitoksen toiminnasta ja rahoituksesta annetun lain muuttamisesta (HE 156/2004 vp). Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan mietinnön (TyVM 15/2004 vp — HE 156/2004 vp) mukaisesti eduskunta muutti lain tulemaan voimaan porrastetusti. Koko laajuudessaan laki tuli voimaan vuoden 2006 alusta. Lisäksi eduskunta sääti lain määräaikaisena siten, että se on voimassa 31.12.2009 asti.

Valiokunnan mietinnön mukaisesti eduskunta edellytti, että muutoslain vaikutuksia seurataan tutkimuksella, josta ilmenevät lain vaikutukset valmistuvien työterveyshuollon erikoislääkäreiden määrään, työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen laatuun sekä lääkäreiden saatavuuteen kansanterveyslain mukaisiin terveyskeskuksiin.

Valiokunta korosti mietinnössään työterveyshuollon keskeistä merkitystä työpaikkojen psyykkisten ja fyysisten vaarojen kartoittamisessa sekä työsuojelun ja työhyvinvoinnin kehittämisessä. Työterveyshuolto on avainasemassa pyrittäessä huolehtimaan työikäisen väestön terveyden ja työkunnon säilyttämisestä sekä vaikuttamaan työurien pidentämiseen. Jotta työterveyshuolto pystyy vastaamaan näihin haasteisiin, valiokunta piti tärkeänä siellä toimivien hyvää koulutusta ja monipuolista kokemusta ja puolsi alan erikoislääkärikoulutuksen laadullista ja määrällistä kehittämistä.

Valiokunta toistaa näkemyksensä työterveyshuoltotyön ja alan erikoislääkärikoulutuksen kehittämisen tärkeydestä. Erityisesti valiokunta korostaa moniammatillisen yhteistyön ja perusteellisten työpaikkaselvitysten merkitystä hyvän työterveyshuollon toteuttamisessa. Työterveyslääkärin ja -hoitajan tulee tuntea työpaikan olosuhteet, johtamisjärjestelmät ja yhteistyötahot, jotta he voivat vaikuttaa työpaikan olosuhteisiin ja työhyvinvoinnin paranemiseen niin, että tulokset näkyvät työturvallisuuden ja työilmapiirin paranemisena, sairauspoissaolojen vähenemisenä ja eläkkeellesiirtymisiän nousuna.

Koulutuksen laadun parantaminen

Selvityksen mukaan erikoislääkärikoulutuksen laatuun on pyritty vaikuttamaan perustamalla kliinisen opettajan määräaikainen virka kaikkiin alan opetusta antaviin yliopistoihin. Kliiniset opettajat kehittävät erikoislääkärikoulutuksen sisältöä yhdessä professoreiden kanssa.

Koulutuksen tavoitteita on tarkistettu uudessa opetussuunnitelmassa. Erikoistumispalvelusta tehdään entistä enemmän tavoitteellista koulutusta pelkän käytännön työnteon sijasta. Kliiniset opettajat ovat kehittäneet erikoistumisen alussa tarjottavaa starttiseminaaria niin, että seminaari tukisi entistä paremmin henkilökohtaisen koulutussuunnitelman tekemistä. He myös ohjaavat erikoistuvia lääkäreitä näiden suunnitelmien teossa.

Kliiniset opettajat suunnittelevat ja organisoivat yhdessä professorien kanssa kentällä toimivien kouluttajalääkäreiden koulutusta sekä valvovat ja ohjaavat koulutusta koulutuspaikoilla. He osallistuvat koulutuspaikkasopimusten uusimiseen ja keskustelevat kouluttajien kanssa kouluttajan tehtävistä.

Valiokunta pitää työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen laatua erittäin tärkeänä, jotta työterveyshuolto pystyy vastaamaan alan monipuolisiin haasteisiin ja työterveyslääkäreillä on hyvät valmiudet johtaa moniammatillisia tiimejä. Valiokunta korostaa, että lain vaikutuksia seurattaessa tulee tutkia järjestelmällisesti myös koulutuksen laatua ja erikoistuvien lääkäreiden kokemuksia saamastaan koulutuksesta. Erikoistujilta saatu palaute tulee ottaa huomioon muun muassa uusittaessa koulutussopimuksia ja ohjattaessa koulutuslääkäreiden toimintaa.

Lääkärien saanti terveyskeskuksiin

Mietinnössään valiokunta oli huolissaan erikoislääkärien saatavuudesta varsinkin terveyskeskusten palvelukseen ja katsoi, että yksityisellä sektorilla suoritettava työterveyslääkärien erikoistumiskoulutus saattaa vetää kunnalliselta terveydenhuollolta työvoimaa erikoistumiskoulutukseen ja syventää edelleen työvoimapulaa terveyskeskuksissa. Valiokunta edellyttikin tutkimusta siitä, mikä vaikutus lailla on lääkäreiden saatavuuteen kansanterveyslain mukaisiin terveyskeskuksiin.

Selvityksen mukaan vuonna 2005 työterveysyksiköistä reilu kolmannes oli terveyskeskusten yhteydessä ja niiden asiakkaina oli 64 % sopimusasiakkaista. Palvelujen piirissä olevista henkilöasiakkaista oli 39 % lääkärikeskusten ja 37 % terveyskeskusten asiakkaina, työnantajien omissa työterveysyksiköissä oli 18 % ja työnantajien yhteisissä yksiköissä 6 % asiakkaista. Lääkärikeskusten henkilöasiakasmäärä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Terveyskeskusten henkilöasiakasmäärä on kasvanut hitaammin kuin lääkärikeskusten ja työnantajien omien yksiköiden asiakasmäärä on vähentynyt.

Kuntien terveyskeskuksilla on pulaa työterveyshuollon erikoislääkäreistä ja työterveyshuoltoon erikoistuvista lääkäreistä. Vuonna 2005 vain 33 %:lla terveyskeskuksista oli käytössään työterveyshuollon erikoislääkäri. Myös terveyskeskuslääkärien saanti on vaikeutunut. Vuonna 2006 oli 570 virkaa eli noin 16 % kaikista viroista ja toimista ilman kunnallista viranhaltijaa ja kokonaan hoitamatta oli noin 9 % lääkärintehtävistä. Selvityksen mukaan lisätyn työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen ei arvella suoraan vähentäneen lääkäreiden saatavuutta terveyskeskuksiin.

Selvityksestä ei ilmene, missä määrin erikoistumiskoulutukseen on hakeuduttu kunnalliselta puolelta, kuinka suuri osa erikoistuvista lääkäreistä on suorittanut kahden vuoden työjakson yksityisellä puolella ja mihin valmistuneet erikoislääkärit ovat sijoittuneet valmistumisensa jälkeen. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa esitetyn näkemyksen mukaan moni lääkäri kiinnittyy erikoistumispaikkaansa valmistumisen jälkeen.

Pienten terveyskeskusten työterveysyksiköihin on ollut vaikeaa saada työterveyshuollon erikoislääkäreitä. Työ pienen yksikön ainoana työterveyslääkärinä, mahdollisesti vielä osa-aikaisena, ei houkuttele. Työn hallinnan tunnetta on vaikea saavuttaa, jos on vastuussa monen sadan yrityksen työterveyshuollosta, jos työaika ei jousta elämäntilanteen mukaan eikä poissaolopäiville saa sijaista. Hyvän työterveyshuoltokäytännön mukaiseen toimintaan tarvitaan moniammatillinen tiimi, jota on ollut vaikea luoda pieniin yksiköihin.

Valiokunta korostaa terveyskeskusten työterveysyksiköiden merkitystä koko maan kattavan hyvän työterveyshuollon järjestämisessä. Pienemmillä paikkakunnilla yksityisiä työterveyshuoltopalveluja ei yleensä ole edes saatavilla, ja suuremmillakin paikkakunnilla pienet yritykset hakeutuvat yleensä terveyskeskusten asiakkaiksi. Asiakaskunnan monipuolisuuden vuoksi työ kunnallisessa työterveysyksikössä on hyvin vaativaa ja edellyttää käytännössä kaikkien toimialojen tuntemusta.

Terveyskeskusten työterveyshuollon kehittämiseksi valiokunta pitää tärkeänä, että Paras-hankkeen yhteydessä yhdistetään pieniä yksiköitä ja tiivistetään yhteistyötä niin, että työterveyshuollon erikoislääkärit voivat keskittyä työterveyslääkärin työhön. Tällaisia yhdistymis- ja yhteistoimintahankkeita on jo tekeillä eri puolilla maata. Niiden myötä uskotaan työterveyshuollon palvelujen kehittyvän ja alan erikoislääkärien saatavuuden paranevan kunnallisella puolella.

Isommissa yksiköissä erikoislääkärit voivat käyttää aikaa myös erikoistuvien ohjaukseen, jolloin erikoistuminen onnistuu terveyskeskuksissa entistä paremmin. Optimaalisessa tilanteessa erikoistuvalla lääkärillä on mahdollisuus saada riittävästi sekä toimipaikkakoulutusta että työpaikan ulkopuolista koulutusta, valita erikoistumisohjaajansa, perehtyä kiinnostuksensa mukaan tarkemmin muutamaan toimialaan moniammatillisen tiimin jäsenenä ja saada ohjausta myös tiimin johtamiseen. Valiokunta pitää tärkeänä, että rahoituksen saamisesta erikoistumiskoulutukseen kunnallisille työterveyshuoltoyksiköille huolehditaan ja niitä rohkaistaan koulutuksen lisäämiseen. Näin edistetään työterveyshuollon erikoislääkäreiden saantia myös niiden palvelukseen. Tärkeää on kehittää myös kunnallisissa työterveysyksiköissä tehtävän työn houkuttelevuutta. Työn hallinnan tunne on keskeisin työuupumusta ja kyynistymistä ehkäisevä tekijä. Valiokunta korostaakin, että työterveyshuolto tulee järjestää siten, että työterveyslääkärit voivat tehdä hyvän työterveyshuoltokäytännön mukaista työtä moniammatillisessa tiimissä ja kokea hallitsevansa työnsä niin osaamisen kuin työn määränkin suhteen. Joustomahdollisuudet parantavat työssä viihtymistä ja jaksamista. Työterveystiimin jäsenille tulee myös järjestää mahdollisuus saada tarvitsemaansa ammatillista tukea.

Kuntien omien työntekijöiden työterveyshuolto on yleensä järjestetty terveyskeskusten työterveysyksiköissä. Työterveyshuollon laatu on jatkossa tärkeä kilpailutekijä, kun työntekijöiden saatavuus kuntien palvelukseen vaikeutuu ja hyvistä työntekijöistä joudutaan kilpailemaan. Tämä korostaa entisestään hyvin toimivan, laaja-alaisen työterveyshuollon järjestämisen tärkeyttä kunnissa.

Pitkään toimineiden työterveyslääkärien pätevöittäminen

Vuoden 2002 työterveyshuoltolain ja sen nojalla annettujen säännösten mukaan työterveyshuollossa päätoimisesti työskentelevien lääkäreiden tulee olla työterveyshuollon erikoislääkäreitä. Osa-aikaisesti työterveyshuollossa toimiville riittää vähintään seitsemän opintoviikon laajuinen työterveyshuollon koulutus. Ne lääkärit, jotka olivat päteviä toimimaan työterveyshuollossa ennen lain voimaantuloa (1.1.2002), ovat edelleen päteviä silloisiin ja niitä vastaaviin työterveyshuollon tehtäviin.

Valiokunnan mietinnössä kiinnitettiin huomiota erikoislääkäritutkinnon vaatimiseen myös kaikilta alalla jo pitkään toimineilta, urallaan eteenpäin pyrkiviltä työterveyslääkäreiltä ja katsottiin sen voivan johtaa epätarkoituksenmukaiseen koulutusvoimavarojen käyttöön. Valiokunta piti tärkeänä, että hallitus selvittää, olisiko mahdollista luoda järjestelmä, jolla pitkään alalla toimineet työterveyslääkärit voisivat osoittaa pätevyytensä ilman erikoistumiskoulutusta. Näin saataisiin erikoistumispaikkojen jonot lyhenemään ja rajalliset voimavarat ohjattua niiden lääkäreiden erikoistumiskoulutukseen, jotka ovat vasta aloittamassa uraansa työterveyshuollon palveluksessa.

Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksestä ei ilmene, missä määrin tällaisia pitkään työterveyshuollossa toimineita lääkäreitä on alalla ja onko hallitus selvittänyt mahdollisuuksia luoda järjestelmä, jolla voitaisiin yksinkertaistaa ja nopeuttaa heidän pätevöitymistään. Valiokunta pitää tärkeänä, että asia selvitetään.

Lain toimivuutta koskevan tutkimustyön jatkaminen

Valiokunta pitää tärkeänä, että sosiaali- ja terveysministeriössä jatketaan työtä lain toimivuuden ja tuloksien seuraamiseksi. Erityisesti valiokunta korostaa tarvetta tutkia entistä tarkemmin lain vaikutuksia lääkäreiden saatavuuteen kunnalliselle puolelle. Samalla tulee selvittää, missä määrin terveyskeskusten työterveyshuollot ovat saaneet rahoitusta erikoislääkärikoulutuksen järjestämiseen ja miten rahojen käyttöä koulutuksen kehittämiseen on seurattu.

Selvityksen mukaisen tutkimuksen on tehnyt Työterveyslaitos, joka on keskeinen toimija lain toimeenpanossa. Koska suuri osa lain mukaisesta rahoituksesta ohjautuu Työterveyslaitoksen toimintaan, valiokunta pitää parempana, että tutkimus jatkossa tehtäisiin jossakin riippumattomassa tutkimuslaitoksessa.