Yleistä 

Valtioneuvoston EU-selonteko pohjautuu pääministeri Sanna Marinin hallituksen hallitusohjelmaan ja noudattelee hyvin pitkälti sen linjauksia ja arvopainotuksia. Selonteko jättää valtioneuvoston oman liikkumavaran EU-politiikan johtamisessa tarkoituksella mahdollisimman laajaksi.  

Lisäksi selonteko on hyvin tekninen, joten se jättää valtioneuvoston oman liikkumavaran EU-politiikan johtamisessa tarkoituksella mahdollisimman laajaksi. Ongelmallista on myös, ettei selonteko luo selkeää pohjaa EU-politiikan vaihtoehtojen käsittelemiselle. Yleisellä tasolla selonteko syleilee lähes kaikkea, ja sen perusteella on hyvin vaikea nähdä, missä asioissa nykyinen hallitus tosiasiassa olisi pyrkinyt saamaan äänensä EU:ssa kuuluviin. Selonteosta ei käy ilmi, mitkä ovat hallituksen konkreettiset prioriteetit tai mitä asioita Suomi EU:ssa ajaa.  

Perussuomalaisten valiokuntaryhmä katsoo, että selonteossa olisi tullut tarjota myös kattavampi vaikutusarvio elpymisrahaston seurauksista ja EU:n integraatiokehityksestä. Pelkkä maininta elpymispaketin kertaluonteisuudesta ja ainutkertaisuudesta ei enää riitä. Selonteon perusteella syntyy se käsitys, ettei Suomella ole lainkaan itsenäistä EU-politiikkaa, vaan se ainoastaan reagoi muiden aloitteisiin ja mukautuu niihin. On syytä epäillä, että elpymispaketista syntyy uusi toimintatapa, johon turvaudutaan uudelleen seuraavan kriisin iskiessä.  

Suomen toimintamalliksi on lukuisissa asioissa muodostunut pyrkiä esittäytymään hinnalla millä hyvänsä EU:n mallioppilaana. Muista jäsenmaista poiketen Suomi ei pyri nostamaan kansallista etuaan esiin, vaan edunvalvonnan sijasta pyrkii kompromisseihin silloinkin, kun kansallisesta näkökulmasta Suomi pärjäisi paremmin ilman EU:n sotkeutumista asioihin. Lisäksi EU-lainsäädännön päälle on usein säädetty minimivaatimuksia tiukempia kansallisia säädöksiä, joiden osalta on perusteltua kysyä, millä tavoin tällaisen ns. kansallisen lisän säätäminen on maamme edun mukaista?  

Työelämä ja sosiaalinen ulottuvuus 

Ilmastotoimet ja ns. vihreä siirtymä ovat toistaiseksi konkreettisesti tarkoittaneet teollisuuden, työpaikkojen ja verotulojen sekä niistä saatavan hyvinvoinnin karkaamista Suomesta ulkomaille, kun Suomi pyrkii hiilineutraaliksi EU:n tavoitetasoa nopeammin. Työpaikkojen ja verotulojen menetyksellä tulee olemaan sekä suoria että epäsuoria kielteisiä hyvinvointivaikutuksia sekä yksilötasolla että yhteiskunnan tasolla hyvinvointivaltion rahoituksen kannalta. Selonteossa mainitaan tavoitteena EU:n kilpailukyvyn edistäminen, mutta kansallisella tasolla kilpailukyvyn edistäminen tuntuu unohtuneen kokonaan. Tällä tulee olemaan merkittäviä vaikutuksia tarjolla olevien työpaikkojen ja työn määrään Suomessa. Myöskään Suomen harjoittaman EU-politiikan vaikutuksia alueellisen tasa-arvon näkökulmasta ja eri aloilla ei ole tutkittu. Suomen kannalta sosiaaliturvan harmonisaatio EU-tasolla voi hyvinkin tarkoittaa heikennyksiä nykyiseen tasoon verrattuna. Lisäksi muista EU-maista poikkeavasti toteutettu asumisperusteinen työttömyysturva tulee erittäin kalliiksi ja toimii kannustimena järjestelmän hyväksikäytölle ns. sosiaaliturvaperusteisen maahanmuuton muodossa, kun sosiaaliturvajärjestelmän piiriin pääsemisen edellytyksenä maahan tulevalta EU:n ulkopuolisenkaan maan kansalaiselta ei edellytetä työhistoriaa Suomessa. Sosiaaliturvajärjestelmämme sisältää lisäksi merkittäviä kannustinloukkuja, jotka eivät kannusta työllistymään ainakaan pienipalkkaisiin töihin, kun käteen jäävän tulon määrä ei oleellisesti kasva verrattuna sosiaaliturvan varassa elämiseen. Perussuomalaisten valiokuntaryhmä katsoo, että sosiaaliturvaa koskevien ongelmien selvittämisen ja ratkaisemisen tulisi olla hallituksen prioriteettilistan kärkipäässä. 

Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo  

Mikäli Suomesta häviää harjoitetun politiikan seurauksena kokonaisia teollisuudenaloja, alueelliset vaikutukset tulevat olemaan merkittäviä ja sillä tulee olemaan negatiivisia vaikutuksia hyvinvointiin eri puolilla maata. Myös köyhyys ja sosiaalinen eriarvoisuus maan eri osien välillä on vaarassa kasvaa epäonnistuneen EU-politiikan ja kansallisen työllisyyspolitiikan seurauksena. Valtioneuvoston tulisi EU-politiikan osana tarkastella työllisyys- ja hyvinvointivaikutuksia kotimaassa merkittävästi nykyistä enemmän ennen Suomen kannan muodostamista. Tämän ajattelun tulisi olla myös osana ilmastopolitiikkaa: kannattaako maailman kunnianhimoisin ilmastopolitiikka, jos sillä on erittäin merkittäviä negatiivisia yhteiskunnallisia vaikutuksia Suomessa niin työllisyyden kuin hyvinvoinnin näkökulmasta ja samaan aikaan vastaava tuotanto tapahtuu Suomen ulkopuolella suuremmilla ilmastovaikutuksilla. 

Köyhyyden torjunnan EU-tasolla pitäisi perustua tuottavan työn luomiseen jäsenvaltioihin ja hyvinvoinnin luomiseen verotulojen kautta, ei tulonsiirtoina jäsenvaltioiden välillä. Perussuomalaisten valiokuntaryhmä katsoo, että Suomessa hallitus toisensa jälkeen on laiminlyönyt Suomen edunvalvonnan olemalla vaatimatta nettosaajapuolella olevilta jäsenmailta toimenpiteitä, joilla ne tervehdyttäisivät talouttaan, tehostaisivat veronkantoaan sekä kitkisivät yhteiskunnista laajamittaisen korruption. EU:ssa on mittava vapaamatkustajaongelma, jonka jatkumiseen Suomen hampaattomuus neuvotteluissa omalta osaltaan on vaikuttanut ja joka heikentää sekä hyvinvointia että kilpailukykyä koko unionin tasolla. 

Lopuksi 

Perussuomalaisten valiokuntaryhmä korostaa hyvin painokkaasti, että päätöksenteko työllisyys- ja sosiaalipolitiikassa on tulevaisuudessakin pidettävä jäsenmaissa. Suomen tulisi korostaa toissijaisuusperiaatetta eli omaa kansallista lainsäädäntöä asioiden ensisijaisena ratkaisukeinona ja sallia uutta sääntelyä ainoastaan niissä kysymyksissä, joiden ratkaiseminen nimenomaisesti vaatii kansainvälistä yhteistyötä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Suomen tulisi myös korjata oman lainsäädäntönsä ongelmia, jotka koskevat muun muassa sosiaaliturvaa ja siihen liittyviä kannustinloukkuja. Perussuomalaisten valiokuntaryhmä katsoo, että Euroopan unionin tärkein tehtävä tulee olla yhdistää jäsenvaltioiden taloudelliset etuudet ja tätä kautta ylläpitää rauhaa ja yhteistyötä kansakuntien välillä, minkä vuoksi EU:ta tulisi pitää ensisijaisesti vapaakauppaliittona ja kansallisvaltioiden oma päätösvalta säilyttää muissa asioissa. Esimerkiksi uusi elpymisväline kuitenkin muuttaa talous- ja rahaliittoa ratkaisevasti ja kiihdyttää integraatiota. Huomattava on, että julkisessa EU-tason keskustelussa elpymisväline nähdään pysyvän fiskaaliunionin alkuna, ei kertaluonteisena ja poikkeuksellisena kriisitoimena, jollaisena Suomen hallitus sitä pitää. Valtioneuvoston selonteossa olisikin tullut selkeästi ottaa kielteinen kanta tähän liittovaltiokehitykseen. 

Kokonaisuutena ottaen katsomme, että Suomessa on nyt jos koskaan aika käydä kriittinen keskustelu EU:n tulevaisuudesta ja erityisesti siitä, missä muodossa EU palvelisi parhaiten Suomea ja suomalaisia. Suomella tulisi olla selkeä visio siitä, mitä me EU:lta haluamme ja mikä on sen hinta.