2.2
Menot
Komission mukaan, sen talousarvioesityksen tavoitteena on suunnata varoja sellaisiin toimiin, jotka edistävät muun muassa Euroopan resilienssiä ja ovat keskeisiä Euroopan tulevaisuuden kannalta, kuten siirtymä kohti vihreää, digitaalista ja kestävää Eurooppaa. Talousarvioesityksen otsakkeessa 1 pääpaino olisi digitalisaation ja tutkimuksen tukemisessa. Kestävää rakennemuutosta ja vihreää kasvua tuettaisiin erityisesti otsakkeiden 2 ja 3 rahoitusohjelmilla. Talousarvioesityksen otsakkeiden 4 ja 5 ohjelmat koskevat muun muassa muuttoliiketoimia sekä turvallisuutta ja puolustusta. Otsakkeen 6 ohjelmat sisältävät rahoitusta EU:n ulkosuhteisiin. Talousarvioesitys sisältää monivuotisen rahoituskehyksen välitarkistuksen vaikutukset varainhoitovuoden 2025 osalta.
Vuoden 2025 talousarvioesityksen sitoumusten kokonaistaso olisi rahoituskehyksen sisäpuolelle kuuluvien ohjelmien osalta 193 046,9 miljoonaa euroa (1,05 % EU27:n BKTL:sta). Maksujen osalta kokonaistaso olisi talousarvioesityksen mukaan 147 090,5 miljoonaa euroa (0,8 % EU27:n BKTL:sta). Kun mukaan lasketaan rahoituskehyksen ulkopuoliset erityisvälineet, talousarvioesityksen kokonaissumma olisi sitoumuksina 199 716,8 miljoonaa euroa (1,08 % EU27:n BKTL:sta) ja maksuina 152 684,1 miljoonaa euroa (0,83 % EU27:n BKTL:sta). Kokonaisuutena sitoumukset kasvaisivat +2,3 % ja maksut +4 % vuoteen 2024 verrattuna. Talousarvioesityksessä kokonaistason ja rahoituskehyksen katon välinen liikkumavara ennakoimattomiin menoihin vastaamiseksi (marginaali) olisi sitoumusten osalta 419,3 miljoonaa euroa ja maksujen osalta 29 745,3 miljoonaa euroa. Edellä mainitut luvut eivät sisällä elpymisvälineestä kohdentuvan rahoituksen maksumäärärahoja.
Erityisrahoitusvälineillä voidaan vastata poikkeuksellisiin ja ennakoimattomiin tilanteisiin, ulkoisiin tai sisäisiin, ja ne otetaan käyttöön tarvittaessa, silloin kun menoja ei voida rahoittaa yhden tai useamman rahoituskehyksen otsakkeen enimmäismäärien rajoissa käytettävissä olevista määristä. Erityisrahoitusvälineet ovat rahoituskehyksen ulkopuolisia välineitä. Komissio esittää rahoituskehyksen ulkopuolisiin temaattisiin erityisrahoitusvälineisiin (Euroopan globalisaatiorahasto, solidaarisuus- ja hätäapuvaraus, Brexit-mukautusvaraus ja Ukraina-varaus) sitoumuksina 6 669,9 miljoonaa euroa ja maksuina 5 593,6 miljoonaa euroa. Vuoteen 2024 verrattuna temaattisten erityisrahoitusvälineiden sitoumukset kasvaisivat 152,3 miljoonaa euroa (+2,3 %) ja maksut 102,5 miljoonaa euroa (+1,9 %). Lisäksi komissio ehdottaa joustovälineen käyttöönottoa sitoumuksina 1 192,8 miljoonaa euroa otsakkeessa 2b ja maksuina kaikkiaan 1 457,8 miljoonaa euroa, sekä yhden ainoan liikkumavaravälineen käyttöönottoa sitoumuksina 490,4 miljoonaa euroa otsakkeessa 7.
Alla on komission talousarvioesityksessään esittämä taulukko sitoumusten ja maksujen kehittymisestä otsakkeittain varainhoitovuosina 2024 ja 2025. Vuoden 2024 luvut sisältävät myös lisätalousarviot nro 1/2024 ja nro 2/2024.
Taulukko 1: Talousarvioesitys 2025 |
|
Maksusitoumus- (MSM) ja maksumääräraha (MM), miljoonaa euroa käyvin hinnoin |
| Talousarvioesitys 2025 | Talousarvio 2024 ml. lisätalousarviot 1-3/24 | Osuus talousarvioesityksestä 2025 (%) | Ero 2025‒2024 | Ero 2025/2024 (%) |
|
|
| (1) | (2) | (3) | (1 ‒ 2) | (1 / 2) |
| MSM | MM | MSM | MM | MSM | MM | MSM | MM | MSM | MM |
1. Sisämarkkinat, innovointi ja digitaalitalous | 21 377,7 | 20 438,9 | 21 493,4 | 20 828,0 | 10,7 % | 13,4 % | -115,7 | -389,1 | -0,5 % | -1,9 % |
Rahoituskehyksen katto | 21 596,0 | | 21 598,0 | | | | | | | |
Liikkumavara | 218,3 | | 104,6 | | | | | | | |
2. Koheesio, palautumiskyky ja arvot | 78 128,2 | 41 618,7 | 74 564,3 | 33 719,6 | 39,1 % | 27,3 % | 3 563,9 | 7 899,1 | 4,8 % | 23,4 % |
josta joustovälineellä | 1 192,8 | | 1 293,1 | | | | | | | |
josta yhdellä ainoalla liikkumavaravälineellä | | | | | | | | | | |
josta EURI-välineellä | 1 239,1 | | | | | | | | | |
Rahoituskehyksen katto | 75 697,0 | | 73 289,0 | | | | | | | |
Liikkumavara | 0,8 | | 17,8 | | | | | | | |
josta Taloudellinen, sosiaalinen ja alueellinen koheesio (2 a) | 66 360,2 | 30 259,0 | 64 665,2 | 24 155,7 | 33,2 % | 19,8 % | 1 695,0 | 6 103,3 | 2,6 % | 25,3 % |
josta Palautumiskyky ja arvot (2 b) | 11 767,9 | 11 359,7 | 9 899,1 | 9 563,9 | 5,9 % | 7,4 % | 1 868,8 | 1 795,7 | 18,9 % | 18,8 % |
3. Luonnonvarat ja ympäristö | 57 275,0 | 52 682,4 | 57 338,6 | 54 151,4 | 28,7 % | 34,5 % | -63,7 | -1 469,0 | -0,1 % | -2,7 % |
Rahoituskehyksen katto | 57 336,0 | | 57 449,0 | | | | | | | |
Liikkumavara | 61,0 | | 110,4 | | | | | | | |
josta Markkinoihin liittyvät menot ja suorat tuet | 40 528,9 | 40 623,8 | 40 517,3 | 40 505,5 | 20,3 % | 26,6 % | 11,6 | 118,3 | 0,0 % | 0,3 % |
4. Muuttoliike ja rajaturvallisuus | 4 776,5 | 3 201,3 | 3 892,7 | 3 249,0 | 2,4 % | 2,1 % | 883,8 | -47,6 | 22,7 % | -1,5 % |
Rahoituskehyksen katto | 4 871,0 | | 4 020,0 | | | | | | | |
Liikkumavara | 94,5 | | 127,3 | | | | | | | |
5. Turvallisuus ja puolustus | 2 617,0 | 2 128,6 | 2 697,2 | 2 035,4 | 1,3 % | 1,4 % | -80,2 | 93,2 | -3,0 % | 4,6 % |
josta joustovälineellä | | | 317,2 | | | | | | | |
Rahoituskehyksen katto | 2 617,0 | | 2 380,0 | | | | | | | |
Liikkumavara | | | | | | | | | | |
6. Naapurialueet ja muu maailma | 16 258,2 | 14 406,3 | 16 731,0 | 15 315,1 | 8,1 % | 9,4 % | -472,8 | -908,8 | -2,8 % | -5,9 % |
josta joustovälineellä | | | 28,8 | | | | | | | |
josta yhdellä ainoalla liikkumavaravälineellä | | | 371,2 | | | | | | | |
Rahoituskehyksen katto | 16 303,0 | | 16 331,0 | | | | | | | |
Liikkumavara | 44,8 | | | | | | | | | |
7. EU:n yleinen hallinto | 12 614,4 | 12 614,4 | 11 988,0 | 11 988,0 | 6,3 % | 8,3 % | 626,4 | 626,4 | 5,2 % | 5,2 % |
josta yhdellä ainoalla liikkumavaravälineellä | 490,4 | | 215,0 | | | | | | | |
Rahoituskehyksen katto | 12 124,0 | | 11 773,0 | | | | | | | |
Liikkumavara | | | | | | | | | | |
Määrärahat yhteensä otsakkeet 1-7 | 193 046,9 | 147 090,5 | 188 705,2 | 141 286,4 | 96,7 % | 96,3 % | 4 341,8 | 5 804,1 | 2,3 % | 4,1 % |
josta joustovälineellä | 1 192,8 | 1 457,8 | 1 639,1 | 1 738,0 | | | | | | |
josta yhdellä ainoalla liikkumavaravälineellä | 490,4 | | 586,2 | | | | | | | |
josta EURI-välineellä | 1 239,1 | | | | | | | | | |
Rahoituskehyksen katto | 190 544,0 | 175 378,0 | 186 840,0 | 170 543,0 | | | | | | |
Liikkumavara | 419,3 | 29 745,3 | 360,1 | 30 994,6 | | | | | | |
Menot % BKTL:sta | 1,05 % | 0,80 % | 1,06 % | 0,80 % | | | | | | |
Temaattiset erityisrahoitusvälineet | 6 669,9 | 5 593,6 | 6 517,6 | 5 491,1 | 3,3 % | 3,7 % | 152,3 | 102,5 | 2,3 % | 1,9 % |
Yhteensä kaikki | 199 716,8 | 152 684,1 | 195 222,8 | 146 777,5 | 100 % | 100 % | 4 494,0 | 5 906,6 | 2,3 % | 4,0 % |
Menot % BKTL:sta | 1,08 % | 0,83 % | 1,10 % | 0,83 % | | | | | | |
Otsake 1: Sisämarkkinat, innovointi ja digitaalitalous
Otsake 1 on keskeisessä asemassa innovaatioiden, sisämarkkinoiden kehittämisen, strategisten investointien ja digitalisaation mahdollistajana. Otsakkeeseen kuuluvat muun muassa tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma
Horisontti Eurooppa
,
Digitaalinen Eurooppa
-ohjelma, strategisten investointien keskeinen ohjelma
Verkkojen Eurooppa
-väline sekä investointiohjelma
InvestEU
. Otsakkeesta 1 rahoitettavia tärkeimpiä hajautettuja virastoja ovat muun muassa Euroopan Unionin avaruusohjelmavirasto, Euroopan kemikaalivirasto ja Euroopan meriturvallisuusvirasto.
Komissio esittää otsakkeeseen 1 sitoumusmäärärahoina 21 377,7 miljoonaa euroa ja maksumäärärahoina 20 438,9 miljoonaa euroa vuodelle 2025. Tämä tarkoittaisi sitoumusmäärärahoihin -0,5 % laskua ja maksumäärärahoihin -1,9 % laskua vuoteen 2024 verrattuna. Otsakkeen liikkumavaraksi jäisi noin 218,3 miljoonaa euroa.
Osana monivuotisen rahoituskehyksen välitarkistusta sovittiin vuosille 2025-2027 uudelleenkohdennustoimista, joista kohdistui 2 100 miljoonaa euroa otsakkeessa 1 Horisontti Eurooppa-ohjelmaan. Vuoden 2025 talousarvioesityksessä uudelleenkohdennettava määrä olisi 397 miljoonaa euroa. Välitarkistuksen yhteydessä toimielimet sopivat myös lisätä varainhoitoasetuksen 15(3) artiklan mukaisia, tutkimusohjelmien uudelleenkohdennuksia yhteensä 100 miljoonalla eurolla, josta 23 miljoonaa euroa kohdennettaisiin Horisontti Eurooppa-ohjelmaan vuonna 2025.
Komissio esittää lisäksi
elpymisvälineen
rahoituksesta kohdentuvina
maksuina 1 779 miljoonan euron lisäystä otsakkeeseen 1.
Horisontti Eurooppa
Otsakkeen 1 ylivoimaisesti suurin ohjelma on tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma
Horisontti Eurooppa
.
Horisontti Euroopan
avulla rahoitetaan tärkeää tutkimusta esimerkiksi strategisen autonomian, Euroopan ekosysteemien ja luonnon monimuotoisuuden suojelun, palautumiskyvyn sekä vihreän siirtymän ja digitalisaation aloilla. Komissio esittää ohjelmalle sitoumuksina 12 737,3 miljoonaa euroa (-1,2 % vrt. vuoteen 2024) ja maksuina 11 119,2 miljoonaa euroa (-6,0 %).
Komission
Horisontti Eurooppaan
esittämät määrärahat sisältäisivät aiempien sitoumusten uudelleen käyttöönottamista EU:n varainhoitoasetuksen (VHA) 15 (3) artiklan nojalla 95,9 miljoonan euron edestä vuodelle 2025.
Lisäksi talousarvioesitys sisältää rahoituskehysasetuksen (neuvoston asetus EU, Euratom N:o 2020/2093) 5 artiklan mukaisen määrärahojen korottamisen
Horisontti Eurooppa
-ohjelmalle 540,7 miljoonalla eurolla.
Euroopan strategiset investoinnit
Otsakkeen 1 muut merkittävimmät ohjelmat ovat Euroopan strategiset investoinnit –osioon kuuluvat investointiohjelma
InvestEU
, strategisten yhteyksien ohjelma
Verkkojen Eurooppa
-väline
(
CEF
) ja digitaalisaation erityisohjelma
Digitaalinen Eurooppa
.
InvestEU
-ohjelman tavoitteena on täydentää avustusmuotoista rahoitusta ja mobilisoida yksityistä rahoitusta takausten avulla EU:n poliittisilla painopistealueilla, kuten vihreä ja digitaalinen siirtymä, tutkimus ja innovaatiot, terveyssektori sekä strategiset teknologiat. Komissio esittää vuodelle 2024
InvestEU
-ohjelmaan sitoumuksina 378,2 miljoonaa euroa (+8,8 % vrt. vuoteen 2024) ja maksuina 529,8 miljoonaa euroa (+52,8 %). Myös
InvestEU
:n määrärahat sisältävät rahoituskehysasetuksen 5 artiklan mukaisen määrärahojen korottamisen ohjelmalle 180,3 miljoonalla eurolla vuonna 2025.
Verkkojen Eurooppa
-välineeseen ehdotetaan 2 827,3 miljoonaa euroa sitoumuksina (+3,6 % vrt. vuoteen 2024) ja maksuina 3 288,6 miljoonaa euroa (+9,2 %).
Digitaalinen Eurooppa
-ohjelmaan ehdotetaan puolestaan 1 102,3 miljoonaa euroa sitoumuksina (-12,9 %) ja maksuina 1 138,5 miljoonaa euroa (-1,0 %).
Komission talousarvioesityksen mukaisesti sitoumukset jakautuvat tarkemmin seuraavasti:
Taulukko 2: Talousarvion otsake 1 | | |
milj. euroa käyvin hinnoin | | |
Otsake 1. Sisämarkkinat, innovointi ja digitaalitalous | Talousarvioesitys 2025 milj. euroa sitoumuksina | Muutos 2025/2024 % |
Tutkimus ja innovaatio | 13 511,7 | -0,9 % |
Horisontti Eurooppa | 12 737,3 | -1,2 % |
Euratom tutkimus- ja koulutusohjelma | 287,8 | 2,3 % |
ITER-ohjelma | 486,5 | 11,5 % |
Euroopan strategiset investoinnit | 4 561,7 | -0,7 % |
InvestEU-rahasto | 378,2 | 8,8 % |
Verkkojen Eurooppa-väline (CEF) | 2 827,3 | 3,6 % |
Digitaalinen Eurooppa | 1 102,3 | -12,9 % |
Hajautetut virastot | 228,9 | 7,3 % |
Pilottiprojektit ja valmistelevat toimet | 25,0 | -34,7 % |
Sisämarkkinat | 977,4 | 2,0 % |
Sisämarkkinaohjelma | 613,3 | 1,8 % |
EU-petostentorjuntaohjelma | 27,4 | 7,2 % |
FISCALIS-ohjelma | 39,2 | 2,0 % |
CUSTOMS-ohjelma | 138,4 | 2,0 % |
Hajautetut virastot | 152,1 | 12,2 % |
Pilottiprojektit ja valmistelevat toimet | 7,0 | -66,3 % |
Avaruus | 2 326,9 | 1,1 % |
Euroopan avaruusohjelma | 2 050,7 | -1,8 % |
Turvallisten yhteyksien ohjelma | 196,4 | 67,3 % |
Hajautetut virastot | 79,8 | 1,7 % |
Yhteensä | 21 377,7 | -0,5 % |
Rahoituskehyksen katto | 21 596,0 | |
Liikkumavara | 218,3 | |
Sitoumusten uudelleenkäyttö (VHA 15.3. artikla) | 95,9 | |
Otsake 2:Koheesio, palautumiskyky ja arvot
Otsake 2 on isoin budjetin seitsemästä otsakkeesta ja se jakautuukin kahteen alaotsakkeeseen, joista 2a alaotsake kattaa Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan. EU:n alue- ja rakennepolitiikalla pyritään kaventamaan EU:n eri alueiden ja jäsenvaltioiden kehityseroja. Tavoitteena on edistää kilpailukykyä ja kestävää kasvua sekä uudistaa taloudellisia ja sosiaalisia rakenteita. Ilmastonmuutoksen torjuntatoimia on myös painotettu. Lisäksi alue-ja rakennepolitiikan varoja hyödyntämällä on reagoitu eri kriiseihin, kuten Venäjän hyökkäyssodan Ukrainaan aiheuttamiin seurauksiin. Niiden puitteissa voidaan toteuttaa myös Strategisten teknologioiden kehysvälineen (STEP) mukaisia toimia. Alaotsake 2a kattaa seuraavat rahastot:
Euroopan aluekehitysrahasto, Euroopan sosiaalirahasto+
ja
Koheesiorahasto
.
2b alaotsake sisältää palautumiskykyyn ja arvoihin liittyviä EU-budjetin rahastoja. Merkittäviä näistä ovat mm.
Pelastuspalvelumekanismi (UCPM/RescEU),
terveysohjelma (
EU4Health
)
,
lähinnä nuorille suunnatut
Erasmus+
ja
Euroopan solidaarisuusjoukot
-ohjelmat, kulttuuri- ja audiovisuaalisen alan
Luova Eurooppa
-ohjelma sekä oikeusalan ohjelmat. Lisäksi alaotsake sisältää elpymisvälineen lainanottoon liittyvät rahoituskustannukset.
Komissio esittää 2 otsakkeeseen 78 128,2 miljoonaa euroa sitoumuksina (+4,8 % vrt. vuoteen 2024) ja 41 618,7 miljoonaa euroa maksuina (23,4 %). Komission esityksen mukaan otsakkeeseen ei käytännössä jäisi liikkumavaraa kuin tekninen 0,8 miljoonaa euroa. Komissio ehdottaa, että
joustovälinettä
käytettäisiin 1 192,8 miljoonalla eurolla ja uutta EURI-välinettä 1 239,1 miljoonalla eurolla kattamaan elpymisvälineen rahoituskustannukset niiltä osin, kun varsinaiselle talousarviomomentille varatut määrärahat eivät riittäisi.
2a Taloudellinen, sosiaalinen ja alueellinen koheesio
Otsakkeeseen 2a ehdotetaan kaikkiaan sitoumuksina 66 360,2 miljoonaa euroa ja maksuina 30 259,0 miljoonaa euroa. Sitoumukset kasvaisivat +2,6 % vuoteen 2024 verrattuna ja vastaavasti maksut 25,3 %. Maksut olisivat edelleen huomattavan alhaisella tasolla, mutta kasvaisivat kuitenkin verrattuna viime vuoteen, jolloin oltiin vieläkin alhaisemmalla tasolla. Maksujen alhainen taso suhteessa sitoumuksiin johtuu erityisesti 2014–2020 ohjelmakauden ohjelmien loppumisesta. Edellisen kauden ohjelmille maksetaan enää pääasiassa ohjelmien loppumiseen liittyviä maksuja. Vastaavasti nykyisen ohjelmakauden ohjelmien käynnistyminen on viivästynyt ja maksutarpeet ovat vasta asteittain kasvamassa.
Tämän alaotsakkeen suurin ohjelma on
Euroopan aluekehitysrahasto
(
EAKR
), johon esitetään talousarvioesityksessä sitoumuksina 40 455,0 miljoonaa euroa (+2,6 % vrt. vuoteen 2024) ja maksuina 18 326,7 euroa (40,1 %). Toinen merkittävä ohjelma on
Euroopan Sosiaalirahasto
(
ESR+
), jonka avulla edistetään työllisyyttä ja osallisuutta, ja joka toimii EU:n sosiaalisten oikeuksien pilarin tärkeänä rahoitusvälineenä. Komissio ehdottaa
Euroopan sosiaalirahastoon
sitoumuksina 17 183,9 miljoonaa euroa (+2,4 % vrt. vuoteen 2024) ja maksuina 7 549,9 miljoonaa euroa (+10,1 %). Otsakkeessa on lisäksi
Koheesiorahasto
(
KR
), jonka sitoumusmäärärahat olisivat 8 721,4 miljoonaa euroa (+3,2 %) ja maksumäärärahat 4 381,1 miljoonaa euroa (+3,9 %). Euroopan aluekehitysrahastolla ja Euroopan sosiaalirahastolla on myös merkittävä rooli STEP- aloitteen prioriteettien toteuttamisessa ja tavoitteiden saavuttamisessa esimerkiksi digitaaliteknologian ja bioteknologian sektoreilla.
Osana monivuotisen rahoituskehyksen välitarkistuksen yhteydessä päätettyjä uudelleenkohdennustoimia alaotsakkeessa 2a sovittiin 405 miljoonan euron uudelleenkohdentamisesta suoran hallinnoinnin osa-alueista ja operatiivisesta teknisestä tuesta, jotka ovat komission hallinnoimien ohjelmien piirissä. Vuoden 2025 talousarvion osalta uudelleenkohdennettava määrä olisi 117,8 miljoonaa euroa, josta 53,1 miljoonaa euroa koskisi komission aloitteesta annettavaa operatiivista teknistä apua, 18,3 miljoonaa euroa eurooppalaista kaupunkialoitetta, 25 miljoonaa euroa alueiden välisiä innovaatioinvestointeja ja 21,4 miljoonaa euroa ESR+:n valtioiden välistä yhteistyötä. Uudelleenkohdennukset eivät vaikuttaisi jäsenvaltioiden ennakkoallokaation mukaisesti jaettuihin määrärahoihin, jotka ovat yhteishallinnon piirissä.
Lisäksi otsakkeeseen 2a ohjautuu rahoitusta maksuina
REACT-EU-
ohjelmasta osana
elpymisvälineestä
kohdentuvaa rahoitusta yhteensä 2 225,0 miljoonaa euroa.
2b Palautumiskyky ja arvot
Talousarvion 2b Palautumiskyky ja arvot –alaotsakkeen rahoitusohjelmia ovat muun muassa
Elpymis- ja palautumistukiväline
(
RRF
),
Teknisen tuen väline
(TSI),
Pelastuspalvelumekanismi (UCPM/RescEU)
,
Terveysohjelma
(
EU4Health
),
Erasmus+
,
Euroopan solidaarisuusjoukot, Luova Eurooppa
,
Kansalaiset, tasa-arvo, perusoikeudet ja arvot –
ohjelma sekä
Oikeusjärjestys
-ohjelma. Lisäksi otsakkeesta rahoitetaan elpymisvälineen lainojen ottamiseen liittyvät rahoituskustannukset eli käytännössä korkomenot ja muut vastaavat maksut. Otsakkeesta 2 b rahoitettavia, keskeisiä hajautettuja virastoja ovat Euroopan lääkevirasto, tartuntatautivirasto, Euroopan perusoikeusvirasto, EU:n rikosoikeudellisen yhteistyön virasto ja Euroopan syyttäjänvirasto.
Otsakkeeseen 2b ehdotetaan kaikkiaan sitoumuksina 11 767,9 miljoonaa euroa ja maksuina 11 359,7 miljoonaa euroa. Sitoumukset kasvavat +18,9 % vuoteen 2024 verrattuna ja vastaavasti maksut 18,8 %. Otsakkeen suurimmista ohjelmista Erasmus+-ohjelmaan ehdotetaan sitoumuksina 3 969,2 miljoonaa euroa (+4,6 % vrt. vuoteen 2024), EU4Health –terveysohjelmaan 582,6 miljoonaa euroa (-22,7 %) ja Luova Eurooppa –ohjelmaan 352,2 miljoonaa euroa (+5,2 %).
Osana monivuotisen rahoituskehyksen välitarkistuksen yhteydessä päätettyjä uudelleenkohdennustoimia EU4Health -terveysohjelmasta sovittiin 1 miljardin euron uudelleenkohdentaminen vuosina 2025–2027, mistä vuoden 2025 talousarvion osuus olisi komission ehdotuksen mukaan 189 miljoonaa euroa.
Suurimman osan otsakkeen rahoituksesta veisi kuitenkin
Elpymisvälineen
rahoituskulut, joihin ehdotetaan varattavan sitoumuksina ja maksuina 5 162 miljoonaa euroa vuonna 2025 (+54,6 %). Alun perin rahoitussuunnitelmassa rahoituskustannusten enimmäismääräksi oli asetettu 2 677,8 miljoonaa euroa, joten komissio ehdottaa kohonneiden korkokustannusten kattamiseksi joustovälineen sekä uuden rahoituskehyksen välitarkistuksessa sovitun EURI-välineen käyttöönottoa sen lisäksi, että otsakkeen 2b käytettävissä oleva liikkumavara 46,2 miljoonaa euroa otettaisiin ensin käyttöön. Jäljelle jääneet lisätarpeet rahoitettaisiin joustovälineen käyttöönotolla yhteensä 1 192,8 miljoonalla eurolla sekä ottamalla EURI-välineen kautta uudelleen käyttöön vapautettuja sitoumuksia yhteensä 1 239,1 miljoonalla eurolla. Komissio voi päivittää elpymisvälineen rahoituskustannuksia koskevaa ehdotustaan oikaisukirjelmässä, kun korkoennusteet päivittyvät.
Vuoden 2025 talousarvioesitys sisältää rahoituskehysasetuksen 5 artiklan mukaisen määrärahojen korottamisen T
erveysohjelmalle (EU4Health)
264,5 miljoonalla eurolla,
Erasmus+
-ohjelmalle 305,8
miljoonalla eurolla,
Luova Eurooppa
-ohjelmalle 107,7 miljoonalla eurolla ja
Kansalaiset, tasa-arvo, perusoikeudet ja arvot-
ohjelmalle 143,9 miljoonalla eurolla.
Komissio esittää lisäksi
elpymisvälineen
rahoituksesta kohdentuvina
maksuina 64 675,1 miljoonan euron lisäystä otsakkeeseen 2b, joka tarkoittaa käytännössä elpymis- ja palautumistukivälineen kautta menevää rahoitusta.
Komission talousarvioesityksen mukaisesti sitoumukset jakautuvat otsakkeessa 2 tarkemmin seuraavasti:
Taulukko 3: Talousarvion otsake 2 | | |
milj. euroa käyvin hinnoin | | |
Otsake 2. Koheesio, palautumiskyky ja arvot | Talousarvioesitys 2025 milj. euroa sitoumuksina | Muutos 2025/2024 % |
Alaotsake 2a Taloudellinen, sosiaalinen ja alueellinen koheesio | 66 360,2 | 2,6 % |
Euroopan aluekehitysrahasto | 40 455,0 | 2,6 % |
Koheesiorahasto | 8 721,4 | 3,2 % |
Euroopan sosiaalirahasto Plus | 17 183,9 | 2,4 % |
Pilottiprojektit ja valmistelevat toimet | p.m. | - |
Alaotsake 2 b Palautumiskyky ja arvot | 11 767,9 | 18,9 % |
Alueellinen kehitys ja koheesio | 35,0 | 2,0 % |
Turkkilais-kyproslaisen yhteisön tuki | 35,0 | 2,0 % |
Palautuminen ja resilienssi | 6 369,7 | 35,0 % |
Elpymis- ja palautumistukiväline RRF ja Teknisen tuen väline TSI | 126,0 | 2,0 % |
Euron väärentämisen vastainen ohjelma Perikles IV | 0,9 | 2,0 % |
Elpymisvälineen rahoituskustannukset | 5 162,0 | 54,6 % |
Pelastuspalvelumekanismi/rescEU | 203,3 | -15,4 % |
Terveysohjelma EU4Health | 582,6 | -22,7 % |
Hajautetut virastot | 282,6 | 13,4 % |
Pilottiprojektit ja valmistelevat toimet | 12,3 | 2,0 % |
Investoiminen ihmisiin, sosiaaliseen koheesioon ja arvoihin | 5 363,2 | 4,2 % |
Työllisyys ja sosiaaliset innovaatiot EaSI | 109,1 | 16,7 % |
Erasmus+ | 3 969,2 | 4,6 % |
Euroopan solidaarisuusjoukot | 146,9 | 2,0 % |
Luova Eurooppa | 352,2 | 5,2 % |
Kansalaiset, tasa-arvo, perusoikeudet ja arvot | 235,3 | 7,2 % |
Oikeusjärjestys | 41,8 | -0,1 % |
Hajautetut virastot ja eurooppalainen syyttäjävirasto EPPO | 314,7 | 5,5 % |
Pilottiprojektit ja valmistelevat toimet | 194,0 | -10,5 % |
Yhteensä | 78 128,2 | 4,8 % |
josta joustovälineellä | 1 192,8 | |
josta yhdellä ainoalla liikkumavaravälineellä | - | |
josta EURI-välineellä | 1 239,1 | |
Rahoituskehyksen katto | 75 697,0 | |
Liikkumavara | 0,8 | |
Otsake 3: Luonnonvarat ja ympäristö
Otsake 3 sisältää yhteisen maatalouspolitiikan menot, maaseudun kehittämismenot, yhteisen kalastuspolitiikan menot sekä keskeisiä ympäristö- ja ilmastotoimien menoja, kuten oikeudenmukaisen siirtymän mekanismi ja ympäristöohjelma LIFE. Otsakkeen toimilla vastataan keskeisesti EU 2030 ilmasto- ja energiatavoitteisiin, joiden avulla pyritään kasvuhuonekaasupäästöjen 55 % vähennystavoitteeseen. Lisäksi se on keskeinen otsake biodiversiteetti-strategian, Pellolta pöytään –strategian ja Kestävän kehityksen tavoitteiden osalta. Otsakkeen tärkeimpiä hajautettuja virastoja ovat Euroopan ympäristövirasto, Euroopan kalastuksenvalvontavirasto ja Suomeen sijoitettu Euroopan kemikaalivirasto. Lisäksi otsakkeessa on vuodesta 2023 alkaen ollut sisällytettynä myös hiilirajamekanismin (CBAM) toimeenpanoon liittyvät menot.
Komission vuoden 2025 talousarvioesityksessä otsakkeeseen esitetään yhteensä 57 275 miljoonaa euroa sitoumuksina (-0,1 % vrt. vuoteen 2024) ja 52 682,4 miljoonaa euroa maksuina (-2,7 %). Otsakkeen liikkumavaraksi jäisi 61 miljoonaa euroa.
Lisäksi komission mukaan otsakkeeseen ohjautuisi
elpymisvälineen
kautta 3 138,1 miljoonaa euroa maksuina.
Maatalous- ja meripolitiikan ohjelmat
Maatalous- ja meripolitiikan ohjelmat koostuvat
Euroopan maatalouden tukirahastosta (EAGF
)
, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta
(
EAFRD
) sekä
Euroopan meri- kalatalous- ja vesiviljelyrahastosta (EMFAF).
Maaseudun kehittämisen ohjelmaan tulee maksuja myös
elpymisvälineen
kautta.
Maataloustukirahaston
menot ovat pääasiassa viljelijöille maksettavaa suoraa tulotukea. Vuodelle 2025
maataloustukirahaston sitoumukset olisivat komission esityksen mukaan yhteensä 40 528,9 miljoonaa euroa (0,0 % vrt. vuoteen 2024) ja maksut 40 623,8 miljoonaa euroa (+0,3 %). Sitoumusten osalta luvussa on otettu huomioon -1 117,1 miljoonan euron nettosiirto
maataloustukirahaston
ja
maaseudun kehittämisrahaston välillä
. Komission esitys maataloustukirahaston määrärahoiksi vuodelle 2025 on 342,1 miljoonaa euroa pienempi kuin se olisi, mikäli vastaavaa summaa ei osoitettaisi maataloustukirahastoon käyttötarkoitukseensa sidottuna tulona. Varainhoitoasetuksen mukaan tietyt maatalouspolitiikan alaiset toiminnot, kuten virheiden korjaukset, tuottavat tuloa, jotka osoitetaan takaisin tukirahastoon kattamaan sen tarpeita.
Osana monivuotisen rahoituskehyksen välitarkistuksen yhteydessä sovittuja uudelleenkohdennustoimia maataloustukirahaston alaenimmäismäärää alennettiin 440 miljoonalla eurolla vuosina 2025–2027. Nämä säästöt olisi tarkoitus toteuttaa suorien hallintomenojen puitteissa. Vuonna 2025 vähennys olisi 136 miljoonaa euroa, ja se jaettaisiin maataloustukirahaston tukimenojen, teknisen avun ja suoran hallinnoinnin piiriin kuuluvien menekinedistämistoimien kesken.
Maaseudun kehittämisen
(
EAFRD
) määrärahat vuonna 2025 olisivat komission ehdotuksen mukaan 13 226 miljoonaa euroa sitoumuksina (+ 0,5 % vrt. vuoteen 2024) ja 10 497 miljoonaa euroa maksuina (-12,5 %).
Maaseudun kehittämisen osalta rahoitettava määrä
elpymisvälineestä
olisi maksuina 1 801,3 miljoonaa euroa
Euroopan meri- kalatalous- ja vesiviljelyrahaston
sitoumukset vuonna 2025 olisivat komission esityksen mukaan 945,9 miljoonaa euroa (-11,6 % vrt. vuoteen 2024) ja maksut 660,7 miljoonaa euroa (-15,4 %).
Ympäristö- ja ilmastotoimien ohjelmat
LIFE-ohjelma tukee tärkeitä EU:n poliittisia tavoitteita, erityisesti luonnon ja biologisen monimuotoisuuden suojelua sekä siirtymää kohti uusiutuvaan energiaan perustuvaa ilmastoneutraalia taloutta. Ohjelmaan esitetään sitoumuksina 771 miljoonaa euroa vuodelle 2025 (+0,8 % vrt. vuoteen 2024) ja 596,5 miljoonaa euroa maksuina (+4,4 %).
Toinen keskeinen vihreän kehityksen ohjelman puitteissa rahoitettu kokonaisuus on
oikeudenmukaisen siirtymän mekanismi
(
JTM
), mikä koostuu
oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta
(
JTF
),
InvestEU:n
sisäisestä siirtymäohjelmasta sekä
julkisen sektorin lainajärjestelystä
. Näistä
oikeudenmukaisen siirtymän rahasto
on osa otsaketta 3.
Sen sitoumukset olisivat 1 514 miljoonaa euroa ja maksut 6,5 miljoonaa euroa vuonna 2025.
Oikeuden mukaisen siirtymän –ohjelmaa
rahoitetaan myös
elpymisvälineestä
kohdentuvalla rahoituksella. Vuonna 2025 rahoitus olisi maksuina 1 336,8 miljoonaa euroa.
Ilmastoimien sosiaalirahasto hyväksyttiin vuonna 2023 ja sen on tarkoitus alkaa vuonna 2026. Rahaston aloittamiseen liittyviä valmistelutoimia toteutetaan kuitenkin jo vuonna 2025, mukaan lukien rahastoon liittyvien päästökauppaoikeuksien huutokauppoja sekä teknistä tukea, joten vuoden 2025 talousarviossa otettaisiin jo käyttöön rahastolle tarvittavaa budjettinimikkeistöä, ilman määrärahoja.
Komission talousarvioesityksen mukaisesti sitoumukset otsakkeessa 3 jakautuvat tarkemmin seuraavasti:
Taulukko 4: Talousarvion otsake 3 milj. euroa käyvin hinnoin | | |
Otsake 3. Luonnonvarat ja ympäristö | Talousarvioesitys 2025 milj. euroa sitoumuksina | Muutos 2025/2024 % |
Maatalous- ja meripolitiikka | 54 887,4 | -0,1 % |
Euroopan maatalouden tukirahasto | 40 528,9 | 0,0 % |
Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto | 13 226,0 | 0,5 % |
Euroopan meri- ja kalatalousrahasto | 945,9 | -11,6 % |
Kestävät kalastussopimukset ja alueelliset kalastusorganisaatiot | 156,7 | -3,7 % |
Hajautetut virastot | 30,0 | 0,4 % |
Ympäristö- ja ilmastotoimet | 2 387,5 | -0,3 % |
Ympäristön ja ilmastotoimien ohjelma (LIFE) | 771,0 | 0,8 % |
Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto | 1 514,0 | 1,6 % |
Oikeudenmukaisen siirtymän mekanismin alainen julkisen sektorin lainajärjestely | p.m. | n.a. |
Hajautetut virastot | 71,1 | 12,6 % |
Yhteensä | 57 275,0 | -0,1 % |
Rahoituskehyksen katto | 57 336,0 | |
Liikkumavara | 61,0 | |
Otsake 4: Muuttoliike ja rajaturvallisuus
Talousarvion otsakkeesta 4 Muuttoliike ja rajaturvallisuus ohjataan jäsenvaltioille taloudellista ja teknistä tukea turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikan, rajavalvonnan, viisumipolitiikan ja tullitarkastusten aloilla. Otsakkeesta 4 rahoitettavia hajautettuja virastoja ovat
EU:n turvapaikkavirasto
(
EUAA
),
Frontex
ja tietojärjestelmävirasto
eu-LISA
.
Komissio esittää vuodelle 2025 otsakkeeseen kokonaistasoksi yhteensä 4 776,5 miljoonaa euroa sitoumuksina (22,7 % vrt. vuoteen 2024) ja 3 201,3 miljoonaa euroa maksuina (-1,5 %). Otsakkeen liikkumavaraksi jäisi 94,5 miljoonaa euroa.
Maahanmuuton alalla keskeinen ohjelma on
Turvapaikka-, muuttoliike- ja kotouttamisrahastoAMIF
. Talousarvioesityksessä vuodelle 2025 esitetään
AMIF
:iin 1 866,7 miljoonaa euroa sitoumuksina (+23,8 % vrt. vuoteen 2024) ja 1 165,3 miljoonaa euroa maksuina (-14,3 %). Rajaturvallisuuden alalla keskeinen ohjelma on
Integroitu Rajaturvallisuusrahasto (IBMF)
. Talousarvioesityksessä vuodelle 2025 esitetään IBMF:n rajaturvallisuus ja viisumit (
BMVI
) -osaan 1 224,7 miljoonaa euroa sitoumuksina (+19,7 % vrt. vuoteen 2024) ja 461,5 miljoonaa euroa maksuina (-11,9 %). IBMF-välineen toisesta osasta, tullivalvonnan taloudellisen tuen välineestä (CCEi) ohjataan varoja tullitarkastuksiin liittyviin laitteistoihin siten, kuin alla olevassa taulukossa on esitetty.
Komission talousarvioesitys sisältää rahoituskehysasetuksen 5 artiklan mukaisen määrärahojen korottamisen
IBMF-
ohjelman
BMVI-
osiossa 181
miljoonalla eurolla.
Osana monivuotisen rahoituskehyksen välitarkistuksen yhteydessä päätettyjä toimia lisättiin otsakkeen 4 rahoitusta vuosille 2025-27 yhteensä 2 000 miljoonalla eurolla, josta kohdistuisi yhteensä 303 miljoonaa euroa vuoden 2025 talousarvioesitykseen. Lisärahoitus kohdistuisi
Turvapaikka-, muuttoliike- ja kotouttamisrahastoAMIF
:iin, IBMF:n rajaturvallisuus ja viisumit (
BMVI
) -osaan sekä EUAA:lle. Määrärahalisäyksellä pyritään muun muassa hallitsemaan maahanmuuttoon ja rajavalvontaan liittyviä haasteita.
Komission talousarvioesityksen mukaisesti sitoumukset jakautuvat tarkemmin seuraavasti:
Taulukko 5: Talousarvion otsake 4 milj. euroa käyvin hinnoin |
Otsake 4. Muuttoliike ja rajaturvallisuus | Talousarvioesitys 2025 milj. euroa sitoumuksina | Muutos 2025/2024 % |
Maahanmuutto | 2 099,4 | 25,2% |
Turvapaikka- ja muuttoliikerahasto AMIF | 1 861,6 | 23,8 % |
Hajautetut virastot | 232,7 | 37,6 % |
Rajavalvonta | 2 677,1 | 20,8% |
Integroitu rajaturvallisuusrahasto (IBMF) – Rajaturvallisuus- ja viisumiväline (BMVI) | 1 224,7 | 19,7% |
Integroitu rajavalvontarahasto IBMF – Rahoitustukiväline tullivalvontavälineistöön (CCEi) | 146,6 | 2,0 % |
Hajautetut virastot | 1 305,8 | 24,5% |
Yhteensä | 4 776,5 | 22,7 % |
Rahoituskehyksen katto | 4 871 | |
Liikkumavara | 94,5 | |
Otsake 5: Turvallisuus ja puolustus
Otsakkeen 5 avulla pyritään vastaamaan sisäisen turvallisuuden haasteisiin sekä jäsenmaiden kohtaamiin kompleksisiin turvallisuusuhkiin, joihin niiden olisi haastavaa vastata yksin. Komissio esittää otsakkeeseen 5 sitoumusmäärärahoina 2 617,0 miljoonaa euroa ja maksumäärärahoina 2 128,6 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaisi sitoumusmäärärahoihin -3 % vähennystä ja maksumäärärahoihin +4,6 % lisäystä vuoteen 2024 verrattuna. Otsakkeeseen ei jäisi lainkaan liikkumavaraa.
Osakkeen 5 Turvallisuus-osioon esitetään 783,7 miljoonaa euroa sitoumuksina (+6,9 % vrt. vuoteen 2024) ja 708,9 miljoonaa euroa maksuina (-3,5 %). Kyseiseen osioon sisältyy muun muassa
Sisäisen turvallisuuden rahasto (ISF)
, josta tuetaan viranomaisten yhteistyötä, sekä ydinturvallisuuden rahastot.
Sisäisen turvallisuuden rahastoon
komissio esittää sitoumuksina 336,6 miljoonaa euroa (+4,6 %) ja maksuina 227,3 miljoonaa euroa (-4,3 %).
Euroopan lainvalvontayhteistyövirasto Europolin sitoumus- ja maksumäärärahoihin esitetään 25,2 miljoonan euron eli 12,1 % lisäystä edellisvuoteen verrattuna, eritysesti uusiin teknologioihin ja digitaaliseen siirtymään.
Otsakkeen 5 Puolustus-osioon esitetään sitoumuksina 1 833,3 miljoonaa euroa (-6,7 % vrt. vuoteen 2024) ja maksuina 1 419,6 miljoonaa euroa (+9,1 %). Puolustus-osioon sisältyy
Euroopan puolustusrahasto
(EDF), joka jakautuu tutkimus- ja kehittämiskokonaisuuksiin. Puolustusrahaston kehittämiskokonaisuuteen ehdotetaan 1 029,9 miljoonaa euroa sitoumuksina (+53,6 %) ja 702,3 miljoonaa euroa maksuina (+30,2 %). Puolustusrahaston tutkimuskokonaisuuteen ehdotetaan 404,1 miljoonaa euroa sitoumuksina (+17,6 %) ja 313,6 miljoonaa euroa maksuina (+48,7 %). Rahaston tavoitteena on lisätä Euroopan puolustusteollisuuden tehokkuutta, kilpailukykyä ja innovaatiokapasiteettia.
Sotilaalliseen liikkuvuuteen
komissio ehdottaa yhteensä 246,3 miljoonaa euroa sitoumuksina (-2,0 %) ja 131,8 miljoonaa euroa maksuina (-49,7 %). Turvallisten yhteyksien ohjelmaan ehdotetaan 111 miljoonaa euroa sitoumuksina (+15,6 %) ja 50 miljoonaa euroa maksuina (-54,5 %).
Euroopan puolustusteollisuuden vahvistamista yhteistoiminnallisten hankintojen avulla koskevaan välineeseen
(
EDIRPA
) ehdotetaan yhteensä 40 miljoonaa euroa sitoumuksina (-84,6 %) ja 100 miljoonaa euroa maksuina.
Osana monivuotisen rahoituskehyksen välitarkistuksen yhteydessä päätettyjä toimia sovittiin 1 500 miljoonan euron lisäyksestä Euroopan puolustusrahastoon vuosille 2025–2027, mistä vuodelle 2025 kohdentuisi 374 miljoonaa euroa. Komissio julkaisi 5.3.2024 ehdotuksen Euroopan puolustusteollisuusohjelman (EDIP) ja puolustustarvikkeiden oikea-aikaisen saatavuuden ja toimituksen varmistamista koskevan toimenpidekehyksen perustamisesta. Ohjelman rahoitus 1 500 miljoonaa euroa vuosille 2025–2027 kohdennettaisiin uudelleen Euroopan puolustusrahastosta. Vuonna 2025 EDIP-ohjelmaan ehdotetaan sitoumus- ja maksumäärärahoiksi 1,9 miljoonaa euroa.
Komission talousarvioesityksen mukaisesti sitoumukset jakautuvat tarkemmin seuraavasti:
Taulukko 6: Talousarvion otsake 5 milj. euroa käyvin hinnoin |
Otsake 5. Palautumiskyky, turvallisuus ja puolustus | Talousarvioesitys 2025 milj. euroa sitoumuksina | Muutos 2025/2024 % |
Turvallisuus | 783,7 | 6,9 % |
Sisäisen turvallisuuden rahasto ISF | 336,6 | 4,6 % |
Ydinlaitosten käytöstäpoisto (Liettua) | 74,7 | 0,1 % |
Ydinturvallisuus ja käytöstäpoisto (ml. Bulgaria ja Slovakia) | 70,5 | 13,0 % |
Hajautetut virastot | 278,7 | 11,0 % |
Pilottiprojektit ja valmistelevat toimet | 23,3 | 2,0 % |
Puolustus | 1 833,3 | -6,7 % |
Euroopan puolustusrahasto | 1 029,9 | 53,6 % |
Euroopan puolustusrahasto (tutkimus) | 404,1 | 17,6 % |
Sotilaallinen liikkuvuus | 246,3 | -2,0 % |
Euroopan puolustusteollisuuden vahvistamiseksi yhteishankintojen avulla –väline (EDIRPA) | 40,0 | -84,6 % |
Puolustusteollisuuden ampumatarviketuotannon vahvistamisväline (ASAP) | p.m. | -100,0 % |
Turvallisten yhteyksien ohjelma | 111,0 | 15,6 % |
Euroopan puolustusteollisuusohjelma | 1,9 | |
Pilottiprojektit ja valmistelevat toimet | p.m. | |
Yhteensä | 2 617,0 | -3,0 % |
Rahoituskehyksen katto | 2 617,0 | |
Liikkumavara | | |
Otsake 6: Naapurialueet ja muu maailma
EU:n ulkosuhderahoituksen painopisteitä on lukuisia, mm.: Ukrainan tukeminen, Venäjän hyökkäyssodan vaikutusten lievittäminen sekä EU:n lähialueiden tukeminen. Komissio esittää vuodelle 2025 otsakkeen 6 sitoumuksiin yhteensä 16 258,2 miljoonaa euroa (-2,8 % vrt. vuoteen 2024) ja maksuihin 14 406,3 miljoonaa euroa (-5,9 %). Otsakkeen liikkumavaraksi jäisi 44,8 miljoonaa euroa.
Otsakkeen 6 Ulkosuhderahoitus-osion merkittävin ohjelma on
Naapuruus- ja ulkosuhdeväline (NDICI – Global Europe)
. Ohjelmalla tuetaan erityisiä alue- ja maakohtaisia tarpeita ja Global Gatewayn toimeenpanoa, sekä edistetään muun muassa vihreää ja digitaalista siirtymää, kestäviä investointeja, rauhaa ja turvallisuutta. Komissio ehdottaa vuodelle 2025
NDICI
-välineeseen 10 890,9 miljoonaa euroa sitoumuksina (-5,5 % vrt. vuoteen 2024) ja 9 672,5 miljoonaa euroa maksuina (-10,1 %).
Toinen keskeinen ulkosuhderahoituksen ohjelma on
Humanitaarisen avun väline
(
HUMA
). Komissio ehdottaa
HUMA
-välineeseen 1 893,6 miljoonaa euroa sitoumuksina (-0,9 % vrt. vuoteen 2024) ja 1 840,1 miljoonaa euroa maksuina (-3 %). Muita ulkosuhderahoituksen kohteita ovat
Eurooppalainen ydinturvallisuusväline
(
INSC
),
Merentakaiset maat ja alueet
(
OCT
) ja
Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka
(
CFSP
). Lisäksi EU-budjetista ulkosuhderahoituksesta katetaan osa Ukrainalle myönnetyistä MFA+-lainoista aiheutuneista korkokuluista. Komissio ehdottaa tähän varattavan 0,3 miljoonaa euroa sitoumuksina ja maksuina vuonna 2024.
Otsakkeesta 6 rahoitetaan lisäksi EU-jäsenvaltioksi liittymisen valmistelua.
Liittymistä valmistelevasta välineestä
(IPA III) ohjataan rahoitusta hakijamaille ja mahdollisille hakijamaille eri tarkoituksiin. Komissio ehdottaa
IPA III-
välineeseen sitoumuksina 2 169,7 miljoonaa euroa (+2,5 % vrt. vuoteen 2024) ja maksuina 2 085,5 miljoonaa euroa (+5,6 %). Tukea kohdennettaisiin vuonna 2025 mm. Syyrian pakolaisille. IPA III-välineen lisäksi vuosille 2024-2027 on perustettu uusi
Länsi-Balkanin uudistus ja kasvu
-väline, johon komissio esittää sitoumuksina 499 miljoonaa euroa vuodelle 2025 (-0,4 % vrt. vuoteen 2024).
Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin (EBRD) pääomaa on tarkoitus korottaa 4 miljardilla eurolla vuoden 2024 lopussa, jotta se voisi jatkaa ja vahvistaa tukeaan Ukrainalle. EU:n osuus korotuksesta olisi 121 miljoonaa euroa ja se katettaisiin uudelleenkohdentamalla vuonna 2024 yhteensä 56,6 miljoonaa euroa sekä turvautumalla otsakkeen 6 liikkumavaraan vuonna 2025 yhteensä 64,4 miljoonaa euron edestä.
Monivuotisen rahoituskehyksen välitarkistuksen yhteydessä sovittiin lisäpanostuksista ulkosuhdepolitiikkaan. Otsakkeen 6 osalta tämä tarkoitti vuosina 2025-2027 lisäyksiä yhteensä 7 600 miljoonalla eurolla sekä 4 500 miljoonan euron edestä otsakkeen varojen uudelleenkohdentamista eli 3 100 miljoonan euron nettolisäystä. Lisäyksiä kohdentuu humanitaariseen apuun ja Länsi-Balkanin uudistus- ja kasvuvälineeseen. Lisäykset ja uudelleenkohdennukset koskevat Naapuruus- ja ulkosuhdevälineen (NDICI –Global Europe) sekä Liittymistä valmistelevan välineen (IPA III) rahoitusta. Nettovaikutukseltaan komission esitys vuodelle 2025 sisältää lisäystä yhteensä 999 miljoonaa euroa.
Komission talousarvioesityksen mukaisesti sitoumukset jakautuvat tarkemmin seuraavasti:
Taulukko 7: Talousarvion otsake 6 milj. euroa käyvin hinnoin |
Otsake 6. Naapurialueet ja muu maailma | Talousarvioesitys 2025 milj. euroa sitoumuksina | Muutos 2025/2024 % |
Ulkosuhderahoitus | 13 589,6 | -3,7 % |
Naapuruus-, kehitys- ja kansainvälisen yhteistyön väline NDICI – Global Europe | 10 890,9 | -5,5 % |
Eurooppalainen ydinturvallisuusväline INSC | 44,1 | 5,6 % |
Merentakaiset maat ja alueet OCT (ml. Grönlanti) | 72,9 | 2,0 % |
Humanitaarinen apu HUMA | 1 893,6 | -0,9 % |
Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka CFSP | 393,7 | 2,4 % |
Ukrainan makrotaloudellinen apu plus (MFA+) | 0,3 | -94 % |
Unionin turvallisten yhteyksien ohjelma | 50,0 | |
Pilottiprojektit ja valmistelevat toimet | 244,1 | 38,6 % |
Liittymisvalmistelu | 2 668,7 | 2 % |
Liittymistä edeltävä tuki IPA III | 2 169,7 | 18,7 % |
Länsi-Balkanin uudistus ja kasvu-väline | 499,0 | -0,4 % |
Yhteensä | 16 258,2 | -2,8 % |
Rahoituskehyksen katto | 16 303,0 | |
Liikkumavara | 44,8 | |
Otsake 7: EU:n yleinen hallinto
Otsake 7 kattaa komission ja muiden toimielinten hallintomenojen ohella eläkemenot ja Eurooppa-koulujen menot. Hajautettujen virastojen menot ja suoraan tiettyihin ohjelmiin liittyvät hallinto- ja tukimenot on sijoitettu talousarviossa asianomaisten otsakkeiden alle. Hallintomenoihin esitetään yhteensä 12 614,4 miljoonaa euroa. Määrärahat kasvaisivat +5,2 % vuoteen 2024 verrattuna. Määrärahoissa ovat mukana eläkkeet sekä Eurooppa-koulut (sisältäen myös rahoitusosuudet eri instituutioiden niin sanottuihin kakkostyypin Eurooppa-kouluihin). Eläkemenot (kaikki instituutiot) kasvaisivat 223,9 miljoonaa euroa (+8,7 %) vuodesta 2024. Eurooppa-koulujen menot kasvaisivat edellisestä vuodesta 15,8 miljoonaa euroa (+6,4 %).
EU:n toimielinten hallintomenojen suuruudeksi esitetään yhteensä 9 562 miljoonaa euroa sitoumuksina (+4,2 % vrt. vuoteen 2024). Komission määrärahojen osuus tästä kokonaisuudesta olisi yhteensä 4 378,7 miljoonaa euroa, jolloin sen määrärahat kasvaisivat vuoteen 2024 verrattuna 3,7 %. Muiden toimielinten määrärahat olisivat puolestaan 5 183,2 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaisi 4,6 % kasvua. Talousarvioesityksen mukaan Euroopan parlamentin määrärahat kasvaisivat 115,8 miljoonaa euroa (+4,9 %) ja neuvoston 28,9 miljoonaa euroa (+4,3 %).
Otsakkeeseen ei jäisi lainkaan liikkumavaraa, minkä vuoksi
Yhdellä ainoalla liikkumavaravälineellä
katettaisiin yhteensä 490,4 miljoonaa euroa otsakkeen 7 määrärahoista. Komissio perustelee otsakkeen määrärahakasvua korkealla inflaatiolla, jolla on suora vaikutus muun muassa palkkoihin, eläkkeisiin, toimitilakustannuksiin ja energiahintoihin. Komissio on asettanut muiden kuin palkkakustannusten nousun maksimissaan 2 % kaikkien toimielinten osalta.
Komission talousarvioesityksen mukaisesti sitoumukset jakautuvat tarkemmin seuraavasti:
Taulukko 8: Talousarvion otsake 7 milj euroa käyvin hinnoin |
Otsake 7. EU:n yleinen hallinto | Talousarvioesitys 2025 milj. euroa sitoumuksina | Muutos 2025/2024 % |
Eurooppa-koulut ja eläkkeet | 3 052,4 | 8,5 % |
Eläkkeet | 2 789,4 | 8,7 % |
Eurooppa-koulut | 263,0 | 6,4 % |
Toimielinten hallintomenot | 9 562,0 | 4,2 % |
Komissio | 4 378,7 | 3,7 % |
Muut toimielimet | 5 183,2 | 4,6 % |
josta Euroopan parlamentti | 2 498,1 | 4,9 % |
ja Eurooppa-neuvosto ja neuvosto | 705,8 | 4,3 % |
Yhteensä | 12 614,4 | 5,2 % |
josta yhdellä ainoalla liikkumavaravälineellä | 490,4 | |
Rahoituskehyksen katto | 12 124,0 | |
Liikkumavara | | |
Erityisvälineet
Neuvoston asetuksessa (EU, Euratom 2020/2093) vuosia 2021–2027 koskevasta monivuotisesta rahoituskehyksestä on määräykset erityisrahoitusvälineistä, joilla voidaan vastata poikkeuksellisiin ja ennakoimattomiin tilanteisiin, ulkoisiin tai sisäisiin, ja jotka otetaan käyttöön tarvittaessa, silloin kun menoja ei voida rahoittaa yhden tai useamman rahoituskehyksen otsakkeen enimmäismäärien rajoissa käytettävissä olevista määristä.
Neuvosto hyväksyi 29.2.2024 rahoituskehyksen välitarkistuksen, jonka yhteydessä annettiin neuvoston asetus (EU, Euratom 2024/765) em. monivuotisen rahoituskehyksen vahvistamisesta annetun asetuksen muuttamisesta. Tällä muutoksella hyväksyttiin muun muassa kaksi uutta rahoituskehyksen ulkopuolista erityisvälinettä Ukraina-varaus ja EURI-väline sekä kasvatettiin joustovälineen ja Euroopan solidaarisuus- ja hätäapuvarauksen enimmäismääriä. Vastaavasti Euroopan globalisaatiorahaston ja Brexit-mukautusvarauksen enimmäismääriä pienennettiin.
Rahoituskehysasetuksen mukaisia temaattisia erityisrahoitusvälineitä ovat siten solidaarisuus- ja hätäapuvaraus (SEAR), joka rahoituskehyksen välitarkistuksessa sovitun mukaisesti jakautuu Euroopan solidaarisuusvaraukseen sekä hätäapuvaraukseen, Euroopan globalisaatiorahasto (EGF), Brexit-mukautusvaraus (BAR) sekä rahoituskehyksen välitarkistuksessa sovittu uusi Ukraina-varaus. Uusi erityisväline – Ukraina-varaus on sovittu vuosille 2024–2027 Ukrainan rahoitustukivälineen rahoittamista varten.
Muita kuin temaattisia erityisrahoitusvälineitä ovat yksi ainoa liikkumavaraväline (SMI), joustoväline (FI) sekä rahoituskehyksen välitarkistuksessa sovittu EURI-väline elpymisvälineen kohonneiden rahoituskulujen maksamiseen.
Näiden erityisrahoitusvälineiden pl. yksi ainoa liikkumavaraväline, määrärahat sijoitetaan monivuotisessa rahoituskehyksessä sovittujen enimmäismäärien ulkopuolelle sekä maksuissa että sitoumuksissa.
Komissio esittää vuodelle 2025 temaattisiin erityisrahoitusvälineisiin kaikkiaan 6 669,9 miljoonaa euroa sitoumuksina ja 5 593,6 miljoonaa euroa maksuina. Tästä merkittävin osuus on Ukraina-varaukseen laitettava 4 320,4 miljoonaa euroa sitoumuksina ja 3 273,6 miljoonaa euroa maksuina. Lisäksi
Euroopan globalisaatiorahaston
osuus on 34,5 miljoonaa euroa sitoumuksina ja 5 miljoonaa euroa maksuina,
Euroopan solidaarisuusvarauksen
osuus on 1 167,1 miljoonaa euroa sitoumuksina ja maksuina,
hätäapuvarauksen
osuus on 583,5 miljoonaa euroa sitoumuksina ja maksuina sekä
Brexit-mukautusvarauksen osuus 564,4 miljoonaa euroa sitoumuksina ja maksuina.
Euroopan solidaarisuusvarauksen osuudesta 50 miljoonaa euroa otetaan välittömästi käyttöön ja loppu 1 117,4 miljoonaa euroa asetetaan budjettivaraukseen, josta se otetaan käyttöön tarvittaessa.
Rahoituskehyksen välitarkistuksessa sovittiin lisäksi EURI-välineen käyttöönoton yhteydessä erityisestä vaiheittaisesta mekanismista (
cascade-malli)
, jotta voidaan vastata täysimääräisesti elpymisvälineen koronmaksusta aiheutuviin kuluihin ja, jolla varmistettaisiin, että tarvittavat määrärahat ovat käytettävissä erääntyvien korkokustannusten maksamiseen myös sen jälkeen, kun kaikki otsakkeen 2b EURI-budjettikohtaan kirjatut määrät on käytetty.
Cascade-mallissa hyödynnettäisiin ensisijaisesti ohjelmien talousarvion toteuttamisen ja uudelleenpriorisoinnin luomaa liikkumavaraa sekä erityisvälineiden (joustoväline ja Yksi ainoa liikkumavaraväline) käytettävissä olevia määriä. Pyrkimyksenä olisi saada käyttöön määrä, joka lähtökohtaisesti vastaisi noin 50 prosenttia korkomenojen ylityksistä. Komissio on vuoden 2025 talousarvoesityksessä esittänyt, että korkomenojen ylityksistä katettaisiin tässä vaiheessa 46,2 miljoonaa euroa otsakkeen 2b liikkumavarasta ja 1 192,8 miljoonaa euroa joustovälineen kautta otsakkeessa 2b, mikä yhteenlaskettuna vastaa tasan 50 % siitä määrästä, joka ylittää korkomenoille varatut määrärahat talousarviossa.
Tämän jälkeen käytössä olisi uusi temaattinen erityisvälinen EURI-väline, joka hyödyntäisi korkokulujen jäljellä olevan osan kattamiseen ensisijaisesti niitä määrärahoja, joka vastaa edellisiltä vuosilta käyttämättä jääneitä ja siten vapautettujen sitoumusten määrää. Komissio on vuoden 2025 talousarvioesityksessä esittänyt, että EURI-välineen kautta uudelleen käyttöönotetaan vuosina 2021–2023 rauenneita sitoumuksia yhteensä 1 239,1 miljoonalla eurolla.
Sen lisäksi, että komissio ehdottaa edellä mainitun tavoin
joustovälineen
käyttöönottoa otsakkeessa 2b, komission ehdotus sisältää myös joustovälineen kautta käyttöönotettavia maksuja 1 457,8 miljoonaa euroa, joita käytettäisiin myös aiempien joustovälinesitoumusten maksamiseen.
Komissio esittää myös
yhden ainoan liikkumavaravälineen
käyttöönottoa vuoden 2025 talousarviossa.
Yksi ainoa liikkumavaraväline
mobilisoitaisiin otsakkeessa 7 (hallinto) sitoumuksina 490,4 miljoonan euron edestä kohonneiden hallintokustannusten ja eläkemenojen kattamiseen, koska otsakkeen liikkumavara on kokonaan käytetty eikä kaikkia tarpeita kyetä komission mukaan muuten kattamaan.
Taulukko 9: Erityisvälineet | |
milj euroa käyvin hinnoin | |
Temaattiset erityisrahoitusvälineet | Talousarvioesitys 2025 milj. euroa sitoumuksina |
Euroopan globalisaatiorahasto (EGF) | 34,5 |
Euroopan solidaarisuusvaraus (EUSF) | 1 167,1 |
Hätäapuvaraus (EAR) | 583,5 |
Brexit-mukautusvaraus (BAR) | 564,4 |
Ukraina-varaus | 4 320,4 |
Temaattiset yhteensä | 6 669,9 |
Muut kuin temaattiset erityisrahoitusvälineet | |
Joustoväline (FI) | 1 192,8 |
yksi ainoa liikkumavara (SMI) | 490,4 |
EURI-väline | 1 239,1 |
Ei-temaattiset yhteensä | 2 922,3 |
Yhteensä kaikki (temaattiset+ei-temaattiset) | 9 622,2 |
Elpymisväline (Next Generation EU; European Union Recovery Instrument)
Elpymisväline
on poikkeuksellinen ja kertaluonteinen väline, jonka
rahoituksen avulla tuetaan jäsenmaiden elpymistä Covid-19-kriisin aiheuttamista taloudellisista, sosiaalisista ja terveydellisitä haitoista sekä samalla tuetaan investointeja vihreään siirtymään ja digitalisaatioon.
Elpymisväline
on talousarvion ulkopuolella: kyse on ulkoisista käyttötarkoitukseen sidotuista tuloista (
external assigned revenue
).
Elpymisvälineellä
rahoitettavat määrärahat ohjelmiin on selostettu komission talousarvioesityksessä, mutta elpymisvarat on selkeästi eroteltu tavanomaisista EU-budjetin määrärahoista.
Elpymisvälineen
rahoituksen sitoumukset on tullut olla sidottuna vuoden 2023 loppuun mennessä (pl. marginaalinen osuus hallintokustannuksia), mutta välineestä rahoitettavia maksuja voidaan tehdä vuoden 2026 loppuun saakka.
Elpymisvälineen
rahoituksesta syntyvät korkokustannukset sen sijaan katetaan EU:n talousarviosta. Elpymisvälineen lainanotosta aiheutuvat korkokustannukset ovat otsakkeessa 2b ja niiden määrästä vuoden 2025 talousarviossa on selostettu tarkemmin tämän muistion otsaketta 2b käsittelevässä kohdassa sekä erityisvälineiden käyttöä käsittelevässä kohdassa.
Vuonna 2025
elpymisvälineen
rahoitusta ennakoidaan kohdistuvan maksuina yhteensä noin 71,8 miljardia euroa. Maksuista suurin osa (noin 64,7 miljardia) euroa kohdistuu
Elpymis- ja palautumistukiväline
RRF:ään.
Tulot
Komission antaman vuoden 2025 talousarvioesityksen tulojen kokonaissumma on tasapainoperiaatteen mukaisesti yhtä suuri kuin maksumäärärahojen kokonaismäärä eli 152 684,0 miljoonaa euroa. Tuloista katettaisiin omilla varoilla 148 351,9 miljoonaa euroa ja sekalaisilla tuloilla 4 332,2 miljoonaa euroa.
Vuoden 2025 talousarvioesityksen tuloihin sisältyy myös Britannian rahoitusosuus, yhteensä 1 926,2 miljoonaa euroa, johtuen Britannian EU-jäsenyyden aikaisista rahoitusvelvoitteista, kuten mm. edelliseltä rahoituskehyskaudelta periytyneistä maksamattomista sitoumuksista.