3.1  Direktiivin soveltamisala (artiklat 1, 2, 5 ja 6)

Direktiiviehdotus loisi yhteiset säännöt yritysten veropohjan laskemiseksi ja sen jakamiseksi jäsenvaltioiden välillä. Yhtiöön, johon sovellettaisiin direktiivin säännöksiä verotettavan tuloksen laskennasta, ei sovellettaisi kansallista yhteisöverolainsäädäntöä direktiivin soveltamisalaan kuuluvassa asiassa. 

Direktiiviä sovellettaisiin pakollisena yhtiöihin, joiden verotuksellinen kotipaikka on EU:ssa, mukaan lukien niiden muissa jäsenvaltioissa sijaitsevat kiinteät toimipaikat sekä kolmansissa valtioissa asuvien yhtiöiden jäsenvaltioissa sijaitseviin kiinteisiin toimipaikkoihin. Pakollinen soveltaminen edellyttäisi lisäksi, että yhtiöt kuuluvat sellaiseen kotimaiseen tai rajat ylittävään konserniin, joka laatii konsernitilinpäätöksen ja jonka vuosituotot ovat vähintään 750 miljoonaa euroa vähintään kahtena neljästä peräkkäisestä vuodesta. 

Yhtiöiden osalta edellytyksenä olisi lisäksi, että yhtiömuoto on jokin direktiivin liitteessä I luetelluista, niihin sovelletaan direktiivin liitteessä II mainittua yhteisöveroa tai myöhemmin käyttöön otettua samanlaista veroa ja yhtiö on konsernin ylin emoyksikkö tai yksikkö, jonka tilinpäätöstiedot on yhdistelty rivi riviltä ylimmän emoyksikön tilinpäätökseen. Suomalaisista yhtiöistä on direktiiviehdotuksen liitteessä I mainittu osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki ja vakuutusyhtiö. Direktiiviehdotuksen liitteessä II Suomen osalta mainittu yhteisövero on yhteisöjen tulovero. 

Kiinteiden toimipaikkojen osalta edellytyksenä puolestaan olisi, että niihin sovelletaan direktiivin liitteessä II mainittua yhteisöveroa tai myöhemmin käyttöön otettua samanlaista veroa ja kyseessä on ylimmän emoyksikön tai ylimmän emoyksikön konsernitilinpäätökseen yhdistellyn yksikön kiinteä toimipaikka. 

Tilanteessa, jossa konsernin ylin emoyksikkö sijaitsee unionin ulkopuolella, direktiiviä sovellettaisiin vain, jos konsernin vuosituotot unionin alueella ovat vähintään 5 % konsernin kokonaistuotoista sekä vähintään 50 miljoonaa euroa. 

Muilla yhtiöillä olisi mahdollisuus hakeutua direktiivin soveltamisalaan, jos ne täyttävät muut direktiivin soveltamisedellytykset paitsi 750 miljoonan euron tuottojen kynnysarvoa koskevan soveltamisedellytyksen. Direktiivin säännöksiä sovellettaisiin järjestelmään hakeutuneeseen yhtiöön viiden verovuoden ajan. 

BEFIT-järjestelmää ei kuitenkaan sovellettaisi kaikkiin 750 miljoonan euron tuottorajan ylittäviin konserniin kuuluviin unionin alueella sijaitseviin yhtiöihin ja kiinteisiin toimipaikkoihin. Direktiiviehdotuksen mukaan direktiivin soveltamisalaan kuuluva yhtiö kuuluisi BEFIT-konserniin (ts. konserniin, jolle lasketaan BEFIT-järjestelmän mukainen yhdistetty veropohja), jos se on konsernin ylin emoyksikkö tai, jos konsernin ylin emoyksikkö omistaa suoraan tai välillisesti vähintään 75 prosenttia yhtiön omistusosuuksista tai on oikeutettu vähintään 75 prosenttiin yhtiön voitoista. 

3.2  Verotettavan tuloksen eli veropohjan laskeminen (artiklat 4 sekä 7–41)

Direktiiviehdotuksen toinen luku sisältää säännökset kunkin BEFIT-konsernin yhtiön alustavan verotettavan tuloksen määrittämisestä. Lähtökohtana laskennassa olisi kunkin BEFIT-konsernin yhtiön tilinpäätöksen mukainen tulos tai tappio, jota oikaistaisiin tiettyjen erien osalta. 

BEFIT-laskennan pohjaksi tuleva tilinpäätös olisi laadittava kaikkien BEFIT-konserniin kuuluvien yhtiöiden osalta saman tilinpäätösstandardin mukaisesti. Hyväksyttäviä tilinpäätösstandardeja olisivat International Financial Reporting Standards (IFRS)-standardi sekä kaikkien EU-jäsenvaltioiden kirjanpitosääntelyt. Lähtökohtaisesti BEFIT-laskennassa käytettäisiin ylimmän emoyksikön tilinpäätösstandardia. 

Direktiiviehdotuksen mukaan tilinpäätöksen tulokseen tai tappioon tehtäisiin oikaisuja muun muassa liittyen suorasijoitusosinkoihin sekä eräisiin luovutusvoittoihin ja -tappioihin, käyvän arvon muutoksiin, kiinteän toimipaikan tulokseen ja tappioon, kansallisen korkoleikkurin mukaisesti vähennyskelvottomiin korkomenoihin, tiettyihin vakuutusyhtiön toimintaan liittyviin eriin sekä tiettyihin eriin, jotka voidaan huomioida jäsenvaltioissa sen jälkeen kuin yhdistetty veropohja on kohdistettu BEFIT-konsernin yhtiöille. Tonnistoverotuksen piirissä olevat meriliikenteen tulot olisi rajattu alustavan verotettavan tuloksen laskennan ulkopuolelle. 

Ehdotus sisältää oman poistojärjestelmänsä. Käyttöomaisuuden hankintamenot vähennettäisiin lähtökohtaisesti hyödykekohtaisina poistoina direktiivissä määriteltynä taloudellisena vaikutusaikana tasasuuruisina erinä. Hankintamenoltaan alle 5 000 euron aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet vähennettäisiin kokonaisuudessaan hankintavuonna. Kulumattomat ja vanhentumattomat aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet eivät olisi poistokelpoisia, mutta niiden osalta voisi tietyissä tilanteissa vähentää arvonalentumispoiston. 

Direktiiviehdotus sisältää lisäksi eräitä ajoitukseen ja arvostamiseen liittyviä säännöksiä. Varastot ja keskeneräisten tuotteet arvostettaisiin lähtökohtaisesti FIFO-menetelmää (first in-first out-menetelmää) tai painotetun keskihinnan menetelmää käyttäen. Samoin direktiivi sisältäisi säännöksiä varauksista, epävarmojen saamisten vähentämisestä, pitkäaikaishankkeista ja suojausinstrumenteista. 

BEFIT-direktiiviehdotukseen sisältyy eräitä järjestelmään liittymistä ja järjestelmästä poistumista koskevia säännöksiä. Ehdotuksessa on lisäksi säännöksiä BEFIT-konsernin purkautumisesta sekä yritysjärjestelyiden vaikutuksesta alustavan verotettavan tuloksen laskentaan. 

3.3  Veropohjan yhdistäminen ja jakaminen (artiklat 42–49)

BEFIT-direktiiviehdotuksen mukaan kaikkien BEFIT-konsernin yhtiöiden alustavat verotettavat tulokset yhdistettäisiin yhdeksi eräksi eli niin sanotuksi BEFIT-veropohjaksi. Alustavien verotettavien tulosten yhdistäminen mahdollistaisi rajat ylittävään tappiontasauksen. Jos yhdistetty BEFIT-veropohja olisi negatiivinen, tappio siirtyisi vähennettäväksi seuraavasta positiivisesta BEFIT-veropohjasta. Ehdotuksen mukaan jäsenvaltiot eivät saisi määrätä lähdeveroa BEFIT-konsernin sisäisten liiketoimien perusteella, paitsi jos tulon tosiasiallinen edunsaaja ei ole BEFIT-konsernin yhtiö. Tilanteessa, jossa jokin jäsenvaltio on pidättänyt lähdeveroa BEFIT-konsernin yhtiön maksaman rojaltin tai koron perusteella, tämä lähdeverotulo jaettaisiin jäsenvaltioiden välillä saman jakokaavan perusteella, jolla BEFIT-veropohja jaetaan. Myös BEFIT-konsernin yhtiöiden maksamat lähdeverot hyvitettäisiin eri jäsenvaltioissa saman jakokaavan mukaisesti, jolla BEFIT-veropohja jaettaisiin. 

BEFIT-veropohja jaettaisiin verotettavaksi BEFIT-konsernin yhtiöille niin sanotun siirtymäkauden allokaatiosäännön mukaisesti, joka olisi voimassa 1.7.2028–30.6.2035. Yhtiön osuus BEFIT-veropohjasta määräytyisi sen perusteella, kuinka suurta osuutta kyseisen yhtiön verotettava tulos vastaisi kaikkien BEFIT-konsernin yhtiöiden verotettavista tuloksista. Laskennassa verotettavina tuloksina käytettäisiin edeltävän kolmen verovuoden verotettavan tuloksen keskiarvoa. Siirtymäkauden allokaatiosääntöä sovellettaessa jäsenvaltioiden olisi järjestettävä riskienhallintajärjestelmänsä BEFIT-konsernin sisäisten liiketoimien siirtohinnoittelun osalta siten, että BEFIT-konsernin sisäisten liiketoimien oletettaisiin olevan markkinaehtoisia, jos yhtiön BEFIT-konsernin sisäisistä liiketoimista aiheutuneet menot tai tulot olisivat kasvaneet tilikaudella alle 10 prosenttia kolmen edellisen vuoden keskimääräisistä menoista tai tuloista. Jos 10 prosentin kynnys saavutettaisiin, ylimenevän määrän ei oletettaisi olevan markkinaehtoperiaatteen mukainen, eikä sitä otettaisi huomioon laskettaessa yhtiölle allokoitavaa osuutta BEFIT-veropohjasta. Yhtiöllä olisi kuitenkin mahdollisuus kumota olettamus tietyiltä osin. 

Komission mukaan siirtymäkauden allokaatiosäännön käyttö voisi tasoittaa tietä pysyvämpään allokaatiomalliin, joka voisi perustua esimerkiksi kaavamaiseen tulonjakoon (ns. formulary apportionment). Direktiiviehdotuksen mukaan komission tulisi arvioida siirtymäkauden allokaatiosääntöä ja samalla selvittää mahdollisen pysyvän jakokaavan koostumusta ja eri jakokriteerien painoarvoa. Selvitys olisi toimitettava neuvostolle viimeistään kolmen vuoden kuluessa siirtymäkauden allokaatiosäännön käyttöönotosta. Neuvosto voisi tämän jälkeen muuttaa allokaatiosääntöä ja korvata sen kaavamaisella jakokaavalla. 

Direktiiviehdotukseen sisältyy kaksi poikkeusta verotettavien tulosten yhdistämiseen ja jakamiseen. Ensinnäkin verotettavien tulosten yhdistämistä ja jakamista koskevaa sääntelyä ei sovellettaisi kaivannaistoiminnasta saatuihin tuottoihin. Toiseksi, tietyt tonnistoverotuksen ulkopuolelle jäävät kansainvälisen merenkulun tulot, kansainvälisen lentoliikenteen tulot sekä tietyt sisävesiliikenteen tulot jäisivät veropohjan yhdistämistä ja jakamista koskevan sääntelyn ulkopuolelle. 

Direktiiviehdotuksen mukaisesti BEFIT-konsernin yhtiöille allokoituun veropohjaan tehtäisiin tiettyjä lisäoikaisuja. Komission mukaan osa näistä oikaisuista liittyisi järjestelmän koheesioon, eikä niiden huomioon ottaminen yhdistetyssä BEFIT-veropohjassa olisi asianmukaista (esimerkiksi ennen BEFIT-järjestelmään siirtymistä syntyneet tappiot). Osa oikaisuista olisi taas komission mukaan hyvin riippuvaisia kunkin jäsenvaltion omasta sääntelystä (esimerkiksi eläkevaraukset). Lisäksi direktiiviehdotuksen mukaisesti jäsenvaltio voisi tehdä kyseisessä jäsenvaltiossa sijaitseville yhtiöille allokoituun BEFIT-veropohjaan muita kansallisia oikaisuja, jotka voivat joko kasvattaa tai pienentää veropohjaa. 

3.4  Siirtohinnoittelun riskienhallinnan liikennevalomalli (artiklat 50–53)

BEFIT-direktiiviehdotuksen luku IV sisältää siirtohinnoittelun riskienhallinnassa sovellettavaksi tarkoitetun liikennevalomallin. Riskienhallintatyökalua sovellettaisiin BEFIT-konsernin yhtiöiden ja niihin etuyhteydessä olevien BEFIT-konsernin ulkopuolisten yhtiöiden välisiin liiketoimiin ja lähestymistapa koskisi rajoitetun riskin jakeluliiketoimintaa sekä sopimusvalmistusta. Direktiiviehdotus sisältää kriteerit sille, koska toimintaa voitaisiin pitää rajoitetun riskin jakelutoimintana tai sopimusvalmistustoimintana. Kyseisten toimintojen osalta jäsenvaltioiden olisi järjestettävä riskienhallintatoimintonsa niin sanotun liikennevalomallin mukaisesti. Liiketoimet jaettaisiin kolmeen riskikategoriaan (matala, keskitason ja korkea riski). Riskitasot määritettäisiin julkisten vertailuhakujen perusteella. Verohallintojen olisi otettava liiketoiminnan riskitaso huomioon kohdennettaessa resursseja siirtohinnoittelun markkinaehtoisuuden valvontaan – mitä korkeammasta riskitasosta olisi kyse, sitä enemmän verohallinnot voisivat kohdentaa resursseja liiketoimien hinnoittelun markkinaehtoisuuden valvontaan. 

Direktiiviehdotuksen mukaan komission täytäntöönpanosäädöksellä määrättäisiin hakukriteereistä vertailukohteiden selvittämiseksi ja asianmukaisten vertailuarvojen asettamiseksi matalan riskin jakelijoille ja sopimusvalmistajille. Vertailuhakujen tulokset julkaistaisiin komission verkkosivuilla ja ne päivitettäisiin kolmen vuoden välein. 

3.5  Hallinto ja menettelyt (artiklat 54–72)

BEFIT-direktiiviehdotuksen luvussa V esitetään järjestelmään liittyvät hallinnolliset menettelysäännöt. Lähtökohtana ehdotuksessa on, että konsernien olisi voitava mahdollisimman pitkälle asioida vain yhden verohallinnon kanssa (ilmoittavan yksikön veroviranomainen, ns. filing authority), joka olisi sen jäsenvaltion veroviranomainen, jossa ilmoittavalla yksiköllä olisi verotuksellinen kotipaikka. Ilmoittavana yksikkönä pidettäisiin konsernin ylintä emoyksikköä. Jos konsernin ylin emoyksikkö ei sijaisisi EU:ssa, pidettäisiin ilmoittavana yksikkönä konsernin nimeämää yksikköä. 

Ilmoittavan yksikön olisi annettava vuosittain BEFIT-tietoilmoitus kotivaltionsa veroviranomaiselle. BEFIT-tietoilmoituksen oikeellisuuden tutkinnasta ja valvonnasta vastaisi niin sanottu BEFIT-tiimi. BEFIT-tiimi koostuisi kunkin sellaisen EU-maan verohallinnon edustajista, joissa BEFIT-konsernissa on jäseniä. Direktiiviehdotus sisältää tarkempia säännöksiä BEFIT-tiimin toiminnasta ja BEFIT-tietoilmoituksen käsittelyssä noudatettavista periaatteista. Direktiiviehdotuksen mukaisesti komissio voisi täytäntöönpanosäännöksellä yhdenmukaistaa BEFIT-tiimin tietojenvaihtoa ja kommunikointia luomalla BEFIT-yhteistoimintatyökalun. 

BEFIT-konsernin yksittäisten yhtiöiden olisi edelleen annettava erillinen veroilmoitus asuinvaltionsa toimivaltaiselle verohallinnolle. Erillisen veroilmoituksen valvonnasta vastaisi kyseisen valtion veroviranomainen. BEFIT-direktiiviehdotus sisältää säännöksiä myös verotarkastuksista sekä verotuksen oikaisussa ja muutoksenhaussa noudatettavista periaatteista. 

Direktiiviehdotuksen mukaan jäsenvaltioiden olisi säädettävä seuraamuksista, joita aiheutuisi direktiiviin perustuvien kansallisten sääntöjen rikkomisesta ja toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet niiden täytäntöönpanon varmistamiseksi. Seuraamusten olisi oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. 

3.6  Loppusäännökset (artiklat 73–80)

BEFIT-direktiiviehdotuksessa esitetään siirrettäväksi komissiolle valta antaa delegoituja säädöksiä määräämättömäksi ajaksi direktiivin liitteen I ja II muuttamiseksi sekä tarkempien säännösten vahvistamiseksi alustavan verotettavan tuloksen laskennasta vakuutusyhtiölle ottaen huomioon uuden vakuutusyhtiöitä koskevan IFRS 17-standardin. Direktiiviehdotuksen mukaisesti neuvosto voisi milloin tahansa peruuttaa säädösvallan siirron. Delegoitu säädös tulisi voimaan ainoastaan, jos neuvosto ei ole kahden kuukauden kuluessa siitä, kun asianomainen säädös on annettu tiedoksi neuvostolle, ilmaissut vastustavansa sitä tai jos neuvosto on ennen mainitun määräajan päättymistä ilmoittanut komissiolle, että se ei vastusta säädöstä. Neuvoston aloitteesta tätä määräaikaa jatkettaisiin kahdella kuukaudella. 

Direktiiviehdotuksen mukaisesti siirtohinnoittelun liikennevalomallia ja BEFIT-yhteistoimintatyökalua koskevien täytäntöönpanosäädösten hyväksymiseen sovellettaisiin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen 182/2011 5 artiklan mukaista komitologiamenettelyä (ns. tarkastusmenettely). 

Direktiiviehdotuksen mukaan viiden vuoden kuluttua direktiivin soveltamisen alkamisesta, komission tulisi arvioida direktiivin toimivuutta ja tarvittaessa ehdottaa muutoksia direktiiviin. Jäsenvaltioiden olisi arviointia varten toimitettava komissiolle tietoja muun muassa kyseisessä jäsenvaltiossa asuvista BEFIT-konsernien jäsenistä. Komissio voisi täytäntöönpanosäädöksellä antaa tarkempia määräyksiä annettavista tiedoista ja niiden antotavasta. 

Ehdotuksen mukaan jäsenvaltioiden olisi annettava ja julkaistava direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset viimeistään 1.1.2028. Niiden olisi sovellettava säännöksiä 1.7.2028 alkaen. 

4.1  Komission ehdotus

Direktiiviehdotus perustuu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 115 artiklaan, jonka mukaan neuvosto antaa yksimielisesti erityisessä lainsäätämisjärjestyksessä sekä Euroopan parlamenttia ja talous- ja sosiaalikomiteaa kuultuaan direktiivejä jäsenvaltioiden sellaisten lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä, jotka suoraan vaikuttavat sisämarkkinoiden toteuttamiseen ja toimintaan, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 114 artiklan soveltamista. Ehdotuksen hyväksyminen neuvostossa edellyttää näin ollen kaikkien jäsenvaltioiden yksimielisyyttä. 

Ehdotuksessa komissiolle esitetty valta antaa tiettyjä delegoituja säädöksiä perustuu SEUT 290 artiklaan. Artiklan mukaan lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävässä säädöksessä voidaan siirtää komissiolle valta antaa muita kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä, soveltamisalaltaan yleisiä säädöksiä, joilla täydennetään tai muutetaan lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytyn säädöksen tiettyjä, muita kuin sen keskeisiä osia. Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävissä säädöksissä määritellään nimenomaisesti tällaisen säädösvallan siirron tavoitteet, sisältö, soveltamisala ja kesto. 

Ehdotuksessa komissiolle esitetty valta antaa tiettyjä täytäntöönpanosäädöksiä perustuu SEUT 291 artiklaan. Mainitun artiklan sisältämän pääsäännön mukaan jäsenvaltiot vastaavat unionin säädösten täytäntöönpanosta. Jos unionin oikeudellisesti velvoittavat säädökset edellyttävät yhdenmukaista täytäntöönpanoa, kyseisillä säädöksillä siirretään täytäntöönpanovaltaa komissiolle tai tietyissä tapauksissa neuvostolle. 

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklan mukaan unioni käyttää toimivaltaansa toissijaisuusperiaatetta ja suhteellisuusperiaatetta noudattaen. Toissijaisuusperiaatteen mukaisesti unioni toimii muilla kuin sen yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvilla aloilla ainoastaan, jos suunnitellun toiminnan tavoitteet voidaan saavuttaa paremmin unionin tasolla kuin kansallisella, alueellisella tai paikallisella tasolla. Toiminnan sisältö ja muoto eivät saa kuitenkaan ylittää sitä, mikä on tarpeen perussopimuksissa määrättyjen tavoitteiden saavuttamiseksi (suhteellisuusperiaate). 

Komissio perustelee ehdotuksen toissijaisuusperiaatteen mukaisuutta sillä, että direktiiviehdotuksen säännökset tähtäävät poistamaan niitä esteitä rajat ylittävälle yritystoiminnalle, jotka aiheutuvat 27 erilaisen yritysverojärjestelmän olemassa olosta. Komission mukaan tilanne aiheuttaa rajat ylittävää toimintaa harjoittaville yrityksille korkeampia hallinnollisia kustannuksia. Lisäksi yritysverojärjestelmien eroavaisuudet voivat johtaa epätarkoituksenmukaisiin veroetuihin ja tilanteisiin, joissa tietty tulo jää kokonaan verotuksen ulkopuolelle. Komission mukaan nämä haasteet ovat yhteisiä kaikille jäsenvaltioille, eikä niihin voida puuttua tehokkaasti jäsenvaltiotason toimenpiteillä. Komission mukaan sääntelykehikkoa voitaisiin yksinkertaistaa merkittävästi, jos unionissa noudatettaisiin yhdenmukaisia yritysverosääntöjä. Komissio katsoo myös, että verokohteluiden eroavaisuuksista aiheutuvat ongelmat voitaisiin parhaiten eliminoida noudattamalla kaikissa jäsenvaltioissa yhteneväisiä säännöksiä. Komissio katsoo lisäksi, että ehdotus veropohjan yhdistämisestä ja allokoinnista olisi objektiivisempi ja hallinnollisesti yksinkertaisempi tapa konsernin yhtiöiden verovelvollisuuksien määrittämiseksi. Komission mukaan jäsenvaltiot eivät voisi noudattaa ehdotettua sääntelyä yksipuolisesti ilman riskiä kahdenkertaisesta verotuksesta. Komission mukaan yhtenäiset verosäännökset mahdollistaisivat myös yhteiset menettelyt verotuksen toimittamiseksi, joka toisi mukanaan etuja sekä yrityksille että verohallinnoille vähentyneiden hallinnollisten kustannusten ja lisääntyneen oikeusvarmuuden muodossa. Näillä perusteilla komissio pitää ehdotusta toissijaisuusperiaatteen mukaisena. 

Komissio perustelee ehdotuksen suhteellisuusperiaatteen mukaisuutta sillä, että BEFIT-järjestelmässä ei ole kyse koko yhteisöverotuksen harmonisoinnista, vaan se koskee vain veropohjaa. Komission mukaan ehdotuksessa esitetään vain sääntöjä, jotka ovat tarpeen, jotta unionin alueella toimivat yhtiöt voivat laskea veropohjansa yhdenmukaisten sääntöjen mukaisesti koko unionin alueella. Lisäksi komissio toteaa, ettei ehdotus harmonisoi veropohjaa kokonaan. Ehdotus antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden oikaista kyseisissä jäsenvaltioissa sijaitseville yhtiölle allokoitua osuutta BEFIT-veropohjasta, jotta voidaan ottaa huomioon kansalliset veropolitiikan tarpeet. Komission mukaan suhteellisuusperiaatteen kannalta on myös merkityksellistä, että pakollinen soveltamisala rajautuu sellaisiin yhtiöihin, joihin myös direktiivi globaalista minimiverosta Neuvoston direktiivi (EU) 2022/2523 monikansallisten konsernien maailmanlaajuisen vähimmäisverotason varmistamisesta unionissa. soveltuu. Tällöin direktiivi soveltuisi komission mukaan erityisesti niihin yhtiöihin, joilla on todennäköisesti rajat ylittävää toimintaa ja jotka todennäköisimmin hyötyisivät yhtenäisestä veropohjasta 

4.2  Valtioneuvoston arvio

Arvioitaessa nyt tarkastelun kohteena olevaa direktiiviehdotusta toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden kannalta on arvioitava, ovatko ehdotetut toimet yhtiöiden rajat ylittävän toiminnan helpottamisen ja hallinnollisen kustannusten vähentämisten kannalta tarpeen ja oikeasuhtaisia. Direktiiviehdotuksen mukaisesti rajat ylittävän toiminnan esteitä ja hallinnollisia kustannuksia syntyy erityisesti siitä, että jokaisessa jäsenvaltiossa on oma yritysverojärjestelmänsä. Tämän vuoksi komission näkemystä siitä, että tavoite voidaan saavuttaa tehokkaimmin keskitetyllä ratkaisulla, voidaan yleisesti pitää asianmukaisena. 

Direktiiviehdotuksen mukaisesti BEFIT-järjestelmä olisi pakollinen tietyn kokoluokan ylittäville konserneille. Tätä perustellaan sillä, että ehdotus koskisi tällöin pakollisena sitä joukkoa, joka tulee olemaan myös globaalin minimiveron piirissä ja joka komission näkemyksen mukaisesti myös eniten hyötyisi BEFIT-järjestelmästä. Tältä osin on kuitenkin huomattava, että BEFIT-järjestelmän ja globaalin minimiveron soveltamisalat poikkeavat toisistaan muun muassa BEFIT-konsernin 75 %:n omistusvaatimuksen ja EU:n ulkopuolella toimintaa harjoittavien konsernien kohdalla. Lisäksi, vaikka molemmissa järjestelmissä veropohjan laskennan lähtökohtana on tilinpäätöksen mukainen tulos, tähän tulokseen tehtävien oikaisujen laajuus olisi erilainen näissä kahdessa järjestelmässä. BEFIT-direktiivin tavoitteena oleva liiketoiminnan esteiden poistaminen sisämarkkinoilla esimerkiksi pienemmän hallinnollisen taakan muodossa voitaisiin lisäksi saavuttaa myös vapaaehtoisessa järjestelmässä. Järjestelmän pakollisuutta on arvioitava myös suhteessa jäsenvaltioiden verotukselliseen toimivaltaan. Pakollinen veropohja ja erityisesti pakollinen veropohjien yhdistäminen vaikuttaisi jatkossa mahdollisuuteen käyttää yritysverotusta talouspolitiikan välineenä. Yllä kuvatuilla perusteilla BEFIT-direktiiviehdotukseen sisältyvä pakollisuuselementti voi olla ongelmallinen suhteellisuusperiaatteen kannalta. 

Direktiiviehdotuksessa siirrettäisiin komissiolle toimivaltaa antaa delegoituja säädöksiä. Direktiivin liitteiden I ja II muuttamista koskevan toimivallan voidaan katsoa olevan määritelty selvästi ja täsmällisesti. 

Siirrettävä toimivalta, joka koskee mahdollisuutta antaa tarkempia säädöksiä siitä, miten alustavan verotettavan tuloksen laskentaa koskevia sääntöjä mukautetaan vakuutusyhtiöiden osalta ottamaan huomioon uusi vakuutussopimuksia koskeva IFRS 17-standardi, on puolestaan muotoiltu melko yleiseksi. Valtuutussäännöksestä ja direktiiviehdotuksen perusteluista ei ilmene, minkä tyyppistä sääntelyä komissio voisi valtuuden nojalla antaa ja miksi verotettavan tulon laskennan mukauttamisesta olisi asianmukaista säätää delegoidulla säädöksellä. Siirrettävä toimivalta koskee veropohjan laskentaa ja sillä voisi siten olla suoraa vaikutusta yhtiölle määrättävän yhteisöveron määrään. 

Direktiiviehdotuksessa siirrettäisiin komissiolle myös toimivaltaa antaa täytäntöönpanosäädöksiä siirtohinnoittelun liikennevalojärjestelmästä liittyen tiettyjen liiketoimien vertailuhakuihin, BEFIT-tiimin kommunikaation yhdenmukaistamisesta sekä jäsenvaltioilta edellytettävistä tiedoista direktiivin soveltamisen arvioimiseksi. Siirrettävän toimivallan voidaan katsoa tältä osin olevan asianmukaisesti määritelty. 

Muilta osin valtioneuvosto katsoo, että komission ehdotuksen oikeusperusta on asianmukainen ja ehdotus toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen mukainen. 

5.1  Vaikutukset Suomen lainsäädäntöön

Direktiiviehdotuksen hyväksyminen edellyttäisi kansallista lainsäädäntöä direktiivin voimaansaattamiseksi. Lainsäädäntöön tulisi sisällyttää säännökset verotettavan tuloksen laskemisesta, veropohjan yhdistämisestä ja jakamisesta sekä eräistä hallinnollisista menettelyistä. Lisäksi kansallisesti olisi säädettävä tiettyjen lähdeverotuottojen jakamisesta muille jäsenvaltiolle. 

Direktiivin voimaansaattamisen lisäksi olisi ratkaistava, mitkä olisivat direktiivin voimaanpanon heijastusvaikutukset muuhun sisäiseen elinkeinoverotusta koskevaan lainsäädäntöön. Suomen yritysverotuksessa on pyritty ylläpitämään selkeää veromallia, joka perustuu laajaan veropohjaan ja suhteellisen matalaan verokantaan. Direktiiviehdotuksen veropohjan voidaan katsoa laajuuden osalta perusperiaatteiltaan vastaavan Suomen yritysveropohjaa. Merkittävä ero direktiiviehdotuksen ja Suomen sisäisen lainsäädännön välillä on kuitenkin esimerkiksi verotettavan tulon laskennan suhde kirjanpitoon ja tilinpäätökseen, jota olisi tarkasteltava. Nykyisen elinkeinoverolainsäädännön sopeuttaminen direktiiviehdotukseen saattaisi olla tietyin kohdin perusteltua. Esimerkiksi poistojärjestelmän muuttaminen samankaltaiseksi kuin direktiiviehdotuksessa voisi helpottaa myös yritysten siirtymistä järjestelmien välillä. 

Olisi myös tarkasteltava, miten ehdotus vaikuttaa mahdollisuuksiin säilyttää erillinen kansallinen yritysverojärjestelmä ottaen huomioon kahden järjestelmän ylläpitämisestä aiheutuvat kustannukset Verohallinnolle sekä kahdesta yritysverojärjestelmästä aiheutuva verotuksen monimutkaistuminen. Tällöin BEFIT-direktiiviä vastaavat säännökset tulisivat sovellettavaksi myös muihin kuin BEFIT-direktiivin kattamiin yrityksiin ja yritysmuotoihin. 

Direktiivin voimaan saattaminen edellyttäisi myös konserniavustusjärjestelmän yhteensopivuuden tarkastelua suhteessa BEFIT-järjestelmään. BEFIT-järjestelmä pitäisi sisällään konserniyhtiöiden verotettavan tuloksen yhdistämisen, jolloin konserniavustusjärjestelmä menettäisi merkityksensä BEFIT-järjestelmän piirissä olevien konsernien osalta. Olisikin arvioitava, olisiko konserniavustusjärjestelmä perusteltua säilyttää muiden konsernien osalta. Vastaavaa tarkastelutarvetta liittyisi myös muun muassa suhteessa Euroopan talousalueella sijaitsevan tytäryhtiön lopullisen tappion konsernivähennysjärjestelmään. Tämän osalta olisi arvioitava, onko tarvetta säilyttää konsernivähennysjärjestelmä, ottaen huomioon, että myös pienemmät konsernit voisivat vapaaehtoisesti hakeutua BEFIT-järjestelmän piiriin. 

Direktiivin voimaansaattaminen edellyttäisi myös tarkastelua suhteessa Suomen solmimiin verosopimuksiin sekä mahdollisesti myös osinkoverotuksen tarkastelua. Lisäksi erityisesti kiinteän toimipaikan tulon jääminen BEFIT-laskennan ulkopuolelle sekä lähdeveron jaettua hyvitysvastuuta koskevat ehdotukset edellyttäisivät tarkastelua suhteessa voimassa olevaan sääntelyyn ulkomaisten verojen hyvittämisestä. Lisäksi veropohjien yhdistäminen toisi mukanaan monia Suomen kansainväliseen verotukseen liittyviä tarkastelutarpeita. Siirtohinnoittelun liikennevalojärjestelmän voimaansaattaminen edellyttäisi tarkastelua suhteessa Verohallinnon toimintaa koskevaan sääntelyyn ja sen lakisäätäisiin tehtäviin, erityisesti suhteessa velvollisuuteen edistää oikeaa ja yhdenmukaista verotusta. 

5.2  Hallinnolliset vaikutukset

Komission arvio hallinnollisista vaikutuksista 

BEFIT-direktiiviehdotusta on perusteltu sekä yritysten että veroviranomaisten hallinnollisen taakan kevenemisellä. Komissio on julkaissut direktiiviehdotuksen yhteydessä arviointiselvityksen ehdotuksen vaikutuksista (Impact Assessment). Selvityksen mukaan ehdotus vähentäisi yritysten hallinnollista taakkaa. Vaikutusarvioselvityksen mukaan EU-alueen yritysten hallinnollinen taakka voisi vähentyä yhteensä 11–22 miljoonalla eurolla, kun mukaan lasketaan pakollisina BEFIT-järjestelmään liittyvät suuret konsernit ja 42–80 miljoonalla eurolla, kun mukaan lasketaan myös vapaaehtoisesti järjestelmään liittyvät yritykset. Ehdotuksen kustannuksia yrityksille ja veroviranomaisille ei ole tarkkaan arvioitu, mutta komission mukaan kustannuksia syntyisi hallinnollisista kuluista sekä mahdollisesti kertaluonteisista sopeutumiskuluista liittyen tietojärjestelmien päivittämiseen sekä henkilökunnan kouluttamiseen. Komissio arvioi kustannusten kuitenkin jäävän pitkällä aikavälillä hyötyjä pienemmiksi. Komission vaikutusarviot eivät sisällä jäsenvaltiokohtaisia vaikutusarvioita. 

Hallinnolliset vaikutukset Suomessa 

Ehdotettu järjestelmä on laaja kokonaisuus, minkä voidaan arvioida aiheuttavan järjestelmän piiriin (pakollisesti tai vapaaehtoisesti) siirtyville konserneille laajoja alkuvaiheen selvityksiä. Näin ollen erityisesti järjestelmän käyttöönoton alkuvaiheessa yritysten hallinnolliset kustannukset todennäköisesti lisääntyisivät merkittävästi. Niille konserneille, joille järjestelmään siirtyminen on vapaaehtoisia, voisi aiheutua hallinnollista taakkaa rinnakkaisten järjestelmien vertailusta. 

Hallinnolliset vaikutukset eivät välttämättä rajoittuisi yritysten osalta vain järjestelmän käyttöönottovaiheeseen. Direktiiviehdotus ei kokonaan harmonisoi veropohjan laskentaa. Esimerkiksi korkojen vähennysoikeutta rajoitettaisiin kunkin jäsenvaltion säännösten mukaisesti. Lisäksi direktiiviehdotus sallisi jäsenvaltiokohtaisia oikaisuja kyseiseen jäsenvaltioon allokoituun BEFIT-veropohjaan. Tästä voisi aiheutua yrityksille hallinnollista taakkaa, sillä niiden tulisi tuntea BEFIT-laskennan lisäksi ainakin tietyiltä osin myös jäsenvaltioiden yhteisöveron laskentapohjaa koskevat sääntelyt sekä jokaisen jäsenvaltion mahdolliset säätämät jäsenvaltiotason oikaisut BEFIT-veropohjaan. 

Myös ehdotetuista verotuksen menettelysäännöksistä voidaan katsoa aiheutuvan yrityksille hallinnollista taakkaa, sillä jokaisen yhtiön tulisi BEFIT-tietoilmoituksesta erillisenä antaa kansallisille veroviranomaisille veroilmoitus ja verotusta toimitettaisiin siten ainakin osittain kahdella tasolla (BEFIT-tiimi ja kansallinen veroviranomainen). 

BEFIT-järjestelmä olisi uusi yhteisöveron laskentapohjaa koskeva verojärjestelmä, jota täytyisi ylläpitää vanhojen järjestelmien rinnalla. Ehdotus monimutkaistaisi siten verojärjestelmää kokonaisuudessaan sekä lisäisi veroviranomaisen hallinnollista taakkaa. Järjestelmän käyttöönotto aiheuttaisi alkuvaiheessa kustannuksia Verohallinnolle vaikuttamalla muun muassa verovalvontaan, tietojärjestelmiin, tietovirtoihin, ilmoittamismenettelyyn, tietojenvaihtoon sekä ohjeistukseen. Verohallinnon olisi jatkossa sovellettava ehdotettua sääntelyä olemassa olevan verojärjestelmän rinnalla. Hallinnolliset vaikutukset eivät siten rajoittuisi ainoastaan alkuvaiheen selvityksiin. Uuden verojärjestelmän ylläpidosta, valvonnasta, unionin sisäisestä koordinaatiosta, analytiikasta ja riskienhallinnasta aiheutuisi Verohallinnolle lisäkustannuksia myös jatkovuosina. Verohallinnon pitäisi huolehtia BEFIT-tiimien resursoinnista, joita voidaan tarvita nopeallakin varoitusajalla. 

Ehdotettu verotusmenettelyä koskeva sääntely ja erityisesti BEFIT-tiimien toimintaa koskevat säännökset voisivat vaikuttaa myös siihen, miten ja missä veroilmoituksen sisällön oikeellisuutta koskevat arvioinnit ja ratkaisut tehtäisiin. BEFIT-tiimien osalta ehdotettu äänestysmenettely tarkoittaisi, että eri veroviranomaisten erimielisyyksiä veropohjan määrittämisestä ratkottaisiin yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Ehdotus, jossa äänivalta perustuisi kussakin valtiossa asuinpaikkaansa pitävien konserniyhtiöiden liikevaihtoon, voisi olla Suomen kaltaisen pienen jäsenvaltion näkökulmasta epäedullinen ja voisi siirtää Suomen veropohjaa koskevaa ratkaisuvaltaa muiden jäsenvaltioiden veroviranomaisille. 

Siirtohinnoittelun riskienhallinnan liikennevalomallin ja BEFIT-ryhmän sisäisten liiketoimien riskienhallinnan järjestämistä koskevan ehdotuksen ei arvioitaisi ainakaan vähentävän hallinnollista taakkaa Verohallinnolle, jolla on jo olemassa toimivat riskienhallintatyökalut. Uuden riskienhallintatyökalun pakollinen käyttöönotto ja riskienhallinnan järjestelyt voisivat aiheuttaa Verohallinnolle ylimääräisiä kustannuksia ja resurssien tehotonta kohdentumista. Lisäksi on mahdollista, että riskienhallintaan liittyvästä seurannasta voisi myös aiheutua kustannuksia Verohallinnolle. 

Sääntelyn soveltamisesta voidaan myös arvioida syntyvän tulkintatilanteita, jotka aiheuttaisivat hallinnollista taakkaa sekä verovelvollisille että Verohallinnolle. 

Ehdotus mahdollistaisi jäsenvaltiokohtaiset oikaisut veropohjaan sen jälkeen kuin yhtenäisesti laskettu veropohja on allokoitu eri yhtiöille. Jäsenvaltiokohtaisten oikaisujen vuoksi verojärjestelmään jäisi jäsenvaltiokohtaisia eroja. Jäsenvaltiokohtaisten erojen osalta ehdotus ei yksinkertaistaisi verojärjestelmää eikä vähentäisi hallinnollista taakkaa myöskään Verohallinnon näkökulmasta. 

Edellä mainituista syistä on suhtauduttava varauksellisesti siihen, vähentäisikö ehdotettu järjestelmä yritysten ja veroviranomaisen hallinnollista taakkaa komission arvioimalla tavalla. 

5.3  Taloudelliset vaikutukset

Komission arvio taloudellisista vaikutuksista  

Komission vaikutusarvioselvityksen mukaan ehdotus lisäisi investointeja ja kasvua sekä auttaisi vakauttamaan verokertymiä. Komission vaikutusarvioselvityksessä ehdotuksen soveltamisalaan kuuluvien yritysten määrää on arvioitu verotuksen maakohtaisen raportoinnin tietojen (nk. CbC-raportointi) avulla. Raportointivuoden 2018 tietojen perusteella EU:ssa toimi tuolloin 4 082 konsernia, joiden yhdistetty liikevaihto oli yli 750 miljoonaa euroa. Näille konserneille direktiivi olisi pakollinen. Sellaisia alle 750 miljoonan euron yhdistetyn liikevaihdon konserneja, jotka laativat yhteisen konsernitilinpäätöksen, on noin 16 000 kappaletta. Näille konserneille direktiivi olisi vapaaehtoinen. 

Komission vaikutusarvion perusteella ehdotuksen vaikutukset verotuottoon seuraisivat pääosin yhteiseen veropohjaan ja siirtymäkauden allokointisääntöön liittyvistä rajat ylittävästä tappiontasauksesta sekä yhteisistä poistosäännöistä. Ehdotukseen sisältyvä rajat ylittävä tappiontasaus vähentäisi jäsenvaltioiden verotuottoja, koska järjestelmän piirissä olevat konserniyhtiöt voisivat vähentää tappiotaan toisessa maassa sijaitsevien tytäryhtiöiden tuloksista. Komission vaikutusarvion mukaan yli 750 miljoonan euron liikevaihdon konsernien osalta rajat ylittävä tappiontasaus vähentäisi EU:n yhteisöveropohjaa yhteensä 1,7 prosentilla. Tämä toisaalta alentaisi konsernien efektiivistä pääomakustannusta kasvattaen yritysten kannusteita investoida. Vaikutusarvioselvityksessä on arvioitu Euroopan komission yhteisen tutkimuskeskuksen (Joint Research Centre) käytössä olevaa Cortax-mallia käyttämällä, että investoinnit kasvaisivat muutoksen vuoksi pitkällä aikavälillä 0,2 prosenttia ja EU:n bruttokansantuote 0,1 prosenttia. Komission vaikutusarvion mukaan ehdotukseen sisältyvät poistosäännöt vastaisivat karkeasti EU-maiden keskimääräisiä poistosääntöjä ja siten muuttaisivat veropohjaa keskimäärin vähäisesti koko EU:n tasolla. 

Komission vaikutusarviot eivät sisällä jäsenvaltiokohtaisia vaikutusarvioita. Komission vaikutusarviossa todetaan, että vaikutukset voivat vaihdella jäsenvaltiokohtaisesti. 

Taloudelliset vaikutukset Suomessa 

Direktiiviehdotuksen soveltamisalaan kuuluisivat konsernit, joiden liikevaihto on yli 750 miljoonaa euroa. Sama liikevaihtoraja on käytössä suurten konsernien globaalia vähimmäisveroa koskevassa direktiivissä. Suurten konsernien globaalia vähimmäisveroa koskevan direktiivin valmistelun yhteydessä on arvioitu, että Suomessa vähimmäisveron soveltamisalan piiriin kuuluvia monikansalliseen konserniin kuuluvia konserniyhtiöitä on arviolta noin 2 800 kappaletta. Sellaisia monikansallisia konserneja, joiden ylin emoyhtiö on Suomessa, on noin 50–60 kappaletta. Loput yhtiöistä kuuluvat konserniin, jonka emoyhtiö sijaitsee ulkomailla. Vähimmäisveron soveltaminen koskisi Suomessa arviolta noin 300 kiinteää toimipaikkaa. On kuitenkin huomattava, että nämä lukumäärät ovat suuntaa antavia BEFIT-direktiiviehdotuksen kannalta, koska direktiiviehdotuksen soveltamisala poikkeaa suurten konsernien globaalin vähimmäisveron soveltamisalasta esimerkiksi konserniyhtiöiden omistusosuusmääritelmän osalta. Vapaaehtoisena BEFIT-järjestelmään mahdollisesti liittyvien yritysten lukumäärästä Suomessa ei voida tässä vaiheessa esittää arviota. 

Ehdotuksen taloudellisia vaikutuksia on vaikea arvioida täsmällisesti, koska ehdotuksessa on useita täysin uusia elementtejä verrattuna nykyiseen yritysverojärjestelmään. Vaikka BEFIT-direktiiviehdotuksessakin on lähtökohtana laaja veropohja, sen laskenta eroaa yksityiskohdiltaan monin tavoin Suomen yritysveropohjasta, kuten esimerkiksi luovutusvoittojen laajemman verovapauden ja poistosääntöjen osalta. Veropohjan muutoksilla olisi todennäköisesti jonkin tasoisia vaikutuksia myös Suomen saamiin verotuottoihin. Näitä vaikutuksia tulisi selvittää tarkemmin jatkovalmistelussa. 

Ehdotukseen sisältyvä yhtenäinen ja suhteellisen laaja veropohja voisi vähentää veropohjaan kohdistuvaa kansainvälistä verokilpailua, mutta toisaalta lisätä jonkin verran veroasteisiin kohdistuvaa verokilpailua. Tämän voitaisiin arvioida olevan Suomen kannalta edullista ottaen huomioon, että Suomen yritysveromalli perustuu laajaan veropohjaan ja suhteellisen matalaan verokantaan. Toisaalta mahdollisuudet jäsenvaltiokohtaisiin oikaisuihin voisivat johtaa siihen, että veropohjan laajuuden osalta syntyisi jäsenvaltiokohtaisia eroja ja näin ollen ehdotus mahdollistaisi edelleen jonkin tasoisen veropohjaan kohdistuvan kansainvälisen verokilpailun. 

Veropohjien yhdistämiseen liittyvä rajat ylittävä tappiontasaus mahdollistaisi sen, että monikansalliset konsernit voisivat siirtää ulkomailla syntyneitä tappioita Suomeen vähennettäväksi täällä syntyneestä verotettavasta tulosta. Rajat ylittävä tappiontasaus näin ollen lähtökohtaisesti heikentäisi Suomen edellytyksiä verottaa alueellaan syntynyttä veronalaista tuloa. Toisaalta myös Suomessa syntynyt tappio voisi tulla vähennettäväksi muualla syntyneestä verotettavasta tulosta. Edellä mainituista syistä veropohjan yhdistäminen lisäisi epävarmuutta Suomen saamista verotuloista. 

Direktiiviehdotus sisältää siirtymäkauden allokaatiosäännön, jonka perusteella konsernien veropohjat voisivat jakautua maiden välillä eri tavoin kuin nykyjärjestelmässä. Allokaatiosäännössä yhtiön verotettavana tuloksena käytettäisiin laskennan kohteena olevaa verovuotta edeltävän kolmen verovuoden verotettavan tuloksen keskiarvoa, joka voisi johtaa sattumanvaraisuuteen veropohjan allokoinnissa eikä veropohjaa välttämättä verotettaisi kaikilta osin siellä, missä voitto on syntynyt. Allokointisääntö voisi johtaa tilanteeseen, jossa tappiollinen yhtiö joutuu maksamaan veroja historiallisten tulosten perusteella. Jäsenvaltio voisi myös jäädä ilman verotuloja vuosiksi, jos tulo jäisi ensin allokoimatta aiemman tappiollisuuden vuoksi ja myöhemmin yhtiölle allokoiduista tuloista vähennettäisiin vielä BEFIT-järjestelmää edeltävät tappiot. Tämä tekisi verokertymän ennustamisesta haastavampaa. 

Myös lähdeveroja ja lähdeverojen hyvitysvastuun jakamista koskevat säännökset voisivat vaikuttaa verotuottoon Suomessa. Lähdeveroja ja toisaalta niiden hyvitysvastuita tulisi tietyiltä osin jakaa BEFIT-konsernin yhtiöiden välillä siirtymäkauden allokaatiosäännön mukaisesti. Lähdeveroja koskevat säännökset voisivat johtaa siihen, että Suomi joutuisi siirtämään osan pidättämistään lähdeveroista muihin jäsenvaltioihin ja toisaalta Suomi voisi olla oikeutettu osaan muiden jäsenvaltioiden pidättämien lähdeverojen tuottoon. Lähdeverojen hyvittämisvastuun jakaminen voisi tarkoittaa, että Suomi joutuisi hyvittämään yhteisöveroaan vastaan myös muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneiden yhtiöiden tulosta pidätettyjä lähdeveroja ja toisaalta muut jäsenvaltiot voisivat joutua hyvittämään suomalaisten yhtiöiden lähdeveroja. Edellä kuvatuista syistä on suhtauduttava varauksella komission vaikutusarvion näkemykseen siitä, että ehdotus vakauttaisi verokertymää. 

Vapaaehtoisina BEFIT-järjestelmään liittyvien yritysten osalta vapaaehtoisuus mahdollistaisi verotuksen optimoinnin BEFIT-järjestelmän ja nykyjärjestelmän välillä. On oletettavaa, että yrityksillä on intressi valita se järjestelmä, joka johtaa niiden kannalta edullisimpaan lopputulokseen. Tästä syystä vapaaehtoisina järjestelmään liittyvien osalta ei olisi selvää, että ehdotus lisäisi verotuottoja ja se voi mahdollisesti vähentää niitä. 

Ehdotuksen sisältämä allokaatiosääntö olisi väliaikainen, jonka jälkeen olisi tarkoitus siirtyä käyttämään kaavamaista jakokaavaa (formulary apportionment), jonka yksityiskohdista olisi tarkoitus sopia myöhemmin. CCCTB-direktiiviehdotuksen yhteydessä arvioitiin, että tuolloin ehdotettu jakokaava olisi todennäköisesti ollut Suomen kannalta epäedullinen, joskin silloin jakokaavassa ei otettu huomioon aineetonta omaisuutta. Ks. U 66/2016 vp. Ilman tarkempaa tietoa siitä, millainen jakokaava siirtymäajan jälkeen otetaan käyttöön, ei kuitenkaan ole mahdollista arvioida ehdotuksen pitkän aikavälin vaikutuksia tarkemmin. 

BEFIT-järjestelmä tulisi käyttöön aikana, jolloin voimaan olisi tullut useita muita muutoksia nykyjärjestelmään nähden, kuten suurten konsernien kansainvälinen vähimmäisvero. On vaikea arvioida täsmällisesti BEFIT-järjestelmän vaikutuksia ennen kuin vähimmäisveron toimivuudesta ja vaikutuksista on saatu tietoa.