Harmaa talous nakertaa lähes kaikkien läntisten markkinatalousmaiden julkisen talouden rahoituspohjaa; yksityiset henkilöt ja yhtiöt jättävät demokraattisesti päätetyt verot ja maksut maksamatta. Ilmiön merkityksestä yksittäisen kansantalouden kannalta saa jonkinlaisen kuvan toteamalla, että harmaan talouden osuus bruttokansantuotteesta voi ylittää 20 prosenttia.

Tietomme Suomen harmaan talouden ilmiön laajuudesta ja sen tuottamista julkisen vallan tulonmenetyksistä ovat täsmentyneet viime vuosien aikana. Menetykset ovat yli kahden miljardin euron luokkaa vuodessa. Minkä tahansa mittapuun mukaan tämä on paljon rahaa. Sitä tarvittaisiin kipeästi valtion menotalouden katteeksi ja sen velkojen lyhennyksiin. Hyvinvointivaltion säilyttäminen kaipaa sitä kipeästi. Tästä odottaisi olleen seurauksena, että harmaan talouden lopettamiseksi olisi tehty ja tehtäisiin sekä tutkinnallisesti että lainsäädäntöä kehittämällä kaikki mahdollinen. Näin ei kuitenkaan valitettavasti ole asianlaita.

Kuten todettua, harmaa talous ei ole yksinomaan suomalainen ilmiö. Siitä kärsivät lähes kaikki markkinatalousmaat, toiset enemmän, toiset vähemmän. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että tulopohjastaan huolestuneet valtiot ovat ryhtyneet aktiivisiin toimiin harmaan talouden saattamiseksi kuriin. Pontimena on ollut tulojen lisäämisen ohella rehellisen yritystoiminnan suojeleminen harmaan talouden tuottamilta kilpailun vääristymiltä. Suomi on tässä veneessä muiden markkinatalousmaiden kanssa. Täälläkin joudutaan tekemään valinta kahden välillä, rehellisten yrittäjien ja koijareiden.

Harmaata taloutta ei voida pitää kurissa yksinomaan viranomaisten toimin. Tuoreimpien selvitysten mukaan ylityöllistettyjen poliisin, veroviranomaisten ja ulosottomiesten kapasiteetti puuttua edes tiedossaan olevaan harmaaseen talouteen ja talousrikollisuuteen on huolestuttavasti laskenut. Harmaan talouden käyttämää laajaa toiminta-arsenaalia vastaan tulisikin iskeä rakenteellisilla toimenpiteillä. Otamme muutaman valaisevan esimerkin.

Rakennustoiminta on yksi merkittävistä harmaan talouden toimintakentistä. Tiedossa on, että siirtymällä rakennustyömailla pakolliseen sähköiseen kulkulupajärjestelmään ja ns. käännetyn arvonlisäverojärjestelmän käyttöön tämän toimialan harmaan talouden toimijoiden operointimahdollisuudet kaventuvat ratkaisevasti. Vaikka edellinen käytäntö on jo otettu vapaaehtoisesti käyttöön monilla työmailla, valtioneuvostolta ei ole saatu toistaiseksi tukea järjestelmän tekemiseksi pakolliseksi. Riippumatta Euroopan yhteisöjen kuudennesta arvonlisäverodirektiivistä (77/388/ETY) useat EU-maat, kuten Belgia ja Hollanti, ovat saaneet EU:n hyväksynnän käännetyn arvonlisäverojärjestelmän käyttöönotolle. Kokemukset näissä maissa ovat olleet hyviä. Arvonlisäveromenetykset ovat vähentyneet tuottamatta hallinnollisia ongelmia. On käsittämätöntä, että Suomessa ei voida menetellä samoin kuin esimerkiksi Hollannissa ja Belgiassa.

Ulkomaiset sijoitukset suomalaisiin arvopapereihin olivat reilu vuosi sitten Suomen Pankin maksutasetilaston mukaan 1 078 miljardia markkaa, josta sijoitukset osakkeisiin olivat 781 miljardia markkaa. Suomalaisen sijoittajan esiintyminen ulkomaalaisena johtaa pääomatulojen verotuksen kannalta pääsääntöisesti edullisempaan lopputulokseen kuin se verotus, jonka kohteeksi suomalainen sijoittaja rehellisenä suomalaisena joutuu. Nykyisin hallintarekisteröityihin osakkeisiin tai joukkovelkakirjalainoihin sijoittavan ulkomaalaisuus on viranomaisten kannalta uskon asia. Sekä hallinnollisesti että periaatteellisesti täysin toteuttamiskelpoinen olisi ratkaisu, jossa hallintarekisteriä hoitava tai joukkovelkakirjalainan korkoja maksava pankki joutuisi vaatimaan asiakkaansa ulkomaalaisuudesta jonkin konkreettisen todistuksen. Sellaisen pitäisi olla tietenkin Suomen verohallinnon pistokokein tarkistettavissa. Ei ainakaan kansainvälisillä suursijoittajilla luulisi olevan mitään syytä pelätä sijoitustensa viranomaisjulkisuutta Suomessa. Tämänkään pyrkimyksen toteuttamiseen ei valtioneuvostolta ole toistaiseksi riittänyt minkäänlaista aktiivisuutta.

Esitellyt ja useat muut aiemmin eri yhteyksissä esiin tuodut vastaavat epäkohdat, jotka ovat tukeneet harmaan talouden toimijoiden pyrkimyksiä, ovat pääsääntöisesti saaneet valtioneuvoston taholta lähinnä tukea. Tällaista käyttäytymistä on ollut vaikea ymmärtää hyvinvointivaltion säilymistä tukevaksi toiminnaksi.