Suomalaisen yhteiskunnan vaurastumisesta huolimatta on köyhyydestä kärsivien lapsiperheiden määrä kasvanut. Hallituksen budjettiriihen puinnista jäi köyhimmille lapsiperheille jaettavaksi vain akanoita, kokonaista kuusi euroa korotusta lähinnä yksinhuoltajille kohdistuvaan elatustukeen. Tätä saavutusta hallitus kuvasi itseensä tyytyväisenä hyristen panostukseksi lapsiperheisiin ja kaikkein pienituloisimpiin kansanryhmiin. Budjettiriihen päätös yhdessä hallituskauden aiempien päätösten kanssa ei mitenkään riitä täyttämään hallituksen ohjelmaansa kirjaamia tavoitteita lasten hyvinvoinnin turvaamisesta ja edistämisestä sekä lapsiperheiden aseman parantamisesta.

Hallituksen epäonnistuminen perhepolitiikassa näkyy myös lukuisissa asiaa sivuavissa tutkimuksissa. Samaan aikaan kun hyvä talouskehitys on parantanut lapsiperheiden enemmistön asemaa, on heikkoon tulokehitykseen jumiutuneiden lapsiperheiden osuus kasvanut. Lapsiperheiden toimeentulo-ongelmat kytkeytyvät sekä työmarkkinatilanteeseen että perhepoliittisten etuuksien reaalitason heikkenemiseen.

Perhepoliittisten tulonsiirtojen merkitys lapsiperheiden tuloissa on vähentynyt. Köyhyysriskin kannalta suuri vaikutus on ollut sillä, että vähimmäisetuuksien ja indeksiin sitomattomien etuuksien taso on jäänyt jälkeen yleisestä ansiotason noususta ja jopa hintojen kehityksestä. Vuonna 1990 olivat perhe ja lapset -pääryhmän menot noin 13 prosenttia kaikista sosiaalimenoista. Vuonna 2003 vastaavat menot olivat 11 prosenttia eli olivat laskeneet kaksi prosenttiyksikköä. Lapsiperheiden saamat perhepoliittiset tulonsiirrot kotitaloutta kohden ovat reaalisesti laskeneet noin 10 prosenttia vuodesta 1990.

Kun vuonna 1990 Suomessa oli 28 000 köyhää lapsiperhettä ja niissä asui 50 000 lasta, oli vuonna 2003 köyhien lapsiperheiden määrä kasvanut 63 000:een ja niissä asui jo 131 000 lasta. Erityisesti köyhyysriski on kasvanut yksinhuoltajaperheissä, mutta riskiryhmään kuuluvat myös monilapsiset perheet sekä perheet, joissa on alle kolmivuotiaita lapsia.

Tuoreen tutkimuksen mukaan maassamme elää noin 170 000 työtöntä pelkän perusturvan varassa. Näissä kotitalouksissa elää 120 000 lasta. Nämä lapsiperheet elävät tuloilla, jotka jäävät alle EU:n määrittelemän köyhyysrajan, 750 euroa kuukaudessa. On selvää, että lapsen perustarpeiden tyydyttäminen muodostuu näissä perheissä hyvin haasteelliseksi.

Lapsiperheiden työllisyysaste on ryhmässä 30—49-vuotiaat 7—8 prosenttiyksikköä alle lamaa edeltävän tason. Perheen perustamisiässä olevilla 20—29-vuotiailla työllisyysaste on peräti 15 prosenttiyksikköä heikompi kuin ennen lamaa. Yksinhuoltajien työllisyystilanne on heikentynyt muita lapsiperheitä voimakkaammin. Samalla yksinhuoltajien määrä on kasvanut. 1990-luvun alussa yksinhuoltajaperheitä oli n. 90 000, vuonna 2003 yksinhuoltajaperheiden määrä oli kasvanut 118 000 perheeseen.

Lasten köyhyyden ja huono-osaisuuden lisääntymisellä on monia seurausvaikutuksia. Köyhien, alle minimielintasovaatimusten elävien perheiden lapsilla ei useinkaan ole mahdollisuutta harrastaa tai osallistua koulun retkiin. Toimeentulon niukkuudesta seuraa hyvin usein perheiden vanhempien elämänhallinnan heikkeneminen. Vanhempien pahoinvointi lisää lasten pahoinvointia, joka näkyy yhä selvemmin koulun sekä lastensuojelun arjessa. Sosiaalitoimen avohuollon piirissä olevien lasten määrä samoin kuin huostaanottojen määrä on kasvanut kymmenen viime vuoden aikana huolestuttavaa tahtia. Suomesta on tulossa kovaa vauhtia lasten luokkayhteiskunta, jossa heikoimmassa asemassa olevien lasten mahdollisuudet hyvään lapsuuteen heikkenevät entisestään, ellei hallitus puutu kehitykseen vielä tällä hallituskaudella.