Vuonna 2010 Kreikalle tehtiin ensimmäinen pelastuspaketti, kooltaan 110 miljardia euroa. Suomen osuus lainasta oli noin 1,5 miljardia euroa. Kreikalle haluttiin antaa mahdollisuus, ja tämän piti riittää. Sen sijaan Suomen riskit ja vastuut ovat oleellisesti kasvaneet Kataisen hallituksen aikana. Kataisen hallitus on eduskunnan käsittelyssä olevassa esityksessään Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) valtiontakauksista annetun lain 2 §:n muuttamisesta (HE 150/2011 vp) myöntänyt, että pahimmassa tapauksessa Suomen vastuut pelkästä ERVV:stä ovat yli 30 miljardia euroa. Hallitus puhuu vain kapasiteetin väliaikaisesta korottamisesta, mutta näyttää todennäköiseltä, että tämä väliaikaisuus tullaan myöhemmin muuttamaan pysyväksi. Suomea hivutetaan pala palalta kohti suurempia vastuita.

Vakausmekanismien rooli on vaarassa muuttua rahastoiksi, joiden kautta ohjataan vastikkeettomia rahaeriä kriisimaille. Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) on tuoreessa Kreikka-raportissaan lähes avoimesti myöntänyt pitävänsä erittäin epätodennäköisenä, että Kreikka selviäisi ilman uutta velkajärjestelyä. Samalla IMF on ehdottanut julkisen sektorin myöntämien Kreikan velkojen korkomarginaalin poistamista kokonaan. Kreikka II -paketin yksityissektoria koskevan menettelyn takia yksityisen sektorin hallussa olevat Kreikan velkakirjat ovat nyt lähes täysin Englannin lainsäädännön alaisina ja näin ollen julkisia rahoittajia paremmassa asemassa velkajärjestelytilanteessa. Seuraavassa Kreikan velkajärjestelyssä julkisen sektorin on siis leikattava saataviaan, sillä yksityinen sektori tuskin osallistuu seuraavaan velkajärjestelyyn. Tällöin olemme tilanteessa, jossa ERVV ja Euroopan vakausmekanismi (EVM) toimivat euroalueen sisäisten vastikkeettomien rahaerien kanavoijina. Samaan aikaan myös Euroopan keskuspankin operointi johtaa sekin viime kädessä yksittäisten jäsenmaiden riskien kasvuun.

Hallitus on jälleen kiistänyt Suomen vastuiden kasvamisen, mutta samaan aikaan se on lipsunut eduskunnan selvästä aiemmasta kannasta, jonka mukaan vakausmekanismien yhteenlaskettu kapasiteetti saa olla korkeintaan 500 miljardia euroa. Vakausmekanismien koon kasvattaminen 700 miljardiin ei edes muuta kriisin ratkaisun kannalta tilannetta oleellisesti. Suomen riskit kyllä kasvavat. Kataisen hallituksen linjaus Euroopan vakausmekanismin kokonaiskapasiteetin kasvattamisesta on eduskunnan aiemmin ilmaiseman tahdon vastainen ja osoitus Suomen eurolinjan höllentymisestä edelliseen hallitukseen verrattuna.

Vaikka nykymuotoista tukipakettipolitiikkaa pidettäisiin oikeana tapana ratkaista kriisi, on ilmiselvää, että ERVV:n ja EVM:n koko ei edelleenkään riitä nykykriisin ratkaisuun. Kriisimailla (Portugali, Irlanti, Italia, Kreikka ja Espanja) on julkisen sektorin velkaa noin 3 300 miljardia euroa, joten vakausmekanismien kasvatetutkaan resurssit eivät riitä niiden pelastamiseen. Markkinat voidaan vakauttaa vain, jos vakautusoperaation takana on äärimmäisen avokätinen ja maksukykyinen toimija, joita ERVV ja EVM eivät ole edes yhdistettyinä. Jos nykyistä tukipakettipolitiikkaa siis jatketaan, vakausmekanismien kokoa on tulevaisuudessa kasvatettava vielä moninkertaiseksi nyt ehdotetusta. Tätä tietä emme voi kannattaa. Ainoa pitkällä tähtäimellä kestävä tie on, että kriisimaat laittavat hyvin päättäväisin toimin asioitaan uskottavalla tavalla kuntoon.

Keskeisenä perusteena vakausmekanismien koon kasvattamiselle on uskomus, että tämä edesauttaisi IMF:n resurssien kasvattamisessa. Vakausmekanismien nyt ehdotetut koot ovat kuitenkin sen minimikoon alapuolella, jota nousevat taloudet ovat julkisuudessa esiintyneiden tietojen mukaan vakausmekanismeilta vaatineet, jotta kyseiset taloudet olisivat valmiita lisäämään panoksiaan IMF:ssä. Tämä myönnetään myös komission EVM:n koon kasvattamista käsittelevässä keskustelupaperissa. On siis vaikea uskoa, että IMF:n apu voisi tässä tilanteessa kovin ruhtinaallista olla.

Lisäksi, ollakseen uskottava, vakausmekanismien koon pitäisi olla moninkertainen nykyiseen verrattuna, joten on hyvin epätodennäköistä, että suhteellisen köyhät kehittyvät valtiot olisivat valmiita lisäämään IMF:n resursseja tarvittavalla määrällä. On myös muistettava, että IMF:n resursseja ei voida korvamerkitä eurokriisissä käytettäviksi, joten IMF:n resurssien kasvattaminen ei automaattisesti tarkoita näiden suuntaamista Euroopan kriisimaiden tukemiseen. Pidämmekin yleisesti ottaen vastuuttomana, että satojen miljardien päätöksiä tehdään pelkän uskon varassa, ilman mitään konkreettista lupausta nousevilta talouksilta.

Hallitus puhuu euroalueen uskottavuuden turvaamisesta. Mutta miten on hallituksen uskottavuuden laita? Näyttää siltä, että hallitus on valmis seuraamaan Saksan kantoja tilanteessa kuin tilanteessa. Hallituksen kovasti markkinoimat Kreikka-vakuudet eivät valitettavasti loppujen lopuksi ole kovinkaan vakuuttavia. Vastaavia ei mikään muu euromaa edes halunnut. Se on erikoista, jos vakuudet ovat niin erinomaisia kuin hallitus on yrittänyt väittää. Hallituksen uskottavuus on siksikin mennyttä, koska vakuusvaatimuksestakaan ei tosiasiassa pidetty kiinni. Hallitussopimuksen perusehto oli se, että lisää tukea ei anneta, jos Suomi ei saa täysiä vakuuksia. Niitä ei saatu, mutta silti tuettiin. Ja ollaan valmiita tukemaan jatkossakin.

Euroalueen kriisi ei ole ohi. Esimerkiksi Espanjan tilanne näyttää koko ajan entistä vaikeammalta, ja on riski, että maa tarvitsee apupakettia. Myös muiden kriisimaiden tilanne on edelleen epävarmalla pohjalla. Irlannin talous — jota pääministeri Katainen on mainostanut tukipakettipolitiikan menestystarinaksi — on lyhyen kasvupyrähdyksen jälkeen vajonnut jälleen taantumaan, ja maan pankkijärjestelmä on tekohengityksen varassa.

Kataisen hallitus on kriisin yhteydessä kävellyt ennennäkemättömällä tavalla pohjoismaalaisen parlamentaarisen demokratian yli. Miljardiluokan päätökset runnotaan läpi pikavauhtia muutamassa päivässä ja ilman kunnollista valiokuntakäsittelyä. Neuvotteluvaltuuksien myöntäminen EVM:n koon kasvattamiseen on erikoisvaliokunnissa käsitelty ennennäkemättömästi pelkällä pöytäkirjamerkinnällä. Valiokunnat on alistettu kumileimasimen rooliin.

Suomen riskien kasvu on osaltaan myös lisäämässä vaaraa siitä, että luottoluokittajat laskevat Suomen AAA-luokitusta. Tästä aiheutuisi maallemme merkittävät korkotappiot. Mielestämme Suomen AAA-luokituksen turvaaminen on äärimmäisen tärkeä tavoite, jonka hallitus on löperöllä politiikallaan nyt vaarantamassa. Luottoluokituksen lasku käynnistäisi uuden leikkausten ja veronkorotusten kierteen. Se tarkoittaisi Suomen EU-politiikan ja hallituksen talouspolitiikan konkurssia — sekä taloudellista että poliittista.

Hallitusohjelman mukaan "Suomen linja euromaiden talouskriisien hoitamisessa muuttuu ja tiukentuu. Suomen kokonaisvastuita osallistumisessa euromaiden pelastamiseen rajataan jatkossa. Mikäli jokin euromaa pyytää ERVV:ltä lainamuotoista tukea vielä Portugalin jälkeen, on Suomi valmis harkitsemaan tätä vain sillä ehdolla, että Suomi saa takausosuudelleen vakuudet kyseiseltä maalta. Tämä rajaa Suomen tosiasialliset vastuut enintään Portugalin ja sitä edeltävien ohjelmien hyväksymisen mukaiselle tasolle."

Hallitus on toiminut omaa ohjelmaansa vastaan. Suomen kokonaisvastuut ja niihin liittyvät riskit ovat kasvaneet. Hallitus on mennyt hyväksymään EVM:n uudet riskialttiit toimintamuodot, kuten pankkien pääomittamisen ja operoinnin jälkimarkkinoilla. Hallitus taipui myös siihen, että EVM:n yksimielisyysperiaatteesta tingittiin ja sen kapasiteettia nostettiin.

Kataisen hallitus jaksaa korostaa kantavansa vastuuta, kun suostuu lainoittamaan miljardeilla euroalueen kriisimaita. Todellisuudessa vastuuta ei kanna hallitus vaan suomalaiset veronmaksajat — nykyiset ja tulevat. He joutuvat veronkorotuksien ja leikkauslistojen muodossa maksamaan Kataisen hallituksen virhepäätökset.