Perustelut

E 94/2010 vp — EU:n talousarvion kokonaistarkastelu

Tiedonanto sisältää komission alustavat ja hyvin yleisellä tasolla esitetyt näkemykset EU:n talousarvion uudelleentarkastelusta. Tiedonannon aikajänne on seuraava, vuonna 2014 alkava rahoituskehyskausi. Sen lähtökohtana on Eurooppa 2020 -strategia, jonka visiona on älykäs, kestävä ja osallistava kasvu. Strategian tavoitteet koskevat mm. työllisyyttä, ilmastoa ja köyhyyden vähentämistä sekä panostuksia tutkimukseen, koulutukseen ja innovaatioihin.

Valiokunta pitää näitä lähtökohtia perusteltuina. EU-budjetin painopisteet ovat olleet perinteisesti maatalous, maaseudun kehittäminen sekä alue- ja rakennepolitiikka. Unionin tulevaisuuden kannalta on kuitenkin keskeistä, että rahoituksen painopisteitä suunnataan selkeämmin toimiin, jotka edistävät kestävää kasvua, kilpailukykyä ja työllisyyttä. Talouden ja tuottavuuden kasvun vauhdittamiseksi koulutus-, tutkimus- ja innovaatiotoiminnan vahvistamisella on tällöin keskeinen merkitys. On niin ikään tärkeää panostaa toimiin, joilla edistetään energia- ja ilmastotavoitteiden toteuttamista ja joilla vauhditetaan ekotehokkaaseen ja vähähiiliseen talouteen siirtymistä.

EU:n menot olivat vuonna 2010 noin 123 mrd. euroa, joka on noin 1 prosentti EU:n bruttokansantuotteesta. Vaikka unionin budjetti on pieni kansallisiin talousarvioihin verrattuna, se luo perustan EU:n toimintapolitiikan suunnittelulle ja toteuttamiselle. Valiokunnan mielestä uudistustyössä on keskeistä arvioida, milloin rahoituksen kierrättäminen unionin talousarvion kautta tuo todellista EU-tason lisäarvoa ja milloin taas on kannattavampaa jättää toiminta läheisyysperiaatteen mukaisesti jäsenmaiden rahoitettavaksi. Valtioneuvoston tavoin valiokunta korostaa rahoituksen vaikuttavuuden parantamista ja huolehtimista siitä, että varojen käytöllä saavutetaan toivotut tulokset ja tavoitteet.

Valiokunta pitää myös tärkeänä, että EU:n talousarvio otetaan paremmin huomioon talouspolitiikan koordinaatiossa ja että rakenne- ja EU-tuet kytketään vakaus- ja kasvusopimuksen noudattamiseen. Näin voidaan varmistua talouden rakenteiden tasapainosta, mikä edistää osaltaan tukien suuntautumista niihin kohteisiin ja toimintoihin, joihin ne on tarkoitettu.

Talousarvion rahoitus.

EU-budjetin rahoitus perustuu monimutkaiseen järjestelmään, jossa rahoitus katetaan ns. omilla varoilla, joita ovat mm. maataloustuotteiden tuontimaksut ja tullit, osa arvonlisäverotuloista ja erityisesti bruttokansantulon perusteella kannettava maksuosuus, jonka osuus on noin kolme neljäsosaa talousarviosta. Järjestelmään sisältyy myös erilaisia korjauksia ja tiettyjä jäsenvaltioita koskevia erityisjärjestelyjä ja maksuhelpotuksia.

Valiokunta korostaa, että rahoitusta on välttämätöntä uudistaa siten, että rahoitusjärjestelmä on tasapuolinen ja oikeudenmukainen sekä myös mahdollisimman läpinäkyvä. Valtioneuvoston kantaan viitaten valiokunta pitää perusteltuna, että rahoitus perustuu entistä selkeämmin bruttokansantuloon, jolloin jäsenmaiden maksuasema perustuu jäsenmaan varallisuustasoon. Myös yksittäisiä maita koskevista poikkeusratkaisuista, kuten Isoa-Britanniaa koskevista maksuhelpotuksista, tulisi luopua. Tämä parantaisi myös kansalaisten käsitystä jäsenmaiden tasapuolisesta kohtelusta.

Mahdollisten uusien omien varojen luominen edellyttää lisäselvityksiä ja huolellista arviota niiden vaikuttavuudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Tämä kanta on omaksuttu myös valtiovarainvaliokunnan lausunnossa, joka on annettu rahoitusmarkkinoiden veroja koskevasta komission tiedonannosta (VaVL 9/2010 vp — E 103/2010 vp). Valiokunta suhtautuu erittäin kriittisesti komission kaavailemiin EU-veroihin (mm. alv, energiavero, yritystulovero). Kuten valtioneuvosto on todennut, niistä useimmat olisivat Suomelle ongelmallisia, koska ne kohdistuisivat erityisesti perifeerisiin, pitkien etäisyyksien, kylmän ilmaston ja energiaintensiivisen teollisuuden maihin.

Valiokunta pitää myös tärkeänä, että unionin kokonaismenojen kehitys pidetään hallinnassa ja että Suomen nettomaksuasema on oikeassa suhteessa Suomen maksukykyyn ja asemaan vauraimpien jäsenmaiden keskuudessa. Valiokunnan mielestä on myös perusteltua selvittää mahdollisuudet kaikkia nettomaksajia koskevan maksukaton asettamiseen.

Valiokunta korostaa, että Suomen tulee talousarvion kokonaistarkastelun ohella toimia määrätietoisesti myös Suomen omien intressien näkökulmasta. Esimerkiksi lähialueyhteistyön, arktisten alueiden ja Barentsin alueen kehittämiseen liittyy Suomen kannalta mittavaa potentiaalia, kuten myös Venäjän ja Itämeren yhteyksien kehittämiseen. Myös Suomen pitkät etäisyydet ja harva asutus voivat olla perusteita EU-rahoituksen saamiselle kuljetus- ja tietoliikenneverkkojen kehittämisessä.

Jäsenmaiden talouteen liittyvät epävarmuustekijät sekä jäsenmaiden velkaantuminen ja suuret alijäämät heijastunevat myös budjetti- ja rahoituskehysneuvotteluihin, mikä voi osaltaan vaikeuttaa rahoituksen uudistamista. Valiokunta katsoo, että talouskriisistä johtuen on kuitenkin entistä tärkeämpää uudistaa rahoituksen rakenteita niin, että budjetin kautta saadaan uudenlaista tehokkuutta ja vipuvaikutusta talouden ja työllisyyden kasvuun. Samalla valiokunta painottaa, että jäsenmaiden julkisiin talouksiin kohdistuvista ongelmista huolimatta on huolehdittava myös sosiaalisen oikeudenmukaisuuden lisäämisestä sekä siitä, että kaikki politiikat ovat johdonmukaisia köyhyyden vähentämistä koskevien tavoitteiden kanssa.

Rahoituskehyksen pituus.

Kolme viimeisintä rahoituskehystä on laadittu seitsemäksi vuodeksi, mutta komissio katsoo, että 10 vuoden kausi saattaisi olla toimivampi. Viiden vuoden jälkeen olisi kuitenkin mahdollisuus tehdä laaja väliarvio ja priorisoida ohjelmia uudelleen. Tiedonannon mukaan mm. Euroopan parlamentti on puolestaan katsonut, että rahoituskehysten voimassaoloaika tulisi lyhentää viiteen vuoteen. Näin rahoituskehyskausi vastaisi Euroopan parlamentin ja komission toimikautta, mikä korostaisi yhteyttä unionin politiikan ja varainkäytön välillä.

Valiokunnan mielestä viiden vuoden rahoituskausi on kuitenkin liian lyhyt; se saattaisi entisestään heikentää ohjelmien pitkäjänteistä ja tasaista toteuttamista. Valiokunta pitää parempana komission ehdottamaa 10 vuoden kehyskautta, jossa on viiden vuoden jälkeen mahdollisuus laajaan väliarvioon. Kun tärkeimmistä instrumenteista sovittaisiin kymmeneksi vuodeksi, toiminnan ennakoitavuus ja pitkäjänteisyys paranisi. Väliarvion tulisi kuitenkin antaa aito mahdollisuus puuttua muuttuneisiin olosuhteisiin.

Valiokunta katsoo, että budjetin ja rahoituskäytäntöjen joustavuutta tulee joka tapauksessa lisätä, jotta yllättävissä tilanteissa voidaan nykyistä paremmin löytää keinoja varojen uudelleen kohdentamiseen.

Hallinto.

EU:n hallinto on monilta osin raskasta. Etenkin maatalouteen sekä alue- ja rakennepolitiikkaan liittyvät hallinto-, rahoitus- ja valvontajärjestelmät ovat monimutkaisia ja niihin liittyvä mittava byrokratia viivästyttää päätöksiä ja maksatuksia ja aiheuttaa tuntuvasti lisätyötä. Suomessa osa toimijoista on jo luopumassa projekteista niihin liittyvän suuren hallinnollisen työn vuoksi. Vaikeaselkoiset hallintokäytännöt ovat myös omiaan heikentämään kansalaisten luottamusta unionia kohtaan.

Valiokunta pitää keskeisenä tavoitteena, että EU-rahoitukseen liittyvää byrokratiaa kevennetään ja että hallinnon ja valvonnan taakkaa vähennetään kaikilla tasoilla. Etenkin pienten ohjelmien valvontamenettelyjä tulee yksinkertaistaa. On myös tärkeää, että eri jäsenmaissa noudatetaan yhtenäisiä käytäntöjä ja että järjestelmiä uudistettaessa ei luoda entistä moniportaisempia ja monimutkaisempia järjestelmiä. Valiokunnan mielestä myös EU:n omien toimielinten ja viraston tuottavuutta tulee parantaa.

E 30/2010 vp — Yhteisen maatalouspolitiikan tulevaisuus

EU:n seuraava maatalouspolitiikan uudistus vaikuttaa merkittävällä tavalla Suomen maatalouden tulevaisuuden toimintaedellytyksiin vuodesta 2013 eteenpäin. Asiakirja ei kuitenkaan sisällä arvioita tai esityksiä yhteisen maatalouspolitiikan kokonaisrahoituksesta, yhteisen maatalouspolitiikan pilarien välisestä rahoituksesta tai yksittäisten tukimuotojen tuen suuruudesta. Komission tiedonannon taloudellisia vaikutuksia Suomelle tai maatalousyrityksille ei siten voida tässä vaiheessa arvioida.

Valiokunta yhtyy komission esittämiin keskeisimpiin maatalouspolitiikan haasteisiin ruoan tuottamisesta huolehtimisesta, ympäristönsuojelusta ja ilmastonmuutoksesta sekä alueellisen tasapainon ylläpitämisestä EU:ssa ja korostaa, että uudistuksessa on turvattava maatalouden säilyminen unionin kaikilla alueilla.

Valiokunta toteaa, että entistä enemmän tulee kiinnittää myös huomiota maataloustuotannon kannattavuuden ja viljelijöiden tulojen turvaamiseen. Erityisen myönteisenä asiana tiedonannossa on se, että komissio lupaa tehdä esityksiä maatalouden markkinoiden ja elintarvikeketjun paremman toiminnan takaamiseksi.

Valiokunta pitää perusteltuna, että maatalouden ja maaseudun kehittämisen kokonaisvaltaisen näkemyksen ja toimenpiteiden johdonmukaisuuden varmistamiseksi maatalouden ja maaseudun kehittämisen rahoitus tapahtuu jatkossakin kahden pilarin kautta. Tavoitteena EU:n kokonaan rahoittamissa suorissa tuissa tulee olla tukijärjestelmä, joka on tasaisempi ja oikeudenmukaisempi jäsenmaiden välillä kuin nykyinen järjestelmä. Linkkiä tuen ja sen historiallisen viitteen välillä pitäisi arvioida uudelleen. Tuessa tulisi ottaa huomioon erilaiset olosuhteet Euroopan maiden välillä, kuten tuotantokustannukset, maan hinta ja yleiset elinkustannukset.

Valiokunta suhtautuu valtioneuvoston tavoin lähtökohtaisesti myönteisesti komission ajatukseen yhteisen maatalouspolitiikan I pilarin alla toteutettavasta "vihreästä tukielementistä". Asian jatkokäsittelyssä tulee varmistaa, että järjestelmä toimeenpannaan mahdollisimman vähän uutta byrokratiaa tai lisävalvontaa tuovalla tavalla, ja että toimenpiteiden tulee olla tilatasolla hyvin toteutettavia.

Maataloustuotannon olosuhteet vaihtelevat huomattavasti eri puolilla unionin aluetta, tästä syystä luonnonhaittakorvausjärjestelmä ja kohdennetut tuotantoon sidotut tuet ovat avainasemassa kestävän maataloustuotannon ylläpitämisessä yhteisön alueilla. Näillä toimilla voidaan tasapainottaa yhteisön eri alueiden välisiä maatalouden kilpailukykyeroja sekä myös eri tuotantosuuntien välisiä eroja.

Valiokunta painottaa valtioneuvoston kannan mukaisesti, että elintarvikkeiden turvallisuudesta ja eettisestä tuotantotavasta ei voida tinkiä ja että kuluttajien on saatava tuotteista oikeaa informaatiota. Tuotteiden jäljitettävyyteen tulee kiinnittää erityistä huomiota.

Komission tiedonanto jättää monia avoimia kysymyksiä, joiden vaikutukset Suomen maataloudelle voivat muodostua hyvin merkittäviksi. Esimerkiksi ehdotus LFA-järjestelmän jakamisesta kahteen pilariin voi monimutkaistaa tukijärjestelmää entisestään. Lisäksi maininnat sokerialan kiintiöjärjestelmän lopettamisesta uhkaisivat alan tuotannon jatkomahdollisuuksia Suomessa.

E 101/2010 vp — Viides koheesiokertomus

Valiokunta pitää valtioneuvoston tavoin perusteltuna, että koheesiorahaston toimintaa jatketaan. On niin ikään tärkeää, että koheesiopolitiikassa tukeudutaan Eurooppa 2020 -strategian mukaisiin tavoitteisiin ja että alue- ja rakennepolitiikalla tuetaan mm. kilpailukyvyn, osaamisen ja työllisyyden parantamista sekä sosiaalisen syrjäytymisen vähentämistä.

Valiokunta katsoo, että alue- ja rakennepolitiikan rahoituksen painopisteiden tulee painottua unionin köyhimmille alueille, mutta huomioon on otettava myös vakavista ja pysyvistä olosuhdehaitoista kärsivät alueet. Suomen kannalta onkin merkittävää, että tiedonannossa nostetaan esille pohjoisten harvaan asuttujen alueiden erityisolosuhteet ja kehittämistarpeet.

Valiokunta pitää valtioneuvoston kannan mukaisesti tärkeänä, että asian jatkovalmistelussa otetaan esitettyä paremmin huomioon väestötiheys ja demografiakehitys. Tämä on perusteltua unionialueen tasapainoisen kehittämisen turvaamiseksi. Koheesiopolitiikalla on syytä tukea myös EU:n ilmasto- ja energiatavoitteiden toteuttamista ja kohdentaa rahoitusta uuden ympäristöteknologian ja uusiutuvien energiavarojen hyödyntämiseen.

Valiokunnan mielestä jatkovalmistelussa on syytä nostaa esille myös ympäristöön liittyvät kysymykset. On niin ikään keskeistä painottaa innovaatiopolitiikan merkitystä alueellisen kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Tämä edellyttää mm. toimia, joilla edistetään osaamista ja yrittäjyyttä sekä erityisesti kysyntä- ja käyttäjälähtöisen innovaatiopolitiikan toimintamahdollisuuksia.

Valtioneuvoston arvion mukaan koheesiokertomuksessa esitetty suunnitelma- ja ohjelma-arkkitehtuuri on moniportainen ja se johtaa hyvin monimutkaiseen valmistelu- ja koordinaatiomekanismiin. Valiokunta viittaa edellä todettuun ja pitää aivan keskeisenä tavoitteena, että uudistusten myötä ei lisätä hallinnollista taakkaa eikä luoda järjestelmiä, jotka entisestään vaikeuttavat ohjelmatyön tuloksekasta toteuttamista.