Perustelut
Yleiset lähtökohdat
Suomen kattavina yleisinä lähtökohtina
vuoden 2004 budjetin valmistelussa ovat valtioneuvoston selvityksen
mukaan budjettikurin noudattaminen ja rahoituskehysten
kunnioittaminen. Myös valtiovarainvaliokunta on vuosittaisissa, EU-budjettia
koskevissa kannanotoissaan korostanut samoja näkökohtia.
EU:n laajentuminen korostaa valiokunnan mielestä tiukan
budjettikurin ja rahoituskehysten noudattamista entisestään.
Valiokunnan aiemmin saamat laskelmat laajentumisen kustannuksista
(vrt. VaVL 15/2002 vp) osoittavat Suomen
nettomaksujen kasvavan merkittävästi jo kuluvan
rahoituskehyskauden lopulla, mutta erityisesti tulevalla rahoituskaudella.
Suomen nettomaksajaroolin voimistumiseen liittyen valtiovarainvaliokunta
painottaa tässäkin yhteydessä, että Suomen
on vastineeksi omalle maksajaroolilleen maksimaalisesti pyrittävä hyödyntämään
yhteisöltä saatavat tuet. Uutta rahoituskehyskautta
koskevassa valmisteluprosessissa on arvioitava myös EU-budjetin tulopuolen — perinteiset
omat varat, alv-varat, BKTL-varat ja muut tulot — muutostarpeet.
Nettomaksuasemastaan käsin Suomella on erityistä syytä korostaa
myös jäsenmaiden maksatusten perustumista todellisiin
kuluihin. Saadun selvityksen mukaan viimeisten kolmen vuoden aikana
unionilta on jäänyt käyttämättä yhteensä yli
30 miljardia euroa, mikä vastaa yli 10 prosenttia budjetista.
Valtioneuvoston selvityksessä onkin aiheellisesti korostettu
budjetin mitoittamista todellisten menotarpeiden pohjalta.
Budjetin puutteellisuudesta seuraa jäsenvaltioille
korkotappiota, mihin valiokunta on kiinnittänyt huomiota
jo aiemmin kuluvan vuoden EU-budjetin painopisteistä antamassaan
lausunnossa VaVL 38/2001 vp. Vielä olennaisempia ovat
kuitenkin vaikutukset kansallisella tasolla hankkeita koskevien
päätösten viivästyessä. Saadun
selvityksen mukaan esimerkiksi ulkosuhdeohjelmissa ja rakennerahastojen
osalta toimeenpanoon on jo kiinnitetty huomiota. Toimeenpanon
tehostamisessa keskeisessä asemassa ovat valtioneuvoston
selvityksessäkin mainittu unionin hallintorakenteiden uudistaminen sekä päätöksenteko-
ja maksatusprosessien yksinkertaistaminen. Tältä osin
valtiovarainvaliokunta viittaa myös EU-tilintarkastustuomioistuimen
vuosikertomuksesta varainhoitovuodelta 2001 antamaansa lausuntoon VaVL 57/2002
vp.
Ulkorajayhteistyö
EU:n laajentuminen muuttaa unioniin rajoittuvien maiden
ja alueiden asemaa. Unionin ja Venäjän raja pitenee
huomattavasti nykyisestään ja syntyy
uusi ulkoraja EU:n ja IVY-maiden (Valko-Venäjä,
Ukraina ja myöhemmin myös Moldova) välille.
Samalla kilpailu raja-alueyhteistyöhön suunnatuista
varoista kiristyy.
Suomi on tähän saakka lähtenyt siitä,
että olennaista on turvata ennen muuta Tacis-ohjelman pohjoiseen
suuntautuvan ja raja-aluerahoituksen riittävyys. Erityistä huolta
on kannettu koko Tacis-ohjelman riittävästä alueellisesta kohdentumisesta
Venäjän luoteisosaan eli lähialueillemme.
Tacis-ohjelman keskeinen osa laajentuvan unionin lähialueiden
kehityksen kannalta on sen raja-aluekomponentti CBC. Valiokunta
pitää Tacis-CBC-rahoituksen varmistamista myös
jatkossa tärkeänä.
Unionissa on herätetty ajatus uudesta raja-alueinstrumentista.
Tämä uusi instrumentti yhdistäisi
saadun selvityksen mukaan olemassa olevia ohjelmia (Tacis, Interreg
ja mahdollisesti osin Phare) raja-alueohjelmien rahoitukseen. Suomi
on tukenut uuden rahoitusinstrumentin kehittämistä ja
pitänyt tärkeänä EU:n ja Venäjän
välisen raja-alueen sisällyttämistä tähän. Valiokunta
korostaa, että uuden rahoitusinstrumentin tulee mahdollistaa
rahoitus rajan molemmille puolille. Tavoitteena saadun selvityksen mukaan
on, että uusi instrumentti mahdollistaisi rajan yli ulottuvien
hankkeiden yhteisen ohjelmoinnin ja toteutuksen, ohjelmien laadullisen tehostamisen
ja molempien osapuolien sitoutumisen lisäämisen.
Mahdollista saattaisi olla myös hajauttaa ohjelmien hallintoa
lähemmäksi kohdealueita ja toimijoita. Parhaimmillaan
uusi rahoitusinstrumentti voisi rationalisoida ja tehostaa nyt varsin
byrokraattista ja monimutkaista rahoitusinstrumenttien kirjoa.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan uuden rahoitusinstrumentin
perustamiseen liittyy vielä paljon avoimia kysymyksiä,
kuten kokonaisrahoitus, sisältö, maantieteellinen
kattavuus ja hallintomenettelyt. Epäselvää on
myös, miten uuden instrumentin perustaminen vaikuttaa olemassa
oleviin rahoitusohjelmiin.
Valtiovarainvaliokunta on eri yhteyksissä jo aiempina
vuosina kiinnittänyt huomiota pohjoisen ulottuvuuden rahoitukseen.
Valiokunta on pitänyt tavoitteena budjettiteknisesti samanlaista
ratkaisumallia kuin esimerkiksi Välimeri-ohjelmassa
(MEDA). Mahdollinen uusi budjettilinja tulee ratkaistavaksi uusien
rahoituskehysten yhteydessä.
Pohjoisen ulottuvuuden kannalta on oleellista, että edellä todettu
uusi raja-alueinstrumentti kattaa myös Venäjän.
Instrumentin tulee tukea todellista rajan yli ulottuvaa yhteistyötä ja
elintasokuilun madaltamista EU:n ulkorajoilla. Valiokunta toteaa,
että Suomen ja Venäjän välinen elintasokuilu
tulee edelleen olemaan kaikkein syvin, mikä on otettava
huomioon rahoituksen suuntaamisessa. Olennaista on myös
saada kansainväliset rahoituslaitokset, kuten Euroopan investointipankki
(EIB) ja Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki
(EBRD) mukaan yhteisen rahoitusinstrumentin käyttöön.
Rajavalvonta
Hallitus on kannanotossaan lähtenyt siitä,
että EU:n ulkorajoista vastaavien jäsenmaiden
rajavalvontakustannuksia tulisi kyetä aiempaa enemmän
kattamaan EU:n talousarviosta. Valiokunta pitää taloudellista
taakanjakoa EU:n ja jäsenmaiden kesken periaatteessa
kannatettavana.
Tähän saakka Suomen Rajavartiolaitoksen toimintakyky
on turvattu ensisijaisesti kansallisella rahoituksella. Yhteisörahoitusta
on saatu ainoastaan ohjelmaperusteisesti. Esimerkiksi Euroopan aluekehitysrahastosta
(EAKR) saadulla Interreg-rahoituksella ei ole ollut suurempaa taloudellista
merkitystä Rajavartiolaitokselle. Tältä osin
on ollut myös yhteensovittamisongelmia rajantakaisen Tacis-rahoituksen
kanssa.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että jatkossa unionille kehitetään valtioneuvoston
kannanoton mukaisesti toimivampia rahoitusvälineitä ulkorajayhteistyöhön.
EU:n sisäisen turvallisuuden kehittämisen ja tehokkaan
rajavalvonnan kannalta olisi tarpeen perustaa EU:n talousarvioon oma
luku ulkorajavalvontaa varten.
Yhteisörahoituksen jaon tulisi perustua yhteismitallisiin
kriteereihin. Valtioneuvoston kannanotossa on viitattu rajavalvonnan
riskianalyysiin. Saadun selvityksen mukaan Suomen aloitteesta
käynnistetty EU:n rajavalvonnan riskianalyysihanke toteutettiin
Suomen vetämänä kansallisella ja Argo-ohjelman
rahoituksella. Hankkeen tuloksena Suomeen perustetaan henkilömäärältään
suppeahko riskianalyysikeskus, johon tulee asiantuntijoita myös
muista jäsenmaista. Riskianalyysikeskuksen tehtävänä on selvittää todellinen
rajatilanne eri jäsenmaissa. Näin saadaan tarvittava
pohja objektiivisille kriteereille yhteisörahoituksen ohjaamiseksi
jäsenmaiden rajavalvonnan infrastruktuurin kehittämiseen,
investointeihin ja kalustohankintoihin. Jäsenmaiden rajavalvonnan
perusrahoitus (palkkaukset ja kulutusmenot) hoidetaan jatkossakin kansallisesti.
Maaseudun monialayrittäjyyden edistäminen
Hallitus on viimevuotiseen tapaan myös tällä kertaa
korostanut painopisteasettelussaan maaseudun kehittämistoimenpiteitä,
joiden avulla voidaan maaseudulle luoda vaihtoehtoisia työtilaisuuksia,
monipuolistaa maaseudun elinkeinorakennetta ja osaltaan turvata
perusmaatalouden kannattavuus. Erityisen tarpeellisena hallitus
on pitänyt maaseudun monialayrittäjyyden edistämistä kaikissa
EU:n jäsenmaissa.
Valtiovarainvaliokunta on äskettäin käsitellyt
maaseutupolitiikkaa ja maaseudun monialayrittäjyyden
edistämistä valtiontilintarkastajain kertomuksesta
antamassaan mietinnössä VaVM 44/2002
vp. Tässä yhteydessä valiokunta totesi
ns. monialaisia tai monitoimisia maatiloja olevan viime vuoden lopulla
valmistuneen pienyritysrekisterin päivityksen perusteella
noin 21 800 eli lähes kolmasosa aktiivitiloista.
Kaupunkien ympäristössä yritysten määrä on
lisääntynyt, syrjäisillä alueilla
puolestaan laskenut. Valiokunta antoi tukensa valtiontilintarkastajien
kannalle, jonka mukaan maaseudun yrityshankkeiden osuutta maaseudun
kehittämistoimien kokonaisuudesta tulee mahdollisuuksien mukaan
lisätä.
Valtiovarainvaliokunta toteaa myös tässä yhteydessä,
että sen lisäksi, että maaseudun ja kaupunkien
vuorovaikutusta on syvennettävä, yrityksiä on
saatava alueellisesti myös syrjäiselle maaseudulle.
Se on tähän mennessä hyötynyt liian
vähän myös aluekehitysviranomaisten vastuulla
olevasta EU:n rakennerahastojen ohjelmaperusteisesta kehittämistyöstä.
Hallituksen kannanotoissa on viitattu myös uusien työpaikkojen
kehittämiseen tähtäävään pilottihankkeeseen,
jota tulisi viedä eteenpäin vuoden 2004 budjetissa.
Kyse on valiokunnan saaman selvityksen mukaan ehdotuksesta perustaa
koko EU:n kattava pilottihanke, joka rahoitettaisiin sisäisten
politiikkojen otsakkeesta; maatalousrahastosta tällaista
hanketta ei nykyisen tulkinnan mukaan voitane rahoittaa. Uusien työpaikkojen
kehittämiseen tähtääviä hankkeita on
jo meneillään olevien ohjelmien puitteissa mahdollisuus
rahoittaa jäsenmaissa, ja niitä on myös
Suomessa toteutettu sekä maakunnallisesti että laajempina
hankkeina.
Hallitus on katsonut, että uutta rahoituskehyskautta
ajatellen tulisi harkita myös nopeiden laajakaistayhteyksien
rakentamisen tukemista EU:n varoista. Hallitus on sisällyttänyt
samansuuntaisen kannanoton jo 5.4.2001 tekemäänsä periaatepäätökseen
vuosien 2001—2004 maaseutupoliittisiksi linjauksiksi: "Hallitus
varmistaa edellytykset nopeiden ja kohtuuhintaisten tiedonsiirtoyhteyksien
tarjonnalle tasapuolisesti koko maassa."
Valtiovarainvaliokunta toteaa, että erityisesti Suomen
kaltaisessa harvaan asutussa ja pitkien etäisyyksien maassa
laajakaistayhteyksien rakentaminen olisi erityisen tärkeää,
jotta maaseudun asukkaille voitaisiin antaa tasavertainen mahdollisuus
osallistua tietoyhteiskunnan verkostoihin. Laajakaistaverkoston
rakentaminen ei kuitenkaan onnistu pelkästään
EU-varoilla. Tämän rahoituksen täydennyksenä tarvitaan
kansallista rahoitusta. Eräillä alueilla myös
kunnat ovat jo nyt panostaneet tietoliikenneyhteyksien parantamiseen.
Suomi on kyennyt tähän mennessä hyödyntämään
maaseutupolitiikkaan ohjattuja resursseja varsin hyvin. Se on käyttänyt
maaseudun kehittämistoimenpiteiden rahoitukseen nykyisen ohjelmakauden
alkuvuosina enemmän varoja kuin Suomelle on varattu ohjelmakaudelle
keskimäärin vuosittain käytettäväksi.
On mahdollista, että ohjelmakauden viimeisenä vuotena yhteisön
rahoitusosuus saattaa osoittautua riittämättömäksi
nykyisten ohjelmien määrärahatarpeiden
kattamiseen. Maaseutuasetuksen mukainen rahoitus on käytetty
suurelta osin maatalouden ympäristö- ja LFA-tukiin.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että Suomi varmistaa ympäristötuen riittävän
rahoituksen nykyisen ohjelmakauden loppuvuosille. Myös
luonnonhaittakorvauksen enimmäismäärään
on saatava tuntuva korotus ja järjestelmään
riittävä EU:n rahoitus. Tämä tulee korostumaan
erityisesti, jos komission esittämä maatalouspolitiikan
uudistus toteutuu jossain muodossa jo vuonna 2004.