VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 42/2010 vp

VaVM 42/2010 vp - LA 79/2010 vp

Tarkistettu versio 2.1

Lakialoite laiksi vaikeavammaisille yrittäjille myönnettävistä veronhuojennuksista annetun lain 3 §:n muuttamisesta

JOHDANTO

Vireilletulo

Eduskunta on 28 päivänä lokakuuta 2010 lähettänyt valtiovarainvaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi lakialoitteen vaikeavammaisille yrittäjille myönnettävistä veronhuojennuksista annetun lain 3 §:n muuttamisesta (LA 79/2010 vp — Mika Lintilä /kesk ym.).

Jaostovalmistelu

Asia on valmisteltu valtiovarainvaliokunnan verojaostossa.

Asiantuntijat

Verojaostossa on ollut kuultavana

ylitarkastaja Patrik Kuusinen, työ- ja elinkeinoministeriö

Valtiovarainministeriö ilmoitti, ettei sillä ole huomauttamista asiaan.

LAKIALOITE

Lakialoitteessa ehdotetaan, että vaikeavammaisille yrittäjille myönnettävistä veronhuojennuksista annettua erityislakia jatkettaisiin vielä kahdella vuodella eli vuoden 2012 loppuun.

Erityislain tarkoituksena on ollut varata aikaa pysyvän ratkaisun löytämiseen. Koska sellainen on osoittautunut ilmeisen vaikeaksi, erityislain jatkaminen on perusteltua.

Vaikeavammaisten yrittäjien aseman turvaavaa ratkaisua on pohdittu äskettäin valmistuneessa vammaispoliittisessa ohjelmassa. Siinä esitetään toimenpide-ehdotus, jonka mukaan eri vastuuministeriöiden yhteistyönä selvitettäisiin mahdollisuus korvata arvonlisäveron huojennus suoralla tuella vammaisyrittäjille. Aloitteen tarkoituksena on varata selvittelytyölle ja pysyvän ratkaisun saamiselle riittävä aika.

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Perustelut

Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana.

Valiokunta on käsitellyt vuodesta 1995 alkaen vuodeksi tai kahdeksi kerrallaan esitettyä erityislakia vaikeavammaisille yrittäjille myönnettävistä veronhuojennuksista. Samaan aikaan on pyritty löytämään erityislain korvaava pysyväisratkaisu. Sellaisen aikaansaaminen on kuitenkin osoittautunut vaikeaksi lähinnä arvonlisäverodirektiiviin ja yhteisön valtiontukisäännöksiin liittyvien rajoitusten vuoksi.

Veronhuojennuksen korvaava pysyvä tuki on ollut viimeksi esillä alkusyksystä valmistuneessa vammaispoliittisessa ohjelmassaVahva pohja osallisuudelle ja yhdenvertaisuudelle, Suomen vammaispoliittinen ohjelma VAMPO 2010—2015. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2010:4. . Ohjelman tavoitteena on turvata vammaisten henkilöiden oikeudenmukainen yhteiskunnallinen asema myös käytännössä. Ohjelmassa korostetaan mm. jokaisen oikeutta työhön.

Ohjelmassa on ehdotettu muun ohella, että työ- ja elinkeinoministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö selvittäisivät vastuuministeriöinä mahdollisuutta korvata vammaisyrittäjien arvonlisäverohuojennus suoralla tuella. Tämä selvitystyö on tarkoitus tehdä alkuvuonna 2011 ja ottaa huomioon seuraavan hallitusohjelman valmistelussa.

Asiaan liittyy eittämättä edelleen ministeriöiden välisiä näkemyseroja suoran tuen luonteesta ja veronhuojennuksen korvaustavasta. Selvitystyölle ja uudistuksen toimeenpanolle on perusteltua varata sen vuoksi riittävästi aikaa. Tämä puoltaa erityislain jatkamista kahdella vuodella. Tänä aikana on syytä viimein saada aikaan vammaisyrittäjien aseman turvaava pysyvä ratkaisu.

Päätösehdotus

Edellä esitetyn perusteella valtiovarainvaliokunta ehdottaa,

että lakialoitteeseen sisältyvä lakiehdotus hyväksytään muuttamattomana.

Helsingissä 12 päivänä marraskuuta 2010

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

  • pj. Hannes Manninen /kesk
  • vpj. Kari Rajamäki /sd
  • jäs. Pertti Hemmilä /kok
  • Bjarne Kallis /kd
  • Kyösti Karjula /kesk
  • Esko Kiviranta /kesk
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Olli Nepponen /kok
  • Kirsi Ojansuu /vihr
  • Markku Rossi /kesk
  • Matti Saarinen /sd
  • Sari Sarkomaa /kok
  • Minna Sirnö /vas
  • Pia Viitanen /sd
  • vjäs. Hanna-Leena Hemming /kok
  • Reijo Kallio /sd
  • Lauri Kähkönen /sd
  • Eero Reijonen /kesk (osittain)
  • Kimmo Sasi /kok

Valiokunnan sihteerinä jaostokäsittelyssä on toiminut

valiokuntaneuvos Maarit Pekkanen