Perustelut

Valiokunta pitää Euroopan unionin Itämeren alueen strategiaa tärkeänä hankkeena, jonka avulla työtä Itämeren suojelemiseksi voidaan vauhdittaa ja saada sille EU:n sisällä uutta painoarvoa ja vaikuttavuutta. Itämeren tila on hälyttävän huono, ja se on tällä hetkellä yksi maailman saastuneimmista merialueista. Itämeren luontaiset ominaisuudet tekevät siitä erittäin haavoittuvan; se on matala murtovesiallas, jossa veden vaihtuvuus on hidasta. Ihmistoiminnan vuosikymmeniä kestänyt voimakas ravinnekuormitus koko Itämeren valuma-alueelta on johtanut siihen, että mereen on huuhtoutunut suuria määriä typpeä ja fosforia. Itämeren suojelun kannalta pahin ja vaikeimmin ratkaistava ongelma on rehevöityminen, johon liittyviä ongelmia ei ole toistaiseksi pystytty ratkaisemaan tai edes vähentämään. Vilkas alusliikenne ja voimakkaasti kasvaneet öljykuljetukset ovat myös Itämeren keskeisiä ympäristöriskejä.

Ilmastonmuutoksen seurauksena on todennäköistä, että sadannan kasvaessa ja talvien leudontuessa huuhtoumat Itämereen kasvavat, jolloin jatkossa tarvitaan nykyistäkin huomattavasti tehokkaampia vesiensuojelutoimia rehevöitymiskierteen katkaisemiseksi. Itämeren alueella maatalous aiheuttaa noin 50 prosenttia kokonaiskuormituksesta ja vajaat 70 prosenttia typpikuormituksesta. Ilmakehän kokonaistyppilaskeuman osuus Itämereen tulevasta typestä on noin 20—30 prosenttia, ja se on siten yksi merkittävä Itämeren rehevöittäjä. Maatalouden osuus Suomen Itämeren fosforikuormituksesta on noin 60 prosenttia ja typpikuormituksesta noin 50 prosenttia. Koko Itämeren kannalta Suomesta tulevan kuormituksen merkitys on vähäinen, mutta omien rannikkovesiemme tilan kannalta ratkaiseva.

Valiokunta kannattaa strategian painotuksia, joissa tunnistetaan selkeästi Itämeren ympäristöllinen haavoittuvuus ja annetaan vahva painoarvo ympäristönsuojelulle sekä myös laajasti meriturvallisuuden parantamiselle. EU:n yhteinen strategia tarjoaa mahdollisuudet tarkastella kokonaisvaltaisesti Itämeren alueen ympäristökysymyksiä, koska Itämeren rantavaltioista kahdeksan yhdeksästä on EU:n jäsenvaltioita. Komissio on Itämeren alueen strategian valmistelussa toiminut avoimesti ja kuullut laajasti jäsenvaltioiden ja toimijoiden näkemyksiä. Myös Itämeren parlamentaariset organisaatiot (esim. Itämeren parlamentaarikkokonferenssi BSPC ja Pohjoismaiden neuvosto) ovat osallistuneet konsultaatioprosessiin. Komission esitys koostuu strategian neljästä pilarista ja 15 painopistealueesta. Strategian toimintaohjelmassa on määritelty yhteensä noin 80 hanketta. Valiokunta korostaa, että Suomen tulee osallistua aktiivisesti EU:n Itämeren alueen strategian toimeenpanoon, jotta yhteiset tavoitteet muuttuvat Itämeren tilaa parantaviksi konkreettisiksi toimenpiteiksi. Hankkeet tulee saada käyntiin mahdollisimman nopeasti, jotta Itämeren hyvän ekologisen tilan palauttamisen aikataulutavoitteista voidaan pitää kiinni.

Koska EU:n yhteinen maatalouspolitiikka kattaa lähes kaikki Itämeren rantavaltiot, sen muutoksilla on huomattava vaikutus ravinnepäästöihin ja koko Itämeren tilaan. Valiokunta pitää Itämeren suojelun suurena haasteena esimerkiksi Puolan laajamittaisen maatalouden tehostumista, joka arvioiden mukaan voi johtaa lähivuosina Puolan maataloudesta Itämereen huuhtoutuvan typen määrän kasvuun lähes 50 prosentilla. On nähtävissä, että maatalouden päästöt Itämeren alueella kasvavat, kun yhteinen maatalouspolitiikka ulottaa täysimääräisesti vaikutuksensa uusiin jäsenvaltioihin. Tämä edellyttää jatkossa maatalouden ympäristösäännösten sitovuuden lisäämistä.

Itämeren suojelukomission HELCOMin työ toimii komission strategian yleisenä lähtökohtana, ja sen ympäristötoimet perustuvat HELCOMin vuonna 2007 hyväksyttyyn Itämeren toimintaohjelmaan (Baltic Sea Action Plan), jonka tavoitteena on palauttaa Itämeren hyvä tila vuoteen 2021 mennessä. Valiokunta korostaa, että EU:n Itämeri-strategian toimeenpanon tulee vahvistaa HELCOMin työtä ja saada sille tätä kautta lisää vaikuttavuutta. Itämeren suojelutarpeita ei ole tähän saakka tarpeeksi laajasti tarkasteltu kansainvälisestä näkökulmasta, erityisesti suojelutoimien vaikuttavuus ei ole toistaiseksi ollut riittävä. Valiokunta pitääkin hyvänä, että ns. Itämeren Stern-raportin avulla selvitetään paraikaa suojelun taloudellisia ulottuvuuksia. Meriympäristön tilan parantamisella on todennäköisesti myös myönteisiä taloudellisia vaikutuksia, jotka tasapainottavat Itämeren tilan parantamisesta aiheutuvia kustannuksia.

Komissio ei esitä Itämeren alueen strategiassa uusien sihteeristöjen tai muiden vastaavien uusien rakenteiden perustamista. Valiokunta pitää lähestymistapaa oikeansuuntaisena ja korostaa, että Itämeren alueen yhteisiin haasteisiin vastaamisessa on keskeistä nykyisten toimijoiden kansainvälisen yhteistyön tehostaminen erityisesti HELCOMin kautta sekä toimien parempi koordinointi. Alueen valtiot ovat HELCOMin Itämeri-toimintaohjelmassa sitoutuneet ympäristötoimiin, joiden toteutuminen on kuitenkin riippuvainen lukuisista kansallisen tason päätöksistä, resurssien riittävyydestä ja voimavarojen kohdentamisesta oikealla tavalla. EU:n Itämeren alueen strategian toimintasuunnitelmaa toteuttamalla tulee pyrkiä tehokkaasti edistämään HELCOMin toimintaa kytkemällä myös eri valtioiden kansalliset tavoitteet mahdollisimman yhdensuuntaisiksi. Itämeren suojelun kustannukset jakautuvat rantavaltioille epätasaisesti, mikä on lisännyt ongelmia sopia HELCOMin piirissä sitovista päästövähennyksistä ja muista tarvittavista toimenpiteistä. EU:n kautta tulee voida tulevaisuudessa kanavoida varoja ympäristönsuojelukustannuksiin nykyistä kattavammin.

Valiokunta toteaa, että HELCOMin lisäksi Itämeren tilan parantamiseksi ja suojelemiseksi on ryhdytty toimiin sekä Suomessa että alueellisesti ja kansainvälisesti. Suomessa on hyväksytty vuonna 2002 Itämeren suojeluohjelma. Lisäksi ympäristöministeriö on hyväksynyt kesäkuussa 2005 Itämeren ja sisävesien suojelun toimenpideohjelman, jolla toteutetaan Itämeren suojeluohjelmaa. Myös vuonna 2006 hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätös vesiensuojelun suuntaviivoista vuoteen 2015 tukee Itämeren suojeluohjelman tavoitteita. Valiokunta katsoo, että kansallisten ja kansainvälisten toimintaohjelmien, strategioiden ja hankkeiden yhteistyötä tulee tiivistää.

EU:n Itämeren alueen strategialla on kiinteä yhteys EU:n yhtenäiseen meripolitiikkaan. EU:n yhdennetyn meripolitiikan ympäristöpilarin muodostavat meristrategia ja meristrategiadirektiivi, molempien lähtökohtana on kokonaisvaltainen merien suojelu ja merialueella tapahtuvien eri toimintojen alueellinen suunnittelu sekä rannikkoalueiden yhdennetty käyttö ja hoito. Heinäkuussa 2008 voimaan tulleen meristrategiadirektiivin tavoitteena on saavuttaa merien hyvä tila vuoteen 2021 mennessä. EU:n vesipolitiikan puitedirektiivi puolestaan velvoittaa rannikkovesien tilan parantamiseen. Valiokunta katsoo, että Itämeren alueen strategia tulee jatkossa kytkeä tiiviimmin yhteen EU:n yhteisen meristrategian kanssa ja samalla tulee päästä aktiivisempaan yhteistyöhön EU:n muiden merialueiden politiikkaprosessien kanssa. EU:n sisällä tulisi harkita yhtenäisen meripolitiikan sisällä erilaisten merikohtaisten profiilien muodostamista, koska eri merialueiden ongelmat ovat hyvin erilaisia. Itämerellä painopiste on muita merialueita selkeämmin ympäristönsuojelussa. Erilaisten painopistealueiden myötä voitaisiin vähentää eri merialueita koskevien strategioiden ja hankkeiden välistä kilpailua rahoituksesta, joka saattaa tulevaisuudessa muodostua merkittäväksi ongelmaksi.

Valiokunta toteaa, ettei komission strategiassa riittävästi käsitellä mahdollisuutta edistää ympäristökysymyksiä kansainvälisen merenkulkujärjestön IMOn kautta. Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO on keskeinen toimija kaikkien meriliikenteen ympäristökysymysten ratkaisemisessa. IMO on hyväksynyt joulukuussa 2005 koko Itämerelle erityisen herkän merialueen (Particularly Sensitive Sea Area, PSSA) aseman. PSSA-luokituksen voivat saada alueet, jotka haavoittuvan luonteensa vuoksi ovat erityisen alttiita meriliikenteen aiheuttamille riskeille ja muille haitoille. IMOssa on myös mahdollista sopia PSSA-alueita koskevista lisäturvamääräyksistä.

IMOn rooli Itämeren alueen yhteistyössä on keskeinen, sillä järjestön sisällä tehdyt päätökset sitovat kaikkia Itämerta ympäröiviä valtioita, Venäjä mukaan lukien. IMOn piirissä tulisikin sopia esimerkiksi pakkoluotsauksesta Itämerellä. Valiokunta katsoo, että yhteistyötä esimerkiksi meriliikenteen turvallisuudessa ja ympäristökysymyksissä on edelleen liian vähän niin valtioiden sisällä kuin koko Itämeren alueella. Strategian avulla tuleekin vahvistaa jäsenvaltioiden keskinäistä koordinaatiota, jotta esimerkiksi IMOssa voidaan tehdä uusia yhteisiä Itämeren tilan parantamiseen tähtääviä esityksiä. Meriliikenteen ongelmien ratkaisussa tarvitaan myös koko Itämeren laajuista yhteistyötä sen varmistamiseksi, että Itämeren aluetta koskevia erityisiä toimia voidaan edistää kaikkien rannikkovaltioiden yhteisin esityksin IMOssa.

HELCOMin Itämeren toimintaohjelman osana valmistellaan Suomen johdolla HELCOM-maiden esitystä IMOlle käymäläjätevesisäännösten tiukentamiseksi Itämerellä. Tavoitteena on täyskielto erityisesti risteilyaluksille, jollei niissä ole riittäviä puhdistuslaitteistoja. Samanaikaisesti tulee kuitenkin panostaa tällä hetkellä puutteellisen jätteiden vastaanottokapasiteetin lisäämiseen Itämeren satamissa. Valiokunta korostaa, että Itämeren strategian kautta tulee edistää esimerkiksi tällaisia infrastruktuurin parantamiseen liittyviä hankkeita.

Valiokunta katsoo, että Euroopan unionin piirissä on mahdollista vaikuttaa tehokkaasti ja tarvittaessa sitovilla säädöksillä Itämeren alueen kestävään kehitykseen. Valiokunta kuitenkin muistuttaa, että Itämeren tilan parantamisen kannalta merkitystä on koko Itämeren valuma-alueen valtioilla, joihin kuuluvat erityisesti Venäjä sekä myös Valko-Venäjä ja Ukraina. EU:n ja näiden edellä mainittujen valtioiden yhteistyötä Itämeren suojeluun liittyvissä kysymyksissä tulee edelleen aktiivisesti lisätä. Esimerkiksi Luoteis-Venäjän kaupunkien ja maanviljelyn kuormitus Suomenlahteen on huomattava, myös Kaliningradin asumajätevesien mittavia päästöjä tulee vähentää nykyisestä. Valiokunta pitääkin erittäin tärkeänä Venäjän sitouttamista mukaan Itämeren pelastustoimiin ja esimerkiksi Espoon sopimuksen päätelmiin. Pohjoinen ulottuvuus kumppanuuksineen tarjoaa tähän työhön yhden käyttökelpoisen väylän. Itämeren alueen strategiaa ja pohjoisen ulottuvuuden kumppanuushanketta tuleekin suunnitella ja toteuttaa rinnakkaisesti yhteen sovitettuina.

Itämeren alueen strategialle ei esitetä tässä vaiheessa uutta rahoitusta. Strategian toimintasuunnitelman tavoitteiden ja hankkeiden toteutuksessa nojaudutaan useisiin olemassa oleviin rahoituslähteisiin. Kyseeseen tulevat unionin budjetti, jäsenvaltioiden varat, yksityinen rahoitus ja lainojen osalta kansainväliset rahoituslaitokset (Euroopan Investointipankki EIP, Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki EBRD ja Pohjoismainen investointipankki NIB). Valiokunta ilmaisee huolensa siitä, että alue- ja rakennepolitiikan instrumentit ovat olleet pitkään käytössä eikä näiden lähteiden kautta ole todennäköisesti ohjattavissa uutta rahoitusta Itämeren suojeluun. Julkista rahoitusta uudelleen kohdentamalla ja hyödyntämällä joustavasti yksityistä rahoitusta voidaan pienemmilläkin panostuksilla saada aikaan vesiensuojelun tehostumista.

Valiokunta pitää rohkaisevana, että kansainväliset rahoituslaitokset ovat ilmaisseet kiinnostuksensa osallistua Itämeren alueen strategian hankkeiden toteuttamiseen. Pohjoismaiden Investointipankki (NIB) ja Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö (NEFCO) ryhtyvät esimerkiksi yhteisesti hallinnoimaan uutta teknisen avun rahastoa, jonka avulla tuetaan Itämeren ekologisen tilan tervehdyttämistä edistävien projektien valmistelua. Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö NEFCO rahoittaa myös useita hankkeita. Osalle Itämeren toimintasuunnitelman hankkeista rahoitusta voidaan kanavoida alueellisten järjestöjen, kuten Pohjoismaiden ministerineuvoston, kautta. Vaikka komissio ei tässä vaiheessa esitä strategialle uutta rahoitusta, viittaa komission valmistelutyö siihen, että tämä unionin ensimmäinen sisäinen alueellinen strategia heijastuu vuoden 2013 jälkeisen ajan ohjelma- ja rahoituskehyskautta koskevaan suunnitteluun. Itämeren alueen jäsenvaltioiden edun mukaista on vaikuttaa siihen, että Itämeri-strategian painopisteet heijastuvat selkeästi rahoituskehysesitysten käsittelyssä.

Valiokunta pitää erityisen tärkeänä, että asian jatkokäsittelyssä selvitetään kattavasti, millä tavoin strategiassa esitettyjen toimien riittävä rahoitus turvataan pitkällä aikavälillä, koska Itämereen liittyvien ympäristöongelmien ratkaisussa vaaditaan vuosikymmeniä kestäviä toimenpiteitä. Ilman riittävää rahoitusta strategian ympäristötavoitteiden saavuttaminen ei ole mahdollista. Valiokunta korostaakin, että Itämeren tilan parantaminen vaatii jatkossa Euroopan parlamentin hyväksymää Itämeren strategian budjettilinjaa, jonka riittävästä rahoituksesta tulee tulevaisuudessa huolehtia. Lisäksi tarvitaan myös kansallista rahoitusta.

Euroopan unionin Itämeren alueen strategia on unionin sisäinen, mutta useisiin tärkeimpiin haasteisiin ei Itämeren alueella ole mahdollista löytää kattavia ratkaisuja ilman tiivistä yhteistyötä alueen EU:n ulkopuolisten maiden kanssa (Venäjä, Ukraina ja Valko-Venäjä). Tämä koskee leimallisesti Itämeren vakavimman ympäristöongelman — rehevöitymisen — lievittämistä, meriliikenteen ympäristövaikutusten vähentämistä ja alusliikenteen turvallisuuden parantamista. Valiokunta yhtyen valtioneuvoston kantaan pitää tärkeänä kiinnittää strategian jatkovalmistelussa ja toimeenpanossa erityistä huomiota siihen, että Itämeren koko alueen ympäristöhaasteisiin vastaaminen ja taloudellisen dynamiikan hyödyntäminen edellyttävät kunnianhimoisia, määrätietoisia ja konkreettisia toimia sekä yksityiskohtaista tavoitetason määrittelyä. Tulevaisuudessa on selvitettävä tarvetta kytkeä Itämeren alueen strategiaan sitovampaa EU-lainsäädäntöä.