Yleistä

Valiokunta pitää energiatehokkuustoimia erittäin tärkeänä ja tehokkaana keinona kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Energiatehokkuustoimet ovat lähtökohtaisesti kustannustehokkaimpia ja siten tarkoituksenmukaisimpia keinoja päästövähennysten toteuttamiseen. Suomessa on kuitenkin jo pitkään tehty kunnianhimoista työtä energiatehokkuuden parantamiseksi, ja siksi saavutettavissa olevat tulokset maksavat yhä enemmän; kustannustehokkaimmat toimet on jo tehty. Valtioneuvoston kantaan yhtyen valiokunta kannattaa EU:n yleisen energiatehokkuustavoitteen kiristämistä edellyttäen siitä säätämistä niin, että se johtaa todellisiin päästövähennyksiin ja edistää kokonaisuutena EU:n vähintään 55 %:n päästövähennystavoitteen saavuttamista ottaen samalla huomioon jo toteutettujen toimien määrän. 

Komission ehdotus energiatehokkuusdirektiivin uudelleen laatimisesta pyrkii osaltaan varmistamaan EU:n yhteisen päästövähennystavoitteen saavuttamisen Pariisin ilmastosopimuksen mukaisesti, jotta hiilineutraalius saavutetaan ennen vuotta 2050 ja eurooppalaisen ilmastolain mukainen 55 %:n vähennystavoite vuoteen 2030 mennessä. Valtioneuvoston tavoin valiokunta korostaa komission useiden samansuuntaisten ehdotusten yhteisvaikutusten tunnistamisen tärkeyttä, jotta 55-valmiuspaketin päästövähennyksiä koskevan tavoitetason saavuttaminen voidaan varmistaa ja mahdollisuuksien mukaan myös ylittää. Valiokunta korostaa vielä erityisesti viitaten Glasgow'n ilmastokokouksen loppuasiakirjaan, että kun kaikki maat ovat nyt sitoutuneet tarkastelemaan vuosittain kansallisia panoksiaan (NDC) 1,5 °C:n tavoitteen valossa, tulee myös EU:n pyrkiä ilmastotoimien kokonaisuuden osalta eurooppalaisen ilmastolain mukaiseen vähintään 55 %:n päästövähennystavoitteeseen eli pyrkiä se myös aktiivisesti ylittämään. 

Valiokunta pitää tärkeänä ilmastotoimien kokonaistarkastelua siten, että tavoite saavutetaan sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävästi tavalla, joka on myös kustannustehokas ja ottaa huomioon luontokadon ehkäisemiseen, digitalisaatioon ja siirtymän oikeudenmukaisuuteen liittyvät näkökohdat. Valiokunta korostaa myös, että 55-valmiuspaketin taloudellisten yhteisvaikutusten arviointi on haastavaa ja siihen tulee jatkossa panostaa sääntelytavan kustannustehokkuuden varmistamiseksi. Komissio ei ole arvioinut vaikutuksia jäsenvaltiotasolla, eikä arvioissa ole aina otettu huomioon muuttuneita olosuhteita, kuten päästöoikeuden voimakkaasti kohonnutta hintaa. Koko 55-valmiuspaketin kannalta on olennaista, että sillä voidaan todellisuudessa saavuttaa tavoitellut päästövähennykset ja jopa ylittää ne ja tämä voidaan toteuttaa mahdollisimman kustannustehokkaasti sekä sosiaaliset ja ekologiset näkökulmat huomioon ottaen.  

Energiatehokkuustavoitteet (4 Art.)

Direktiiviehdotukseen sisältyvä EU-tason tavoite vuodelle 2030 energian loppukäytön ja primäärienergiankulutuksen vähentämisestä kiristyisi ja olisi luonteeltaan sitova. Ehdotuksen 4 artiklassa esitetty tavoite rajaisi Suomen vuoden 2030 energian loppukäytön noin 255 terawattituntiin. Valiokunta pitää ehdotusta erittäin huolestuttavana, sillä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi välttämätön energiamurros edellyttää siirtymää fossiilisista polttoaineista uusiutuvien ja paljon sähköä kuluttavien synteettisten polttoaineiden ja vedyn valmistamiseen sekä sähkön käyttöön. Absoluuttinen energiankulutuksen loppukäytön määrä on siten epärealistinen ja epätarkoituksenmukainen ja voi tarkoituksensa vastaisesti johtaa hiilineutraaliustavoitteen saavuttamisen vaikeutumiseen. Valtioneuvoston tavoin valiokunta katsoo, että energian kokonaiskulutus- ja loppukäyttötavoite ei saa vaarantaa hiilineutraalisuustavoitetta.  

Asiantuntijakuulemisessa on kiinnitetty huomiota erityisesti siihen, että energian loppukulutuksen vähentämisen yhteensovittaminen hiilettömyystavoitteen kanssa on lähitulevaisuudessa haasteellista. Vety ja sen johdannaiset muodostavat huomattavimman potentiaalin vähentää esimerkiksi teräksen, sementin ja lannoitteiden tuotannon sekä raskaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä. Vedyn tuotannon lisääminen tarkoittaa kuitenkin huomattavaa sähkön käytön kasvua. Sähköistymisellä tehostetaan lähtökohtaisesti energian käyttöä. Erityisesti suorien sähköistymisratkaisujen energiahyötysuhde on erinomainen, mutta epäsuoriin sähköistymisratkaisuihin (vety, P2X) kytkeytyvien järjestelmien kokonaishyötysuhde on huonompi. Epäsuoria sähköistymisratkaisujakin kuitenkin tarvitaan välttämättä fossiilisten polttoaineiden korvaamiseksi sellaisilla aloilla, joilla suora sähköistäminen ei ole näköpiirissä. Kehittyvän vetytalouden näkökulmasta loppuenergiankäyttöön kohdistuvat tiukat rajaukset eivät välttämättä ole järkeviä erityisesti silloin, kun sen avulla vähennetään prosessiteollisuuden kasvihuonekaasupäästöjä. 

Valiokunta toteaa, että Suomessa on tehty erittäin hyvää työtä eri toimialoilla laatimalla vähähiilisyystiekarttoja, joissa on selvitetty potentiaalia päästövähennysten toteuttamiseen. Näidenkin perusteella on arvioitavissa, ettei absoluuttisen energian kulutuksen lasku ole realistista hiilineutraaliustavoitteen toteuttamisessa. Myös komission laskukaavan perustan virheellisyyteen on kiinnitetty huomiota. Tavoitteena on jyvittää vastuuta jäsenvaltioille niiden kantokyvyn perusteella. Energiaintensiteetti, joka muodostaa yhden kaavan neljästä jyvityskertoimesta, ei kuitenkaan kuvasta maan kantokykyä. Se on Suomen osalta korkea energiavaltaisen teollisuuden suuren osuuden ja kylmän ilmaston johdosta, mikä päinvastoin vähentää Suomen potentiaalia energiankulutuksen vähentämiseen. 

Teollisuuden ja palvelutoimintojen ohella energiatehokkuustavoitteet vaikuttavat rakentamisen ja asumisen kustannuksiin. Valiokunta tuo esiin, että Suomessa on tehty ansiokasta työtä myös tällä saralla. Vuonna 2020 valmistunut pitkän aikavälin korjausrakentamisen strategia koskee vuoden 2020 alkuun mennessä valmistuneita asuin- ja palvelurakennuksia, joita on yhteensä 1,4 miljoonaa. Strategian tavoitteena on vähentää rakennusten hiilidioksidipäästöjä vuoden 2020 alusta 90 % vuoteen 2050 mennessä. Asuin- ja palvelurakennusten lämmitys aiheuttaa vuodessa noin 7,8 Mt:n hiilidioksidipäästöt, mikä on noin 17 % Suomen nykyisistä hiilidioksidipäästöistä (46 MtCO2). Strategia linjaa kustannustehokkaat keinot, joilla olemassa oleva rakennuskanta saatetaan erittäin energiatehokkaaksi ja vähähiiliseksi vuoteen 2050 mennessä. Siinä esitetään yleiskatsaus Suomen rakennuskannasta, tavoitteet energiatehokkuudelle, kustannustehokkaat korjaustoimenpiteet ja niiden rahoitus sekä politiikkatoimet, joilla edistetään rakennusten korjaamista energiatehokkaiksi ja lämmityksen suhteen vähähiilisiksi. Valiokunta pitää tärkeänä, että EU-tasolla asetetaan tavoitteet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi Pariisin sopimuksen edellyttämällä tavalla, mutta keinot jätetään jäsenvaltioille joustavasti itse valittavaksi, jolloin voidaan toteuttaa toimet kustannustehokkaimmalla tavalla ja olosuhteet huomioon ottaen. 

Energiansäästövelvoite (8 Art.)

Suomi on yksi harvoista jäsenmaista, joka on saavuttanut edelliselle velvoitekaudelle (2014—2020) asetetut kunnianhimoiset tavoitteet. Valiokunta toteaa edellä lausumaansa viitaten, että nyt ehdotettu vuosittaiselle uudelle energiansäästölle asetettavan velvoitetason erittäin merkittävä nosto vuodesta 2024 eteenpäin on myös jo toteutettujen toimien mittavuuden vuoksi yhä kalliimpaa. Komissio ehdottaa nykyistä velvoitekautta 2021—2030 koskevan sitovan vuotuisen tavoitteen korottamista vuodesta 2024 alkaen lähes kaksinkertaiseksi. Valtioneuvoston tavoin valiokunta katsoo, että ehdotettu tavoite ei ole siksi perusteltu eikä realistinen.  

Valiokunta korostaa, että jäsenvaltioiden erilaisista olosuhteista johtuen tarkoituksenmukaiset toimintatavat ovat erilaisia. Sääntelyn kannalta on olennaista, että Suomessa esimerkiksi korjaustoimenpiteiden toteuttaminen yhtenä kokonaisuutena (deep renovation) on harvinaista rakenteiden ja järjestelmien erilaisten käyttöikien takia ja sen sijaan rakennukset korjataan yleensä rakennusosa kerrallaan (staged deep renovation). Valiokunta korostaa toimintatavan myönteisiä ympäristövaikutuksia elinkaaritarkastelussa: rakennuksen ehjien käyttökuntoisten rakennusosien tai järjestelmien uusiminen ennenaikaisesti vain energiatehokkuuden vuoksi ei ole ilmastoystävällistä, koska päästöjä syntyy muun muassa purkamisesta, jätteiden hävittämisestä sekä uusien osien valmistamisesta. Kansallisista toimista päätettäessä tulee siksi olla mahdollista ottaa huomioon energiatehokkuuden voimistamisen rajakustannus suhteessa päästövähennyksillä saavutettaviin rajakustannuksiin. Mitä pidemmälle energiatehokkuustoimissa mennään, sitä useammin saattaa päästövähennysvaikutusten aikaansaaminen olla järkevämpää muilla toimin. Kokonaisvaltaisessa harkinnassa tulisi ottaa huomioon myös ratkaisujen elinkaarivaikutukset ja muut ympäristövaikutukset, kuten vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen.  

Energiatehokkuus ensin -periaate (3 Art.)

Esityksessä ehdotetaan energiatehokkuus ensin -periaatteen säätämistä sitovaksi tavoitteeksi suunnittelussa, toimintatavoissa ja merkittävissä investointipäätöksissä. Valtioneuvoston kannassa ehdotukseen on suhtauduttu myönteisesti, mutta samalla tuotu esille, ettei periaate saa tarkoittaa sitä, että luovutaan kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä keskeisenä periaatteena. Valiokunta korostaa valtioneuvoston tavoin sitä, että energiatehokkuus on tärkeä ja olennainen tekijä vähähiilisyyteen pyrittäessä. Kuten edellä on kuvattu, periaatetta tulee kuitenkin toteuttaa joustavasti ja erilaiset olosuhteet huomioon ottaen siten, ettei se johda kustannustehottomiin tai päästöjen vähentämistavoitteen kannalta epätarkoituksenmukaisiin käytännön ratkaisuihin. 

Julkinen sektori ja julkiset rakennukset (5 ja 6 Art.)

Julkiselle sektorille ehdotetaan 1,7 %:n vuotuista sitovaa energian loppukäytön vähentämisvaatimusta. Lisäksi nykyinen valtion keskushallinnon rakennuskantaan kohdistuva 3 %:n korjausmäärää vastaava säästövelvoite muuttuisi koko julkisen sektorin rakennuskantaa koskevaksi 3 %:n peruskorjausvelvoitteeksi ja sen vaatimustasoksi tulisi uudisrakentamista koskeva lähes nollaenergiataso. Valiokunta pitää valtioneuvoston tavoin kaavamaista julkista sektoria koskevaa velvoitetta epätarkoituksenmukaisena. Pahimmassa tapauksessa kaavamaisella peruskorjausvaatimuksella voi olla jopa päästöjä lisäävä vaikutus vähentävän sijaan. Tavoitteena myös julkisen sektorin osalta tulee olla se, että resurssit voidaan kohdentaa tarkoituksenmukaisella tavalla hiilineutraalisuuden edistämiseksi. Valiokunta katsoo, että lähtökohtaisesti julkista sektoria koskevat velvoitteet ovat kannatettavia, sillä julkisella sektorilla voi olla merkittävä rooli rakennusten energiapalveluiden tarjonnan vauhdittamisessa ja siten alan palvelujen ja työllisyyden kehittymisessä. Riittävä jousto on kuitenkin turvattava myös julkisen sektorin toimijoille, sillä muutoin sääntely voi jopa tuottaa tarkoituksensa vastaisesti päästöjä. Suomessa on paljon tyhjillään olevia laitostiloja, joita on pidettävä niiden kunnossa pysymiseksi lämpimänä, mutta silti on epätodennäköistä, että niille löytyisi enää käyttöä. Energiatehokkuustoimet on kohdistettava tarkoituksenmukaisesti pysyvässä käytössä oleviin kohteisiin. 

Direktiiviehdotuksessa on myönteistä se, että vapaaehtoinen sopimustoiminta energiatehokkuuden edistämiseksi olisi jatkossakin sallittua. Suomessa yli 60 % energiankäytöstä on mukana tällaisissa toimissa. Sopimuksissa on mukana niin yrityksiä, kiinteistötoimijoita kuin julkista hallintoa. Energiakatselmustukien ja investointituen merkitys energiatehokkuustoimenpiteiden kartoittamiseksi ja toimenpiteiden toteuttamiseksi yrityksissä ja kunnissa on keskeistä ja merkitys kasvaa sitä mukaan, kun helpot toimenpiteet on jo toteutettu. Energiatehokkuussopimustoimintaan tulee kohdentaa pitkäjänteisesti tukea energiatehokkuusinvestointien toteutukseen haastavien energiansäästötavoitteiden saavuttamiseksi. 

Julkisen sektorin hankinnat (7 Art.)

Valiokunta toteaa, että julkisen sektorin hankintojen arvo on merkittävä ja julkisilla hankinnoilla voidaan synnyttää ja vahvistaa energiatehokkuutta edistävien palveluiden ja ratkaisujen markkinoita. Energiatehokkuutta edistävien ratkaisujen markkinoilla erityisesti loppukuluttajille on ongelmana se, että yhtäältä ei ole ollut palveluita saatavilla mahdollisille kiinnostuneille, mutta toisaalta ei myöskään kysyntää niille ensimmäisille palveluille. Lähtökohtaisesti on siten kannatettavaa, että julkisin hankinnoin voidaan luoda kysyntää ja siten vahvistaa energiatehokkuutta edistävien palvelujen markkinoita, mutta teknisen toteutettavuuden ja elinkaarenaikaisen kustannustehokkuuden kokonaan huomiotta jättäminen ei vaikuta perustellulta eikä tarkoituksenmukaiselta. Ehdotuksen mukaan hankintayksiköiden tulee soveltaa energiatehokkuus ensin -periaatetta kynnysarvot ylittävissä julkisissa hankinnoissa, eikä niissä energiatehokkuusnäkökulman rinnalla voisi nykyisestä direktiivistä poiketen ottaa huomioon teknistä ja taloudellista toteutettavuutta eikä kustannustehokkuutta. Tämänkin osalta sääntelyn tulisi perustua vaikutusten arviointiin, jossa otetaan riittävällä tavalla huomioon jäsenvaltioiden erityispiirteet, olosuhteet, elinkeinorakenne, rakennuskanta ja jo tehdyt toimet energiatehokkuuden edistämiseksi. Suomessa energiatehokkuussopimustoiminta ja sen kautta saatavat tulokset tuottavat merkittävän osan 7 artiklan tavoitteen saavuttamisen edellyttämistä säästöistä. Energiatehokkuussopimukset ovat kustannustehokas ja vaikuttava keino vähentää kasvihuonekaasupäästöjä sekä tehokas tapa parantaa yritysten kannattavuutta ja kilpailukykyä.  

Haavoittuvassa asemassa olevat asiakkaat ja energiaköyhyys (22 Art.)

Valiokunta toteaa, että ilmastopolitiikan vaikutukset eivät jakaudu tasaisesti. Esimerkiksi puhdasta teknologiaa kehittävät yritykset hyötyvät siitä, kun taas fossiilisiin polttoaineisiin nojaavan elämäntavan elinkustannukset voivat nousta. Valiokunta pitää tärkeänä, että ilmastopolitiikasta johtuvaa elinkustannusten nousua ja fossiilitalouteen liittyvien elinkeinojen harjoittamisen hankaloitumista ja työmahdollisuuksien vähenemistä arvioidaan, otetaan huomioon ja kompensoidaan haittojen lievittämiseksi. Tämä on olennaista ilmastopolitiikan yleisen hyväksyttävyyden ja siten lopulta sen perimmäisen vaikuttavuudenkin kannalta. Myös EU:n vihreän kehityksen ohjelman keskeinen ajatus on, että ketään ei jätetä jälkeen, mikä edellyttää osallistamista ja huomion kiinnittämistä paitsi työntekijöihin myös toimialoihin ja alueisiin, joihin siirtymä eniten vaikuttaa. Siksi on tärkeää, että myös energiatehokkuutta edistävän sääntelyn, taloudellisen ohjauksen ja informaatio-ohjauksen on kiinnitettävä huomiota vähävaraisten kuluttajaryhmien tukemiseen ja tarpeiden huomioon ottamiseen. On selvitettävä, saavuttavatko tuet ja ohjaus niitä eniten tarvitsevat yksilöt ja yhteisöt. Julkista, matalan kynnyksen energianeuvontaa tulee lisätä ja kohdennetumpaan tiedottamiseen panostaa, jotta kaikki kuluttajaryhmät tavoitetaan paremmin. 

Direktiiviehdotus velvoittaa jäsenvaltioita toimeenpanemaan yhdenmukaisia raskaita politiikkatoimia energiaköyhyyden vähentämiseksi. Valiokunta toteaa valtioneuvoston tavoin, että haavoittuvassa asemassa olevia asiakkaita ja energiaköyhyyttä koskeva sääntely sopii huonosti Suomeen, jossa tähän liittyviä haasteita ratkaistaan sosiaaliturvajärjestelmän puolella. Tavoitteet ovat kannatettavia, mutta toteutukseen tulee jättää riittävästi joustoa jäsenvaltioille. 

Hallinnollinen taakka

Uusia velvoitteita ehdotetaan liittyen esimerkiksi tiedonkeruuseen, rekistereiden ja seurantajärjestelmien perustamiseen, tietojen todentamiseen, vaikutusten arviointiin, raportointiin sekä tietojen julkaisuun ja valvontaan. Ehdotus lisää siten merkittävästi resurssitarpeita niin yrityksissä, kunnissa kuin valtion viranomaistasolla. Valiokunta toteaa, että ehdotus vaikuttaa johtavan merkittävään hallinnollisen taakan lisääntymiseen. Tähän tulee kiinnittää erityistä huomiota ja pyrkiä vaikuttamaan ehdotuksen muuttamiseen siten, että taakka on tavoitteisiin nähden kohtuullinen. 

Valiokunta kannattaa valtioneuvoston tavoin sitä, että keskeisten velvoitteiden laiminlyönneille asetetaan seuraamukset, jotta voidaan varmistua toimenpiteiden toteuttamisesta. Seuraamukset tulee kuitenkin rajata direktiivin tavoitteiden kannalta keskeisiin artiklakohtiin.  

Delegoidut säädökset

Valiokunta pitää valtioneuvoston tavoin olennaisena, että delegoiduilla säädöksillä komissiolle annettavat valtuudet ovat oikeasuhtaisia, tarkoituksenmukaisia, selkeitä ja tarkasti rajattuja. Yleisperiaatteiden mukaisesti tulee huolehtia siitä, että säädös- ja täytäntöönpanovaltaa ei siirretä komissiolle säädöksen keskeisten osien osalta.