Yksityiskohtaiset perustelut

1 Uusiutuvan energian tavoitteet

Uusiutuvan energian tuotannon ja käytön tavoitteet

Strategian keskeisenä tavoitteena on kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen etenkin uusiutuvan energian tuotantoa ja käyttöä voimakkaasti lisäämällä. Strategiassa todetaan, että tavoitteena on nostaa uusiutuvan energian osuus vuoteen 2020 mennessä 38 prosenttiin komission Suomelle esittämän velvoitteen mukaisesti. Uusiutuvan energian osuus oli Suomessa vuonna 2005 loppukulutuksesta laskettuna noin 28,5 prosenttia Eurostatin tilastojen mukaan. Tavoitteeseen pääseminen vaatii uusiutuvan energian osuuden kasvattamista noin 30 prosentilla vuoteen 2020 mennessä. Valiokunta korostaa, että keskeinen reunaehto tavoitteeseen pääsemisessä on energian loppukulutuksen kääntäminen laskuun energiatehokkuutta parantamalla ja energian säästöä tehostamalla. Tavoitteena tulee olla ekologisesti kestävä, kotimaisiin uusiutuviin energialähteisiin nykyistä vahvemmin perustuva kustannustehokas energiapolitiikka. Pelkkä hiilidioksidipäästöjen vähentäminen ei riitä, vaan on kehitettävä koko elinkaareltaan kestäviä energiajärjestelmiä.

Valiokunta pitää strategian lähtökohtia ja yleisiä uusiutuvan energian tavoitteita perusteltuina ja oikeansuuntaisina, mutta katsoo, että kotimaiseen uusiutuvaan energiaan sisältyy kokonaisuutena arvioituna asetettua tavoitetta suurempikin potentiaali. Uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntäminen optimaalisesti eri käyttötarkoituksiin energiatehokkaasti on keskeistä. Uusiutuvan energian käytön lisäämisen tulee tapahtua kestävää kehitystä edistävällä tavalla, jolloin jokaisen energialähteen haitalliset ympäristö- ja luontovaikutukset arvioidaan ja ehkäistään. Lisäksi tulee pyrkiä löytämään sellaisia ratkaisuja, ettei uusiutuvan energian käytön lisäämisen yhteydessä edistetä pitkiin kuljetusmatkoihin ja kasvavaan liikenteeseen perustuvaa kansainvälistä bioenergian raaka-aineiden kauppaa. Uusiutuvan energian lähteiden käytön lisäämisen yhteydessä tulee kehittää myös ympäristövaikutusten systemaattista seurantaa ja ehkäisemistä sekä huolehtia luonnon monimuotoisuuden säilymisestä.

Uusiutuvan energian hyödyntämisen lisäämismahdollisuudet

Valiokunta katsoo, että strategiassa esitellään kattavasti uusiutuvan energian tuotannon lisäämisen lähtökohdat. Uusiutuvan energian käytön lisääminen merkitsee erityisesti metsä- ja peltoenergian, biokaasun, tuulivoiman ja myös aurinkoenergian merkittävää lisäämistä sekä vesivoiman käytön tehostamista. Valiokunta korostaa, että erilaisten edistämiskeinojen kustannustehokkuus- ja ympäristövaikutusvertailujen tekeminen elinkaariarviointeina on keskeistä, jotta oikeansuuntaiset strategiset valinnat onnistutaan tekemään jatkossa.

Strategian mukaan luonnonvarat mahdollistavat uusiutuvan energian lisäkäytön, minkä vauhdittamiseksi tarvitaan nopealla aikataululla nykyisten tuki- ja ohjausjärjestelmien tehostamista. Lisäksi tarvitaan tutkimus- ja kehittämistoimiin panostamista sekä kestävän teknologian kaupallistamisen ja käyttöönoton edistämistä. Suomessa on ollut jo pitkään järjestelmällinen ja vahva panostus energia-alan tutkimus- ja tuotekehitykseen, jota tulee kehittää edelleen.

Valiokunta huomauttaa, että uusiutuvan energian tuottaminen ja käyttö eivät ole lisääntyneet viime aikoina kaikilta osin tavoitteiden mukaisesti. Valiokunta katsookin nykyisten toimenpiteiden ja edistämiskeinojen olevan nykyisen kehityksen valossa todennäköisesti riittämättömiä asetettujen uusiutuvan energian tavoitteiden saavuttamiseen. Tarvitaan tehostetumpaa uusiutuvien energiateknologioiden kehittämistä ja hyödyntämistä lyhyellä aikavälillä nopeasti käyttöön saataville potentiaalisille teknologioille sekä pidemmän aikavälin monipuolisia uusia laajempia bioenergia-alan konsepteja. Haastavien tavoitteiden saavuttaminen edellyttää lisätoimenpiteitä ja uusia innovatiivisia ratkaisuja kaikille eri uusiutuvan energian tuotannon sektoreille. Toimenpiteet ovat osin kiireellisiä, koska esimerkiksi uuden infrastruktuurin rakentaminen vie aikaa tai energiantuotannon ympäristöluvitus voi kestää vuosia. Monilla välittömästi toteutettavilla toimenpiteillä olisi elvyttäviä ja työllisyyttä parantavia vaikutuksia, jotka edesauttaisivat vuoden 2020 tavoitteiden saavuttamista. Kasvava metsähakkeen käyttö lisää merkittävästi uusia työpaikkoja ja luo mahdollisuuksia yrittäjyydelle erityisesti haja-asutusalueilla.

Biomassapolttoaineen kuljettaminen pitkiä matkoja isoille laitoksille heikentää tuotannon kannattavuutta ja lisää päästöjä. Useisiin uusiutuviin energianlähteisiin perustuva hajautettu kotimainen energiantuotanto vastaa osin ilmastonmuutoksen hillinnän ja sopeutumisen tulevaisuudenhaasteisiin. Samalla voidaan vähentää Suomen riippuvuutta fossiilisista polttoaineista ja lisätä energiaomavaraisuutta sekä huoltovarmuutta. Valiokunta pitää keskeisenä uusiutuvan energian hyödyntämistä erityisesti lähienergiana, jolloin avainasemassa on kotimarkkinoiden kehittäminen. Valiokunta katsoo myös, että hajautetun uusiutuvan energian tuotannon kilpailukykyä tulee systemaattisesti parantaa. Lisäksi yhdistetyn biosähkön ja lämmön tuotannon lisäämisen keinovalikoimia tulee hyödyntää kustannustehokkaasti.

Bioenergia-alan osaaminen on Suomessa korkealla tasolla, ja uudet teknologiat ovat kehittyneet Suomessa hyvin, mutta biopolttoainevaroja ei ole silti saatu riittävästi hyödynnettyä energian ja polttoaineiden tuotannossa. Bioenergian käyttö on Suomessa lähes kaksinkertaistunut noin 15 vuodessa, mutta kasvu on tapahtunut pääosin metsäteollisuuden kasvun kautta. Bioenergian käytön lisääntymisen esteenä on ollut bioenergian varsin heikko kannattavuus fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna, koska tarvittavien investointien kustannukset ja hinta ovat olleet fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna korkealla tasolla. Olemassaoleva voimalaitoskapasiteetti mahdollistaisi nykyistä suuremman metsäenergian käytön. Uusiutuvan energian tuotannon kilpailukykyä tulee kyetä edistämään nykyistä tehokkaammin huolimatta ajoittain voimakkaasti vaihtelevista fossiilisten polttoaineiden hinnoista.

Metsäbiomassan hyödyntämisen lisääminen

Bioenergian osalta suurimmat lisäysmahdollisuudet sisältyvät puupolttoaineisiin. Valiokunta katsoo, että metsäbiomassaan perustuvan energian tuotannon lisäämistavoitteet ovat selonteossa metsien kasvuun nähden suuruusluokaltaan oikeita, mutta potentiaali saattaa olla jopa strategiassa esitettyä suurempikin. Strategiassa asetetaan tavoitteeksi metsähakkeen käytön lisääminen energian tuotannossa ja raaka-aineena teollisuudessa vuoden 2006 noin 3,6 miljoonasta kiintokuutiometristä runsaaseen 12 miljoonaan kiintokuutiometriin. Metsähakkeella tarkoitetaan oksa- ja latvusmassasta, pienpuusta, kannoista ja juurakoista valmistettua haketta. Metsäntutkimuslaitoksen arvioiden mukaan metsäenergian teknis-taloudellinen potentiaali saattaa olla maksimissaan noin 15 miljoonaa kiintokuutiota vuodessa. Tästä noin seitsemän miljoonaa kuutiota on latvuksia ja oksia sekä saman verran ensiharvennuspuuta, kannot muodostavat loput potentiaalista. Valiokunta toteaa, että kestävän metsätalouden ja metsien hoidon kannalta arvioituna puun energiakäyttöä voidaan lisätä nykyisestä merkittävästi, jos samalla huolehditaan metsien biodiversiteetistä.

Puu sopii saatavuutensa puolesta energiaraaka-aineeksi sekä paikallisiin energialaitoksiin että teollisuuden sivutuotteena energiaksi koko maassa, ja lisäksi sitä voidaan hyödyntää pienkäytössä ja pelletteinä. Puun pelletöinti parantaa sen saatavuutta lämmitykseen myös pientaloissa ja taajamissa. Bioenergian hyödyntämisessä syntyy kuitenkin hiukkaspäästöjä. Suurimmat hiukkaspäästöt energiayksikköä kohti syntyvät puun pienpoltossa, pienimmät puolestaan teollisen mittakaavan tuotannossa. Valiokunta painottaa pienhiukkaspäästöjen hallinnan ja vähentämisen tärkeyttä erityisesti puun pienpolton lisäämisen yhteydessä. Pienhiukkaspäästöjä voidaan tehokkaasti vähentää laiteteknologiaa parantamalla ja määräyksiä kehittämällä.

Puuenergian osuuden kasvattamiseen sisältyy tällä hetkellä huomattavaa yleistä epävarmuutta, koska hakkeen käytön lisäämismahdollisuudet ovat osin yhteydessä suoritettaviin hakkuisiin sekä metsäteollisuuden tuotannon määrään ja rakenteeseen. Metsäntutkimuslaitoksen viimeaikaisten arvioiden mukaan puuhun perustuva energiatuotanto todennäköisesti laskee lähivuosina, koska metsäteollisuuden tuotantokapasiteetti ja tuotanto ovat vähentyneet. Bioenergian tuotannon lasketaan vähentyneen metsäteollisuuden taantuman seurauksena. Tämä lisää entisestään haastetta uusiutuvan energian osuuden kasvattamiselle ja vaatii uusien innovaatioiden kehittämistä, jotta metsäenergian määrää voidaan lisätä myös metsäteollisuuden suhdannetilanteesta riippumatta. Valiokunta toteaa, että puun poltto ei kasvihuonekaasutaselaskelmissa tuota kasvihuonekaasupäästöjä, koska laskentateknisesti tämä vaikutus huomioidaan jo puustopääoman muutosta laskettaessa.

Metsäteollisuuden puuraaka-aineen saatavuudelle ei yleisesti arvioida aiheutuvan ongelmia puun energiakäytön lisäämisestä, koska kyse on ensisijaisesti metsienhoidon yhteydessä saatavan hakkuutähteen ja ensiharvennuksista korjattavan energiapuun nykyistä tehokkaammasta hyödyntämisestä. Valiokunta pitää kuitenkin tärkeänä myös käytännössä varmistaa, ettei bioenergian käytön lisääminen vaikeuta metsäteollisuuden raaka-ainehuoltoa. Puuta jalostavien yritysten raaka-aineen saannin turvaaminen edellyttää, että uusiutuvan energian käyttöä edistävillä tukijärjestelmillä ei ohjata raaka-ainemitat täyttävää puutavaraa epätarkoituksenmukaisesti energiantuotantoon. Valiokunta katsoo, että bioenergian käytön lisäämisellä voidaan yleisesti varmistaa teollisuuden raaka-aineen saantia tulevaisuudessakin, koska ensiharvennuspuun energiankäytön lisäyksellä edistetään samassa yhteydessä kuitupuun ja tukkipuun kasvatusta.

Puuenergian tavoitteiden saavuttamisen toteuttamiseen tarvitaan erilaisia tukikeinoja. Merkittävä riski liittyy myös siihen, että kasvava osa puupolttoaineista viedään Suomesta ulkomaille, jos tukitasot ovat muualla Suomea korkeammat. Valiokunta katsoo, että erilaisia tukikeinoja suunniteltaessa on tärkeää räätälöidä tuet sellaisiksi, että koko ketju puun tuotannosta, korjuusta, varastoinnista ja kuljetuksesta aina energian tuotantoon saakka toimii saumattomasti ilman pullonkauloja.

Kestävän metsätalouden rahoituslain (Kemera) mukaisista varoista noin viisi miljoonaa euroa ohjautuu tällä hetkellä energiapuun tukemiseen. Tällä hetkellä erityisesti ensiharvennuksien lisääminen on tärkeätä. Kemera-tukia merkittävästi nostamalla voitaisiin lisätä energiapuun hyödyntämistä erityisesti nuorista metsistä, mutta metsähakkeen käytön moninkertaistamista tavoiteltaessa tukiin tarvittava lisäys olisi erittäin suuri. Nuorten metsien energiapuuhakkuiden lisäämiseksi tulee selvittää myös syöttötariffien käyttökelpoisuutta. Ohjausjärjestelmän on lisättävä metsävarojen kokonaiskäyttöä nuorten metsien puubiomassan energiankäyttöä voimakkaasti kasvattamalla ja toisaalta varmistettava, ettei teollisuuden raaka-ainehuolto vaarannu.

Metsäteollisuuden sivutuotteiden hyödyntäminen

Metsäteollisuuden sivutuotteiden hyödyntäminen ja materiaalitehokkuus ovat jo nykyisin hyvällä tasolla, mutta älykkään ja resursseja säästävän teknologian kehittämiseen tulee edelleen kiinnittää erityistä huomiota. Metsäteollisuuden kapasiteetin supistuminen voi laskea uusiutuvan energian osuutta mustalipeän sekä mekaanisen metsäteollisuuden sivutuotteiden tuotannon laskun kautta. Kehittyvän tekniikan avulla hyötyaste on kuitenkin vielä mahdollisesti nostettavissa esimerkiksi mustalipeän kaasutuksella tai biodieseltuotannolla.

Metsäntutkimuslaitoksen arvioiden mukaan metsäteollisuuden kapasiteettisupistukset saattavat laskea toteutuessaan puuraaka-aineeseen perustuvan tuotannon perustasoa jonkin verran, koska metsäbioenergia on ollut aiemmin pitkälti kytköksissä metsäteollisuuden raaka-ainevirtoihin. Valiokunta pitää keskeisenä edistää myös osin metsäteollisuudesta riippumattoman puunhankinnan mahdollisuuksia ja ottaa tämä sektori nopealla aikataululla tutkimuksen ja kehitystyön kohteeksi. Osa metsäteollisuudessa viime aikoina toteutetuista ja ilmoitetuista tuotannon supistuksista on luonteeltaan rakenteellisia eikä suhdanneluonteisia, joten strategiassa mainittu ainespuun käyttöarvio saattaa osoittautua yliarvioksi. Valiokunta katsoo, että uusiutuvan energian riippuvuutta pelkästään metsäteollisuuden tuotannon tasosta pitää pyrkiä systemaattisesti vähentämään tulevaisuudessa.

Teknologisen tutkimuksen lisäksi on panostettava myös taloudellis-yhteiskunnalliseen sekä luonnontieteelliseen tutkimukseen uusiutuvan energian kustannustehokkaan käytön edistämiseksi ja metsäteollisuuden taantuman negatiivisten vaikutusten minimoimiseksi. Metsäteollisuuden uusiin energia- ja voimalaitoskonsepteihin siirtymistä tulee vauhdittaa, myös jätepolttoaineisiin liittyy uusia hyötykäyttömahdollisuuksia. Suomen metsäteollisuutta tulee pyrkiä vaikeassa suhdannetilanteessa tukemaan kehityksessä kohti kannattavaa ja kestävästi toimivaa metsäklusteria, joka valmistaa monipuolisesti korkean jalostusarvon tuotteita ja toimii myös biojalostamona.

Metsien kestävä käyttö

Valiokunta toteaa, että mitoittamalla metsien käyttö kestävästi voidaan metsiin sitoutunut hiilivarasto pitää ennallaan tai kasvattaa sitä. Samanaikaisesti hiiltä voidaan saada sitoutumaan pitkäksikin aikaa metsistä saataviin tuotteisiin, kuten rakennuksiin ja huonekaluihin. Metsäbiomassan käytön osalta tulee kantavana periaatteena olla käytön kokonaistehokkuus, jolloin biomassa hyödynnetään mahdollisimman tarkkaan kokonaisuudessaan.

Jatkossa tulee edistää sellaisten puupohjaisten rakennusmateriaalien käyttöä, jotka tuotantovaiheessa käyttävät vähiten energiaa. Myös kierrättämällä rakennuspuuta, paperia ja pakkauksia voidaan tehokkaasti estää hiiltä vapautumasta. Metsätalouden, kierrätyksen ja materiaalien talteenoton yhteydessä voidaan energiantuotantoon ohjata tuotteiden valmistusta ajatellen vähempiarvoisia, mutta energiasisällöltään yhtä arvokkaita jakeita.

Metsien kestävään käyttöön kuuluu olennaisena osana metsien suojelusta, biodiversiteetin säilymisestä ja uudistumisesta huolehtiminen sekä uuden metsän istutus, jolla voidaan varmistaa tehokkaan hiilensidonnan jatkuminen. Metsien elinvoimaisuudesta ja kasvupotentiaalin ylläpitämisestä sekä monimuotoisuuden säilyttämisestä tulee huolehtia tilastointiin, seurantaan ja tutkimukseen perustuvien toimenpiteiden kautta. Valiokunta toteaa, että tällä hetkellä on vielä niukasti tutkimustietoa hakkuujätteiden korjuun pitkäaikaisvaikutuksista esimerkiksi metsämaan ravinteisuuteen, maaperäeliöstön koostumukseen ja toimintaan sekä luonnon monimuotoisuuteen.

Metsäntutkimuslaitoksen selvitysten mukaan on ilmeistä, että hakkuujätteen korjuu köyhdyttää maaperän ravinnevaroja, mikä voi ilmetä metsän kasvun heikkenemisenä ja näkyä tulevaisuudessa muun muassa kiertoajan pitenemisenä. Ilmaston lämpeneminen parantaa monien metsätuhoja aiheuttavien hyönteisten ja sienten lisääntymis- ja elinolosuhteita sekä lisää tuulisuutta, mikä yhdessä pitenevän roudattoman kauden kanssa kasvattaa tuulenkaatojen sekä suurten myrskytuhojen riskiä. Ilmastonmuutoksen seurauksena metsätuhoriskit saattavat siten Suomessa kasvaa, joten esimerkiksi hyönteistuhoriskien kartoituksiin ja ehkäisytoimiin tulee kiinnittää huomiota.

Metsien monimuotoisuuden säilyttäminen

Valiokunta pitää keskeisenä lähtökohtana sitä, että bioenergian lisääntyvän käytön vaikutuksia metsien monimuotoisuuteen seurataan nykyistä systemaattisemmin metsäenergian käytön lisäämisen yhteydessä. Arvioitaessa energiapuun korjuun merkitystä metsäluonnon monimuotoisuuden tai yleisemmin metsätalouden ekologisen kestävyyden kannalta on tarpeen tarkastella laajan mittakaavan ja pitkän aikavälin mahdollisia vaikutuksia. Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategiassa ja toimintaohjelmassa 2006—2016 on asetettu tavoitteeksi, että energiapuun korjuun lisääntymisen ja korjuumenetelmien vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen arvioidaan ja varmistetaan haitallisten vaikutusten ennaltaehkäisy lainsäädännöllä ja neuvonnalla. Eläinten uhanalaisuus saattaa myös lisääntyä, uhanalaisia lajeja voi hävitä sekä kasvien ja eläimistön lajistosuhteissa voi tapahtua haitallisia muutoksia energiapuun korjuuta nopeasti lisättäessä.

Lahopuun väheneminen on keskeisin yksittäinen talousmetsien monimuotoisuutta vähentävä tekijä. Jos lahopuun määrä talousmetsissä edelleen merkittävästi laskee energiapuun korjuun seurauksena, lajien uhanalaistuminen sekä jo uhanalaisten elinympäristöjen ja lajien häviäminen voivat kiihtyä. Energiapuun korjuu ei siten saa johtaa siihen, että järeä kuollut puusto otetaan metsistä yhä tarkemmin talteen vastoin ekologisen kestävyyden ja monimuotoisuuden säilyttämisen tavoitteita, jotka puolestaan perustuvat pitkälti kansainvälisiin sitoumuksiin. Järeämittainen lahopuu on lajiston monimuotoisuuden kannalta tärkeämpää kuin pieniläpimittainen latvus- ja oksapuu, joten hakkuutähteiden nykyistä tehokkaampi hyödyntäminen on periaatteessa mahdollista tehdä kestävästi.

Valiokunta toteaa, että tutkimustiedon kerääminen esimerkiksi kantojen noston ympäristövaikutuksista on vastikään käynnistynyt. Kannonnostolla on ilmeisesti hakkuutähteiden korjaamista voimakkaampia vaikutuksia moniin lajiston ja ekologisten prosessien kannalta tärkeisiin metsikön rakennepiirteisiin, kuten lahopuun määrään tai rikkoutumattoman pintakasvillisuuden ja humuskerroksen osuuteen. Tutkimustietoa orgaanisen aineen poistamisen vaikutuksista erityisesti maaperäeliöstöön, metsämaan rakenteeseen ja toimintaan sekä uuden metsämaan muodostumiseen on edelleen liian vähän. Avohakkuu sinänsä muuttaa merkittävästi maaperän olosuhteita. Näihin muutoksiin verrattuna hakkuutähteiden korjuun lisävaikutus kasvilajistoon on useimmissa tapauksissa merkitykseltään avohakkuuta selvästi pienempi.

Valiokunta pitää erittäin tärkeänä metsäenergian korjaamisen metsiin ja niiden kasvuun kohdistuvien vaikutusten kattavaa ja suunnitelmallista seurantaa. Jotta haitalliset vaikutukset voidaan ehkäistä ennakolta, energiapuun korjuusta annettuja suosituksia on noudatettava ja korjuun työjälkeä seurattava systemaattisesti. Metsätutkimuksen ja luonnon monimuotoisuutta koskevan tutkimuksen resurssit tulee turvata, jotta tutkimustiedon perusteella voidaan mitoittaa metsien hakkuutähdekäyttö oikeansuuruiseksi ja samalla huolehtia metsäluonnon monimuotoisuuden säilymisestä. Suomen luonnonvaraisten metsien pinta-ala pohjois-boreaalisessa vyöhykkeessä on vähentynyt arvioiden mukaan 2 prosenttia vuodessa. Valiokunta pitää ilmeisenä sitä, että jatkossa metsäluonnon biodiversiteetin seurantaa on tehostettava ja kyettävä luomaan uusia mittaristoja vaikutusten seurantaan. Lisäksi tulee varautua uudistamaan ja muuttamaan metsäbioenergian käyttöön liittyvää ohjeistusta ja metsähakkeen korjuuta mahdollisimman nopeasti uusimman tutkimustiedon pohjalta.

Valiokunta korostaa tutkimuksen sekä metsien käyttöä ja suojelua ohjaavien metsä- ja ympäristöhallinnon tahojen välisen yhteistyön kehittämistä ja tiivistämistä, jotta vältytään mahdollisilta viiveiltä. Tällöin voidaan nopeasti reagoida tarvittavilla toimenpiteillä, jos monimuotoisuus metsissä heikkenee metsäbioenergian käytön tehostuessa. Tarvitaan myös uusia ohjausmekanismeja, jotta uusin tutkimustieto saadaan nopeasti muuntumaan vaadittaviksi toimenpiteiksi. Valiokunta painottaa myös sitä, että tutkimuksen ja viranomaisten resurssit on turvattava, jotta selkeästi kasvavan työmäärän haasteisiin voidaan tehokkaasti vastata.

Metsien ja maaperän nielut

Puustoon ja maaperään liittyvien nielujen merkitys on Suomelle huomattavan tärkeä, koska arvioiden mukaan metsien ja maaperän nielun suuruus on ollut viime vuosina 20—40 prosenttia Suomen kokonaispäästöistä. Keskeisenä nielujen kokoon vaikuttavana tekijänä on metsien hakkuutaso, jossa on ollut voimakasta vuosittaista vaihtelua. Nielujen osalta strategiassa todetaan, että kansallisina toimenpiteinä turvataan nielujen ylläpito toteuttamalla metsätaloudessa esitettyjä toimenpiteitä ja rajoittamalla metsien siirtymistä muuhun maankäyttöluokkaan sekä kohdentamalla tutkimusta erityisesti maaperäpäästöjen epävarmuuksien pienentämiseen.

Valiokunta katsoo, että strategiassa on käsitelty nieluja ja niiden merkitystä melko pintapuolisesti niiden erittäin keskeiseen merkitykseen verrattuna. Strategiassa lähdetään siitä perusolettamuksesta, että Suomen metsät ovat myös jatkossa hiilen nieluja. Arvio perustuu olemassa olevaan tietoon Suomen metsien hiilitaseista vuosina 1940—2006. Ilmastonmuutoksesta aiheutuvat riskit, kuten suuret metsätuhot, lisääntyvä metsien käyttö ja metsän mahdollinen raivaaminen muuhun käyttöön voivat kuitenkin muuttaa tilannetta niin, että metsät ja maaperä saattavat nielujen heiketessä toimia osin myös hiilen lähteenä. Lisäksi maaperäpäästöjen kasvu ilmastonmuutoksen vaikutuksesta voi lisätä hiilidioksidipäästöjä ja heikentää nieluja. Mitä runsaampi ja geneettisesti monimuotoisempi puupopulaatio on, sitä paremmin se sopeutuu muuttuviin ilmasto-olosuhteisiin.

Metsäntutkimuslaitoksen laskelmien mukaan myös metsähakkuiden lisääntyminen ja energiapuun lisääntyvä korjuu voivat mahdollisesti heikentää metsiemme hiilinieluja. Mahdollinen väheneminen on kiinteässä yhteydessä metsien käytön intensiteettiin. Kansallisen metsäohjelman 2015 hakkuusuunnitemitoitus pitää laskelmien mukaan kuitenkin edelleen yllä erittäin suuren hiilinielun. Valiokunta katsoo, että nielujen säilymistä koskevia riskejä pitää systemaattisesti selvittää ja pyrkiä tehokkaasti ehkäisemään. Tulevaisuudessa on myös selvitettävä niitä keinoja, joilla metsämaan pinta-alan supistumista voidaan Suomessa hillitä ja tätä kautta estää nielujen heikkenemistä. Esimerkiksi entisiä turvetuotantoalueita tulee muuttaa hiilinieluiksi.

Tulevassa ilmastosopimusjärjestelmässä metsät ovat todennäköisesti keskeisessä asemassa ilmastopolitiikan toteuttamisessa. Strategian mukaan kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa tulee pyrkiä siihen, että nieluja kohdellaan ilmastopolitiikassa tieteellisin perustein eikä maan tai metsien kestävää käyttöä rangaista nieluratkaisuissa. Tavoite on myös, että Suomi toimii aktiivisesti nieluja koskevien neuvottelutulosten aikaansaamiseksi sekä kestävien maankäyttö- ja metsäpolitiikkojen edistämiseksi myös kehitysmaissa, missä biodiversiteetti on rikkainta. Valiokunta pitää tärkeänä maaperäpäästötietojen tarkentamista ja maankäytön muutosten nykyistä systemaattisempaa seuraamista sekä nieluja koskevien tutkimus- ja tilastointimenetelmien kehittämistä, jotta nielujen mahdollisia muutoksia voidaan seurata ja ryhtyä toimenpiteisiin nielujen kasvattamiseksi.

Peltoenergia

Strategian mukaan energiakasvien tuotantoa sekä maatalouden sivuvirtojen ja lannasta saatavan bioenergian käyttöä edistetään muun muassa biokaasun muodossa siten, että niihin perustuva uusiutuvan energian määrä saavuttaa noin 4—5 TWh:n tason vuoteen 2020 mennessä. Maatalouspohjaisen bioenergian tuotanto ja käyttö ovat vasta alkuvaiheessa, ne ovat lisääntyneet Suomessa vasta 2000-luvulla. Valiokunta katsoo, että maataloussektorin bioenergiatuotannon mahdollisuudet ovat tulevaisuudessa todennäköisesti strategiassa esitettyä laajemmat ja potentiaalisia raaka-ainelähteitä on useita.

Ruokohelpi on runsaasti korsibiomassaa energiakäyttöön tuottava kasvi, joka sitoo tehokkaasti kasvihuonekaasupäästöjä, vähentää huuhtoumia 40 prosenttia viljanviljelyyn verrattuna, parantaa maan rakennetta ja jonka lannoitustarve on maltillinen. Valiokunta katsoo, että energiakasvien viljelyä tulee pitkällä aikavälillä pyrkiä ohjaamaan ensisijaisesti eloperäisille maille, kuten turvepelloille (noin 80 000 ha) ja turvetuotannosta poistuville aloille.

Maatalouden bioenergian käytön lisäämisessä erittäin potentiaalinen vaihtoehto on viljantuotannon sivutuotteena syntyvä olki. Oljenpolttokattilainvestoinnit ovat kuitenkin suuria ja nostavat tuotettavan lämpöenergian hintaa niin, ettei olki ole nykyhinnoilla täysin kilpailukykyinen fossiilisiin polttoaineisiin nähden. Olkipolttolaitosten pilottihankkeita tulee tukea, koska se saattaisi avata mahdollisuuksia saada referenssilaitoksia myös uusiutuviin ja maatalouspohjaisiin polttoaineisiin perustuvalle laitoskonseptille. Muun muassa Tanskassa yleistä oljenpolttoteknologiaa ei ole vielä käytössä Suomessa.

Oljen hyödyntämistä rajoittavat toistaiseksi myös vaihtelevat korjuuolosuhteet, korjuuseen soveltuvan laitekannan puute sekä korjuuketjun suunnittelu ja toteutus. Valiokunta katsoo, että yhteistyötä maatalouden bioenergiasektorin ja metsäsektorin välillä bioenergiaan liittyvissä korjuu-, kuljetus- ja muissa logistiikkaketjun osissa tulee tehostaa. Ruokohelven ja muiden peltobiomassojen korjuutekniikoiden ja jatkokäsittelyn kehitystyötä tulee Suomessa jatkaa. Keskeistä on myös selvittää muiden korsibiomassaa energiakäyttöön tuottavien kasvien, kuten ahdekaunokin ja maissin, tulevaisuuden mahdollisuudet. Peltoenergian käytön lisääminen vaatii edelleen tutkimuspanostusta ja kehittämistoimintaa.

Biokaasu

Ilmasto- ja energiastrategiassa ei ole erikseen määritelty yksiselitteistä tavoitetta biokaasun käytön lisäämiselle. Strategian mukaan energiakasvien tuotantoa ja käyttöä energiantuotannossa tehostetaan, kuten myös maatalouden sivuvirtojen ja lannan käyttöä erityisesti biokaasun tuotannossa. Valiokunta katsoo, että Suomessa on laaja biokaasupotentiaali, jota ei ole vielä riittävästi saatu hyödynnettyä käytännössä. Tuotantoeläintaloudesta syntyvän lannan kemiallisen energiapotentiaalin on arvioitu olevan noin 2,5 TWh. Energianurmilla korjattu kemiallinen energiasaanto on 25—50 MWh vuodessa, jolloin esimerkiksi 100 000 hehtaarin kemiallinen energiapotentiaali olisi 2,5—5 TWh.

Biokaasun sisältämä metaani on polttoaine, joka voidaan erittäin monipuolisesti hyödyntää sähkön- ja lämmöntuotannossa sekä erityisesti ajoneuvojen ja työkoneiden polttoaineena. Biokaasulla voidaan korvata fossiilisten polttoaineiden käyttöä, ja biokaasuprosesseissa tuotettu metaani on useissa elinkaarianalyyseissa todettu energiatehokkaaksi ja ympäristöystävälliseksi tavaksi tuottaa myös liikenteen biopolttoainetta. Biokaasu on energian tuotantomuoto, joka tuottaa energian ohella runsaasti muita ympäristöhyötyjä jätteenkäsittelyn kautta, kasvihuonekaasupäästöjen ja hajuhaittojen vähenemänä sekä ravinteiden tehokkaampana hyödyntämisenä. Lietelannan mädätyksellä kyetään vähentämään kasvihuonekaasujen kokonaispäästöjä. Valiokunta pitää tarkoituksenmukaisena pyrkiä tuottamaan biokaasua ensisijaisesti siellä, missä mädätykseen soveltuvaa orgaanista materiaalia on riittävästi saatavilla.

Biokaasua voidaan valmistaa hyvin monenlaisesta orgaanisesta jätteestä sekä peltobiomassasta biokaasulaitoksissa. Biokaasuprosessiin soveltuvat esimerkiksi lanta, olki, viherruoho sekä erilaiset teuras- ja orgaaniset yhdyskuntajätteet. Lietelannan mädätyksessä orgaanista ainetta hajotetaan hapettomissa olosuhteissa toimivien mikro-organismien avulla. Lopputuloksena saadaan kiinteää ja nestemäistä mädätettä sekä pääasiassa metaanista ja hiilidioksidista muodostuvaa biokaasua, jota voidaan käyttää suoraan sähkön ja lämmön tuotantoon sekä erityisesti liikennepolttoaineena. Lisäksi biokaasua voidaan siirtää myös putkistoissa käyttökohteeseen. Biokaasua voidaan puhdistuksen jälkeen hyödyntää erityisesti liikennepolttoaineena, jonka käyttöön sisältyy suuria kasvumahdollisuuksia.

Biokaasutuotannon haasteena on kaasun varastoitavuus, koska kaasun varastoiminen yli viikon varmuusvarannon ei ole taloudellisesti kannattavaa. Kesällä kaasua muodostuu eniten, kun taas talvella, jolloin energian tarve olisi suurin, prosessin oma lämmitystarve kuluttaa osan kaasusta. Tämä ongelma korostuu etenkin sähkön tuotannossa, koska yleensä CHP-laitoksia ajetaan lämpökuorman mukaan, jolloin sivutuotteena syntyy sähköä. Biokaasusähköä pitäisi sitä vastoin tuottaa jatkuvasti, kun kaasua on tarjolla. Syntyvälle lämmölle on kuitenkin, etenkin kesäkaudella, vaikea löytää käyttöä. Merkittävä osa sähkön tuotannosta muodostuu tällöin energiatehottomaksi lauhdesähköksi, joka samalla nostaa esimerkiksi maatalouden biokaasusähkön tuotantokustannuksia.

Suomessa etäisyydet ovat pitkiä, joten biokaasun tuotanto on kannattavinta toteuttaa ensisijaisesti hajautettuna energiantuotantona lähellä käsiteltävien materiaalien tuotantoalueita kuljetuskustannusten minimoimiseksi. Erityisesti maatalouden biokaasutuotantoon liittyy suuri potentiaali. Valiokunta katsoo, että biokaasussa on kokonaisuutena laaja tuotantopotentiaali, mutta sen käyttöönotto edellyttää jatkossa riittäviä tukitoimenpiteitä erityisesti mittavien investointitarpeiden takia.

Valiokunta pitää myös tärkeänä uusiutuvan energian sähköverkkoon syöttämisen helpottamista. Tämä on erityisen tärkeää muun muassa biokaasulle, jotta siitä tuotettu sähkö, lämpö ja maakaasua vastaavaksi jalostettu biometaani voidaan soveltuvissa kohteissa myydä sähkö-, kaukolämpö- tai maakaasuverkkoon.

Biokaasun edistämiseen on jo luotu rahoitusmekanismeja, mutta nykyiset investointituet ovat osoittautuneet riittämättömiksi. Valiokunta katsoo, että biokaasulla tuotetun sähkön syöttötariffi toimisi biokaasun käytön tehokkaana edistäjänä.

Tuulivoima

Strategian tavoitteena on tuulivoiman osalta tuulivoiman kokonaistehon nostaminen nykyisestä noin 120 MW:n tasosta noin 2 000 MW:iin vuoteen 2020 mennessä, jolloin vuotuinen sähkön tuotanto tuulivoimalla olisi noin 6 TWh. Potentiaali tarkentuu tuuliatlaksen valmistumisen myötä, mutta tuulivoimaan sisältyy todennäköisesti strategiassa esitettyä suurempia lisäysmahdollisuuksia. Valiokunta pitää strategian tuulivoimaa koskevia linjauksia lähtökohtaisesti oikeansuuntaisina, mutta toteaa, että tuulivoiman syöttötariffijärjestelmää ei ole strategiassa käsitelty kuin hyvin yleisellä tasolla. Syöttötariffia kuitenkin valmistellaan parhaillaan työ- ja elinkeinoministeriön työryhmässä.

Valiokunta katsoo tuulivoiman lisäämistavoitteen kuuluvan olennaisena osana uusiutuvaan energiantuotantoon, jonka käyttöä tulee lisätä huomattavasti. Keskeisiä tuulivoiman edistämistoimenpiteitä ovat taloudelliset edistämiskeinot ja tuulivoiman käytön hallinnollisten esteiden poistaminen. Valiokunta toteaa, että tuulivoimatavoitteen saavuttaminen vaatii nykyisten ohjauskeinojen tehostamista ja syöttötariffin luomista. Tuulivoimaan kohdistuva syöttötariffijärjestelmä tulee rakentaa kustannustehokkaaksi, markkinaehtoiseksi ja teknologianeutraaliksi sekä kansainvälisesti kilpailukykyiseksi. Korkeammista kustannuksista ja riskeistä johtuen merituulivoiman rakentaminen saattaa vaatia alkuvaiheessa tehokkaasti käynnistyäkseen maatuulivoimaa korkeampaa syöttötariffia ja investointitukea. Lisäksi tarvitaan edelleen myös muita lisäpanostuksia uuden tuulivoimateknologian kehittämiseksi ja kaupallistamiseksi.

Suurin potentiaali on rannikko- ja merialueiden tuulipuistoissa, mutta muillakin alueilla on selkeitä mahdollisuuksia lisätä tuulivoimaa parhaillaan valmisteilla olevan tuuliatlaksen mukaisesti. Valiokunta toteaa, että tuuliatlaksen ja kaavoituksen viipyminen sekä luvituksen ongelmat ovat hidastaneet tuulivoiman lisärakentamista. Maankäyttö- ja rakennuslain kaava- ja lupajärjestelmä ohjaa tuulivoimarakentamista. Alueen soveltuvuus tuulivoimaloiden sijoituspaikaksi ratkaistaan ensisijaisesti kaavalla, joka voi alueen luonteesta ja hankkeen koosta riippuen olla maakunta-, yleis- tai asemakaava. Maakuntakaavalla on kuitenkin keskeinen asema tuulivoimarakentamisen ohjaamisessa, sillä tuulivoimarakentamisen keskittämisellä maakuntakaavassa osoitetuille tuulivoima-alueille voidaan vähentää myös tuulivoimarakentamisen maisemavaikutuksia ja helpottaa tuulivoimarakentamisen ja muun alueiden käytön yhteensovittamista. Kaavoituksessa tulee sovittaa tuulivoimarakentaminen yhteen muun alueidenkäytön kanssa sekä turvata naapurien ja muiden osallisten vaikutusmahdollisuudet, jotta tuulivoiman mahdolliset haitalliset vaikutukset ehkäistään. Ympäristöministeriö on viime vuosina pyrkinyt selkeyttämään tuulivoimarakentamisessa tarvittavan kaavoituksen ja lupamenettelyjen soveltamista sekä selvittänyt tuulivoimarakentamisen keskeisiä ympäristövaikutuksia.

Tuulivoimaloiden sijoittumista ohjaavat myös 13.11.2008 uudistetut alueidenkäytön tavoitteet, joiden mukaan maakuntakaavoituksessa on osoitettava tuulivoiman hyödyntämiseen parhaiten soveltuvat alueet. Tuulivoimalat tulee alueidenkäytön tavoitteiden mukaan myös sijoittaa ensisijaisesti useamman voimalan yksiköihin. Tuulivoiman kaavoitukseen, lupamenettelyihin ja YVA-menettelyyn on toteutetuista hallinnollisista selkeyttämistoimista huolimatta liittynyt viime vuosina ongelmia. Valiokunta pitää tärkeänä, että jatkossakin kiinnitetään huomiota kaavoitusmenettelyjen nopeuttamiseen ja lupamenettelyjen kehittämiseen sekä YVA-lainsäädännön selkeyttämiseen tuulivoiman osalta. Tuulivoimalahankkeet tulee liittää YVA-asetuksen hankeluetteloon pikaisesti, jotta YVA-tarveharkintapäätöksiä voidaan vähentää, yhtenäistää ja nopeuttaa.

Tuulivoimarakentamisen voimakas kasvu vaatii myös maakuntien liittojen ja kuntien niukkojen kaavoitusresurssien kasvattamista, muutoin tuulivoiman lisääminen saattaa merkittävästi hidastua kaavoituspäätösten viivästyessä. Tuulivoiman tuotannolla on verrattain vähän kielteisiä vaikutuksia luonnonympäristöön, mutta se voi herättää voimakastakin vastustusta muun muassa maisemavaikutustensa takia. Toimiva sijainnin ohjaus onkin välttämätöntä, lisäksi tulee huolehtia tuulivoiman meluongelmien ehkäisemisestä ja muiden haittojen minimoinnista osallistavan suunnittelun ja päätöksenteon kautta.

Vesivoima

Vesivoima on bioenergian ohella merkittävin uusiutuva energialähde. Strategian mukaan vesivoiman tuotanto lisääntyisi vuoteen 2020 mennessä noin 14,2 TWh:iin nykyisestä keskivesivuoden mukaisesta 13,2 TWh:sta. Lisäys perustuu oletukseen sateisuuden lisääntymisestä ja olemassa olevien voimalaitosten tehojen korotuksista. Lisäksi vesistöissä on jonkin verran vesivoiman lisäyspotentiaalia. Tehostamishankkeet tulevat yleensä kannattaviksi koneistojen peruskorjauksen yhteydessä. Ympäristövaikutukset huomioon ottavalla tulvavesien paremmalla hallinnalla voidaan pienentää tulvariskejä ja lisätä energiantuotantoa.

Turve

Strategiassa turpeen tuotannon ja käytön haittoja sekä hyötyjä on käsitelty monipuolisesti. Turpeen käyttö parantaa Suomen energiaomavaraisuutta ja lisää huoltovarmuutta sekä korvaa kivihiiltä ja öljyä, mutta sen kasvihuonekaasuvaikutus on huomattava. Turpeen käyttö voimalaitoksissa seospolttoaineena vähentää esimerkiksi yksinomaiseen puunkäyttöön liittyviä teknisiä ongelmia poltossa, joten mahdollisuus turpeen käyttöön osaltaan tukee myös muiden kotimaisten biopolttoaineiden käyttöä. Turveteollisuudella on myös alue- ja työllisyyspolitiikan kannalta merkitystä. Turpeen energian käytön kasvihuonevaikutusta on tutkittu osana Turpeen ja turvemaiden käytön kasvihuonevaikutukset Suomessa -tutkimusohjelmaa, jonka tuloksia on raportoitu useassa julkaisussaMMM 11/2007 ja Boreal Environment Research 12:211—223..

Turpeen haitallisten kasvihuonekaasupäästöjen vuoksi turpeen käytön lisääminen on ongelmallista. Haitallisia vaikutuksia voidaan vähentää suuntaamalla turpeen tuotantoa maatalouskäytössä oleville tai olleille turvemaille, mutta näiden maiden kokonaispinta-ala on rajallinen. Turpeen energiakäytön vaikutuksia voidaan myös pienentää jäännösturpeen tarkalla keruulla, polttotekniikan kehittämisellä sekä metsityksellä ja ruokohelven viljelyllä turpeentuotannosta vapautuvilla alueilla. Päästökaupan piirissä turpeen hiilisisältö ja sen mukainen hiilidioksidikerroin määritellään poltosta vapautuvien päästöjen mukaan.

Valiokunta katsoo, että turpeen haitallisia vaikutuksia tulee ehkäistä nykyistä tehokkaammin ympärivuotisesti toimivilla pintavalutuskentillä ja kemikaloinnilla sekä tuomalla markkinoille sertifioituja tuotteita. Kestävyyskriteerit täyttävillä, sertifioiduilla tuotantoketjuilla ojitetuilta soilta tuotettu turve saattaa olla kasvihuonekaasutaseeltaan keskimääräistä parempaa. Maa- ja metsätalousministeriö on asettanut 10.2.2009 kansallisen suo- ja turvemaiden strategian valmistelusta vastaavan työryhmän, jonka tavoitteena on luoda yhtenäinen näkemys soiden ja suoluonnon sekä turvemaiden monipuolisesta ja kestävästä käytöstä sekä sovittaa yhteen soiden ja turvemaiden eri käyttötarpeita. Valiokunta pitää hyvänä soidenkäytön tavoitteiden ja pelisääntöjen laaja-alaista selkeyttämistä. Tässä yhteydessä tulee huolehtia soiden riittävästä suojelusta ja turvata suoluonnon monimuotoisuus.

Liikenteen biopolttoaineet

Strategian mukaan Suomessa kehitetään liikenteen toisen sukupolven biopohjaisia polttoaineita järjestelmällisellä tutkimus-, tuotekehitys- ja demonstraatiotoiminnalla tavoitteena laajamittainen tuotanto. Lisäksi Suomi sitoutuu strategian mukaan siihen, että biopohjaisten polttoaineiden osuus liikenteen biopolttoaineista on vähintään 10 prosenttia vuonna 2020, jolloin nestemäisten biopolttoaineiden määrä olisi noin 6 TWh. Toisen sukupolven biopolttoaineita ja ns. vihreän sähkön käyttöä edistetään RES-direktiivissä erityisillä kertoimilla, jolloin näiden uusiutuvien energialähteiden käyttö helpottaa tavoitteiden saavuttamista. Valiokunta katsoo, että liikenteen biopolttoaineiden käytön edistäminen on myös tarpeen polttoaineomavaraisuuden parantamiseksi ja tekniikoita koskevan osaamisen kehittämisen kannalta.

Kansainvälinen tutkimusyhteisö on kuitenkin tuonut viime aikoina esiin perusteltuja tuloksia, joiden mukaan liikenteen biopolttoaineiden päästövähennysmahdollisuudet saattavat olla otaksuttua vähäisemmät ja vaikutukset esimerkiksi maapallon ruoantuotantoon ovat osin vahingollisia. Valiokunta katsoo, että biopolttoaineiden käyttöä tulee lisätä, mutta samalla tutkimustulosten karttuessa on varattava mahdollisuus oikaisevien päätösten tekemiselle. Maailman ruoantuotantoon liittyvien haitallisten seurausten välttämiseksi on tärkeää, että siirrytään muiden kuin elintarvikepohjaisten biopolttoaineketjujen raaka-aineiden käyttöön. Siirtymistä toisen sukupolven biopolttoaineiden, biokaasun ja uusien raaka-aineiden, kuten esimerkiksi jäte-, puu- ja peltoperäisen selluloosan, jatropa-puun ja levämassan, käyttöön tulee kiirehtiä edelleen.

Valiokunta toteaa, että Suomessa biopolttoaineita tutkitaan laajalla rintamalla ja kehitystyö on ollut nopeaa. Suomi on jo nyt teknologisella tasolla bioenergian ja -polttoaineiden kehittämisen edelläkävijöitä, ja useat suomalaiset yritykset ovat kehittämässä niihin liittyvää liiketoimintaa. Valiokunta pitää tärkeänä, että tätä kehitystyötä ja kaupallistamista rohkaistaan voimakkaasti. Erityisten biopolttoaineiden kokonaisvaltaisten tuotantoketjujen luomiseen tulee pyrkiä. Suomessa kehitteillä olevilla uusilla biopolttoaineilla, joita valmistetaan esimerkiksi metsätähteistä, oljesta, ruokohelvestä tai jäteraaka-aineista, on mahdollista saavuttaa 30—80 prosentin päästön vähenemiä verrattuna fossiiliseen dieseliin tai bensiiniin.

Suomessa tulee jatkaa liikennepolttoaineiden kehittämistä myös integroimalla tuotantoa sellu- ja paperitehtaaseen. Neste Oil on esimerkiksi yhdessä Stora Enson kanssa demonstroimassa teknologiaa, jossa tavoitellaan metsäteollisuudessa lämmön, sähkön ja erityisesti uusiutuvan biodieselin tuotantoa biomassan primaarienergiaa hyödyntämällä. Biodieselin osalta lupaavia menetelmiä ovat vetykäsittely ja synteesikaasut, myös jäte-etanolilla ja rehuvalmistuksen sivutuote-etanolilla on potentiaalia. Teknologisiin innovaatioihin ja niiden kaupallistamiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota ottamalla kuitenkin huomioon kunkin tuotteen elinkaarenaikaisia päästövaikutuksia. Jätepohjaiset edistykselliset biopolttoaineet voidaan RES-direktiivin mukaan laskea EU:n 10 prosentin uusiutuvan energian velvoitteeseen kertoimella kaksi.

Kotimaisen biokaasun ohjaaminen liikennekäyttöön sisältää merkittävän potentiaalin ja kokonaistaloudellisia etuja. Kaasukäyttöisten ajoneuvojen puute hidastaa kuitenkin kaasun liikennekäytön hyödyntämistä. Ruotsissa on jo käytössä yli 10 000 biokaasukäyttöistä henkilöautoa ja biokaasubusseja. Erittäin tärkeää onkin jatkossa selvittää mahdollisuudet käyttää maakaasuverkkoa biokaasun siirrossa jakeluasemille ja muihin käyttökohteisiin. Valiokunta toteaa, että Suomessa on mahdollisuudet kasvattaa biokaasun käyttöä liikenteessä, erityisesti pääkaupunkiseudun bussiliikenteessä ja muussa raskaassa liikenteessä saattaisi olla mahdollisuuksia biokaasun hyödyntämiseen. Biokaasun liikennekäytölle on syytä myös selvittää tehokkaat ja ohjauksellisesti oikein kohdentuvat kannustimet. Taloudellisilla ohjauskeinoillakin tulee suosia sellaisia vaihtoehtoja, jotka elinkaaritarkastelutasolla tuottavat energia- ja materiaalitehokkaita ratkaisuja.

Biopolttoaineiden kestävän käytön kriteerit

Valiokunta tukee erityisesti toisen sukupolven biopolttoaineiden kehittämistä edelleen kiinnittäen huomiota siihen, että kotimaisen metsä- ja peltobiomassan tuotantoa on mahdollista säädellä ja valvoa itse eikä siihen liity vastaavia eettisiä riskejä kuin tropiikissa tuotettaviin polttoaineisiin. Samalla voidaan estää, ettei metsässä tuotetun biomassan käyttö johda metsien häviämiseen, laittomiin hakkuisiin tai suojelualueiden häviämiseen.

Valiokunta korostaa tarvetta kehittää ja laatia kattavat biopolttoaineiden ympäristökriteerit, ettei biopolttoaineiden tuotannon ja käytön lisääminen johda negatiivisiin ympäristövaikutuksiin. Trooppisten metsien hävittäminen aiheuttaa nykyään noin 20 prosenttia maapallon hiilidioksidipäästöistä. Valiokunta pitääkin tärkeänä, ettei biopolttoaineiden tuotannon ja käytön lisääminen johda negatiivisiin ympäristövaikutuksiin, kuten trooppisten suosademetsien hakkaamiseen öljypalmuviljelmiksi. Sekä öljypalmun että sokeriruo"on viljelyyn liittyy suuria ympäristöongelmia, mutta myös sosiaalisesti ja eettisesti kielteisiä vaikutuksia. Erityisesti epäsuorat haitalliset maankäyttövaikutukset tulisi kyetä estämään. Tämän vuoksi tulisi harkita kriteereiden laajentamista kattamaan myös kestävän kehityksen taloudellinen ja sosiaalinen ulottuvuus sekä huoltovarmuus. Kestävyyskriteereiden laajentamista myös muuhun kuin liikenteessä käytettävään biomassaan tulee edistää.

Valiokunta katsoo, että uusiutuvan energian ympäristökriteereitä tulee kokonaisuudessaan kehittää edelleen, jotta tulkintavaikeuksia voidaan vähentää. Valiokunta pitää hyvänä sitä, että eurooppalainen standardointijärjestö CEN on laatimassa kaikelle energiaksi käytettävälle biomassalle kestävän käytön kriteereitä. Metsässä tuotetun biomassan tulee olla hyväksytty biopolttonesteen raaka-aine, kun se on tuotettu metsien kestävän hoidon ja käytön kriteereitä noudattaen.

2 Alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen energiatehokkuus

Energiantuotanto ja lämmitysjärjestelmät

Alueidenkäytössä on etsittävä ratkaisuja, joilla pystytään edistämään sellaista yhdyskuntarakennetta, joka mahdollistaa kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen. Kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteen hajautuminen on saatava pysähtymään ja löydettävä keinoja yhdyskuntarakenteen eheyttämiseen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi.

Vähähiilisessä yhteiskunnassa kaikkia kasvihuonekaasupäästöjä on vähennettävä radikaalisti, jolloin yksittäisten päästölähteiden lisäksi huomiota on kiinnitettävä yhdyskuntarakenteeseen ja yleensä alueidenkäyttöratkaisuihin liittyviin ilmastovaikutuksiin. Yhdyskunnissa eli asumisessa ja kiinteistöissä kulutetaan lähes saman verran energiaa kuin teollisuudessa, noin 40 prosenttia. Lämmitysjärjestelmien ohella yhdyskunta- ja aluerakenne vaikuttaa päästöihin liikenteen kautta. Tavoitteen saavuttamisessa on kysymys kokonaisvaltaisesta yhdyskuntasuunnittelusta; miten suunnitella ja toteuttaa energiatehokkaita, vähähiilisiä yhdyskuntarakennekokonaisuuksia, jotka ovat samalla kestäviä myös muista näkökulmista, viihtyisiä, toimivia ja ihmisten asumistoiveiden mukaisia. Asumisratkaisuilta edellytetään yksilöllisyyttä ja asumisen kautta halutaan ilmentää elämäntapoja ja identiteettiä. Tulevaisuuden asumisen ratkaisujen tulee sopeutua näihin erilaistuviin tarpeisiin.

Kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteen eheyttäminen edistää energian käytön tehostamista ja parantaa samalla seudun kilpailukykyä mm. työmarkkina-alueen laajentuessa ja seudun eri osien yhteistyöedellytysten parantuessa.

Valiokunta viittaa tässä yhteydessä 1.1.2009 voimaan tulleeseen maankäyttö- ja rakennuslain muutokseen mahdollisuudesta määrätä asemakaavassa velvollisuudesta liittyä keskitettyyn lämmitysjärjestelmään (YmVM 13/2008 vp — HE 102/2008 vp — EV 202/2008 vp). Koska kaavan tulee perustua riittäviin selvityksiin, tulee asemakaavaa laadittaessa selvittää myös kaukolämpöverkkoon liittymisvelvoitteeseen liittyvät näkökohdat. Edellytyksenä määräyksen antamiselle on, että määräys on tarpeen energian tehokkaan ja kestävän käytön, tavoiteltavan ilman laadun tai kaavan muiden tavoitteiden kannalta. Valiokunta korosti asiaa käsitellessään tarvetta arvioida velvollisuutta paikallisissa olosuhteissa ilmastonmuutoksen hillitsemisen kannalta. Kuntien tulisikin omissa ilmastostrategioissaan arvioida mahdollisuuksia energian kestävän käytön lisäämiseen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen myös kaukolämpöön liittymisvelvollisuuden keinoin. Valiokunta korosti mietinnössään, että ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta tavoitteena tulee olla erityisesti sähkön ja lämmön yhteistuotantoon ja pääasiassa uusiutuvan energian käyttöön perustuva kaukolämpö. Sääntely ei myöskään sulje pois rakennuskohtaisia täydentäviä lämmitysjärjestelmiä (esimerkiksi maalämpö-, pilke-, pelletti-, haketakat ja -kattilat, aurinko- ja tuulienergia).

Muutos toteuttaa osaltaan tarkistettuja valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita, joiden mukaan alueidenkäytössä tulee edistää energian säästämistä sekä uusiutuvien energialähteiden ja kaukolämmön käyttöedellytyksiä. Valiokunta katsoo, että kunnille tulee antaa käytännön keinoja yhdyskuntarakenteen kehittämiseen ja kokonaistehokkaan lämmitysjärjestelmän rakentamiseen ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Uusien asuinalueiden rakentamisen yhteydessä tulee ottaa jatkossa huomioon alueen energiatehokkuus. Olemassa olevan rakennuskannan lämmitysratkaisujen muuttaminen vähäpäästöisemmiksi muodostaa kuitenkin suuremman haasteen, johon vastaamiseksi tarvitaan monentyyppisiä ratkaisuja, neuvontaa ja kannustimia. Tulevaisuudessa esimerkiksi maalämmön ja pellettien käytön lisääminen, bioöljyn polttaminen öljykattiloissa sekä aurinkopaneelien käyttö voisivat nykyisten, jo olemassaolevien lämmitysratkaisujen tukena vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Kunnat voisivat myös näyttää esimerkkiä luopumalla fossiilisen öljyn käyttämisestä oman rakennuskantansa lämmityksessä.

Erityisesti kulutushuippujen leikkaamiseen ja sähkön käytön vähentämiseen tulisi löytää keinoja. Ilmalämpöpumputkin voivat osaltaan jopa lisätä sähkönkulutushuippuja kovilla pakkasilla. Etäluettavat mittarit ja tuntikohtainen taseselvitys ovat edellytyksenä sähkön pienkäyttäjien kysyntäjoustolle. Valiokunta pitää tärkeänä siirtymistä pääsääntöisesti etäluettavaan tuntipohjaiseen sähkönmittaukseen mahdollisimman nopeasti. Myös rakennusten sähkö- ja automaatiosuunnittelussa tulee sähkökuormien ohjaus ottaa paremmin huomioon.

Alueidenkäytöllisen haasteen muodostaa strategiaan sisältyvä voimakas tuulivoiman lisärakentaminen. Tuulivoiman 2 000 MW:n lisäystavoite merkitsee käytännössä lähes 700 tuulivoimalan rakentamista. Tuulivoimaloiden sijoittamispaikat osoitetaan maakuntakaavoilla, joissa jo onkin useita aluevarauksia. Tuuliatlaksen tarkistaminen on kesken, mutta on selvää, että potentiaalisia sijoituspaikkoja on aikaisemmin ennakoitua enemmän myös sisämaassa, mikä tuo merkittävän lisähaasteen maisema-arvot säilyttäville, onnistuneille sijoitusratkaisuille.

Yhdyskuntarakenteen vaikutus liikennejärjestelmään

Kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöt muodostavat noin 20 prosenttia kaikista päästöistä. Tästä 90 prosenttia syntyy tieliikenteestä ja siitä 60 prosenttia henkilöautoliikenteestä. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopolitiikan toimikunta (ILPO) on laatinut ehdotuksen hallinnonalan ilmastopolitiikan toteutusohjelmaksi vuosille 2009—2020, jolla leikataan liikenteen päästöjä biopolttoaineiden käytön lisäksi 2,8 miljoonalla tonnilla.

Toteutusohjelman mukaiset toimenpiteet kohdistuvat paitsi henkilöautokannan uudistamiseen (potentiaali 2,1—2,3 Mt), liikenteen energiatehokkuuden parantamiseen (potentiaali vähintään 0,3 Mt) ja tietoyhteiskuntapalveluiden käytön edistämiseen myös kaupunkiseutujen henkilöliikenteen kasvun ohjaamiseen ympäristön kannalta edullisempiin kulkumuotoihin eli sekä kevyen liikenteen että joukkoliikenteen edistämiseen (potentiaali 0,3 Mt). Taloudellisista ohjauskeinoista, esimerkiksi polttoainevero- ja tienkäyttömaksuratkaisuista päätetään viimeistään vuonna 2012, jos päästövähennystavoitetta ei muutoin saavuteta.

Valiokunta pitää ohjelmaa painopisteiltään perusteltuna ja konkreettisuudessaan erinomaisena esimerkkinä välttämättömistä päästövähennyskeinoista. Viidennes kasvihuonekaasupäästöistä on peräisin liikenteestä, jonka määrään yhdyskuntarakenne vaikuttaa ratkaisevasti. Rakennetussa ympäristössä olennaista on rakentamiseen liittyvien energiansäästöratkaisujen lisäksi liikkumistarpeen vähentäminen. Henkilöautoliikenteen vähentämistä voidaan edistää kevyttä liikennettä suosimalla ja päästöjä vähentää ajoneuvotekniikan keinoin. Valiokunta toteaa, että ajoneuvotekniikan kehittäminen, liikenteen energiatehokkuuden parantaminen, joukkoliikenteen tukeminen ja liikenteen taloudelliset ohjauskeinot ovat nopeimmat ja tehokkaimmat keinot vaikuttaa liikenteestä aiheutuvien päästöjen määrään siten, että tavoitteet saavutetaan vuoteen 2020 mennessä. Yhdyskuntarakenteella on ratkaiseva merkitys liikkumistarpeisiin yleensä, mutta päästöjen vähentäminen yhdyskuntarakenteeseen kohdistuvien muutosten kautta on luonnollisesti hyvin hidasta. Valiokunta kiinnittää kuitenkin yhdyskuntarakenteeseen erityistä huomiota, koska alueidenkäyttökysymykset kuuluvat sen toimialaan.

Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen edistää erityisesti kaupunkiseuduilla liikennemäärien ja henkilöautoriippuvuuden vähentämistä ja painopisteen siirtymistä vähemmän ympäristöä kuormittaviin liikennemuotoihin. Maankäytön ja liikennejärjestelmän keskinäistä yhteyttä on vahvistettava voimakkaasti ja kehitettävä yhtenäisenä kokonaisuutena siten, että liikenneverkon mahdollisuudet tulevat täysimääräisesti hyödynnetyksi. Valiokunta viittaa tässä yhteydessä valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkistamisesta antamaansa lausuntoon (YmVL 11/2008 vp).

Tärkeitä tavoitteita ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja yleensä kestävän kehityksen edistämiseksi ovat kävelyn ja pyöräilyn edellytysten parantaminen ja joukkoliikennepalvelujen houkuttelevuuden lisääminen. Valtion ja kuntien suunnitteluyhteistyötä tulee tehostaa erityisesti suurten kaupunkiseutujen uusien toimintojen kaavoituksen ja liikennejärjestelmäsuunnitelmien osalta. Etenkin taajamien kevyen liikenteen verkostojen rakentaminen ja kestävien joukkoliikenneratkaisujen aikaansaaminen ovat tavoitteita, joissa valtion ja kuntien yhteistyötä voidaan lisätä. Edellä esitettyyn viitaten valiokunta pitää oikeana strategian lopputulemaa pyrkimyksestä yhdyskuntarakenteen suunnittelun keinoin eheään kunta- ja seutukeskusten rakenteeseen, jossa asumisen, työpaikkojen ja palvelujen läheisyys vähentää liikkumistarvetta. Valiokunta katsoo, että kuntia tulisi voimakkaammin kannustaa ohjaamaan kaavoitusta joukkoliikenneyhteyksien varrelle erityisesti asemien läheisyyteen. Erittäin hyvä on myös fokusointi pyöräilyn ja jalankulun tarpeiden entistä parempaan huomioon ottamiseen maankäytön suunnittelussa ja liikennejärjestelmäsuunnittelussa. Yhdyskuntarakenteeseen liittyvä kysymys on myös joukkoliikenteen edistäminen. Strategian mukaan suuret kaupunkiseudut ja valtio laativat yhdessä pitkäjänteiset, seutukohtaiset joukkoliikenteen kehittämisohjelmat, minkä lisäksi strategiassa linjataan lukuisia muita joukkoliikenteen edistämistavoitteita esimerkiksi tienkäyttömaksuja ja työsuhdematkalippujärjestelmää koskevine selvitys- ja kehityslinjauksineen.

Biokaasussa on suuri potentiaali vähentää erityisesti hiilidioksidipäästöjä. Kokonaistaloudellisessa tarkastelussa esimerkiksi biokaasusähköä edullisempaa olisi biokaasun ohjaaminen liikennekäyttöön. Kaasukäyttöisten ajoneuvojen puute estää tämän kehittämisen. Valiokunta katsookin, että olisi perusteltua edistää biokaasun liikennekäyttöä esimerkiksi suurimmat kaupungit kattavalla pilottihankkeella.

Autoilun energiatehokkuus on parantunut viime vuosina, mutta liikennejärjestelmän energiatehokkuus pikemminkin heikentynyt siksi, että joukko- ja kevyen liikenteen osuus on jatkanut laskuaan. Liikenteen päästöjen hillinnän haasteeseen vastaamiseksi tarvitaan kaikkia keinoja; ajoneuvoteknologian kehittämistä, vaihtoehtoisia polttoaineita, taloudellisia ohjauskeinoja, raideinvestointeja, työmatkaliikenteen ohjauskeinoja, ajoneuvon hankinnan ja käytön verotusta, pysäköintipolitiikkaa, liikenteen hinnoittelua, vaihtoehtoja henkilöauton käytölle pitkillä matkoilla, uusia ideoita ja palvelukonsepteja.

3 Rakentamisen energiatehokkuus

Uudisrakentaminen

Kiinteistöjen energiatehokkuuden parantaminen on keskeinen keino ilmastonmuutoksen torjunnassa, sillä pelkästään rakennusten lämmityksestä aiheutuu yli 30 prosenttia Suomen hiilidioksidipäästöistä. Rakennuksissa käytetystä kokonaisenergiasta noin 60 prosenttia kuluu lämmitykseen ja jäähdytykseen ja loput lämpimään käyttöveteen, valaistukseen ja kotitalouskoneiden käyttöön.

Uudisrakentamisen osalta energiatehokkuutta voidaan lisätä rakennusten ulkovaippaa koskevia vaatimuksia kiristämällä sekä edistämällä matalaenergia- ja passiivitalojen rakentamista. Rakennusten ulkovaipan osuus on noin 40 prosenttia kokonaisenergian kulutuksesta, joten olennaista on keskittyä myös käyttöveden, ilmanvaihdon laitteistojen ja valaistuksen energiankulutuksen pienentämiseen.

Strategian mukaan ensimmäisessä vaiheessa uudisrakennusten energiatehokkuutta koskevia rakentamismääräyksiä tiukennetaan noin 30 prosenttia nykyiseen määräystasoon verrattuna vuonna 2010. Toisen vaiheen määräysten valmisteluun ryhdytään tavoitteena, että kokonaisenergiankulutukseen sekä lämmitysmuodon huomioimiseen perustuva järjestelmämuutos korvaisi nykyisen järjestelmän ja että samassa yhteydessä kiristettäisiin yleistä vaatimustasoa edelleen vähintään 20 prosentilla.

Valiokunta tukee tätä linjausta katsoen, että rakennusalan normiohjaus on osoittautunut toimivaksi keinoksi, jonka avulla voidaan kustannustehokkaasti ja tasapuoliset kilpailumahdollisuudet ylläpitäen edistää energiatehokkuutta. Rakennusten energiatehokkuuden parantamista normiohjauksella on jatkettava myös vuoden 2012 jälkeen.

Valiokunta korostaa, että rakennusalan energiatehokkuuden osaamisen kehittämiseen on tarvetta panostaa sekä koulutukseen että tutkimukseen suunnattavan rahoituksen tuella. Saksa on passiivitalorakentamisessa edelläkävijän asemassa, mutta Suomi ei ole pystynyt kehittämään matalaenergia- ja passiivitalorakentamisesta vahvaa osaamisaluetta, vaikka matalaenergiarakentamista on tutkittu yli 20 vuotta. Valiokunta toteaa, että rakennusalan eriävät näkemykset sekä energiatehokkuuden lisäämisen mahdollisuuksista ja keinoista että matalaenergia- ja passiivitalojen rakennusteknisestä toimivuudesta ovat osaltaan hidastaneet alan kehitystä. Kuluttajainformaatiota on vaikeasti saatavissa, ja se on hajanaista ja ristiriitaista. Vahvaa kysyntääkään ei siten ole syntynyt. Ristiriitaisten näkemysten poistamiseksi ja yleensä alan kehittämiseksi tarvitaan vielä lisäpanostusta. Ilmastonmuutokseen liittyvä sateisuuden lisääntyminen ja yleensä sääilmiöiden äärevöityminen asettaa erityisiä haasteita myös rakentamiselle, jotta vältytään aikaisempien vuosikymmenten rakentamisessa tapahtuneilta virheiltä. Matalaenergiatalojen laatua pidetään yleisesti ottaen hyvänä. Rakenteiden lämpötilakentän muutos voi lisätä kosteuden seurannaisvaikutuksia, mutta useimmat rakenneosat soveltuvat matalaenergiarakentamiseen sellaisenaan tai kohtuullisin pienin muutoksin. Jos kosteusongelmia on ilmennyt, niiden syyksi on yleensä osoittautunut rakennusvirhe eikä itse vaatimustaso. Valiokunta korostaa tarvetta kouluttaa maahan tarpeeksi osaavia energiatehokkuuden suunnittelijoita, toteuttajia ja rakentajia.

Tutkimuspanosta tarvitaan myös kestävän malliyhdyskunnan demonstraatiohankkeita varten siten, että rakentamista ja energiaratkaisuja tarkasteltaisiin nykyistä enemmän kokonaisuutena ja kestävä energiantuotanto yhteensovittaen. Aurinkolämmön talteenotosta ja pientuulivoimaratkaisuista voi nopeastikin muodostua yhtä suosittuja ja kustannustehokkaita ratkaisuja kuin tänä päivänä lämpöpumpuista.

Korjausrakentaminen

Valiokunta toteaa, että olemassa olevalla rakennuskannalla on ratkaiseva merkitys energiatehokkuuden parantamisessa, kun rakennuskanta uusiutuu vain noin 1 prosentin vuodessa. Merkittävä osa rakennuskannasta on tulossa peruskorjausvaiheeseen, ja energiatehokkuutta tulisi tässä yhteydessä samalla olennaisesti parantaa.

Valiokunta kiinnittää huomiota energiansäästöpotentiaaliin, joka liittyy 1960—1970-luvuilla rakennettuihin lähiöihin. Näissä kerrostaloissa energiansäästöpotentiaalin arvioidaan olevan jopa 30—60 prosenttia, jolloin yleisen viihtyisyyden ja arvostuksen kasvamisen ohella tuloksena on huomattava energiansäästö.

Energiaperuskorjauksissa suurimmat puutteet liittyvät usein suunnitteluun ja korjausprosessin kokonaishallintaan. Tulevaisuudessa tulisi selvittää tarvetta suunnata tukea jo suunnitteluvaiheeseen, jotta koko korjaushanke saadaan ensiksikin lähtemään liikkeelle ja jotta se toteutettaisiin mahdollisimman tehokkaasti myös energiatehokkuuden kannalta.

Strategiassa todetaan, että kunnilla ja viranomaisilla on jo nykyisin varsin laaja toimivalta edellyttää energiatehokkuutta tiettyjen korjaustoimenpiteiden yhteydessä. Tarkoituksena on korjausrakentamista koskevalla valtioneuvoston periaatepäätöksellä vahvistaa energian kulutuksen ja päästöjen vähentämistä rakennuksissa ja niiden käytössä. Valiokunta tukee tällaista kokonaisvaltaista lähestymistapaa, jolla varmistetaan, että korjausrakentamiseen liittyvä energiatehokkuuspotentiaali ei jää hyödyntämättä. Kysymys on usein ennen kaikkea prosessin hallinnasta ja riittävästä ohjauksesta, sillä hyöty alentuneina asumiskustannuksina tulee välittömästi asukkaalle. Rakennusvalvonnalla on tärkeä rooli kokonaisuudessa, mutta valvonnan tehostamisellakaan ei kaikkia ongelmia voida ratkaista. Alueellisen ohjauksen ja neuvonnan järjestäminen on tarpeen myös kuntien rakennusvalvonnan niukkojen resurssien vuoksi.

Valiokunta korostaa, että olemassa olevan rakennuskannan energiatehokkuuden parantaminen edellyttää julkisia ohjaustoimenpiteitä, sillä hankkeiden käynnistyminen edellyttää taloudellista kannustinta. Avustusjärjestelmää onkin kehitetty kattamaan erilaiset asumismuodot tasapuolisesti. Asuinrakennusten energia-avustuksia myönnetään kerros- ja rivitaloille. Asunto-osakeyhtiötalolainojen korkotuesta annetun lain mukaisen korkotukilainan enimmäisosuus nostettiin 50 prosenttiin, jos perusparantamisen yhteydessä tehtävillä toimenpiteillä parannetaan myös asunto-osakeyhtiötalon energiataloutta, vähennetään energiankäytöstä aiheutuvia päästöjä tai otetaan käyttöön uusiutuvia energialähteitä. Pientalojen energiakorjauksia tuetaan pääasiallisesti ehdoiltaan parannetulla kotitalousvähennyksellä, jota täydennetään pienituloisten osalta tarveharkintaisella energia-avustuksella. Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä on nostettu 3 000 euroon ja käyttötarkoituksen sisällä olleet rajat on poistettu tavoitteena tukea udistuksella pientalojen energiatehokkuutta parantavia hankkeita ja ympäristöystävällisiä lämmitystapamuutoksia.

Myös elvytyspaketissa on hyväksytty vuodeksi 2009 laki suhdanneluonteisista avustuksista eräiden asuinrakennusten korjauksiin, jolla otettiin käyttöön kerros- ja rivitalojen korjauksille 10 prosentin avustus sekä vuokrataloyhteisöille että asunto-osakeyhtiöille edellyttäen, että toimenpide on energiatehokkuuden kannalta hyväksyttävä. Olemassaolevan rakennuskannan peruskorjauksilta tulee edellyttää energiatehokkuuden olennaista parantamista, jotta ei menetetä vuosikymmeniksi mahdollisuuksia energiatehokkuuden parantamiseen ja siten päästövähennyksiin näissä kohteissa.

Koska olemassa oleva rakennuskanta on rakennusten energiankulutuksen kannalta ratkaisevassa roolissa, tulee ohjausta tehostaa sen energiatehokkuuden parantamiseksi. Rakentamismääräyksillä voidaan velvoittaa parantamaan energiatehokkuutta peruskorjausten tai muiden energiankulutuksen kannalta merkittävien remonttien (ovet, ikkunat, ilmanvaihto) yhteydessä.

Valiokunta korostaa, että näiden eri ohjauskeinojen vaikuttavuutta on seurattava ja tarvittaessa selvitettävä ohjauskeinojen rakenteellista muuttamista, elleivät ne tehokkaasti johda myös energiatehokkuuden paranemiseen ja päästöjen vähenemiseen. Harkita tulisi kansalaisille ilmaisia energiakatselmuksia asumisessa syntyvien päästöjen vähentämiseksi. Energiakatselmuksissa konkretisoituu korjauksesta energiatehokkuuden parantumisen kautta saatava euromääräinen hyöty, joka motivoi korjaustoimenpiteen toteuttamiseen käytännössä.

Rakentamisen energiatehokkuuspotentiaali suuri

Rakennus- ja kiinteistöklusterilla on merkittävä rooli kestävän kehityksen mukaisten tavoitteiden edistämisessä, koska sen ympäristövaikutukset ja kansantaloudellinen merkitys ovat suuria. Valiokunta katsoo, että strategiassa käsitellään rakennusalaa melko ohuesti ottaen huomioon alaan liittyvä erittäin merkittävä energiansäästöpotentiaali. Rakentamiseen liittyvät toimet ovat energiatehokkuuden parantamistoimia, joiden kustannustehokkuus on monia muita ohjaustoimenpiteitä huomattavasti parempi. Esimerkiksi edellä viitatun McKinseyn julkaiseman tutkimuksen mukaan energiatehokkuustoimet ovat kaikista päästöjenvähennystoimista halvimpia. Tavoitteiden tulee olla esitettyä kunnianhimoisempia. Esimerkiksi nollaenergia- ja nollapäästöratkaisut puuttuvat strategiasta niin rakennusten kuin yhdyskuntarakenteen tasolla. Kestävän yhdyskuntarakenteen ja kestävän rakenteen tulee olla myös viihtyisää ja laadukasta, jotta tavoitteet on mahdollista saavuttaa. Huomiota tulee kiinnittää myös rakenteellisten muutosten edellyttämiin toimenpiteisiin. Esimerkiksi kakkosasunnot ovat lisääntyneet ja niiden ympäristö- ja energiatehokkuuden kehittäminen on keskeistä.

Erityisesti korjausrakentamisen energiansäästöpotentiaali on suuri. Arviot potentiaalista vaihtelevat 5—20 TWh:n välillä, mutta potentiaali on joka tapauksessa merkittävä. Ilmastostrategiassa tulee ottaa tavoitteeksi osaamisen nostaminen rakentamisessa sellaiselle tasolle, että klusterista voisi kehittyä myös menestyvää vientiteollisuutta. Puurakentamisosaaminen on myös Suomen vahvuuksia, ja sen kehittämiseen tulisi panostaa enemmän.

Puurakentamisen edistämisohjelman (2004—2010) lähtökohtana on näkemys siitä, että puurakentaminen ja yhdyskuntarakennetta eheyttävien pientaloalueiden rakentaminen edistävät kestävää luonnonvarojen käyttöä ja että puurakentamisen merkitys tulee lisääntymään osana ilmastonmuutoksen hidastamiseen tähtääviä toimenpiteitä. Ilmastostrategiassa tulisi linjata tavoitteet puupohjaisten rakennusmateriaalien käytön ja puurakentamisen edistämiselle vuoteen 2020.

Valiokunta katsoo, että rakentamissektoriin tulee siten kiinnittää painokkaammin huomiota. Keskeiset keinot ovat koulutus, neuvonnan ja ohjeistuksen lisääminen sekä kansalaisten kannustaminen vapaaehtoisin toimin kiinteistöjen energiatehokkuutta parantaviin toimiin. Kaikki luvanvarainen rakentaminen on jo rakennusvalvonnan piirissä, joten puitteet ovat jo olemassa. Erityisesti neuvontapalveluja tulisi kehittää energiatehokkuusnäkökulman onnistuneeksi toteuttamiseksi. Strategiassa on sinänsä hyvä, konkreettinen lausuma siitä, että energian käyttäjien ja kuluttajien energiatietoisuuden lisäämiseksi, energiansäästökeinojen käytännönläheisen opastuksen toteuttamiseksi ja hankintapäätösten helpottamiseksi valmistellaan tarvittavat toimet ja työkalut. Tässä yhteydessä tarkastellaan mm. kuluttajille kohdennetun pitkäjänteisen, tavoitteellisen sähkönsäästökampanjan tarvetta sekä tehostetaan pientalorakentajien neuvontapalvelujen, arkkitehtien, LVI-suunnittelijoiden ja rakennusalan ammattilaisten sekä pk-yritysten energiatehokkuustietoisuuden lisäämiseksi tarvittavia toimia.

Tekesin Kestävä yhdyskunta -ohjelman tavoitteena on synnyttää merkittävästi uutta ja uudistuvaa liiketoimintaa kestävien ja energiatehokkaiden alueiden ja rakennusten suunnittelussa, rakentamisessa ja ylläpidossa sekä niiden korjauksessa. Ohjelman kautta vuosien 2007—2012 aikana ohjautuu noin sata miljoonaa euroa rakennus- ja kiinteistöalan sekä energia- ja ympäristöalan liiketoiminnan kehittämiseen. Ohjelman yksi keskeinen osa-alue on rakennusten ja yhdyskuntien energiatehokkuuden huomattava parantaminen sekä uusiutuvien energialähteiden käyttöönoton edistäminen.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA julkisti 13.1.2009 yhteistyössä VTT:n, Tekesin, Suomen Kiinteistöliiton, RAKLIn ja Asumisen osaamisklusterin kanssa laatimansa ehdotuksen korjausrakentamisen koerakentamisohjelmaksi ja asumisen kehittämishankeohjelmaksi vuosille 2009–2012. Ohjelmassa todetaan ilmastonmuutoksen, hiilidioksidipäästöjen alentamisen ja energian hinnan kallistumisen asettavan merkittävimmän haasteen asumisen ratkaisujen kehittämiseen. Rakennusten energiatehokkuuden parantaminen on keskeinen tavoite. Tällä hetkellä on olemassa hajallaan käyttökelpoista tutkimustietoa hyvistä ratkaisuista rakennuksen elinkaaren eri vaiheisiin. Tulosten hyödyntäminen koko asuntokannassa ja erityisesti olemassa olevassa asuntokannassa vaatii kehittämistyön ja pilotoinnin koordinoimista yleinen etu huomioiden. Myös kiinteistöhuollon ammattitaidon varmistamiseen ja kehittämiseen tulee kiinnittää huomiota.

Ohjelmassa todetaan myös, että paljon säästöä olisi saavutettavissa asukkaisiin vaikuttamalla, sillä energian käyttötottumuksissa on suurta vaihtelua. Kehittämishankkeissa tulee tunnistaa elinkaaren ja energiansäästön kannalta kriittiset tekijät, jotta rakennuksia suunnitellaan ja rakennetaan siten, että niitä on helppo huoltaa, ylläpitää ja korjata. Rakennuksen ominaispiirteet, korjaustarpeet ja energiansäästömahdollisuudet voidaan yhdistää suunnitelmalliseen korjaustoimintaan. Vanhan rakennuskannan energiansäästöön tähtääviin korjauksiin liittyy merkittäviä rakennusfysikaalisia tekijöitä ja riskejä, jotka tulee ottaa huomioon.

4 Jätehuollon päästöjen vähentäminen ja jätteen energiahyödyntäminen

Strategiassa arvioidaan päästöjen vähentämispotentiaalin vaihtelevan jätesektorilla 0,3—0,7 MtCO₂:n välillä vuodessa. Jätteen polton enimmäispotentiaaliksi vuoteen 2020 mennessä arvioidaan noin 1 Mt jätettä vuodessa ja tällä voitaisiin saavuttaa noin 2 TWh uusiutuvien energialähteiden tavoitteesta (30 TWh).

Valiokunta pitää hyvänä strategian lähtökohtaa jätteiden synnyn entistä tehokkaamman ehkäisyn tavoitteesta. Toiseksi strategialla edistetään kierrätykseen soveltumattoman jätteen polttoa ja biokaasun tuotantoa pyrkimällä alueellisissa jätesuunnitelmissa riittävään ja alueellisesti tasapainoiseen jätteen energiahyödyntämiskapasiteettiin. Tämä on välttämätöntä, jotta on mahdollista luopua biohajoavan tai polttokelpoisen jätteen sijoittamisesta kaatopaikoille vuodesta 2020 lähtien. Vuodesta 2009 alkaen rajoitetaan kaatopaikalle sijoitettavan biohajoavan yhdyskuntajätteen ja siihen ominaisuuksiltaan rinnastettavan jätteen määrää miljoonaan tonniin vuodessa.

Vuonna 2008 hyväksytyn valtakunnallisen jätesuunnitelman keskeiset tavoitteet ovat jätteen syntymisen ehkäiseminen, jätteiden uudelleenkäyttö, materiaalikierrätyksen ja biologisen hyödyntämisen lisääminen, kierrätykseen soveltumattoman jätteen polton lisääminen sekä jätteiden haitattoman käsittelyn ja loppusijoituksen turvaaminen. Kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi jätesuunnitelmassa korostetaan kaatopaikoilla syntyvän metaanin talteenoton tehostamista ja biokaasulaitosten rakentamisen tukemista lannan sekä eräiden muiden jätteiden hyödyntämiseksi. Jätteen energiahyödyntämistä lisätään, mutta samalla huolehditaan, että polttoon ei merkittävässä määrin ohjaudu kierrätykseen soveltuvaa jätettä. Lupaohjauksella varmistetaan jätteen polton riittävä energiahyötysuhde.

Valiokunta pitää tätä hyvänä lähtökohtana painottaen, että jätehuollon käyttämätöntä potentiaalia kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi voitaisiin hyödyntää nykyistä tehokkaammin. Metaanin talteenottoa kaatopaikoilta tulisi tehostaa. Lisäksi kiinteistökohtaista kompostointia tulee lisätä. Biokaasuteknikan käyttöä voitaisiin lisätä kuntien jätevesien puhdistuksessa ja samalla moninkertaistaa jätevettä hyödyntävien biokaasulaitosten määrä.

Valtakunnallisen jätesuunnitelman mukaan yhdyskuntajätettä arvioidaan vuonna 2020 poltettavan teollisuuden ns. rinnakkaispolttolaitoksissa noin 20 prosenttia ja massapolttolaitoksissa noin 80 prosenttia poltettavaksi kelpaavan jätteen määrästä. Valiokunta katsoo, että kierrätykseen soveltumattoman jätteen käyttö polttoaineena vähentää jätehuollon kasvihuonekaasupäästöjä. Jätteenpolttokapasiteetin arvioinnissa tärkeää, että eri alueilla on riittävästi ja tasapainoisesti jätteen energiahyödyntämisen kapasiteettia ottaen huomioon myös erityiskäsittelyä vaativat jätteet. Ensisijaisesti on edistettävä jätteiden mädättämistä ja erillislajitellun energiajakeen rinnakkaispolttoa. Jätteenpolttolaitosten, rinnakkaispolttolaitosten ja jätepolttoaineen käsittelylaitosten mitoituksen tulee perustua riittäviin selvityksiin suunnittelualueen polttoon soveltuvan jätteen tarjonnasta ja hankkeen energiatehokkuudesta, jotta polttoon ei ohjaudu merkittävässä määrin kierrätykseen soveltuvaa jätettä jätehierarkian vastaisesti.

Valiokunta kiinnittää talousvaliokunnan huomiota siihen, että strategian mukaan tavoitteena on edistää keskitettyjen viemärijärjestelmien käyttöönottoa, jolloin järjestelmien piirissä oleva jätevedenkäsittely aiheuttaa vähemmän metaanipäästöjä. Valiokunta korostaa, että tavoite on tärkeä, mutta tarkoitukseen varattu määräraha valtion talousarviossa riittämätön.

5 Julkiset hankinnat ja energiatehokkuus

Valiokunta pitää hyvin tärkeänä sitä, että julkinen hallinto sitoutuu toimimaan esimerkkinä ympäristö- ja ilmastopolitiikassa siten, että ympäristönäkökulma otetaan kaikissa hankinnoissa huomioon ja energiankäyttöä vähennetään.

Sekä energiapalveludirektiivi että EU:n ilmasto- ja energiapaketti edellyttävät, että julkinen sektori näyttää esimerkkiä omaan energiankäyttöönsä kohdistuvilla säästötoimilla. Tämä on hyväksytty tavoitteeksi myös kansallisessa kestävän kulutuksen ja tuotannon ohjelmassa. Energiapalveludirektiivin edellyttämä kansallinen energiatehokkuuden toimintasuunnitelma on valmistunut jo vuonna 2007 ohjeellisen 9 prosentin energiansäästötavoitteen saavuttamiseksi jaksolla 2008—2016. Tämä muodostaa jo hyvän pohjan tuleville toimenpiteille.

Parhaillaan on viimeisteltävänä valtioneuvoston periaatepäätös kestävien valintojen edistämisestä julkisissa hankinnoissa, jolla ministeriöt, virastot ja laitokset velvoitetaan asettamaan omaan energiankäyttöönsä kohdistuvat haasteelliset energiansäästötavoitteet, laatimaan energiankäytön tehostamissuunnitelma sekä käynnistämään suunnitelman mukaiset toimet säästötavoitteen saavuttamiseksi. Keskeisenä tehostamissuunnitelman toimena on energiatehokkuusvaatimusten asettaminen hankittaville energiaa käyttäville laitteille ja järjestelmille. Tämä edellyttää hankintoihin liittyvän energiatehokkuustiedon kokoamista ja ylläpitoa. Tavoitteena on, että laitteita, rakennuksia ja järjestelmiä hankittaessa otetaan huomioon koko hankinnan elinkaaren aikaiset kustannukset.

Valtion organisaatioita velvoitetaan lisäksi tekemään energiakatselmuksia, julkaisemaan asettamansa säästötavoitteet ja tehostamissuunnitelmat sekä raportoimaan säännöllisesti toteutetuista säästötoimista ja niillä saavutetuista energiansäästöistä.

Valiokunta pitää erittäin merkityksellisenä sitä, että valtion hankintastrategian kehittämiskohteeksi otetaan ympäristönäkökohtien sisällyttäminen hankintoihin ja että energia- ja materiaalitehokkuutta edistäviä järjestelmiä otetaan valtionhallinnossa käyttöön. Julkisen sektorin kysyntä luo kannusteita ympäristöinnovaatioille ja rakentaa pohjaa laajemmille markkinoille sekä yleensä ottaen tarjoaa mahdollisuuden käytännön mallien syntyyn ja kokemusten karttumiseen. Koska julkisten hankintojen arvo on noin 15 prosenttia bruttokansantuotteesta, noin 27 miljardia euroa vuodessa, kysymys ei ole vähäisestä vaikutuksesta.

Valiokunta katsoo, että tehokas neuvonta, kattava koulutus, yleiset hankintamallit ja esimerkit ovat keskeisessä asemassa pyrittäessä nostamaan ympäristötavoitteet nykyistä laajemmin mukaan hankintaprosesseihin. Tarvetta on erityisesti internetpohjaiselle tietopankille, josta olisi mahdollista saada kootusti tuotteiden ja palvelujen ympäristökriteerit, malleja sekä yleensä tietoa parhaista käytännöistä.

6 Kansalaiset ja energiatehokkuus

Strategian linjauksen mukaan sen tavoitteena on taata kansalaisille ajantasaisen tiedon saaminen kaikista ilmasto- ja energiapolitiikan osa-alueista. Valtakunnallisen pysyvän ilmasto- ja energianeuvonnan ja -koulutuksen järjestämiseksi ja kehittämiseksi varataan riittävät resurssit.

Valiokunta korostaa linjauksen merkitystä tavoitteiden saavuttamisen kannalta. Energiantuotantoa koskevien ratkaisujen ja energiatehokkuuden parantamistoimenpiteiden ohella ilmastopolitiikassa tärkeä merkitys on kuluttajien arjen valinnoilla ja tottumuksilla. Tammikuussa 2009 julkaistun gallupin mukaan suomalaisten keskeisimmät huolenaiheet ovat ilmastonmuutos ja ympäristöongelmat, työttömyys sekä energian hinta ja saatavuus. Suomalaiset ovat sekä kiinnostuneita että motivoituneita toimimaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. On siten olennaisen tärkeää, että kysyntään vastataan ja puolueetonta neuvontaa on helposti saatavilla silloin, kun sitä tarvitaan. Tätä kansalaistietoisuuden lisääntymistä ei tule jättää hyödyntämättä, vaan viestintään ja neuvontaan tulee panostaa riittävästi. Valiokunta katsoo, että keskeistä on turvata puolueettoman ja neutraalin tiedon tarjonta pitkäjänteisesti eikä projektilähtöisesti.

Energiateollisuuden yritykset ovat laajasti mukana energiatehokkuussopimusjärjestelmässä, jossa ne ovat sitoutuneet sekä parantamaan omaa energiatehokkuuttaan että auttamaan asiakkaitaan tehostamaan omaa energiankäyttöään. Tämä on välttämätöntä ja oikeansuuntaista kehitystä. Reaaliaikaisten kulutusmittareiden avulla asiakkaat voivat tarkkailla kulutuksensa muutoksia ja tehdä oikeita toimenpiteitä säästöpotentiaalin hyödyntämiseksi. Älykkäät järjestelmät moninkertaistavat mahdollisuuden energiaa säästäviin toimiin sekä pienessä mittakaavassa kodeissa ja toimistoissa että suuressa mittakaavassa keinoin leikata kulutushuippuja katkaisemalla kulutuksen sellaisista kohteista, joissa tarvetta ei ole.

Kansalaisten tietotarve kohdistuu toisaalta asumiseen ja toisaalta tuotteisiin. Asunnon remontti ja talon tai kesämökin rakentaminen ovat yksittäisen kuluttajan suurimpia hankkeita, joissa erityisesti energiaratkaisuja koskeva tietotarve on selkeässä kasvussa. Valiokunta painottaa erityisesti puolueettoman ja luotettavan tiedon saannin tärkeyttä. Keskeinen tavoite on myös tiedon saannin helppous. Kuluttajan tulisi saada tarvitsemansa tieto yhdestä pisteestä sekä internetissä että puhelimitse. Erityisesti lämmitystapamuutoksia, mutta myös energiatehokkuutta ja uusiutuvan energian käytön edistämistä koskevaan neuvontaan on tarvetta panostaa selkeästi nykyistä enemmän.

Valiokunta pitää strategiaa tältä osin onnistuneena, kun siinä sitoudutaan valmistelemaan tarvittavat toimet ja työkalut energian käyttäjien ja kuluttajien energiatietoisuuden lisäämiseksi energiansäästökeinojen käytännönläheisen opastuksen toteuttamiseksi ja hankintapäätösten helpottamiseksi. Lisäksi todetaan tarkasteltavan mm. kuluttajille kohdennetun pitkäjänteisen, tavoitteellisen sähkönsäästökampanjan tarvetta sekä tehostetaan pientalorakentajien neuvontapalveluja.

Asumiskustannusten ja asumiseen sidoksissa olevien liikkumiskustannusten lisäksi merkittävä osuus tuloista kuluu ruokaan. Ruoka muodostaa neljäsosan kotitalouksien aiheuttamista ilmastonmuutosvaikutuksista. Tuotantotavoilla on olennainen vaikutus maatalouden kasvihuonekaasupäästöihin, ja kotieläintuotannon väheneminen olisi tehokas keino vaikuttaa päästöihin. Climate Bonus / Kulutuksen ilmastovaikutus -hankkeessa yhdistyy teollisuuden, kaupan, tietotekniikan, rahoittajan, kuluttajan ja tutkimuksen osaaminen. Tavoitteena on selvittää, miten elintarvikkeista saataisiin luotettavat hiilijalanjälkitiedot, jotta kotitalouksille voitaisiin kehittää helppo työkalu hallita kasvihuonekaasupäästöjään. Ilmastovaikutusarvioiden kehittäminen ei ole kovin yksinkertaista ja arviointimenetelmissä esiintyy vielä hyvin suurta vaihtelua. Ruokavalion suuntaaminen kasvipainotteisempaan suuntaan kuitenkin selkeästi vähentää ilmastovaikutusta.

Kuluttajainformaation kannalta voi muodostua ongelmaksi ns. hiilijalanjälkimerkkien yleistyminen irrallaan järjestelmän mukaisista pohjoismaisesta ympäristömerkistä tai EU:n ympäristömerkistä. Kestävän kulutuksen ja tuotannon tavoitteiden saavuttamiseksi kriteereissä tulee ottaa huomioon ilmastonmuutoksen hillitsemisen lisäksi muutkin olennaiset ympäristövaikutukset, kuten luonnon monimuotoisuuden turvaaminen, jätteiden määrän vähentäminen sekä vaarallisten aineiden terveys- ja ympäristöriskien vähentäminen. Ilmastonmuutoksen hillitseminen on kuitenkin mittakaavaltaan niin suuri haaste, että ihmiset ovat sen tiedostaessaan jo alkaneet vaatia tuotekohtaista ilmastotietoa ja yritykset sitä tuottaa. Valiokunta katsoo, että Suomen tulee osallistua aktiivisesti hiilijalanjälkimerkkien ja muiden ilmastomerkkien ja näiden edellyttämien standardien ja tietojärjestelmien kansainväliseen kehitystyöhön ja pyrkiä sitä kautta vaikuttamaan myös muiden keskeisten haittavaikutusten tunnistamiseen.

7 Yhteenveto

Valiokunta toteaa lopuksi, että ilmasto- ja energiastrategian tulee asettaa riittävän kunnianhimoiset tavoitteet energiatehokkuuden parantamiseksi ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi siten, että strategia muodostaa luontevan kehityspolun pitkän ajan selonteossa kuvattavien, radikaalien päästövähennysten ja rakenteellisten muutosten aikaansaamiseksi vuoteen 2050 mennessä. Uusimman tutkimustiedon perusteella toimia on saatava käyntiin mahdollisimman nopeasti. Valiokunta korostaa, että taantumasta riippumatta toimenpiteet päästövähennystavoitteiden saavuttamiseksi tulee toteuttaa etupainotteisesti, sillä todennäköisesti tavoitteet tulevat lähivuosina vain tiukkenemaan.

Valiokunta katsoo myös, että strategian lähtökohtana olevat energiankulutus- ja päästöolettamat sekä päästötavoiteolettamat saattavat muuttua varsin nopeasti. Tämä riippuu siitä, jääkö sähkönkulutus talouden taantuman jälkeen pysyvästi alemmalle tasolle vai lähteekö se entiseen tapaan jälleen kasvuun. Uusiutuvan energian tavoitteen saavuttamiseen vaikuttaa myös metsäteollisuuden käynnissä oleva rakennemuutos.

Strategia ei sisällä kaikkia tarvittavia konkreettisia toimenpiteitä päästövähennysten ja energiatehokkuustavoitteen saavuttamiseksi, koska niiden yksityiskohtainen viimeistely on vielä eri työryhmissä ja toimikunnissa kesken. Toimenpiteiden vaikuttavuuden ja ympäristövaikutusten arviointi ei siten ole vielä mahdollista.

Lisäksi on mahdollista, että YK:n ilmastosopimuksen Kööpenhaminan kokouksessa joulukuussa 2009 sovitaan kansainvälisesti mahdollisimman kattavasta sopimusjärjestelystä ja EU:n siirtymisestä 20 prosentin päästövähennystavoitteesta tiukempaan 30 prosentin tavoitteeseen. Päästövähennystavoitteen tiukentaminen 20 prosentista 30 prosenttiin on niin suuri muutos, että se merkitsee käytännössä huomattavia muutostarpeita myös kansalliseen ilmastostrategiaan.

Valiokunta katsoo edelliseen viitaten, että strategian toteutus edellyttää tarkkaa seurantaa ja mahdollisesti huomattavasti nopeampaa tarkistamistarvetta kuin strategiassa esitetään. Valiokunta katsookin, että eduskunnan tulee saada selvitys taantuman ja teollisuuden rakennemuutoksen vaikutuksista strategian peruslähtökohtiin ja sähkönkulutuksen kehittymiseen. Selvitys on tarpeen myös päästövähennystavoitteiden toteutumisesta ja tarvittavista lisätoimenpiteistä mahdollisen tiukentuvan päästövähennystavoitteen saavuttamiseksi.

Edellä esitettyyn viitaten valiokunta esittää talousvaliokunnalle, että se esittää mietinnössään:

- ilmastopolitiikan ympäristövaikutusten arvioinnin syventämisen ja vaikutusten seurannan sekä ilmastopolitiikan eri ohjauskeinojen vaikuttavuuden selvittämisen käynnistämistä,

- hallinnonalojen välisen koordinaation vahvistamistarpeen arvioimista kokonaisvaltaisen ilmastopolitiikan toteuttamiseksi ja

- edellyttää, että eduskunta saa selvityksen taantuman ja teollisuuden rakennemuutoksen vaikutuksista strategian peruslähtökohtiin ja sähkönkulutuksen kehittymiseen sekä päästövähennystavoitteiden toteutumisesta ja tarvittavista lisätoimenpiteistä mahdollisen tiukentuvan päästövähennystavoitteen saavuttamiseksi.