Perustelut
Valiokunta toteaa, että saimaannorppa on norpan erittäin
uhanalainen alalaji, joka elää ainoastaan Saimaalla.
Saimaannorpan talvikanta vuoden 2009 lopussa oli arviolta vain 260
yksilöä. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto
IUCN on luokitellut vuonna 2009 saimaannorpan äärimmäisen
uhanalaiseksi lajiksi. Myös Suomen kansallisessa luokituksessa
saimaannorppa on korkeimmassa uhanalaisuusluokassa eli äärimmäisen
uhanalainen. Määritelmän mukaan edellä mainittu
uhanalaisuusluokitus tarkoittaa, että lajiin kohdistuu äärimmäisen
suuri välitön uhka hävitä luonnosta.
Valiokunta huomauttaa, että Suomi on sitoutunut saimaannorpan
suojeluun usean kansainvälisen sopimuksen kautta. Bernin
sopimuksen (Yleissopimus Euroopan luonnonvaraisen kasviston ja eläimistön
sekä niiden elinympäristön suojelusta
1979) liitteessä II mainitaan saimaannorppa. Sopimus sitouttaa
allekirjoittaneen valtion huolehtimaan liitteessä luetteloiduista
lajeista. Euroopan unionin luontodirektiivissä saimaannorppa
on luokiteltu lajiksi, joka tarvitsee tiukkaa suojelua (92/43/ETY,
liite II ja IV). Luontodirektiivin velvoitteiden täytäntöön
panemiseksi Suomen tavoitteena tulee saimaannorpan osalta olla lajin
suotuisan suojelun tason saavuttaminen.
Saimaannorpan suojelustrategiassa vuosille 2009—2011
on määritelty saimaannorpan suojelutavoitteet.
Suojelustrategian päätavoitteena on saimaannorpan
suotuisan suojelutason saavuttaminen, jolloin se pystyy pitkällä aikavälillä säilymään
elinvoimaisena kantana kaikilla esiintymisalueillaan ja myös
levittäytymään takaisin aikaisemmille
esiintymisalueilleen. Välitavoitteena on saimaannorppakannan
kasvattaminen siten, että kanta kasvaa nykyisestä 260
yksilöstä vähintään
400 yksilöön vuoteen 2020 mennessä. Valiokunta
pitää välttämättömänä,
että suojelustrategian tavoitteiden saavuttamiseksi käytännön
toimia saimaannorpan suojelemiseksi tehostetaan pikaisesti. Muussa
tapauksessa suojelustrategian tavoitteiden saavuttaminen ei ole mahdollista.
Saimaannorppakannan seurannan systemaattinen kehittäminen
on aloitettu jo vuonna 1979, joten saimaannorppakannan kuolleisuutta,
kuolinsyitä ja kannan koon muutoksia kuvaavat aikasarjat
ovat varsin pitkiä. Valiokunta toteaa, että seurantaa
on tehty samoilla menetelmillä pitkään,
joten kannanarvioinnin luotettavuus on erittäin korkealla
tasolla. Valiokunta pitää tärkeänä saimaannorppakannan
seurannan ja tutkimuksen jatkamista, samalla Metsähallituksen korkealaatuisen
saimaannorppatutkimuksen resurssit tulee turvata.
Saimaannorppakannan kasvu oli vuosina 1990—2006 noin
2,6 prosenttia vuodessa. Valiokunta toteaa, että norppakannan
myönteinen kehitys on viimeisen viiden vuoden aikana kuitenkin
pysähtynyt ja syntyvyys on vähentynyt merkittävästi.
Kahtena peräkkäisenä lämpimänä talvena
2007 ja 2008 ilmeisesti lumen puute haittasi norppien lisääntymistä.
Vuonna 2009 syntyneiden saimaannorppien määrä oli
myös poikkeavan alhainen, mutta varsinaista syytä heikolle
kuuttituotolle ei ole löydetty. Syntyvyyden alentuminen
merkitsee samalla myös kannan ikärakenteen muuttumista
epäedulliseen suuntaan, mikä vaikuttaa pitkällä aikavälillä kantaa
heikentävästi.
Keskeisimmät saimaannorppakantaa uhkaavat tekijät
ovat ilmaston lämpeneminen, kalanpyydyskuolleisuus, kannan
esiintymisalueiden hajanaisuus ja lisääntymisen
häiriintyminen. Ilmastonmuutos ja siitä johtuva
pesintä- ja lisääntymisolojen heikentyminen
muodostavat uhkatekijän, jolla on keskeinen vaikutus jäästä ja
lumesta riippuvaiseen saimaannorppakantaan. Tutkimusten mukaan ympäristömyrkyillä
ja
Saimaan juoksutuksilla ei 2000-luvulla havaittu olevan vaikutusta
kannan kehitykseen.
Ilmastonmuutokseen liittyviin norppakannalle haitallisiin tekijöihin
ei voida vaikuttaa lyhyellä aikavälillä.
Saimaannorpan suojelun kannalta kalastusrajoituksina toteutettavat
suojelutoimenpiteet nousevat leutojen talvien heikentämien
pesintäolosuhteiden vuoksi entistä keskeisemmiksi
tekijöiksi. Saimaannorpan verkkokalastuksen sivusaaliina
tapahtuvan kuolevuuden pienentäminen nopeasti onkin välttämätöntä, jotta
kanta voidaan säilyttää ja kääntää kasvuun. Saimaannorpan
pyydyskuolleisuutta on viime vuosina pyritty vähentämään
Metsähallituksen ja osakaskuntien välisillä keväistä verkkokalastusta
koskevilla vapaaehtoisilla rajoitussopimuksilla sekä maa-
ja metsätalousministeriön asetuksella, jossa on
annettu teknisiä määräyksiä pyydysten
rakenteesta ja kielletyistä kalastusmenetelmistä.
Vapaaehtoisten keväisiä verkkokalastuskieltoja
koskevien sopimusten tekeminen Metsähallituksen ja osakaskuntien
välillä on lisääntynyt viimeisen
vuoden aikana erittäin nopeasti, mitä on pidettävä myönteisenä kehityssuuntana. Verkkokalastusta
koskevan kevätrajoitusalueen pinta-ala on tällä hetkellä jo
yli 1 500 km2. Valiokunta katsoo, että sopimusalueen
kasvamisesta huolimatta nykyinen kalastuskieltoalue ei ole riittävän
kattava ja yhtenäinen. Metsähallituksen uusimman
arvion mukaan Saimaalla on yli 2 100 km2 kuuttien
elinaluetta. Yksityisten vesialueiden osakaskuntien päätöksentekojärjestelmiin
on liittynyt ongelmia, eikä osa osakaskunnista ole lainkaan
järjestäytynyt. Näiden seikkojen vuoksi
sopimusneuvottelut Metsähallituksen ja osakaskuntien välillä eivät
ole kaikilta osin onnistuneet, joten kalastuskieltoalueeseen on
jäänyt aukkopaikkoja.
Vapaaehtoisia toimenpiteitä vuorovaikutteisesti tehostamalla
sekä kattavalla neuvonnalla ja tiedotuksella voidaan myös
vaikuttaa paikallisten asukkaiden, kalastajien ja veneilijöiden
positiiviseen suhtautumiseen norpan suojelussa. Valiokunta pitää tärkeänä,
että eri asianosaistahojen yhteistyönä pyritään
lisäksi aktiivisesti kehittämään
kalastusta siihen suuntaan, että kaikki saimaannorppakuolemat
pyydyksiin vähenevät myös muina vuodenaikoina
kuin keväällä.
Valiokunta korostaa, että saimaannorpan säilymisen
kannalta erityisesti keväisten verkkokalastuskieltoalueiden
tulee olla yhtenäisiä ja nykyistä kattavampia.
Parhaille kuuttialueille tulee saada luotua yhtenäiset
suoja-alueet, koska kuuttien elinpiirit ovat usein päällekkäisiä.
Lisäksi keskeistä on saada verkkokalastusvuorokausien
kokonaismäärä keväällä vähäisemmäksi
ja edistää muinakin vuodenaikoina verkkokalastukselle
vaihtoehtoisia pyyntimuotoja. Tarvitaan sekä uusia pyydysteknisiä ratkaisuja
että tutkimukseen perustuvaa kalastuksensäätelyn kehittämistä.
Lakiehdotus kalastuslain muuttamisesta liittyy luontodirektiivin
kansalliseen täytäntöönpanoon
erityisesti direktiivin 12 artiklan 4 kohdan osalta. Kyseinen artikla
edellyttää jäsenvaltioita ottamaan käyttöön
tarvittavia suojelutoimenpiteitä sen varmistamiseksi, että artiklassa
tarkoitetun direktiivin liitteessä IV a mainitun lajin, kuten
saimaannorppa, tahattomalla pyydystämisellä ja
tappamisella ei ole merkittävää kielteistä vaikutusta
tähän lajiin. Luontodirektiiviin sisältyvät
tahatonta pyydystämistä ja tappamista koskevat
säännökset liittyvät suoraan
kalastukseen, ja niiden tehokas toteuttaminen edellyttää huomioon
ottamista luonnonsuojelulain lisäksi myös kalastuslaissa.
Valiokunta korostaa, että ehdotetulla muutoksella vahvistetaan
luonnonsuojelullisten näkökohtien toteutumista
kalastuslaissa sekä tehostetaan luontodirektiivin kansallista
täytäntöönpanoa.
Lakiehdotuksen tarkoituksena on mahdollistaa erityisesti saimaannorpan
suojelemiseksi välttämättömien
kalastusrajoitusten säätäminen. Valtioneuvoston
asetuksella voidaan enintään viiden vuoden määräajaksi
kieltää tietynlaisen pyydyksen tai kalastustavan
käyttäminen tietyllä vesialueella, jos
alueella esiintyvän, luonnonsuojelulain nojalla uhanalaiseksi
määritellyn eläinlajin säilyminen
sitä edellyttää. Kalastuslakiin ehdotetaan
lisättäväksi myös säännös,
jonka nojalla maa- ja metsätalousministeriö voi
antaa määräaikaisia kalastusrajoituksia,
kuten lyhyitä ajallisia pyydysrajoituksia sekä pyydysten
rakennetta koskevia määräyksiä.
Valiokunta kiirehtii saimaannorppaa koskevan suojelun tehostamista,
koska kanta on supistunut erittäin uhanalaiselle tasolle
ekologisten turvarajojen alapuolelle. Valiokunta pitääkin uhanalaisten
lajien suojelua koskevan kalastuslain muutoksen säätämistä erittäin
kiireellisenä asiana. Tämän vuoksi voidaan
pitää hyväksyttävänä myös
ehdotetun tavanomaisesta poikkeavan korvaussäännöksen
sisällyttämistä lakiin. Valiokunta huomauttaa
lisäksi, että Suomen kalalajeista vain osaan sovelletaan
luonnonsuojelulakia, joten esimerkiksi uhanalaisen nieriän suojelu
ei ole mahdollista ehdotetun säännöksen nojalla.
Kalastuslain kokonaisuudistuksen yhteydessä tuleekin
selvittää, tulisiko kalastusrajoitusten antamisvaltuutta
laajentaa myös muihin kuin pelkästään
luonnonsuojelulain nojalla uhanalaiseksi määriteltyihin
eläinlajeihin.
Valiokunta toteaa, että lakiehdotus mahdollistaa nopeiden
verkkokalastusta koskevien kieltojen antamisen, joten norppakannan
muutoksiin on mahdollista reagoida nykyistä tehokkaammin
ja nopeammin. Tämä on erityisen tarpeellista saimaannorppakantaan
kohdistuvien suurien uhkien torjumiseksi ja lajin kannankehityksen
kääntämiseksi nopeasti myönteisempään suuntaan
suojelustrategian mukaisesti. Valiokunta toteaa, että EU-komissio
on lähettänyt Suomelle ensimmäisen virallisen
huomatuksen saimaannorpan suojelun riittämättömyydestä. Lakiehdotus
on siten monilla tavoin hyvin tärkeä saimaannorpan
suojelun varmistamiseksi ja lajiin jo aikaisemmin kohdistettujen
merkittävien suojelupanostusten tulosten turvaamiseksi. Valiokunta
korostaa, että lakiehdotukseen sisältyvää asetuksenantovaltuutta
tulee käyttää nopeasti, jos vapaaehtoisten
sopimusten kautta suojelu ei muodostu riittävän
kattavaksi.