Asia
Valtioneuvosto on antanut eduskunnalle selonteon valtiontalouden
kehyksistä vuosille 2014—2017 (VNS 3/2013
vp) ja selonteon edellä mainitun valtioneuvoston
selonteon täydentämisestä (VNS
4/2013 vp).
Valiokuntakäsittely
Valtiovarainvaliokunta on antanut asioista yhteisen mietinnön
(VaVM 9/2013 vp).
Päätös
Eduskunta on
hyväksynyt selontekojen johdosta mietinnön
mukaisen kannanoton:
1. Eduskunta edellyttää, että hallitus
selkiyttää suunnitelmiaan julkistalouden tasapainottamiseksi
keskipitkällä aikavälillä.
2. Eduskunta edellyttää, että hallitus
kiirehtii rakenteellisia toimia, joilla kurotaan umpeen kestävyysvajetta
työllisyysastetta nostamalla. Tällöin
pääpaino on kiinnitettävä niihin
työikäisiin väestöryhmiin, joiden
työllisyys on nyt muuta väestöä selvästi
matalampaa. Hallituksen tulee myös arvioida mahdollisimman
pikaisesti uusia toimia työn tarjonnan lisäämiseksi
sosiaalisesti vastuullisella tavalla.
3. Eduskunta edellyttää, että hallitus
kiinnittää vakavaa huomiota pitkittyvästä taantumasta
johtuviin sosiaalisiin ongelmiin eriarvoisuuden ja syrjäytymiskehityksen
pysäyttämiseksi ja työttömyyden torjumiseksi.
4. Eduskunta edellyttää, että hallitus
selkeyttää vastuusuhteita nuorisotakuun
toteuttamisessa ja pitää huolta siitä,
että nuorelle todella tarjotaan työ- tai opiskelupaikka
tai muuta vastaavaa työllistävää toimintaa.
Suhdanne- ja työllisyyskehityksen niin vaatiessa
hallituksella on oltava valmiutta lisätä nuorisotakuun
toteuttamiseen suunnattuja voimavaroja.
5. Eduskunta edellyttää, että sosiaali-
ja terveysministeriön hallinnonalan sektoritutkimukseen
kohdistuvia säästöjä arvioidaan
uudelleen ja etsitään mm. menoja uudelleen kohdentamalla
tavat, joilla toiminta voi jatkua vaurioitta ja tutkimuslaitokset
pystyvät säilyttämään
osaavan henkilökuntansa.
6. Eduskunta edellyttää, että kunta-
ja sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksessa arvioidaan kaikille
kansalaisille ulottuvien palveluiden ohella erittäin
huolellisesti uudistuksen taloudelliset vaikutukset analyyttisesti
kaikkien toimenpiteiden osalta. Uudistuksessa tavoite
on kestävyysvajeen supistaminen ja uudistusta on arvioitava
myös siitä lähtökohdasta.
7. Eduskunta edellyttää, että raskaan
liikenteen massojen ja mittojen korotuksen vaikuttavuus, hyödyt
ja aikataulu arvioidaan uudelleen.
8. Eduskunta edellyttää, että hallitus
vuoden 2014 kevään kehysriihessä arvioi eläkejärjestelmän
uudistamista koskevaa selvitystä, jonka laatimiseen hallitus
on sitoutunut EU 2020 -strategian mukaisessa kansallisessa toimintaohjelmassa.