sellaisina kuin niistä ovat 39 ja 40 § laissa
1447/2001, sekä
4 §
Erityiset edellytykset uuden kunnan perustamisessa ja kunnan
lakkauttamisessa
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Uuden kunnan perustamista tai kuntien lukumäärän
vähenemistä merkitsevä kuntajaon muutos
voidaan tehdä myös, jos minkään
asianomaisen kunnan valtuusto ei sitä vastusta tai jos
8 §:n 2 ja 4 momentissa tarkoitettu kuntajakoselvittäjän
ehdotus on saanut kunnallisessa kansanäänestyksessä enemmistön
kannatuksen kaikissa asianomaisissa kunnissa. Jos vain joku asianomainen
kunta on vastustanut kuntajaon muutosta, muutos voidaan tehdä,
jos kuntajakoselvittäjän ehdotus on saanut enemmistön
kannatuksen tällaisessa kunnassa järjestetyssä kunnallisessa
kansanäänestyksessä.
9 §
Hallinnon ja palvelujen järjestämissopimus
Jos kuntajaon muutos merkitsee uuden kunnan perustamista tai
kuntien lukumäärän vähenemistä,
asianomaisten kuntien tulee sopia hallinnon ja palvelujen järjestämisestä muutoksen
kohteena
olevalla alueella, ja sopimukseen on liitettävä suunnitelma,
miten kuntien palvelurakenteita sovitetaan yhteen taloudellisuuden
ja tehokkuuden parantamiseksi. Sopimusta on noudatettava kuntajaon
muutoksen voimaantulosta lukien viiden seuraavan vuoden ajan, jollei
ole sovittu lyhyemmästä ajasta tai jolleivät
olosuhteet ole muuttuneet siten, ettei sopimuksen noudattaminen
ole mahdollista.
Hallinnon ja palvelujen järjestämissopimus
ja suunnitelma on liitettävä asianomaisten kuntien 6 §:n
1 momentin mukaiseen kuntajaon muutosta koskevaan esitykseen. Jos
kuntajaon muutos tehdään 4 §:n 2 momentin
perusteella, asianomaisten kuntien on laadittava 1 momentin mukainen
sopimus ja suunnitelma ennen kuntajaon voimaantuloa sekä toimitettava
ne sisäasiainministeriölle.
38 §
Laskennallinen yhdistymisavustus
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos yhdistymisavustuksen maksukauden aikana kuntajakoa muutetaan
siten, että kunnat olisivat oikeutettuja uuteen laskennalliseen
yhdistymisavustukseen, yhdistymisavustusta jo saavan kunnan asukaslukua
ei oteta huomioon yhdistymisavustusta määrättäessä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
39 §
Valtionosuuksien vähenemisen korvaaminen
Jos 38 §:ssä tarkoitettu kuntajaon muutos
vähentää asianomaisten kuntien valtionosuuksia, kunnille
myönnetään vähennyksen johdosta kuntajaon
muutoksen voimaantulovuotena ja sitä seuraavina neljänä vuotena
valtionosuuksien vähenemisen korvausta.
Kuntajaon muutoksen voimaantulovuodelta maksettavan korvauksen
määrä lasketaan vertaamalla muutoksen
kohteena oleville kunnille muutosta edeltävänä vuotena
myönnettyjä yleistä valtionosuutta, verotuloihin
perustuvaa valtionosuuksien tasausta ja tehtäväkohtaisia
käyttökustannusten valtionosuuksia niihin vastaaviin
valtionosuuksiin, jotka kunnille maksettaisiin sellaisen kuntajaon
muutoksen perusteella, joka olisi toteutettu samana vuonna. Laskelman tekee
sisäasiainministeriö kuntien valtionosuuslaissa
(1147/1996) tarkoitettujen asianomaisten ministeriöiden
antamien tietojen perusteella. Ensimmäisenä voimaantulovuotta
seuraavana vuotena korvauksen määrä on
80, toisena 60, kolmantena 40 ja neljäntenä 20
prosenttia voimaantulovuoden määrästä.
Vuonna 2006 voimaan tulevissa kuntajaon muutoksissa korvauksen
määrä lasketaan vertaamalla kuntajaon
muutoksen voimaantulovuodelle kuntien valtionosuuslain 16 §:n
2 momentin perusteella kunnalle päätettyjä yleistä valtionosuutta,
verotuloihin perustuvaa valtionosuuksien tasausta ja tehtäväkohtaisia
käyttökustannusten valtionosuuksia niihin vastaaviin
valtionosuuksiin, jotka kunnille olisi erikseen myönnetty,
jos kuntajaon muutosta ei olisi toteutettu tänä samana
vuonna. Jos tällöin valtionosuuksien vähenemisen
ja siitä maksettavan valtionosuuksien vähenemisen
korvauksen erotus on kuntajaon muutoksen voimaantulovuotena
ja sitä seuraavina neljänä vuotena yhteensä enemmän
kuin 400 000 euroa, tämän ylittävä määrä maksetaan kunnalle
vuosittain tasaerinä voimaantuloa seuraavana neljänä vuotena.
Silloin kun korvausta saa useampi kuin yksi kunta, korvaus jaetaan
kuntien kesken asukaslukujen suhteessa. Kuntien asukaslukujen perusteena
pidetään väestötietolain mukaisia
kuntajaon voimaantulovuotta edeltävän
vuoden väestötietoja.
Sisäasiainministeriö maksaa korvaukset yhdistymisavustusten
yhteydessä.
40 §
Investointi- ja kehittämishankkeiden tuki
Sisäasiainministeriö voi myöntää kunnille vuosien
2006—2009 alusta voimaan tulevan 38 §:ssä tarkoitetun
kuntajaon muutoksen edistämiseksi tukea sellaisiin investointi-
ja kehittämishankkeisiin, joilla pyritään
taloudellisuuden ja tehokkuuden parantamiseen sovittamalla yhteen
kuntien palvelurakenteita tai vahvistamaan elinkeinopohjaa. Investointi-
ja kehittämishankkeiden tuki voi olla enintään
1 700 000 euroa kuntajaon muutosta kohden.
Kuntien on haettava investointi- ja kehittämishankkeiden
tukea erikseen kuntajaon muutosta koskevan esityksensä yhteydessä tai
4 §:n 2 momentin perusteella tehtävässä kuntajaon muutoksessa
kuukauden kuluttua valtioneuvoston kuntajaon muutosta tarkoittavasta
päätöksestä.
Jos kunnat hakevat investointi- ja kehittämishankkeiden
tukea sellaiseen 1 momentissa tarkoitettuun hankkeeseen, johon muu
viranomainen voi myöntää valtionosuutta
tai -avustusta muun lain nojalla tai valtion talousarviossa muuhun
tarkoitukseen osoitetuista määrärahoista,
sisäasiainministeriön tulee ennen tuen myöntämistä kuulla
tätä viranomaista.
Sisäasiainministeriö päättää tuen
maksamisesta sen jälkeen, kun valtioneuvosto on päättänyt
kuntajaon muutoksesta.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä huhtikuuta
2005.
Lakia sovelletaan ensimmäisen kerran sellaisiin kuntajaon
muutoksiin, jotka tulevat voimaan 1 päivänä tammikuuta
2006.
Lain 9 §:ää sovelletaan kuitenkin
sellaisiin kuntajaon muutoksiin, jotka tulevat voimaan 1 päivänä tammikuuta
2007.
Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon
edellyttämiin toimenpiteisiin.