1 luku
Yleiset säännökset
1 §
Asema
Maanpuolustuskorkeakoulu on puolustusvoimiin kuuluva sotatieteellinen
korkeakoulu.
Maanpuolustuskorkeakoulu on puolustusvoimain komentajan alainen.
Pääesikunnan toimivallasta Maanpuolustuskorkeakoulua
koskevassa asiassa säädetään
tässä laissa sekä puolustusvoimista annetussa
laissa (551/2007).
Maanpuolustuskorkeakoulun sisäisestä sotilaallisesta
järjestyksestä säädetään
puolustusvoimista annetun lain 30 §:ssä.
2 §
Tehtävät
Maanpuolustuskorkeakoulun tehtävänä on edistää sotatieteellistä tutkimusta
ja antaa tutkimukseen ja alan parhaisiin käytäntöihin
perustuvaa sotatieteellistä opetusta sekä kasvattaa
opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa. Maanpuolustuskorkeakoulu
johtaa sotilaslaitoksissa ja rajavartiolaitokseen kuuluvassa Raja-
ja merivartiokoulussa annettavaa sotatieteiden kandidaatin ja sotatieteiden
maisterin tutkintoihin sisältyvää opetusta.
Tehtäviään hoitaessaan Maanpuolustuskorkeakoulu
toimii vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten yhteiskunnallista
vaikuttavuutta.
Puolustushaarat ja rajavartiolaitos ohjaavat upseerin virkaan
vaadittavia sotilasammatillisia opintoja. Sotilasammatillista opetusta
annetaan puolustusvoimien puolustushaara-, aselaji- ja toimialakouluissa
sekä rajavartiolaitoksen Raja- ja merivartiokoulussa. Sotilasammatillisia
opintoja voidaan järjestää myös
Maanpuolustuskorkeakoulussa.
Pääesikunta vahvistaa Maanpuolustuskorkeakoulun
opetuksen yleiset tavoitteet ja sovittaa yhteen Maanpuolustuskorkeakoulun
opetuksen puolustusvoimien muun koulutuksen kanssa.
3 §
Arviointi
Maanpuolustuskorkeakoulu arvioi koulutustaan ja tutkimustaan
sekä niiden vaikuttavuutta ja osallistuu ulkopuoliseen
toimintansa arviointiin.
Maanpuolustuskorkeakoulu julkistaa järjestämänsä arvioinnin
tulokset.
2 luku
Opetus
4 §
Opetuksen julkisuus
Maanpuolustuskorkeakoulun sotatieteellinen opetus on julkista,
jollei viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetusta laista (621/1999) muuta
johdu. Lisäksi Maanpuolustuskorkeakoulun rehtori voi rajoittaa
pääsyä opetusta seuraamaan palvelusturvallisuuden
varmistamiseksi, opetustilojen rajallisuuden vuoksi tai muusta vastaavasta
perustellusta syystä.
5 §
Opetuksen maksuttomuus
Tutkintoihin johtava opetus on opiskelijalle maksutonta.
Muussa koulutuksessa voidaan periä maksuja valtion
maksuperustelaissa (150/1992) säädettyjen
perusteiden mukaan.
6 §
Tutkinnot
Maanpuolustuskorkeakoulussa voidaan suorittaa:
1) sotatieteiden kandidaatin tutkinto, joka on alempi
korkeakoulututkinto;
2) sotatieteiden maisterin tutkinto, joka on ylempi
korkeakoulututkinto;
3) yleisesikuntaupseerin tutkinto ja sotatieteiden
tohtorin tutkinto, jotka ovat jatkotutkintoja.
Maanpuolustuskorkeakoulussa suoritettavien tutkintojen tavoitteista
ja laajuudesta, opintojen rakenteesta sekä opetuksen järjestämisestä säädetään
tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.
7 §
Täydennyskoulutus ja muu koulutus sekä opetus
Maanpuolustuskorkeakoulussa voidaan järjestää sotatieteellistä täydennyskoulutusta
ja muuta koulutusta sekä antaa sotilasammatillista opetusta.
8 §
Opetus- ja tutkintokieli
Opetus- ja tutkintokieli on suomi.
Opiskelijalla on oikeus käyttää opiskelijavalinnassa
ja kokeissa joko suomen tai ruotsin kieltä. Opinnäyte
laaditaan joko suomen tai ruotsin kielellä.
Maanpuolustuskorkeakoulu voi päättää,
että opetusta voidaan antaa ja opinnäyte laatia
myös muulla kielellä.
3 luku
Hallinto ja organisaatio
9 §
Organisaatio
Maanpuolustuskorkeakouluun kuuluu esikunta, osastoja, ainelaitoksia
ja muita yksiköitä.
Maanpuolustuskorkeakoulun jakaantumisesta osastoihin, ainelaitoksiin
tai muihin yksiköihin määrätään
tarkemmin Maanpuolustuskorkeakoulun johtosäännössä.
10 §
Rehtori
Rehtori johtaa, ohjaa ja valvoo Maanpuolustuskorkeakoulun toimintaa.
Rehtori ohjaa myös muualla kuin Maanpuolustuskorkeakoulussa
toimeenpantavaa sotatieteellisiin tutkintoihin sisältyvää opetusta
johtosäännössä tarkemmin määrättävällä tavalla.
Maanpuolustuskorkeakoululle kuuluvat asiat ratkaisee
rehtori, jollei tässä tai muussa laissa toisin
säädetä. Työjärjestyksessä voidaan
rehtorin toimivaltaan kuuluva asia antaa Maanpuolustuskorkeakoulun
muun virkamiehen ratkaistavaksi, jos se on Maanpuolustuskorkeakoulun kannalta
merkitykseltään vähäinen ja
koskee:
1) henkilöstöhallintoa sekä muuta
sisäistä hallintoa;
2) lausunnon tai selvityksen antamista tai esityksen
tekemistä; tai
3) sisäisiä määräyksiä,
jollei toimivalta niiden antamiseen tule laista.
Rehtorilla on oikeus ottaa ratkaistavakseen johtosäännössä tai
työjärjestyksessä jonkun muun virkamiehen
ratkaistavaksi määrätty asia.
11 §
Opintotukilautakunta
Maanpuolustuskorkeakoulussa on opintotukilautakunta. Lautakunnan
asettamisesta, kokoonpanosta ja tehtävistä säädetään
opintotukilaissa (65/1994). Opintotukilautakunnan opiskelijajäsenet
nimeää oppilaskunta.
12 §
Monijäseniset hallintoelimet
Maanpuolustuskorkeakoulussa voi olla valmistelevia ja neuvoa-antavia
monijäsenisiä hallintoelimiä.
Edellä mainittujen hallintoelinten kokoonpanosta ja
tehtävistä määrätään
työjärjestyksessä.
13 §
Henkilöstö
Maanpuolustuskorkeakoulun henkilöstö on puolustusvoimien
viroissa. Maanpuolustuskorkeakoulussa voi olla myös työsuhteessa
olevaa henkilöstöä. Virkojen kelpoisuusvaatimuksista säädetään
erikseen.
4 luku
Opiskelijavalinnat
14 §
Opiskelijaksi ottaminen
Opiskelija otetaan suorittamaan sotatieteiden kandidaatin ja
sotatieteiden maisterin tutkintoa, jompaakumpaa mainituista tutkinnoista
tai jatkotutkintoa. Opiskelijan, joka valitaan suorittamaan upseerin
virkaan johtavia opintoja, on sotatieteiden kandidaatin tai sotatieteiden
maisterin tutkinnon lisäksi suoritettava 2 §:n
3 momentissa tarkoitetut sotilasammatilliset opinnot.
Opiskelijat ottaa Maanpuolustuskorkeakoulu. Pääesikunta
ottaa kuitenkin ulkomaalaiset opiskelijat.
Opiskelijavalinta järjestetään valinta-
ja soveltuvuuskokeiden avulla. Soveltuvuuskokeeseen osallistuvat
upseerin virkaan vaadittaviin opintoihin hakevat. Valinta- ja soveltuvuuskokeen
perusteista päättää pääesikunta
ja niiden järjestämisestä Maanpuolustuskorkeakoulu.
Jos Maanpuolustuskorkeakoulu opiskelijoiden määrän
rajoittamisen vuoksi ei voi ottaa koulutukseen kaikkia hakijoita,
hakijoihin on sovellettava yhdenmukaisia valintaperusteita.
Opiskelija voi ottaa samana lukuvuonna vastaan vain yhden korkeakoulututkintoon
johtavan opiskelupaikan.
15 §
Täydentävät opinnot sotatieteiden
maisterin tutkinnon suorittamiseksi
Jos sotatieteiden maisterin tutkintoa suorittamaan otettu on
suorittanut alemman korkeakoulututkinnon muualla kuin Maanpuolustuskorkeakoulussa,
häneltä voidaan edellyttää koulutuksessa
tarvittavien valmiuksien saavuttamiseksi täydentäviä opintoja.
16 §
Kelpoisuus korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin sekä upseerin
virkaan johtaviin opintoihin asetettavat lisävaatimukset
Kelpoinen opiskelijaksi sotatieteellisiin opintoihin, jotka
johtavat pelkästään alempaan tai sekä alempaan
että ylempään korkeakoulututkintoon,
on henkilö, joka on suorittanut ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetussa
laissa (672/2005) tarkoitetun tutkinnon tai saanut ulkomaisen
koulutuksen, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin
korkeakouluopintoihin tai jolla Maanpuolustuskorkeakoulu toteaa
muutoin olevan opintoja varten vastaavat tiedot ja valmiudet.
Kelpoinen opiskelijaksi sotatieteellisiin opintoihin, jotka
johtavat pelkästään ylempään
korkeakoulututkintoon, on henkilö, joka on suorittanut
soveltuvan alemman korkeakoulututkinnon, soveltuvan ammattikorkeakoulututkinnon tai
soveltuvan ulkomaisen koulutuksen, joka asianomaisessa
maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin taikka
jolla Maanpuolustuskorkeakoulu toteaa muutoin olevan opintoja varten
riittävät tiedot ja valmiudet.
Upseerin virkaan johtaviin opintoihin otettavalta
vaaditaan lisäksi, että henkilö on:
1) Suomen kansalainen;
2) ennen opintojen aloittamista saanut reservin upseerin
koulutuksen;
3) terveydentilaltaan ja muutoin puolustusvoimien tai
rajavartiolaitoksen tehtävien asianmukaisen hoitamisen
kannalta sopiva;
4) enintään 26-vuotias, lentäjäksi
koulutettava kuitenkin enintään 23-vuotias.
Maanpuolustuskorkeakoulun rehtori voi muualla aikaisemmin
suoritetun tutkinnon tai muiden opintojen vuoksi taikka muusta vastaavasta
erityisestä syystä myöntää poikkeuksen 3 momentin
4 kohdassa säädetystä vaatimuksesta.
17 §
Kelpoisuus jatkotutkintoon johtaviin opintoihin
Kelpoinen opiskelijaksi opintoihin, jotka johtavat yleisesikuntaupseerin
tutkintoon, on henkilö, joka on suorittanut sotatieteiden
maisterin tutkinnon Maanpuolustuskorkeakoulussa. Erityisistä syistä voidaan
yleisesikuntaupseerin tutkintoa suorittamaan hyväksyä hakija,
jolla on muussa korkeakoulussa suoritettu soveltuva ylempi korkeakoulututkinto
ja jolla muutoin todetaan olevan opintoja varten riittävät
tiedot ja valmiudet.
Tarvittaessa Maanpuolustuskorkeakoulu voi asettaa jatko-opinnoille
esitietovaatimuksia ja ylemmän korkeakoulututkinnon arvosanoille
vähimmäisvaatimuksia.
Kelpoinen opiskelijaksi opintoihin, jotka johtavat sotatieteiden
tohtorin tutkintoon, on henkilö, joka on suorittanut yleisesikuntaupseerin
tutkinnon. Erityisistä syistä voidaan sotatieteiden tohtorin
tutkintoa suorittamaan hyväksyä hakija, jolla
on Maanpuolustuskorkeakoulussa tai muussa korkeakoulussa suoritettu
soveltuva ylempi korkeakoulututkinto.
18 §
Opiskelijoiden määrän vahvistaminen
Puolustusvoimain komentaja vahvistaa puolustusvoimien toimintasuunnitelmassa
vuosittain tutkintoja suorittamaan ja täydennyskoulutukseen
hyväksyttävien opiskelijoiden määrän. Rajavartiolaitoksen
esikunta vahvistaa rajavartiolaitoksessa palvelua varten hyväksyttävien opiskelijoiden
määrän.
19 §
Opiskelijaksi pyrkivän terveydentilatiedot ja turvallisuusselvitys
Maanpuolustuskorkeakoulu päättää 16 §:n 3 momentin
3 kohdassa tarkoitetuista vaatimuksista. Opiskelijaksi pyrkivän
tulee antaa Maanpuolustuskorkeakoululle opiskelijaksi ottamisen
arvioinnissa tarvittavat terveydentilaansa koskevat tiedot Maanpuolustuskorkeakoulun
määräämällä tavalla.
Maanpuolustuskorkeakoulussa tehtävästä päihdetestauksesta
säädetään 30 §:ssä.
Maanpuolustuskorkeakoulu pyytää opiskelijoiksi
pyrkivistä turvallisuusselvityksistä annetun lain
(177/2002) mukaisen turvallisuusselvityksen.
5 luku
Opiskelijoiden oikeudet ja velvollisuudet
20 §
Opiskelijan ylläpito
Upseerin virkaan vaadittavia sotatieteiden kandidaatin tutkintoon
johtavia ja sotilasammatillisia opintoja suorittavalle annetaan
opiskelun ajaksi maksutta majoitus, muonitus, vaatetus sekä opinto-
ja harjoitusvälineet. Puolustusministeriön asetuksella
voidaan säätää tarkemmin opiskelijan
ylläpidon maksuttomasta toteuttamisesta.
21 §
Päiväraha
Upseerin virkaan vaadittavia sotatieteiden kandidaatin tutkintoon
johtavia ja sotilasammatillisia opintoja suorittavalle opiskelijalle
voidaan suorittaa kustannusten korvauksena päivärahaa,
joka on suuruudeltaan vähintään 46 prosenttia
kulloinkin voimassa olevasta valtion virkamiesten kokopäivärahasta.
Päivärahan rahamäärästä ja
maksamismenettelystä voidaan säätää tarkemmin
puolustusministeriön asetuksella.
22 §
Korvaus palvelusolosuhteista
Upseerin virkaan vaadittavia sotatieteiden kandidaatin tutkintoon
johtavia ja sotilasammatillisia opintoja suorittavalle opiskelijalle
voidaan suorittaa vaativien palvelusolosuhteiden perusteella laskuvarjohyppylisää,
sukellusrahaa ja lentävän henkilöstön
lisää. Vaativien palvelusolosuhteiden perusteella
maksettavien korvausten rahamäärästä ja
maksamismenettelystä voidaan säätää tarkemmin
puolustusministeriön asetuksella.
23 §
Matkustamiskustannusten korvaaminen
Upseerin virkaan vaadittavia sotatieteiden kandidaatin tutkintoon
johtavia ja sotilasammatillisia opintoja suorittavalla opiskelijalla
on oikeus saada vähintään kaksi valtion
kustantamaa matkaa opiskelupaikan ja koti- tai asuinpaikan välillä Suomessa
jokaista täyttä opiskelukalenterikuukautta kohden.
Matkustamiskustannukset korvataan edullisimman julkisen kulkuneuvon
käyttämisestä aiheutuvien kustannusten
mukaisesti. Matkustamiskustannukset ulkomailta ja ulkomaille korvataan
vain, jos opiskelija asuu ulkomailla vakinaisesti. Vastaavalla tavalla
korvataan tutkintoon kuuluvien kotimaan tai ulkomaan komennusmatkojen
matkustamiskustannukset.
Matkustamiskustannusten korvaamisesta ja siihen liittyvistä menettelyistä voidaan
säätää tarkemmin puolustusministeriön
asetuksella.
24 §
Etuuksien verottomuus
Edellä 20—23 §:ssä tarkoitetut
etuudet eivät ole tuloverolaissa (1535/1992) tarkoitettua
veronalaista tuloa.
25 §
Opiskeluaika
Maanpuolustuskorkeakoulun opiskelijan tulee suorittaa tutkintoon
johtavat ja sotilasammatilliset opinnot opetussuunnitelmassa määritellyssä ajassa.
26 §
Opiskelun keskeyttäminen
Maanpuolustuskorkeakoulu voi keskeyttää opiskelijan
hakemuksesta tämän opiskelun määräajaksi.
Maanpuolustuskorkeakoulu voi omasta aloitteestaan keskeyttää opiskelijan
opiskelun kerrallaan enintään yhden vuoden määräajaksi:
1) pitkäaikaisen sairauden vuoksi;
2) jos opiskelija ei kykene suorittamaan opintojaan
hyväksytysti opetussuunnitelman mukaisesti;
3) opiskelijaan kohdistuvan rikostutkinnan ajaksi;
tai
4) muusta 1—3 kohdassa säädettyyn
rinnastettavasta painavasta syystä.
Maanpuolustuskorkeakoulu päättää opiskelijan
aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisesta opiskelijan tullessa
jatkamaan opiskeluaan. Opiskelun enimmäisaikaan ei lasketa
1 momentissa tarkoitettua aikaa, jona opiskelu on keskeytyneenä.
27 §
Opiskeluoikeuden menettäminen
Opiskelija menettää opiskeluoikeuden,
jos hän:
1) on antanut Maanpuolustuskorkeakouluun pyrkiessään
sellaisen väärän tai harhaanjohtavan
tiedon taikka salannut sellaisen itseään koskevan
seikan, joka olisi estänyt hänen valintansa opiskelijaksi;
2) on syyllistynyt opintojen aikana rikokseen, joka
osoittaa sopimattomuutta puolustusvoimien upseerin tai rajavartiolaitoksen
upseerin virkaan taikka on muutoin käyttäytynyt
puolustusvoimien upseerin tai rajavartiolaitoksen upseerin arvolle
sopimattomalla tavalla; rikoksena tai sopimattomana käytöksenä on
pidettävä erityisesti tekoa tai käytöstä,
joka on omiaan vaarantamaan luottamusta puolustusvoimille ja rajavartiolaitokselle
kuuluvien tehtävien rehelliseen, luotettavaan ja oikeudenmukaiseen
hoitoon;
3) kieltäytyy 30 §:ssä tarkoitetusta
päihdetestauksesta tai antaa päihteiden väärinkäytön osoittavan
näytteen;
4) laiminlyö toistuvasti taikka olennaisella
tavalla opetukseen osallistumisen;
5) on toistuvasti taikka olennaisella tavalla rikkonut
Maanpuolustuskorkeakoulun johtosääntöä;
6) ei jatka opiskeluaan 26 §:ssä tarkoitetun määräajan
päätyttyä tai perusteita opiskelun jatkamiselle
ei enää ole; taikka
7) ei ole suorittanut opintojaan opetussuunnitelmassa
määritellyssä enimmäisajassa,
eikä Maanpuolustuskorkeakoulu erityisestä syystä myönnä hänelle
lisäaikaa opintojen loppuun saattamiseen.
Edellä 1 momentin 2 kohtaa sovelletaan ainoastaan
upseerin virkaan johtavia sotatieteellisiä ja sotilasammatillisia
opintoja suorittavaan opiskelijaan. Opiskeluoikeuden menettämisen edellytyksenä 1
momentin 2, 4 ja 5 kohdassa tarkoitetuissa tilanteissa on, ettei
sotilaskurinpitomenettelyssä määrättyä tai
sotilasoikeudenkäyntimenettelyssä tuomittua seuraamusta
ole pidettävä riittävänä.
28 §
Menettely opiskelun keskeyttämistä tai opiskeluoikeuden
menettämistä koskevassa asiassa
Opiskelun keskeyttämisestä ja opiskeluoikeuden
menettämisestä päättää rehtori.
Opiskelun keskeyttämisen tai opiskeluoikeuden menettämisen
syy on ilmoitettava opiskelijalle.
Edellä 1 momentissa tarkoitettu päätös
voidaan panna muutoksenhausta huolimatta heti täytäntöön,
jollei Maanpuolustuskorkeakoulu tai hallinto-oikeus toisin määrää.
Jos opiskeluoikeuden menettämistä koskeva
päätös kumotaan, ylimääräisessä muutoksenhaussa
poistetaan tai puretaan, Maanpuolustuskorkeakoulu päättää opiskelijan
siihen mennessä suorittamien opintojen ja hankitun osaamisen
tunnustamisesta myöhemmin vastaavien opintojen yhteydessä.
29 §
Palvelussitoumukset
Upseerin virkaan johtaviin sotatieteellisiin ja sotilasammatillisiin
opintoihin hyväksytyn samoin kuin puolustusvoimien, rajavartiolaitoksen
tai puolustusministeriön virassa olevan on annettava kirjallinen
sitoumus siitä, että hän palvelee koulutustaan
vastaavassa puolustusministeriön, puolustusvoimien tai
rajavartiolaitoksen virassa tietyn vähimmäisajan
(sitoumusaika). Sitoumusajan pituus on sotatieteiden maisterin
tutkinnon suorittamisesta lukien enintään neljä vuotta,
sotatieteiden tohtorin tutkinnon suorittamisesta lukien enintään
neljä vuotta, sotatieteiden kandidaatin tutkinnon suorittamisesta
enintään kolme vuotta, yleisesikuntaupseerin tutkinnon
suorittamisesta lukien enintään kolme vuotta sekä lentäjäksi
ja tähystäjäksi opiskeleva sotilasvirkaan
koulutettavana oppilaana ja virassa yhteensä enintään
14 vuotta koulutuksen alkamisesta lukien. Sitoumus koskee tohtorin
ja yleisesikuntaupseerin tutkinnon osalta vain täysin palkkaeduin
tapahtuvaa opiskelua. Koulutuksesta aiheutuvia kohtuullisia kustannuksia
vastaavista sitoumusajoista säädetään
tarkemmin puolustusministeriön asetuksella.
Jos edellä 1 momentissa tarkoitettu henkilö 1 momentissa
tarkoitettuna aikana irtisanoutuu tai irtisanotaan taikka hän
keskeyttää tai hänen opiskelunsa Maanpuolustuskorkeakoulussa
keskeytetään hänestä itsestään
johtuvan muun syyn kuin sairauden, meripalvelukelpoisuuden tai lentotaipumuksen
puuttumisen takia, hänen on korvattava valtiolle se määrä,
joka määräytyy tutkinnon lajin tai koulutuksen
sisällön mukaan ja on enintään
puolet valtiolle aiheutuneista koulutuskustannuksista. Jos opiskelu
keskeytyy tai keskeytetään, päätöksen
korvauksen perimisestä tekee Maanpuolustuskorkeakoulu.
Virasta irtisanoutuessa tai irtisanottaessa vastaavan päätöksen
tekee joukko-osasto. Tarkempia säännöksiä korvauksen
määräytymisestä ja perinnästä annetaan
puolustusministeriön asetuksella.
Korvaus saadaan ulosottaa ilman tuomiota tai päätöstä siten
kuin verojen ja maksujen täytäntöönpanosta
annetussa laissa (706/2007) säädetään.
Rajavartiolaitoksen palvelussitoumuksista säädetään
muutoin rajavartiolaitoksen hallinnosta annetussa laissa (577/2005).
30 §
Päihdetestaus
Opiskelijaksi hakeutuva on velvollinen osallistumaan terveydenhuollon
ammattihenkilön ja laboratoriohenkilökunnan tekemään
päihdetestiin ennen opiskelijaksi hyväksymistä.
Opintoja suorittava on velvollinen Maanpuolustuskorkeakoulun määräyksestä osallistumaan
päihdetestiin myös opiskeluaikana tai siihen liittyvässä harjoittelussa,
jos on perusteltua aihetta epäillä, että opiskelija
esiintyy päihteiden vaikutuksen alaisena.
Päihdetestistä saatu tieto on terveydentilatieto.
Terveydenhuollon ammattihenkilö voi luovuttaa Maanpuolustuskorkeakoululle
kirjallisen johtopäätöksen päihdetestistä.
31 §
Opiskelijan ja opiskelijaksi pyrkijän terveydentilaa
koskevien tietojen käsittely
Opiskelijan ja opiskelijaksi pyrkijän terveydentilaa
koskevaa tietoa saavat Maanpuolustuskorkeakoulussa käsitellä vain
ne henkilöt, jotka valmistelevat taikka tekevät
päätöksen opiskelijavalinnasta, opiskelun
keskeyttämisestä tai opiskeluoikeuden menettämisestä taikka
antavat lausuntoja mainituista asioista. Maanpuolustuskorkeakoulun
on säilytettävä terveydentilaa koskevat
tiedot erillään muista henkilötiedoista. Terveydentilaa
koskevat tiedot tulee poistaa rekisteristä välittömästi,
kun niiden säilyttämiselle ei ole enää lakisääteisten
tehtävien edellyttämää perustetta,
kuitenkin viimeistään vuoden kuluttua tietojen
merkitsemisestä rekisteriin.
32 §
Sotilaspuvun ja virkapuvun käyttö
Upseerin virkaan johtavia sotatieteellisiä ja sotilasammatillisia
opintoja suorittavan sekä puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen
sotilasvirassa palvelevan opiskelijan on käytettävä koulutukseen
osallistuessaan sotilaspukua tai virkapukua.
Sotilaspuvuista ja virkapuvuista sekä sotilaspuvun
käyttämisestä määrää tarkemmin
pääesikunta. Rajavartiolaitoksen Raja- ja merivartiokoulussa
annettavassa koulutuksessa sotilaspuvuista ja virkapuvuista sekä niiden
käyttämisestä määrää tarkemmin
rajavartiolaitos.
33 §
Muutoksenhaku
Maanpuolustuskorkeakouluun opiskelijaksi hakenut henkilö,
jota ei ole 14 §:ssä tarkoitetussa menettelyssä hyväksytty
opiskelijaksi, saa hakea Maanpuolustuskorkeakoululta kirjallisesti oikaisua
asiassa annettuun päätökseen 14 päivän
kuluessa valinnan tuloksen julkistamisesta. Valinnan tulosta ei
saa oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään
opiskelemaan valitun vahingoksi.
Opiskelija saa hakea Maanpuolustuskorkeakoululta oikaisua myös
opintosuorituksen arvosteluun 14 päivän kuluessa
siitä kun opiskelijalla on ollut tilaisuus saada arvostelun
tulokset sekä arvosteluperusteiden soveltaminen tai edellä tarkoitettu
opintoja koskeva päätös tietoonsa.
Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitettuun päätökseen,
johon saa hakea oikaisua, ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisumenettelyssä
annettuun
päätökseen haetaan hallinto-oikeudelta muutosta
valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään.
Opintosuoritusten arvostelua koskevaan oikaisumenettelyssä annettuun
päätökseen ei kuitenkaan saa hakea muutosta
valittamalla.
Muuhun tässä laissa tarkoitettuun päätökseen haetaan
valittamalla muutosta siten kuin hallintolainkäyttölaissa
säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen, joka
koskee opiskelijaksi hyväksymistä tai opiskeluoikeuden
menettämistä tai opiskelun keskeyttämistä, ei
saa hakea muutosta valittamalla.
6 luku
Erinäiset säännökset
34 §
Johtosääntö ja työjärjestys
Sen lisäksi, mitä edellä 9 §:n
2 momentissa säädetään, Maanpuolustuskorkeakoulun
opetuksen järjestelystä, opiskelijavalintamenettelystä, opiskelijoiden
arvostelusta ja tarvittaessa muistakin opintoja koskevista asioista
määrätään puolustusvoimain
komentajan vahvistamassa johtosäännössä.
Toimivallasta antaa johtosäännössä tarkempia
määräyksiä muualla kuin Maanpuolustuskorkeakoulussa
annettavan sotatieteellisen opetuksen ohjauksesta säädetään
10 §:n 1 momentissa.
Maanpuolustuskorkeakoulun työjärjestyksessä annetaan
tarkemmat määräykset hallinnosta, toimielinten
tehtävistä ja toimivallasta. Työjärjestyksen
hyväksyy rehtori.
35 §
Oppilaskunta
Maanpuolustuskorkeakoulussa on oppilaskunta, johon voivat kuulua
Maanpuolustuskorkeakoulun päätoimiset opiskelijat.
Oppilaskunta voi hyväksyä jäsenikseen
myös muita Maanpuolustuskorkeakoulun opiskelijoita.
Oppilaskunnan tehtävänä on valita
opiskelijoiden edustajat Maanpuolustuskorkeakoulun 12 §:n
1 momentissa tarkoitettuihin monijäsenisiin toimielimiin
sekä osallistua Maanpuolustuskorkeakoulun muuhun toimintaan.
Oppilaskunnan tehtävänä on myös
toimia jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän
yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun
ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiään.
Oppilaskunnan tehtävien toteuttamisesta aiheutuvat
menot suoritetaan oppilaskunnan omaisuudesta ja toiminnasta saatavilla
tuloilla sekä jäsenmaksuilla, joita oppilaskunnalla
on oikeus määrätä jäsentensä suoritettaviksi.
Maanpuolustuskorkeakoulun oppilaskunnalla on itsehallinto. Oppilaskunnan
hallintoa varten on edustajisto ja hallitus. Oppilaskunnan hallinnosta
määrätään tarkemmin
oppilaskunnan säännöissä, jotka
vahvistaa Maanpuolustuskorkeakoulun rehtori.
Oppilaskunnan 2 momentin nojalla tekemään päätökseen
haetaan muutosta siten kuin muutoksenhausta Maanpuolustuskorkeakoulun
tekemään päätökseen
33 §:ssä säädetään.
Oppilaskunnan toimintaan sovelletaan, mitä yhdistyslaissa
(503/1989) säädetään,
jollei tästä laista muuta johdu.
36 §
Rajavartiolaitoksen kuuleminen
Rajavartiolaitoksen esikuntaa on kuultava ennen kuin tehdään
päätös rajavartiolaitoksen virkaan koulutettavan
tai rajavartiolaitoksen virassa olevan opiskelijan valintaa tai
oikeuksia ja velvollisuuksia koskevassa 4 ja 5 luvussa säädetyssä asiassa.
37 §
Aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen
Opiskelijalla on oikeus lukea osana suoritettavan tutkinnon
oppimäärää hyväkseen
muussa kotimaisessa tai ulkomaisessa korkeakoulussa tai muussa oppilaitoksessaan
suorittamiaan opintoja, jotka ovat tavoitteiltaan ja keskeisiltä sisällöiltään
opetussuunnitelman mukaisia ja joita ei ole käytetty toiseen
aikaisemmin suoritettuun samantasoiseen tutkintoon. Opiskelija saa
lukea hyväkseen tutkintoon kuuluvia opintoja myös
muulla tavoin osoitetulla osaamisella. Päätöksen
aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisesta tekee Maanpuolustuskorkeakoulu.
Opintosuoritusten ja muun aiemman hankitun osaamisen tunnustamista
haetaan Maanpuolustuskorkeakoululta kirjallisella hakemuksella. Hakemuksen
yhteydessä tulee esittää aikaisempia
suorituksia koskevat todistukset sekä tarvittaessa selvitys
suoritettujen opintojen sisällöstä. Maanpuolustuskorkeakoulu
antaa tarvittavat määräykset aiemmin
suoritettujen opintojen ja aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisen
hakemisesta.
7 luku
Voimaantulo
38 §
Voimaantulo ja siirtymäsäännökset
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20 .
Opiskelija voidaan ottaa suorittamaan 14 §:n 1
momentissa tarkoitettua sotatieteiden kandidaatin tutkintoa, joka
ei johda upseerin virkaan, ensimmäisen kerran kolmen vuoden
kuluttua tämän lain voimaantulosta.
Opiskelija, joka on aloittanut Maanpuolustuskorkeakoulussa tutkintoon
johtavat opinnot ennen tämän lain voimaantuloa,
jatkaa opintojaan tämän lain voimaan tullessa
voimassa olleiden säännösten mukaan.
Opiskelija siirtyy kuitenkin jatkamaan opintojaan tämän
lain mukaan, jollei hän ole suorittanut tämän
lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten
mukaista tutkintoa viimeistään 1 päivänä heinäkuuta
2009. Maanpuolustuskorkeakoulu määrää siirtymiseen
liittyvistä järjestelyistä.
Siihen saakka, kunnes 35 §:n 5 momentissa tarkoitettu
oppilaskunnan edustajisto ja hallitus on valittu, kuitenkin enintään
31 päivään joulukuuta 2010 saakka, oppilaskunnan
hallintoa hoitavat opiskelijayhdistysten hallintoa hoitamaan valitut
toimielimet.
Siihen saakka, kunnes oppilaskunnan säännöt on
vahvistettu, oppilaskunnassa noudatetaan soveltuvin osin opiskelijayhdistysten
sääntöjä.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
39 §
Kumoamissäännös
Tällä lailla kumotaan puolustusvoimista 31 päivänä toukokuuta
1974 annetun lain (402/1974) 10 a ja 10 b §, sellaisina
kuin ne ovat laissa 452/2001.