Hallinnosta valtakunnan lainsäädäntövallan piiriin
kuuluvissa asioissa huolehtivat valtakunnan viranomaiset noudattaen
seuraavaa:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
7) luvan myöntämisestä ulkomaalaisille
tai ulkomaisille yhteisöille omistus- tai hallintaoikeuden
hankkimiseen maakunnassa sijaitsevaan kiinteään
omaisuuteen taikka elinkeinon harjoittamiseen maakunnassa päättää maakunnan
hallitus, jonka on ennen asian ratkaisemista pyydettävä siitä asianomaisen
valtakunnan viranomaisen lausunto;
8) tehtävistä, jotka ihmisten ja
kotieläinten tarttuvien tautien torjuntaa koskevan lainsäädännön
ja kasvintuhoojien maahan kulkeutumisen estämistä koskevan
lainsäädännön sekä myrkkyjen
valmistamista ja käyttöä koskevan lainsäädännön
mukaan kuuluvat valtakunnan viranomaiselle, huolehtii maakunnassa
maakunnan hallitus tai muu maakuntalaissa määrätty
viranomainen;
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
10) valtakunnassa kuluttajavalituslautakunnalle kuuluvista
tehtävistä huolehtii maakunnassa erityinen, maakunnan
hallituksen asettama lautakunta;
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
12) uusi kauppamerenkulun väylä voidaan avata
maakunnassa vain maakunnan hallituksen suostumuksella ottaen huomioon,
mitä 62 §:ssä säädetään;
13) asiasta, joka koskee lupaa kauppamerenkulun harjoittamiseen
maakunnassa tai maakunnan ja muun Suomen välillä ulkomaisella
aluksella, on neuvoteltava maakunnan hallituksen kanssa;
14) kauppa-alusten nopeusrajoituksista maakunnassa
olevissa väylissä ja muista maakunnalle erityisen
tärkeistä merenkulkua koskevista asioista on neuvoteltava
maakunnan hallituksen kanssa;
15) oikeutta ilmaliikenteen harjoittamiseen maakunnassa
koskevat asiat kuuluvat maakunnan hallitukselle, kuitenkin niin,
että niistä on hankittava valtakunnan viranomaisen
lausunto;
16) valtakunnan viranomaisen on käsitellessään
ilmaliikennettä koskevia asioita, joilla on erityistä merkitystä maakunnalle,
neuvoteltava maakunnan hallituksen kanssa;
17) maakunnassa toimivilta valtion viranomaisilta peräisin
oleva arkistoaineisto voidaan siirtää pois maakunnasta
vain maakunnan hallituksen kanssa käytyjen neuvottelujen
jälkeen;
18) Suomen Pankin päätös,
jonka voidaan olettaa olevan erityisen tärkeä maakunnan
elinkeinoelämälle tai työllisyydelle,
on, mikäli mahdollista, tehtävä vasta
maakunnan hallituksen kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen;
19) maakunnan hallituksella on oikeus valtioneuvoston
ohella olla edustettuna tuottajien keskusjärjestöjen
kanssa käytävissä neuvotteluissa, jotka
koskevat maataloustuloa ja kalataloustuloa sekä maataloustuotannon
ja kalastuselinkeinon ohjaamista;
20) ennen kuin päätetään
sellaisista maatalous- tai kalataloustuotteiden tuontisuojan
muutoksista, jotka voivat olla erityisen tärkeitä maakunnan
maataloustuotannolle tai kalastuselinkeinolle, on maakunnan hallitusta
kuultava;
21) ennen kuin myönnetään
lupa luvanvaraisen elinkeinon harjoittamiseen, on asiasta hankittava
maakunnan hallituksen lausunto, jos luvan myöntäminen
kuuluu valtakunnan viranomaiselle;
22) ennen kuin tehdään päätös
valtion paikallishallintoon kuuluvan laitoksen tai kiinteän
toimipaikan lakkauttamisesta maakunnassa, on maakunnan hallitusta
kuultava;
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -