Yksityiskohtaiset perustelut

1. Rahankeräyslaki

3 §. Rahankeräyksen määritelmä.

Voimassa olevan rahankeräyslain 1 §:n mukaan rahankeräyksellä tarkoitetaan toimintaa, jossa yleisöön vetoamalla kerätään vastikkeetta rahaa. Sallittuna keräysvastikkeena pidetään merkkiä, tarraa tai muuta keräyksen tai sen toimeenpanijan tunnusta, jolla on vähäinen taloudellinen arvo taikka jonka arvo suhteessa lahjoitukseen on alhainen. Tätä rahankeräyslain määritelmää ehdotetaan uudessa rahankeräyslaissa täsmennettäväksi ja tiukennettavaksi.

Lakiehdotuksen 3 §:n 1 momentissa rahankeräyksellä tarkoitetaan toimintaa, jossa yleisöön vetoamalla kerätään vastikkeetta rahaa. Pykälän 2 momentin mukaan rahankeräystä toimeenpantaessa rahan lahjoittajana keräykseen osallistujalle saa vastikkeena antaa ainoastaan rahankeräysluvan saajan tai keräyksen tunnus (keräystunnus), jolla ei ole toimeenpantuun rahankeräykseen osallistujalle itsenäistä taloudellista vaihdanta-arvoa.

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenee, että pääsääntöisesti rahankeräykset tulisi toimeenpanna siten, ettei keräykseen osallistuvalle anneta mitään hänen lahjoittaessaan rahaa keräykseen, vaan rahalahjoitus perustuisi vain kansalaisen auttamishaluun.

Mainituista perusteluista ilmenee lisäksi rahankeräyksen määritelmän avulla pyrittävän rajaamaan rahankeräys yksinomaan vastikkeettomaan rahan keräämiseen. Samalla kuitenkin myönnetään, että monille keräykseen osallistujille ja varsinkin rahankeräyksen toimeenpanijoille on tärkeää, että rahankeräykseen osallistuville lahjoitetaan kiitokseksi osallistumisesta esimerkiksi kerääjää tai keräystä symbolisoiva rintamerkki tai pinssi, jonka he voivat kiinnittää näkyviin. Näin he voivat myös välttää uudet vetoomukset osallistua rahankeräykseen, kun merkki siitä, että he ovat jo osallistuneet keräykseen, on selkeästi näkyvissä keräystunnuksen muodossa.

Jos rahankeräyksen toimeenpanija katsoo tarkoituksenmukaiseksi sen, että keräykseen osallistuvalle annetaan keräystunnus, sen tulee olla esityksen perustelujen mukaan vähäarvoinen ja vain muistoarvoa omaava. Ehdotetun rahankeräyslain määritelmän mukaan tällaista tunnusta kutsutaan keräystunnukseksi. Tällä tarkoitetaan nimenomaan erilaisia toimeenpanevaa rahankeräystä symbolisoivia pinssejä taikka liimattavia tai muunlaisia merkkejä (esimerkiksi vakiintuneesti toimeenpantujen rahankeräysten tunnuksina on käytetty muun muassa "vappukukkaa" ja "punaista sulkaa").

Keräystunnuksen antamisen todetaan hallituksen esityksen perusteluissa olevan poikkeus rahankeräystoiminnan ehdottoman vastikkeettomuuden vaatimuksesta. Tehdyn rahalahjoituksen suuruudella ei olisi mitään vaikutusta sallitun keräystunnuksen määrittelyssä tai mahdollisesti annettavan keräystunnuksen sallittuun rahalliseen arvoon.

Valiokunta toteaa, että rahankeräyksiä on nykyisin toimeenpantu laillisesti esimerkiksi siten, että yleisölle on lähetetty kirjeensulkijamerkkejä tilillepanolomakkeen ohessa. Tällaisia käytännössä vailla vaihdanta-arvoa olevia kirjeensulkijamerkkejä, jotka lähinnä symbolisoivat toimeenpantavaa rahankeräystä, on pidettävä sallittuina keräystunnuksina. Sen sijaan posti- tai joulukorttien lähettäminen rahankeräykseen liittyvän vapaaehtoiseen osallistumiseen perustuvan tilillepanolomakkeen ohessa saattaa muodostaa ongelmallisemman tilanteen. Esimerkiksi Invalidiliitto on vakiintuneesti lähettänyt mainituin tavoin yleisölle joulukortteja, joiden kuvitus perustuu vaikeasti vammaisten taiteelliseen luomukseen. Korteista ilmenee myös luvan saajan, Invalidiliiton, nimi. Tällaisilla korteilla on vain vähäinen vaihdanta-arvo. Ne symbolisoivat myös toimeenpantavaa rahankeräystä. Tällaisessa tapauksessa joulukortteja on pidettävä sallittuina keräystunnuksina.

Internetissä voi olla tarjolla muun muassa ilmaisia kuvankäsittelyohjelmia, joiden yhteydessä ilmaistaan tilinumero ilmoittamalla vapaaehtoisuuteen perustuva mahdollisuus tehdä jonkinlainen suoritus kuvankäsittelyohjelman käyttöönotosta. Tällaista toimintaa on mahdollista, eri seikat kuitenkin huomioon ottaen, pitää normaalina kaupankäyntinä, joka ei kuulu rahankeräyslain soveltamisalaan.

Tässä yhteydessä voidaan nostaa esiin vielä sellainen esimerkkitapaus, että tiedonvälitystä harjoitetaan Internetissä niin, että ilmaiseksi työskentelevät vapaaehtoiset uutisten laatijat antavat tilinumeron myötä mahdollisuuden vapaaehtoiseen suoritukseen uutisten hyödyntämisestä. Saadun tiedon mukaan tällainen toiminta, jossa olisi vain vähän ammattitoimittajia, on yleistymässä maailmalla. Valiokunnan käsityksen mukaan on mahdollista tulkita tiedon hyödyntämisestä tehty vapaaehtoinen suoritus vastikkeelliseksi, jolloin ei ole kysymys rahankeräyksestä.

Oikeudellinen arviointi on viime kädessä tehtävä tapauskohtaisesti ilmenneiden seikkojen perusteella. Tarkoitus ei ole sallia rahankeräyslainsäädännön kiertämistä, mutta ei myöskään estää normaalin kaupankäynnin piiriin hyväksyttävästi sijoittuvaa toimintaa tai tulkita keräystunnusta koskevaa käsitettä liian tiukasti. Tässä yhteydessä on vielä syytä kiinnittää huomiota siihen, että esimerkiksi Internetissä yhdistyksen kotisivuilla olevan tilinumeron ilmoittamista saatetaan saadun selvityksen perusteella lähtökohtaisesti pitää rahankeräyksenä, vaikka aineistoon ei sisältyisikään viittausta rahankeräämisen tarkoitukseen. Kuitenkin esimerkiksi yhdistyksen jäseneksi liittyminen tapahtuu usein yhdistyksen jäsenmaksun maksamisella, minkä vuoksi yhdistyksen tilinumeron julkistaminen yhdistyksen kotisivuilla on luontevaa. Tiedottamisessa on tärkeää kiinnittää huomiota näihinkin seikkoihin.

4 §. Muut määritelmät.

Pykälässä määritellään muun muassa yleishyödyllinen toiminta, jolla tarkoitetaan 4 §:n 1 kohdassa toimintaa yleistä sosiaalista, sivistyksellistä tai aatteellista tarkoitusta varten taikka muuta yleistä kansalaistoimintaa.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että yleishyödyllisen toiminnan käsite voi olla ja onkin eri sisältöinen eri normistoissa, mikä ei ole välttämättä tulkinnan kannalta ongelmatonta. Käsitettä on tarkasteltu hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa, joista ilmenee, että yleishyödyllisen toiminnan määrittelylle voidaan hakea tukea tuloverolain 22 §:n yleishyödyllisen toiminnan määritelmästä. Perusteluissa todetaan lisäksi, että verotuksellinen yleishyödyllisyyskriteeri ja rahankeräyksiin liittyvä yleishyödyllisyyskriteeri eivät kuitenkaan ole identtisiä, vaan niihin vaikuttaa kyseisten sääntelytarpeiden erilaisuus. Tätä näkökulmaa valiokunta pitää tärkeänä. Rahankeräyslaissa yleishyödyllisyyden käsitettä on arvioitava kyseisen lain lähtökohdista, mikä on nähtävissä siinä valossa, että rahankeräyslain yleishyödyllisyyden käsitettä voidaan rajanvetotilanteissa pitää laajempana kuin verotuksellista samannimistä käsitettä.

7 §. Luvan saaja.

Rahankeräyslupa voidaan 7 §:n 1 momentin pääsäännön mukaan antaa Suomessa rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle, jolla on yksinomaan yleishyödyllinen tarkoitus. Pykälän toisen momentin nojalla lupa voidaan antaa myös Suomessa toimivalle rekisteröimättömälle yhteisölle, jolla on yksinomaan yleishyödyllinen tarkoitus, jos rekisteröimättömyys johtuu siitä, että yhteisön asemasta on säädetty Suomen lainsäädännössä, tai yhteisön toiminnan tilapäisestä luonteesta.

Esityksen perustelujen mukaan tilapäisluonteinen yhteisö voisi olla myös esimerkiksi onnettomuustilanteen jälkeen uhrin lähipiirissä syntynyt avustusrengas.

Valiokunta kiinnittää tässä kohdin huomiota lakiehdotuksen 6 §:n 2 momentin 1 kohtaan, joka koskee varojen hankkimista taloudellisissa vaikeuksissa olevan yksittäisen henkilön tai perheen auttamiseksi. Momentin johdantokappaleessa varojen hankkimista tällaisessa auttamistarkoituksessa ei pidetä yleishyödyllisenä keräystarkoituksena.

Valiokunta ehdottaakin lakiehdotuksen 7 §:n 2 momentin ja 6 §:n 2 momentin välisen ristiriidan poistamista laajentamalla edellisen säännöksen soveltamisalaa viittauksella jälkimmäisessä säännöksessä tarkoitettuihin keräyksiä järjestäviin yhteisöihin. Valiokunnan ehdottamassa muodossa 7 §:n 2 momentti kuuluu seuraavasti: "Rahankeräyslupa voidaan antaa Suomessa toimivalle rekisteröimättömälle yhteisölle, jolla on yksinomaan yleishyödyllinen tai 6 §:n 2 momentin 1 kohdassa mainittu tarkoitus, jos rekisteröimättömyys johtuu siitä, että yhteisön asemasta on säädetty Suomen lainsäädännössä, tai yhteisön toiminnan tilapäisestä luonteesta."

Voimassa olevan rahankeräyslain 4 §:n mukaan rahankeräyslupa voidaan antaa ainoastaan kotimaiselle rekisteröidylle yhdistykselle tai muulle yhteisölle taikka itsenäiselle säätiölle, jolla on yksinomaan sosiaalinen, sivistyksellinen tai muu aatteellinen tarkoitus. Tämän määrittelyn nojalla on katsottu, että valtio ja kunta eivät voi olla rahankeräysluvan saajia. Kunnan osalta asia on ratkaistu korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä vuonna 1984. Kirkollisten tahojen asema on ollut tältä osin tulkinnanvarainen. Säännöstä on tulkittu kuitenkin käytännössä siten, että myöskään evankelis-luterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkkokunta sekä niiden seurakunnat ja seurakuntayhtymät eivät ole voineet saada rahankeräyslupaa.

Käsiteltävänä olevan lakiehdotuksen 7 §:n 3 momentin mukaan rahankeräyslupaa eivät voi saada valtio, kunta, kuntayhtymä taikka evankelis-luterilainen kirkko tai ortodoksinen kirkkokunta taikka niiden seurakunta tai seurakuntayhtymä.

Valiokunta toteaa, että lakiehdotusta valmisteltaessa on ollut lähtökohtana verotusoikeuden omaavien tahojen sulkeminen pois rahankeräysmahdollisuuden piiristä. Nämä tahot voivat tarvittaessa osallistua sellaisten rahankeräysmahdollisuuden omaavien yhteisöjen tai säätiöiden toimintaan, joiden lahjoittajalle selvästi ilmenevänä nimenomaisena tarkoituksena on esimerkiksi joidenkin kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten kunnostus tai hädänalaiseen asemaan joutuneiden avustaminen ja auttaminen. Osallistumishalukkuus tällaiseen keräykseen voi olla vielä laajempi kuin pelkästään kirkon keräykseen. Evankelis-luterilaisen kirkon ja ortodoksisen kirkkokunnan sekä muiden uskonnollisten yhdyskuntien aseman yhdenvertaisuutta arvioitaessa ei tule tarkastella pelkästään niiden erilaista rahankeräysmahdollisuutta, vaan huomioon on otettava myös niiden erilainen verotusmahdollisuus. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä tältä osin hallituksen esityksen mukaisessa muodossa. Valiokunta pitää kuitenkin tärkeänä, että myös verotusoikeuden omaavien kirkollisten tahojen rahankeräysmahdollisuutta arvioidaan hallituksen toimesta vielä erikseen.

13 §. Lupahakemuksen hylkääminen.

Valiokunta katsoo, että luvan myöntämisen ja hakemuksen hylkäämisen edellytykset on hakijoiden oikeusturvan takaamiseksi syytä säännellä riittävän täsmällisesti. Hakemus rahankeräyksen toimeenpanemiseen tulee 13 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan hylätä, jos luvanhakijan puolesta tosiasiallista päätösvaltaa käyttäviä henkilöitä ei voida pitää luotettavina.

Valiokunta pitää aiheellisena hakemuksen hylkäysperustetta 2 kohdassa koskevan ilmaisun täsmentämistä muotoon: "luvan hakijan lakisääteiseen toimielimeen tai muuhun johtoon kuuluvia tai luvan hakijassa tosiasiallista päätösvaltaa käyttäviä henkilöitä ei voida pitää luotettavina".

15 §. Rahankeräyksen käytännön toimeenpanija.

Lakiehdotuksen 13 §:n 1 momentin 2 kohtaan ehdotetun muutoksen johdosta valiokunta ehdottaa vastaavasti, että 15 §:n 2 momentin 3 kohta niistä tahoista, joita ei saa määrätä rahankeräyksen käytännön toimeenpanijaksi, hyväksytään näin kuuluvana: "luonnollista henkilöä, yhteisöä tai säätiötä, joka on asetettu konkurssiin, taikka luonnollista henkilöä, joka on määrätty liiketoimintakieltoon, taikka luonnollista henkilöä, yhteisöä tai säätiötä, jota tai jonka lakisääteiseen toimielimeen tai muuhun johtoon kuuluvaa tai jossa tosiasiallista päätösvaltaa käyttävää henkilöä todennäköisin syin epäillään tai joka on tuomittu sellaisesta rikoksesta, joka vaarantaa hänen luotettavuutensa rahankeräyksen käytännön toimeenpanijana."

18 §. Olosuhteiden muutoksista ilmoittaminen.

Pykälän 1 momentin mukaan luvansaajan on viipymättä ilmoitettava keräykseen, luvansaajaan, rahankeräyksen toimeenpanijaan tai keräyskohteisiin liittyvistä olennaisista muutoksista kirjallisesti lupaviranomaisille.

Valiokunta ehdottaa 18 §:n 1 momentin sanamuodon tarkentamista seuraavasti: "Luvan saajan on viipymättä ilmoitettava keräykseen, luvan saajaan, rahankeräyksen käytännön toimeenpanijaan tai keräyskohteeseen liittyvistä luvan saantiin olennaisesti vaikuttavista muutoksista kirjallisesti lupaviranomaiselle."

22 §. Kielto-oikeus ja uhkasakko.

Lakiehdotuksen 22 §:n 1 momenttiin sisältyvä kielto-oikeus näyttää kohdistuvan vain vireillä olevaan keräykseen. Valiokunta ehdottaa momentin muuttamista siten, että se mahdollistaa puuttumisen jo päättyneessä keräyksessä havaittuihin lainvastaisuuksiin tai virheellisyyksiin. Valiokunta puoltaa 22 §:n 1 momentin hyväksymistä seuraavasti: "Luvan myöntänyt viranomainen voi kieltää jatkamasta rahankeräyksen toimeenpanoa ja rahankeräyksellä saatujen varojen käyttämistä, jos rahankeräyksen toimeenpanossa tai rahankeräyksellä saatujen varojen käyttämisessä epäillään meneteltävän tai menetellyn virheellisesti tai viranomaisen tietoon on tullut seikkoja, jotka todennäköisesti johtavat rahankeräysluvan peruuttamiseen. Samoin edellytyksin lupaviranomainen voi kieltää talletuspankkia luovuttamasta kerättyjä varoja rahankeräystililtä tai luvan saajan muulta pankkitililtä."

23 §. Rahankeräysluvan peruuttaminen ja kirjallinen varoitus.

Pykälän 1 momentista ilmenee, että rahankeräyslupa on peruutettava, jos luvan saaja sitä pyytää. Harkinnanvaraisia luvan peruuttamisen edellytyksiä sääntelee 2 momentti, jonka 1 kohta koskee tilannetta, jossa luvan saaja ei enää täytä luvan saamiselle säädettyjä edellytyksiä. Tilanne, jossa keräystoimintaa voitaisiin jatkaa, vaikka luvanhaltijalle ei enää voitaisi myöntää rahankeräyslupaa, on lain lähtökohtien vastainen. Valiokunta katsookin, että tällaisessa tilanteessa rahankeräyslupa tulee aina peruuttaa.

Valiokunnan ehdottamassa muodossa lakiehdotuksen 23 §:n 1 momentti kuuluu seuraavasti: "Rahankeräysluvan peruuttaa luvan myöntänyt viranomainen. Rahankeräyslupa on peruutettava, jos

1) luvan saaja sitä pyytää; tai

2) luvan saaja ei enää täytä luvan saamiselle säädettyjä edellytyksiä eikä ole asetetussa määräajassa korjannut niissä olevaa välittömästi korjattavissa olevaa puutetta."

Valiokunnan pykälän 1 momenttiin ehdottaman sanamuodon vuoksi hallituksen esityksen 23 §:n 2 momentin 1 kohta on poistettava, jolloin hallituksen esityksessä oleva 2 momentin 2 kohta siirtyy 1 kohdaksi, johon valiokunta ehdottaa tehtäväksi 13 §:stä ilmenevät vastaavat muutokset.

Hallituksen esityksen 23 §:n 2 momentin 3 kohdan nojalla rahankeräyslupa voidaan peruuttaa, jos luvan saaja tai rahankeräyksen käytännön toimeenpanija on olennaisesti rikkonut tämän lain tai sen nojalla annetun asetuksen säännöksiä tai lupaehtoja.

Lakiehdotuksen perusteluista ei ilmene, miksi peruuttaminen edellyttää säännösten olennaista rikkomista. Rahankeräystoiminnan luonteen vuoksi on aiheellista, että lupaviranomainen voi harkita luvan peruuttamista aina, kun säännöksiä on rikottu. Valiokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että 22 §:n 1 momentin mukaan luvan myöntänyt viranomainen voi kieltää jatkamasta rahankeräystä, jos rahankeräyksen toimeenpanossa tai rahankeräyksellä saatujen varojen käyttämisessä epäillään menetellyn virheellisesti. Toiminnan kieltäminen olisi siten mahdollista silloinkin, kun samalla perusteella lupaa ei voitaisi peruuttaa. Lakiehdotuksen sääntely ei ole tältä osin johdonmukaista.

Valiokunta ehdottaa edellä lausutun perusteella 23 §:n 2 momenttia muutettavaksi seuraavasti: " Rahankeräyslupa voidaan peruuttaa, jos: (1 kohta poist.)

1) luvan saaja, rahankeräyksen käytännön toimeenpanija tai näiden lakisääteiseen toimielimeen tai muuhun johtoon kuuluva tai näissä tosiasiallista päätösvaltaa käyttävä henkilö on lainvoimaisella tuomiolla tuomittu sellaisesta rikoksesta, joka osoittaa tämän olevan sopimaton tehtäväänsä, taikka tahallaan menetellyt rahankeräyksen toimeenpanossa tai rahankeräyksellä saatujen varojen käyttämisessä olennaisesti virheellisesti; taikka

2) luvan saaja tai rahankeräyksen käytännön toimeenpanija on (poist.) rikkonut tämän lain tai sen nojalla annetun asetuksen säännöksiä tai lupaehtoja."

26 §. Valvonta.

Rahankeräysluvan antaa 11 §:n 3 momentin nojalla Etelä-Suomen lääninhallitus yhden kihlakunnan aluetta laajemmalla alueella toimeenpantavaan rahankeräykseen. Valiokunta pitää tämän vuoksi asianmukaisena, että kyseinen lääninhallitus myös vastaa myöntämiinsä lupiin perustuvien rahankeräysten toimeenpanon valvonnasta. Valiokunnalla ei siten ole huomauttamista lakiehdotuksen 26 §:n 2 momenttiin.

Sen sijaan valiokunta kiinnittää huomiota 23 §:n 1 ja 3 momenttiin. Edellinen momentti merkitsisi sitä, että lääninhallitus vastaisi rahankeräysten toimeenpanon yleisestä valvonnasta ja ohjauksesta sekä tilastoinnista koko maassa. Lisäksi jälkimmäinen momentti merkitsisi, että lääninhallitus antaisi myös rahankeräysten toimeenpanoa koskevia lausuntoja ja ohjeita. Nämä kaikki tehtävät kuuluvat nykyisin sisäasiainministeriölle, jolle näin ollen ei jäisi enää minkäänlaista roolia rahankeräysten toimeenpanon yleisessä ohjauksessa ja valvonnassa tai rahankeräystoiminnan tilastoinnissakaan, jotka tehtävät säädettiin ministeriön tehtäviksi vasta vuoden 2002 alusta lukien.

Hallituksen esityksen mukaan tehokkaan valvonnan vaatima Etelä-Suomen lääninhallituksen lisäresurssitarve on arvioitu 7—10 henkilötyövuodeksi lupa-, valvonta- sekä tilastointitehtävien hoitamisen osalta. Nykyisellään lääninhallituksessa käytetään rahankeräysasioiden hoitoon 1,5 henkilötyövuotta. Hallituksen esityksen mukaan myös täydellisen rahankeräysten valvontatiedoston käyttöönottoaikataulu riippuisi tietojärjestelmän rakentamiseen tarvittavasta ajasta ja käytettävissä olevista määrärahoista. Näin ollen ehdotetun lain valvonnan kannalta olennaisen atk-pohjaisen valvontatiedoston luominen siirtyisi siten ennalta määräämättömään ajankohtaan tulevaisuudessa.

Hallituksen esityksessä ei perustella sitä, miksi Etelä-Suomen lääninhallituksen tulisi ottaa vastatakseen lakiehdotuksen 26 §:n 1 ja 3 momentissa mainitut valtakunnalliset nykyisin ministeriölle kuuluvat tehtävät. Tällaiset tehtävät soveltuvat huonosti alueelliselle hallintoviranomaiselle ja ovat omiaan lisäämään hallintojärjestelmämme monimutkaisuutta. Valiokunta pitääkin perusteltuna, että kyseiset tehtävät jäävät edelleen sisäasiainministeriöön nykyiselle asiantuntevalle valvontayksikölle.

Valiokunta pitää välttämättömänä, että valtakunnallisella tasolla on asiantunteva rahankeräysten toimeenpanon yleisestä valvonnasta ja ohjauksesta sekä tilastoinnista vastaava organisaatio, joka voi toimia myös luvanhakijoiden ja kansalaistenkin asiantuntija- ja neuvontaelimenä. Sisäasiainministeriössä toimivan arpajaishallintoyksikön tehtäväkenttään kuuluvat lisäksi myös rahapelejä, tavara-arpajaisia ja bingopelejä koskevat asiat. Yksi valtakunnallinen elin on ensiarvoisen tärkeä, kun kehitetään yleishyödyllisen kansalaistoiminnan varainhankinnan kokonaisuutta. Tähän tehtäväkenttään kiinteästi liittyy osa-alueena kansainvälinen yhteistyö, joka edellyttää statukseltaan korkeaa elintä. Valiokunta korostaa myös sitä, että yleishyödyllisen varainhankinnan kokonaisuudessa tulee lisäksi turvata rahapelitoiminnan kansallinen yksinoikeusjärjestelmä. Tämäkin edellyttää vahvaa kansainvälistä ja kansallista osaamista, panostusta valvontaan ja laaja-alaista näkemystä.

Valiokunta painottaa myös sitä, ettei rahankeräysvalvonta saa vaarantua tai menettää uskottavuuttaan. Rahankeräystoiminnan ja muunlaisen varainhankinnan rajankäynti jää väistämättä osin tulkinnanvaraiseksi. Näistäkin syistä on välttämätöntä, että valtakunnallinen yleinen valvonta ja ohjaus tapahtuu riittävän lähellä poliittista vastuupiiriä ministeriötasolla.

Valiokunta ehdottaa edellä lausutun perusteella 26 §:n 1 momentin muuttamista siten, että rahankeräysten toimeenpanon yleisestä valvonnasta ja ohjauksesta sekä tilastoinnista vastaa sisäasiainministeriö. Samalla valiokunta ehdottaa 26 §:n 3 momentissa rahankeräysten toimeenpanoa koskevien lausuntojen ja ohjeiden antamisen jättämistä nykyiseen tapaan ministeriölle.

27 §. Rahankeräysten valvontatiedosto.

Valiokunta ehdottaa 27 §:ään tehtäväksi 26 §:stä johtuvan lisäyksen.

28 §. Tietojensaantioikeus.

Valiokunta ehdottaa 26 §:n johdosta 28 §:ssä säädettäväksi sisäasiainministeriölle tarpeellisesta tiedonsaantioikeudesta.

33 §. Siirtymäsäännökset.

Lääninhallitukset ovat jo myöntäneet rahankeräysluvat vuodelle 2006 nykyisin voimassaolevan rahankeräyslain (590/1980) perusteella. Hallituksen esitykseen sisältyvän siirtymäsäännöksen 1 momentin perusteella jää epäselväksi, miten jo luvan saaneiden pitää keräysten toteuttamisessa toimia. Valiokunta ehdottaa sääntelyn selkeyttämiseksi 33 §:n 1 momentin muuttamista näin kuuluvaksi: " Ennen tämän lain voimaantuloa annetun rahankeräysluvan nojalla toimeenpantavan rahankeräyksen toimeenpanoon sekä sillä kerättyjen varojen käyttöön ja tilittämiseen sovelletaan rahankeräysluvan antamisajankohtana voimassa olleita säännöksiä sekä rahankeräysluvassa asetettuja ehtoja."

2. Laki henkilötietojen käsittelystä poliisitoimesta annetun lain muuttamisesta

Valiokunta puoltaa hallituksen esitykseen sisältyvän toisen lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana.

3. Laki rikoslain 17 luvun muuttamisesta

Valiokunta ehdottaa myös kolmannen lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana.