Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Edunvalvojan määräämistä tarvitaan henkilön suojaksi silloin, kun hän on itse kykenemätön valvomaan etuaan taikka huolehtimaan itseään tai varallisuuttaan koskevista asioista, jotka vaativat hoitoa, eivätkä tule asianmukaisesti hoidetuiksi muulla tavoin. Holhouslainsäädännössä on tavoitteena, että edunvalvonnan järjestämiseen ryhdytään vain silloin, kun se on asianomaisen etujen kannalta välttämätöntä. Myös edunvalvontatoimenpiteen on oltava oikeassa suhteessa siihen vaaraan, joka toimenpiteellä pyritään poistamaan.

Edunvalvontaa koskevat päätökset ovat tärkeitä yhtäältä päämiehen suojaamisen ja toisaalta hänen toimintavapautensa kannalta. Tämän vuoksi toimivalta edunvalvonnan määräämistä ja sen lakkauttamista koskevissa asioissa kuuluu yleensä tuomioistuimille. Holhousviranomaiset ovat toimivaltaisia vain tietyissä sellaisissa selvissä ja riidattomissa tapauksissa, joissa oikeusturvaan liittyvät näkökohdat eivät edellytä asian käsittelyä tuomioistuimissa.

Oikeudenkäyntimenettelystä edunvalvontaa koskevissa asioissa säädetään holhoustoimesta annetun lain (442/1999) 69—83 §:ssä. Laissa luetellaan ne tahot, joita tuomioistuimen on asiaa käsitellessään kuultava. Näitä ovat ensinnäkin päämies itse samoin kuin hänen aviopuolisonsa. Lisäksi tuomioistuimen on varattava holhousviranomaiselle tilaisuus tulla kuulluksi. Asiassa, joka koskee edunvalvojan tehtävien määräämistä lakkaamaan, kuullaan myös edunvalvojaa.

On tärkeää, että tuomioistuimella on oikeat tiedot ratkaisunsa perusteeksi. Tätä varten tuomioistuimen on omasta aloitteestaan määrättävä hankittavaksi kaikki se selvitys, joka on tarpeen asian ratkaisemiseksi. Tuomioistuin voi esimerkiksi pyytää lausunnon asianomaista henkilöä hoitaneelta lääkäriltä, sosiaalityöntekijältä tai kotisairaanhoitajalta. Sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaiset sekä yksityiset palveluntuottajat ovat salassapitosäännösten estämättä velvollisia antamaan holhousviranomaiselle ja tuomioistuimelle ne tiedot ja selvitykset, jotka ovat tarpeen vireillä olevan asian ratkaisemiseksi. Tuomioistuin voi myös tehokkaasti hankkia selvitystä kuulemalla asianosaisia henkilökohtaisesti oikeudessa. Tällaisia kuultavia henkilöitä voivat olla muun muassa päämies, päämiehen vanhempi, huoltaja, aviopuoliso, lapsi tai muu läheinen.

Tuomioistuimella on myös oikeus määrätä omasta aloitteestaan oikeudenkäyntiä varten oikeudenkäyntiavustaja tai edunvalvoja henkilölle, jonka edunvalvontaa vireillä oleva asia koskee. Tällainen määräys voidaan antaa, jos se on tarpeen asianomaisen henkilön oikeusturvan kannalta.

Oikeusministeriön näkemyksen mukaan nykyinen lainsäädäntö turvaa päämiehen oikeudet edunvalvonnan lakkauttamista koskevissa prosesseissa. Ministeriö ei pidä tarpeellisena selvittää ns. moniammatillisen ryhmän lausuntojen hankkimista enemmälti ottaen huomioon, että edunvalvonta-asiaa käsittelevällä tuomioistuimella on sekä velvollisuus hankkia riittävä näyttö että laajat mahdollisuudet saada selvityksiä eri tahoilta ratkaisujensa perusteeksi.

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

Förordnande av en intressebevakare behövs för att skydda en person som saknar förmåga att bevaka sina intressen eller sköta personliga eller ekonomiska angelägenheter som kräver åtgärder och som inte på annat sätt blir skötta på lämpligt sätt. Syftet med förmyndarlagstiftningen är att åtgärder för att ordna intressebevakning vidtas endast när det är nödvändigt med tanke på vederbörandes intresse. Den intressebevakningsåtgärd som väljs ska också stå i proportion till den fara som åtgärden syftar till att eliminera.

Beslut om intressebevakning är viktiga å ena sidan för att skydda huvudmannen och å andra sidan med tanke på huvudmannens handlingsfrihet. Det är därför i allmänhet domstolarna som har behörighet i ärenden som gäller förordnande och avslutande av intressebevakning. Förmyndarmyndigheterna är behöriga endast i vissa sådana klara och ostridiga fall där rättsskyddsaspekter inte kräver att ärendet behandlas i domstol. Bestämmelser om rättegångsförfarandet i ärenden som gäller intressebevakning finns i 69—83 § i lagen om förmyndarverksamhet (442/1999). I lagen uppräknas de aktörer som domstolen ska höra vid behandlingen av ärendet. Dessa är för det första huvudmannen själv liksom huvudmannens make. Dessutom ska domstolen ge förmyndarmyndigheten tillfälle att bli hörd. I ett ärende som gäller ett förordnande om att intressebevakaruppdraget ska upphöra hörs också intressebevakaren.

Det är viktigt att domstolen har korrekta uppgifter som underlag för sitt avgörande. För detta ändamål ska domstolen på eget initiativ förordna att all den utredning som är nödvändig för ärendets avgörande ska inhämtas. Domstolen kan t.ex. be om ett utlåtande av den läkare, socialarbetare eller hemsjukvårdare som vårdat personen i fråga. Social- och hälsovårdsmyndigheterna samt privata tjänsteproducenter är trots sekretessbestämmelserna skyldiga att lämna förmyndarmyndigheten och domstolen de uppgifter och utredningar som är nödvändiga för avgörande av ett anhängigt ärende. Domstolen kan också effektivt skaffa en utredning genom att personligen höra parterna i rätten. Bl.a. huvudmannen, huvudmannens förälder, vårdnadshavare, make, barn eller någon annan närstående person kan höras.

Domstolen har också rätt att på eget initiativ för rättegången förordna ett rättegångsbiträde eller en intressebevakare för den vars intressebevakning ett anhängigt ärende avser. Ett sådant förordnande kan utfärdas om det är nödvändigt med tanke på personens rättsskydd.

Enligt justitieministeriets uppfattning tryggar den nuvarande lagstiftningen huvudmannens rättigheter vid de processer som gäller avslutande av intressebevakningen. Ministeriet ser inget behov att i större utsträckning inhämta utlåtanden av en s.k. multiprofessionell grupp med beaktande av att den domstol som behandlar ett intressebevakningsärende har både skyldighet att skaffa tillräcklig bevisning och omfattande möjligheter att få utredningar från olika håll som underlag för sina avgöranden.