PERUSTELUT

Tuloverolain (1535/1992) 58 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan henkilöllä on tuloverotuksessa oikeus vähentää pääomatuloistaan sellaisten velkojensa korot, jotka kohdistuvat verovelvollisen tai hänen perheensä vakituisen asunnon hankkimiseen tai peruskorjaukseen. Lain 60 §:ssä säädetään puolestaan, että mikäli vähennyskelpoisten menojen määrä, mukaan lukien korkomenot, ylittää veronalaisten pääomatulojen yhteismäärän, verovelvollisella on oikeus tehdä tuloverolain 131—134 §:ssä tarkoitettu alijäämähyvitys.

Tuloverolain 58 §:n 3 momentin 2 kohdan mukaan tämä vähennysoikeus ei koske henkilöitä, joilla on aravalain 7 §:n 1 momentin 1—4 kohdan nojalla myönnettyjä lainoja tai 1.1.1991 tai sen jälkeen asuntotuotantolain nojalla myönnettyjä lainoja. Tämä useiden lainmuutosten myötä syntynyt vähennysoikeuden rajoitus on peräisin tulo- ja varallisuusverolain muuttamisesta annetusta laista (1166/1990). Tämän lain perusteluissa (HE 247/1990 vp) todetaan tätä rajoitusta pidettävän tarpeellisena, jotta tarkat asumiskustannukset pystyttäisiin hahmottamaan ja jotta arava-asuntojen kokonaistuen jako ei vääristyisi. Koska markkinaehtoiset lainakorot ovat tämän rajoituksen voimassaoloaikana tulleet yhä edullisemmiksi ja voivat tällä hetkellä olla aravalainakorkoja useita prosenttiyksikköjä alhaisemmat, tämän vähennysoikeuden rajoituksen vuoksi aravalainaa saaneet henkilöt joutuvat eriarvoiseen asemaan muihin lainanottajiin nähden.

Useiden lainanottajien on ollut pakko vaihtaa aravalainat markkinakorkoisiin lainoihin pystyäkseen hoitamaan lyhennyksensä. Tällöin he ovat tämän seurauksena joutuneet katsomaan itselleen toisen asunnon. Koska kaikilla aravalainansaajilla ei ole tätä mahdollisuutta, tilanteen korjaamiseksi aravalainan korko on tehtävä vähennyskelpoiseksi.