LAKIALOITE 43/2009 vp

LA 43/2009 vp - Jukka Gustafsson /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki työttömyysturvalain 3 luvun 6 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

Työttömyysturvalain (1290/2002) 3 luvun 6 §:ssä säädetään lomakorvausten jaksottamisesta. Yli kahden viikon pituisen kokoaikatyön päättyessä maksettu tai myöhemmin maksettu lomakorvaus jaksotetaan, jolloin henkilöllä ei ole oikeutta työttömyyspäivärahaan jaksottamisajalta. Jaksotuspäivien lukumäärä lasketaan viimeisen työsuhteen aikaisen päiväpalkan perusteella.

Jaksotus tehdään henkilön joutuessa ensimmäisen kerran työttömäksi ja myös aina silloin, kun työntekijä on ollut työttömyysjaksojen välissä yli kaksi viikkoa työssä. Jos työsuhteita on ollut useita, jaksotus tehdään kustakin työsuhteesta erikseen.

Jaksottaminen ei edellytä sitä, että lomakorvaus olisi todellisuudessa maksettu. Vaikka työtön olisi luopunut oikeudestaan lomakorvaukseen, hänellä ei olisi oikeutta työttömyyspäivärahaan ajalta, jolle vuosilomalain tai työehtosopimuksen mukainen lomakorvaus jaksottuisi.

Lisäksi lomakorvauksen jaksottaminen voi käytännössä johtaa tilanteisiin, joissa muutamien lomapäivien lomakorvaus aiheuttaa selvästi pitemmän ajan työttömyysturvan menetyksen. Jaksotusaika on pidempi kuin vuosiloma, koska korvaus jaksotetaan vain viidelle päivälle viikossa, kun vuosiloma on kuusi päivää viikossa. Tilanne ei ole oikeudenmukainen myöskään huomioiden lomakorvauksen luonne korvauksena pitämättä jääneestä lomasta.

Erityisesti on mainittava lyhyiden ja määräaikaisten työsuhteiden varassa elävät, jotka joutuvat jaksotuksen takia tilanteeseen, jossa lomaoikeus on vain periaatteessa, ei käytännössä turvattu. Loman tapainen jakso on pidettävä lopputilin tultua.

Työttömälle asetetaan lomakorvauksen jaksotuksen jälkeen vielä seitsemän päivän omavastuuaika.

Lain toimeenpanijoilla lomakorvausten jaksottaminen monimutkaisine sääntöineen teettää paljon lisätyötä samaan aikaan, kun työttömyyskassojen jonot pitenevät. Lomakorvausten jaksottamiseen nyt käytettävä työaika voitaisiin käyttää itse päivärahahakemusten joutuisampaan käsittelyyn. Myös työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan työtaakkaa saataisiin lain muutoksella kevennettyä — esimerkiksi Metallityöväen työttömyyskassan antamista päätöksistä kolmanneksi eniten valituksia tehdään lomakorvauksen jaksotuksesta. Jaksotuksesta luopuminen helpottaa myös mahdollisen ennakkomaksun käyttöä, koska silloin työttömyyskassan ei tarvitse arvioida lomakorvauksen merkitystä.

Edellä mainituilla perusteilla katsomme, että lomakorvausten huomioon ottamisesta työttömyyspäivärahoja maksettaessa on luovuttava.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

työttömyysturvalain 3 luvun 6 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

kumotaan 30 päivänä joulukuuta 2002 annetun työttömyysturvalain (1290/2002) 3 luvun 6 §:n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1354/2007, ja

muutetaan 3 luvun 6 §:n 1 ja 4 momentti, sellaisina kuin ne ovat mainitussa laissa 1354/2007, seuraavasti:

3 luku

Etuuden saamisen yleiset rajoitukset

6 §

Muut rajoituksen

Työnantajalta saatu taloudellinen etuus, joka perustuu työnantajan ja työntekijän väliseen, työsuhteen päättymiseen liittyvään sopimukseen tai muuhun vastaavaan järjestelyyn, estää työttömyysetuuden myöntämisen ajalta, jolle etuus jaksotetaan työsuhteen päättymisestä lukien henkilön viimeisimmästä työsuhteesta saaman palkan perusteella. Jos työnantajalta saatu taloudellinen etuus on maksettu työsuhteen päättymisen jälkeen, jaksotus voidaan tehdä taloudellisen etuuden maksamisajankohdasta lukien. Jaksotuksen on tällöin vastattava työsuhteen päättymisestä lukien tehtävää työsuhteen päättymisen jälkeen maksetun etuuden jaksotusta. Etuutena ei oteta huomioon työnantajan järjestämää tai hankkimaa koulutusta eikä työsuhteen päättyessä maksettua lomakorvausta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Edellä 1—2 momentissa tarkoitettu jaksotus tehdään jakamalla taloudellinen etuus tai rahakorvaus viimeisimmän työsuhteen päiväpalkalla. Palkka määritetään soveltuvin osin kuten ansiopäivärahan perusteena oleva palkka, mutta tuloista ei tehdä työntekijän eläkemaksusta ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksusta johtuvaa vähennystä. Jaksotusta varten 1 ja 2 momentissa tarkoitetut etuudet lasketaan tarvittaessa yhteen.

_______________

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

_______________

Helsingissä 20 päivänä toukokuuta 2009

  • Jukka Gustafsson /sd
  • Jacob Söderman /sd
  • Esa Lahtela /sd
  • Katja Taimela /sd
  • Heli Paasio /sd
  • Anneli Kiljunen /sd
  • Johanna Ojala-Niemelä /sd
  • Sirpa Paatero /sd
  • Rakel Hiltunen /sd
  • Johannes Koskinen /sd
  • Liisa Jaakonsaari /sd
  • Tarja Filatov /sd
  • Marko Asell /sd
  • Maarit Feldt-Ranta /sd
  • Valto Koski /sd
  • Matti Ahde /sd
  • Antti Vuolanne /sd
  • Kimmo Kiljunen /sd
  • Lauri Kähkönen /sd
  • Tuula Peltonen /sd
  • Merja Kuusisto /sd
  • Tuula Väätäinen /sd
  • Ilkka Kantola /sd
  • Maria Guzenina-Richardson /sd
  • Reijo Kallio /sd
  • Miapetra Kumpula-Natri /sd
  • Tommy Tabermann /sd
  • Pauliina Viitamies /sd
  • Matti Saarinen /sd
  • Tero Rönni /sd
  • Sinikka Hurskainen /sd
  • Pia Viitanen /sd
  • Jouko Skinnari /sd
  • Antti Kalliomäki /sd
  • Marjaana Koskinen /sd