LAKIALOITE 53/2013
vp
LA 53/2013
vp - Kimmo Tiilikainen /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki avustuksesta ensimmäisen työntekijän palkkamenoihin
Eduskunnalle
Lakialoitteessa ehdotetaan, että yksinyrittäjä saisi
avustusta ensimmäisen työntekijän palkkamenoihin
30 prosenttia ensimmäisten 12 kuukauden ajalta ja 15 prosenttia
seuraavien 12 kuukauden ajalta. Nuoren työntekijän
osalta tuki olisi korotettu siten, että ensimmäisten
12 kuukauden osalta tukea maksettaisiin 40 prosenttia ja seuraavien
12 kuukauden ajalta 20 prosenttia palkkamenoista.
Suomessa on noin 260 000 yrittäjää,
joista 65 prosenttia on yksinyrittäjiä. Monet
yksinyrittäjät haluavat palkata työntekijän,
joka helpottaisi heidän työtaakkaansa ja mahdollistaisi
lomien, sairaus- ja vanhempainvapaiden pitämisen tai toiminnan
laajentamisen. Ensimmäisen työntekijän
palkkaamisen kynnys on kuitenkin korkea. Koska suurin osa potentiaalisista
työpaikoista on yksinyrittäjien yrityksissä,
on valtiovallan kaikin keinoin helpotettava ensimmäisen
työntekijän palkkaamista.
Yrittäjän kannalta eräs kriittisimmistä vaiheista
on ensimmäisen työntekijän palkkaaminen.
Sen jälkeen yrittäjä on vastuussa itsensä lisäksi
myös uudesta työntekijästä.
Palkkaamiseen liittyy myös suuria taloudellisia riskejä. Yhteiskunnan
kannalta on viisasta rakentaa yrittäjälle siltaa
kohti kasvua ja työllistämistä.
Yksinyrittäjän palkkatuki on kustannustehokas
työllistämiskeino. Yrittäjä voi
käyttää tukea vain kerran, koska ensimmäistä työntekijää ei voi
palkata kuin kerran. Tukea saa vain silloin, kun yrittäjä luo
uuden työpaikan. Työntekijä saa työtä ja
toimeentuloa, valtio ja kunnat verotuloja. Erityisen tuottavaa tuki
on yhteiskunnan kannalta silloin, kun nuori pääsee
kiinni työelämään.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
avustuksesta ensimmäisen työntekijän
palkkamenoihin
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
säädetään:
1 §
Yksin toimintaa harjoittavalle yrittäjälle
voidaan myöntää yrityksen kehittämisavustusta
ensimmäisen työntekijän palkkamenoihin
30 prosenttia ensimmäisten 12 kuukauden ajalta ja 15 prosenttia
seuraavien 12 kuukauden ajalta, jos:
1) työntekijä palkataan toistaiseksi voimassa olevaan
työsuhteeseen tai vähintään
kuudeksi kuukaudeksi määräaikaiseen työsuhteeseen;
ja
2) työntekijän työaika on vähintään
25 tuntia viikossa.
Alle 25-vuotiaan työntekijän osalta tuki palkkamenoista
on ensimmäisten 12 kuukauden ajalta 40 prosenttia ja 20
prosenttia seuraavien 12 kuukauden ajalta.
2 §
Avustusta ei voida myöntää,
jos:
1) työntekijän työsuhde on alkanut
ennen avustuksen hakemista; tai
2) työnantaja saa työntekijän palkkaamiseen samalta
ajalta muuta valtion tukea.
3 §
Avustus myönnetään perustamissopimuksen 87
ja 88 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen
tukeen annetun komission asetuksen (EY) N:o 1998/2006 tarkoittamana
de minimis -tukena.
4 §
Ensimmäisen työntekijän palkkamenoihin myönnettävässä avustuksessa
noudatetaan tämän lain lisäksi, mitä valtionavustuksesta
yritystoiminnan kehittämiseksi annetussa laissa (1336/2006)
on säädetty.
5 §
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 18 päivänä lokakuuta
2013
- Kimmo Tiilikainen /kesk
- Mikko Alatalo /kesk
- Sirkka-Liisa Anttila /kesk
- Lasse Hautala /kesk
- Antti Kaikkonen /kesk
- Timo Kalli /kesk
- Anne Kalmari /kesk
- Elsi Katainen /kesk
- Inkeri Kerola /kesk
- Mari Kiviniemi /kesk
- Esko Kiviranta /kesk
- Katri Komi /kesk
- Martti Korhonen /vas
- Seppo Kääriäinen /kesk
- Paula Lehtomäki /kesk
- Jari Leppä /kesk
- Mika Lintilä /kesk
- Markus Lohi /kesk
- Eeva-Maria Maijala /kesk
- Aila Paloniemi /kesk
- Mauri Pekkarinen /kesk
- Arto Pirttilahti /kesk
- Tuomo Puumala /kesk
- Antti Rantakangas /kesk
- Juha Rehula /kesk
- Eero Reijonen /kesk
- Markku Rossi /kesk
- Simo Rundgren /kesk
- Annika Saarikko /kesk
- Mikko Savola /kesk
- Juha Sipilä /kesk
- Ari Torniainen /kesk
- Tapani Tölli /kesk
- Mirja Vehkaperä /kesk
- Anu Vehviläinen /kesk