Perustelut

Yleistä.

Eduskunta hyväksyi 15 päivänä kesäkuuta 1998 kansainväliset velvoitteet Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta yhteisillä rajoilla tehtyyn ns. Schengenin sopimusjärjestelmään (EV 62/1998 vp — HE 20/1998 vp). Samassa yhteydessä eduskunta hyväksyi lain kyseisten velvoitteiden lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta sekä Schengenin säännöstön täytäntöönpanemiseksi tarvittavat lait poliisilain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta. Lakien voimaantulosta oli tarkoitus säätää asetuksella siten, että lait olisivat tulleet voimaan Suomen aloittaessa Schengenin säännöstön soveltamisen.

Schengenin säännöstö on sittemmin sisällytetty osaksi Euroopan yhteisön lainsäädäntöä. Euroopan unionin neuvosto on toukokuun 1 päivänä 1999 voimaan tulleen Amsterdamin sopimuksen mukaisesti päättänyt, että Schengenin säännöstön soveltaminen alkaa Suomessa 25 päivänä maaliskuuta 2001. Säännöstön soveltaminen alkaa samana päivänä myös muissa siihen liittyneissä pohjoismaissa. Koska Schengenin säännöstön soveltaminen Suomessa alkaa suoraan EU:n neuvoston päätöksen perusteella, ei aikaisemmin hyväksytyn voimaansaattamislain voimaantulolle ole enää tarvetta. Schengenin säännöstön kansalliseen täytäntöönpanoon liittyvien lakien voimaantulo sen sijaan on edelleen tarpeen. Näitä aikaisemmin hyväksyttyjä lakeja on kuitenkin tarkistettava teknisesti muuhun kansalliseen lainsäädäntöön tehtyjen muutosten vuoksi sekä siksi, että Schengenin säännöstö on osa Euroopan yhteisön lainsäädäntöä.

Schengenin säännöstön voimaansaattamislaki on käsitelty ns. supistetussa perustuslainsäätämisjärjestyksessä osaksi sen vuoksi, että rajan yli jatkuvaa henkilön tarkkailua ja takaa-ajoa koskevien Schengenin yleissopimuksen 40 ja 41 artiklan määräysten katsottiin olevan ristiriidassa perustuslain säännösten kanssa valtion täysivaltaisuudesta (PeVL 13/1998 vp). Samassa yhteydessä käsitelty poliisilain muutos sisälsi säännöksiä Schengenin yleissopimuksen mukaisista toisen valtion poliisimiehen valtuuksista Suomen alueella. Perustuslakivaliokunnan kannan mukaan poliisilakiehdotus voitiin tuolloin käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä, jos Schengenin yleissopimus on saatettu voimaan supistetussa perustuslainsäätämisjärjestyksessä annetulla lailla ja jos poliisilaissa vain asiallisesti toistetaan ne yleissopimuksen asianomaiset määräykset, jotka poikkeavat perustuslaista. Lisäksi poliisilaki ei voinut tulla voimaan ennen yleissopimuksen voimaantuloa.

Poliisilain 22 a ja 30 a §.

Schengenin yleissopimuksen voimaansaattamislaki on käsitelty supistetussa perustuslainsäätämisjärjestyksessä. Samassa menettelyssä on hyväksytty Amsterdamin sopimuksen voimaansaattamislaki (PeVL 10/1998 vp). Nämä menettelyt riittävät valiokunnan mielestä kattamaan nyt käsiteltävänä olevaan poliisilakiehdotukseen sisältyvät sellaiset ristiriitaisuudet perustuslain kanssa, jotka johtuvat välittömästi Schengenin yleissopimuksen 40 ja 41 artiklan määräyksistä. Näidenkin määräysten soveltaminen alkaa Suomessa EU:n neuvoston päätöksen perusteella 25.3.2001 eikä ehdotettu poliisilain muutos vaikuta tähän. Lain muutos ei kuitenkaan saa tulla voimaan ennen Schengenin säännöstön soveltamisen alkamista Suomessa.

Lain 22 a ja 30 a §:ään on ehdotettu tehtäväksi lähinnä teknisiä tarkistuksia. Ehdotukset eivät asiallisesti poikkea niistä Schengenin yleissopimuksesta johtuvista lisäyksistä poliisilakiin, jotka eduskunta on jo aikaisemmin hyväksynyt (EV 62/1998 vp). Ehdotetuissa säännöksissä käytetty yleinen viittaus Suomea velvoittaviin kansainvälisiin sopimuksiin on valiokunnan mielestä kuitenkin syytä tarkistaa yksilöidyksi viittaukseksi "Schengenin säännöstöön" (ks. PeVL 13/1998 vp ja PeVL 6/2001 vp).

Poliisilain 52 §.

Poliisilain 52 §:ää ehdotetaan muutettavaksi siten, että säännöksessä tarkoitetuista liikkumis- ja oleskelurajoituksista säädetään sisäasiainministeriön asetuksella eikä ministeriön antamilla poliisimääräyksillä, kuten nykyisin. Rajoitukset voivat koskea erinäisiä turvallisuuden kannalta vaarallisia kohteita ja niiden ympäristöä. Säännös on riittävän täsmällisesti rajattu (ks. PeVL 5/1999 vp). Perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännön mukaan viranomaiselle voidaan lailla antaa toimivalta liikkumis- ja oleskelukieltojen asettamiseen maantieteellisesti rajatuilla alueilla (ks. esim. PeVL 21/1997 vp). Tällaisia luonteeltaan hallinnollisina määräyksinä pidettäviä kieltoja voidaan asettaa viranomaisen päätöksellä. Valiokunta ei toisaalta näe estettä säätää valtuudesta, jonka nojalla sisäasiainministeriö voi antaa tavanomaisia poliisimääräyksiä ministeriön asetuksella. Näin ymmärrettynä lakiehdotus ei ole perustuslain kannalta ongelmallinen.

Poliisilain 54 §.

Lain 54 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi valtuudesta, jonka mukaan valtioneuvoston asetuksella säädetään poliisimiehen virkapukuvelvollisuudesta ja virkapuvun käytöstä. Laissa ei ole nimenomaisia säännöksiä poliisimiehen tällaisista velvollisuuksista, vaan ne näyttävät sisältyvän poliisilakiin ja ehdotettuun valtuutukseen välillisesti. Virkamiehen velvollisuuksien perusteiden tulee valiokunnan mielestä kuitenkin käydä ilmi riittävän selkeistä lain säännöksistä (ks. esim. PeVL 3/2000 vp). Lakiin on siten asianmukaista lisätä perussäännökset poliisimiehen virkapukuvelvollisuudesta. Estettä ei ole sille, että valtioneuvosto valtuutetaan antamaan lakia tarkempia säännöksiä asiasta.