Perustelut
         
         Yleistä
         
         Luopumistuki turvaa maatalouden harjoittamisesta luopuvien maatalousyrittäjien
            toimeentuloa jatkaen sitä järjestelyä,
            jolla maatalouden harjoittajat ovat voineet luopua vapaaehtoisesti elinkeinonsa
            harjoittamisesta siirtämällä tuotantovälineen
            joko seuraavalle sukupolvelle tai ulkopuolisille saadakseen työkyvyttömyyseläkettä
            vastaavan
            etuuden vanhuusikää edeltäväksi ajaksi.
            Se liittyy monilta osin eläkejärjestelmään,
            mutta valtiosääntöoikeudellisesti sitä ei voida
            rinnastaa sen enempää vanhuus- kuin työkyvyttömyyseläkkeeseenkään.
            Siinä ei ole kysymys työttömyysturvasta,
            eikä sitä voida pitää perustuslain
            19 §:n 2 momentin tarkoittamana perustoimeentuloa turvaavana
            lainsäädäntönä. Oikeus luopumistukeen
            ei myöskään kerry ansaintaperiaatteen
            mukaisesti siten, että sitä olisi tarkasteltava
            perustuslain 15 §:n takaaman omaisuudensuojan
            näkökulmasta (PeVL 30/2005 vp,
            s. 2, PeVL 60/2002 vp, s. 2—3, PeVL
               9/1999 vp, s. 2—3). Kysymys on maatalouden
            harjoittamista koskevasta lainsäädännöstä.
         
         
         Luopujan ikää koskevat edellytykset
         
         Luopumistukea annetaan sukupolvenvaihdoksen toteuttamiseksi
            1. lakiehdotuksen 8 §:n perusteella 56 vuotta mutta ei
            63 vuotta täyttäneelle luopujalle, jos maatilan
            tai lisäalueen luovutuksensaajana on luopujan
            lapsi tai tämän aviopuoliso. Jos luovutuksensaaja
            on joku muu kuin edellä mainittu, on ikäraja sukupolvenvaihdostilanteissa
            60 vuotta. Erottelu perustuu siten ikään ja perhesuhteisiin.
            Porotalouden harjoittamisesta luopumiseen sovelletaan kaikissa tapauksissa 56
            vuoden ikärajaa. Tavoitteena on yhtenäistää luopujien
            vähimmäisikä sukupolvenvaihdoksissa ja
            sukupolvenvaihdoksiin verrattavissa lisäalueluovutuksissa.
            Lisäksi on tarkoituksena myöhentää eläkkeelle
            siirtymistä osassa luopumisia yleisen eläkepoliittisen
            linjauksen mukaisesti.
         
         
         Ehdotusta on arvioitava perustuslain yhdenvertaisuutta koskevan
            6 §:n valossa. Sen mukaan ketään ei saa
            ilman hyväksyttävää perustetta
            asettaa eriarvoiseen asemaan iän tai muun henkilöön
            liittyvän syyn perusteella. Valiokunnan käytännössä on
            kuitenkin vakiintuneesti katsottu, ettei yhdenvertaisuusperiaatteesta
            voi johtua tiukkoja rajoja lainsäätäjän
            harkinnalle pyrittäessä kulloisenkin yhteiskuntakehityksen
            vaatimaan sääntelyyn (PeVL 1/2006
               vp, s. 2/I, PeVL 8/2003 vp,
            s. 3/I, PeVL 65/2002 vp, s.
            4/I). Säännös ei kiellä kaikenlaista
            erontekoa ihmisten välillä, vaikka erottelu perustuisi
            syrjintäsäännöksessä nimenomaan
            mainittuun syyhyn. Olennaista on, voidaanko erottelu perustella
            perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävällä tavalla
            (HE 309/1993 vp, s. 44/I, PeVL
               14/2006 vp, s. 2/I). Perustuslakivaliokunta
            on pitänyt työttömyysturvalakia ja eläkelainsäädäntöä säädettäessä erilaisten
            etuuksien määräytymistä eri ikäisille
            henkilöille perustuslain 6 §:n kannalta ongelmattomana,
            jos erottelut eivät ole mielivaltaisia eivätkä erot
            muodostu kohtuuttomiksi (PeVL 60/2002 vp,
            s. 4/II, PeVL 46/2002 vp, s. 6/I).
         
         
          Lakiesityksen perustelujen mukaan ehdotus helpottaa perheiden
            sisäisiä sukupolvenvaihdoksia ja niiden oikea-aikaisuutta,
            kasvattaa saajien tilakokoa, parantaa maatalouden rakenneuudistusta
            ja tuo tiettyjä kustannussäästöjä.
            Toisaalta lapsettomat ja sellaiset luovuttajat, joiden lapsista
            kukaan ei halua jatkaa tilanpitoa, eivät pääsisi nauttimaan
            alemmasta luopumistuki-ikärajasta. Heidän osaltaan
            luopumistuki myöhentyisi nykyisestä 56 vuodesta
            60 ikävuoteen. Ehdotettu neljän vuoden ero lapsiperheiden
            hyväksi on verrattain pitkä. Perheyhteys on toisaalta
            perinteisesti kuulunut maatalouden harjoittamiseen, ja tähän
            liittyen itse maatilan siirtymistä suvussa sukupolvelta
            toiselle on pidetty vanhastaan tärkeänä.
            Näiden seikkojen vuoksi perustuslakivaliokunta katsoo perheen
            sisäisten sukupolvenvaihdosten edistämiselle olevan
            hyväksyttävät perusteet ja ehdotetun
            sääntelyn siten mahtuvan lainsäätäjän
            harkintavallan puitteisiin (ks. myös PeVL 60/2002
               vp, s. 5/I). Valiokunta pitää kuitenkin
            yhtenäistä ikärajasääntelyä suositeltavampana. 
         
         
         Hakemuksen asianmukainen käsittely
         
         Luopumistukea voidaan hakea 1. lakiehdotuksen 32 §:n
            1 momentin perusteella ennen luopumisiän saavuttamista.
            Myös itse luopuminen voi tapahtua ennen luopumisiän
            saavuttamista, mutta kuitenkin vasta luopumistukihakemuksen jälkeen.
            Kunnan maaseutuviranomainen, työvoima- ja elinkeinokeskus
            tai eläkelaitos voi 34 §:n 3 momentin mukaan pyytää hakijaa
            toimittamaan kohtuullisen määräajan kuluessa
            asian ratkaisemiseksi tarpeellista lisäselvitystä.
            Jos lisäselvitystä ei 34 §:n 4 momentin
            perusteella toimiteta, voi eläkelaitos asiaa ratkaistessaan
            katsoa, että hakemus on tullut vireille vasta sinä ajankohtana,
            jona hakemuksen ratkaisemiseksi välttämätön
            lisäselvitys on toimitettu pyytäjälle.
         
         
         Ehdotusta on arvioitava perustuslain 20 §:n mukaisen
            oikeusturvan ja hyvän hallinnon takeiden näkökulmasta.
            Menettelyä on pidettävä varsin poikkeuksellisena,
            koska eläkelaitos voi päättää,
            milloin hakemus on tullut vireille. Tavanomaisen hallintomenettelyn
            mukaan hakemus jätetään tutkimatta tai
            se ratkaistaan käytettävissä olevien
            selvitysten perusteella. Asiasta tehdään päätös,
            josta voi normaalissa järjestyksessä valittaa.
            Nyt ehdotettu sääntely on kuitenkin tarkoitettu
            hakijan eduksi. Jos hakija ei toimita lisäselvitystä,
            merkitsee se yleensä hakemuksen hylkäämistä.
            Jos luopuminen on jo tapahtunut ja hylkäävä päätös
            tehty, ei uusi hakemus lisäselvityksineen mahdollista enää myönteistä päätöstä.
            Luopumisen ajankohta on siten ratkaiseva.
         
         
          Vaikka vastaavanlainen säännös sisältyy
            voimassa olevan lain 20 a §:n 4 momenttiin, voi sääntely
            perustuslakivaliokunnan mielestä johtaa siihen, ettei hakemus
            tule koskaan vireille eikä sitä siten tarvitse
            käsitellä. Jokaisella on kuitenkin oikeus perustuslain
            20 §:n 1 momentin mukaan saada asiansa käsitellyksi
            asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä viranomaisessa
            sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva
            päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman
            lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.
            Valiokunta pitää asianmukaisena, että 34 §:n
            4 momenttia muutetaan esimerkiksi siten, että siihen lisätään
            joko viittaus hallintolain 33 §:n 2 momenttiin
            tai maininta, että ellei tarpeellista lisäselvitystä pyytäjälle
            määräajassa toimiteta, eläkelaitos
            voi jättää hakemuksen tutkimatta tai
            ratkaista sen ilman lisäselvitystä.
         
         
         Asetuksenantovaltuudet
         
         Luopumistuen saamisen edellytyksenä on, että luopuja
            12 §:n 1 momentin mukaan luopumisen tapahduttua pysyvästi
            lopettaa kaupallisen maatalouden harjoittamisen ja ettei hän
            tee metsätalouden hankintatyötä. Saman
            pykälän 2 momentin perusteella asetuksella säädettäisiin
            niiden hevosten ja porojen enimmäismäärä,
            joiden käyttöä luopumisen jälkeen
            ei pidetä kaupallisen maatalouden harjoittamisena. Myös
            17 §:n 4 momentin ja 25 §:n perusteella
            valtioneuvoston asetuksella ehdotetaan säädettäväksi
            luovutuksensaajalle muodostuvan porokarjan vähimmäiskoosta.
         
         
         Perustuslain 18 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on
            oikeus hankkia toimeentulonsa valitsemallaan elinkeinolla. Lisäksi
            saamelaisilla on alkuperäiskansana perustuslain 17 §:n
            3 momentin perusteella oikeus ylläpitää ja
            kehittää omaa kulttuuriaan. Muun muassa poronhoidon
            on katsottu keskeisesti kuuluvan tähän kulttuuriin
            (HE 309/1993 vp, s. 65/II, PeVL
               29/2004 vp, s. 2/II). Perustuslakivaliokunnan
            näkemyksen mukaan mainittujen elinkeinorajoitusten täsmällisyyden ja
            tarkkarajaisuuden johdosta on asianmukaista, että eläinten
            enimmäismääristä säädetään
            lailla. Samoin lailla on syytä säätää porotaloustilan luovutuksensaajan
            porokarjan vähimmäiskoosta.
         
         
         Ehdotuksen 15 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan luovutuksensaajalta
            edellytetään, etteivät hänen
            pysyväisluonteiset tulonsa muusta kuin maatilataloudesta
            ja tilalta käsin harjoitetusta maatilatalouden liitännäistoiminnasta
            luopumishetkellä arvioituna ylitä valtioneuvoston
            asetuksella säädettyä enimmäismäärää.
            Nykyistä 50 000 euron rajaa ei lakiehdotuksen
            perustelujen mukaan ole tarkoitus muuttaa. Valtioneuvoston asetuksella
            on tarkoitus myös säätää 15 §:n 4 momentin
            mukaan tilan elinkelpoisuuden arvioimiseksi elinkeinosuunnitelmaan
            sisältyvän yritystulon vähimmäismäärästä,
            jonka maatilan yritystulon on täytettävä.
            Perustelujen mukaan maatilaa pidettäisiin elinkelpoisena,
            jos maatilan yritystoiminnan tulo viitenä luovutusta seuraavana
            vuotena olisi vähintään 10 000
            euroa.
         
         
          Sääntelyssä on kysymys perustuslain
            80 §:n 1 momentin mukaisista yksilön
            oikeuksista ja velvollisuuksista. Koska valtuutusta ei ole sidottu
            tarkempiin kriteereihin tai vaihtoehtoisesti euromääriin,
            pitää perustuslakivaliokunta sääntelyn
            täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden kannalta tärkeänä,
            että mainituista tulorajoista tai ainakin niiden määräytymisen
            perusteista säädetään lailla.
         
         
         Tuen saajia ja sitoumuksen antajia koskevien tarkastusten suorittamisesta
            säädetään ehdotuksen 66 §:ssä.
            Pykälän 1 momentissa todetaan ne viranomaiset,
            jotka tarkastuksia saavat suorittaa, ja 2 momentissa taas luetellaan
            se, mitä tuensaajan on tarkastajille esitettävä,
            sekä tarkastettavat kohteet. Valtioneuvoston asetuksella
            voidaan 66 §:n 3 momentin perusteella tarvittaessa
            säätää tarkemmin tarkastuksen
            yksityiskohtaisesta toteuttamisesta.
         
         
         Sääntelyssä on tältä osin
            päällekkäisyyttä hallintolain
            säännösten kanssa, sillä tarkastusmenettelystä,
            tarkastuskertomuksesta ja sen tiedoksiantamisesta säädetään
            hallintolain 39 §:ssä. Kun lisäksi hyvän
            hallinnon takeet tulee perustuslain 20 §:n 2 momentin nojalla
            turvata lailla, pitää perustuslakivaliokunta ehdotettua
            66 §:n 3 momenttia tarpeettomana, minkä vuoksi
            se on syytä poistaa laista (PeVL 5/2005
               vp, s. 3/I).
         
         
         Kotirauhan suoja
         
         Ehdotetussa laissa tarkoitetun luopumistuen myöntämisen
            ja maksamisen ehtojen sekä sitoumusten noudattamisen valvomiseksi
            voidaan ennakolta ilmoittamatta suorittaa 66 §:n 1 momentin
            mukaan tarkastuksia. Tarkastuksia suorittavalla on 2 momentin nojalla
            oikeus valvontatehtävän edellyttämässä laajuudessa
            tarkastaa sitoumuksenalaiset alueet sekä tuotanto- ja talousrakennukset.
         
         
          Ehdotetusta säännöksestä välillisesti
            ilmenee, että siinä mainittua tarkastusta ei ole
            tarkoitus ulottaa perustuslain 10 §:n 1 momentissa turvatun
            kotirauhan piiriin. Lailla voidaan perustuslain 10 §:n
            3 momentin mukaan säätää perusoikeuksien
            turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi välttämättömistä kotirauhan
            piiriin ulottuvista toimista. Perustuslaissa turvattu kotirauhan
            piiri kattaa lähtökohtaisesti kaikenlaiset pysyväisluonteiseen
            asumiseen käytetyt tilat (PeVL 16/2004
               vp, s. 5/II). Koska tuotanto- ja talousrakennuksiin
            saattaa kuitenkin sisältyä myös asumiseen
            tarkoitettuja tiloja, valiokunta pitää tärkeänä,
            että sääntelyä täydennetään
            sulkemalla nämä alueet nimenomaisesti tarkastusten
            ulkopuolelle (PeVL 30/2005 vp, s. 6/I, PeVL 36/2004
               vp, s. 4/II, PeVL 37/2004 vp,
            s. 3/II).
         
         
         Rekisteri-ilmoitukset Eläketurvakeskukselle
         
         Rekisteri-ilmoituksista Eläketurvakeskukselle säädetään
            ehdotuksen 74 §:ssä. Sen mukaan eläkelaitoksen
            tulee viipymättä ilmoittaa Eläketurvakeskukselle
            tämän määräämällä tavalla
            luopumistuen alkamisesta ja päättymisestä.
            Eläkelaitoksen on myös annettava Eläketurvakeskukselle
            muita luopumistukea koskevia tietoja siten kuin Eläketurvakeskus
            tarkemmin määrää. Sääntelyä on
            tarkasteltava perustuslain 80 §:n 2 momentin mukaista
            lainsäädäntövallan siirtoa koskevan
            säännöksen valossa. Sen perusteella muu
            viranomainen voidaan lailla valtuuttaa antamaan oikeussääntöjä määrätyistä asioista,
            jos siihen on sääntelyn kohteeseen liittyviä erityisiä syitä eikä sääntelyn
            asiallinen merkitys edellytä, että asiasta säädetään
            lailla tai asetuksella. Tällaisen valtuutuksen tulee lisäksi
            olla soveltamisalaltaan täsmällisesti rajattu.
         
         
         Ehdotuksen lakitekstin mukaan Eläketurvakeskuksella
            näyttäisi olevan valta antaa yleisiä, lainsäädäntövallan
            alaan kuuluvia määräyksiä. Eläketurvakeskus
            ei kuitenkaan ole sellainen perustuslain 80 §:n 2 momentissa
            tarkoitettu muu viranomainen, jolle voitaisiin tällaista
            valtaa siirtää (PeVL 30/2005
               vp, s. 6/II). Määräämisellä tarkoitettaneen
            kuitenkin tässä yhteydessä ilmoituksen
            suorittamista tietyntyyppisellä lomakkeella, joten kysymys
            ei siten ole yleisestä määräyksenantovaltuutuksesta.
            Täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden kannalta perustuslakivaliokunta
            pitää kuitenkin aiheellisena, että 74 §:n 1 virkkeestä poistetaan
            sanat "tämän määräämällä tavalla"
            ja toisesta virkkeestä sanat "siten kuin Eläketurvakeskus
            tarkemmin määrää". Lisäksi
            toisen virkkeen mukaisten luopumistukea koskevien tietojen antaminen
            on sääntelyn täsmällisyyden
            ja tarkkarajaisuuden kannalta syytä rajoittaa luopumistukea
            koskeviin tarpeellisiin tietoihin.
         
         
         Lain voimaantulo
         
         Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 81 §:n 1 momentin
            ensimmäisen virkkeen mukaan valtioneuvoston asetuksella
            säädettävänä ajankohtana.
            Perustuslain 79 §:n 3 momentin perusteella laista tulee
            käydä ilmi, milloin se tulee voimaan. Erityisestä syystä laissa
            voidaan säätää, että sen voimaantuloajankohdasta
            säädetään asetuksella. Perustuslain
            esitöiden mukaan erityinen syy voi olla esimerkiksi silloin,
            kun suuren lainsäädäntökokonaisuuden
            eri osien on tultava voimaan samana ajankohtana eikä tuota
            ajankohtaa ole lakia säädettäessä tarkoituksenmukaista
            tai mahdollista vielä vahvistaa (HE 1/1998
               vp, s. 130/II). Erityisenä syynä on
            perustuslakivaliokunnan käytännössä pidetty
            myös lain voimaantuloajankohdan sidonnaisuutta Suomen kansainvälisten
            velvoitteiden tai Euroopan unionin lainsäädännön
            voimaantuloon (PeVL 7/2005 vp, s. 11/II, PeVL
               2/2005 vp, s. 2—3, PeVL 14/2004
               vp, s. 5, PeVL 1/2004 vp,
            s. 4/II).
         
         
         Uudesta tai muutettavasta tuesta on EY:n perustamissopimuksen
            88 artiklan 3 kappaleen mukaan ilmoitettava komissiolle, jotta tämä voi tarvittaessa
            esittää huomautuksensa tai ryhtyä toimenpiteisiin
            tukitoimien kieltämiseksi tai poistamiseksi. Jäsenvaltio,
            jota asia koskee, ei saa toteuttaa ehdottamiaan toimenpiteitä ennen kuin
            menettelyssä on annettu lopullinen päätös. Tällä perusteella
            lain voimaanpanolle asetuksella säädettävänä ajankohtana
            on katsottava olevan perustuslain 79 §:n 3 momentin mukainen erityinen
            syy.
         
         
         Ehdotetun 81 §:n 1 momentin toisen virkkeen mukaan,
            jos EY:n komissio ei hyväksy tähän lakiin
            sisältyvää tukijärjestelmää sellaisenaan, laki
            voidaan panna voimaan valtioneuvoston asetuksella siltä osin
            kuin tuen ehdot hyväksytään. Ehdotus
            merkitsisi sitä, että asetuksella voitaisiin laki
            panna voimaan vain tietyiltä osin, jolloin asetuksella
            puututtaisiin myös lainsäädännön
            sisältöön. Perustuslakivaliokunta katsoo,
            että sääntely menee pitemmälle
            kuin perustuslain 79 §:n 3 momentin mukainen voimaantuloajankohdasta
            säätäminen. Jotta laki voitaisiin käsitellä tavallisen
            lain säätämisjärjestyksessä, on
            voimaantulosäännöstä tältä osin
            tarkistettava.
         
         
         Muuta
         
         Maatalous määritellään 1.
            lakiehdotuksen 3 §:n 1 momentissa. Sen mukaan maataloudella
            tarkoitetaan muun muassa karjataloutta ja muuta eläinten
            pitoa, mehiläistaloutta, poronhoitoa sekä muuta
            edellä tässä kohdassa tarkoitettuun toimintaan
            rinnastettavaa tuotantoa, joka koskee eläinten kasvatusta,
            lihan tai muiden eläimestä saatavien tuotteiden
            tuotantoa.
         
         
         Mainitussa säännöksessä ei
            ole nimenomaisesti mainittu turkistarhausta, vaikka se käsitteellisesti
            sisältynee muuhun eläinten pitoon tai kasvatukseen.
            Sääntelyn täsmällisyyden ja
            tarkkarajaisuuden kannalta on valiokunnan mielestä kuitenkin
            asianmukaista ottaa lakiin maininta siitä, kuuluuko turkistarhaus
            lain soveltamisalaan vai ei.