Ehdotus

Komissio on 31 päivänä huhtikuuta 2010 tehnyt ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi kansalaisaloitteesta. Ehdotus perustuu Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 24 artiklan 1 kohtaan. Asetuksessa säädetään Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 11 artiklan 4 kohdassa tarkoitetun kansalaisaloitteen esittämistä varten vaadittavista menettelyistä ja edellytyksistä.

Asetusehdotuksessa on säännöksiä muun muassa kansalaisaloitteen edustavuuteen sekä aloitteen järjestäjään ja allekirjoittajiin liittyvistä edellytyksistä, aloitteen rekisteröintiä ja tutkittavaksi ottamista koskevasta menettelystä, tuenilmausten keräämistä koskevista menettelyistä ja edellytyksistä, tuenilmausten tarkastamisesta ja vahvistamisesta jäsenvaltioissa, aloitteen toimittamisesta komissiolle ja tutkimisesta komissiossa, henkilötietojen suojasta sekä täytäntöönpanosta jäsenvaltioissa.

Valtioneuvoston kanta

Valtioneuvosto suhtautuu asetusehdotukseen myönteisesti. Se pitää tärkeänä ehdotuksen johdannossa ilmaistuja tavoitteita siitä, että kansalaisaloitetta koskevat menettelyt ja edellytykset ovat selkeitä, yksinkertaisia, käyttäjäystävällisiä sekä oikeasuhteisia kansalaisaloitteen luonteeseen nähden.

Valtioneuvosto pitää kannatettavana sitä, että niiden jäsenvaltioiden vähimmäismäärä, joista kansalaisaloitteen tukijoiden on tultava, on riittävä, jotta eurooppalaisten näkökantojen edustavuus voidaan taata. Neljäsosa jäsenvaltioita on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin ehdotettu kolmasosa, ja se riittäisi takaamaan näkökantojen edustavuuden. Neljäsosan edellytyksestä voidaan valtioneuvoston mielestä kuitenkin joustaa, jos kolmasosan edellytys saa laajan kannatuksen.

Valtioneuvosto on valmis hyväksymään asetusehdotukseen sisältyvän mallin, jonka mukaan kustakin jäsenvaltiosta tarvittavien kansalaisten vähimmäismäärät vahvistetaan kunkin jäsenvaltion osalta erikseen asetuksen liitteessä alenevan suhteellisuuden periaatteen perusteella. Komissiolle ei valtioneuvoston mielestä kuitenkaan pidä delegoida 15—16 artiklassa tarkoitetuin tavoin lainsäädäntövaltaa muuttaa liitettä ilman, että säädöstekstissä säädetään vähimmäismäärän määräytymistä koskevista kriteereistä.

Valtioneuvoston mielestä kansalaisaloitteen rekisteröintiä ja sen tutkittavaksi ottamista koskevassa kaksivaiheisessa menettelyssä myönteistä on se, että komissio karsisi jo rekisteröintivaiheessa selvästi unionin arvojen vastaiset, loukkaavat ja ei-vakavasti otettavat aloitteet. Se, että komissio tutkisi aloitteen hyväksyttävyyden (admissibility) toimivaltakysymysten valossa vasta vähän myöhemmässä vaiheessa, mahdollistaisi keskustelun herättämisen ja käymisen ajankohtaisista asioista unionissa. Toisaalta kaksivaiheisessa menettelyssä on vaarana, että se koetaan monimutkaiseksi. Kansalaisten edun mukaista on kuitenkin se, että hyväksyttävyydestä päätetään riittävän varhaisessa vaiheessa, jotta minimoidaan allekirjoitusten tarpeeton kerääminen. Valmistelussa on kuitenkin varmistettava se, että komission päätökset aloitteen rekisteröinnistä ja aloitteen hyväksyttävyydestä ovat saatettavissa tuomioistuimen tutkittaviksi.

Kansalaisilta ei valtioneuvoston mielestä voida edellyttää tyhjentävää selvitystä oikeusperustasta. Selvää tulisi olla vähintään sen, että komissio ei voi jättää aloitetta rekisteröimättä ja tutkimatta vain sillä muodollisella perusteella, että järjestäjä ei ole ilmoittanut oikeusperustaa tai esittänyt siitä riittävää selvitystä.

Kansalaisaloitetta varten saadun rahoituksen osalta ehdotusta olisi valtioneuvoston mielestä perusteltua selventää siten, että järjestäjän tulisi täydentää rahoitusta koskevaa ilmoitustaan, jos hanke saa uutta rahoitusta.

Järjestäjien käyttämien sähköisten keräysjärjestelmien osalta tulisi harkita sen täsmentämistä, että tuenilmaus tuotetaan järjestelmästä hyvin määritellyssä digitaalisessa tietuemuodossa, jota käyttäen toimivaltainen viranomainen voisi tehdä tarkastuksen tietokoneohjelman avulla.

Valtioneuvoston mielestä järjestäjän siviili- tai rikosoikeudellista vastuuta koskeva säännös on epäselvä ja siksi ongelmallinen. Valtioneuvosto ei ole vakuuttunut siitä, että kovin pitkälle menevät sanktiot ovat ylipäätään tarpeen tällaisen, unionin kansalaisten osallistumisoikeuksia koskevan sääntelyn yhteydessä. Seuraamusjärjestelmän osalta on ainakin pidettävä riittävänä standardimuotoista säännöstä siitä, että jäsenvaltioiden tulisi säätää tehokkaista, oikeasuhteisista ja ennaltaehkäisevistä seuraamuksista koskien asetuksen velvoitteiden rikkomista.

Asetuksen hyväksymis- ja voimaantuloaikataulusta riippuen siirtymäajan edellyttäminen kansallisille toimenpiteille saattaa valtioneuvoston mielestä olla tarpeen.