Perustelut
Elinkeinovapaus ja omaisuudensuoja
Ehdotuksen tarkoituksena on panna täytäntöön ns.
lentoliikenteen päästökauppadirektiivi. Sääntelyllä on
läheinen sisällöllinen yhteys päästökauppadirektiiviin,
jonka velvoitteet on Suomessa pantu täytäntöön
päästökauppalailla. Lentoliikenteen päästökaupasta
on katsottu aiheelliseksi säätää päästökauppalaista
erillinen laki, koska sitä koskevat säännökset
eroavat EU:n muusta päästökauppajärjestelmästä niin kohderyhmän
kuin päästöoikeuksien jakoperusteiden
osalta. Ehdotettu laki rakentuu kuitenkin valtiosäännön
näkökulmasta hyvin samanlaisten perusratkaisujen
varaan kuin päästökauppalaki,
josta perustuslakivaliokunta antoi lausuntonsa vuonna 2004 (PeVL
14/2004 vp).
Ehdotetulle lupaehtoja ja päästöoikeuksien jakoa
koskevalle sääntelylle on perustuslain 20 §:n
1 momenttiin tukeutuvat hyväksyttävät perusteet
(PeVL 14/2004 vp, s. 2/II).
Sääntely on lisäksi tällaisessa
sääntely-yhteydessä riittävän tarkkarajaista
eikä se muodostu perustuslain näkökulmasta
lentoliikenteen harjoittajia kohtaan suhteettomaksi. Ehdotus ei
kaiken kaikkiaan ole perustuslain 15 §:n 1 momentissa turvatun
omaisuuden suojan tai 18 §:n 1 momentissa vahvistetun elinkeinovapauden
kannalta ongelmallinen.
Tarkastusoikeus
Liikenteen turvallisuusvirastolla ja Energiamarkkinavirastolla
on lakiehdotuksen 21 §:n nojalla oikeus toimittaa tarkastus
lentoliikenteen päästökauppalain ja sen
nojalla annettujen säännösten noudattamisen
valvomiseksi. Ehdotuksessa on suljettu kotirauhan piiriin kuuluvat
tilat tarkastuskohteiden ulkopuolelle. Sääntely
on siten sopusoinnussa valiokunnan vakiintuneen perustuslain 10 §:ssä turvatun
kotirauhan suojaa koskevan käytännön
kanssa (ks. esim. PeVL 3/2009 vp, s.
5/I).
Valiokunta kiinnittää tässä yhteydessä kuitenkin
huomiota siihen, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin
on tulkinnut Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa
turvattua kodin suojaa siten, että sen katsotaan ainakin
joissakin tapauksissa kattavan myös liiketilat (ks. erit. Société Colas
Est ym. v. Ranska, 16.4.2002, tuomion kohta 41).
Tuomioistuin on jättänyt avoimeksi, onko yhtiön
nauttima "kodin" suoja yhtä pitkälle menevää kuin
luonnollisen henkilön nauttima suojaKs. Pellonpää,
Matti: Euroopan ihmisoikeussopimus, Helsinki 2005, s. 470..
Se on kuitenkin muun muassa katsonut, että yhtiössä tehtäviä tarkastuksia
koskevan lainsäädännön ja käytännön
on tarjottava riittävät takeet väärinkäytöksiä vastaan
(tuomion kohdat 48 ja 49). Valiokunnan mielestä jatkossa
on syytä varmistaa, että liiketiloihin tehtäviä tarkastuksia
koskevassa lainsäädännössä otetaan
asianmukaisesti huomioon myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen
kehittyvä oikeuskäytäntö.
Todentaja
Ilma-aluksen käyttäjän on lakiehdotuksen
12 §:n 1 momentin mukaan käytettävä eräiden
hakemusten ja selvitysten todentamisessa ilmailualan asiantuntemusta
omaavaa todentajaa. Todentajana voi toimia myös muu kuin
viranomainen. Todentamistoiminnan järjestäminen ehdotetulla
tavalla on tarpeen tehtävien tarkoituksenmukaiseksi järjestämiseksi.
Ehdotus ei ole ongelmallinen perustuslain 124 §:n kannalta,
kun lisäksi otetaan huomioon säännöksen viittaukset
päästökauppalain valtiosääntöoikeudellisesti
asianmukaisiin todentajaa koskeviin säännöksiin
(PeVL 14/2004 vp, s. 4/II).
Asetuksenantovaltuudet
Osa lentoliikenteen päästöoikeuksista
myydään lakiehdotuksen 10 §:n 1 momentin
nojalla huutokaupalla. Muun muassa huutokaupan menettelytavoista
säädetään 10 §:n 3
momentin mukaan liikenne- ja viestintäministeriön
asetuksella. Ministeriölle osoitettu asetuksenantovaltuus
jää tältä osin perustuslain
80 §:n 1 momentin näkökulmasta väljäksi
etenkin, kun otetaan huomioon, että huutokaupassa
on kysymys oikeuksien myöntämisestä ja
siinä noudatettavilla menettelyillä voi
olla huomattavaakin merkitystä lentoliikenteen harjoittajan
elinkeinotoiminnan kannalta. Vaatimus huutokaupan toteuttamisesta
avoimella, yhdenmukaistetulla ja syrjimättömällä sekä ennakoitavissa
olevalla tavalla (10 §:n 2 momentti) ei juurikaan
aseta rajoituksia valtuuden käytölle. Asetusta
toisaalta tarvitaan esityksen perustelujen mukaan vain yhtä huutokauppakertaa
varten, koska viimeistään vuodesta 2013 alkaen
huutokaupasta säädettäisiin unionilainsäädännössä.
Asetuksenantovaltuutta on valiokunnan mielestä kuitenkin
syytä täydentää huutokaupassa
sovellettavan menettelyn perusteita koskevilla säännöksillä (vrt.
esim. laki eräiden radiotaajuuksien huutokaupoista 9 §).
Lakiehdotuksen 11 §:n 5 momentin ja 12 §:n 2 momentin
asetuksenantovaltuuksia on tarpeen täydentää maininnoilla,
että säännöksissä tarkoitetuista
seikoista annetaan "tarkemmat" säännökset
asetuksella. Valtuutus antaa tarkempia säännöksiä todentamisesta
on syytä siirtää 11 §:n
5 momentista 13 §:n yhteyteen.
Muita seikkoja
Perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota lakiehdotuksen
3 §:n 5 kohdan määritelmään, jonka
mukaan "ilma-aluksen käyttäjällä"
tarkoitetaan muun muassa luonnollista henkilöä,
joka käyttää ilma-alusta sen suorittaessa
päästökaupan piiriin kuuluvaa
ilmailutoimintaa. Lakiehdotuksen 2 §:n 2 momentin
soveltamisalasäännöksestä ja
sääntely-yhteydestä muutoinkin samoin
kuin esityksen perusteluista käy sinänsä selväksi,
ettei kyseisellä määritelmällä ole
tarkoitettu esimerkiksi lentomatkustajaa, vaan kyseisen lennon suorittavaa
lentoyhtiötä. Valiokunnan mielestä liikenne-
ja viestintävaliokunnan on syytä muuttaa termi
yleiskielen kannalta ymmärrettävämmäksi.