Perustelut
Yleistä
Valtioneuvoston ihmisoikeusselonteossa käsitellään
sekä kansallisia perus- ja ihmisoikeuskysymyksiä että kansainvälistä ihmisoikeustoimintaa.
Selonteossa käsitellään mm. ihmisoikeuksia
kehittyvänä oikeutena. Esimerkkinä käytetään
neljää eri aluetta. Valiokunta pitää kaikkia neljää selontekoon
valittua aluetta tärkeänä. Valiokunnan
toimialan kannalta keskeisiä ovat luku 5.4 Taloudellisten,
sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien täytäntöönpanosta
ja luku 5.1.2 Asenteiden muuttaminen on avainasemassa. Selonteko
käsittelee laajasti ihmisoikeuspolitiikkaa ja sen saavutuksia,
ja sen vuoksi se soveltuu tausta-aineistoksi myös ihmisoikeuskasvattajille.
Selonteossa todetaan, että yleisen koulutustason nousun
ja tiedonvälityksen lisääntymisen myötä kansalaiset
ovat yhä tietoisempia oikeuksistaan sekä tapahtuneista
ihmisoikeusloukkauksista. Ihmisoikeusjärjestöt
ja laajemminkin perinteisen sekä uuden median välittämä kansalaisyhteiskunnan
paine ovat olleet useissa valtioissa keskeisiä tekijöitä ihmisoikeuksien
kansallisen täytäntöönpanon
vahvistumisessa. Monissa valtioissa on hyväksytty ihmisoikeussäännöksiä sisältäviä
perustuslakeja
ja muuta lainsäädäntöä sekä lisätty
ihmisoikeusvalvonnan mekanismeja ja niiden toimintamahdollisuuksia.
Valiokunta painottaa, että ihmisoikeuskasvatus ja -koulutus
ovat olennaisen tärkeitä edellytyksiä ihmisoikeustietoisuuden
kehittymiselle ja viime kädessä ihmisoikeuksien
toteutumiselle. YK:n yleiskokous on vuonna 2011 yksimielisesti hyväksynyt
Ihmisoikeuskasvatusta koskevan julistuksen (UN Declaration on Human
Rights Education and Training, A/RES/66/137).
Sen mukaan jokaisella on oikeus saada tietoa ihmisoikeuksista ja
perusvapauksista. Ensisijainen vastuu ihmisoikeuskasvatuksen ja
-koulutuksen järjestämisestä kuuluu valtioille.
Suomessa mm. vuonna 2012 perustetun Ihmisoikeuskeskuksen keskeisiin
lakisääteisiin perus- ja ihmisoikeuksien edistämistä koskeviin
tehtäviin kuuluu myös ihmisoikeuskasvatuksen ja
-koulutuksen koordinointi.
Valiokunta painottaa selonteossa todettua siitä, että sananvapauden
toteutumista käytännössä tukee
laadukas, kaikille annettava yleissivistävä koulutus,
joka tukee medialukutaitoa ja antaa valmiudet osallistua yhteiskunnalliseen
toimintaan. Valiokunta korostaa myös toimittajien oikeutta
harjoittaa työtään vapaasti ja ilman minkäänlaista
ulkopuolista painostusta. Moniarvoisten yhteiskuntien kulttuurin
ja sivistyksen kehittyminen edellyttää sananvapautta
sekä toimituksellista riippumattomuutta.
Valiokunta yhtyy selonteossa todettuun siitä, että
Suomi tukee oikeusvaltiokehitystä kehittyvissä maissa
kansainvälisten järjestöjen kautta, kahdenvälisen
oikeusalan yhteistyön avulla sekä tukemalla paikallisia
ja kansainvälisiä ihmisoikeusjärjestöjä.
Valiokunta korostaa myös, että Suomi voi koulutuksen
asiantuntijamaana osaltaan tukea pyrkimyksissä kohottaa
koulutustasoa kansallisesti eri maissa.
YK:n ihmisoikeusneuvosto tarkastelee jokaisen jäsenvaltion
ihmisoikeustilannetta määräajoin (UPR).
Suomea on tarkasteltu kahdesti, vuosina 2008 ja 2012. Suomelle
annetut UPR-suositukset koskivat muun muassa rasismia, muukalaisvihamielisyyttä ja
vihapuhetta sekä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa
ja palkka- ja raskaussyrjintää. Selonteossa todetaan,
että UPR-menettelyssä saadut suositukset vahvistavat
käsitystä siitä, että monet
Suomen perus- ja ihmisoikeustilanteen haasteista ovat hyvin keskeisesti
ihmisten arkeen liittyviä ongelmia, joita tulee esimerkiksi
poliisin ja terveydenhoitohenkilökunnan tietoon viikoittain,
ja niihin puuttumista tulisi tehostaa. Sivistysvaliokunta painottaa,
että usein on kyse asenteista, joiden muuttamisessa ihmisoikeuskasvatuksella
ja -koulutuksella voidaan tilannetta merkittävästikin
parantaa.
Selonteossa esitetään 34 kehittämislinjausta. Muutamia
näistä, lähinnä valiokunnan
omaa toimialaa koskevia linjauksia, valiokunta käsittelee
jäljempänä tarkemmin. Valiokunta pitää tärkeänä,
että kehittämislinjauksissa on nostettu esille
naisten ja tyttöjen oikeudet koulutukseen useissa maissa.
Selonteossa todetaan myös, että vammaisiin henkilöihin
kohdistuu muita henkilöitä enemmän syrjintää ja
ihmisoikeusloukkauksia. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat ne
vammaiset henkilöt, esimerkiksi naiset, lapset ja vähemmistöihin
kuuluvat, jotka joutuvat syrjityiksi monella eri perusteella. Valiokunta korostaa
selonteossa todettua siitä, että vammaisten henkilöiden
oikeuksien toteutuminen vaatii jatkuvaa seurantaa ja riittäviä voimavaroja
niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Vammaisten oikeudet tulee
ottaa huomioon kattavasti niin kansallisessa kuin kansainvälisessäkin
päätöksenteossa. Valiokunta pitää myös välttämättömänä,
että vammaisjärjestöjen ja -edustajien
asiantuntemusta hyödynnetään yhä paremmin
vammaisten aseman kehittämisessä.
Valiokunta on edellisen ihmisoikeusselonteon yhteydessä antamassaan
lausunnossa kiinnittänyt huomiota romanien koulutukseen.
Romanit joutuvat ympäri Eurooppaa syrjinnän kohteeksi,
ja heihin kohdistuva vihapuhe on osin lisääntynyt
taloustaantuman myötä. Suomen tulee toimia niin,
että otetaan huomioon myös heikoimmassa asemassa
olevien, esimerkiksi romanilasten, oikeudet koulutukseen. Romanilapsia, sekä tyttöjä
että poikia,
joutuu myös edelleen useissa maissa tarpeettomasti erityiskouluihin etnisin
perustein.
Lasten oikeudet
Lasten oikeudet suurelta osin (mm. lastensuojelu) kuuluvat sosiaali-
ja terveysvaliokunnan toimialaan. Sivistysvaliokunta käsittelee
tässä lausunnossa lasten oikeuksia lähinnä oman
toimialansa osalta.
Valiokunta yhtyy sen asiantuntijakuulemisessa todettuun näkemykseen,
että lasten oikeuksia on selonteossa käsitelty
vähän. Lasten oikeuksien valtavirtaistaminen kuitenkin
edellyttää, että lapsen oikeuksien yleissopimuksessa
säädetyt lapsen oikeudet nähdään
aidosti ihmisoikeuksina ja että lapsen oikeuksia tarkastellaan niin
selonteossa käsiteltyjen aihepiirien kuin muidenkin ihmisoikeusteemojen
käsittelyssä laaja-alaisesti ja läpinäkyvästi.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että selonteossa
ei käsitellä lainkaan esimerkiksi päiväkotien
ja esiopetuksen merkitystä asennekasvatuksessa. Valiokunta
painottaa, että suhtautuminen toisiin ihmisiin, heidän
kunnioittamisensa ja suvaitsevaisuus kehittyvät jo varhaisesta
lapsuudesta lähtien. Tärkeimmässä roolissa
tässä kasvatustehtävässä ovat
luonnollisesti kodit ja vanhempien antama malli (esim. suhtautuminen
toisia ihmisiä kohtaan), mutta päiväkodit,
esiopetus, perusopetus ja siitä jatkuva muu opetus muodostavat
lapsen ja nuoren elämässä jatkumon, jonka
kaikissa vaiheissa myös ihmisoikeuskasvatuksen ja -koulutuksen
näkökulma tulee ottaa huomioon. Valiokunta muistuttaa myös
siitä, että nämä vaiheet parhaimmillaan johtavat
siihen, että selonteossa korostuva viranomaisten ja muiden
toimijoiden kouluttamisen tarve vähitellen vähenee
(6.2).
Suomi painottaa erityisesti moniperusteisen syrjinnän
kohteeksi joutuvien lasten asemaa ja oikeuksia. Suomelle keskeisiä teemoja
ovat tyttöjen seksuaali- ja lisääntymisterveyden
ja -oikeuksien edistäminen sekä kaikkien, myös
suurimmassa syrjintävaarassa olevien, lasten oikeus opetukseen.
Erityisen tärkeää on turvata perusopetuksessa,
toisella asteella sekä lasten ja nuorten harrastustoiminnassa
lasten ja nuorten tasapainoinen kasvu.
Valiokunta katsoo, että jatkossa lainsäädäntötyön
yhteydessä olisi tehtävä lapsiin kohdistuvien
vaikutusten arviointi. Tällä voidaan pyrkiä estämäään
sitä, että talous yksinään määrittelee
ratkaisut, joilla voi olla pidemmällä aikavälillä kalliita
seurauksia lisääntyvien sosiaalisten ym. ongelmien
vuoksi tai jotka tehdään tärkeiden
ihmisoikeuksiin kuuluvien oikeuksien kustannuksella.
Ihmisoikeuskasvatus ja -koulutus
Luku Taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien
täytäntöönpano (5.4) lisää yhdenvertaisuutta
ja käsittelee ns. TSS-oikeuksia, joilla tarkoitetaan ihmisarvoiseen
elämään kuuluvia oikeuksia, kuten oikeus
asuntoon, perusopetukseen, riittäviin terveyspalveluihin
tai välttämättömään
toimeentuloon ja huolenpitoon. Oikeuksien toteutumisen taso vaihtelee
kansainvälisesti vertailtuna suuresti. Suomi sijoittuu
perinteisesti maailman kärkivaltioiden joukkoon vertailtaessa
TSS-oikeuksien toteutumista, mistä Suomen korkeatasoinen
perusopetus, julkinen terveydenhuolto ja erilaisten sosiaalietuuksien
laajuus ovat erinomaisia esimerkkejä. Valiokunnan mielestä
taloudellisesti haastavana aikana on erityistä huomiota
kiinnitettävä TSS-oikeuksien toteutumiseen.
Selonteon mukaan Suomi keskittyy yksittäisten TSS-oikeuksien
kansainväliseen edistämiseen, erityisesti jokaisen
oikeuteen päästä laadukkaaseen perusopetukseen.
Työtä tehdään painottamalla
kansainvälisesti oman koulujärjestelmämme
hyviä käytänteitä, kuten opetukseen
pääsyn syrjimättömyyttä,
oppilaita aktivoivia työtapoja sekä opettajankoulutukseen
panostamista. Valiokunta pitää erittäin
tärkeänä luvussa 5.1.2 Asenteiden muuttaminen
on avainasemassa todettua. Kouluopetuksen sisältöjä ja opettajankoulutusta
kehittämällä on mahdollista lisätä nuorten
tietoisuutta oikeuksista ja yhdenvertaisuudesta sekä kykyä tunnistaa
ja torjua vihapuhe, rasismi ja syrjintä omassa elinympäristössään.
Selonteossa todetaan, että perus- ja ihmisoikeuskysymyksiä ei
aina tunnisteta. Suomessa julkisessa keskustelussa on myös
esiintynyt välillä ymmärtämättömyyttä perus-
ja ihmisoikeuksien oikeudellisesta luonteesta esimerkiksi rasistisen
verkkokirjoittelun yhteydessä.
Kasvatus ja koulutus ovat avainasemassa vahvistamassa kehitystä kohti
ihmisyyttä arvostavaa yhteiskuntaa ja demokratiaa. Toimiminen nopeasti
muuttuvassa maailmassa vaatii monitahoista osaamista, mutta myös
avointa, demokraattista ja tasa-arvoista yhteiskuntaa. Riittävät tiedot,
taidot ja tasa-arvoiset mahdollisuudet turvaavat sen, että yhteiskunnan
jokainen yksilö voi toimia rakentavasti sekä itsensä että muiden hyväksi.
Sivistysvaliokunta pitääkin keskeisenä sitä,
että perus- ja ihmisoikeuskasvatukseen ja -koulutukseen
kiinnitetään entistä enemmän huomiota
kaikilla tasoilla. Valiokunta toteaa, että koulujen työ ihmisoikeuksien
edistämisessä on, etenkin arvo- ja asennekasvatuksen
osalta, ennalta ehkäisevää työtä ja
siten lopulta yhteiskunnalle myös taloudellisesti edullista.
Vakiintuneissa demokratioissa kannetaan huolta kansanvallan
tulevaisuudesta. Äänestysaktiivisuus on Suomessa
vähentynyt monia muita Euroopan maita nopeammin. Yhteiskunnallisen
aktiivisuuden ja osallistumisen vähentyminen on suomalaisen
osallistuvan demokratian kannalta kasvava ongelma. Tulevaisuuden
kannalta on keskeistä, minkälainen suhde kansalaisilla
on demokratiaan. Avainasemassa ovat nuoret ja se, miten heidät
saadaan osallistumaan, vaikuttamaan ja kiinnostumaan politiikasta
ja yhteisten asioiden hoitamisesta. (Ks. myös SiVL 7/2014 vp — VNS 3/2014 vp — VNS
demokratiapolitiikasta).
Kansainvälistyvässä ja moniarvoistuvassa
yhteiskunnassa tarve suvaitsevaisuuden edistämiseen ja
syrjinnän torjumiseen kasvaa. Se korostaa ihmisoikeustietoisuuden
merkitystä. Demokraattisen yhteiskunnan kehityksen kannalta
on olennaista, millaiset valmiudet lapset ja nuoret saavat aktiiviseen
kansalaisuuteen ja ihmisoikeuksien toteuttamiseen varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa,
lukiokoulutuksessa ja ammatillisessa koulutuksessa. Kansainväliset
vertailututkimukset osoittavat suomalaisnuorten yhteiskunnallisen
tietämyksen tason hyväksi. Kiinnostus yhteiskunnalliseen
aktiivisuuteen, vaikuttamiseen ja osallistumiseen on kuitenkin vähäistä.
Ihmisoikeus- ja demokratiakasvatuksen kysymyksien merkitys on
perinteisesti korostunut koulutuksen tavoitteissa. Perusopetuksen
ja lukiokoulutuksen osalta valtioneuvoston asetus yleisistä tavoitteista
ja tuntijaosta ohjaa opetuksen järjestäjiä tukemaan
aktiiviseksi yhteiskunnan jäseneksi kasvamista ja antamaan
valmiuksia toimia demokraattisessa ja tasa-arvoisessa yhteiskunnassa.
Tätä tavoitetta on täsmennetty eri koulumuotojen
osalta opetussuunnitelman perusteissa.
Ihmisoikeuskysymysten korostaminen kouluopetuksessa tulee koko
ajan yhä tärkeämmäksi, sillä erityisesti
verkkomedian kautta demokraattisten arvojen ja ihmisoikeuksien vastaiset näkökulmat
ovat levinneet nopeasti. Esiopetusta, perusopetusta, ammatillista
koulutusta ja lukiokoulutusta koskevien lakien arvopohjana on lasten
ja nuorten kasvu ihmisyyteen, tasa-arvoisuuteen ja eettisesti
vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen. Valiokunnan mielestä tämä luo hyvän
pohjan ihmisoikeuskasvatukselle ja -opetukselle Suomessa.
Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaan esiopetuksen
tehtävänä on edistää lapsen
kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen.
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa on arvopohjaksi
määritelty ihmisoikeudet, tasa-arvo, demokratia,
luonnon monimuotoisuuden ja ympäristön elinkelpoisuuden
säilyttäminen sekä monikulttuurisuuden
hyväksyminen. Tärkeitä sisältöjä perusteissa
ovat mm. lasten ja nuorten opetus sananvapauden rajoista, vihapuheen
tunnistamisesta ja siihen puuttumisesta sekä eettisestä verkkoviestinnästä.
Toisella asteella lukiokoulutuksen tavoitteena on, että opiskelija
oppii edistämään yhdessä muiden
kanssa ihmisoikeuksia, demokratiaa, tasa-arvoa ja kestävää kehitystä.
Ammatillisen perustutkinnon perusteiden mukaan opiskelija tai tutkinnon
suorittaja noudattaa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakeja ja toimii
asiallisesti ja työelämän vaatimusten
mukaisesti eri kulttuuritaustan omaavien ihmisten kanssa kotimaassa
ja kansainvälisissä toiminnoissa.
Opetushallitus viimeistelee parhaillaan uusia perusopetuksen
opetussuunnitelman perusteita. Valiokunta pitää tärkeänä,
että niissä tullaan ohjaamaan entistä syvällisempään
ihmisoikeuksien ja perusvapauksien tuntemiseen sekä niiden noudattamiseen.
Perusopetuksen opetussuunnitelman uusitut perusteet on tarkoitus
ottaa käyttöön syyslukukaudesta 2016
alkaen.
Valiokunta pitää selonteossa käsiteltyä
ihmisoikeuksien tuntemusta lisäävää ja
niiden toteuttamiseen kannustavaa yleistä linjausta tärkeänä erityisesti
opetussuunnitelmien perusteista päätettäessä.
Esimerkiksi perusopetuksen arvoperustaan kuuluu kulttuurisen moninaisuuden ymmärtäminen
rikkautena. Peruskoulut ovat monista kieli-, kulttuuri-, katsomus-
ja uskontotaustoista tulevien lasten kohtauspaikkoja, joissa on
erinomaiset mahdollisuudet kasvattaa ja kasvaa aitoon vuorovaikutukseen,
inhimillisen moninaisuuden tuntemiseen ja ymmärtämiseen ja
toinen toisistamme välittämiseen. Perusteet kannustavat
myönteiseen toimintaan. Väkivallan, rasismin,
kiusaamisen ja syrjinnän tulee olla tiukasti kielletty.
Valiokunta viittaa myös demokratiapolittisesta selontosta
antamaansa lausuntoon, jossa se kiinnitti huomiota siihen, että ammatillisen
koulutuksen osalta toimenpiteet esitettiin vain yleismaininnoin.
Valiokunta piti tärkeänä, että ammatillisen
koulutuksen tutkintojen perusteita uusittaessa kehitetään
ja lisätään toimenpiteitä ammatillisen
peruskoulutuksen demokratiakasvatuksen kehittämiseksi.
Ihmisoikeuskoulutuksen kehittäminen Suomessa
Suomessa on viime vuosina toteutettu useita hankkeita ja selvityksiä,
joissa on käsitelty myös perus- ja ihmisoikeuskasvatusta
ja -koulutusta. Kansallinen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelma
2012—2013 sisälsi perus- ja ihmisoikeuskasvatuksen
edistämistä koskevia aiheita. Ihmisoikeuskeskus
julkaisi vuoden 2014 helmikuussa ihmisoikeuskasvatusta ja -koulutusta
Suomessa koskevan kansallisen perusselvityksen. Opetus- ja kulttuuriministeriö on
teettänyt selvityksen demokratia- ja ihmisoikeuskasvatuksen
tilasta opettajankoulutuksessa.
Kehityspoliittisen ohjelman toimeenpanossa Opetushallitus, ulkoasiainministeriö,
kansalaisjärjestöt ja koulut toimivat yhteistyössä erityisesti
ihmisoikeuksien merkitystä korostavan globaalikasvatuksen
osalta. Tästä viimeisimpiä näyttöjä ovat
olleet Maailmankansalaisena Suomessa ja Koulut kehityskumppaneina
-hankkeet. Niissä on identifioitu mm. sitä, millaista osaamista
maailmankansalainen tarvitsee ja mitä tasavertaiseen vuorovaikutukseen
pyrkivä kehityskumppanuus kehittyvissä maissa
sijaitsevien koulujen kanssa voisi parhaimmillaan olla. Hankkeiden
keskeisiä oivalluksia on käytetty perusopetuksen
opetussuunnitelmien perusteiden valmistelussa ja tullaan käyttämään
lukion opetussuunnitelmien perusteiden valmistelussa. Lisäksi
tuloksista tiedotetaan monin tavoin. Kansalaisjärjestöjen
toiminnasta eräs myönteinen esimerkki on nuorten
toimesta ja parissa toimiva Ei vihapuheelle -liike. Se on osa Euroopan neuvoston
käynnistämää kampanjaa, jonka
tavoitteena on edistää sananvapautta ja yhdenvertaisuutta
verkossa ja sen ulkopuolella. Valiokunta yhtyy selonteossa todettuun
siitä, että näkyvä kampanjointi
vihapuhetta vastaan on tärkeää muun muassa
sen takia, että nuoret tuntevat paremmin oikeutensa ja
jotta lasten ja nuorten käyttäytymismallit kehittyvät
myönteisellä tavalla. Toiminnassa on kiinnitetty
huomiota myös netin kautta tapahtuvaan kiusaamiseen. Sivistysvaliokunta
pitää selonteon kehittämislinjauksia
19, 20 ja 21 erittäin kannatettavina.
Ihmisoikeuskeskuksen julkaiseman selvityksen perusteella todettiin
ihmisoikeuskasvatusta ja -koulutusta toteutettavan Suomessa monimuotoisesti
ja monella taholla. Kenttää leimaavat kuitenkin
epäyhtenäisyys ja systemaattisuuden puute. Kasvatuksen
ja koulutuksen toimintaympäristöön ja
-kulttuuriin on viime aikoina kiinnitetty lisääntyvässä määrin
huomiota, mutta ihmisoikeusnormiston ja -mekanismien opetus on edelleen
melko vähäistä. Ihmisoikeuskasvatuksen,
joka siis on itsessään ihmisoikeus, ei siten voida
katsoa vielä toteutuvan Suomessa kansainvälisten
sitoumusten mukaisesti. Suurimmat haasteet voidaan identifioida
ihmisoikeuskoulutuksen puutteeseen yhtäältä opettajien
ja kasvattajien, toisaalta virkamiesten ja viranhaltijoiden koulutuksessa.
Asiantuntijalausunnon mukaan erityisesti kunnallisella sektorilla
tilanteen voi nähdä olevan huolestuttava.
Opettajankoulutuksen kehittäminen
Kansalaisvaikuttamisen, demokratiakasvatuksen ja ihmisoikeuskasvatuksen
sisältöjä on viime vuosikymmenellä käsitelty
valtakunnallisesti yliopistojen opettajankoulutuksessa kahdessa eri
yhteydessä. Vuosina 2004—2006 toteutettuun Kansalaisvaikuttaminen
opettajankoulutuksessa -hankkeeseen osallistuivat kaikki opettajankoulutusta
antavat yliopistot ja niiden harjoittelukoulut. Hankkeen sisällöllinen
pääpaino oli osallistumisen, kansalaisvaikuttamisen
ja demokratiakasvatuksen aiheissa. Vuosina 2008—2010 toteutettuun
Tasa-arvo- ja sukupuolitietoisuus opettajankoulutuksessa -hankkeeseen
osallistuivat kaikki opettajankoulutusta antavat yliopistot ja niiden
harjoittelukoulut. Hankkeen sisällöllisissä painotuksissa
olivat mukana ihmisoikeuksien toteutumiseen liittyvät kysymykset tasa-arvonäkökulmasta.
Ammatillisessa opettajankoulutuksessa ei vastaavia hankkeita ole
ollut.
Monessa yhteydessä on jouduttu toteamaan, että ihmisoikeus-
ja demokratiakysymyksiä ei riittävästi
oteta huomioon suomalaisessa koulussa. On myös kiinnitetty
huomiota siihen, että eri viranomaisten ja muiden toimijoiden
ihmisoikeuksien ja demokratian kannalta keskeisten aiheiden tuntemus
ja koulutus on vähäistä. Tässä yhteydessä on
tuotu esille muun muassa opettajankoulutus.
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti vuonna
2013 selvitystyön, joka keskittyi demokratiakasvatukseen
ja ihmisoikeuskasvatukseen yliopistojen ja ammatillisten opettajakorkeakoulujen
opettajankoulutuksessa. Selvitystyötä pidettiin
tarpeellisena ajantasaisen tilannekuvan ja suosituksien saamiseksi.
Selvitystyö oli tarpeen myös siksi, että ammatillisessa
opettajankoulutuksessa ei ollut toteutettu ihmisoikeus- ja demokratiakasvatukseen
liittyviä hankkeita lainkaan ja yliopistollisen opettajankoulutuksen hankkeistakin
oli jo kulunut useita vuosia. Selvitystyön sisällöiksi
valittiin sekä demokratia- että ihmisoikeuskasvatus,
jotta tilannekuva ja suositukset muodostuisivat mahdollisimman laajoiksi.
Selvitystyön tulokset osoittavat, että ihmisoikeuksien
ja demokratian kysymykset ovat pääasiassa rakentuneet
osaksi opetusta ja toimintakulttuuria, mutta keskeisiä arvoja
ja periaatteita ei riittävästi konkretisoida.
Vaikka opetussuunnitelmissa on ollut ihmisoikeuksia ja demokratiaa
koskevia sisältöjä, niiden käytäntöön
siirtyminen vaihtelee selvästi eri yliopistoissa ja ammatillisissa
opettajakorkeakouluissa. Muutamissa yliopistoissa on asiantuntemusta
niin paljon, että voidaan puhua ihmisoikeus- ja demokratiakasvatukseen
perehtyneestä kehittämis- ja tutkimusryhmästä.
Näin ei kuitenkaan ole kaikissa yliopistollista tai ammatillista
opettajankoulutusta antavissa yksiköissä. Ongelmallisinta
on se, että opettajaksi valmistuvat saavat varsin erilaiset
valmiudet toimia ihmisoikeus- ja demokratiakasvattajana riippuen
siitä, missä he opiskelevat.
Selvitystyön suosituksissa kiinnitetään
huomiota siihen, että ihmisoikeus- ja demokratiakasvatuksen
kysymyksien merkitys opettajankoulutuksessa ja opettajan työssä tulee
tiedostaa nykyistä paremmin ja niille tulee taata riittävä tila
opetuksessa ja tutkimuksessa. Nämä kysymykset
tulee liittää opetukseen, tutkimukseen ja toimintakulttuurin
kehittämiseen kaikissa koulutusta antavissa yksiköissä,
jotta varmistetaan tulevien opettajien valmiudet ihmisoikeus- ja
demokratiakasvattajana toimimiseen. Selvitystyön suosituksissa
korostetaan valtakunnallisen yhdenvertaisuuden tärkeyttä.
Selvitystyön tuottamissa suosituksissa esitettiin verkkopohjaisten
oppimisympäristöjen mahdollisuuksien hyödyntämistä ja
opettajankouluttajien valtakunnallisen verkoston käyttämistä asiantuntijuuden
jakamisessa. Ihmisoikeusasiantuntijoiden ja kansalaisjärjestöjen
kanssa tehtävää yhteistyötä halutaan
voimistaa edelleen.
Ihmisoikeus- ja demokratiakasvatus edellyttävät
kehittyäkseen tutkimusta. Suosituksissa esitetään,
että tähän aihepiiriin suunnataan tutkimusrahoitusta
ja tutkimusyhteistyötä tehdään valtakunnallisesti
ja kansainvälisenä yhteistyönä.
Myös ammatillisissa opettajakorkeakouluissa tehtävää kehittämisorientoitunutta
tutkimusta tulee suunnata tälle alueelle.
Selvitystyössä ja suosituksissa tuli esille myös
se, että opettajankouluttajilla ei ole yhtenäistä valtakunnallista
täydennyskoulutusrakennetta opettajankoulutuksen kannalta
keskeisten kysymysten käsittelyyn ja opiskeluun. Yliopistojen
harjoittelukoulujen eNorssi-verkoston kaltainen toimintamalli voisi
palvella täydennyskoulutusmahdollisuuksien parantamisessa
yliopistojen ja ammatillisten opettajakorkeakoulujen opettajankouluttajia.
Saamelaiset
Selonteon mukaan Suomi painottaa alkuperäiskansojen
identiteetin, kulttuurin ja elinolojen kannalta oleellista ihmisoikeuksien
nauttimista yhteisönä. Hallituksen tavoitteena
on ratifioida itsenäisten maiden alkuperäis- ja
heimokansoja koskeva ILO:n yleissopimus nro 169. Tästä on annettu
YK:lle vapaaehtoinen sitoumus sekä vastaanotettu useita
suosituksia kansainvälisiltä ihmisoikeuselimiltä,
ja tavoite on kirjattu Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin hallituksien ohjelmiin.
Alkuperäiskansojen oikeutta osallistua heitä koskevaan
päätöksentekoon, mukaan lukien vapaa
ja ennakkotietoon perustuva suostumus, tulee edistää YK:n
yleiskokouksen hyväksymän (2007) alkuperäiskansojen
oikeuksia koskevan julistuksen mukaisesti.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että selonteossa
ei käsitellä erikseen saamelaisten oikeuksien
toteutumista Suomessa. Valiokunta pitää tätä kaiken
kaikkiaan ongelmallisena, mutta toteaa kysymyksen kokonaisuutena
kuuluvan oikeusministeriön ja perustuslakivaliokunnan toimialaan.
Valiokunta korostaa kuitenkin oman toimialansa osalta sitä,
että kulttuurisen identiteetin säilymisen ja turvaamisen
kannalta on tärkeää, että valtiovalta
asettaa alkuperäiskansan eri ryhmät myös
samaan asemaan heitä koskevissa asioissa. Valiokunnan
saaman tiedon mukaan saamelaisväestön keskuudessa
on ryhmiä, jotka eivät ole saaneet muiden ryhmien
kanssa yhdenvertaista mahdollisuutta puolustaa kieltään
ja kulttuuriaan saamelaisia koskevissa asioissa, koska näiden
ryhmien edustajia ns. statuksettomina saamelaisina ei ole hyväksytty saamelaiskäräjien
taholta saamelaisiksi eivätkä he voi osallistua
saamelaiskäräjien vaaleihin. Valiokunta pitää välttämättömänä kielen,
kulttuurin ja näiden ihmisten identiteetin kannalta, että valtion
taholta kohtelu jatkossa on yhdenvertaista kaikkiin saamelaisryhmiin
nähden.
Valiokunta pitää myönteisenä,
että valtioneuvosto hyväksyi 3.7.2014 periaatepäätöksen
toimenpideohjelmasta saamen kielten elvyttämiseksi. Tavoitteena
on luoda pysyvä toimintamalli saamen kielen elvyttämiseksi
yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön
kanssa.
Valiokunnan toimialaan kuuluvana valiokunta viittaa edellisestä selonteosta
antamaansa lausuntoon (SiVL 20/2009 vp — VNS 7/2009 vp), jossa
käsiteltiin saamankielistä opetusta. Ongelmana
saamenkielisen opetuksen järjestämisessä on
edelleen, että entistä suurempi osa saamelaisista
asuu saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella, jolloin mahdollisuudet
saamen kielen ylläpitämiseen ovat heikommat. He
jäävät nyt suurelta osin vaille kieliopetusta.
YK:n taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien
komitea antoi 28.11.2014 Suomelle suositukset tehostaa taloudellisia,
sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan yleissopimuksen
(TSS-sopimus) toimeenpanoa. Komitea kehottaa Suomea varmistamaan
saamen kielten elvytysohjelman tehokkaan toimeenpanon turvaamalla
ohjelman toimeenpanolle riittävät resurssit sekä lisäämällä opettajien
määrää. Komitea myös
kehottaa Suomea varmistamaan opetuksen saatavuuden saamen kielillä saamelaisten
kotiseutualueella ja sen ulkopuolella, jotta voidaan säilyttää,
suojella ja edistää saamelaisten kulttuuria. Saamelaiskäräjät
esittää, että valiokunta kiinnittää huomiota näiden
suositusten toimeenpanoon.
Viittomakieliset
Sivistysvaliokunta korostaa, että maassamme käytetään
kahta kansallista viittomakieltä, suomalaista ja suomenruotsalaista
viittomakieltä. Valiokunta painottaa kansalaisten oikeutta omaan
kieleen ja sen mahdollistamaan täysipainoiseen kasvuun
ja kehitykseen. Asiantuntijataholta on esitetty, että oikeus
saada viittomakieli omaksi kieleksi ja oikeus käyttää sitä tulee
turvata jokaiselle, jolla on tarve viittomakielen käyttöön
kielenkehityksen varhaisvaiheessa tai myöhemmässä iässä kuurouden,
kuulovamman, kuurosokeuden tai muun syyn perusteella.
Eduskunnassa on vireillä hallituksen esitys eduskunnalle
viittomakielilaiksi (HE 294/2014 vp).
Sivistysvaliokunta korostaa tämän lakiesityksen
merkitystä kotimaisia viittomakieliä äidinkielenään
käyttävien kansalaisten kielellisten oikeuksien
toteutumiselle. Suomenruotsalainen viittomakieli on erityisen uhanalainen,
ja sitä äidinkielenään käyttävien
kansalaisten oikeus omaan kieleen on tulevaisuudessa vakavasti uhattuna.
Lopuksi
Selonteon kehittämislinjauksen 17 mukaan valtioneuvosto
katsoo, että seuraavalla hallituskaudella tulisi valmistella
Suomen toinen kansallinen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelma.
Hallitusohjelmassa tulisi määritellä toimintaohjelman
painopisteet, ja sen toteuttamiselle tulisi osoittaa riittävät
resurssit. Sivistysvaliokunta yhtyy valtioneuvoston kantaan ja
pitää tärkeänä, että tässä yhteydessä huomioidaan
myös kouluissa tapahtuva ihmisoikeuskasvatuksen ja -koulutuksen
kehittäminen ja sen vaatimat taloudelliset ym. voimavarat.
Valiokunta kannattaa kehittämislinjausta 33, jonka
mukaan perus- ja ihmisoikeuskasvatusta ja -koulutusta vahvistetaan
kaikilla tasoilla. Seuraavaan kansalliseen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelmaan
tulisi sisällyttää kasvatusta ja koulutusta
koskeva osa, jossa asetettaisiin konkreettisia tavoitteita sille,
miten valtioneuvosto jatkossa vahvistaa perus- ja ihmisoikeusosaamista
Suomessa.
Kansallisilla perus- ja ihmisoikeusrakenteilla tarkoitetaan
eri perus- ja ihmisoikeustoimijoiden muodostamaa kokonaisuutta.
Selonteossa todetaan, että tämä kenttä on
kehittynyt Suomessa voimakkaasti muutaman viime vuoden aikana, mutta
syntynyttä kokonaisuutta ei ole missään
vaiheessa tarkasteltu järjestelmällisesti. Sen
vuoksi selvitys eri perus- ja ihmisoikeustoimijoiden roolista, työnjaosta
ja yhteistyön kehittämisestä on tärkeä.
Valiokunnan mielestä ihmisoikeusselonteon yhteydessä tulee
myös linjata perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen seurantaa
ja kehittämistyötä. Nykyinen ihmisoikeuksien
ja perusoikeuksien valvonnan kokonaisuus on hajanainen ja kansalaisten
kannaltakin sekava. Tämä vaikeuttaa pääsyä oikeuksiin
(access to justice). Viimeisenä kehityslinjauksena esitetty
selvityksen käynnistäminen eri perus- ja ihmisoikeustoimijoiden
roolista, työnjaosta ja yhteistyön kehittämisestä on
sen vuoksi valiokunnan mielestä erittäin kannatettava.