TALOUSARVIOALOITE 1093/2002
vp
TAA 1093/2002
vp - Osmo Puhakka /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen valtatien
6 Lappeenrannan ja Joutsenon välisen tieosuuden parantamiseen
Eduskunnalle
Etelä-Karjalassa maailmanlaajuisesti merkittävä metsä-
ja paperiteollisuus on investoinnut viime vuosien aikana noin miljardi
euroa korvaus- ja uusinvestointeihin Imatralla ja Joutsenossa. Kapasiteetin
lisäys merkitsee kasvavaa liikennettä niin raaka-aineen
kuin valmiiden tuotteidenkin kuljetusten vuoksi. Koska rautatien
kapasiteetti on kokonaan käytössä, lisääntyvät
raskaat kuljetukset maantiellä.
Samaan aikaan Imatralle on avautunut uusi kansainvälinen
rajanylityspaikka, jonka mukanaan tuoma liikenne pahentaa valtatien
6 ruuhkaisuutta. Myös Etelä-Karjalan ydinalueen
välinen työssäkäyntiliikenne
kuormittaa valtatietä.
Valtatien 6 rakentaminen välillä Lappeenranta—Imatra
nelikaistaiseksi on maakunnan kehittämisstrategian mukaisesti
ensisijainen infrastruktuurin parantamishanke ja suunnitellun Saimaankaupungin
pääkatu.
Tiehankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 119 miljoonaa euroa.
Hankkeen ajoittuminen on riippuvainen valtion budjettirahoituksen
saatavuudesta.
Hanke aloitetaan EU-projektina välillä Lappeenranta—Joutseno.
Projektin kokonaiskustannukset ovat 5,9 milj. euroa, josta kansallinen osuus
on 3,35 milj. euroa ja EU:n osuus (2-ohjelma) 1,5 milj. euroa. Väli
toteutetaan v. 2002—2004.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon
momentille 31.24.79 3 350 000
euroa valtatien 6 Lappeenrannan ja Joutsenon välisen tieosuuden parantamiseen
ja lisää momentin perusteluihin maininnan, että valtatie
6 -hanketta jatketaan keskeytymättä mainitun tieosuuden
valmistuttua.
Helsingissä 1 päivänä lokakuuta
2002
- Osmo Puhakka /kesk
- Antero Kekkonen /sd
- Jyri Häkämies /kok
- Valto Koski /sd
- Sakari Smeds /kd
- Pekka Kuosmanen /kok
- Markku Laukkanen /kesk
- Pentti Tiusanen /vas
- Matti Vähänäkki /sd
- Jussi Ranta /sd
- Seppo Lahtela /kesk