Pääministeri Matti Vanhasen toisen
hallituksen ohjelmassa halutaan jatkaa edellisen hallituksen työtä kuluttaja-asioiden
eteenpäin viemiseksi. Ohjelmassa todetaan, että tarkoituksena
on laatia uusi kuluttajapoliittinen ohjelma vuosille 2008—2011,
ja siinä otetaan huomioon kuluttajien toimintaympäristön
muutokset.
Valtiovarainvaliokunta totesi mietinnössään VaVM
41/2006 vp, että kuluttajien toimintaympäristö muuttuu
jatkuvasti yhä haasteellisemmaksi puolueettoman tiedonsaannin
kannalta. Tämän vuoksi kuluttajaneuvonnan palveluja
tulisi lisätä ja vahvistaa niin, että ne
ovat myös alueellisesti tasapuolisia. Valiokunta
viittaa myös hallituksen kuluttajapoliittiseen ohjelmaan,
jonka tavoitteiden mukaan kuluttajille turvataan riittävä tietopohja
ja kyky toimia kehittyvillä markkinoilla. Tämän
takia valiokunta lisäsi vuoden 2007 talousarvioon 150 000
euroa Suomen Kuluttajaliitto ry:lle. Tämä oli
ensimmäinen kerta, kun Suomen Kuluttajaliiton valtionapua
nostettiin 1990-luvun alun jälkeen.
Suomen Kuluttajaliiton voimavarat suhteessa tehtävien
määrään ja vaativuuteen ovat
olleet vuonna 2007 riittävät eduskunnan täksi
vuodeksi tekemän lisäyksen ansiosta. Hallituksen
nykyinen budjettiesitys vuodeksi 2008 leikkaisi kuitenkin liiton
valtionavun takaisin 1990-luvun alun tasolle. Suomen Kuluttajaliiton
valtionapu on vuonna 2007 ollut 629 000 euroa. Mikäli
valtionapu putoaa hallituksen esityksen mukaisesti 479 000
euroon, tarkoittaa tämä noin 25 %:n
laskua liiton nykyisestä valtionavusta. Tällöin
järjestöllä ei ole kaikilta osin mahdollisuuksia
pitää kiinni nykyisestä asiantuntemuksesta
ja työvoimasta. Tämä vaikuttaisi välittömästi
kuluttajien neuvonnan ja edunvalvonnan tuntuvana heikkenemisenä yhä monimutkaistuvassa
toimintaympäristössä.
Eduskunnan valtiovarainvaliokunta antoi budjettikäsittelyn
yhteydessä jo syksyllä 2003 lausuman, jossa kiinnitettiin
vakavaa huomiota kuluttajapolitiikan määrärahatilanteeseen.
Valtiovarainvaliokunta totesi resurssien niukkuuden heikentävän
kansalaisten oikeusturvaa ja asettavan ihmiset eriarvoiseen asemaan.
Valiokunnan mukaan tehtävien asianmukainen hoitaminen edellyttää jatkossa
sitä, että toimintaa arvioidaan niin organisaation
kehittämistarpeiden kuin tarvittavien voimavarojenkin kannalta.
Suomen Kuluttajaliitto ry on kuluttajien etua valvova kansalaisjärjestö.
Liitto neuvoo ja palvelee kuluttajia oikeudellisissa ja taloudellisissa asioissa
sekä elintarvikkeita, ravitsemusta, terveyttä,
turvallisuutta ja ympäristöä koskevissa kysymyksissä.
Liitto antaa myös kuluttajaneuvontaa ja neuvoo asumisasioissa.
Suomen Kuluttajaliitto korostaa eettisyyttä ja kestäviä valintoja
sekä edistää reilua kauppaa. Liitto julkaisee neljä kertaa
vuodessa ilmestyvää Kuluttajan Nappo -lehteä (entinen
Kuluttajauutiset).
Suomen Kuluttajaliitto kokoaa kuluttaja-asemastaan kiinnostuneet
ihmiset toimimaan etujensa puolesta vapaan kansalaistoiminnan keinoin. Liiton
jäseniä ovat 64 paikallista kuluttajayhdistystä eri
puolilla Suomea. Jäseniksi ovat liittyneet myös
yksitoista valtakunnallista järjestöä ja vajaat
kolmesataa yksityishenkilöä, jotka ovat liittyneet
ns. suorajäseniksi.
Elävä järjestötoiminta on
tärkeä osoitus kansalaisyhteiskunnan toimivuudesta.
Järjestötyössä mukana oleminen
opettaa kansalaisyhteiskunnassa tarvittavia vuorovaikutuksen ja
vastuullisuuden taitoja ja harjaannuttaa ihmisiä ottamaan kantaa
yhteiskunnallisiin asioihin. Samalla se antaa heille arkipäivän
selviytymisessä tarvittavia tietoja ja taitoja. Järjestötyötä tukemalla
yhteiskunta tukee kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa. Kuluttajatoiminnalla
on tärkeä rooli myös markkinoiden toimivuuden
kannalta. Lainsäädäntötyössä kaivataan
jatkuvasti kuluttajanäkemystä. Myös elinkeinonharjoittajille
kuluttajien kannat ovat tärkeitä. Yhteiskunnan
etu on, että kuluttajien ääni kantautuu
päätöksentekoon ja että kuluttajien
näkemys on mahdollisimman kattava ja asiantunteva. Tämä edellyttää kuluttajien järjestötoimintaa.
Kuluttajaliike tarvitsee valtion tukea niin, että kuluttajien
järjestötoiminnalla on riittävät
edellytykset toimia kansallisesti ja kansainvälisesti. Markkinoilla
esiintyvien epäkohtien poistaminen vaatii nopeasti ja vahvasti
reagoivaa kuluttajaa ja kuluttajaliikettä viranomaistoiminnan
rinnalle. Vapaaehtoinen kuluttajien järjestötoiminta
tarvitsee taloudellisesti riittävät edellytykset vastatakseen
tehokkaasti myös tulevaisuuden haasteisiin yhä laajemmassa
kansainvälisessä toimintaympäristössä.
Kuluttajien toimintaympäristö muuttuu yhä haasteellisemmaksi
tasa-arvoisen oikeusturvan ja puolueettoman tiedonsaannin kannalta.
Monet elinkeinoelämän käyttämät
rahoituskanavat ovat Suomen Kuluttajaliitolta poissuljetut, ja siksi valtionapu
on liiton toiminnan kulmakivi. Jotta suomalainen kuluttajaliike
pysyisi hengissä, tulee eduskunnan ottaa tämä huomioon
valtion talousarviota vuodelle 2008 käsitellessään.