TALOUSARVIOALOITE 318/2013
vp
TAA 318/2013
vp - Mats Nylund /r ym.
Tarkistettu versio 2.0
Suomennos
Määrärahan osoittaminen Pännäisten
risteysaseman laajentamiseen sekä Pännäisten
ja Alholman rataosuuden sähköistämiseen
Eduskunnalle
Alholma on merkittävin teollisuusalue Pietarsaaren
seudulla, ja se palvelee elinkeinoelämää niin alueellisesti
kuin valtakunnallisestikin. Alholmassa sijaitsevat teollisuuslaitokset
työllistävät yhteensä yli 2 000
henkilöä metsä-, vene-, rahti- ja energia-alalla.
Muun muassa UPM:n Wisapaperin paperitehdas, Ahlholmens Kraft ja
Pietarsaaren satama toimivat alueella. Sataman ja teollisuuden rautatieliikenteen
kokonaismäärä on 850 000 tonnia
vuodessa. Alholman teollisuusalue Pietarsaaren sataman kanssa on
merkittävä alueellisen ja valtakunnallisen kaupan
kannalta, ja alueen kehitys onkin näin ollen turvattava.
Nykyisin lähes kaikki rautatierahti Alholman teollisuusalueelle
ja sieltä takaisin hoidetaan Kokkolan kautta sen vuoksi,
että Pännäisistä etelään
puuttuu kolmoisraide. Pännäisistä Alholmaan
johtava raide ei mahdollista tällä hetkellä tehokasta
rahdin kuljettamista etelästä, mikä on myös
johtanut Pännäisten ja Kokkolan välisen rataosuuden
kohtuuttoman suureen kuormitukseen.
Pietarsaaren satamaväylän parantaminen on askel
oikeaan suuntaan Pietarsaaren sataman ja koko Alholman teollisuusalueen
kehittämisessä. Pännäisistä pitää rakentaa
kolmoisraide mahdollisimman pian, niin että etelästä tuleva
rautatierahti voidaan kuljettaa suoraan Alholmaan. Pännäisten
radan laajentaminen sekä Pännäisten ja Alholman
välisen rataosuuden sähköistäminen tulee
toteuttaa parhaillaan käynnissä olevan Seinäjoen
ja Oulun välisen rataosuuden tason parantamisen yhteydessä.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2014 talousarvioon
momentille 31.10.20 lisäyksenä 5
500 000 euroa kolmoisraiteen rakentamiseen Pännäisten
risteysasemalle ja Pännäisten ja Alholman välisen
rataosuuden sähköistämiseen.
Helsingissä 27 päivänä syyskuuta
2013
- Mats Nylund /r
- Peter Östman /kd