TALOUSARVIOALOITE 351/2012
vp
TAA 351/2012
vp - Kari Rajamäki /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen perustienpitoon
Eduskunnalle
Valtion talousarvioesityksessä vuodelle 2013 esitetään
perustienpitoon 557 miljoonan euron määrärahaa,
jossa on ulkopuolisen rahoituksen olettamaa 16 miljoonaa euroa,
eli käytännössä perustienpidon
nettorahoitukseksi jää 541 miljoonaa euroa. Ko.
määräraha on jo useiden vuosien aikana
vähentynyt, eikä nyt tehty 10 miljoonan euron
korotus vastaaa teiden kunnostustarvetta. Määrärahatarve
on n. 640 miljoonaa euroa, ja lisärahoituksesta pääosa
tulee kohdistaa alueellisiin, pääosin maankäytön
laajentumisesta aiheutuviin investointitarpeisiin ja liikenneturvallisuuden
edistämiseen sekä loppuun käytettyjen
rakenteiden, esim. siltojen, perusparantamiseen.
Perustienpidon rahoituksen alhaisuuden vuoksi vain vähäinen
osa rahoituksesta voidaan kohdistaa alueellisiin investointeihin,
joilla parannetaan liikenteen sujuvuutta ja liikenneturvallisuutta.
Myöskään alueen kaupan, kasvavan kaivostsoiminnan
ja muun elinkeinoelämän tarvitsemia investointeja
ei voida toteuttaa. Nykyisessä rahoitustilanteessa toteutetaan
vain pieniä, liikenneturvallisuutta parantavia toimenpiteitä taajamissa.
Puuhuolto käyttää koko tieverkkoa
alimman asteen teistä valtateihin saakka. Puuhuollon kannalta
tärkeille vähäliikenteisille teille viime
vuosina tehdyt panostukset eivät huomioi ja mahdollista
puuhuollon kannalta tärkeiden, mutta huonokuntoisten seutu-,
kanta- ja valtatietasoisten päällystettyjen teiden
parantamista. Nykyinen rahoitustilanne on esim. Itä-Suomessa
johtamassa jopa seututieverkolla teiden muuttamiseen sorateiksi.
Itä-Suomessa kelirikonuhanalaisten teiden määrä ja
kelirikkorajoitusten määrä on vielä erityinen
ongelma, kun tiestön tulisi mahdollistaa sekä teollisuuden
että maatilojen ja myös matkailun ympärivuotinen
kuljetustarve. Perustienpidossa on myös noussut esille
tarve liikenneturvallisuuden parantamiseen rakentamalla mm. taaajamien
kevyen liikenteen väyliä ja huolehtimalla riittävästä liukkaudentorjunnasta.
Esitetty määräraha ei ole tarpeeseen
nähden riittävä, vaan se päinvastoin
johtaa tiestön kunnon heikkenemiseen entisestään.
Perustienpidon rahoitukseen tarvitaan valtakunnallisesti noin
70 miljoonan euron tasokorotus. Lisäksi perustienpidon
rahoituksen ostovoiman heikkeneminen ja kunnossapitotarpeen lisääntyminen
(20—30 miljoonaa euroa/vuosi) tulisi vuosittain
kompensoida.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon
momentille 31.10.20 lisäyksenä 100 000 000
euroa perustienpidon rahoitukseen.
Helsingissä 28 päivänä syyskuuta
2012
- Kari Rajamäki /sd
- Elsi Katainen /kesk
- Markku Eestilä /kok
- Kimmo Kivelä /ps
- Seppo Kääriäinen /kesk
- Tuula Väätäinen /sd
- Markku Rossi /kesk