TALOUSARVIOALOITE 463/2002 vp

TAA 463/2002 vp - Merikukka Forsius /vihr ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen äitiys-, isyys- ja vanhempainrahan vähimmäistason korottamiseen

Eduskunnalle

Tämä talousarvioaloite on osa vihreän eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettia.

Äitiys-, isyys- ja vanhempainrahan vähimmäistaso joutui leikkauksen kohteeksi vuoden 1995 hallitusneuvotteluissa yhtä lailla kuin monet muutkin sosiaaliset tulonsiirrot. Rahojen tasoon ei näiden leikkausten jälkeen ole tullut korotusta, vaikka valtion taloudellisen tilanteen paraneminen on mahdollistanut leikkausten kompensoimisen monille muille kansalaisryhmille. Valtion vuoden 2003 talousarviossa äitiys-, isyys- ja vanhempainrahan vähimmäistasoa ehdotetaan korotettavaksi 10,09 eurosta 1,3 eurolla. Korotusta perustellaan elinkustannusten nousulla.

Tulotilastojen mukaan lapsiperheistä suurimman tuen tarpeessa ovat päivähoitoikäisten lasten vanhemmat. Kasvukeskuksissa päivähoitoikäisten lasten perheiden taakkana ovat vielä kohonneet asumiskustannukset, jotka rasittavat tällaisia perheitä voimakkaammin kuin jo asumisolonsa vakiinnuttaneita perheitä. Suurin ongelma lapsiperheiden tulonsiirroissa koskee kuitenkin äitiys-, isyys- ja vanhempainrahan vähimmäistasoa. Vähimmäistasoa tulisikin korottaa selvästi ehdotettua enemmän, jotta sillä olisi merkitystä sen varassa elävien naisten taloudelliseen tilanteeseen. Vähimmäistasoa ehdotetaan korotettavaksi täysimääräisen peruspäivärahan tasolle, 23,14 euroon päivässä. Asiasta on tehty lakialoite LA 114/2002 vp.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  33.18.60 lisäyksenä 55 000 000 euroa äitiys-, isyys- ja vanhempainrahan vähimmäistason korottamiseen täysimääräisen peruspäivärahan tasolle.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Merikukka Forsius /vihr
  • Irina Krohn /vihr
  • Satu Hassi /vihr
  • Tuija Brax /vihr 
  • Erkki Pulliainen /vihr
  • Janina Andersson /vihr