TALOUSARVIOALOITE 886/2005 vp

TAA 886/2005 vp - Simo Rundgren /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Kemi—Kolari-radan peruskorjaukseen ja sähköistämiseen

Eduskunnalle

Tunturi-Lapista on muodostunut yksi maamme johtavia matkailukeskuksia. Nykyisestä n. 35 000 vuodepaikasta ennakoidaan kapasiteetin kasvavan nykyvauhdilla alle kymmenessä vuodessa kaksinkertaiseksi. Jo nyt alueen matkailu työllistää sesonkiaikana yli 2 000 henkeä. Matkailuvirrat alueelle suuntautuvat jo varsin merkittävästi ulkomailta ja tämä teollisuus tuokin näin maahamme merkittävästi valuuttatuloja. Keskeiseksi edellytykseksi alueen kehittymiselle ovat muodostuneet liikenneyhteydet. Kittilän lentokenttä palvelee yli 100 000:ta matkustajaa vuositasolla, ja Kolarin rautatieasemalle saapuu liki 80 000 matkustajaa vuodessa. Pullonkaulana on jo nyt vaunukapasiteetti. Kolarin rataa käytetään myös merkittävien puutavaramäärien kuljetukseen Kemin tehtaille. Energian hinnan kivutessa yhä korkeammalle korostuu rataliikenteen merkitys sekä suhteessa energiaa vähän kuluttavana että ympäristöystävällisenä ja myös turvallisena liikennemuotona.

Kolarin radan jatkokäytön kannalta on välttämätöntä, että se peruskorjataan ja sähköistetään. VR:n uusin makuuvaunusto edellyttää sähköistettyä rataa.

Peruskorjauksen kustannuksiksi on arvioitu 55 milj. euroa. Korjaustyö voidaan vaiheistaa esim. neljään vuoteen, jolloin vuosittainen määrärahan tarve olisi n. 14 milj. euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  31.40.21 lisäyksenä 14 000 000 euroa rataosuuden Kemi—Kolari peruskorjaukseen ja sähköistämisen suunnitteluun.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Simo Rundgren /kesk
  • Esko-Juhani Tennilä /vas
  • Markus Mustajärvi /vas
  • Tatja Karvonen /kesk