TALOUSARVIOALOITE 915/2002
vp
TAA 915/2002
vp - Rauha-Maria Mertjärvi /vihr ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Helsingistä pohjoiseen
johtavan pääradan välityskyvyn ja palvelutason
parantamiseen
Eduskunnalle
Valtio ja alueen kunnat ovat käyttäneet
pääradan perusparantamiseen ja kehittämiseen
Helsingin ja Tampereen välillä kymmenen viime
vuoden aikana yli 3 miljardia markkaa. Pääradan
perusparannus mahdollistaa nopeiden junien (160—200 km/h)
käyttöönoton.
Nopean liikenteen myötä junien nopeuserot ovat
Riihimäen eteläpuolella kasvaneet, mikä on lisännyt
kapasiteettiongelmia. Kesäkuun alussa tehdyssä aikataulu-uudistuksessa
näkyy, miten lähiliikennettä on vaikea
sovittaa nopeiden junien väliin. Työmatkalaisten
käyttämä paikallisjunaliikenne on puuroutunut
joutuessaan pysähtelemään päästääkseen
nopeita junia ohitseen.
Rakennettava Kerava—Lahti-oikorata ei tule täysin
ratkaisemaan ongelmaa, sillä Pendolino-junat syövät
pääradalta vapautuvan kapasiteetin. Päärata
tarvitseekin lisää kapasiteettia junien nopeuksien
ja nopeuserojen kasvaessa sekä maankäytön
tiivistyessä radan vaikutusalueella. Joustavat ohitukset
ovat avainasemassa liikenteen sujuvuuden kannalta. Nopeiden kaukojunien,
hitaampien paikallisjunien ja tavarajunien nopeuseroista aiheutuvien
ongelmien poistamiseksi voidaan rakentaa kustannuksiltaan kohtuullisia
ohitusraiteita. Junamääriä voitaisiin
näin myös lisätä, kaukojunat
pääsisivät käyttämään
parasta nopeuttaan ja paikallisliikenne kulkisi turvallisesti.
Pääradan varren kunnat tekivät selvityksen pääradan
kehittämisestä vuonna 2000. Selvityksessä esitettiin
ohitusraiteiden rakentamista radan molemmille puolille Keravan ja
Järvenpään välille. Kolmas raide
rakennettaisiin radan itäpuolelle Kytömaalta Kyrölään
ja neljäs raide radan länsipuolelle Keravalta
Purolaan. Lisäraiteet jatkaisivat neliraiteista Helsinki—Kerava-kaupunkirataa
Järvenpään Purolaan. Rakennustöiden
kustannusarvio on noin 300 miljoonaa markkaa.
Toimenpiteet eivät sisälly Ratahallintokeskuksen
tämänhetkisiin suunnitelmiin. Junaliikenteen kehittäminen
edellyttää kuitenkin radan kapasiteetin kasvattamista
myös Keravan pohjoispuolella.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon
momentille 31.40.78 lisäyksenä 10 000 000
euroa Keravan ja Järvenpään välisten
lisäraiteiden rakentamisen aloittamiseen pääradalla.
Helsingissä 1 päivänä lokakuuta
2002
- Rauha-Maria Mertjärvi /vihr
- Raija Vahasalo /kok
- Ilkka Taipale /sd
- Harry Wallin /sd
- Kirsi Ojansuu /vihr
- Anni Sinnemäki /vihr
- Merikukka Forsius /vihr
- Janina Andersson /vihr
- Ulla Anttila /vihr
- Erkki Kanerva /sd
- Rakel Hiltunen /sd
- Seppo Kanerva /kok
- Kari Uotila /vas
- Pekka Vilkuna /kesk
- Tarja Kautto /sd
- Pia Viitanen /sd
- Irina Krohn /vihr
- Osmo Soininvaara /vihr
- Erkki Pulliainen /vihr
- Satu Hassi /vihr
- Risto Kuisma /sd
- Hanna Markkula-Kivisilta /kok
- Sari Sarkomaa /kok
- Jouko Jääskeläinen /kd
- Riitta Prusti /sd
- Tuula Haatainen /sd
- Leena Luhtanen /sd
- Matti Vanhanen /kesk
- Tanja Karpela /kesk
- Klaus Hellberg /sd