Perustelut
Lähtökohdat.
Ehdotettu yhteinen eurooppalainen kauppalaki voitaisiin ottaa
sopimussuhteen pohjaksi rajat ylittävässä kuluttajakaupassa
sekä sellaisissa yritysten välisissä kaupoissa,
joiden yhtenä osapuolena on pk-yritys. Ehdotuksen mukainen
sääntely tulisi kansallisten lakien rinnalle,
ja sen soveltaminen olisi vapaaehtoista. Edellytyksenä on,
että kaupan osapuolet nimenomaisesti sopivat kauppalain
soveltamisesta sopimussuhteeseen.
Talousvaliokunta pitää sääntelyn
tavoitteita kannatettavina. Jotta saisimme täysimääräisen hyödyn
sisämarkkinoista, edellytyksenä on, että rajat
ylittävä tavara- ja palvelukauppa toimivat esteettömästi.
Tilastot kuitenkin osoittavat, ettei rajat ylittävä kauppa
ole lisääntynyt toivotulla tavalla. Vain joka
kymmenes EU-alueen yritys vie tuotteitaan muihin jäsenmaihin.
Erilainen kansallinen sääntely muodostaa yhdentyyppisen jäsenmaiden
välisen kaupan esteen, joka hidastaa rajat ylittävän
kaupan kehitystä. Erilaisesta sääntelystä koituvia
haittoja on perinteisesti pyritty poistamaan harmonisoimalla sääntelyä asteittain.
Ehdotuksessa esitetty, kansallisen sääntelyn rinnalle
tuleva valinnainen sopimusoikeusjärjestelmä olisi
uudenlainen keino edistää yhtenäistä sääntelyä.
Kansallisen sääntelyn ohella on kuitenkin myös
muita sisämarkkinoiden yhdentymistä hidastavia
tekijöitä. Tällaisia tavara- ja palvelukauppaan
liittyviä esteitä ovat mm. kielierot, maksamiseen
ja turvallisuuteen liittyvät kysymykset ja yritysten osalta
verotukselliset ja logistiset seikat. Valtioneuvosto toteaa,
että esteiden keskinäisestä merkityksestä on
eri suuntiin vieviä tutkimustuloksia.
Pk-yritykset.
Yritysten välisessä kaupassa voidaan jo nyt
vapaasti valita sopimussuhteeseen sovellettava sääntely.
Jos muuta ei ole sovittu, sovelletaan kauppaan lähtökohtaisesti
myyjän toimipaikan mukaista lakia.
Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on pk-yritysten taholta
tuotu selkeästi esille, ettei ehdotettua sääntelyä pidetä niiden
osalta tarpeellisena. Perusteluna on todettu, ettei uusi sääntely ole
tehokkain tapa suojata yritysten välisen kaupan heikompaa
osapuolta eli pk-yritystä. Kauppalain sijasta olisi tehokkaampaa
keskittyä pk-yritysten sopimusoikeudellisen osaamisen kehittämiseen
ja edesauttaa rajat ylittävää kauppaa esimerkiksi
mallisopimusten avulla. Valiokunta pitää esille
tuotuja näkemyksiä perusteltuina. Uuden sääntelyn
tuoma lisäarvo vaikuttaa pk-yritysten kannalta vähäiseltä,
minkä lisäksi yritysten välisten sopimusten
ja kuluttajasopimusten sisällyttäminen samaan
sääntelyyn heikentää sääntelyn
selkeyttä. Kauppalaki ei poistaisi komission toteamaa epäkohtaa,
jonka mukaisesti pk-yritysten on käytännössä suostuttava
soveltamaan suuremman liikekumppaninsa valitsemaa sääntelyä,
sillä kauppalain soveltaminen edellyttää kaupan
osapuolten välistä yhteistä näkemystä.
Valiokunta pitääkin perusteltuna harkita, että yritysten
väliset sopimukset rajataan kauppalain soveltamisalan ulkopuolelle.
Valiokunta keskittyy jäljempänä kuluttajansuojaa koskeviin
huomioihin.
Kuluttajat.
Voimassa olevan sääntelyn mukaisesti kuluttajakauppaan
sovelletaan kaikissa tilanteissa kuluttajan asuinmaan pakottavan
lainsäädännön mukaista kuluttajansuojaa.
Jos kauppalakia päätetään soveltaa,
se syrjäyttäisi myös kansalliset pakottavat
lainsäännökset, joilla pyritään
suojaamaan kaupan heikompaa osapuolta. Lähtökohtana
tulee olla, ettei kauppalain soveltaminen heikennä suomalaisen
kuluttajan asemaa. Vastaavaan kantaan talousvaliokunta on päätynyt
viimeksi keväällä 2010 käsitellessään kuluttajien
oikeuksia koskevaa direktiiviä (TaVL 6/2010
vp). Valiokunta katsoo, että nyt esillä olevalla
ehdotuksella pyritään osin samaan lopputulokseen
kuin kriittisen vastaanoton saaneella direktiiviehdotuksella. Tässä vaiheessa
on kuitenkin vielä epäselvää,
miten kauppalain soveltaminen vaikuttaisi kuluttajansuojan kokonaistasoon.
Kuluttajansuojan tason ohella ehdotetun kaltaiseen vaihtoehtoiseen
sääntelytapaan liittyy myös periaatteellisia
kysymyksiä. Sääntely saattaa johtaa tilanteeseen,
jossa vaihtoehtoisuus tarkoittaa joko mahdollisuutta tehdä kauppa kauppalakia
soveltaen tai jättää kauppa kokonaan
tekemättä. Lisäksi kuluttajalla pitäisi
olla valintaa tehdessään selkeä tieto
siitä, miten kauppalaki eroaa kansallisesta sääntelystä.
Ehdotuksen analysointi on osoittanut, että arvion tekeminen
on haasteellista asiantuntijoillekin.
Rajat ylittävä kuluttajakauppa on pääosin
etäkauppaa. Kuluttajanoikeusdirektiivi tullee saattamaan
muutaman vuoden sisällä täysharmonisoinnin
piiriin nekin etäkaupan säännökset,
joissa vielä tällä hetkellä on
kansallisia eroja. Tämän sääntelyn
vaikutuksista olisi aiheellista saada kokemuksia, ennen kuin harkitaan
uutta, pääosin samankaltaisissa tilanteissa sovellettavaa sääntelyä.
Uuden sääntelyn tuominen vanhan sääntelyn rinnalle
monimutkaistaa kokonaissääntelyä. Kauppalaki
ei myöskään kata kaikkia kuluttajakauppaan
liittyviä tilanteita, vaan sen lisäksi tarvitaan
lainvalintasääntöjen perusteella sovellettavaksi
tulevaa kansallista sääntelyä. Ehdotuksen
mukaan kauppalakia tulisi kuitenkin tulkita itsenäisesti,
mikä saattaa johtaa vaikeisiin tulkintatilanteisiin ja
erilaisiin lopputuloksiin eri maissa. Ehdotuksella saattaa olla
myös kilpailukykyvaikutuksia, sillä rajat ylittävää kauppaa käyvä yritys
voi toimia toisin säännöin kuin kotimarkkinoillaan
toimiva. Jos ero kansallisen ja kauppalain mukaisen kuluttajansuojasääntelyn välillä
on
merkittävä, saattaa ehdotus johtaa jopa liiketoiminnan
siirtämiseen.
Jatkokäsittely.
Kauppalain kokonaisvaikutusten analysointi on vielä kesken.
Tässä vaiheessa on ilmeistä, että nykyisessä muodossaan
ehdotus osin parantaisi ja osin heikentäisi suomalaisen kuluttajan
suojaa. Valiokunta pitääkin tärkeänä, että ehdotuksen
analysointia ja vaikutusten arviointia jatketaan. Tässä yhteydessä on
tarpeen myös varmistaa oikeusperustan riittävyys.
Saadun selvityksen mukaan neuvoston oikeuspalvelu antaa tähän
liittyvän lausunnon tammikuussa 2012. Talousvaliokunta
edellyttää, että se pidetään
tarkoin informoituna ehdotuksen jatkokäsittelyn etenemisestä.