Perustelut

Alueidenkäyttötavoitteiden tarkistaminen ajankohtaista

Valiokunta pitää ehdotusta valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkistamiseksi perusteltuna ja oikeansuuntaisena ja katsoo, että ehdotus muodostaa hyvän pohjan valtioneuvoston päätökselle.

Alueidenkäyttötavoitteiden tarkistaminen on tärkeää ja ajankohtaista. Valtioneuvosto hyväksyi voimassaolevat alueidenkäyttötavoitteet vuonna 2000, mutta jo tänä suhteellisen lyhyenä tavoitteiden voimassaolon aikana ovat alueidenkäyttöön ja kaavoitukseen kohdistuvat haasteet ja vaatimukset muuttuneet voimakkaasti. Erityisesti ilmastonmuutoksen hillitsemisen ja siihen sopeutumisen haasteet edellyttävät nykyistä tehokkaampaa valtakunnallista alueidenkäytön ohjausta. Muita keskeisiä lähtökohtia tarkistustyössä ovat energian säästäminen ja uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntäminen sekä liikenteen runkoverkkoja ja suuria infrastruktuurihankkeita koskevat linjaukset.

Alueidenkäytössä on etsittävä ratkaisuja, joilla pystytään hillitsemään ilmastonmuutosta ja vastaamaan kiristyneisiin kansainvälisiin päästövähennysvelvoitteisiin ja tavoitteisiin uusiutuvien energialähteiden osuuden nostamiseksi. Kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteen hajautuminen on saatava pysähtymään ja löydettävä keinoja yhdyskuntarakenteen eheyttämiseen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Viidennes kasvihuonekaasupäästöistä on peräisin liikenteestä, jonka määrään yhdyskuntarakenne vaikuttaa ratkaisevasti. Hajautunut yhdyskuntarakenne lisää henkilöautoliikennettä ja heikentää joukkoliikenteen toimintamahdollisuuksia ja näiden myötä lisää kasvihuonekaasupäästöjä.

Valiokunta katsoo, että tarkistukset voivat osaltaan vaikuttaa kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen. Ilmastopolitiikan keskeisistä ratkaisuista päätetään pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategiassa, jonka eduskunta saa käsiteltäväkseen syksyllä 2008. Strategian lähtökohtana ovat EU:n ilmasto- ja energiapakettiin perustuvat tavoitteet uusiutuvan energian osuuden nostamiseksi 38 prosenttiin yleensä ja 10 prosenttiin liikenteessä. Suomen tulee komission ehdotuksen mukaan vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 16 prosenttia päästökauppajärjestelmään kuulumattomilla sektoreilla vuoteen 2020 mennessä vuoden 2005 kasvihuonekaasujen päästömääristä. Tavoite tiukentuu tästä, jos kattava kansainvälinen sopimusjärjestely Kioton pöytäkirjan jatkoksi saadaan syntymään. Vuoteen 2050 ulottuvalla ajanjaksolla on valmistauduttava kasvihuonekaasujen vähentämiseen jopa 60—80 prosentilla. Tavoitteet edistävät toteutuessaan välttämättömiä ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tähtääviä toimia ei-päästökauppasektorilla eli tukevat yhdyskuntarakenteen eheyttämistä ja siten hillitsevät henkilöautoliikenteen kasvua sekä tukevat joukkoliikennettä, pyöräilyä ja kävelyä. Tarkistukset edistävät myös energian säästöä ja uusiutuvien energialähteiden hyödyntämistä sekä ilmastonmuutoksen aiheuttamiin sään ääri-ilmiöihin ja tulvariskeihin sopeutumista.

Ilmastonmuutoksen ohella tarkistukset kohdistuvat keskeisesti Helsingin seudun erityistavoitteisiin. Helsingin seudun alueidenkäytön ratkaisuilla on olennainen merkitys koko maan kehitykselle, kun lähes neljännes väestöstä asuu seudulla. Yhdyskuntarakenteen hajautuminen on ollut hyvin voimakasta, koska asumisen korkea hintataso on ajanut väljempää asumista haluavia yhä kauemmas työpaikoista ja palveluista. Haasteena onkin ihmisten asumistarpeiden ja -toiveiden huomioon ottaminen sekä asumisympäristön viihtyisyyden ja toimivuuden parantaminen samanaikaisesti yhdyskuntarakenteen tiivistämisen ja liikennejärjestelmien kehittämisen kanssa.

Alueidenkäyttötavoitteiden asema ja vaikuttavuus

Valtioneuvosto hyväksyi valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet päätöksellään marraskuussa vuonna 2000. Ympäristöhallinnon käsityksen mukaan tavoitteet ovat pääosin toimineet laissa tarkoitetulla tavalla ja osoittautuneet tarpeelliseksi alueidenkäytön ohjauksen välineeksi. Yleinen näkemys on, että tavoitteet ovat vaikuttaneet erityisesti maakuntakaavoitukseen. Kuntakaavoitukseen tavoitteet ovat vaikuttaneet sitä enemmän, mitä suuremmasta kunnasta ja laaja-alaisemmasta kaavasta on ollut kyse. Tavoitteiden vaikuttavuutta kaavaratkaisujen sisältöön ei kuitenkaan ole valtakunnallisesti selvitetty. Ensisijaisesti vastuu tavoitteiden huomioon ottamisesta ja niiden toteuttamisen edistämisestä kaavoituksessa on kunnilla ja maakuntien liitoilla. Myös kaavoituksen ohjauksesta vastaavalla valtion ympäristöhallinnolla on keskeinen rooli tavoitteiden vaikuttavuuden edistämisessä.

Valiokunta on pohtinut valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden ohjausvaikutuksen riittävyyttä. Erityisesti ilmastonmuutoksen hillitsemisen haaste edellyttää kasvihuonekaasupäästöjen taittamista ja kääntämistä laskuun verrattain nopeasti. Yhdyskuntarakenteen hajautuminen jatkuu kuitenkin voimakkaana erityisesti kasvavien kaupunkiseutujen reuna-alueilla, mikä lisää liikennesuoritteiden määrää. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet voivat olla yksi tärkeä keino kestävän alue- ja yhdyskuntarakenteen edistämiseksi. Niiden vaikuttavuutta on kuitenkin parannettava yhdyskuntarakenteen hajautumiskehityksen kääntämiseksi.

Tavoitteiden vaikuttavuutta esitetään tehostettavaksi täsmentämällä tavoitteiden muotoiluja ja lisäämällä niiden velvoittavuutta. Lähtökohtana on alueidenkäyttötavoitteiden oikeusvaikutusten säilyttäminen nykyisellään. Siten tavoitteet konkretisoivat laissa olevia kaavojen sisältövaatimuksia valtakunnallisesta näkökulmasta, mutta eivät muuta kaavoituksen oikeudellisia perusvaatimuksia.

Valiokunta tukee alueidenkäyttötavoitteiden tarkistamista esitetyllä tavalla siten, että niiden vaikuttavuutta pyritään parantamaan. Koska tavoitteet ovat sanallisia, voidaan niiden muotoilulla vaikuttaa tavoitteiden ohjausvaikutuksen voimakkuuteen. Tavoitteet on mahdollista muotoilla hyvinkin ehdottomiksi (on varmistettava tietyn tavoitteen saavuttaminen) tai joustaviksi (on mahdollisuuksien mukaan otettava huomioon). Myös tavoitteiden jako yleistavoitteisiin ja erityistavoitteisiin vaikuttaa niiden ohjausvaikutuksen konkreettisuuteen. Yleistavoitteita sovelletaan maakuntakaavoihin ja muuhun maakunnan suunnitteluun, yleiskaavoihin ja valtion viranomaisten toimintaan, mutta ei asemakaavoihin. Erityistavoitteita sovelletaan kaikkeen kaavoitukseen, ellei tavoitetta ole kohdennettu koskemaan vain tiettyä kaavamuotoa (suuri osa on kohdennettu koskemaan vain maakuntakaavoitusta).

Valiokunta toteaa, että kunnalla on suomalaisessa kaavajärjestelmässä vahva asema. Kunta laatii ja hyväksyy yleis- ja asemakaavat. Myös ranta-asemakaavan käsittely ja hyväksyminen kuuluu kunnalle. Maakunnan liitto laatii ja hyväksyy maakuntakaavan. Se, miten valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet konkretisoituvat kaavoituksessa, vaihtelee tapauskohtaisesti ottaen huomioon olosuhteet ja tarvittava yhteensovittaminen muiden tavoitteiden kanssa. Lähtökohtana on kunnan tai maakunnan liiton ratkaisuvalta siitä, millä tavalla valtakunnallinen alueidenkäyttötavoite toteutetaan niiden ratkaisuvaihtoehtojen puitteissa, jotka ovat tavoitteen mukaisia. Alueidenkäytön suunnittelu on luonteeltaan kokonaisvaltaista ja eri intressejä yhteen sovittavaa toimintaa, jossa tunnistetaan toiminnalliset tarpeet ja sovitetaan ne ympäristön vaatimuksiin. Tämä edistää ympäristöllisten näkökohtien riittävän laaja-alaista tarkastelua ja varhaista huomioon ottamista kaavoituksessa ennen hankekohtaisia ratkaisuja ja erityislakien mukaisia menettelyjä. Tavoitteiden yleispiirteisyys on sopusoinnussa kuvatun lähtökohdan kanssa

Valiokunta toteaa, että kaavajärjestelmän lähtökohdat ja alueidenkäyttötavoitteiden ohjaava ja yhteensovittava rooli huomioon ottaen tavoitteilla on oma tärkeä asemansa, mutta yksin niiden avulla ei voida vastata kaikkiin valtakunnan tasoisiin alueidenkäytön haasteisiin. Tämän tulee olla lähtökohtana myös alueidenkäyttötavoitteiden kehittämisessä siten, että tavoitteisiin sisällytetään keskeisimmät valtakunnallista ohjausta vaativat, maankäyttö- ja rakennuslain ohjausjärjestelmän alaan kuuluvat tavoitteet eikä tavoitteiden määrää ja yksityiskohtaisuutta lisätä tarpeettomasti. Kaavojen sisältövaatimukset kattavat keskeiset alueidenkäyttötavoitteet ja näitä tulee kustannustehokkuusnäkökulmastakin täsmentää vain aidosti valtakunnallista näkökulmaa edellyttävillä tavoitteilla. Toisaalta aidosti valtakunnallisten intressien edistämistä on toteutettava riittävän täsmällisin ja ohjaavin velvoittein vaikuttavuuden lisäämiseksi.

Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat varsinkin yleistavoitteiden osalta nimensä mukaisesti hyvin yleisellä tasolla ilmaistuja suunnittelun lähtökohtia. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteutumista edistetään siten, että ne sovitetaan yhteen paikallisten tai muiden valtakunnallisten tavoitteiden kanssa. Valtakunnalliset tavoitteet yleensä aina mahdollistavat useita ratkaisuvaihtoehtoja, ja ristiriitojen ratkaisut tuleekin perustella huolellisesti. Mahdollisuus tavoitteiden huomioon ottamiseen ja niiden edistämiseen vaihtelee tapauskohtaisesti ollen sitä suurempi, mitä laajemman harkintavallan kulloinkin kyseeseen tuleva erityislaki viranomaisille antaa. Tavoitteilla ei toisaalta tule luoda erityislainsäädännön kanssa päällekkäistä ohjauskeinoa eikä toistaa erityislaeista johtuvia rajoituksia. Tavoitteiden huomioon ottaminen edellyttää aina eri tarpeiden yhteensovittamista, jossa varsinkin kuntakaavoituksessa paikallisten olosuhteiden huomioon ottaminen päätöksenteossa korostuu.

Tavoitteiden seuranta ja muut ohjauskeinot

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan merkittäviä ongelmia valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden soveltamisessa ei ole esiintynyt. Koetut soveltamisen ongelmat ovat liittyneet lähinnä alueidenkäytön suunnittelulle tavanomaisiin tilanteisiin eli tavoitteiden yhteensovittamiseen. Ympäristöministeriö julkaisi vuonna 2003 oppaan Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden soveltaminen kaavoituksessaMaankäyttö- ja rakennuslaki 2000. Opas 9. Edita Publishing Oy. Helsinki 2003., joka on yhtenäistänyt tulkintoja ja edistänyt tavoitteiden soveltamista kaavoituksessa. Lisäksi ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö ovat käynnistäneet maakuntakaavoituksen ja maa- ja metsätaloutta koskevan lainsäädännön suhdetta valottavan oppaan laatimisen palvelemaan käytännön kaavatyötä. Tällaisilla yhteistyössä laadituilla ohjeilla on käytännössä huomattava merkitys, ja työhön tulee jatkossakin panostaa. Valiokunta tähdentää hallinnon riittävän koulutuksen ja ohjauksen merkitystä. Maakunnan liittojen ohella kunnilla on ratkaiseva rooli alueidenkäyttötavoitteiden edistämisessä, ja konkreettinen ohjeistus on tarpeen.

Valiokunta painottaa, että valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden rinnalla tarvitaan myös muita, yhdyskuntarakenteen eheyttämiseen tehokkaasti vaikuttavia ohjausvälineitä. Asianomaisten ministeriöiden tulee yhteistyössä arvioida kokonaisuutena käytettävissä olevan keinovalikoiman riittävyyttä ja mahdollisuuksia parantaa ohjauksen vaikuttavuutta. Kun myös kunta- ja palvelurakenneuudistuksen (PARAS) vaikutuksista on saatu tuloksia, on mahdollista arvioida tarvetta ja mahdollisuuksia kehittää keinoja kestävän alue- ja yhdyskuntarakenteen edistämiseksi maankäyttö- ja rakennuslain keinojen piirissä, PARAS-hankkeessa tai kokonaan uusin keinoin, kuten vero-ohjauksella tai muiden taloudellisten ohjauskeinojen avulla. Pyrkimys yhdyskuntarakenteen kehittämiseen kuvatulla tavalla valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkistamisen kautta on perusteltu.

Valiokunta pitää tärkeänä, että alueidenkäyttötavoitteiden soveltamista seurataan säännöllisesti jatkossakin. Kunnallisella päätöksenteolla on keskeinen rooli tavoitteiden soveltamisessa, mutta ylikunnallisen ja ylimaakunnallisen yhteistyön tarve lisääntyy globaalien haasteiden edessä. Myös kaavoittajien ja viranomaisten yhteistyön ja työnjaon tarve lisääntyy erityisesti niiltä osin kuin tavoitteisiin kytkeytyy selvitystarpeita tulvavaara-alueiden ja riskien kartoitukseen sekä tuulivoiman hyödyntämiseen liittyen. Ympäristöhallinnon tulee kiinnittää huomiota kaavoituksen ohjaukseen ja ohjeistukseen tarkistuksen toimeenpanon edistämiseksi.

Yksityiskohtaisista tarkistusehdotuksista

Valiokunta kiinnittää yksityiskohtaisten tarkistusehdotusten osalta huomiota erityisesti seuraaviin seikkoihin.

Valiokunta korostaa, että ilmastonmuutosta hillitsevät toimenpiteet voivat olla samanaikaisesti myös taloudellisesti perusteltuja. Tarkistukset, jotka edistävät kaupunki- ja muiden taajamakeskusten kehittämistä, monikeskuksisuutta ja keskusten verkottumista sekä liikenneyhteyksien kehittymistä edistävät osaltaan myös elinkeinojen kehittämisedellytyksiä ja siten taloudellista kasvua. Alueidenkäytön suhde elinkeinopolitiikkaan on otettu huomioon toimivan aluerakenteen tavoitteissa, mutta myös eheytyvän yhdyskuntarakenteen tavoitteissa, joissa esimerkiksi tavoitteena on edistää elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä osoittamalla elinkeinotoiminnalle riittävästi sijoittumismahdollisuuksia olemassa olevaa yhdyskuntarakennetta hyödyntäen (tavoite 10).

Valiokunta painottaa, että yhdyskuntarakenteen eheyttämistä edistävät toimenpiteet ovat hyvin samansuuntaisia myös ikääntyvän väestön muuttuvien palvelutarpeiden kanssa. Tällainen on esimerkiksi tavoite yhdyskuntarakenteen kehittämisestä siten, että palvelut ovat hyvin eri väestöryhmien saavutettavissa ja henkilöautoliikenteen tarve erityisesti kaupunkiseuduilla mahdollisimman vähäinen (tavoite 9). Valiokunta kiinnittää tässä yhteydessä erityistä huomiota tarpeeseen vähentää henkilöautoliikenteen tarvetta ja turvata palveluverkko ja palvelujen saavutettavuus myös kävellen ja pyöräillen tai joukkoliikennettä hyödyntäen (tavoite 16). Alueidenkäytön suunnittelussa uusia huomattavia asuin-, työpaikka- ja palvelutoimintojen alueita ei tule sijoittaa irralleen olemassa olevasta yhdyskuntarakenteesta ja vähittäiskaupan suuryksiköt sijoitetaan tukemaan yhdyskuntarakennetta. Tarkistusehdotuksen mukaan näistä tavoitteista voidaan poiketa vain, jos alueen käyttöönoton osoitetaan olevan kestävän kehityksen mukaista (tavoite 17).

Liikennejärjestelmien ja alueidenkäytön yhteensovittaminen ympäristökuormitusta vähentäen on keskeinen ilmastopolitiikan tavoite, joka palvelee sekä asutusta että elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä. Valiokunta korostaa erityisesti rautatieyhteyksien turvaamista ja kehittämistä koskevien tavoitteiden merkitystä pitkällä tähtäimellä (tavoite 48).

Varsinkin kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteen eheyttäminen lisää yhdyskuntahuollon järjestelmien käyttöastetta ja vaikuttaa siten myönteisesti kunnan talouteen. Energian säästäminen vähentää liikenteen ja asumisen energiakustannuksia. Erityisen tärkeää kestävän yhdyskuntarakenteen aikaansaamiseksi on kiinnittää huomiota uusien alueiden lämmitystaparatkaisujen ohjaamiseen. Ilmastopoliittisten tavoitteiden kannalta ensiarvoisen tärkeä onkin tavoite, jonka mukaan alueidenkäytössä tulee edistää energian säästämistä sekä uusiutuvien energialähteiden ja kaukolämmön käyttöedellytyksiä (tavoite 27).

Tavoitteiden toteuttaminen saattaa myös lisätä kustannuksia, sillä esimerkiksi lisääntyviin myrskyihin, rankkasateisiin ja taajamatulviin varautuminen (tavoite 22) voi aiheuttaa merkittäviäkin kustannuksia. Haittojen ennaltaehkäisy on kuitenkin silti yleensä edullisempaa kuin vahinkojen korjaaminen jälkikäteen. Erityisen tärkeää onkin pyrkiä ehkäisemään tulviin liittyvät riskit ennalta siten, että uutta rakentamista ei sijoiteta tulvavaara-alueille. Tästä voidaan poiketa vain, jos tarve- ja vaikutusselvityksiin perustuen osoitetaan, että tulvariskit pystytään hallitsemaan ja että rakentaminen on kestävän kehityksen mukaista (tavoite 21).

Luonnonvaroja koskevissa tavoitteissa korostetaan hiljaisten alueiden säilymisen tärkeyttä (tavoite 31). Valiokunta pitää tarkistusta erittäin tärkeänä ja korostaa sen yhteyttä liikenneinfrastruktuuriin, sillä Suomessa liikenne aiheuttaa suurimmalta osaltaan (noin 90 %) melulle altistumisen. Siksi meluntorjunnan tulisi ilmastonmuutoksen ohella olla yksi keskeisistä huomioon otettavista näkökohdista.

Perusteltu on myös vesien hyvän tilan saavuttamista ja ylläpitoa koskeva tavoite (tavoite 33). Vesiensuojeluun, kuten pohjavesienkin suojeluun, on kiinnitettävä myös alueidenkäytössä huomiota puhtaan veden saatavuuden turvaamiseksi tuleville sukupolville. Vesipuitedirektiivin mukaisten vesienhoitosuunnitelmien kiinteä kytkeminen kaavoitukseen on tärkeää.

Kiviainesvarojen osalta alueidenkäyttötavoitteissa todetaan, että maakuntakaavoituksessa on otettava huomioon käyttökelpoiset kiviainesvarat sekä niiden kulutus ja kulutustarve pitkällä aikavälillä. Kiviainesten ottoon osoitettavien alueiden on perustuttava arviointiin, jossa selvitetään alueiden luonto- ja maisema-arvot sekä toisaalta soveltuvuus vesi- ja kiviaineshuoltoon (tavoite 40). Valiokunta pitää kiviainesvarojen kulutuksen pitkän aikavälin tarpeiden huomioon ottamista maakuntakaavoituksessa oikeansuuntaisena, mutta riittämättömänä tavoitteena. Geologisten muodostumien säilyminen on arvokasta myös pohjavesivarojen kannalta, ja siksi on tarpeen korostaa, että maakuntakaavoituksessa tulee sovittaa yhteen kiviainesten tuotanto- ja suojelutarpeet.

Energiahuoltoon liittyvistä tavoitteista tarkistukset koskevat tuulivoimaloiden sijoittamista ja turvetuotannon tuotanto- ja suojelutarpeiden yhteensovittamista.

Tuulivoimarakentamista koskevan erityistavoitteen konkretisointi merkitsee, että maakuntakaavassa luodaan alueidenkäytölliset edellytykset tuulivoimaloiden sijoittumiselle (tavoite 54). Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet korostavat tuulivoimarakentamisessa pyrkimystä keskitettyihin ratkaisuihin sekä tuulivoimarakentamisen ja muiden alueidenkäyttötarpeiden yhteensovittamista. Nimenomaisesti tuulivoimarakentamista koskevien tavoitteiden lisäksi tuulivoima-alueiden suunnittelussa on otettava huomioon muutkin valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, kuten esimerkiksi tavoite, jonka mukaan alueidenkäytössä on varmistettava, että valtakunnallisesti merkittävät kulttuuri- ja luonnonperinnön arvot säilyvät. Valiokunta toteaa, että tuulivoimarakentamisen ohjaamiseen on erityistä tarvetta, kun parhaillaan tarkistettavana oleva tuuliatlas antaa uutta tietoa tuulioloista ja edistää tuulivoiman rakentamista rannikkoalueiden ohella myös sisämaahan.

Turvetuotannon ja suojelun yhteensovittamista koskevan tavoitteen mukaan turpeenottoalueiksi varataan jo ojitettuja tai muuten luonnontilaltaan voimakkaasti muuttuneita soita ja käytöstä poistettuja suopeltoja (tavoite 42). Valiokunta pitää turpeenpolton kasvihuonekaasuvaikutuksen perusteella ilmastopoliittisesti perusteltuna tavoitteen tiukentamista ja tarkentamista, sillä uusien tutkimustulosten mukaan turpeen energiakäyttö aiheuttaa nykyisillä hyödyntämistavoilla, jos turve tuotetaan pääosin metsäojitetuilta soilta, suunnilleen kivihiilen luokkaa olevan kasvihuonekaasuvaikutuksenTurpeen ja turvemaiden käytön kasvihuonevaikutukset Suomessa -tutkimusohjelma, MMM 11/2007 ja Boreal Environment Research 12:211—223.. Kuten aikaisemmin on todettu, valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa ei kuitenkaan käsitellä energiapoliittisia kysymyksiä eikä määritellä niitä koskevia taloudellisia ratkaisuja; niillä voidaan varautua energiahankkeisiin alueidenkäytöllisten tarpeiden kannalta, mutta ei muutoin muodosteta kantaa hankkeiden toteuttamiseen. Ilmasto- ja energiastrategiassa tuleekin esittää turpeen käytön keskeiset kansalliset linjaukset mukaan lukien kestävän kehityksen mukainen hyödyntäminen sekä omavaraisuuteen ja huoltovarmuuteen liittyvät näkökohdat.

Luonnonvaroja koskevan tavoitteen mukaan ilman erityisiä perusteita ei hyviä ja yhtenäisiä peltoalueita tule ottaa taajamatoimintojen käyttöön eikä hyviä ja laajoja metsätalousalueita pirstoa muulla maankäytöllä (tavoite 43). Vaikka tavoitetta ei ehdoteta tarkistettavaksi, valiokunta kiinnittää huomiota tavoitteen uuteen merkitykseen globaalin ruoan hinnan voimakkaan nousun johdosta ja siihen liittyen mahdollisiin tuleviin uudelleenarviointitarpeisiin. Tulevaisuudessa hyvien peltoalueiden säilyttäminen saattaa nousta ennalta-arvaamattoman tärkeäksi.

Helsingin seutua koskevat erityistavoitteet ovat perusteltuja, koska seudulla asuu miltei neljännes väestöstä ja väestön arvioidaan edelleen kasvavan, jopa 300 000 asukkaalla vuoteen 2025 mennessä. Erityisesti Helsingin seudun kehyskunnissa yhdyskuntarakenne on hajautunut ja merkittävä osa asunnoista rakennetaan kaava-alueiden ulkopuolelle. Lähtökohtana onkin Helsingin seudun kehittäminen kansainvälisesti kilpailukykyisenä valtakunnallisena pääkeskuksena luomalla edellytykset riittävälle ja monipuoliselle asunto- ja työpaikkarakentamiselle, toimivalle liikennejärjestelmälle sekä hyvälle elinympäristölle (tavoite 58). Valiokunta pitää perusteltuina tavoitteita joukkoliikenteen ja erityisesti raideliikenteen sekä yleensä ilmastonmuutosta hillitsevän liikennejärjestelmän edistämisestä sekä riittävän asuntotuotannon järjestämisestä (tavoitteet 59—63). Myös Helsingin seudun alueidenkäytön suunnittelussa tulee kuitenkin turvata myös virkistyskäyttöön ja luonnonsuojeluun soveltuvat, riittävän laajat ja vetovoimaiset alueet sekä alueen kulttuuriympäristön ja maisemien sekä rakennusperinnön säilyminen.