​Tarinoita kirjaston historiasta

Pian 150-vuotiaan kirjaston historiassa jotkut asiat ovat muuttuneet legendaarisiksi.

​Hella Wuolijoki Eduskunnan kirjaston johtajaksi?

Eduskunnan kirjaston johtajan virka julistettiin haettavaksi kesällä 1910. Säästösyistä haettavaksi julistettua virkaa haki 25 henkilöä, myös viran silloinen haltija A.H. Bergholm. Hakijoiden joukko oli kirjava, sillä virkaan ei ollut pätevyysvaatimuksia.

Kolmanneksella hakijoista ei ollut koulutuksellisia tai ammatillisia edellytyksiä hoitaa virkaa. Hakijoista vain kolme toimi kirjastoalalla. Muilla hakijoilla oli akateemista koulutusta, mutta ei kirjastoalan tuntemusta. Heistä merkittävimmät olivat Arvid Mörne, Väinö Voionmaa ja Hella Wuolijoki.

Wuolijoella oli kiinteät suhteet eduskuntaan aviomiehensä Sulo Wuolijoen kautta. Hakemuksessaan Wuolijoki korosti kielitaitoaan, tulevaa väitöskirjaansa ja laatimaansa luetteloa tri Hurtin kansanrunouskokoelmasta.

Kirjaston johtajan valinta oli oletettavasti poliittinen. A. H. Bergholm oli porvarillisten puolueiden ehdokas ja Hella Wuolijoki vasemmiston ehdokas. Väinö Voionmaan ansiot olisivat olleet viran hoidon kannalta suuremmat kuin Wuolijoen. Voionmaa ei kuitenkaan voinut olla vasemmiston ehdokas, sillä hän ei tuolloin vielä kuulunut puolueeseen.

Kirjaston johtajan vaalissa Bergholm sai 5 ääntä ja Wuolijoki 4 ääntä. A.H. Bergholm tuli uudelleen valituksi virkaansa ja pysyi siinä vuoteen 1949 asti.
Virantäytöstä kerrotaan Bibliophilos-lehdessä: Eräs virantäyttö Eduskunnan kirjastossa 70 vuotta sitten / Henrik Schauman. Bibliophilos. 39, 3(1980), s. 1–5. Saatavuus Eduskunnan kirjastossa. Kirjoituksen mukaan Hella Wuolijoki unohti aikomuksensa siirtyä kirjastoalalle, sillä hän ei siitä muistelmissaan kerro.

Hella Wuolijoen tyttärenpoika Erkki Tuomioja toimi kirjaston hallituksen varapuheenjohtajana vuodet 2003–2006 ja puheenjohtajana vuodet 2007–2010.

​Pitkät laina-ajat

Kirjasto otti käyttöön kirjastojärjestelmän vuonna 1992. Sitä ennen tiedot lainoista ja lainaajista olivat manuaalisissa rekistereissä. Kuittijärjestelmä oli työläs eikä lainassa olevia julkaisuja karhuttu asiakkailta kuin kolmessa tapauksessa: kirjaan oli toisen asiakkaan varaus ja laina-aika oli mennyt umpeen tai jos kirjaa tarvittiin eduskunnassa. Silloin asiakkaalle soitettiin ja pyydettiin palauttamaan teos, vaikka laina-aikaa olisi vielä jäljellä. Jokaista lainaajaa lähestyttiin vuosittain ystävällisellä pyynnöllä palauttaa lainaamansa kirjat.  

Kirjojen kierto oli hidas ja jotkut asiakkaat pitivät kirjoja lainassa vuosia. Yksi ennätyspitkä laina uutisoitiin Helsingin Sanomissa 27.4.1963. Hertta Kuusinen oli palauttanut isänsä Otto Wille Kuusisen 3.12.1917 lainaaman kirjan edellisenä päivänä. Näin pitkät laina-ajat olivat hyvin poikkeuksellisia.

Selman myötä lainojen karhunta muuttui automaattiseksi ja kirjojen kierto nopeutui. Otettiinpa vielä perintötoimistokin avuksi kirjojen takaisin saamiseksi. Sakkoja Eduskunnan kirjasto ei ole koskaan perinyt myöhässä olevista kirjoista.

​Kuittilainaus 1980-luvulla

Saadakseen kirjan lainaksi asiakas täytti kolmiosaisen kuitin. Siihen lainaaja kirjoitti teoksen tekijän nimen, teoksen nimen, painovuoden ja osan numeron. Kausijulkaisuissa näiden sijasta asiakas kirjoitti kuittiin aikakauslehden tai sarjan nimen ja osan tai vuosikerran. Kirjan löytyvyyden takasi kuittiin merkitty signum. Lopuksi asiakas kirjoitti kuittiin nimensä, osoitteensa ja puhelinnumeronsa sekä päiväyksen ja antoi kuitin asiakaspalvelun päivystäjälle.

Asiakaspalvelun päivystäjä vei kuitin kirjavarastoon kirjanhakijalle. Löydettyään teoksen hakija jätti kuitin alimman osan kirjan paikalle hyllyyn ja vei pyydetyn teoksen asiakaspalveluun. Asiakkaan saatua kirjansa kuitin päällimmäinen osa upotettiin lainaajan nimenmukaiseen kuittirekisteriin ja keskimmäinen osa julkaisun pääsanan mukaiseen rekisteriin.

Lainaajarekisterin avulla kirjasto tiesi, mitkä teokset kullakin asiakkaalla on lainassa ja koska ne on lainattu. Pääsanan mukaista rekisteriä tarvittiin mm. tarkistettaessa kenellä kirja on lainassa tai onko kirja lainassa. Hyllyssä kirjan paikalla oleva kuitti auttoi hyllyttäjää laittamaan kirjan hyllyyn oikeaan paikkaan. Kirjan tilalla olevan kuitin avulla hakija tiesi, että kirja on lainassa. Kun asiakas palautti lainassa olleen kirjan, poistettiin kuitin kaikki kolme osaa paikoiltaan. 

Aukoton kolmiosaisen kuitin järjestelmä ei ollut. Pääsanan mukaisessa kuittirekisterissä kuitti saattoi olla väärässä kohdassa esim. epäselvän käsialan vuoksi. Kirjan paikalle hyllyyn ei aina jätetty kuittia. Palautetun kirjan kaikkia kuitteja ei poistettukaan tai poistettiin väärä kuitti. Näiden inhimillisten erehdysten vuoksi etsittyä kirjaa ei aina löytynyt ja siitä tuli ns. missä-kirja. Niiden etsiminen on sitten toinen tarina.

Neljä tarinaa

Eduskunnan kirjastossa on aikaa. Siellä on EU-aikaa, keisarinvallan aikaa, Ruotsinvallan aikaa, tasavallan aikaa ja ennen kaikkea runsaasti tulevaa aikaa. Eduskunnan kirjaston aikakäsitys pitää sisällään yhtä lailla nykyisyyden, menneisyyden kuin tulevaisuudenkin. Varsinkin tulevaisuuden osalta on oltava tarkkana. Tulevaisuudelle on taattava ainekset rakentaa tulevia tarinoita.

Eduskunnan kirjaston muistojen hyllyiltä on tähän artikkeliin poimittu neljä tarinaa kirjaston avoimuudesta ja julkisuudesta.

Tuula H. Laaksovirta, dos.
Eduskunnan kirjaston johtaja (1994–2007)

Artikkelin tarinat kuuluvat Tuula H. Laaksovirran Eduskunnan kirjaston 130-vuotisjuhlaseminaarissa pitämään esitelmään 10.6.2002.
Julkaisutiedot: Signum 35/2002 nro 6, s. 107–112.