Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

EU-viikkokirje: Kyproksen EU-pj-kausi alkoi, EU–Mercosur

Julkaistu 12.1.2026 12.00

Kuva: Euroopan unioni 2015 – Euroopan parlamentti

EU-viikkokirje: Kyproksen EU-pj-kausi alkoi, EU–Mercosur

Kyproksen EU-puheenjohtajuuskausi alkoi

EU:n neuvosto antoi tukensa Mercosur-sopimukselle

Muut nostot vuodenvaihteen ajalta

  • Eurooppa-neuvosto linjasi Ukrainan rahoittamisen jatkamisesta
  • Komissiolta uusia aloitteita asumisesta, autoteollisuudesta ja kiertotaloudesta
  • Kanada mukaan SAFE-puolustusvälineeseen

Alkavalla viikolla​

 

Eduskunnan EU-sihteeristö raportoi viikoittain Brysselistä kansanedustajille ja eduskunnan virkakunnalle ajankohtaisista EU-aiheista. Aiheet keskittyvät tuoreisiin EU-lainsäädäntöesityksiin, EU-toimielinten tapahtumiin ja muihin huomionarvoisiin EU:n kehityskulkuihin.

 

Kyproksen EU-puheenjohtajuuskausi alkoi

Kyproksen EU:n neuvoston puheenjohtajuuskausi alkoi vuodenvaihteessa, tunnuslauseella "An Autonomous Union. Open to the World." Lisäksi euroalue laajeni, kun Bulgaria otti tammikuun alusta euron käyttöön 21. jäsenmaana.

Kypros on linjannut sen kauden painotusten olevan EU:n strategisen autonomian vahvistaminen turvallisuuden, kilpailukyvyn ja arvojen näkökulmista sekä Ukrainan tukeminen ja maahanmuuttokysymykset (pidempi ohjelmadokumentti, parlamentaariset kokoukset). Puheenjohtajuuskauden avajaisseremoniassa Kyproksen presidentti Nikos Christodoulides totesi tavoitteena olevan unioni, joka pystyy puolustamaan etujaan ja kansalaisiaan samalla kun se toimii rauhan, vakauden ja kasvun voimana. Lisäksi Christodoulides toivoi unionin rohkeasti tukevan monenvälistä yhteistyötä ja kansainvälisen oikeuden periaatteita.

Seremoniaan osallistunut António Costa peräänkuulutti Kyproksen johtajuuden tärkeyttä tulevan rahoituskehyksen seuraavan vaiheen valmisteluissa ja ilmoitti myös kutsuvansa EU-johtajat koolle 12. helmikuuta epäviralliseen tapaamiseen keskustelemaan sisämarkkinoiden paremmasta hyödyntämisestä Euroopan kilpailukyvyn vahvistamiseksi.

EU-toimielinten painotuksista alkaneelle vuodelle sovittiin joulun alla Euroopan parlamentin, EU:n neuvoston ja komission yhteisjulistuksessa.

EU:n neuvosto antoi tukensa Mercosur-sopimukselle

EU:n neuvosto hyväksyi EU-Mercosur-kumppanuussopimuksen (EMPA) sekä väliaikaisen kauppasopimuksen allekirjoittamisen perjantaina. Sopimukset vahvistavat EU:n suhteita Argentiinan, Brasilian, Paraguayn ja Uruguayn kanssa. Väliaikainen kauppasopimus tuo tullialennuksia ja helpottaa markkinoillepääsyä muun muassa maatalous-, auto- ja palvelualoilla jo ennen täyden sopimuksen voimaantuloa. Se on voimassa, kunnes kumppanuussopimus on ratifioitu kaikissa jäsenmaissa.

Keskiviikkoisessa maatalousministereiden ylimääräisessä kokouksessa komissio esitti, että seuraavassa monivuotisessa rahoituskehyksessä viljelijöille varatun vähintään 300 miljardin euron määrärahan lisäksi vähintään 10 % kunkin kansallisen ja alueellisen kumppanuussuunnitelman resursseista osoitetaan maaseudun kehittämiseen. Lisäksi ehdotettiin 45 miljardin euron lisärahoituksen käyttöönottoa viljelijöiden ja maaseutuyhteisöjen tukemiseksi. Näillä komissio pyrkii vastaamaan eurooppalaisten viljelijöiden huoleen lisääntyneestä epävarmuudesta markkinoilla ja säilyttämään heidän kilpailuasemansa.

Muut nostot vuodenvaihteen ajalta

Eurooppa-neuvosto linjasi Ukrainan rahoittamisen jatkamisesta. Eurooppa-neuvosto kokoontui 18. joulukuuta käsittelemään Ukrainan rahoitusta, Lähi-idän tilannetta, Euroopan puolustusta ja turvallisuutta sekä seuraavaa monivuotista rahoituskehystä. Kokouksessa päätettiin myöntää Ukrainalle vuosia 2026 ja 2027 koskeva 90 miljardin euron laina, jonka EU rahoittaa nostamalla markkinoilta lainaa EU-talousarvion liikkumavaraan pohjautuen. Varojen käyttö päätettiin pohjata perussopimuksen (SEU artikla 20) mukaiseen tiivistetyn yhteistyön malliin, johon Tšekki, Unkari ja Slovakia eivät osallistuisi. Neuvotteluja tulevasta rahoituskehyksestä jatketaan viitaten Tanskan laatimaan alustavaan neuvottelupakettiin. 

Komissiolta uusia aloitteita asumisesta, autoteollisuudesta ja kiertotaloudesta. Komissio julkaisi liudan aloitteita joulun alla. Kohtuuhintaisen asumisen suunnitelmassa keskitytään asuntotarjonnan lisäämiseen, investointien ja uudistusten käynnistämiseen sekä lyhytaikaiseen vuokramajoitukseen puuttumiseen asuntopulasta kärsivillä alueilla. Autoteollisuuden toimenpidesuunnitelmassa tuetaan ajoneuvojen ja akkujen valmistusta EU:ssa sekä annetaan autoteollisuudelle enemmän joustovaraa päästötavoitteiden saavuttamisessa vuoteen 2035 mennessä. Lisäksi komissio julkaisi toimenpidepaketin kiertotalouden vauhdittamiseksi ja muovinkierrätyksen vahvistamiseksi sekä  hiilirajamekanismin (CBAM) vahvistamisen.

Kanada mukaan SAFE-puolustusvälineeseen. EU:n neuvosto hyväksyi kahdenvälisen sopimuksen Kanadan kanssa SAFE-puolustusvälineeseen osallistumisesta. Kanada on ensimmäinen Euroopan ulkopuolinen maa, joka osallistuu SAFE-välineeseen. Kanadan osallistuminen SAFE-välineeseen mahdollistaa kanadalaisten oikeushenkilöiden osallistumisen EU:n rahoittamiin hankintoihin vastineeksi Kanadan rahoitusosuudesta. Seuraavaksi neuvostoa pyydetään antamaan lupa sopimuksen viralliseen allekirjoittamiseen.

Alkavalla viikolla

Euroopan parlamentissa on valiokuntien sekä poliittisten ryhmien viikko. Asuntokriisiä Euroopan unionissa käsittelevä erityisvaliokunta keskustelee joulukuussa julkaistusta kohtuuhintaisen asumisen suunnitelmasta yhdessä vastuukomissaari Dan Jørgensenin kanssa. Lisäksi Roberta Metsola ja poliittisten ryhmien johtajat keskustelevat kansainvälisten asioiden tilasta ja EU:n roolista tämänhetkisissä geopoliittisissa haasteissa EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan Kaja Kallasin kanssa. Euroopan parlamentin tiedotuksen koonti viikon aiheista.

Komissiolta odotetaan kyberturvallisuusasetusta sekä rasismin torjunnan strategiaa. Komission kollegion tulevien kokousten esityslistat.

EU:n neuvostojen ei ole määrä kokoontua viikolla. Eurooppa-neuvoston ja neuvoston kokouskalenteri.

 

Viikkokirjeiden arkisto löytyy eduskunnan verkkosivuilta. Viikkokirjeen verkkolinkit johtavat eduskunnan tai EU:n toimielinten sivuille, ellei toisin mainita.


Aihealueet
EU-viikkokirjeet