Tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara luovutti eduskunnalle kertomuksen tasa-arvon tilasta Suomessa 27. huhtikuuta. Kertomuksen otti vastaan eduskunnan puhemies Matti Vanhanen.
Tasa-arvovaltuutetun kertomus annetaan eduskunnalle neljän vuoden välein. Nyt luovutettu kertomus on järjestyksessään toinen.
Tasa-arvovaltuutettu antaa kertomuksessa suosituksia ja esityksiä lakimuutoksista muun muassa raskaus- ja perhevapaasyrjinnän poistamiseksi, palkka-avoimuuden lisäämiseksi, sukupuolivähemmistöjen aseman parantamiseksi ja seksuaaliseen häirintään puuttumiseksi.
"Vaikka hyvää kehitystä on tapahtunut, tasa-arvon etenemistä ei pidä Suomessakaan pitää itsestään selvyytenä. Koronapandemia vaikutti sukupuoliin eri tavoin ja vaikutuksia on arvioitava. Sukupuolten tasa-arvoa pyritään tällä hetkellä myös heikentämään muun muassa kansainvälisen anti-gender-liikehdinnän ja konservatiivisten asenteiden muodossa", tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara sanoo.
Kertomus on luettavissa tasa-arvo.fi -sivustolla (pdf). Se julkaistaan myöhemmin tänään myös eduskunnan verkkopalvelussa.
Tasa-arvovaltuutettu on itsenäinen ja riippumaton lainvalvontaviranomainen, joka toimii oikeusministeriön yhteydessä. Tasa-arvovaltuutetun tehtävänä on valvoa tasa-arvolain noudattamista, edistää tasa-arvolain tarkoituksen toteutumista sekä seurata tasa-arvon toteutumista yhteiskunnassa.
Katso tasa-arvovaltuutetun suositukset eduskunnalle tasa-arvo.fi -sivustolta (pdf)