1.1  Tausta

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman mukaan hallitus toteuttaa huoltovarmuuslainsäädännön kokonaistarkastelun sääntelyn ajantasaisuuden varmistamiseksi. Työ- ja elinkeinoministeriö asetti asiaa valmistelemaan poikkihallinnollisen työryhmän toimikaudelle 15.1.2024−31.12.2025.  

Lähtökohtana on pidetty, että huoltovarmuusrahasto säilytetään valtion talousarvion ulkopuolisena rahastona, ja siitä katetaan jatkossa materiaalisen varautumisen ja sen edellyttämien investointien, erityislainsäädännön nojalla maksettavien korvausten, Huoltovarmuuskeskuksen ohjelmatoiminnan kulujen ja muiden kuin materiaaliseen varautumiseen liittyvien investointien sekä ennakoimattomien kriisitoimien kuluja. Huoltovarmuusmaksu tuloutettaisiin huoltovarmuusrahastoon sen menojen kattamiseksi. 

Työryhmän perustaman rahoituksen alatyöryhmän tehtävänä on ollut muun muassa huoltovarmuusmaksun määräytymisperusteiden uudelleenarviointi sekä niihin liittyvät säännösmuutostarpeet. Valmistelun aikana on poliittisen arvioinnin perusteella linjattu, että energiaverotuksen yhteydessä liikenne- ja lämmityspolttoaineista sekä sähköstä kannettava huoltovarmuusmaksu säilytetään ja sen tasoa korotetaan ja että huoltovarmuusmaksun verotuotto tuloutetaan edelleen huoltovarmuusrahastoon korvamerkittynä verona. Maksulle asetettu vuosittainen tuottotavoite on ilman muutoksia vuodelle 2026 arvioidun noin 36 miljoonan euron sijasta 91,9 miljoonaa euroa, mikä vastasi vuonna 2023 niitä kuluja, joita rahastosta tullaan vuonna 2026 voimaan tulevan uudistuksen jälkeen maksamaan. Poliittisen linjauksen mukaan tämän lisäksi rahaston varoja voidaan tarvittaessa täydentää valtion talousarviosta.  

Hallitus on päättänyt huoltovarmuusmaksun korotuksen kohdentamisesta valtion vuoden 2026 talousarvioneuvotteluissa. Päätöksen mukaisesti korotus kohdennetaan sähköön ja saatetaan voimaan 1.4.2026. 

Huoltovarmuusmaksun säilyttäminen edellyttää samalla huoltovarmuusmaksun muuttamista yhdenmukaisemmaksi energiaverotuksen määräytymisperusteiden kanssa. Huoltovarmuusmaksua koskevat muutokset toteutettaisiin tällä hallituksen esityksellä, koska maksua koskevat säännökset sisältyvät valtiovarainministeriön valmisteluvastuulle kuuluvaan energiaverolainsäädäntöön ja maksu kannetaan energiaverotuksen yhteydessä. Muilta osin huoltovarmuuslainsäädännön kokonaisuudistusta koskevat ehdotukset sisältyvät hallituksen esitykseen (HE 145/2025 vp) työ- ja elinkeinoministeriön valmistelun pohjalta. 

1.2  Valmistelu

Asia on valmisteltu valtiovarainministeriössä. 

Esitys oli lausuntokierroksella lausuntopalvelussa 15.10.−26.11.2025 Lausuntoa pyydettiin esityksen kannalta keskeisiltä ministeriöiltä, viranomaisilta, elinkeinoelämältä ja muilta sidosryhmiltä. Lausuntopyyntö julkaistiin myös valtiovarainministeriön julkisella verkkosivulla.  

Lausuntopyyntö, lausuntotiivistelmä ja saadut lausunnot ovat nähtävillä julkisessa palvelussa osoitteessa https://valtioneuvosto.fi/hankkeet tunnuksella VM101:00/2025. 

Huoltovarmuuslainsäädännön kokonaistarkastelua koskevat valmisteluasiakirjat ovat nähtävillä julkisessa palvelussa osoitteessa https://valtioneuvosto.fi/hankkeet tunnuksella TEM085:00/2023. 

2.1  Kansallinen lainsäädäntö

Huoltovarmuusmaksun perusteet

Huoltovarmuuden turvaamisesta annetussa laissa (1390/1992) säädetään muun ohella huoltovarmuuden rahoittamisesta. Sen mukaan huoltovarmuuskeskuksen hoidossa on valtion talousarvion ulkopuolella oleva huoltovarmuusrahasto, johon tuloutetaan huoltovarmuusmaksu. 

Maksusta säädetään tarkemmin nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetussa laissa (1472/1994), jäljempänä polttoaineverolaki, sekä sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetussa laissa (1260/1996), jäljempänä sähköverolaki. Mainittujen lakien mukaan liikenne- ja lämmityspolttoaineista sekä sähköstä kannetaan huoltovarmuusmaksua energiaverotuksen yhteydessä ja osana energiaverotuksen kokonaisverotasoa. Huoltovarmuusmaksun soveltamisalaa laajennettiin vuoden 1997 alusta nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteveroon ja samalla tätä ennen huoltovarmuusmaksun piirissä olleiden nestemäisten polttoaineiden huoltovarmuusmaksua alennettiin. Tämän jälkeen huoltovarmuusmaksun piiriin on lisätty uusia tuotteita, viimeksi vuoden 2023 alusta. 

Huoltovarmuusmaksu koskee polttoaineiden ja sähkön verolliseksi säädettyä kulutusta, jolloin sen ulkopuolella ovat esimerkiksi teollisuuden prosessikäyttö, kaupallisen lento- ja vesiliikenteen polttoaineet, kiinteä biomassa sekä sähköntuotannon polttoaineet. Maksu ei koske myöskään mäntyöljyä eikä turvetta. Huoltovarmuusmaksu koskee sekä fossiilisia että biopolttoaineita.  

Nimestään huolimatta huoltovarmuusmaksu on vero. Polttoaineverolain 1 §:n ja sähköverolain 1 §:n mukaisesti maksutuloa ei tulouteta muiden verojen tapaan valtion talousarvioon vaan talousarvion ulkopuoliseen huoltovarmuusrahastoon. Verohallinto kantaa huoltovarmuusmaksun muun energiaverotuksen yhteydessä ja tulouttaa sen huoltovarmuusrahastolle. 

Huoltovarmuusmaksun suuruus

Huoltovarmuusmaksun suuruudesta eri polttoaineille ja sähkölle säädetään polttoaineverolain ja sähköverolain liitteiden verotaulukoissa muun energiaverotuksen tavoin. Huoltovarmuusmaksun suuruus ei ole tällä hetkellä looginen eri energiatuotteiden kesken tai niiden ja sähkön välillä. Huoltovarmuusmaksun suuruus on energiatuotteiden osalta seuraava: moottoribensiini ja sitä korvaavat biopolttoaineet 0,68 senttiä litralta, kevyt polttoöljy ja dieselöljy ja niitä korvaavat biopolttoaineet 0,35 senttiä litralta, raskas polttoöljy 0,28 senttiä kilolta, nestekaasu ja bionestekaasu 0,11 senttiä kilolta, kivihiili 1,18 euroa tonnilta sekä maakaasu ja biokaasu 0,084 euroa megawattitunnilta. Sähkön vero on jaettu sähkön käyttötarkoituksen perusteella kahteen veroluokkaan, joissa molemmissa huoltovarmuusmaksu on 0,013 senttiä kilowattitunnilta.  

Huoltovarmuusmaksu on yksikköperusteinen eikä seuraa sähkön tai energiatuotteiden hintoja. Huoltovarmuusmaksun osuus hinnoista vaihtelee merkittävästi sekä ajassa että eri energiatuotteiden ja sähkön välillä johtuen erisuuruisista huoltovarmuusmaksun tasoista. 

Fossiilisen moottoribensiinin kokonaisverosta huoltovarmuusmaksun osuus on 0,9 prosenttia, kun se fossiilisen dieselöljyn verosta on vain 0,6 prosenttia. Turpeen ja mäntyöljyn huoltovarmuusmaksuttomuuden lisäksi maksu on kokonaisverotasoon suhteutettuna pienimmillään nestekaasulla ja lentopetrolilla. Energiatuotteista se on korkein lämmityksessä käytetyllä uusiutuvalla biopolttoöljyllä ja uusiutuvalla biokaasulla. Alemmassa sähköveroluokassa huoltovarmuusmaksun osuus on yli viidennes kokonaisverotasosta. 

Huoltovarmuusmaksun osuus efektiivisistä kokonaisverotasoista voi nousta moninkertaiseksi silloin, kun energiaverotaso on alennettu, kuten sähkön ja lämmön yhteistuotannossa, tai siitä saa esimerkiksi maatalouden energiaveron palautusta. Alennukset ja veronpalautukset eivät tällöin koske huoltovarmuusmaksua, vaan se jää maksettavaksi täysimääräisenä. 

Maksun suuruus ei ole looginen myöskään esimerkiksi suhteutettuna eri energiatuotteiden energiasisältöön. Kuten kuviosta 1 nähdään, liikenteen polttoaineiden huoltovarmuusmaksu on korkein fossiilista moottoribensiiniä ja dieseliä korvaavilla, usein bioperäisillä polttoaineilla. Liikenteessä käytetyn maakaasun ja sähkön huoltovarmuusmaksut ovat matalia. Lämmityspolttoaineista huoltovarmuusmaksu on korkein öljytuotteilla ja matalin nestekaasulla, maakaasulla ja biokaasulla sekä turpeella, josta ei kanneta huoltovarmuusmaksua. Sähkön huoltovarmuusmaksu on energiayksikköä kohti matala myös moniin lämmityspolttoaineisiin kuten polttoöljyihin verrattuna.  

Kuvio 1. Huoltovarmuusmaksun suuruus energiayksikköä kohti vuonna 2025 

2.2  EU-lainsäädäntö

Energiaverodirektiivi

Polttoaineiden verotus on yhdenmukaistettu energiatuotteiden ja sähkön verotusta koskevan yhteisön kehyksen uudistamisesta annetussa neuvoston direktiivissä 2003/96/EY, jäljempänä energiaverodirektiivi. Energiaverodirektiivissä tarkoitettuja energiatuotteita ovat muun muassa moottoribensiini, dieselöljy, biopolttonesteet, kevyt ja raskas polttoöljy, maakaasu, kivihiili ja sähkö.  

Energiaverodirektiivin mukaan kulutukseen luovutettavista energiatuotteista on kannettava eri energiatuotteille säädetty vähimmäisvero, jonka jäsenvaltio voi halutessaan ylittää.  

Valmisteverotusdirektiivi

EU:ssa sovellettavasta valmisteverojärjestelmästä säädetään valmisteveroja koskevasta yleisestä järjestelmästä annetussa neuvoston direktiivissä (EU) 2020/262, jäljempänä valmisteverotusdirektiivi. Valmisteverotusdirektiivin 1 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat erityistarkoituksissa kantaa myös muita välillisiä veroja yhdenmukaistetun valmisteverotuksen alaisista tuotteista, jos nämä verot ovat valmisteveron tai arvonlisäveron perusteen määrittämistä, veron määrän laskentaa sekä verosaatavan syntymistä ja valvontaa koskevien yhteisön verosääntöjen mukaisia, verovapautuksia koskevat säännökset pois lukien. Huoltovarmuusmaksu on otettu käyttöön energiaverotuksen yhteydessä kannettavana maksuna ennen nykyistä Suomen energiasisältöön ja hiilidioksidipäästöihin perustuvaa energiaverojärjestelmää, jolle on EU:n hyväksyntä. 

2.3  Nykytilan arviointi

Huoltovarmuusmaksun perusteet

Energiaverotuksen yhteydessä kannettavan huoltovarmuusmaksun verotasot eri polttoaineille ja sähkölle on säädetty ennen nykyistä polttoaineiden energiasisältöön ja elinkaarenaikaisiin hiilidioksidipäästöihin perustuvaa energiaverojärjestelmää. Maksu on ollut huoltovarmuuden rahoituskeino. Huoltovarmuusmaksun perusteita, kohdistumista ja tarkoituksenmukaisuutta tästä näkökulmasta ei ole viime vuosikymmeninä tarkasteltu. Arviointia ei sisältynyt esimerkiksi parlamentaarisesti valmisteltuun valtioneuvoston huoltovarmuusselontekoon (Valtioneuvoston julkaisuja 2022:59) eikä huoltovarmuuden tavoitteista annettuun valtioneuvoston päätökseen (568/2024).  

Suomea on pidetty energiaverotuksen edelläkävijämaana energiaverotuksen pääasiassa perustuessa objektiivisesti polttoaineiden energiasisältöön (energiasisältövero) ja elinkaarenaikaisiin hiilidioksidipäästöihin (hiilidioksidivero). Kolmas verotasojen komponentti, huoltovarmuusmaksu, on EU:ssa ainutlaatuinen ja sen tulojen korvamerkintä muuhun kuin energiankulutukseen tai energiamarkkinoiden toimintaan liittyvään rahoitukseen poikkeuksellista. 

Huoltovarmuusmaksun määräytymisperusteet eivät myöskään noudata mitään tiettyä energiatuotteiden ominaisuuksiin perustuvaa logiikkaa muun energiaverotuksen tavoin. Huoltovarmuusmaksun verotaso vaihtelee eri tuotteiden välillä sattumanvaraisesti: esimerkiksi biopolttoaineiden maksu on niiden energiasisältöön suhteutettuna korkeampi kuin fossiilisten polttoaineiden. Toisaalta huoltovarmuusmaksun osuus kokonaisverotasosta vaihtelee: esimerkiksi alemmassa sähköveroluokassa huoltovarmuusmaksun osuus on yli viidennes kokonaisverotasosta. Siten huoltovarmuusmaksu ei seuraa energiaverotukselle asetettuja ilmasto-, ympäristö- ja energiapoliittisia tavoitteita. Samalla tämä tarkoittaa, ettei maksu nykyisin täytä valmisteverotusdirektiivissä edellytettyjä vaatimuksia sen määräytyessä eri perustein kuin energiaverotus. Huoltovarmuusmaksun säilyttäminen osana kokonaisenergiaverotasoa edellyttää siten sen määräytymisperusteiden muuttamista yhdenmukaisemmaksi energiaverotuksen määräytymisperusteiden kanssa. 

Huoltovarmuusmaksun kohdistuminen

Huoltovarmuuden näkökulmasta huoltovarmuusmaksu ei erityisesti kohdistu laajasti huoltovarmuuden kannalta merkityksellisiin tuotteisiin vaan se on ollut pelkästään rahoituskeino rahoitustarpeen näkökulmasta.  

Samassa yhteydessä, kun huoltovarmuusmaksu laajennettiin koskemaan myös sähköverolaissa tarkoitettuja tuotteita (HE 225/1996 vp), todettiin, että huoltovarmuusmaksu olisi perusteltua kantaa niiltä toiminnoilta, joiden turvaamiseen kerätyt varat pääosin käytetään. Tästä huolimatta huoltovarmuusmaksua kannetaan edelleen vain energian kulutuksesta. Huoltovarmuusmaksun veropohja ei ole kuitenkaan koko energiankulutus vaan ainoastaan verollinen energiankulutus. Näin ollen huomattava osa energiankulutuksesta jää huoltovarmuusmaksun rahoituksen keräämisen ulkopuolelle. Verotonta energiankulutusta ovat esimerkiksi teollisuuden ensikäyttö, sähköntuotannon polttoaineet, kaupallinen lento- ja meriliikenne niin kansainvälisesti kuin Suomen sisällä, biomassan lämmityskäyttö, osa turpeen lämmityskäytöstä sekä biokaasun ja sähkön pientuotanto. Energiaverotuksen, ja siten myös huoltovarmuusmaksun, veropohja määritellään energiaverodirektiivin sekä kansallisten energia- ja ilmastopoliittisten ja muiden poliittisten valintojen perusteella. Sen sijaan huoltovarmuuden rahoittaminen ei ole ollut Suomen energiaverotuksessa veropohjaa määrittävä tekijä.  

Siitä energiankulutuksesta, jota huoltovarmuusmaksu koskee, sen osuus vaihtelee eri energiatuotteiden ja sähkön välillä merkittävästi ja huoltovarmuuden rahoitustarpeen näkökulmasta epäloogisesti, mikä vaikuttaa edelleen siihen, kuka huoltovarmuusmaksua maksaa ja siten rahoittaa huoltovarmuuden. 

Liikenteen osuus huoltovarmuusmaksun verokertymästä on nykyisin lähes 60 prosenttia. Teollisuuden osuus on noin 15 prosenttia ja kotitalouksien muun energiankulutuksen kuin liikenteen osuus noin 10 prosenttia. 

Huoltovarmuusmaksun tuotto

Huoltovarmuusmaksun tuotto oli 2010-luvulla korkeimmillaan vuositasolla lähes 48 miljoonaa euroa. Tuotto on kasvanut ja laskenut riippuen eri energiatuotteiden ja sähkön verollisen kulutuksen määrästä. Vuonna 2024 tuotto oli 38 miljoonaa euroa ja valtiovarainministeriön ennusteen mukaan vuonna 2026 tuotto olisi hieman yli 36 miljoonaa euroa. Reaalisesti tuotto on laskenut viimeisen kymmenen vuoden aikana yli neljänneksen. Valtiovarainministeriön ennusteita eri energiatuotteiden kulutuksesta käyttäen tuotto laskisi reiluun 33 miljoonaan euroon vuoteen 2030 mennessä nykyisillä maksuperusteilla.  

Huoltovarmuusmaksua kannetaan vain polttoaineiden ja sähkön verollisesta kulutuksesta, jolloin huoltovarmuuden rahoituksen määrä muuttuu sen mukaan, miten kotitaloudet tai elinkeinoelämä kuluttavat energiaverotuksessa verolliseksi säädettyä energiaa ja kuinka suuri huoltovarmuusmaksu kulloisessakin energiankulutuksessa on. Huoltovarmuusmaksun veropohja pienenee energiatehokkuuden parantuessa ja tuotto kulutuksen siirtyessä matalamman huoltovarmuusmaksun tai huoltovarmuusmaksuttoman kulutuksen piiriin. Lämmityspolttoaineissa huoltovarmuusmaksun verokertymä esimerkiksi pienenee, kun energiaverotuksen ulkopuolella olevan kiinteän biomassan osuus kasvaa. Verokertymä pienenee myös, kun lämmöntuotanto siirtyy polttoon perustumattomaan lämmöntuotantoon, kuten lämpöpumppuihin, sillä sähkön huoltovarmuusmaksu on polttoaineita matalampi. Toisaalta nestemäisissä liikennepolttoaineissa siirtymä fossiilisista polttoaineista uusiutuviin polttoaineisiin kasvattaa huoltovarmuusmaksun tuottoa, sillä niiden huoltovarmuusmaksu on energiayksikköä kohti suurempi kuin fossiilisten polttoaineiden. Tällöin siis esimerkiksi biopolttoaineiden jakeluvelvoitteen kasvu kasvattaa huoltovarmuusmaksun tuottoa.  

Verolliseen energiankulutukseen sidottu huoltovarmuusmaksu tarkoittaa sitä, että huoltovarmuuden rahoituksen määrä vaihtelee verollisen energian kulutuksen muutosten mukaan eikä seurauksena huoltovarmuuden rahoitustarpeista. Verollinen energiankulutus on riippuvainen talouden suhdanteista (erityisesti alemman sähköveroluokan sähkö), sekä esimerkiksi säästä (erityisesti yleisen sähköveroluokan sähkö ja lämmöntuotannon polttoaineet), energian hinnoista, energia-, liikenne- ja ympäristöpoliittisista ratkaisuista sekä energiatehokkuuden kehittymisestä ja muusta teknologisesta kehityksestä. Kuten taulukosta 1 näkee, vuosittaiset muutokset energiaveropohjan sisällä ovat suuria eikä huoltovarmuusmaksun verotuotto ole vakaa. 

Taulukko 1. Huoltovarmuusmaksun veropohjan kannalta keskeisien erien kehitys 

Tulevaan energiaveropohjan kehitykseen liittyy suurta epävarmuutta. Suurin epävarmuus liittyy siihen, miten sähkön kokonaiskulutus tulee kehittymään, mutta myös verollisten polttoaineiden kulutuksen kehitykseen liittyy epävarmuutta. Epävarmuuden määrää voidaan kuvata esimerkiksi vertailemalla kantaverkkoyhtiö Fingridin syyskuun 2025 sähkönkulutusennustetta vuosille 2030 ja 2035. Fingridin verkkosuunnittelun lähtökohtana olevassa skenaariossa sähkön kokonaiskulutus on 159 terawattituntia vuonna 2035. Alemmassa herkkyysskenaariossa, joka perustuu tehtyihin investointeihin ja liittymissopimuksiin, sähkön kokonaiskulutus on 104 terawattituntia vuonna 2035. Sähkön kokonaiskulutuksessa on skenaarioiden välillä eroa 53 prosenttia vuonna 2035. 

Energiaverotulojen talousarviovuoden ja kehyskauden ennusteiden poikkeamat toteumaan verrattuna ovat olleet tyypillisesti muiden valmisteverojen tapaan pieniä. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että vaikka energiaverotuksen veropohjan vuosittaiset muutokset ovat edellä kuvattuun tapaan melko suuria, ne ovat pääasiassa lyhyellä aikavälillä ennakoitavia. Lisäksi veropohjaa sekä eri energiatuotteiden ja sähkön kulutusta seurataan, arvioidaan ja ennustetaan reaaliaikaisesti hyvin yksityiskohtaisella tasolla. Sen sijaan pidemmän aikavälin ennusteisiin liittyy väistämättä merkittäviä epävarmuuksia. Energiatuotteiden osalta veropohja tulee pitkällä aikavälillä ennusteiden mukaan kokonaisuutena pienenemään selvästi. Sen sijaan sähkön osalta veropohja tulee kasvamaan. Kokonaisuutena ennusteet tarkoittavat, että nykyisen huoltovarmuusmaksun verotuotto tulee keskipitkällä aikavälillä todennäköisesti pienenemään sekä nimellisesti että reaalisesti.  

Energiaveropohjan kehitykseen tulee vaikuttamaan muun muassa tuleva polttoainejakelijoiden päästökauppa, joka lisää fossiilisten lämmitys- ja liikennepolttoaineiden käytön kustannuksia.  

Huoltovarmuusmaksun korvamerkintä

Huoltovarmuusmaksu on korvamerkitty vero, jonka tuotto ei kerry valtion talousarvioon, vaan se tuloutetaan suoraan talousarvion ulkopuoliseen huoltovarmuusrahastoon. Valtion budjetoinnin vahvan pääperiaatteen mukaan verotulot ovat yleiskatteellisia, joten huoltovarmuusmaksun tulojen korvamerkintä muodostaa tästä poikkeuksen.  

Tulojen korvamerkintä heikentää päätöksenteon ja budjetoinnin tehokkuutta sekä joustavuutta ja heikentää eduskunnan budjettivaltaa, koska korvamerkitty verotuotto kulkee valtion talousarvion ohi. Korvamerkintä myös hämärtää menojen seurantaa sekä estää määrärahatarpeen arvioinnin muuttuvissa tilanteissa. Normaalissa menettelyssä yksityiskohtaiset määrärahapuolen päätökset tehdään erillään verotukseen liittyvistä päätöksistä. Verotulojen kasvaessa tai laskiessa korvamerkitty rahoitus vastaavasti kasvaa tai laskee, mikä ei usein ole toivottavaa tai tarkoituksenmukaista. Ennalta säädetyn korvamerkityn veron tuotto voi poiketa ennakoidusta eikä siten vastaa rahoitustarvetta. Korvamerkintä voi myös johtaa veronkorotusten mitoitukseen määrärahatarpeen kautta, mikä ei ole välttämättä tarkoituksenmukaista veron tavoitteiden, kuten energiaverotukselle asetettujen poliittisten tavoitteiden kannalta.  

Päätöksenteon ja budjetoinnin tehokkuutta ja joustavuutta heikentää entisestään se, ettei huoltovarmuusmaksun korvamerkitty tulopohja ole suorassa yhteydessä syntyviin ja sillä rahoitettaviin huoltovarmuustarpeisiin, kuten edellä on kuvattu. 

4.1  Ehdotukset

Polttoaineverolain ja sähköverolain liitteiden verotaulukoita muutettaisiin huoltovarmuusmaksun osalta. Liikenne- ja lämmityspolttoaineista kannettavan huoltovarmuusmaksun suuruus määriteltäisiin eri polttoaineiden energiasisällön perusteella, jolloin se vastaisi energiaverotuksessa sovellettavan energiasisältöveron perusteita. Lämmityspolttoaineiden huoltovarmuusmaksu olisi muun energiaverotuksen eron tapaan liikennepolttoaineita matalampi niin, että lämmityspolttoaineiden huoltovarmuusmaksu olisi noin 0,10 euroa ja liikennepolttoaineiden noin 0,61 euroa megawattitunnilta. Huoltovarmuusmaksun verotaso olisi tällöin noin prosentin kunkin polttoaineen energiaverorakenteen mukaisesta energiasisältöverosta. Tämä aiheuttaisi muutoksia yksittäisten energiatuotteiden verotasoihin, mutta kokonaisuudessaan liikenne- ja lämmityspolttoaineista kertyvä huoltovarmuusmaksun verotuotto säilyisi ennallaan. Taulukossa 2 on listattu esimerkkejä esityksen vaikutuksista eräiden energiatuotteiden ja sähkön verotasoihin. Esimerkiksi fossiilisen moottoribensiinin ja sitä korvaavien biopolttoaineiden huoltovarmuusmaksu pienenenisi 23 prosenttia, kun taas fossiilisen dieselin ja sitä korvaavien biopolttoaineiden kasvaisi 66 prosenttia, mikä selittyy dieselin bensiiniä korkeammalla energiasisällöllä polttoainelitrassa ja siihen nähden ennestään matalalla huoltovarmuusmaksun verotasolla. Lämmityspolttoaineissa esimerkiksi kevyen polttoöljyn huoltovarmuusmaksu pienenisi, mutta maakaasun, nestekaasun ja biokaasun kasvaisi. Turpeelle asetettaisiin muiden lämmityspolttoaineiden tapaan huoltovarmuusmaksu. Mäntyöljyn verotus määräytyisi edelleen raskaan polttoöljyn kokonaisverotason perusteella eikä siitä ehdoteta kannettavaksi huoltovarmuusmaksua. 

Huoltovarmuusmaksun korottaminen kohdistettaisiin sähköön, jolloin molempien sähköveroluokkien huoltovarmuusmaksua korotettaisiin 0,013 sentistä 0,085 senttiin kilowattitunnilta. Alemman sähköveroluokan energiaverotaso alennettiin vuonna 2021 energiaverodirektiivin vähimmäistasolle 0,05 senttiin kilowattitunnilta niin, että tämän lisäksi maksettavaksi jäi huoltovarmuusmaksu kokonaisverotason ollessa 0,063 senttiä kilowattitunnilta. Esityksen toteutuessa alemman sähköveroluokan kokonaisverotaso nousisi 0,135 senttiin kilowattitunnilta ja huoltovarmuusmaksu siten suuremmaksi kuin muu energiavero. 

Taulukko 2. Ehdotuksen vaikutus eräiden energiatuotteiden ja sähkön verotasoihin 1.4.−31.12.2026. Liikennepolttoaineista kannettavan hiilidioksidiveron määrä alenee vuoden 2027 alusta siten kuin polttoaineverolain muuttamista koskevassa laissa 1052/2025 säädetään. 

Nykyistä vastaavasti polttoaineverolain ja sähköverolain liitteiden verotaulukoissa säädettäisiin myös eri energiatuotteiden energiaverotuksen kokonaistasosta, joka sisältää myös huoltovarmuusmaksun. 

4.2  Pääasialliset vaikutukset

Taloudelliset vaikutukset

Huoltovarmuusmaksun korotus kasvattaisi suoriteperusteisesti tarkasteltuna vuosittaista verotuottoa vuoden 2026 tasossa noin 56 miljoonalla eurolla. Vuonna 2026 verotuotto jäisi kuitenkin pienemmäksi alkuvuotta myöhäisemmän voimaantulon takia. Yhteensä verotuotto huoltovarmuusmaksusta kasvaisi noin 92 miljoonaan euroon. Tuottoa ei kuitenkaan tuloutettaisi valtion talousarvioon vaan valtion talousarvion ulkopuoliseen huoltovarmuusmaksurahastoon. Huoltovarmuusrahaston talous on ollut viime vuosina lievästi alijäämäinen ja korotus kääntäisi rahaston talouden lievästi ylijäämäiseksi. 

Siinä tapauksessa, että huoltovarmuusmaksun korottamisesta saatua lisäverotuottoa ei käytettäisi huoltovarmuusrahaston menojen lisäykseen, huoltovarmuusmaksun korotus vahvistaisi valtiontaloutta kokonaisuutena ja vähentäisi valtion velkaantumista. Jos taas veronkorotus käytettäisiin huoltovarmuusrahaston menojen lisäämiseen, vähentäisi se tarvetta muulla tavoin rahoittaa kyseinen menolisäys. Huoltovarmuusmaksun korotuksen vaikutus valtion budjettitalouteen olisi kuitenkin negatiivinen, sillä sähkön huoltovarmuusmaksun korottaminen alentaisi kokonaistaloudellisten vaikutusten kautta muiden verojen tuottoa, kasvattaisi sähkön hinnannousun kautta valtion indeksisidonnaisia menoja noin kymmenellä miljoonalla eurolla ilman, että huoltovarmuusmaksun verotuotto kertyisi valtion budjettiin. Lisäksi ehdotettu muutos kasvattaisi esimerkiksi valtion maksamia sähköveroja. Virastoille kohdistuva sähkön hinnankorotus ei lisää budjettitalouden alijäämää, mikäli määrärahoja ei vastaavasti koroteta, vaan kustannusten nousu tulisi kattaa olemassa olevin määrärahoin ja säästää jostain muualta. 

Taulukossa 3 on esitetty vuonna 2024 kertynyt verotuotto sekä arvio ehdotuksen mukaisesta huoltovarmuusmaksun verotuotosta vuonna 2026 tuotekategorioihin jaoteltuna. Arvioissa on huomioitu valtiovarainministeriön energiaverotuloennusteen mukainen polttoaineiden verollisen kulutuksen kehitys. 

Taulukko 3. Toteutunut verokertymä vuonna 2024 sekä arvion esityksen mukaisesta verokertymästä vuonna 2026, milj. euroa 

*sisältää korvaavat biopolttoaineet 

Kuten taulukosta 4 nähdään, ehdotettujen muutosten aiheuttamasta veronkorotuksesta lähes puolet kohdistuisi teollisuuteen ja noin neljännes kotitalouksiin. Palvelusektorille veronkorotuksesta kohdistuisi noin viidesosa. Muutosten jälkeen liikenteen osuus huoltovarmuusmaksun verokertymästä olisi hieman alle 30 prosenttia, kun se nykyisin on yli puolet. Teollisuuden osuus olisi jatkossa hieman yli 30 prosenttia. 

Taulukko 4. Huoltovarmuusmaksun muutoksen kohdistuminen sektoreittain, milj. euroa. 

Ehdotettujen muutosten suoran inflaatiovaikutuksen arvioidaan olevan yhteensä 0,02 prosenttia eli kuluttajahintaindeksin muutoksen ennustetaan olevan 0,02 prosenttiyksikköä suurempi kuin ilman muutoksia. 

Vaikutukset kotitalouksiin

Liikenne- ja lämmityspolttoaineiden kokonaisverotus ei keskimäärin muuttuisi ja polttoainekohtaisten muutosten hintavaikutukset olisivat pieniä. Esimerkiksi dieselöljyn ja sitä korvaavien biopolttoaineiden keskimääräinen arvonlisäverollinen hinta kasvaisi noin 0,31 senttiä litralta eli noin 0,2 prosenttia. Muutokset henkilöautojen keskimääräisissä vuotuisissa polttoainekustannuksissa jäisivät muutamaan euroon bensiiniautolla pienentävästi ja dieselautolla kasvattavaksi.  

Tilastokeskuksen kesäkuun 2025 hintatietojen perusteella sähköenergian, verkkopalvelumaksun ja verot sisältävä sähkön kokonaishinta nousisi kotitalouksissa sähkön kulutuksen määrästä riippuen keskimäärin noin puoli prosenttia. Sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikustannukset nousisivat noin 18 euroa vuodessa oletuksella, että sähkön vuotuinen sähkönkulutus on 20 000 kilowattituntia. Saunattomassa kerrostaloasunnossa, jossa vuotuinen sähkönkulutus on 2 000 kilowattituntia, hintojen vuotuinen nousu jäisi pariin euroon.  

Öljylämmitteisen omakotitalon polttoainekustannukset laskisivat keskimäärin noin kuusi euroa vuodessa, kun kevyen polttoöljyn kuluttajahinta laskisi noin 0,3 senttiä litralta. Vaikutukset kaukolämmön hintaan olisivat pieniä ja vähäisissä määrin hintaa nostavia alueilla, joissa kaukolämmöntuotannossa käytetään maakaasua tai turvetta. 

Yritysvaikutukset

Polttoainekohtaisten muutosten hintavaikutusten ollessa pieniä jäisivät myös niistä seuraavat yritysvaikutukset pieniksi. Veronmuutosten seurauksena esimerkiksi dieselkäyttöisen kuorma-auton vuotuiset polttoainekustannukset kasvaisivat keskimääräisellä dieselpolttoaineseoksella 160 eurolla, jos polttoaineen keskikulutus olisi 48 litraa 100 kilometrillä ja vuotuinen ajosuorite 125 000 kilometriä. Kuten edellä kuvattiin, lähes puolet veronkorotuksesta kohdistuisi teollisuudelle. Teollisuuden matalaa sähköveroa on perusteltu sähköistymisen edistämisen lisäksi kansainväliseen kilpailukykyyn liittyvillä tekijöillä. Tilastokeskuksen kesäkuun 2025 hintatietojen perusteella nousisi sähköenergian, verkkopalvelumaksun ja verot sisältävä sähkön kokonaishinta yli 20 000 megawattitunnin vuosikulutuksella ehdotettujen muutosten seurauksena noin kaksi prosenttia. 

Ympäristövaikutukset

Huoltovarmuusmaksun korotuksen kohdistuessa sähköön esitys heikentäisi sähkön asemaa verrattuna polttoaineisiin, joiden osalta muutokset olisivat vähäisiä. Samalla esitys heikentäisi hieman polttoon perustumattoman teknologian kilpailukykyä. Vaikutukset olisivat kuitenkin monien muiden vaikutusten tapaan pieniä. 

Vaikutukset kansalaisten asemaan

Ehdotetut muutokset pienentäisivät kotitalouksien käytettävissä olevia tuloja keskimäärin arviolta noin 0,01 prosenttiyksikköä. Vaikutus on samaa suuruusluokkaa kaikissa tulokymmenyksissä. Tarkastelussa on huomioitu se, että veronkevennys kasvattaa indeksisidonnaisia etuuksia, joiden indeksitarkistuksia ei ole jäädytetty, mikä pienentää käytettävissä olevien tulojen alenemista etenkin eläkkeensaajien ja toimeentulotuen saajien keskuudessa. Laskelmaan on syytä suhteutua suuntaa antavana, sillä laskelma perustuu vuoden 2022 kulutustutkimukseen. 

Vaikutukset viranomaisten toimintaan

Ehdotetut muutokset eivät vaikuttaisi Verohallinnon toimintaan kertaluonteisten tietojärjestelmäkustannusten lisäksi. Kustannukset katettaisiin olemassa olevista määrärahoista.