1.1
Poliisilaki
1 luku Yleiset säännökset
1 §.Poliisin tehtävät. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin niin, että siihen lisättäisiin poliisin tehtäväksi kansallisen turvallisuuden suojaaminen. Näin pykälän 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan poliisin tehtävänä olisi oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, kansallisen turvallisuuden suojaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikosten ennalta estäminen, paljastaminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen.
Kansallisen turvallisuuden käsitettä käytetään useissa kansainvälisissä sopimusasiakirjoissa. Kansallinen turvallisuus on yksi niistä perusteista, joka ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaan voi oikeuttaa puuttumisen yksityiselämän suojaan. Valtioilla on varsin laaja harkintamarginaali sen suhteen, millaisen toiminnan ne katsovat uhkaavan kansallista turvallisuuttaan. Myös Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 4 artiklan 2 kohdan mukaan kansallinen turvallisuus säilyy yksinomaan kunkin jäsenvaltion vastuulla, vaikka tämä ei aina ole yksiselitteistä.
Kansallisen turvallisuuden käsitteen sisältö on laaja ja osaksi jäsentymätön eikä sen merkityssisältöä ole juuri täsmennetty ylikansallisissa sopimuksissa. Kansallisen turvallisuuden voidaan katsoa tarkoittavan ainakin sitä, ettei sitä uhkaava toiminta kohdistuisi ensisijaisesti kehenkään yksilönä, vaan yleisemmin valtioon tai yhteiskuntaan. Kansallisen turvallisuuden merkityssisältö muuttuu ja muotoutuu yhteiskunnallisen sekä myös maailmanlaajuisen muutoksen mukana. Muun muassa tästä syystä kansallisen turvallisuuden käsite on ja tulee saamaan tarkemman sisältönsä sitä uhkaavan toiminnan kautta. EIT on ratkaisukäytännössään katsonut, että ainakin sotilaallinen maanpuolustus, terrorismin torjunta ja laittoman tiedustelutoiminnan torjunta kuuluvat kansallisen turvallisuuden piiriin (mm. Klass v. Saksa, Weber ja Saravia v. Saksa). Yleisperustelujen kansainvälisessä osiossa käsitellään tähän liittyviä kysymyksiä tarkemmin.
Kansallisessa turvallisuudessa kyse olisi siten eräänlaisesta kollektiivisesta suojeluintressistä, joka saa sisältönsä yksittäisten kansalaisten perusoikeuksista. Kuitenkin yksityishenkilöön hänen virkansa tai asemansa vuoksi kohdistuva väkivallanteon uhka voisi olla säännöksessä tarkoitettua toimintaa, jos sen perusteena on vaikuttaa valtioon tai yhteiskuntaan. Tällainen tilanne voisi olla esimerkiksi silloin, kun uhka kohdistuu valtion ylimpään johtoon. Lisäksi esimerkiksi kansainväliseen kriisinhallinta- tai avunantotehtäviin osallistuviin henkilöihin kohdistuva uhkaava toiminta voisi olla säännöksessä tarkoitettua. Tällaisiin tehtäviin osallistuminen on osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan toteuttamista.
Kansainvälistymisen myötä valtioiden ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden välinen raja on muuttunut yhä häilyvämmäksi. Myös uhkien ja riskien rajaaminen alue- tai paikkasidonnaiseksi on entistä vaikeampaa taloudellisten, teknisten ja sosiaalisten järjestelmien valtiorajat ylittävästä luonteesta ja keskinäisriippuvuudesta johtuen.
Toiminta, joka muodostaa uhkan kansalliselle turvallisuudelle voidaan karkeasti jakaa siviililuonteiseen ja sotilaalliseen toimintaan. Täsmällistä jakoa niiden välillä ei kuitenkaan ole mahdollista tehdä, koska sekä sotilaallinen uhka että siviililuontoinen uhkatoiminta voi kumpikin muodostaa uhkan tai vakavan uhkan kansalliselle turvallisuudelle. Uhkatoiminnan jaottelu on enemmänkin tarkoituksenmukaisuuskysymys siviilitiedusteluviranomaisen ja sotilastiedusteluviranomaisen tehtävienjaon kannalta. Keskeisiä siviililuontoisia turvallisuusuhkia ovat ainakin terrorismi, ulkovaltojen Suomeen ja sen etuihin kohdistama vakoilu, joukkotuhoaseiden ja kaksikäyttötuotteiden levittämispyrkimykset sekä sellainen kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus, joka pyrkii vaikuttamaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon tai soluttautumaan valtiorakenteisiin. Viime vuosina erityisesti tietoverkkoympäristössä tapahtuva rajat ylittävä vakoilu on noussut merkittäväksi uhaksi. Tällainen toiminta mahdollistaa suurten tietomäärien hankkimisen keskitetysti, mikä voi aiheuttaa korjaamatonta vahinkoa kohdevaltion turvallisuudelle ja sen eduille. Kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavasta toiminnasta säädetään tarkemmin 5 a luvun 3 §:ssä.
Kansallisen turvallisuuden suojaaminen kuuluu julkiselle vallalle. Tiedon hankkiminen kansallista turvallisuutta uhkaavasta tai sitä vakavasti uhkaavasta toiminnasta käyttämällä tiedustelutoimivaltuuksia on useissa maissa keskitetty tietyille tiedusteluviranomaisille. Nykyisin suojelupoliisin tehtävänä on muun muassa torjua sellaisia hankkeita ja rikoksia, jotka voivat vaarantaa valtio- ja yhteiskuntajärjestystä tai valtakunnan sisäistä tai ulkoista turvallisuutta sekä suorittaa tällaisten rikosten tutkintaa. Suojelupoliisin tehtäväalueelle kuuluvien rikosten estäminen ja paljastaminen kohdistuvat niin varhaisen vaiheen tiedonhankintaan, mitä rikosperusteisilla salaisilla tiedonhankintakeinoilla on mahdollista. Tätä perustelee muun muassa se, että kyseisten rikosten tunnusmerkistön täyttyessä tapahtunut vahinko voisi olla hyvin merkittävä esimerkiksi Suomen ulkomaansuhteille, valtiontaloudelle, ulkomaankaupalle, energiahuollolle tai turvallisuudelle. Näistä syistä myös tiedustelumenetelmien käyttäminen siviilitiedustelussa voisi tulla kysymykseen lähinnä suojelupoliisin toiminnassa. Tämä ilmenee myös jäljempänä lakiehdotuksen 5 a luvussa sekä ehdotettavan poliisin hallinnosta annetun lain 10 §:n 1 momentissa, jonka mukaan suojelupoliisin tehtävänä on sisäministeriön ohjauksen mukaisesti hankkia tietoa kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi sekä havaita, estää ja paljastaa sellaisia toimintoja, hankkeita ja rikoksia, jotka voivat uhata valtio- ja yhteiskuntajärjestystä tai valtakunnan sisäistä tai ulkoista turvallisuutta. Sen tulee myös ylläpitää ja kehittää yleistä valmiutta yhteiskunnan turvallisuutta uhkaavan toiminnan havaitsemiseksi ja estämiseksi
Poliisilain 1 luvun 1 §:n tehtäväsäännös ei perusta poliisille toimivaltaa eikä poliisi siis voi pelkästään sen perusteella puuttua ihmisten lailla suojattuihin oikeuksiin. Silloin kun poliisi puuttuu henkilön oikeuspiiriin, tulee toimivallan aina perustua nimenomaiseen säännökseen. Näin ollen kansallisen turvallisuuden suojaaminen ei itsessään osoittaisi kuin sen, että suojelupoliisilla olisi lainmukainen ja yhteiskunnallisesti toivottu motiivi menettelylleen. Tämä ei siis vielä sellaisenaan oikeuttaisi puuttumaan ihmisten perusoikeuksiin, vaan sille tulee löytyä toimivaltaperuste laista.
5 luku Salaiset tiedonhankintakeinot
5 §.Telekuuntelu ja sen edellytykset. Pykälän 1 momentin ensimmäisessä virkkeessä ehdotetaan muutettavaksi telekuuntelun määritelmää, koska voimassa olevan lain määritelmässä viitataan kumottuun viestintämarkkinalakiin.
Ehdotettavan määritelmän mukaan telekuuntelulla tarkoitettaisiin sähköisen viestinnän palveluista annetun lain (917/2014) 3 §:n 43 kohdassa tarkoitetun yleisen viestintäverkon tai siihen liitetyn viestintäverkon kautta teleosoitteeseen tai telepäätelaitteeseen vastaanotettavan taikka siitä lähetetyn viestin kuuntelua, tallentamista ja muuta käsittelyä viestin sisällön ja siihen liittyvien 8 §:ssä tarkoitettujen tunnistamistietojen selvittämiseksi. Telekuuntelua saataisiin kohdistaa vain siltä henkilöltä lähtöisin olevaan tai sellaiselle henkilölle tarkoitettuun viestiin, jonka voidaan perustellusti olettaa syyllistyvän 2 momentissa mainittuun rikokseen.
Muutoksen tarkoituksena ei ole asiallisesti muuttaa telekuuntelun määritelmää tai sen soveltamisalaa, vaan muutos olisi tekninen.
7 §. Telekuuntelustaja muusta vastaavasta tietojen hankkimisesta päättäminen. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi niin, että tuomioistuin päättää telekuuntelusta ja tietojen hankkimisesta telekuuntelun sijasta pakkokeinolain 2 luvun 9 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun poliisimiehen (pidättämiseen oikeutettu poliisimies) taikka suojelupoliisin päällikön, apulaispäällikön, osastopäällikön, ylitarkastajan tai tarkastajan (suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies) vaatimuksesta. Lisäksi 3 momentin 6 kohtaa muutettaisiin niin, että siinä viitattaisiin 1 momentissa tarkoitettuun poliisimieheen.
Suojelupoliisin hallinnollista asemaa ja tulosohjausta sekä valvonnan kehittämistä selvittäneen työryhmän raportin mukaan, jos suojelupoliisin tiedustelullisia toimivaltuuksia lisätään, tulee harkita suojelupoliisin esitutkintatehtävien rajoittamista ja sen esitutkintatoimivaltuuksien rajoittamista tai poistamista. Tätä asiaa käsitellään tarkemmin yleisperusteluissa sekä esitutkinta- ja pakkokeinolain muuttamista koskevan lakiehdotuksen yksityiskohtaisissa perusteluissa.
Esitutkintatoimivallan poistaminen tarkoittaisi myös pakkokeinotoimivaltuuksien rajoittamista tai poistamista, jolloin suojelupoliisissa ei olisi enää pidättämiseen oikeutettuja virkamiehiä eikä myöskään pidättämiseen oikeutettuja poliisimiehiä. Suojelupoliisin päällystöön kuuluvista poliisimiehistä olisi tarpeen ottaa käyttöön uusi termi ”suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies”, jolla tarkoitettaisiin suojelupoliisin päällikköä, apulaispäällikköä, osastopäällikköä, ylitarkastajaa tai tarkastajaa.
8 §.Televalvonta ja sen edellytykset. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan tarkistettavaksi televalvonnan määritelmää, koska voimassa olevan lain määritelmässä viitataan kumottuun sähköisen viestinnän tietosuojalakiin sekä viittausketjun kautta telekuuntelun määritelmäsäännöksessä (5 §) olevaan viestintämarkkinalakiin, joka on myös kumottu.
Ehdotettavan määritelmän mukaan televalvonnalla tarkoitettaisiin tunnistamistietojen hankkimista viestistä, joka on lähetetty 5 §:ssä tarkoitettuun viestintäverkkoon kytketystä teleosoitteesta tai telepäätelaitteesta taikka vastaanotettu tällaiseen osoitteeseen tai laitteeseen, sekä teleosoitteen tai telepäätelaitteen sijaintitiedon hankkimista taikka osoitteen tai laitteen käytön tilapäistä estämistä. Tunnistamistiedolla tarkoitettaisiin sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 3 §:n 7 kohdassa tarkoitettuun käyttäjään tai mainitun pykälän 30 kohdassa tarkoitettuun tilaajaan yhdistettävissä olevaa viestiä koskevaa tietoa, jota viestintäverkoissa käsitellään viestien siirtämiseksi, jakelemiseksi tai tarjolla pitämiseksi.
Muutoksen tarkoituksena ei ole asiallisesti muuttaa televalvonnan määritelmää tai sen soveltamisalaa, vaan muutos olisi tekninen.
10 §.Televalvonnasta päättäminen. Pykälän 1—4 ja 6 momenttiin lisättäisiin päätöksentekijäksi 7 §:n 1 momentissa tarkoitettu suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies.
12 §.Tukiasematietojen hankkimisesta päättäminen. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin niin, että siihen lisättäisiin päätöksentekijäksi suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies. Pykälän 3 momentin 5 kohtaa muutettaisiin niin, että tiedonhankinnasta päättävän poliisimiehen osalta viitattaisiin pykälän 1 momenttiin, jolloin vaatimuksessa ja päätöksessä olisi mainittava tukiasematietojen hankkimisen suorittamista johtava ja valvova 1 momentissa tarkoitettu poliisimies. Tämän osalta voidaan viitata 7 §:n perusteluissa esitettyyn.
14 §.Suunnitelmallisesta tarkkailusta päättäminen. Perustelujen osalta voidaan viitata 12 §:ssä esitettyyn.
16 §.Peitellystä tiedonhankinnasta päättäminen. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin niin, että päätöksentekijäksi lisättäisiin 7 §:n 1 momentissa määritelty suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies. Hänen tulisi olla salaiseen tiedonhankintaan erityisesti koulutettu.
18 §.Teknisestä kuuntelusta päättäminen. Pykälän 2 momenttia muutettaisiin niin, että siihen lisättäisiin päätöksentekijäksi 7 §:n 1 momentissa määritelty suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies. Pykälän 4 momentin 6 kohtaa muutettaisiin niin, että siinä viitattaisiin teknisen kuuntelun suorittamista johtavaan ja valvovaan 2 momentissa tarkoitettuun poliisimieheen.
20 §.Teknisestä katselusta päättäminen. Pykälän 1, 2 ja 4 momenttiin lisättäisiin päätöksentekijäksi 7 §:n 1 momentissa määritelty suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies.
22 §.Teknisestä seurannasta päättäminen. Pykälän 1, 2 ja 4 momenttiin lisättäisiin päätöksentekijäksi 7 §:n 1 momentissa määritelty suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies.
24 §.Teknisestä laitetarkkailusta päättäminen. Pykälän 1 ja 3 momenttiin lisättäisiin päätöksentekijäksi 7 §:n 1 momentissa määritelty suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies.
25 §.Teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkiminen. Pykälän 3 momenttiin lisättäisiin päätöksentekijäksi 7 §:n 1 momentissa määritelty suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies. Hänen tulisi olla salaiseen tiedonhankintaan erityisesti koulutettu.
32 §.Peitetoiminnasta päättäminen. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin päätöksentekijäksi 7 §:n 1 momentissa määritelty suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies.
36 §.Valeostosta päättäminen. Pykälän 1 ja 3 momenttiin lisättäisiin päätöksentekijäksi 7 §:n 1 momentissa määritelty suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies. Hänen tulisi olla salaiseen tiedonhankintaan erityisesti koulutettu.
38 §.Valeoston toteuttamista koskeva päätös. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin päätöksentekijäksi 7 §:n 1 momentissa määritelty suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies. Hänen tulisi olla salaiseen tiedonhankintaan erityisesti koulutettu.
39 §.Poliisimiehen turvaaminen peitellyssä tiedonhankinnassa, peitetoiminnassa ja valeostossa. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin päätöksentekijäksi 7 §:n 1 momentissa määritelty suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies.
40 §.Tietolähdetoiminta ja tietolähteen ohjatun käytön edellytykset. Pykälän mukaan tietolähdetoiminnalla tarkoitettaisiin muuta kuin satunnaista luottamuksellista, 1 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen tehtävien hoitamiseksi merkityksellisten tietojen vastaanottamista poliisin ja muun viranomaisen ulkopuoliselta henkilöltä (tietolähde).
Voimassa olevassa laissa tietolähde voi olla ainoastaan poliisin ja muun esitutkintaviranomaisen ulkopuolinen henkilö. Käytännössä on esiintynyt tulkinnanvaraisuutta sen suhteen, onko muu kuin esitutkintaviranomaisen palveluksessa oleva virkamies rekisteröitävä tietolähteeksi. Siksi määritelmää ehdotetaan täsmennettäväksi mainitulla tavalla, ja tietolähde olisi poliisiviranomaisen ja muun viranomaisen ulkopuolinen henkilö.
42 §.Tietolähteen ohjatusta käytöstä päättäminen. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin päätöksentekijäksi 7 §:n 1 momentissa määritelty suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies. Hänen tulisi olla salaiseen tiedonhankintaan erityisesti koulutettu.
44 §.Valvotusta läpilaskusta päättäminen. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin päätöksentekijäksi 7 §:n 1 momentissa määritelty suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies. Hänen tulisi olla salaiseen tiedonhankintaan erityisesti koulutettu.
47 §.Suojaamisesta päättäminen. Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin päätöksentekijäksi 7 §:n 1 momentissa määritelty suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies. Hänen tulisi olla salaiseen tiedonhankintaan erityisesti koulutettu.
48 §.Salaista tiedonhankintaa koskeva ilmaisukielto. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin päätöksentekijäksi 7 §:n 1 momentissa määritelty suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies.
52 §.Tallenteiden tutkiminen. Pykälään lisättäisiin päätöksentekijäksi 7 §:n 1 momentissa määritelty suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies.
57 §.Kiireellisessä tilanteessa saadun tiedon hävittäminen. Pykälään lisättäisiin 7 §:n 1 momentissa määritelty suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies.
58 §.Salaisen tiedonhankintakeinon käytöstä ilmoittaminen. Pykälän 1 momentista ehdotetaan poistettavaksi suunnitelmallinen tarkkailu ja peitelty tiedonhankinta. Poistaminen johtuu siitä, että pykälän 5 momentin 1. virkkeessä säädetään, ettei suunnitelmallisesta tarkkailusta ja peitellystä tiedonhankinnasta ole velvollisuutta ilmoittaa tiedonhankinnan kohteelle, jos asiassa ei ole aloitettu esitutkintaa. Saman momentin 2. virkkeessä todetaan, että jos esitutkinta aloitetaan, noudatetaan soveltuvin osin, mitä pakkokeinolain 10 luvun 60 §:ssä säädetään.
Muutoksen tarkoituksena on poistaa pykälän 1 momentin ja 5 momentin välinen käytännön toiminnassa esille tullut tulkintaepäselvyys.
61 §.Teleyrityksen avustamisvelvollisuus ja pääsy eräisiin tiloihin. Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin päätöksentekijäksi 7 §:n 1 momentissa määritelty suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies.
63 §.Salaisen tiedonhankinnan valvonta. Pykälän 2 momenttiin tehtäisiin tekninen tarkistus, jolla sisäasiainministeriö muutettaisiin sisäministeriöksi.
5 a luku Siviilitiedustelu
1 §.Soveltamisala. Pykälässä säädettäisiin siviilitiedustelun määritelmästä ja sen soveltamisalasta. Siviilitiedustelulla tarkoitettaisiin suojelupoliisin suorittamaa tiedonhankintaa ja tiedon hyödyntämistä kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi, ylimmän valtiojohdon päätöksenteon tukemiseksi ja muiden viranomaisten lakisääteisiä kansalliseen turvallisuuteen liittyviä tehtäviä varten (siviilitiedustelu).
Sääntelyn tarkoituksena olisi korostaa sitä, että suojelupoliisi olisi ainoa viranomainen, jolla olisi oikeus käyttää tässä luvussa säädettyjä tiedustelumenetelmiä ja hankkia kyseisillä toimivaltuuksilla tietoa kansallista turvallisuutta uhkaavasta toiminnasta. Siviilitiedustelulla ja tiedustelumenetelmillä mahdollistettaisiin suojelupoliisin riittävän tehokas tiedonhankinta kaikkein vakavimmista yhteiskuntaa uhkaavista ilmiöistä ja hankkeista.
Kansallisen turvallisuuden suojaaminen itsessään olisi käsitteenä laajempi kuin suojelupoliisin tiedustelumenetelmien käytön perusteena oleva toiminta, joka potentiaalisesti muodostaa uhkan kansalliselle turvallisuudelle. Kansallisen turvallisuuden suojaaminen käsittäisi suojelupoliisin toimivaltuuksien käytön lisäksi myös toimivaltuuksilla saadun tiedon riittävän tehokkaan hyödyntämisen. Tällä tarkoitettaisiin ainakin sitä, että varmistettaisiin valtion ylimmän johdon päätöksenteon perustuminen oikeaan, ajantasaiseen ja luotettavaan tietoon sekä mahdollistettaisiin muiden toimivaltaisten viranomaisten ryhtyminen uhkien torjuntaan.
Toisaalta kansallisen turvallisuuden suojaamista voitaisiin katsoa olevan myös tiedustelutoiminnan riittävän tehokas valvonta, jottei tiedustelutoiminta muodostuisi epätarkoituksensukaseksi tai tehottomaksi. EIT on painottanut ratkaisukäytännössään viranomaisten salaisten tarkkailutoimivaltuuksien valvontaa, joka tulee järjestää tehokkaasti. Valvontaa ei myöskään voida jättää pelkästään viranomaisen suorittaman sisäisen valvonnan varaan.
Siviilitiedustelun määritelmässä mainittaisiin nimenomaisesti ylin valtionjohto sekä muut kansallisen turvallisuuden viranomaiset. Tällä olisi tarkoitus korostaa suojelupoliisin suorittaman tehtävään liittyvän tiedonhankinnan tarkoitussidonnaisuutta. Siviilitiedustelun tarkoituksena olisi siten suojelupoliisin toteuttamalla tiedonhankinnalla suojata kansallista turvallisuutta joko käyttämällä tietoa itse tai jakamalla tietoa relevanteille muille viranomaisille, joilla on kansallisen turvallisuuden suojaamiseen kuuluvia tai siihen liittyviä tehtäviä. Lisäksi analysoidun tiedon toimittaminen valtion ylimmälle johdolle on jo nykyisinkin suojelupoliisin tehtävänä, mutta nyt se nimenomaisesti mainittaisiin laissa. Kansallisen turvallisuuden suojaamisen lisäksi suojelupoliisi ei saisi käyttää valtuuksiaan muuhun kuin tehtävään nimenomaisesti liittyviin tarkoituksiin. Jäljempänä säädettäisiin poikkeuksista käyttötarkoitussidonnaisuuteen (ks. 44 §).
2 §. Tiedustelumenetelmät siviilitiedustelussa. Pykälässä säädettäisiin tiedustelumenetelmistä eli niistä tiedustelutoimivaltuuksista, joita suojelupoliisi saisi käyttää siviilitiedustelussa.
Tiedustelumenetelmän käytön kohdistaminen henkilöön tai henkilöryhmään muodostaa poikkeuksetta puuttumisen kyseisen henkilön tai henkilöiden yksityisyyden suojaan. Tiedustelumenetelmää lähtökohtaisesta käytetään sen kohteelta salassa. Tiedustelutoiminnan ja tiedustelumenetelmien vaivihkaisen luonteen vuoksi ei tiedustelumenetelmän käyttäminen ja sillä saatu tieto itsessään aiheuta vastaavantyyppistä vahinkoa tai haittaa mitä esimerkiksi useiden pakkokeinojen (pidättäminen, vangitseminen tai vakuustakavarikko). Tiedustelumenetelmillä saatua tietoa ei myöskään lähtökohtaisesti käytetä henkilön syyllisyyttä tukevana selvityksenä eikä niillä puututa vastaavalla tavalla henkilön koskemattomuuteen tai vapauteen mitä pakkokeinoilla. Sitä vastoin tiedustelumenetelmillä saadun tiedon käyttäminen syyttömyyttä tukevana selvityksenä mahdollistetaan melko alhaisella kynnyksellä.
Perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen on tiedustelumenetelmien käytön kohdalla syytä kiinnittää erityistä huomiota. Tiedustelumenetelmillä lähtökohtaisesti puututaan perustuslaissa suojattuihin perusoikeuksiin. Tämä koskee erityisesti yksityiselämän ja luottamuksellisen viestin suojaa. Perus- ja ihmisoikeuksien suojaa on toisaalta punnittava kansallisen turvallisuuden suojaamisintressiä vasten. Sinällään nämä vastinintressit eivät ole toisensa poissulkevia, sillä kansallisen turvallisuuden suojaamisella ja yhteiskunnan kannalta vahingollisten tapahtumien estämisellä suojataan samalla jokaisen perus- ja ihmisoikeuksia. Tiedustelumenetelmän käyttö ei myöskään saisi olla syrjivää eikä sen kohdentaminen saisi perustua esimerkiksi etniseen profilointiin eli siihen, että henkilöstä hankittaisiin tietoa yksinomaan tai pääasiallisesti henkilön etnisen taustan, ihonvärin tai uskonnon perusteella.
Myös muilla poliisioikeudellisilla periaatteilla, suhteellisuusperiaatteella, vähimmän haitan periaatteella ja tarkoitussidonnaisuusperiaatteella, olisi korostunut merkitys tiedustelumenetelmiä käytettäessä. Suhteellisuusperiaate edellyttäisi aina arviointia toimenpiteiden oikeasuhtaisuutta ja siten käytettyjen keinojen ja niillä aiheutettujen haittojen, kuten esimerkiksi yksityisyyden suojaan puuttumisen, tulee aina olla järkevässä suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Oikeasuhtaisuus ei siis tarkoita vain sitä, ettei toimenpide saa olla ylimitoitettu tiedustelun kohteensa olevan henkilön näkökulmasta, vaan kyse on myös siitä, että toimenpiteen on oltava riittävän tehokas tavoitellun päämäärän, kuten esimerkiksi tietyn tiedon saamisen, saavuttamiseksi. Suhteellisuusperiaatetta osaltaan ilmentää myös lain 1 luvun 3 §:ssä säädetyn lisäksi myös saman luvun 9 §:n 1 momentissa säädetty oikeus luopua toimenpiteestä, jos sen loppuun suorittaminen voisi johtaa kohtuuttomaan lopputulokseen tavoiteltavaan päämäärään nähden.
Lain 1 luvun 4 §:ssä säädetään vähimmän haitan periaatteesta, jonka mukaan kenenkään oikeuksiin ei saa puuttua enempää eikä kenellekään saa aiheuttaa suurempaa vahinkoa tai haittaa kuin on välttämätöntä tehtävän suorittamiseksi. Oikeuksilla tarkoitetaan perustuslaissa säädettyjä perusoikeuksia. Vähimmän haitan periaate velvoittaa suojelupoliisia minimoimaan tiedustelumenetelmän kohteeksi joutuneelle henkilölle toimenpiteestä aiheutuvaa perusoikeuspuuttumista. Ilmaisulla ”kenellekään” tarkoitetaan, että vähimmän haitan periaate suojaa kaikkia, joihin poliisin toimenpide ulottaa vaikutuksensa. Kuten vähimmän haitan periaatteesta ilmenee, niin sen rakenneosiin kuuluvat välttämättömyysedellytys ja sitä seuraava vaihtoehtoisia (tässä yhteydessä) tiedustelumenetelmiä koskeva optimointivelvollisuus. Nämä elementit ohjaavat suojelupoliisin toimintaa siviilitiedustelussa ja tiedustelumenetelmän valinnassa sekä sen kohdistamisessa. Kun siviilitiedustelua ja siinä valittuja tiedustelumenetelmiä ryhdytään käyttämään, niin toiminta on toteutettava siten, että se aiheuttaa tiedustelun kohteena olevalle mahdollisimman vähäisen puuttumisen perusoikeuksiin. Tällä tarkoitetaan kohteelle aiheutuvan vahingon tai haitan minimointivelvollisuudesta.
Tarkoitussidonnaisuuden periaatteesta säädetään lain 1 luvun 5 §:ssä, jonka mukaan poliisi saa käyttää toimivaltuuttaan vain säädettyyn tarkoitukseen. Periaate liittyy tässä yhteydessä sekä poliisin hallinnosta annetun lain 10 §:n sekä poliisilain 1 luvun 1 §:n muutoksiin sekä niiden perusteluissa todettuihin seikkoihin, että suojelupoliisin toimivallan tulee aina perustua nimenomaiseen säännökseen. Puututtaessa yksilön oikeuksiin tai velvollisuuksiin säännöksen tulee olla laissa. Tarkoitussidonnaisuuden periaate koskee kaikkea poliisitoimintaa, ja tässä yhteydessä sillä olisi merkitystä siviilitiedustelutoimivaltuuksien ja erityisesti niillä saatujen tietojen käyttämisessä.
Pykälän 1 momentissa lueteltaisiin ne tiedustelumenetelmät, jotka määritelmällisesti pääosin vastaisivat 5 luvussa säädettyjä salaisia tiedonhankintakeinoja ja joiden käyttöedellytyksistä säädettäisiin tässä luvussa tarkemmin. Koska lain 5 luvussa jo säädetään salassa käytettävien tiedonhankintakeinojen määritelmistä, niin määritelmäsäännöksiä ei sellaisenaan olisi tarpeen säätää toistamiseen 5 a luvussa. Siksi 5 a luvussa säädetäisiin ainoastaan kyseisten toimivaltuuksien käyttöedellytyksistä ja tiedustelumenetelmien päätöksenteosta.
Tiedustelumenetelmiä olisivat 5 luvussa tarkoitetut telekuuntelu, tietojen hankkiminen telekuuntelun sijasta, televalvonta, tukiasematietojen hankkiminen, suunnitelmallinen tarkkailu, peitelty tiedonhankinta, tekninen kuuntelu, tekninen katselu, tekninen seuranta, tekninen laite-tarkkailu, teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkiminen, peitetoiminta, valeosto ja ohjattu tietolähdetoiminta. Valvottua läpilaskua ei edellä mainitussa luettelossa mainittaisi, eikä se olisi tiedustelumenetelmä. Kyseinen toimivaltuus ei sovellu tiedustelutoimivaltuutena käytettäväksi, koska lähtökohtaisesti valvotun läpilaskun kohteena olevan esineen, aineen tai omaisuuden hallussapitämisen tai kuljettamisen perusteella on syytä epäillä rikosta tai jonkun on perusteltua syytä epäillä syyllistyvän rikokseen. Tällöin salaisessa tiedonhankinnassa tulee lähtökohtaisesti käyttää rikosperusteisia tiedonhankintatoimivaltuuksia.
Momentissa ei myöskään mainittaisi järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan ja valvottuun läpilaskuun osallistumista. Siviilitiedustelussa olisi tarpeen sulkea pois kyseinen toimivaltuus, koska sen soveltaminen siviilitiedustelussa ei tulisi kyseeseen. Järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan ja valvottuun läpilaskuun osallistuminen liittyvät rikosperusteisen peitetoiminnan käyttämiseen. Käytännössä ei kuitenkaan ole mahdollista tehdä kovin jyrkkää eroa sellaisten henkilöryhmien, joiden toiminta vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta ja sellaisten, joissa tehdään rikoksia, välillä.
Rikoksentekokieltoa sitä vastoin sovellettaisiin siviilitiedustelussa, koska peitetoiminnan perusteena ja tarkoituksena ei ole hankkia tietoa kohdehenkilöiden syyllistymisestä rikoksentekokieltoa koskevassa pykälässä tarkoitettuihin rikkomuksiin. Kyse on siitä, että peitehenkilön voi olla välttämätöntä pystyä tekemään kyseisiä rikkomuksia peitetoiminnan paljastumisen estämiseksi. Paljastumisen estämisintressi ei siten ole kytköksissä siihen kysymykseen, tehdäänkö peitetoimintaa rikostorjuntaa vai siviilitiedustelua varten.
Pykälän 2 momentin mukaan tiedustelumenetelmiä olisivat myös tässä luvussa säädettävät kokonaan uudet toimivaltuudet paikkatiedustelu, jäljentäminen, lähetyksen pysäyttäminen jäljentämistä varten ja tietojen saanti yksityiseltä yhteisöltä. Kyseisille toimivaltuuksille ei löydy vastinetta 5 luvusta, joten ne olisi tarpeen määritellä tiedustelumenetelmiksi omassa momentissaan.
Pykälän 3 momentin mukaan tässä luvussa säädettäisiin siitä, millä edellytyksillä 1 momentissa tarkoitettuja tiedustelumenetelmiä sekä paikkatiedustelua, jäljentämistä, lähetyksen pysäyttämistä jäljentämistä varten ja tietojen saantia yksityiseltä yhteisöltä käytetään siviilitiedustelussa.
Edellytyksillä viitattaisiin nimenomaan tässä luvussa säädettyihin edellytyksiin ja ilmaisu ”millä edellytyksillä” olisi poissulkeva 5 luvun salaisten tiedonhankintakeinojen käyttöedellytyksiin nähden. Asiasta olisi tarpeen säätää, koska 1 momentissa tarkoitettujen tiedustelumenetelmien määritelmäsäännökset ilmenevät 5 luvusta ja käyttöedellytykset sekä päätöksentekosäännökset tästä luvusta.
Tiedustelumenetelmiä tultaisiin käyttämään tiedon hankkimiseksi toiminnasta, joka ei liity rikosepäilyyn. Mikäli jonkin tässä luvussa tarkoitetun toimivaltuuden määritelmäsäännöksessä (5 luku) ilmenisi rikoselementti, niin sitä ei sovellettaisi 5 a luvun tiedustelumenetelmiä käytettäessä, koska tiedustelumenetelmällä ei hankita tietoa rikoksen estämiseksi, paljastamiseksi tai selvittämiseksi. Lisäksi ”millä edellytyksillä” viitattaisiin myös toimivaltuuden käytön kohdistamiseen. Tiedustelumenetelmän käyttöä ei olisi myöskään mahdollista kohdistaa aina tiettyyn henkilöön tiedustelutoiminnan luonteen vuoksi, vaan kyseeseen saattaisi tulla myös esimerkiksi myös henkilöryhmä.
Esimerkiksi suunnitelmallisen tarkkailun määritelmästä säädetään 5 luvun 13 §:n 2 momentissa seuraavasti: Suunnitelmallisella tarkkailulla tarkoitetaan muun kuin lyhytaikaisen tarkkailun kohdistamista henkilöön, jonka voidaan perustellusti olettaa syyllistyvän rikokseen. Rikoselementillä tarkoitetaan määritelmän lopussa olevaa relatiivilausetta. Tiedustelumenetelmänä käytettävän suunnitelmallisen tarkkailun käyttöedellytykset ilmenisivät 5 a luvun 4 §:stä sekä 9 §:stä. Ensinnäkin suunnitelmallista tarkkailua käytön edellytyksenä on, että sillä voidaan perustellusti olettaa saatavan tietoja sellaisesta siviilitiedustelun kohteena olevasta toiminnasta, joka uhkaa kansallista turvallisuutta. Siviilitiedustelun kohteista säädetään 3 §:n tyhjentävässä luettelossa. Suunnitelmallisen tarkkailun käytön edellytyksenä on myös, että sillä voidaan perustellusti olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys tietojen saamiseksi siviilitiedustelun kohteena olevasta toiminnasta, joka uhkaa kansallista turvallisuutta. Suunnitelmallista tarkkailua koskeva päätös voitaisiin 9:n 2 momentin mukaan tehdä kerrallaan enintään kuudeksi kuukaudeksi. Siviilitiedustelussa suunnitelmallisen tarkkailun kohteena voisi 9 §:n 3 momentista ilmenevällä tavalla henkilön ohella olla myös henkilöryhmä.
Kuten edellä on todettu, niin tiedustelumenetelmien käyttö ei olisi rikossidonnaista 5 luvussa säädetyillä tavoin. Tiedustelumenetelmien käyttöedellytykset määriteltäisiin 5 a luvussa kansallisen turvallisuuden suojaamisen lähtökohdista. Tällä tarkoitetaan ennen kaikkea sitä, että tiedonhankintaintressi suuntautuu kansallista turvallisuutta uhkaavaan tai sitä vakavasti uhkaavaan toimintaan, eikä epäiltyyn tai oletettuun rikokseen ja siihen osallisiin. Lisäksi tiedustelumenetelmien käytön konkreettisista kohteista (esim. henkilö, henkilöryhmä, tila tai muu paikka) säädetään tiedustelumenetelmäkohtaisesti jäljempänä.
Käyttöedellytysten lisäksi tiedustelumenetelmien päätöksentekosäännöksistä säädettäisiin 5 a luvussa. Niiden mukaan tulisi yksittäistapauksellisesti yksilöidä ja perustella tiedustelumenetelmän käytön kohteena oleva toiminta. Tiedustelumenetelmän käytön edellytyksenä ei olisi, että uhkaavan toiminnan taustalla oleva taho olisi tunnistettu sillä hetkellä kun tiedustelumenetelmän käyttöön ryhdytään. Tällä tarkoitettaisiin sitä, että tiedustelumenetelmiä voitaisiin käyttää myös uhkien havaitsemiseksi ja niiden aiheuttajina olevien tahojen tunnistamiseksi. Näin ollen tiedustelumenetelmän kohteena voisi olla henkilö tai henkilöryhmä, jolla voidaan olettaa olevan tietoa kansallista turvallisuutta uhkaavasta toiminnasta. Tiedustelua voitaisiin kohdistaa sekä valtiolliseen että ei-valtiolliseen toimijaan tai sellaiseen henkilöön, joka toimii valtiollisen toimijan puolesta tai hyväksi.
Pykälän 4 momentissa viitattaisiin tietoliikennetiedustelusta siviilitiedustelussa annettavaan lakiin. Tietoliikennetiedustelu olisi myös tiedustelumenetelmä ja suojelupoliisin käytössä oleva siviilitiedustelutoimivaltuus, jolla saataisiin hankkia tietoa kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavasta toiminnasta.
3 §.Siviilitiedustelun kohteet. Pykälässä säädettäisiin siviilitiedustelun kohteista, joista voidaan hankkia tietoa tässä luvussa tarkoitettuja tiedustelumenetelmiä käyttäen. Kyseinen kohdeluettelo olisi tyhjentävä. Tietoliikennetiedustelusta siviilitiedustelussa annetun lain 3 §:ään ehdotetaan otettavaksi samansisältöinen säännös kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavasta toiminnasta.
Pykälän 1 kohdan mukaan tiedustelumenetelmiä saisi käyttää tiedon hankkimiseksi terrorismista.
Terrorismi määritellään yleisesti toiminnaksi, jonka tarkoituksena on pelotella vakavasti väestöä, pakottaa aiheettomasti viranomaiset tai kansainvälinen järjestö johonkin tekoon tai pidättymään jostakin teosta taikka horjuttaa vakavasti jonkin maan tai kansainvälisen järjestön poliittisia, perustuslaillisia, taloudellisia tai sosiaalisia perusrakenteita tai tuhota ne (ks. esim. YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1566 (2004) sekä Euroopan neuvoston puitepäätös 2002/475/YOS). Tiedustelumenetelmillä voitaisiin hankkia tietoa terrorismista ilmiötasolla tai konkreettisten hankkeiden tasolla.
Tietoa voitaisiin hankkia esimerkiksi vierastaistelijailmiöstä (ks. vierastaistelijakäsitteestä YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 2178 (2014)) tai sen tukemisesta taikka siitä, mitä suunnitelmia, tavoitteita taikka millainen iskun toteuttamiskyky jollain terroristijärjestön johdolla Suomea koskien on, ketkä henkilöt kytkeytyvät tällaisen järjestön toimintaan ja kuinka heitä ohjataan ulkomailta käsin. Tiedustelumenetelmillä voitaisiin hankkia tietoa myös terrorismiin liittyvästä väkivaltaisesta radikalisoitumisesta. Riittävän aikaisella tiedonhankinnalla tuettaisiin Suomeen tai johonkin vieraaseen valtioon Suomesta käsin tehtyjen terrori-iskujen estämistä sekä Suomessa tai Suomesta käsin tapahtuvan terroristisen toiminnan leviämisen estämistä. Pykälän 2 kohdan mukaan tiedustelumenetelmiä saisi käyttää tiedon hankkimiseksi ulkomaisesta tiedustelutoiminnasta.
Vieraiden valtioiden harjoittamalla tiedustelulla tarkoitetaan vieraan valtion toimintaa, jonka päämääränä on oman valtion etujen edistämiseksi tai Suomen tai toisen vieraan valtion vahingoksi hankkia tietoa, jonka salassapitoon kohdevaltiolla on erityinen intressi. Vieraan valtion tiedonhankinnan kohteena voi olla esimerkiksi Suomen ulko-, turvallisuus- ja energiapolitiikka, Suomen sotilaallinen valmius, yhteiskunnan kriisinsietokyky, huoltovarmuus sekä korkeateknologia sekä sen tutkimus ja tuotekehitys. Tiedonhankinnan lisäksi vieraiden valtioiden tiedustelutoiminnan päämääränä on vaikuttaa muun muassa edellä mainittuihin kohteisiin liittyvään päätöksentekoon vieraan valtion etujen edistämiseksi tai Suomen tai toisen vieraan valtion vahingoksi.
Tiedustelumenetelmillä voitaisiin hankkia tietoa esimerkiksi siitä, miten vieraan valtion tiedustelu toimii, ketkä toimivat ulkomaisen tiedustelupalvelun lukuun tai hyväksi tai mitkä ovat heidän avoimet ja salaiset tiedonhankintakeinonsa sekä -kohteensa. Tietoa voitaisiin hankkia myös esimerkiksi siitä, mitkä ovat vieraan valtion tiedustelupalvelulleen osoittamat Suomea koskevat tiedonhankintatavoitteet ja -prioriteetit. Tiedustelumenetelmillä voitaisiin myös havaita ja tunnistaa henkilöitä, jotka paljastavat salassa pidettävää tietoa vieraan valtion tiedustelupalvelulle, joita vieraan valtion tiedustelupalvelu pyrkii tähän toimintaan värväämään tai jotka pyrkivät vieraan valtion tiedustelupalvelulta saamiensa käskyjen tai ohjeiden mukaisesti vaikuttamaan päätöksentekoon Suomen tai toisen vieraan valtion vahingoksi. Tietoa voitaisiin hankkia myös yrityksiin kohdistuvasta tiedustelusta, jonka tavoitteena olisi hankkia yritysten tietopääomaa vieraan valtion haltuun.
Pykälän 3 kohdan mukaan tiedustelumenetelmiä saisi käyttää tiedon hankkimiseksi joukkotuhoaseista.
Joukkotuhoaseilla tarkoitetaan aseita, jotka on suunniteltu suurten ihmisjoukkojen tuhoamiseen, kuten esimerkiksi kemialliset aseet, biologiset aseet ja ydinaseet. Tiedustelumenetelmillä voitaisiin tässä tarkoituksessa hankkia tietoa esimerkiksi valmistelusta tai suunnitelmasta valmistaa tai välittää joukkotuhoaseita.
Pykälän 4 kohdan mukaan tiedustelumenetelmiä saisi käyttää tiedon hankkimiseksi kaksikäyttötuotteiden vientivalvonnasta annetun lain (562/1996) 2 §:ssä tarkoitettujen kaksikäyttötuotteiden suunnittelusta, valmistamisesta, levittämisestä ja käytöstä.
Kaksikäyttötuotteilla tarkoitetaan kaksikäyttötuotteiden vientivalvonnasta annetun lain 2 §:n mukaan tuotetta, teknologiaa, palvelua ja muuta hyödykettä, jota normaalin siviililuontoisen käyttönsä tai sovellutuksensa ohella voidaan käyttää joukkotuhoaseiden tai niiden maaliin saattamiseen tarkoitettujen ohjusjärjestelmien kehittelyyn tai valmistukseen taikka jolla voidaan edistää yleistä sotilaallista toimintakykyä. Kaksikäyttötuotteiden vientivalvonnan tärkeimpänä tavoitteena on joukkotuhoaseiden leviämisen estämiseen tähtäävä asesulkupolitiikka.
Kaksikäyttötuotteiden suunnittelu, valmistaminen, levittäminen ja käyttö voisi ilmetä esimerkiksi kaksikäyttötuotteiden hankkimisena, kauttakuljetuksena tai välityksenä vastoin voimassa olevaa vientivalvontalainsäädäntöä taikka Euroopan unionin rajoittavia toimenpiteitä tai Yhdistyneiden kansakuntien asettamia pakotteita. Tietoa voitaisiin hankkia esimerkiksi ulkomaisen toimijan pyrkimyksistä, suunnitelmista tai valmisteluista hankkia vilpillisesti tai harhauttamalla suomalaiselta yritykseltä kaksikäyttötuotteita EU:n tai YK:n asettamien pakotteiden vastaisesti.
Pykälän 5 kohdan mukaan tiedustelumenetelmiä saisi käyttää tiedon hankkimiseksi kansanvaltaista yhteiskuntajärjestystä uhkaavasta toiminnasta.
Perustuslain 2 §:n mukaan valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen. Kansanvaltaista yhteiskuntajärjestystä uhkaavalla toiminnalla tarkoitetaan kansanvallan sellaisia kumoamis- tai muutospyrkimyksiä, joissa käytetään väkivaltaisia keinoja, niillä uhkaamista, kiristämistä tai muuta valtiosäännön vastaista menettelytapaa. Suomen perustuslain mukaan valtiojärjestyksen perusteisiin kuuluu kansanvaltaisuuden lisäksi valtiosääntö, oikeusvaltioperiaate, valtiollisten tehtävien jako ja parlamentarismi. Valtion oikeusjärjestyksen keskeisen osan puolestaan muodostavat oikeusnormit, joiden avulla ohjataan yhteiskuntaelämää (HE 188/2002 vp, s. 60).
Kansanvaltaista yhteiskuntajärjestystä uhkaava toiminta voisi ilmetä esimerkiksi suunnitelmana käyttää asevoimaa valtionsisäisen vallankaappauksen tai -kumouksen toteuttamiseksi taikka suunnitelmana liittää Suomi vieraan vallan alaisuuteen. Suomen kansanvaltaisuutta uhkaavana toimintana voitaisiin pitää myös esimerkiksi pyrkimyksiä väkivaltaisesti estää eduskuntaa käyttämästä lainsäädäntövaltaa taikka pakottaa hallitusvaltaa käyttäviä henkilöitä tekemään tai jättämään jotain tekemättä heidän valtiollisissa tehtävissään. Tietoa voitaisiin hankkia esimerkiksi siitä, mitä suunnitelmia tai valmisteluja edellä mainittuja pyrkimyksiä ajavalla toimijalla on ja ketkä henkilöt Suomesta tai ulkomailta käsin osallistuvat tällaiseen toimintaan. Kansanvaltaista yhteiskuntajärjestystä uhkaavana olisi pidettävä myös toimia äänestämisen estämiseksi tai häiritsemiseksi eduskuntavaaleissa tai valittaessa tasavallan presidenttiä.
Pykälän 6 kohdan mukaan tiedustelumenetelmiä saisi käyttää tiedon hankkimiseksi toiminnasta, joka uhkaa suuren ihmismäärän henkeä tai terveyttä taikka yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja.
Suuren ihmismäärän henkeä tai terveyttä uhkaavalla toiminnalla tarkoitetaan sellaista toimintaa, jonka potentiaalisten uhrien lukumäärän vuoksi voidaan katsoa kohdistuvan laajemmin yhteiskuntaan tai kollektiiviseen turvallisuuden tunteeseen. Päinvastoin kuin terrorismissa uhkaava toiminta olisi määritelty tahtoneutraalisti siten, että uhkan taustalla olevalla toimijalla ei edellytetä olevan tiettyä tarkoitusta. Uhka voisi muodostua esimerkiksi sytyttämällä tulipalo, räjäyttämällä, levittämällä vaarallista kemikaalia tai muulla vastaavalla yleisvaarallisella toiminnalla. Tietoa voitaisiin hankkia esimerkiksi suunnitelmasta tai muusta valmistelusta, jonka yhteydessä hankitaan räjähdysaineita tai poikkeavalla tavalla kemikaaleja tai aineita, joita voidaan käyttää räjähteen valmistukseen. Koska uhkaavan toiminnan edellytettäisiin kohdistuvan suureen ihmismäärän, ei toiminta, joka uhkaa ainoastaan yksittäistä henkilöä tai vähäistä määrää henkilöitä, voisi olla siviilitiedustelun kohteena nyt kyseessä olevan kohdan nojalla. Yksittäisen henkilön tai suurta vähäisemmän ihmismäärän henkeä tai terveyttä uhkaavassa toiminnassa voisi sen sijaan tapauskohtaisesti olla kyse esimerkiksi 1 kohdan mukaisesta terrorismista tai 3 kohdan mukaisesta valtio- tai yhteiskuntajärjestystä uhkaavasta toiminnasta. Ratkaisevaa tämän kannalta olisi muun muassa uhkaavan toiminnan taustamotiivi ja uhkan kohteena olevan henkilön tai henkilöiden asema valtiollisessa päätöksentekojärjestelmässä.
Säännöksessä tarkoitetut yhteiskunnan elintärkeät toiminnot ovat yhteiskunnalle välttämättömiä toimintakokonaisuuksia, joiden tulee olla turvattuina kaikissa tilanteissa. Kokonaisuuteen kuuluvat muun muassa valtion johtaminen, kansainvälinen toiminta, valtakunnan sotilaallinen puolustaminen, sisäisen turvallisuuden ylläpitäminen ja talouden ja infrastruktuurin toimivuus. Näitä yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja uhkaavalla toiminnalla tarkoitettaisiin esimerkiksi niiden merkittävään heikentämiseen tai keskeyttämiseen pyrkivää toimintaa. Toisaalta uhka voisi muodostua aktiivisen toiminnan lisäksi myös laiminlyönnistä tai varsinaisen toiminnan sivuvaikutuksesta, joka voi altistaa Suomen ympäristökatastrofille vaarantamalla ilman tai veden puhtauden tai aiheuttamalla säteilytason nousun. Tietoa voitaisiin hankkia myös esimerkiksi toiminnasta, jossa pyritään keskeyttämään tai tuhoamaan sellaisia yhteiskunnalle keskeisiä toimintoja kuten sähköntuotanto, tietoliikenne ja tietojärjestelmät, kuljetuslogistiikka, yhdyskuntatekniikka, elintarvikehuolto tai rahoitus- ja maksujärjestelmä. Tietoa voitaisiin hankkia esimerkiksi Suomen huoltovarmuutta vaarantavista omistussuhteiden muutoksista tai toiminnasta, jossa vieras valtio kartoittaa tietoverkoissa eurooppalaisen energiajakeluverkoston tietoteknisen ohjausjärjestelmän rakennetta ja teknisiä haavoittuvuuksia tarkoituksenaan mahdollisesti hyödyntää tietoa sähköverkon lamauttamisessa.
Pykälän 7 kohdan mukaan tiedustelumenetelmiä saisi käyttää tiedon hankkimiseksi vieraan valtion toiminnasta tai toiminnan valmistelusta, joka voi aiheuttaa vahinkoa Suomen kansainvälisille suhteille tai taloudellisille tai muille tärkeille eduille.
Vieraan valtion vahinkoa aiheuttavalla toiminnalla tarkoitettaisiin esimerkiksi toimintaa, jossa pyritään vihamielisellä tavalla vaikuttamaan Suomen päätöksentekoon. Vieraan valtion vihamielisen vaikuttamisen keinovalikoima voi olla laaja ja se voi vaihdella maailmanpoliittisen tilanteen mukaan poliittisista, taloudellisista ja informaatiovaikuttamisen keinoista aina viranomaistoiminnan taktiseen laiminlyöntiin tai poikkeukselliseen aktivoitumiseen, jolle ei löydy tosiasialliseen toimintaympäristöön liittyvää perustetta.
Vieras valtio voi pyrkiä toteuttamaan toimenpiteensä siten, ettei kohdevaltio voi olla varma onko kyseessä vieraan valtion ohjaama tavoitteellinen operaatio vai ei. Tällaista toimintaa voi olla esimerkiksi se, että suomalaiseen ja ulkomaiseen kansalaismielipiteeseen pyritään vaikuttamaan levittämällä järjestelmällisesti väärää tietoa Suomen politiikasta julkisuudessa. Tietoa voitaisiin tällöin hankkia siitä, mikä taho tai ketkä ovat Suomeen kohdistetun informaatiovaikuttamisen takana sekä siitä, mitä tällaisella toiminnalla tavoitellaan.
Pykälän 8 kohdan mukaan tiedustelumenetelmiä saisi käyttää tiedon hankkimiseksi kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta uhkaavasta kriisistä.
Kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta uhkaavalla kriisillä tarkoitetaan esimerkiksi jossain vieraassa valtiossa aseelliseksi selkkaukseksi eskaloitunutta tilannetta tai sellaista toimintaa joka vasta ennakoi rauhan rikkoutumisen uhkaa. Uhkaa kansainväliselle rauhalle tai turvallisuudelle voi syntyä aseellisen selkkauksen lisäksi hyvin monenlaisista tekijöistä, kuten väestökehityksestä, valtioiden välisistä muuttoliikkeistä, ruokapulasta tai luonnonvarojen niukkuudesta. Kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta uhkaava kriisi voi aiheutua myös autoritaaristen ja puoliautoritaaristen hallitusten ja hauraiden demokratioiden toiminnoista, joissa ne rajoittavat demokraattisten instituutioiden toimintaa sekä kaventavat perus- ja ihmisoikeuksia. Kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta uhatakseen kriisin on lähtökohtaisesti oltava laajempi kuin vain yhden valtion sisäinen tai sillä on oltava vähintään alueellisia heijastevaikutuksia ympäröiviin valtioihin. Tietoa voitaisiin hankkia esimerkiksi kriisin tai siihen liittyvän vieraan valtion poliittisen tilanteen kehittymisestä sekä siitä mitä turvallisuuspoliittisia seurauksia siitä voisi Suomelle mahdollisesti aiheutua.
Pykälän 9 kohdan mukaan tiedustelumenetelmiä saisi käyttää tiedon hankkimiseksi kansainvälistä kriisinhallintaoperaation turvallisuutta uhkaavasta toiminnasta.
Siviilihenkilöstön osallistumisesta kriisinhallintaan annetun lain (1287/2004) 1 §:n mukaan Suomi osallistuu kansainväliseen kriisinhallintaan muun muassa konfliktien ehkäisemiseksi ja rajoittamiseksi, niistä aiheutuneiden tuhojen korjaamiseksi ja yhteiskunnan häiriöttömän toiminnan palauttamiseksi sekä suuronnettomuuden tai luonnonkatastrofin aiheuttamien tuhojen lieventämiseksi. Sotilaallisesta kriisinhallinnasta säädetään sotilaallisesta kriisinhallinnasta annetussa laissa (211/2006).
Tietoa voitaisiin hankkia kriisinhallintaoperaatiota tai siihen osallistuvia henkilöitä uhkaavasta toiminnasta. Tietoa voitaisiin hankkia esimerkiksi kriisinhallintaoperaatioalueen olosuhteista ja alueelle lähetettävän henkilöstön turvallisuuteen vaikuttavista tekijöistä, kuten siitä kohdistuuko kriisinhallintaoperaation Suomesta lähetettyyn henkilöstöön väkivaltaisen iskun uhkaa sekä missä, milloin ja kenen toimesta mahdolliset väkivallanteot olisi tarkoitus toteuttaa.
Pykälän 10 kohdan mukaan tiedustelumenetelmiä saisi käyttää tiedon hankkimiseksi Suomen kansainvälisen avun antamisen tai muun kansainvälisen toiminnan turvallisuutta uhkaavasta toiminnasta.
Valtiot, EU ja kansainväliset järjestöt ovat luoneet erilaisia koordinaatio- ja yhteistyömekanismeja sisäisen turvallisuuden uhkien torjuntaan ja hallintaan. Ne perustuvat kahden- ja monenvälisiin sopimuksiin ja yhteistyörakenteisiin. Tarkoituksena on, että valtiot voivat antaa apua toisille valtioille sekä EU:n ja kansainvälisten järjestöjen käyttöön esimerkiksi terrorismirikoksissa, luonnononnettomuuksissa, katastrofeissa ja muissa hätätilanteissa tai niiden uhatessa. Lissabonin sopimuksessa jäsenvaltioiden yhteisvastuuta vahvistettiin sisällyttämällä Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen niin sanottu yhteisvastuulauseke (SEUT 222 artikla) tällaisia tilanteita varten.
Sisäministeriön hallinnonalalla on useita kansainvälisiä ja EU-tason järjestelyitä, joita hyödyntäen poliisi-, pelastus- ja rajaturvallisuusviranomaiset voivat antaa ja vastaanottaa apua sisäistä turvallisuutta koskevien uhkien ja riskien torjunnassa ja hallinnassa. Esimerkkeinä EU-tason lainsäädäntöön perustuvasta yhteistyöstä voidaan mainita unionin pelastuspalvelumekanismi, Euroopan rajaturvallisuusviraston (Frontex) koordinoima yhteistyö sekä niin sanottu Prüm- ja Atlas-yhteistyö, joilla pyritään tehostamaan lainvalvonta- ja poliisiviranomaisten yhteistyötä terrorismin ja rajat ylittävän rikollisuuden torjumiseksi.
Lainkohdassa tarkoitettua kansainvälisen avun antamisen tai muun kansainvälisen toiminnan turvallisuutta uhkaavalla toiminnalla tarkoitetaan sellaista joko vieraan valtion tai yksittäisen toimijan toimintaa tai sen valmistelua, jonka pyrkimyksenä on vahingoittaa esimerkiksi poliisin yhdyshenkilöitä tai muita valtion ulkomaille lähettämiä henkilöitä. Tietoa voitaisiin hankkia siitä, kohdistuuko kansainvälisen avun operaatioihin osallistuviin turvallisuusuhkia.
Pykälän 11 kohdan mukaan tiedustelumenetelmiä saisi käyttää tiedon hankkimiseksi yhteiskuntajärjestystä uhkaavasta kansainvälisestä järjestäytyneestä rikollisuudesta.
Lainkohdassa tarkoitettua toimintaa voisi olla esimerkiksi kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden soluttautuminen valtionhallinnon merkittäviin virkoihin ja sitä kautta vaikuttaminen yhteiskunnan kannalta merkittävään päätöksentekoon tai esimerkiksi taloudellisen ja poliittisen vaikutusvallan hankkiminen ostamalla kokonaisuudessaan omistukseensa valtion toiminnalle keskeisestä infrastruktuuria tai yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja kuten sähköntuotantoa, jätehuoltoa tai kuljetus- ja huolintayrityksiä.
4 §.Tiedustelumenetelmien käytön edellytykset. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin kaikille tiedustelumenetelmille yhteisestä yleisestä käyttöedellytyksestä ”voidaan perustellusti olettaa saatavan tietoja sellaisesta siviilitiedustelun kohteena olevasta toiminnasta, joka vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta”. Kyse olisi perustelua edellyttävästä tuloksellisuusvaatimuksesta, jolloin tiedustelumenetelmän käytön odotusarvona on sen perusteltu hyödyllisyys. Tiedustelumenetelmän käytön hyödyllisyys tulisi pystyä yksittäistapauksellisesti perustelemaan, mitä ilmentäisi ilmaisu ”perustellusti”. Perustelu voisi liittyä esimerkiksi siihen, miksi nimenomaan tiettyä henkilöä tai henkilöryhmää taikka tiettyä tilaa tai muuta paikkaa tulisi voida tarkkailla ja miksi näin pystyttäisiin oletetusti saamaan kansallisen turvallisuuden kannalta hyödyllistä tietoa. Tämä voisi liittyä esimerkiksi henkilön tai henkilöryhmän käyttäytymiseen taikka muutoin siitä saatuihin tietoihin. Siviilitiedustelun kohteena olevalla toiminnalla tarkoitettaisiin 3 §:ssä (Siviilitiedustelun kohteet) tarkoitettua toimintaa. Perusteluedellytys liittyisi myös siihen, että 3 §:ssä tarkoitettua toimintaa vastaan olisi perusteltua syytä ryhtyä suojautumaan.
Kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavan toiminnan vaatimus johtuu ehdotettavan perustuslain 10 §:n 4 momentista. Kyseisen perustuslain kohdan perusteella vakavuusedellytys nostaa luottamuksellisen viestin suojaan puuttuvien keinojen soveltamiskynnystä asettaessaan kvalifioinnin uhkan laadusta. Siten pelkästään jonkinasteisen uhkan kansalliselle turvallisuudelle muodostava toiminta ei vielä täyttäisi säännöksessä asetettua vaatimusta. Uhkan vakavuusaste kytkeytyy myös edellä 3 §:ssä käsiteltyihin sisällöllisiin määrittelyihin siitä, millainen siviilitiedustelun kohteena oleva toiminta muodostaa vakavan uhkan kansalliselle turvallisuudelle.
Kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavan toiminnan lajit tyhjentyisivät 3 §:ssä tarkoitettuihin siviilitiedustelun kohteisiin. Tiedustelumenetelmän käytön perusteeksi ei kuitenkaan riittäisi pelkkä abstraktin tason uhka, vaan yksittäistapauksellisesti tulisi pystyä osoittamaan, että siviilitiedustelun kohteena oleva toiminta muodostaisi vakavan uhkan tai sen voitaisiin olettaa vakavasti uhkaavan kansallista turvallisuutta. Tätä ilmentäisi relatiivilause ”joka vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta”. Ilmaisulla ”uhkaa” tarkoitettaisiin sitä, ettei säännöksessä edellytettäisi kansallisen turvallisuuden olevan välittömästi vaarantumassa. Näin ollen säännöksessä tarkoitettu tiedonhankinta voisi koskea myös siviilitiedustelun kohteena olevaa toimintaa, joka jatkuessaan vakavasti uhkaisi kansallista turvallisuutta. Uhkalta kuitenkin edellytettäisiin tietynasteista ajallista läheisyyttä tai sillä tulisi olla ainakin välillinen liityntä Suomen kansalliselle turvallisuudelle. Esimerkiksi kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta uhkaava kriisi ei uhkaisi kansallista turvallisuutta silloin, jos sillä ei olisi mitään liityntäpintaa Suomeen tai sen ei edes voitaisi olettaa laajentuvan Suomeen tai Suomea koskevaksi. Sitä vastoin esimerkiksi terrorismin kohdalla Suomen naapurimaissa tai Euroopassa taikka maailmalla tapahtuneiden iskujen osalta voitaisiin useassa tapauksessa olettaa, että kyseisenlainen toiminta saattaisi laajeta myös Suomen alueella tapahtuvaksi. Tiedon hankkiminen sisältäisi myös Suomeen kohdistuvien ulkoisten uhkien kartoittamisen. Kyse olisi siten esimerkiksi turvallisuusympäristön kehityksen seuraamisesta kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvan tilannekuvan muodostamiseksi.
Ilmaisu ”kansallinen turvallisuus” tarkoittaisi sitä, ettei säännöksessä tarkoitettu uhkaava toiminta kohdistuisi ensisijaisesti kehenkään yksilönä vaan yleisemmin yhteiskuntaan ja sen ihmisyhteisöön. Kuitenkin myös esimerkiksi yksityishenkilöihin kohdistuvat väkivallanteot voisivat olla säännöksessä tarkoitettua toimintaa, jos ne laajuudeltaan tai merkitykseltään olisivat kansallisen turvallisuuden kannalta merkittäviä ja voisivat siten muodostaa vakavan uhan sille. On selvää, että esimerkiksi valtiojohtoon tai yhteiskunnan perustoiminnoista huolehtiviin henkilöihin samoin kuin heidän turvallisuusjärjestelyistään vastaaviin kohdistuvat uhat voivat muodostaa vakavan uhan kansalliselle turvallisuudelle. Kansallisen turvallisuuden määritelmää käsitellään tarkemmin perustuslain 10 §:n 3 momentin muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä. Yleisperusteluissa on käsitelty EIT:n ratkaisukäytännössä tehtyjä kannanottoja kansallisesta turvallisuudesta ja siihen kohdistuvista uhkista sekä tämän käsitteen muuttuvasta ja toisinaan myös ennakoimattomasta luonteesta.
”Voidaan perustellusti olettaa” olisi todennäköisyysasteena vastaava kuin rikosperusteisissa toimivaltuuksissa nykyisin käytettävä ”on syytä olettaa” tai ”on syytä epäillä”, jota käytetään muun muassa salaisten pakkokeinojen käytön todennäköisyysasteena. Nykyisin pienintä todennäköisyysastetta kuvaa ilmaisu ”on syytä olettaa”, joka kuvaa esimerkiksi pakkokeinolain 7 luvun 1 §:ssä takavarikoimisen edellytyksiä. ”On syytä olettaa” rinnakkaisilmaisuna käytetään esimerkiksi vakuustakavarikon edellytyksiä koskevassa pakkokeinolain 6 luvun 11 §:ssä käytettyä ilmaisua ”on syytä epäillä”. Kyseistä ilmaisuvaihtoehtoa käytetään silloin, kun kysymyksessä on inhimillinen toiminta, joka on joko jo tapahtunut (esim. rikos) tai jonka arvellaan voivan tapahtua tulevaisuudessa (esim. esitutkinnan karttaminen). Ilmaisua ”on syytä epäillä” käytetään myös esitutkinnan toimittamisvelvollisuutta koskevassa ETL 3:3,1:ssä. HE:n 14/1985 perustelujen (s. 16) mukaan rikosta on syytä epäillä, kun asioita huolellisesti harkitseva ihminen havaintojensa perusteella päätyy tällaiseen tulokseen.
Tiedustelumenetelmän käyttö tulisi lisäksi kyetä kohdistamaan mahdollisimman tarkasti. Kyseinen vaatimus johtuu poliisioikeudellisista periaatteista, erityisesti vähimmän haitan periaatteesta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tiedustelumenetelmäkohtaisista erityisistä käyttöedellytyksistä. Momentin 1. virkkeen mukaan telekuuntelua, tietojen hankkimista telekuuntelun sijasta, suunnitelmallista tarkkailua, teknistä kuuntelua, teknistä katselua, henkilön teknistä seurantaa, teknistä laitetarkkailua, peitetoimintaa, valeostoa, tietolähteen ohjattua käyttöä ja paikkatiedustelua saadaan käyttää vain, jos niillä voidaan perustellusti olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys tietojen saamiseksi 1 momentissa tarkoitetusta toiminnasta. Momentin 2. virkkeen mukaan peitetoiminnan ja valeoston käyttäminen edellyttäisi lisäksi, että menetelmän käyttö olisi välttämätöntä. Momentin 3. virkkeen mukaan peitetoiminnan käyttäminen edellyttäisi myös, että tiedonhankintaa olisi toiminnan suunnitelmallisuuden, järjestäytyneisyyden tai ammattimaisuuden taikka ennakoitavissa olevan jatkuvuuden tai toistuvuuden vuoksi pidettävä tarpeellisena.
Pykälässä mainitut ilmaisut ”erittäin tärkeä merkitys” ja ”välttämätöntä” vastaisivat salaisten tiedonhankintakeinojen käytön edellytyksiä koskevia ilmaisuja, joista säädetään 5 luvun 2 §:ssä. Nykyistä poliisilakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 224/2010 vp, s. 38–43 ja 90 ja 91) tiedonhankintakeinojen käytön edellytyksiä koskevassa yleisperustelujen jaksossa on selostettu tarkemmin käsitteiden ”erittäin tärkeä merkitys” ja ”välttämätöntä” merkityssisältöä.
Välttämättömyyden lisäksi peitetoimintaa käytön edellytyksenä olisi sen kohdistuminen järjestäytyneeseen kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavaan toimintaan. Järjestäytyneeseen toimintaan liittyy usein suunnitelmallisuus. Suunnitelmallisuuden mainitseminen säännöksessä tarkoittaisi myös sitä, että menetelmää olisi mahdollista kohdistaa jatkossakin esimerkiksi saman yksittäisen toimijan suunnitelmalliseen toimintaan. Peitetoiminnan käytön edellytyksenä olisi myös, että sen käyttäminen on tarpeellista kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavan toiminnan ennakoitavissa olevan jatkuvuuden tai toistuvuuden kannalta. Tällä tarkoitettaisiin sitä, että toiminnan ei tarvitse olla suunnitelmallista, järjestäytynyttä tai ammattimaista, mutta kylläkin oletettavasti jatkuvaa tai toistuvaa, jolloin kyse voisi olla esimerkiksi yksittäisistä ei-järjestäytyneistä henkilöistä.
Peitetoiminnan käyttöä rajoittaisi 4 momentissa säädetty kielto käyttää tiedustelumenetelmää vakituiseen asumiseen käytettävissä tiloissa eikä peitetoimintavaltuus oikeuttaisi menemään vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan. Toisaalta peitetoimintaa suorittavalla henkilöllä tulisi olla oikeus paljastumisen estämiseksi mennä kyseisiin tiloihin käyttämällä hyväkseen luotua peitettä. Peitetoimintaa suorittava poliisimies ei useinkaan voisi paljastumatta kieltäytyä tällaisessa tilanteessa esimerkiksi asuinhuoneistoon menosta. Paljastuminen saattaisi aiheuttaa peitehenkilölle hengen ja terveyden vaaran. Lisäksi tämä mahdollistaisi testaamisen onko kyseessä peitehenkilö vai ei. Peitetoiminnassa tulisi kuitenkin pyrkiä välttämään sellaista tilannetta, että peitetoiminta ajautuisi vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan. Tämä edellyttäisi peitetoiminnan täsmällistä suunnittelua.
Telekuuntelun, tietojen hankkimisen telekuuntelun sijasta, televalvonnan, teknisen kuuntelun, ja lähetyksen jäljentämisen lisäksi myös jäljentämisen käyttämisen edellytykset olisivat tiukemmat silloin, kun jäljentäminen kohdistuisi viestiin. Viestillä tarkoitettaisiin nimenomaan perustuslain 10 §:ssä turvattua luottamuksellista viestiä. Jäljentäminen kohdistuisi viestiin ainakin silloin, kun jäljentämisen kohteena olisi esimerkiksi pöydälle jätetty kirje tai tietokoneen näytöllä oleva sähköpostiviesti. Näissä tapauksissa valokuvan ottamisen tai muunlaisen jäljentämisen edellytyksenä olisi, mitä momentin 1. virkkeessä säädetään. Sitä vastoin, jos suojelupoliisin tiedossa olisi, että lähetyksen jäljentämisen kohteena olisi sellainen lähetys, joka ei sisältäisi mainittua viestiä, niin lähetyksen kvalifioidut edellytykset eivät tulisi sovellettavaksi.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin matalammasta käyttökynnyksestä niissä tapauksissa, joissa tiedustelumenetelmän käyttö kohdistetaan valtiolliseen toimijaan tai siihen rinnastuvaan tahoon. Luottamuksellisen viestin suojaan puuttuvan tiedustelumenetelmän kohdalla tämä tarkoittaisi, että esimerkiksi telekuuntelun käyttö pystyttäisiin kohdistamaan kahden valtiollisen toimijan väliseen viestintään, joka ei nauti perustuslaissa säädettyä luottamuksellisen viestin suojaa. Tällainen tilanne voisi olla esimerkiksi silloin, jos viestintä tapahtuu viranomaisverkossa. Mikäli virkamies käyttäisi viranomaisverkkoa yksityispuhelujensa soittamiseen, niin hän samalla ottaa riskin siitä, että viestinnän toinen osapuoli myös joutuu tiedustelun kohteeksi. Oletuksena on, että viranomaisverkkoja käytetään ainoastaan viranomaisten väliseen viestintään.
Viranomaiseen toimijaan rinnastuvalla taholla kattaisi tilanteet, joissa esimerkiksi valtiossa ei olisi viranomaiseksi tunnistettavaa tahoa, mutta joka hoitaisi valtion asioita, kuten viranomainen. Tahoa voitaisiin arvioida esimerkiksi sitä kautta, voisiko Suomi tai suomalainen viranomainen tehdä sopimuksen tällaisen tahon kanssa tai voisiko taho olla kansainvälisen järjestön toiminnassa mukana.
Viranomaiseen toimijaan rinnastuvalla taholla tarkoitettaisiin myös viranomaisen puolesta toimivaa tahoa eli ns. välillistä toimijaa, joka toimii puhtaasti valtiollisen toimijan lukuun. Kyseessä voisi siten olla yksityinen taho, kuten yritys, muu ryhmittymä tai jopa yksittäinen henkilö. Tällöin olennaista on arvioida esimerkiksi sitä, toimiiko tällainen taho valtion määräysvallassa tai sen ohjauksessa taikka ottaako valtio tällaisen tahon toiminnasta vastuun itselleen. Esimerkiksi kaupalliseen yksityisoikeudelliseen sopimukseen perustuvia yrityksen velvollisuuksia valtiollista toimijaa kohtaan ei voida pitää sellaisena, minkä perusteella yritystä voitaisiin pitää valtiollisena toimijana. Huomiota olisi kiinnitettävä esimerkiksi siihen, minkälainen tosiasiallinen määräysvalta ja ohjaus valtiolla olisi yritykseen ja kuinka konkreettisesti valtio voisi määrätä yrityksen toiminnasta.
Muiden ryhmittymien osalta edellä sanotun lisäksi huomiota olisi kiinnitettävä siihen, kuinka järjestäytynyttä toiminta on, kuinka merkittävät resurssit ryhmittymällä on käytössään esimerkiksi aseellisen hyökkäyksen tekemiseksi ja voisiko tällainen hyökkäys tekona rinnastua vaikutuksiltaan vieraan valtion tekemäksi sekä pyrkiikö ryhmittymä toimimaan valtion tavoin.
Itsestään selvää olisi, että valtiollisen toimijan tulisi olla edeltä käsin tunnistettu valtiolliseksi toimijaksi ja toimijan valtiollinen asema olisi ilmeinen. Tämä tarkoittaisi sitä, että esimerkiksi tiedustelumenetelmän käytöstä päätettäessä tai lupavaatimusta laadittaessa suojelupoliisilla olisi ennakkotieto, että kohde olisi valtiollinen toimija ja tiedustelumenetelmän käytön aikana kohteena oleva toimisi tässä roolissa. Tiedustelutehtävän aikana tiedustelumenetelmän käyttö saattaisi alkaa muuhun kuin valtiolliseen toimijaan kohdistuvana tiedonhankintana, mutta tiedustelumenetelmällä saatujen tietojen perusteella tiedustelumenetelmän käyttö voisi myöhemmässä vaiheessa jatkua valtiolliseen toimijaan kohdistuvana tiedustelumenetelmän käyttönä, jos kävisi ilmeiseksi kohteena olevan toimijan valtiollinen status. Viime kädessä päätöksentekijän olisi ratkaistava se, onko vaatimuksen tueksi esitetty riittävä tosiseikasto sen tueksi, että kohteena oleva taho olisi valtiolliseksi toimijaksi katsottava.
Pykälän 4 momentin mukaan tiedustelumenetelmää ei saisi kohdistaa vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan. Perustuslaissa turvattu kotirauhan piiri kattaa lähtökohtaisesti kaikenlaiset pysyväisluonteiseen asumiseen käytetyt tilat (esim. PeVL 43/2010 vp, s. 2, PeVL 40/2010 vp, s. 4, PeVL 18/2010 vp, s. 7, PeVL 6/2010 vp, s. 4, PeVL 8/2006 vp). Kotirauhan suojaama piiri määritellään kuitenkin eri tavoin perustuslaissa kuin esimerkiksi rikoslaissa. Tästä johtuen tiedustelumenetelmän käyttöä ei saisi kohdistaa rikoslain 24 luvun 11 §:ssä tarkoitettuun kotirauhan suojaamaan asuntoon tai muuhun asumiseen tarkoitettuun tilaan, jollei voitaisi osoittaa paikkaa tosiasiallisesti käytettävän muuhun kuin pysyväluonteiseen asumiseen (PeVL 36/1998 vp, KKO 2009:54). Ainoa poikkeus tästä olisi peitetoiminta ja valeosto, jolloin peitetoimintaa tai valeostoa suorittavalla suojelupoliisin virkamiehellä tulisi olla oikeus paljastumisen estämiseksi mennä kyseisiin tiloihin käyttämällä hyväkseen luotua peitettä. Siksi momentissa säädettäisiin, että peitetoiminta ja valeosto kuitenkin olisi asunnossa sallittua, jos sisäänkäynti tai oleskelu tapahtuisi asuntoa käyttävän aktiivisella myötävaikutuksella. Puheena olevan sääntelyn ulottaminen koskemaan myös valeostoa olisi oikeusturvasyistä perusteltua, koska valeosto voidaan toteuttaa myös asunnossa.
Pykälän 5 momentin mukaan tiedustelumenetelmän käyttö olisi lopetettava ennen päätöksessä mainitun määräajan päättymistä, jos käytön tarkoitus on saavutettu tai sen edellytyksiä ei enää ole. Tällä korostettaisiin sitä, ettei tiedustelumenetelmiä voida missään tapauksessa käyttää kauempaa kuin on tarpeen, vaikka lupa olisikin vielä voimassa. Selvää on, että tiedustelumenetelmän käyttö on lopetettava viimeistään silloin, kun luvan voimassaolo päättyy.
Tiedustelumenetelmien määritelmistä, lukuun ottamatta paikkatiedustelua, jäljentämistä, lähetyksen pysäyttämistä jäljentämistä varten ja tietoliikennetiedustelua, säädettäisiin 5 luvussa, ja tiedustelumenetelmien käytön edellytyksistä ja kohdistamisesta sekä päätöksenteosta puolestaan tässä luvussa tai laissa tietoliikennetiedustelusta siviilitiedustelussa.
Tiedustelumenetelmiä käytettäessä poliisioikeudellisten periaatteiden merkitys on korostunut. Perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, suhteellisuus, pyrkimys vähimpään haittaan ja tarkoitussidonnaisuus ovat kaikki tärkeitä periaatteita tiedustelumenetelmiä käytettäessä. Näiden periaatteiden noudattaminen siviilitiedustelussa varmistaa osaltaan tiedustelumenetelmien käytön edellytyksiä koskevan tulkinnan pysymisen sallituissa rajoissa.
Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan (PeVL 32/2013, s. 4 ja 33/2013, s. 4) painottanut yleisesti poliisilakiin ja pakkokeinolakiin sisältyvien yleisten periaatteiden sekä salaisten tiedonhankintakeinojen ja salaisten pakkokeinojen käytön yleisten ja erityisten edellytysten merkitystä sekä lupaa haettaessa että tuomioistuimen harkitessa luvan myöntämistä (ks. myös KKO 2007:7 ja 2009:54). Tiedustelumenetelmien käytön edellytyksissä ei ole mahdollista porrastaa menetelmien käytön edellytyksiä seuraamusuhkan täyttävän rikoksen perusteella, joten tämä asettaa päätöksentekijälle korostuneen tiedonsaantioikeuden luvan ehtojen arvioimiseksi. Jotta päätöksentekijällä olisi näissä tapauksissa mahdollisuus huolellisesti harkita luvan myöntämisen tarvetta ja laajuutta, hänellä tulee olla käytössään riittävät tiedot.
5 §.Tiedonhankinnan jatkaminen eräiden rikosten estämiseksi ja paljastamiseksi. Pykälässä säädettäisiin tiedustelumenetelmän käytön jatkamisesta sellaisissa tapauksissa, joissa tiedonhankintaa olisi tarve pystyä jatkamaan rikoksen estämiseksi tai paljastamiseksi. Suojelupoliisi saisi jatkaa tiedonhankintaa rikoksen estämiseksi ja paljastamiseksi tämän luvun nojalla annetun luvan tai päätöksen voimassaoloajan, jos siviilitiedustelua tehtäessä tiedustelumenetelmän käytön aikana ilmenee, että henkilön voidaan perustellusti olettaa syyllistyvän 5 luvun 3 §:ssä mainittuun rikokseen, valtiopetokseen, törkeään valtiopetokseen tai laittomaan sotilaalliseen toimintaan taikka voidaan olettaa, että sellainen rikos on tehty eikä tiedustelumenetelmän käytöllä enää voida olettaa saatavan tietoja luvan tai päätöksen perusteena olevasta kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavasta toiminnasta.
Pykälässä olisi kyse kansallisen turvallisuuden perusteella toteutettavan tiedustelumenetelmän käytön jatkamisesta suojelupoliisin torjuntavastuulle kuuluvien maanpetosrikosten, valtiopetosrikosten ja terrorismirikosten estämiseksi ja paljastamiseksi toisin kuin 5 luvun 4 §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa, joissa on kyse salaisen tiedonhankinnan jatkamisesta minkä tahansa sen kohteena olevan rikoksen selvittämiseksi. Koska viittaus 5 luvun 3 §:ään kattaa vain maanpetosrikokset ja terrorismirikokset, eräät valtiopetosrikokset on mainittu pykälässä erikseen. Pykälässä mahdollistettaisiin tiedustelumenetelmän käyttö annetun luvan tai päätöksen voimassaoloajan silloin, kun 5 a luvun mukainen peruste tiedustelumenetelmän käytölle poistuu, mutta tiedonhankintaa olisi tarve jatkaa rikoksen estämiseksi tai paljastamiseksi. Ilman ehdotettavaa pykälää tiedustelumenetelmän käyttö olisi lopetettava esimerkiksi heti, kun kansallisen turvallisuuden perusteella käynnistetty tiedusteluintressi kaventuisi yksin tarpeeseen hankkia tietoa rikoksen estämiseksi tai paljastamiseksi.
Pykälän nojalla poliisilain 5 a luvun perusteella aloitettua tiedustelumenetelmän käyttöä saataisiin jatkaa vielä luvan voimassaolon ajan, enintään kuitenkin kuukauden ajan. Tämä merkitsisi sitä, että jos alkuperäisestä lupa-ajasta olisi jäljellä kaksi päivää, niin menetelmää saataisiin käyttää kahden päivän ajan, ja jos alkuperäistä lupa-aikaa olisi jäljellä enemmän kuin kuukausi, niin menetelmää saataisiin käyttää yhden kuukauden ajan. Edellä kerrottujen aikamääreiden mukaisesti tulisi hakea 5 luvun mukainen lupa tai päätös taikka lopettaa tiedustelumenetelmän käyttö.
Paikkatiedustelua, jäljentämistä ja lähetyksen pysäyttämistä jäljentämistä varten ei saisi jatkaa tämän pykälän perusteella rikoksen estämiseksi ja paljastamiseksi, koska näitä tiedustelumenetelmiä vastaavista salaisista tiedonhankintakeinoista ei säädetä poliisilain 5 luvussa.
Sen sijaan niissä tilanteissa, joissa kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaava toiminta ei tyhjene siitä erottuvaan yksittäiseen maan-, valtiopetos- tai terrorismirikokseen, suojelupoliisi saisi jatkaa tiedustelumenetelmän käyttöä tämän luvun nojalla myös jatkoluvan tai -päätöksen voimassaoloajan. Kyse on toisin sanoen siitä, että kansallisen turvallisuuden perusteella toteutettava tiedustelumenetelmän käyttö saa jatkua annettujen lupien ja päätösten rajoissa niin kauan kuin tällaisella tiedonhankinnalla voidaan edelleen olettaa saatavan tietoja kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavasta toiminnasta.
6 §.Telekuuntelusta ja muusta vastaavasta tietojen hankkimisesta siviilitiedustelussa päättäminen. Pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuin päättäisi telekuuntelusta ja tietojen hankkimisesta telekuuntelun sijasta siviilitiedustelussa suojelupoliisin päällystöön kuuluvan poliisimiehen vaatimuksesta. Vaatimuksen käsittelystä tuomioistuimessa säädettäisiin 35 §:ssä. Päätöksentekotaso vastaisi 5 luvussa säädettyä.
Pykälän 2 momentin 1. virkkeen mukaan lupa telekuunteluun tai tietojen hankkimiseen telekuuntelun sijasta voitaisiin antaa enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. Lupa-aika olisi pidempi kuin mitä 5 luvun telekuuntelussa, jolloin lupa voidaan myöntää enintään 1 kuukaudeksi kerrallaan. Pidempi lupa-aika olisi perusteltua siviilitiedustelun luonteen ja tiedustelumenetelmien käytön perusteen vuoksi. Tiedustelutoiminnan luonne poikkeaa merkittävästi rikostorjunnan tarpeista. Jos tiedustelumenetelmän käytölle tarvittaisiin kuuden kuukauden jälkeen jatkoa, uusi käsittely antaisi myös tuomioistuimelle aidon mahdollisuuden kontrolloida luvan edellytysten olevan edelleen olemassa vaarantamatta oikeusturvaa.
Tiedustelumenetelmiä ei saisi käyttää yksittäisten rikosten estämiseksi, paljastamiseksi tai selvittämiseksi eikä menetelmillä saatua tietoa saisi käyttää rikostorjunnassa kuin ainoastaan 44 §:ssä säädetyin edellytyksin. Tiedustelu on rikostorjuntaan verrattuna usein pidempikestoisempaa ja operaatiot ennakkoon tarkoin suunniteltuja. Operaation tavoitteena voi olla esimerkiksi kerätä tietoa kohdevaltion Suomen etuja vahingoittavasta toiminnasta ja siihen liittyvistä seikoista. Jos tiedusteluoperaation kohde on merkittävä, sen kesto voi olla hyvinkin pitkäaikaista. Näin tarkoituksena ei ole yksittäisen rikoksen estäminen tai selvittäminen, vaan varhaisen vaiheen tiedon kerääminen kokonaiskuvan saamiseksi. Säännös mahdollistaisi näin ollen ennakoivan ja pidempiaikaisemman tiedonhankinnan yhdellä lupapäätöksellä.
Säännöksessä ehdotettu kuuden kuukauden lupa-aika ei kuitenkaan automaattisesti tarkoittaisi sitä, että lupa voitaisiin aina hakea kuudeksi kuukaudeksi tai että se tulisi myöntää kuuden kuukauden määräajaksi. Suhteellisuus- ja vähimmän haitan periaatteen mukaista harkintaa edellyttäisi säännöksessä oleva ilmaisu ”enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan”. Siksi lupaa haettaessa sekä sitä myönnettäessä tulisi harkita tiedustelumenetelmän käytön ajallisen keston tarpeellisuutta tapauskohtaisesti.
Pykälän 2 momentin 2. virkkeen mukaan silloin, kun toimenpiteen kohteena olisi henkilö, niin lupa voitaisiin antaa enintään kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan. Telekuuntelussa (ja televalvonnassa) toimenpiteen kohteena voisi olla 5 luvusta poiketen teleosoitteen tai telepäätelaitteen lisäksi myös henkilö. Tällaisessa menettelyssä olisi perusteltua noudattaa lyhyempää lupa-aikaa. Jos telekuuntelun käytölle tarvittaisiin kolmen kuukauden jälkeen jatkoa, uusi käsittely antaisi myös tuomioistuimelle aidon mahdollisuuden kontrolloida telekuuntelun kohdistamista. Esimerkiksi pelkästään se, ettei tiedusteluvaltuutettu olisi puuttunut telekuuntelun käyttöön, ilmentäisi telekuuntelun käytön hyväksyttävyyttä sekä sen lainmukaisuutta.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin vaatimukseen ja päätökseen sisällytettävistä tiedoista. Momentin 1 kohdan mukaan vaatimukseen ja päätökseen tulisi sisällyttää 3 §:ssä tarkoitettu toiminta, joka vakavasti uhkaisi kansallista turvallisuutta. Vähintään yhden 3 §:ssä tarkoitetuista kohdista tulisi olla mainittuna tiedustelumenetelmän käytön perusteena.
Momentin 2 kohdassa säädettäisiin edellytyksestä sisällyttää vaatimukseen ja päätökseen tiedustelumenetelmän kohde, joka olisi telekuuntelussa henkilö, teleosoite tai telepäätelaite. Poliisilain 5 luvun 5 §:ssä ja pakkokeinolain 10 luvun 3 §:ssä tarkoitetuista telekuunteluista poiketen siviilitiedustelussa telekuuntelun kohteena voisi olla myös henkilö. Kun telekuuntelulupa kohdistettaisiin henkilöön, lupa käsittäisi telekuunteluluvan kohteena olevan henkilön hallussa olevat tai luvan voimassaoloaikana haltuunsa tulevat tai hänen oletettavasti muuten käyttämänsä teleosoitteet tai telepäätelaitteet. Telekuuntelulupa ei siten olisi teleosoite- tai telepäälaitekohtainen. Luvan hakijan tulisi kuitenkin pystyä osoittamaan perusteet sille, miksi kyseisen henkilön hallussa on kansallisen turvallisuuden kannalta merkityksellistä tietoa. Kun tuomioistuimen luvassa määritelty toimenpiteen kohteena oleva henkilö ottaisi käyttöönsä tai hänen oletettaisiin ottaneen käyttöönsä uusia teleosoitteita tai telepäätelaitteita taikka hänen ilmenisi, että hänen hallussaan on teleosoite tai telepäätelaite, joita ei olisi jo tuomioistuimelle toimitetussa lupahakemuksessa yksilöity, niin tiedusteluviranomainen voisi kohdistaa toimenpiteen näihin. Myös näiden teleosoitteiden tai telepäätelaitteiden kohdalla tulisi ilmoitus tehdä tiedusteluvaltuutetulle.
Momentin 3 kohta olisi päätöksenteon kannalta merkityksellinen. Sen mukaan vaatimukseen ja päätökseen tulee sisällyttää tosiseikat, joihin telekuuntelun tai telekuuntelun sijasta toimitettavan tietojen hankkimisen edellytykset ja kohdistaminen perustuvat. Kyseinen kohta velvoittaisi suojelupoliisia esittämään ja perustelemaan tosiseikkoja siten, että tuomioistuimella olisi tosiasiallinen mahdollisuus huolelliseen lupaharkintaan ja tuomioistuin voisi tehdä tiedustelumenetelmän käytön edellytysten täyttymisestä omat johtopäätöksensä. Mainituissa edellytyksissä on kyse ensinnäkin 5 a luvun 4 §:ssä säädettävistä tiedustelumenetelmän käytön yleisistä edellytyksistä. Lisäksi vaatimuksessa ja päätöksessä olisi esitettävä riittävät tosiseikat siitä, mistä 3 §:ssä tarkoitetusta kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavasta toiminnasta on kyse ja miksi lupa-ajan tulisi olla tietyn pituinen. Lupaa haettaessa ja päätöstä perusteltaessa erityisen tärkeässä asemassa ovat poliisioikeudelliset periaatteet.
Momentin 4 kohdan mukaan vaatimukseen ja päätökseen tulee sisällyttää telekuuntelua tai telekuuntelun sijasta toimitettavaa tietojen hankkimista koskevan luvan voimassaoloaika kellonajan tarkkuudella. Kellonaikatarkkuutta ei edellytettäisi tietojen hankkimisessa telekuuntelun sijasta.
Momentin 5 kohdan mukaan vaatimuksessa ja päätöksessä olisi mainittava telekuuntelun tai telekuuntelun sijasta toimitettavan tietojen hankkimisen suorittamista johtava ja valvova suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies.
Momentin 6 kohdan mukaan vaatimukseen tai päätökseen tulisi sisällyttää mahdolliset telekuuntelun tai telekuuntelun sijasta toimitettavan tietojen hankkimisen rajoitukset ja ehdot. Tuomioistuin voisi asettaa päätöksessään telekuuntelulle rajoituksia ja käyttöehtoja. Jos tällaisia rajoituksia ja ehtoja olisi tiedossa jo vaatimusta laadittaessa, ne olisi kirjattava siihen.
7 §.Televalvonnasta siviilitiedustelussa päättäminen. Pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuin päättäisi televalvonnasta siviilitiedustelussa suojelupoliisin päällystöön kuuluvan poliisimiehen vaatimuksesta. Jos televalvontaa koskeva asia ei siedä viivytystä, suojelupoliisin päällikkö tai tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön perehtynyt suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies saisi päättää televalvonnasta siihen asti, kunnes tuomioistuin on ratkaissut luvan myöntämistä koskevan vaatimuksen. Asia olisi saatettava tuomioistuimen ratkaistavaksi heti, kun se olisi mahdollista, kuitenkin viimeistään 24 tunnin kuluttua menetelmän käytön aloittamisesta.
Momentissa tarkoitettu päätösvalta vastaisi osittain voimassa olevan lain 5 luvun 10 §:n 1 ja 2 momentin sääntelyä. Jos suojelupoliisin päällikkö tai tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön perehtynyt suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies on kiireellisessä tilanteessa tehnyt päätöksen ja tuomioistuin katsoo, että edellytyksiä toimenpiteelle ei ole ollut, tiedustelumenetelmän käyttö olisi lopetettava sekä sillä saatu aineisto ja sillä saatuja tietoja koskevat muistiinpanot olisi heti hävitettävä 46 §). Näin saatuja tietoja saataisiin kuitenkin käyttää samoin edellytyksin kuin tietoa saadaan käyttää 44 §:n 1 momentin mukaan.
Suojelupoliisin päällystöön kuuluvan poliisimiehen perehtyneisyysvaatimus kuitenkin eroaisi 5 luvussa säädetystä koulutusvaatimuksesta jonkin verran. Tiedustelumenetelmien käytön perusteista ja tiedustelumenetelmien välisistä toisinaan tulkinnanvaraisista rajanvedoista johtuen olisi tarpeen edellyttää päällystöön kuuluvalta suojelupoliisin poliisimieheltä riittävää taitotasoa tiedustelumenetelmien käyttämiseen. Suojelupoliisin päällikön lisäksi päällystöön kuuluvia poliisimiehiä ovat suojelupoliisin apulaispäällikkö, osastopäällikkö, poliisilakimies, ylitarkastaja ja tarkastaja. Jotta mainitulla virkamiehellä olisi itsenäinen päätösvalta asiassa, tämän tulisi olla myös tehtävään määrätty ja tiedustelumenetelmien käyttöön perehtynyt. Perehtyneisyysvaatimus täyttyisi joko salaiseen tiedonhankintaan liittyvällä koulutuksella tai riittävällä kokemuksella salaisen tiedonhankinnan käyttämisestä. Lisäksi poliisimiehen tulisi olla perehtynyt tiedustelutoimivaltuuksia koskevaan lainsäädäntöön. Ennen nykyisten poliisi- ja pakkokeinolakien voimaantuloa sekä lakien voimaantulon jälkeen on poliisihallinnossa järjestetty niin sanottuja STEKPOV (salaiseen tiedonhankintaan erityisesti koulutettu pidättämiseen oikeutettu virkamies) -koulutuksia, joiden tarkoituksena on ollut tuottaa pidättämiseen oikeutetuille poliisimiehille paremmat ammatilliset edellytykset salaisten tiedonhankintakeinojen ja salaisten pakkokeinojen käyttämisessä. Tämäntyyppinen koulutus antaisi perehtyneisyyden myös tiedustelumenetelmien käyttöön.
Suojelupoliisin päällikön tai tehtävään määrätyn tiedustelumenetelmien käyttöön perehtyneen suojelupoliisin päällystöön kuuluvan poliisimiehen tekemä kiirepäätös tulisi saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi siitä huolimatta, että televalvonnan käyttäminen lopetetaan 24 tunnin kuluessa sen käytön aloittamisesta. Muuten hyvin lyhytaikaisella tiedonhankinnalla voitaisiin kiertää päätöksentekomenettelyä koskevia vaatimuksia. Asian saattaminen tällaisissakin tapauksissa tuomioistuimen käsiteltäväksi edistää toimimista lainmukaisesti. Tämä koskisi muitakin tilanteita, joissa suojelupoliisin päällikkö tai tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön perehtynyt suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies voi väliaikaisesti päättää tiedustelumenetelmän käytöstä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin suostumukseen perustuvasta televalvonnasta. Suojelupoliisi saisi kohdistaa televalvontaa tietyn henkilön hallinnassa olevaan teleosoitteeseen tai telepäätelaitteeseen, jos sillä voidaan perustellusti olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys tietojen saamiseksi siviilitiedustelun kohteena olevasta toiminnasta, joka vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta.
Teleosoitteeseen tai telepäätelaitteen hallinnalla tarkoitettaisiin tosiasiallista hallintaa. Näin ollen esimerkiksi työnantaja ei voisi antaa suostumusta työntekijän käytössä olevan matkapuhelimen televalvontaan. Myöskään satunnainen toisen henkilön matkapuhelimen käyttäminen ei voisi oikeuttaa suostumuksen antamiseen matkapuhelimen omistajan viestinnän osalta. Suostumus tulisi antaa kirjallisessa muodossa. Kiireellisissä tilanteissa suostumus voitaisiin kuitenkin antaa suullisesti, mutta se tulisi vahvistaa kirjallisesti niin pian kuin mahdollista.
Loukatun suostumusta koskevan opin mukaisesti jokainen voisi pätevästi antaa suostumuksensa hallinnassaan olevan teleosoitteen tai telepäätelaitteen televalvontaan, jos suostumus on annettu vapaaehtoisesti ennen toimenpiteeseen ryhtymistä ja ymmärtäen sen merkitys. Suostumuksen tulee olla aidosti vapaaehtoinen. Sen saamiseksi suojelupoliisi ei saa käyttää taivuttelua tai johdattelua. Suojelupoliisi voi tuoda esiin mahdollisuuden antaa suostumus televalvonnan käyttämiselle, mutta johtopäätösten tekeminen tiedonhankintakeinon käytöstä on aina jätettävä asianomaiselle henkilölle (HE 224/2010 vp, s. 99–100).
Pykälän 3 momentin mukaan suojelupoliisin päällikkö tai tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön perehtynyt suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies päättäisi 2 momentissa tarkoitetusta televalvonnasta.
Pykälän 4 momentin mukaan lupa voitaisiin antaa ja päätös tehdä enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan ja lupa tai päätös voi koskea myös luvan antamista tai päätöksen tekemistä edeltänyttä määrättyä aikaa, joka voi olla kuutta kuukautta pidempi. Lupa-ajan osalta voidaan viitata pääosin 6 §:n 2 momentin perusteluissa esitettyyn.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin asioista, jotka televalvontaa koskevassa vaatimuksessa ja päätöksessä pitää mainita. Tämän osalta voidaan viitata 6 §:n 3 momentin perusteluissa esitettyyn.
8 §.Tukiasematietojen hankkimisesta siviilitiedustelussa päättäminen. Pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuin päättäisi tukiasematietojen hankkimisesta suojelupoliisin päällystöön kuuluvan poliisimiehen vaatimuksesta. Jos asia ei siedä viivytystä suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies saisi päättää tukiasematietojen hankkimisesta siihen asti, kunnes tuomioistuin on ratkaissut luvan myöntämistä koskevan vaatimuksen. Asia on saatettava tuomioistuimen ratkaistavaksi heti, kun se on mahdollista, kuitenkin viimeistään 24 tunnin kuluttua menetelmän käytön aloittamisesta.
Tukiasematietojen hankkiminen merkitsee televalvontaa vähäisempää puuttumista luottamuksellisen viestinnän suojaan. Jos suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies on kiireellisessä tilanteessa tehnyt päätöksen ja tuomioistuin katsoo, että edellytyksiä toimenpiteelle ei ole ollut, tiedustelumenetelmän käyttö olisi lopetettava sekä sillä saatu aineisto ja sillä saatuja tietoja koskevat muistiinpanot olisi heti hävitettävä (46 §). Näin saatuja tietoja saataisiin kuitenkin käyttää samoin edellytyksin kuin tietoa saadaan käyttää 44 §:n 1, 2 ja 3 momentin mukaan.
Pykälän 2 momentin mukaan lupa annettaisiin tietyksi ajanjaksoksi. Momentti vastaisi asiallisesti 5 luvun 12 §:n 2 momenttia.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin vaatimuksessa ja päätöksessä mainittavista tiedoista. Tämän osalta voidaan pääosin viitata 6 §:n 3 momentin perusteluissa esitettyyn. Tukiasematietojen hankkiminen ei ole sidottu erityisesti keneenkään tiettyyn henkilöön vaan kansallisen turvallisuuden kannalta merkitykselliseen ajankohtaan ja paikkaan, riittäisi 3 §:ssä tarkoitettua toimintaa koskevien tosiseikkojen mainitseminen. Vaatimuksessa ja päätöksessä pitäisi perustella myös se, miksi tukiasematietojen hankkimisen tulisi koskea tiettyä ajanjaksoa ja mitä tukiaseman tietojen hankkimisella pyrittäisiin selvittämään. Suhteellisuusperiaatteen valossa ajanjakso ei voisi olla kuutta kuukautta pidempi kuin erittäin poikkeuksellisessa tapauksessa.
9 §.Suunnitelmallisesta tarkkailusta siviilitiedustelussa päättäminen. Pykälän 1 momentin mukaan suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies päättäisi suunnitelmallisesta tarkkailusta siviilitiedustelussa.
Pykälän 2 momentin mukaan suunnitelmallista tarkkailua koskeva päätös voitaisiin tehdä kerrallaan enintään kuudeksi kuukaudeksi. Tämän osalta voidaan viitata 6 §:n 2 momentin perusteluissa esitettyyn.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin vaatimuksessa ja päätöksessä mainittavista tiedoista. Näiltä osin voidaan viitata pääosin 6 §:n 3 momentin perusteluissa esitettyyn. Suunnitelmallista tarkkailua voitaisiin kohdistaa momentin 2 kohdan mukaisesti myös henkilöryhmään. Siviilitiedustelussa voi ilmetä tarve seurata tietyn henkilöryhmän toimintaa. Suunnitelmallisessa tarkkailussa tiedonhankinta olisi luonteeltaan enemmän passiiviseen kanssakäymiseen perustuvaa.
Tiedustelumenetelmän käytössä kysymys ei ole rikoksen estämiseen, paljastamiseen tai selvittämiseen tähtäävistä toimista. Näin ollen tietyn henkilön yksilöinnin kautta ei siviilitiedustelussa ilmene vastaavanlaista tarvetta arvioida toimivaltuuden käytön erityisiä edellytyksiä, kuten onko kyseistä henkilöä syytä epäillä tietyn seuraamusuhkan täyttävästä rikoksesta tai voidaanko hänen olettaa syyllistyvän sellaiseen. Tiedustelumenetelmän käytön tarkoituksena voi olla esimerkiksi tiedonhankinta tietystä henkilöryhmästä, organisaatiosta, ryhmään kuuluvista henkilöistä ja henkilöryhmän aktiivisuudesta tietyillä alueilla sekä ryhmän toiminnan eri muodoista.
Ollakseen henkilöryhmä tulisi siihen kuulua vähintään kolme henkilöä. Kyseisten henkilöiden tulisi muodostaa tietyn ajan koossa pysyvä ja rakenteeltaan jäsentynyt yhteenliittymä, joka toimii yhteistuumin tai heillä on ainakin yhteinen tavoite, kuten esimerkiksi vakavan pelon aiheuttaminen väestön keskuudessa tai tiedon hankkiminen Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta päätöksenteosta. Henkilöryhmän toiminnassa kysymys on eräänlaisesta organisaatiokulttuurista, jota saattaa ilmentää havaittavissa olevat näkyvät rakenteet, kuten käskyvaltasuhteet henkilöryhmän jäsenten välillä, tietyt arvot ja normit sekä perusoletukset, kuten käsitykset ja uskomukset. Kuuluakseen henkilöryhmään tulee yksittäisen henkilön toimia henkilöryhmän tavoitteiden mukaisesti tai ainakin edesauttaa niiden saavuttamista olennaisella tavalla. Henkilöryhmän voisi muodostaa esimerkiksi tietyn ulkomaisen tiedustelupalvelun tiedustelu-upseerit.
Vähimmän haitan periaatteen mukaisesti tulee toimivaltuuden käyttö ensisijaisesti kohdistaa tiettyyn henkilöön. Tiedustelutoiminnassa saattaa kuitenkin olla tarpeen selvittää keitä johonkin tiettyyn henkilöryhmään kuuluu tai voi olla tarpeen selvittää tietyn ryhmän esimerkiksi terroristiryhmän tai vieraan tiedustelupalvelun organisaation henkilöiden toimintaa tietyllä alueella. Silloin, kun tiedonhankinta kohdistuisi johonkin tiettyyn henkilöryhmään eikä se täsmentyisi Suomessa olevaan yksittäiseen tai yksittäisiin henkilöihin, niin 46 §:ssä tarkoitettua ilmoitusta ei olisi tarpeen tehdä. Jos tiedustelumenetelmän käyttö kohdistuisi johonkin tiettyyn Suomessa olevaan henkilöryhmään ja ryhmästä yksilöityisi henkilö niin, että hänen henkilöllisyytensä selviäisi, niin tiedustelumenetelmän käytöstä ilmoittamiseen sovellettaisiin tiedustelumenetelmän käytöstä ilmoittamista koskevaa 46 §:ää samalla tavoin kuin suunnitelmallinen tarkkailu olisi kohdistettu henkilöön.
Kuten muidenkin tiedustelumenetelmien kohdalla, niin myös suunnitelmallista tarkkailua koskevassa päätöksessä tulisi kertoa henkilöön tai henkilöryhmään kohdistuvan tiedonhankinnan perusteena olevat tosiseikat, jotta menetelmän käyttämisestä päättävällä olisi mahdollisuus huolelliseen päätösharkintaan. Kun tiedustelumenetelmän käytöstä päättää tiedusteluviranomainen itse, niin päätökseen merkittävillä seikoilla on merkittävä asema niin sisäisen valvonnan kuin myös tiedusteluvaltuutetun suorittaman valvonnan mahdollistamisessa.
10 §.Peitellystä tiedonhankinnasta siviilitiedustelussa päättäminen. Pykälän 1 momentin mukaan suojelupoliisin päällikkö tai tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön perehtynyt suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies päättäisi peitellystä tiedonhankinnasta siviilitiedustelussa.
Suojelupoliisin päällystöön kuuluvan poliisimiehen perehtyneisyysvaatimus johtuu siitä, että olisi erityisen tärkeä tiedostaa peitellyn tiedonhankinnan ja peitetoiminnan raja. Perehtyneisyydellä voidaan myös vähentää tiedonhankinnan paljastumisen riskiä sekä edistää toiminnan tuloksellisuutta. Vielä peiteltyä tiedonhankintaa voimakkaammin nämä näkökohdat korostuvat peitetoiminnassa ja valeostossa.
Pykälän 2 momentin mukaan päätös peitellystä tiedonhankinnasta olisi tehtävä kirjallisesti. Päätöksessä olisi mainittava: 1) toimenpide ja sen tavoite riittävästi yksilöityinä; 2) 3 §:ssä tarkoitettu toiminta; 3) toimenpiteen kohteena oleva henkilö tai henkilöryhmä; 4) tosiseikat, joihin peitellyn tiedonhankinnan edellytykset ja kohdistaminen perustuvat; 5) peitellyn tiedonhankinnan suorittamista johtava ja valvova suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies; 6) toimenpiteen suunniteltu toteuttamisajankohta; 7) mahdolliset peitellyn tiedonhankinnan rajoitukset ja ehdot.
Toimenpiteellä tarkoitettaisiin varsinaista peitellyn tiedonhankinnan toimenpidettä, kuten toimimista taksinkuljettajana tavoitteena kuljettaa henkilö tietystä paikasta toiseen paikkaan. Toimivaltuuden käytön osalta edellytettäisiin erikseen siitä vastaavan poliisimiehen nimeämistä, jonka tehtävänä olisi huolehtia muun muassa siitä, ettei toiminnassa ole tosiasiallisesti kysymys peitetoiminnasta eikä taksikuskina toimiva peitemies ryhtyisi luomaan peitetoiminnan edellyttämää luottamuksellista suhdetta kuljetettavana olevaan.
Peitellyn tiedonhankinnan osalta ei edellytettäisi alkamis- ja päättymisajankohdan määrittelyä kellonaikatarkkuudella, koska kysymys on useimmiten yksittäisen toimenpiteen suorittamisesta ennakolta määräämättömänä ajankohtana.
Peitellyssä tiedonhankinnassa osalta päätöksentekijä (suojelupoliisin päällikkö tai tehtävään määrätty tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön perehtynyt suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies) voisi asettaa rajoituksia ja ehtoja kuten muidenkin tiedustelumenetelmien käytön yhteydessä. Rajoitukset voisivat johtua esimerkiksi suhteellisuusperiaatteesta sekä tarkoituksenmukaisuus-, oikeusturva- ja työturvallisuusnäkökohdista.
Pykälän 3 momentin mukaan päätöstä olisi olosuhteiden muuttuessa tarvittaessa tarkistettava. Tiedusteluoperaatiossa on mahdollista, että tiedonhankinnan kohde täsmentyy, jolloin tiedustelumenetelmän käyttö tulisi kohdistaa siihen henkilöön tai henkilöryhmään, josta alun perinkin on ollut tarkoitus hankkia tietoa. Tämä velvoittaisi toimenpiteestä vastaavan poliisimiehen seuraamaan peitellyn tiedonhankinnan edellytysten olemassaoloa ja tiedonhankinnan tarpeellisuutta erityisesti silloin, kun päätöksentekohetki ja tiedonhankinnan toteuttaminen eroavat ajallisesti paljon toisistaan.
Pykälän 4 momentin mukaan jos toimenpide ei siedä viivytystä, 1 momentissa tarkoitettua päätöstä ei tarvitsisi laatia kirjallisesti ennen peiteltyä tiedonhankintaa. Päätös on kuitenkin laadittava kirjallisesti viipymättä toimenpiteen jälkeen.
Säännös olisi 5 luvun 16 §:ssä säädettyyn nähden uusi. Suojelupoliisi voisi tilanteen edellyttäessä ryhtyä kiireellisesti toteuttamaan peiteltyä tiedonhankintaa. Tämä ei poistaisi päätöksen kirjallisuusvaatimusta, vaan mahdollistaisi kyseisen tiedustelumenetelmän käytön myös kiiretilanteessa. Päätös peitellystä tiedonhankinnasta olisi tehtävä kirjallisesti heti, kun se olisi mahdollista. Kiiretilanteessa tulisi huolehtia siitä, että toimenpiteen suorittajalle on kerrottu tämän työturvallisuuden ja oikeusturvan kannalta päätökseen kirjattavat tiedot suullisesti.
11 §.Teknisestä kuuntelusta siviilitiedustelussa päättäminen. Pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuin päättäisi vapautensa menettäneen henkilön teknisestä kuuntelusta siviilitiedustelussa suojelupoliisin päällystöön kuuluvan poliisimiehen vaatimuksesta. Jos asia ei sietäisi viivytystä, tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön perehtynyt suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies saisi päättää teknisestä kuuntelusta siihen asti, kunnes tuomioistuin on ratkaissut luvan myöntämistä koskevan vaatimuksen. Asia olisi saatettava tuomioistuimen ratkaistavaksi heti, kun se on mahdollista, kuitenkin viimeistään 24 tunnin kuluttua menetelmän käytön aloittamisesta.
Vapautensa menettäneellä tarkoitettaisiin vangittua, pidätettyä tai muulla lainmukaisella perusteella kiinniotettua ja vapautensa menettänyttä henkilöä. Kuuntelun osalta ei edellytettäisi sitä, että kuuntelun kohteena olevan henkilön tulisi olla sellissä tai suorittaa rangaistusta rangaistuslaitoksessa taikka ole pakkolaitokseen eristetty tai tutkintavanki taikka poliisin säilytystiloissa oleva henkilö. Kyseisen edellytyksen mainitseminen on tarpeetonta, koska käytännössä vapautensa menettänyttä voidaan kuunnella ainoastaan niissä tiloissa, joissa hänellä on lupa käydä tai oleskella.
Kiirepäätöksen osalta voidaan viitata 7 §:n 1 momentin perusteluissa esitettyyn. Kiiretilannepäätöksen mahdollistamista perustelee operatiivisen toiminnan luonne. Äkillisesti voi syntyä tilanne, jolloin tuomioistuimen lupaa ei ehdittäisi hakea ilman, että menetetään kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi merkityksellinen tieto. Tällainen äkillinen tilanne voisi syntyä esimerkiksi vankilaradikalisaation yhteydessä. Tällöin vankien tai vangin ja hänen tapaajansa välinen keskustelu voitaisiin nauhoittaa siihen itse lainkaan osallistumatta.
Pykälän 2 momentin mukaan tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön perehtynyt suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies päättäisi muusta kuin 2 momentissa tarkoitetusta teknisestä kuuntelusta.
Pykälän 3 momentin mukaan lupa voitaisiin antaa ja päätös tehdä enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. Tältä osin voidaan viitata 6 §:n 2 momentin perusteluissa esitettyyn.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin asioista, jotka teknistä kuuntelua koskevassa vaatimuksessa ja päätöksessä pitää mainita. Näiltä osin voidaan viitata pääosin 6 §:n 3 momentin ja 9 §:n 3 momentin perusteluissa esitettyyn.
Teknistä kuuntelua voitaisiin momentin 2 kohdan mukaisesti kohdistaa myös tilaan tai muuhun paikkaan. Tilalla tarkoitettaisiin seinillä ja katolla taikka vastaavilla rakenteilla rajattua paikkaa. Tila siis erotetaan jollakin rakenteellisella tavalla paikasta, joka puolestaan voi olla yleinen tai yksityinen paikka. Muulla paikalla tarkoitettaisiin seinillä ja katolla taikka vastaavilla rakenteilla rajatun tilan ulkopuolista paikkaa, kuten esimerkiksi liikekiinteistön piha-aluetta.
Teknisen kuuntelun tarkoituksena on hankkia tietoa ainoastaan kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavasta toiminnasta. On kuitenkin todennäköistä, että tiedustelumenetelmän rikostorjuntatoimivaltuuksiin nähden laveampien kohdistamisedellytysten - henkilö, henkilöryhmä, tila tai muu paikka - takia myös muut kuin siviilitiedustelun kannalta relevantit henkilöt joutuvat väistämättä kuuntelun kohteeksi. Tätä asetelmaa tasapainotettaisiin tiedusteluvaltuutetun suojelupoliisiin kohdistamalla oikeudellisella valvonnalla. Lähtökohtaisesti tilakuuntelulla pyrittäisiin saamaan tietoa tilassa olevista henkilöistä, heidän keskinäisestä kanssakäymisestä, mutta toisaalta kansallisen turvallisuuden kannalta tilakuuntelu voi olla merkityksellistä myös sen selvittämiseksi, ettei tiettyä tilaa käytetä.
Teknisen kuuntelun kohdistuessa muuhun paikkaan kuin tilaan, luvassa ja päätöksessä olisi määriteltävä niin täsmällisesti kuin mahdollista, kuinka suurelle alueelle teknistä kuuntelua on tarkoitus kohdistaa. Teknisen kuuntelun kohteena oleva alue olisi mahdollisuuksien mukaan rajattava niin pieneksi kuin mahdollista.
Teknisen kuuntelun käyttämisessä vakituiseen asumiseen käytettävien tilojen ja muiden paikkojen rajaus tulisi määrittää tapauskohtaisesti. Tekniseen kuunteluun liittyisi lupavaatimuksen tekevän suojelupoliisin päällystöön kuuluvan poliisimiehen tai tiedustelumenetelmästä päättävän arviointivelvollisuus, ja tarvittaessa myös selonottovelvollisuus. Jos tila tai muu paikka olisi vakituiseen asumiseen käytettävä, niin tiedustelumenetelmää ei voitaisi käyttää. Tämä lähtökohta voitaisiin kumota vastakkaista asiantilaa koskevalla selvityksellä. Esimerkiksi toimistona käytettävää huoneistoa voidaan tosiasiallisesti käyttää asumiseen (esim. KKO 2009:54) ja toisaalta asuinhuoneistoa voidaan tosiasiallisesti käyttää toimistona.
12 §.Teknisestä katselusta siviilitiedustelussa päättäminen. Pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuin päättäisi vapautensa menettäneen henkilön teknisestä katselusta siviilitiedustelussa suojelupoliisin päällystöön kuuluvan poliisimiehen vaatimuksesta. Jos asia ei sietäisi viivytystä, tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön perehtynyt suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies saisi päättää teknisestä katselusta siihen asti, kunnes tuomioistuin on ratkaissut luvan myöntämistä koskevan vaatimuksen. Asia olisi saatettava tuomioistuimen ratkaistavaksi heti, kun se on mahdollista, kuitenkin viimeistään 24 tunnin kuluttua menetelmän käytön aloittamisesta. Tältä osin viitataan edellisen pykälän 1 momentin perusteluissa esitettyyn. Jos suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies on kiireellisessä tilanteessa tehnyt päätöksen ja tuomioistuin katsoo, että edellytyksiä toimenpiteelle ei ole ollut, tiedustelumenetelmän käyttö olisi lopetettava sekä sillä saatu aineisto ja sillä saatuja tietoja koskevat muistiinpanot olisi heti hävitettävä (46 §). Näin saatuja tietoja saataisiin kuitenkin käyttää samoin edellytyksin kuin tietoa saadaan käyttää 44 §:n 1 momentin mukaan.
Pykälän 2 momentin mukaan tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön perehtynyt suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies päättäisi muusta kuin 1 momentissa tarkoitetusta teknisestä katselusta. Tältä osin viitataan edellisen pykälän 2 momentin perusteluissa esitettyyn.
Pykälän 3 momentin mukaan lupa voidaan antaa ja päätös tehdä enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. Tältä osin viitataan edellisen pykälän 3 momentin perusteluissa esitettyyn.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin teknistä katselua koskevan vaatimuksen ja päätöksen sisällöstä tavalla, joka vastaa edellisen pykälän 4 momentissa säädettyä.
13 §.Teknisestä seurannasta siviilitiedustelussa päättäminen. Pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuin päättäisi henkilön teknisestä seurannasta suojelupoliisin päällystöön kuuluvan poliisimiehen vaatimuksesta. Jos asia ei siedä viivytystä, tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön perehtynyt suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies saisi päättää seurannasta siihen asti, kunnes tuomioistuin on ratkaissut luvan myöntämistä koskevan vaatimuksen. Asia olisi saatettava tuomioistuimen ratkaistavaksi heti, kun se on mahdollista, kuitenkin viimeistään 24 tunnin kuluttua menetelmän käytön aloittamisesta.
Jos suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies on kiireellisessä tilanteessa tehnyt päätöksen ja tuomioistuin katsoo, että edellytyksiä toimenpiteelle ei ole ollut, tiedustelumenetelmän käyttö olisi lopetettava sekä sillä saatu aineisto ja sillä saatuja tietoja koskevat muistiinpanot olisi heti hävitettävä (46 §). Näin saatuja tietoja saataisiin kuitenkin käyttää samoin edellytyksin kuin tietoa saadaan käyttää 44 §:n 1, 2 ja 3 momentin mukaan.
Pykälän 2 momentin mukaan suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies päättäisi muusta kuin 1 momentissa tarkoitetusta teknisestä seurannasta. Tämä vastaisi päätöksentekotasoltaan muutoin kuin kiirepäätöstä koskevilta osin 5 luvun 22 §:n 2 momentissa säädettyä.
Pykälän 3 momentin mukaan lupa voitaisiin antaa ja päätös tehdä enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. Säännös vastaisi 5 luvun 22 §:n 3 momentissa säädettyä.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin teknistä seurantaa koskevassa vaatimuksessa ja päätöksessä mainittavista tiedoista tavalla, joka vastaisi pääosin muita tiedustelumenetelmiä koskevissa vaatimuksissa ja päätöksissä mainittavia tietoja. Momentin 2 kohdan mukaan vaatimuksessa ja päätöksessä tulisi mainita myös esine, aine tai omaisuus, jos tekninen seuranta kohdistuisi tällaiseen objektiin.
14 §.Teknisestä laitetarkkailusta siviilitiedustelussa päättäminen. Teknisellä laitetarkkailulla tarkoitetaan 5 luvun 23 §:n 1 momentin mukaan tietokoneen tai muun vastaavan teknisen laitteen taikka sen ohjelmiston toiminnan, sisältämien tietojen tai yksilöintitietojen muuta kuin yksinomaan aistinvaraista tarkkailua, tallentamista tai muuta käsittelyä rikoksen estämiselle merkityksellisen seikan tutkimiseksi. Siviilitiedustelussa ”rikoksen estämiselle merkityksellisen seikan tutkimisen” sijasta kyse olisi seikan tai tiedon hankkimisesta 3 §:ssä tarkoitetusta toiminnasta, jonka voidaan olettaa uhkaavan kansallista turvallisuutta. Saman pykälän 2 momentin mukaan teknisellä laitetarkkailulla ei saa hankkia tietoa viestin sisällöstä eikä (5 luvun) 8 §:ssä tarkoitetuista tunnistamistiedoista. Tunnistamistiedoilla tarkoitetaan lain sanamuodon mukaan tilaajaan tai käyttäjään yhdistettävissä olevaa tietoa, jota viestintäverkoissa käsitellään viestien siirtämiseksi, jakelemiseksi tai tarjolla pitämiseksi.
Pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuin päättäisi teknisestä laitetarkkailusta siviilitiedustelusta suojelupoliisin päällystöön kuuluvan poliisimiehen vaatimuksesta. Jos asia ei siedä viivytystä, suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies saisi päättää teknisestä laitetarkkailusta siihen asti, kunnes tuomioistuin on ratkaissut luvan myöntämistä koskevan vaatimuksen. Asia olisi saatettava tuomioistuimen ratkaistavaksi heti, kun se on mahdollista, kuitenkin viimeistään 24 tunnin kuluttua menetelmän käytön aloittamisesta.
Jos suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies on kiireellisessä tilanteessa tehnyt päätöksen ja tuomioistuin katsoo, että edellytyksiä toimenpiteelle ei ole ollut, tiedustelumenetelmän käyttö olisi lopetettava sekä sillä saatu aineisto ja sillä saatuja tietoja koskevat muistiinpanot olisi heti hävitettävä (46 §). Näin saatuja tietoja saataisiin kuitenkin käyttää samoin edellytyksin kuin tietoa saadaan käyttää 44 §:n 1, 2 ja 3 momentin mukaan.
Pykälän 2 momentin mukaan lupa voitaisiin antaa enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. Tältä osin voidaan viitata 6 §:n 2 momentin perusteluissa esitettyyn. Pykälän 3 momentissa puolestaan säädettäisiin vaatimuksen ja päätöksen sisällöstä muita tiedustelumenetelmiä vastaavasti.
15 §.Teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkiminen siviilitiedustelussa. Pykälän 1 momentin mukaan suojelupoliisi saisi siviilitiedustelussa hankkia teknisellä laitteella teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitiedot. Teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkimisen edellytyksenä olisi 4 §:n 1 momentissa tarkoitettu yleinen edellytys, jonka mukaan tiedustelumenetelmällä voidaan perustellusti olettaa saatavan tietoja 3 §:ssä tarkoitetusta toiminnasta, jonka voidaan olettaa vakavasti uhkaavan kansallista turvallisuutta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin viestintäviraston tarkastusoikeudesta. Teknisin ja valvonnallisin keinoin olisi varmistettava, ettei laite ominaisuuksiensa vuoksi aiheuta haitallista häiriötä yleisen viestintäverkon laitteille tai palveluille. Käytännössä vähäisen ja lyhytaikaisen häiriön aiheutuminen olisi sallittavaa, mutta laite ei kuitenkaan saisi aiheuttaa vähäistä suurempaa tai pitkäaikaista häiriötä. Käytännössä on havaittu, että teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkimisessa käytettävä tekninen laite saattaa aiheuttaa hetkellistä ja vähäistä häiriötä joillekin muille ympäröiville laitteille.
Siviilitiedustelussa ei olisi tarkoituksenmukaista rajata pykälässä tarkoitettua teknistä laitetta toiminnallisuudeltaan ainoastaan teleosoitteen ja telepäätelaitteen yksilöimiseen. Tämä liittyy erityisesti ulkomaan tiedustelussa toteutettavaan telekuunteluun ja televalvontaan.
Pykälän 3 momentin mukaan teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkimisesta päättäisi suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies.
Teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkimisen käytössä ei olisi vastaavanlaista muihin tiedustelumenetelmiin verrattavaa luetteloa vaatimuksessa ja päätöksessä mainittavista asioista. Menetelmän käyttö tulisi kuitenkin dokumentoida riittävän tarkasti. Päätöksestä tulisi ilmetä ainakin teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkimisen yleiset edellytykset, teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkimisesta päätöksen tehnyt virkamies ja päätöksen antopäivä, päätöksen voimassaoloaika sekä päätöksen mahdolliset muut ehdot.
16 §.Laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentaminen ja poisottaminen siviilitiedustelussa. Pykälän 1 momentin mukaan suojelupoliisin palveluksessa olevalla virkamiehellä olisi oikeus siviilitiedustelussa sijoittaa telekuunteluun, tietojen hankkimiseen telekuuntelun sijasta, televalvontaan, tekniseen kuunteluun, tekniseen katseluun, tekniseen seurantaan ja tekniseen laitetarkkailuun käytettävä laite, menetelmä tai ohjelmisto toimenpiteen kohteena olevaan esineeseen, aineeseen, omaisuuteen, tilaan tai muuhun paikkaan tai tietojärjestelmään, jos tarkkailun toteuttaminen sitä edellyttää. Suojelupoliisin palveluksessa olevalla virkamiehellä olisi tällöin oikeus laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentamiseksi, käyttöön ottamiseksi ja poistamiseksi salaa mennä edellä mainittuihin kohteisiin tai tietojärjestelmään ja kiertää, purkaa tai muulla vastaavalla tavalla tilapäisesti ohittaa kohteen tai tietojärjestelmän suojaus tai haitata sitä.
Vastaava säännös on 5 luvun 26 §:n 1 momentissa. Erona olisi, että tässä pykälässä ei käytettäisi poliisimiehen käsitettä, vaan puhuttaisiin suojelupoliisin palveluksessa olevasta virkamiehestä. Tällä mahdollistettaisiin se, että asentamisessa ja poisottamisessa voitaisiin käyttää myös muuta virkamiestä kuin poliisivirkamiestä. Teknisen kehityksen myötä tiedustelumenetelmien käyttäminen voi edellyttää laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentamisessa ja poisottamisessa teknisen asiantuntijan käyttämistä. Esimerkiksi eräiden kohteiden tai tietojärjestelmien suojaus tulee voida tilapäisesti kiertää, purkaa tai ohittaa.
Pykälän 2 momentin mukaan telekuunteluun, tietojen hankkimiseen telekuuntelun sijasta, televalvontaan, tekniseen kuunteluun, tekniseen katseluun, tekniseen seurantaan ja tekniseen laitetarkkailuun käytettävän laitteen, menetelmän tai ohjelmiston saa asentaa vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan vain, jos tuomioistuin on antanut siihen luvan suojelupoliisin päällystöön kuuluvan poliisimiehen vaatimuksesta.
Jos tiedustelumenetelmän käytöstä päättäisi tuomioistuin, niin myös tiedustelumenetelmän käyttöä koskevassa luvassa tulisi erikseen sallia laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentaminen. Sitä vastoin laitteen, menetelmän tai ohjelmiston poistamiseen lupaa ei tarvittaisi. Jos tiedustelumenetelmän käytöstä päättäisi suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies tai suojelupoliisin poliisimies, voitaisiin päätökseen merkitä laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentamista ja poisottamista koskevat tarpeelliset tiedot. Suojelupoliisin päällystöön kuuluvia poliisimiehiä ovat suojelupoliisin päällikkö, apulaispäällikkö, osastopäällikkö, poliisilakimies, ylitarkastaja ja tarkastaja.
Laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentaminen ja poisottaminen olisi toissijainen toimivaltuussäännös, joka mahdollistaisi varsinaisen tiedustelumenetelmän käytön. Tämä ei poistaisi velvollisuutta hakea lupaa esimerkiksi telekuuntelun tai televalvonnan käytön osalta.
Suojelupoliisin palveluksessa olevalla virkamiehellä olisi laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentamiseksi, käyttöön ottamiseksi ja poistamiseksi oikeus mennä salaa tilaan tai muuhun paikkaan taikka tietojärjestelmään. Myös kohteiden tai tietojärjestelmien suojaus voitaisiin tilapäisesti kiertää, purkaa tai ohittaa. Suojausta voitaisiin myös tilapäisesti haitata. Kyseinen toimivaltuus ei kuitenkaan mahdollistaisi niin sanottua jälkikäteen ilmoitettavaa kotietsintää. Tiedustelutoiminnan luonteesta johtuen eteen voi tulla tilanteita, joissa laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentaminen edellyttää kotirauhan suojan piiriin menemistä, sillä esimerkiksi teknisessä laitetarkkailussa laite tai ohjelmisto voi olla tarpeen asentaa vakituiseen asumiseen käytettävässä tilassa esimerkiksi tekniselle laitteelle.
Säännöksessä ei oteta kantaa siihen, kuinka varhain laite, menetelmä tai ohjelmisto voidaan asentaa tai kuinka myöhään se voidaan poistaa, vaan tämä jätetään soveltajan harkintaan. Hyväksyttävää ei olisi, että esimerkiksi teknisen tarkkailun kohde pidettäisiin varustettuna teknistä tarkkailua varten ikuisesti. Tällä tarkoitetaan nimenomaan suojelupoliisin asentamia laitteita eli soveltamisalan ulkopuolelle jäisivät teknisessä laitteessa itsessään olevat teknisen tarkkailun käytön mahdollistamat ominaisuudet. Tässä suhteessa tiedustelumenetelmän käytön paljastumisen estämisen kannalta on kuitenkin tärkeää, ettei kiinteitä aikarajoja aseteta, vaan säännös antaa liikkumavaraa. On mahdollista, että kohdehenkilön tai -henkilöiden valmiuksien ja valveutuneisuuden vuoksi tilaisuutta asentamiseen, käyttöönottamiseen tai poistamiseen ei saada tarpeen mukaan vaan silloin, kun siihen tulee tilaisuus.
Laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentamisen ja poisottamisen yhteydessä tulisi aina pohtia sen mahdollisesti aiheuttamaa kiinnijäämisriskiä sekä myös asentamisen kohteelle aiheutuvaa mahdollista vahingon riskiä. Esimerkiksi salaa tietojärjestelmään asennettu ohjelmisto sisältää aina mahdollisen riskin tietojärjestelmän toiminnalle ja on omiaan heikentämään sen turvallisuutta. Suojelupoliisin toimenpiteillä ei siten saisi aiheuttaa suurempaa vahinkoa tai haittaa kuin on välttämätöntä laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentamisen ja poisottamisen yhteydessä.
17 §.Peitetoimintaa siviilitiedustelussa koskeva esitys ja suunnitelma. Pykälässä säädettäisiin peitetoiminnasta siviilitiedustelussa.
Peitetoiminnalla tarkoitetaan 5 luvun 28 §:n 1 momentin mukaan tiettyyn henkilöön tai hänen toimintaansa kohdistuvaa suunnitelmallista tiedonhankintaa käyttämällä soluttautumista, jossa tiedonhankinnan edellyttämän luottamuksen hankkimiseksi tai tiedonhankinnan paljastumisen estämiseksi käytetään vääriä, harhauttavia tai peiteltyjä tietoja tai rekisterimerkintöjä taikka valmistetaan tai käytetään vääriä asiakirjoja.
Erona 5 luvun 28 §:n 1 momentissa tarkoitettuun peitetoimintaan olisi käyttöedellytysten lisäksi, että tietojen hankkimiseksi kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavasta toiminnasta toteutettavaa peitetoimintaa olisi mahdollista kohdistaa myös henkilöryhmään. Tältä osin voidaan viitata 9 §:n 3 momentin perusteluissa esitettyyn.
Soluttautuminen olisi mahdollista kohdentaa myös sellaiseen henkilöryhmään, jonka taustalla olevasta toiminnasta olisi tarkoitus hankkia tietoa. Kyse voisi olla kohdehenkilöryhmän toimintaa ohjaavasta tai siihen vaikuttavasta henkilöryhmästä tai organisaatiosta, kuten esimerkiksi ulkomaan tiedustelupalvelun toiminnasta, jolla pyritään hybridivaikuttamaan Suomeen aiheuttamalla vahinkoa Suomen kansainvälisille suhteille, taloudellisille tai muille elintärkeille eduille. Tällaista toiminta voisi olla esimerkiksi laajamittaisen Suomeen kohdistuvan maahantulon ohjaaminen.
Kohteena olevaa henkilöä tai henkilöryhmää ei olisi tarpeen nimetä tai yksilöidä esimerkiksi fyysisiltä ominaisuuksiltaan, vaan riittävää on, että henkilö tai henkilöryhmä voitaisiin yksilöidä esimerkiksi toiminnan kautta.
Pykälän 1 momentin mukaan peitetoimintaa koskevassa esityksessä olisi mainittava: 1) toimenpiteen esittäjä, 2) tiedonhankinnan kohteena oleva henkilö tai henkilöryhmä riittävästi yksilöityinä, 3) 3 §:ssä tarkoitettu toiminta, 4) tosiseikat, joihin peitetoiminnan edellytykset ja kohdistaminen perustuvat, 5) peitetoiminnan tavoite, 6) peitetoiminnan tarpeellisuus, 7) muut peitetoiminnan edellytysten arviointia varten tarvittavat tiedot. Momentti vastaisi 5 luvun 31 §:n 2 momenttia.
Pykälän 2 momentin mukaan peitetoiminnan toteuttamisesta olisi laadittava kirjallinen suunnitelma, jonka tulisi sisältää peitetoimintaa koskevan päätöksenteon ja peitetoiminnan toteuttamisen kannalta oleelliset ja riittävän yksityiskohtaiset tiedot. Suunnitelmaa olisi olosuhteiden muuttuessa tarvittaessa tarkistettava.
Suunnitelman tarkistamisvelvollisuus merkitsee jatkuvaa peitetoimintaoperaation seuraamisvelvoitetta. Pykälässä luetellaan varsin yksityiskohtaisesti suunnitelman laatimiseksi ja päätöksenteon tueksi tarvittavat tiedot. Suunnitelman tulee sisältää peitetoimintaa koskevan päätöksenteon ja peitetoiminnan toteuttamisen kannalta oleelliset ja riittävän yksityiskohtaiset tiedot. Suunnitelmaan voitaisiin myös sisällyttää peitetoiminnan purkamista koskeva suunnitelma, jos sellainen ylipäätään olisi peitetoiminnan aloittamista suunniteltaessa mahdollista. Suunnitelman laatimisen jälkeen ajankohtaistuu peitetoimintaa koskeva päätöksenteko.
18 §.Peitetoiminnasta siviilitiedustelussa päättäminen. Pykälän 1 momentin mukaan suojelupoliisin päällikkö päättäisi 17 §:ssä tarkoitetusta peitetoiminnasta. Yksinomaan tietoverkossa toteutettavasta peitetoiminnasta voi päättää myös tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön perehtynyt suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies. Säännös vastaisi pääosin 5 luvun 32 §:n 1 momenttia.
Pykälän 2 momentin mukaan peitetoimintaa koskeva päätös voitaisiin antaa enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. Säännös vastaisi 5 luvun 32 §:n 2 momenttia.
Pykälän 3 momentin mukaan päätös peitetoiminnasta olisi tehtävä kirjallisesti. Päätöksessä on mainittava: 1) toimenpiteen esittäjä, 2) peitetoiminnan toteuttamisesta vastaava poliisimies, 3) tunnistetiedot peitetoiminnan suorittavista poliisimiehistä, 4) 3 §:ssä tarkoitettu toiminta, 5) tiedonhankinnan kohteena oleva henkilö tai henkilöryhmä riittävästi yksilöitynä, 6) tosiseikat, joihin peitetoiminnan edellytykset ja kohdistaminen perustuvat, 7) peitetoiminnan tavoite ja toteuttamissuunnitelma, 8) päätöksen voimassaoloaika, 9) peitetoiminnan mahdolliset rajoitukset ja ehdot. Säännös vastaisi pääosin 5 luvun 32 §:n 3 momenttia.
Pykälän 4 momentin mukaan päätöstä olisi olosuhteiden muuttuessa tarvittaessa tarkistettava. Peitetoiminnan lopettamisesta on tehtävä kirjallinen päätös. Säännös vastaisi 5 luvun 32 §:n 4 momenttia.
Peitetoiminnan edellytyksistä annettavasta tuomioistuimen ratkaisusta ei 5 a luvussa olisi tarpeen säätää. Ensinnäkin tiedustelumenetelmänä käytettävän peitetoiminnan kohdalla olisi vahva presumptio siitä, ettei saatua tietoa tultaisi käyttämään rikosprosessissa. Vaikka näin voisi erittäin poikkeuksellisissa olosuhteissa käydä, niin tuomioistuimen arviointia peitetoiminnan edellytyksistä ei olisi vastaavassa määrin tarpeellinen kuin mitä 5 luvussa ja pakkokeinolain 10 luvussa, sillä siviilitiedustelua ja tiedustelumenetelmien käyttöä valvoo tiedusteluvaltuutettu.
19 §.Rikoksentekokielto siviilitiedustelussa. Pykälän 1 momentissa todettaisiin selvyyden vuoksi se lähtökohta, että peitetoimintaa siviilitiedustelussa suorittava suojelupoliisin poliisimies ei saisi tehdä rikosta eikä aloitetta rikoksen tekemiseen. Myös sellainen aloitteellisuus, joka ei vielä ole rikoslain tarkoittamaa rikokseen yllyttämistä, olisi peitehenkilöltä kielletty.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin eräistä rikkomuksia koskevista vastuuvapaustilanteista. Jos peitetoimintaa suorittava suojelupoliisin poliisimies tekisi liikennerikkomuksen, järjestysrikkomuksen tai muun niihin rinnastettavan rikoksen, josta on säädetty rangaistukseksi rikesakko, hän olisi rangaistusvastuusta vapaa, jos teko on ollut tarpeen peitetoiminnan tavoitteen saavuttamiseksi tai tiedonhankinnan paljastumisen estämiseksi.
Säännös ei olisi siinä mielessä yleisluonteinen, että peitetoimintaa suorittava suojelupoliisin poliisimies voisi automaattisesti vapautua rangaistusvastuusta tehdessään pykälässä tarkoitetun rikkomuksen. Laissa on useita säännöksiä, joiden perusteella poliisimiehellä on oikeus toimia tietyllä tavalla, joka ilman nimenomaista toimivaltasäännöstä katsottaisiin lainvastaiseksi menettelyksi. Esimerkiksi tieliikennelain (267/1981) 48 §:n 5 momentin mukaan poliisimiehellä, tullimiehellä, rajavartiomiehellä sekä sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta puolustusvoimissa annetussa laissa tarkoitetulla rikosten ennaltaestämis- ja paljastamistehtävissä toimivalla virkamiehellä on tarkkailutehtävässä ja teknisen tarkkailun tehtävässä ja poliisimiehellä peitetoimintatehtävässä ja valeostotehtävässä toimiessaan erityistä varovaisuutta noudattaen sama oikeus kuin säädettyjä ääni- ja valomerkkejä antavan poliisiauton kuljettajalla poiketa tämän lain säännöksistä.
Vastuuvapaus voisi tulla kysymykseen vain silloin, kun todetaan, että teko on ollut tarpeen peitetoiminnan tavoitteen saavuttamiseksi tai tiedonhankinnan paljastumisen estämiseksi. Rangaistusvastuusta vapautuminen olisi siten varsin rajoitettua. Suhteessa mainittuun tieliikennelain 48 §:n 5 momenttiin ehdotettu säännös tulisi sovellettavaksi esimerkiksi silloin, kun peitetoimintaa suorittava poliisimies ei ole noudattanut erityistä varovaisuutta, jolloin myöskään mainittu momentti ei tulisi sovellettavaksi. Peitetoimintaa suorittava poliisimies voisi tällöin vapautua rangaistusvastuusta ehdotetun momentin perusteella.
Ensi vaiheessa peitetoimintatehtävässä toimineen suojelupoliisin poliisimiehen menettelyä arvioisi tiedustelutoimintaa valvova tiedusteluvaltuutettu.
20 §.Valeostosta siviilitiedustelussa päättäminen. Valeostolla tarkoitetaan 5 luvun 35 §:n 1 momentin mukaan poliisin tekemää esineen, aineen, omaisuuden tai palvelun ostotarjousta tai ostoa, jonka tavoitteena on rikoksen estämiseksi saada poliisin haltuun tai löytää estettävään rikokseen liittyvä esine, aine tai omaisuus. Erona edellä mainittuun tässä pykälässä tarkoitetulla valeostolla olisi tarkoitus hankkia tietoja kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavasta toiminnasta. Kyse voisi siten olla esimerkiksi sellaisen kaksikäyttötuotteen valeostosta, jonka hallussapitäminen ei olisi rangaistavaa, mutta kansallisen turvallisuuden kannalta valeostotoimi saattaisi olla välttämätöntä toteuttaa.
Pykälän 1 momentin mukaan suojelupoliisin päällikkö päättäisi valeostosta siviilitiedustelussa. Yksinomaan yleisön saataville toimitetusta myyntitarjouksesta tehtävästä valeostosta saisi päättää myös tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön perehtynyt suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies.
Pykälän 2 momentin mukaan valeostoa koskeva päätös voitaisiin antaa enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. Tämän osalta voidaan viitata pääosin 5 §:n 2 momentin perusteluissa esitettyyn.
Pykälän 3 momentin mukaan päätös valeostosta olisi tehtävä kirjallisesti. Päätöksessä on mainittava: 1) 3 §:ssä tarkoitettu toiminta, 2) valeoston kohteena oleva henkilö, 3) tosiseikat, joihin valeoston edellytykset ja kohdistaminen perustuvat, 4) valeoston kohteena oleva esine, aine, omaisuus tai palvelu, 5) valeoston tarkoitus, 6) päätöksen voimassaoloaika, 7) valeoston suorittamista johtava ja valvova suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies, 8) mahdolliset valeoston rajoitukset ja ehdot. Momentti vastaisi pääosin 5 luvun 36 §:n 2 momenttia.
Valeoston tuloksellisuusodotus (3 kohta) liittyisi asetettavaan todennäköisyyden vaatimukseen. Luvun 4 §:n 2 momentin mukaan valeostolla tulisi voida olla erittäin tärkeä merkitys tietojen saamiseksi kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavasta toiminnasta ja valeoston tulisi olla välttämätön tiedon saamiseksi kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavasta toiminnasta.
Valeosto voisi kohdistua myös niin sanotusti vilpittömässä mielessä toimivaan henkilöön. Tehokas tiedonhankinta esimerkiksi terrorismista edellyttää, että suojelupoliisi pystyy saamaan riittävästi tietoa terroristisoluista, maksuyhteyksistä ja kauppapaikoista sekä taustalla toimivasta organisaatiosta ja sen johdosta. Tällaisessa tilanteessa valeosto voi olla tarpeen kohdistaa esimerkiksi terroristisolun kauppakumppaniin.
21 §.Valeoston toteuttamista siviilitiedustelussa koskeva suunnitelma. Pykälän 1 momentin mukaan valeoston toteuttamisesta siviilitiedustelussa olisi laadittava kirjallinen suunnitelma, jos se on tarpeen toiminnan laajuuden tai muun vastaavan syyn vuoksi. Pykälän 2 momentin mukaan valeoston toteuttamista koskevaa suunnitelmaa olisi olosuhteiden muuttuessa tarvittaessa tarkistettava.
Pykälä vastaisi 5 luvun 37 §:ssä säädettyä. Erillinen valeoston toteuttamista koskeva suunnitelma voi olla tarpeen erityisesti toimintaan sisältyvien riskien torjumiseksi.
Valeoston vaativuuden ja siihen sekä tiedustelutoimintaan liittyvien riskien vuoksi suunnitelma tulee käytännössä kysymykseen kaikissa operaatioissa. Suunnitelma voitaisiin jättää laatimatta esimerkiksi yksinkertaisen lehti-ilmoituksen tai muun vastaavan syyn perusteella toteutettavissa valeostoissa.
Suunnitelman tarkistamisvelvollisuus merkitsee jatkuvaa valeosto-operaation seuraamisvelvoitetta. Mikään ei estäisi laatimasta myös valeoston purkamista koskevaa suunnitelmaa, jos sellainen olisi valeostoa suunniteltaessa mahdollista ja tarpeen.
22 §.Valeoston toteuttamista siviilitiedustelussa koskeva päätös. Pykälän 1 momentin mukaan päätös valeoston toteuttamisesta siviilitiedustelussa olisi tehtävä kirjallisesti. Päätöksen tekisi valeoston toteuttamisesta vastaava tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön perehtynyt suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies. Momentti vastaisi 5 luvun 37 §:n 1 momenttia.
Pykälän 2 momentin mukaan päätöksessä olisi mainittava: 1) valeostosta päättänyt poliisimies, päätöksen antopäivä ja sisältö; 2) tunnistetiedot valeoston suorittavista poliisimiehistä; 3) selvitys siitä, miten on varmistuttu, että valeosto ei saa sen kohteena olevaa tai muuta henkilöä tekemään rikosta, jota hän ei muuten tekisi; 4) mahdolliset valeoston rajoitukset ja ehdot. Momentti vastaisi 5 luvun 37 §:n 2 momenttia.
Pykälän 3 momentin mukaan jos toimenpide ei siedä viivytystä, 2 momentissa tarkoitettua päätöstä ei tarvitsisi laatia kirjallisesti ennen valeostoa. Päätös olisi kuitenkin laadittava kirjallisesti viipymättä valeoston jälkeen. Momentti vastaisi 5 luvun 37 §:n 3 momenttia.
Pykälän 4 momentin mukaan valeoston toteuttamista koskevaa päätöstä olisi olosuhteiden muuttuessa tarvittaessa tarkistettava. Momentti vastaisi 5 luvun 37 §:n 4 momenttia.
Monenkertaisen asiakirjaprosessin tarkoituksen on varmistua siitä, että valeosto voidaan toteuttaa asianmukaisesti. Lisäksi koko prosessi tulee luotettavasti dokumentoitua, mikäli ilmenee tarvetta jälkikäteisarvioinnille. Erityisesti valeostoon liittyvien riskien vuoksi on mahdollista, että toimintaa joudutaan selvittämään vielä jälkikäteen.
23 §.Poliisimiehen turvaaminen siviilitiedustelussa tehtävässä peitellyssä tiedonhankinnassa, peitetoiminnassa, valeostossa ja tietolähdetoiminnassa. Pykälän 1 momentin mukaan suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies saisi päättää, että tässä luvussa tarkoitettua peiteltyä tiedonhankintaa, peitetoimintaa tai valeostoa toteuttava ja tietolähdetoimintaa valmisteleva tai toteuttava poliisimies varustetaan kuuntelun ja katselun mahdollistavalla teknisellä laitteella, jos varustaminen on perusteltua tämän turvallisuuden varmistamiseksi.
Momentti vastaisi osin 5 luvun 39 §:n 1 momenttia. Momentti koskisi niin sanottua turvakuuntelua ja -katselua. Siihen lisättäisiin, että tietolähdetoimintaa valmisteleva tai toteuttava voitaisiin myös varustaa turvakuuntelun ja -katselun mahdollistavilla teknisillä laitteilla.
Tietolähdetoiminnan valmistelulla tarkoitettaisiin ainakin sitä, kun suojelupoliisin poliisimies selvittää onko tietolähteeksi rekrytoitava henkilö henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan sopiva tietolähteeksi. Suojelupoliisin poliisimies saattaa altistaa itsensä tietolähdetoiminnassa vastaavantasoiselle hengen ja terveyden vaaralle kuin esimerkiksi peitetoiminnassa. Tämä koskee erityisesti tilanteita, joissa tietolähteeksi rekrytoitavan suhtautumisesta häntä lähestyvään poliisimieheen ei ole vielä varmuutta. Suojelupoliisin poliisimiehen turvaamisen tulisi olla perusteltua hänen turvallisuutensa varmistamiseksi.
Pykälän 2 momentin mukaan kuuntelu ja katselu saataisiin tallentaa. Tallenteet olisi hävitettävä heti sen jälkeen, kun niitä ei tarvita poliisimiehen turvaamiseen. Jos niitä on kuitenkin tarpeen säilyttää asiaan osallisen oikeusturvaan liittyvistä syistä, tallenteet saataisiin säilyttää ja niitä saataisiin käyttää tässä tarkoituksessa. Tällöin tallenteet on hävitettävä, kun asia on lainvoimaisesti ratkaistu tai jätetty sillensä.
Momentti vastaisi pääosin 5 luvun 39 §:n 2 momenttia. Momentti sisältäisi turvakuuntelu- ja katselutallenteiden säilyttämis- ja hyödyntämisrajoitukset. Tallenteita ei saisi säilyttää ja käyttää muuhun kuin säännöksessä mainittuun tarkoitukseen. Kysymys näissä tapauksissa saattaisi olla esimerkiksi siitä, että poliisimieheen on kohdistettu väkivaltaa tai että hän on joutunut käyttämään väkivaltaa taikka että peitellyn tiedonhankinnan, peitetoiminnan tai valeoston yhteydessä on jollekin aiheutunut vahinkoa. Näissä tapauksissa tallenteita saatettaisiin tarvita rikosasian tai vahingonkorvausasian käsittelyn yhteydessä (HE 224/2010 vp., s. 124).
24 §.Tietolähteen ohjatusta käytöstä siviilitiedustelussa päättäminen. Pykälän 1 momentin mukaan suojelupoliisin päällikkö tai tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön perehtynyt suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies päättäisi tietolähteen ohjatusta käytöstä siviilitiedustelussa.
Tietolähdetoiminnalla tarkoitetaan 5 luvun 40 §:n 1 momentin mukaan muuta kuin satunnaista luottamuksellista, 1 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen tehtävien hoitamiseksi merkityksellisten tietojen vastaanottamista poliisin ja muun esitutkintaviranomaisen ulkopuoliselta henkilöltä (tietolähde). Luvun 40 §:n 2 momentin mukaan poliisi saa pyytää tähän tarkoitukseen hyväksyttyä, henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan sopivaa, rekisteröityä ja tiedonhankintaan suostunutta tietolähdettä hankkimaan 1 momentissa tarkoitettuja tietoja (tietolähteen ohjattu käyttö). Pykälän 3 momentin mukaan tietolähteen ohjatussa käytössä tietoja ei saa pyytää hankittavaksi sellaisella tavalla, joka edellyttäisi viranomaiselle kuuluvien toimivaltuuksien käyttöä tai joka vaarantaisi tietolähteen tai muun henkilön hengen tai terveyden. Ennen tietolähteen ohjattua käyttöä tietolähteelle on tehtävä selkoa hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan sekä erityisesti hänelle lain mukaan sallitusta ja kielletystä toiminnasta. Tietolähteen turvallisuudesta on tarpeen mukaan huolehdittava tiedonhankinnan aikana ja sen jälkeen.
Myös siviilitiedustelussa tietolähteen henkeä ja terveyttä olisi tarpeen suojata riittävällä tavalla tiedonhankinnan aikana ja sen jälkeen. Jos olisi syytä epäillä, että tietolähteen turvallisuutta olisi tarpeen suojata jo ennen tiedonhankintaa tai tietolähdettä olisi tarpeen suojata intensiivisemmin, tilanteessa tulisi sovellettavaksi 36 §:n säännös suojaamisesta päättämisestä. Jos tietolähteen suojaaminen olisi aloitettu 36 §:n perusteella, sitä voitaisiin myös jatkaa kyseisen säännöksen perusteella.
Pykälän 2 momentin mukaan tietolähteen ohjattua käyttöä koskeva päätös voitaisiin antaa enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. Momentti vastaisi 5 luvun 42 §:n 2 momentin sääntelyä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tietolähteen ohjattua käyttöä koskevan päätöksen kirjallisesta muotovaatimuksesta ja päätöksessä mainittavista asioista.
Pykälän 4 momentin mukaan päätöstä olisi olosuhteiden muuttuessa tarvittaessa tarkistettava. Tietolähteen ohjatun käytön lopettamisesta olisi tehtävä kirjallinen päätös. Sääntely vastaisi lain 5 luvun 42 §:n 4 momentin sääntelyä.
Pykälän 5 momentin mukaan tietolähdettä koskevien tietojen tallettamisesta henkilörekisteriin ja palkkion maksamisesta säädetään 5 luvun 41 §:ssä.
Lähtökohtana tiedustelumenetelmien käytössä on, ettei niitä saa 4 §:n 3 momentin mukaan kohdistaa vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan. Tietolähdetoiminnassa on kuitenkin muihin tiedustelutoimivaltuuksiin nähden erilainen tilanne, sillä poliisimies ei ole itse toteuttamassa tiedonhankintaa. Näin ollen tietolähteen toiminta ei myöskään olisi poliisimiehen kontrollissa. Tietolähteen ohjatussa käytössä tietolähteen sen sijaan voitaisiin katsoa ainakin välillisesti olevan suojelupoliisin poliisimiehen kontrollissa tai ainakin tietolähteelle esitettävissä tiedonhankintapyynnöissä pitäisi huomioida se, että tiedonhankinta ei edellyttäisi menemistä vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan. Tästä syystä tietolähteen kanssa asioivan poliisimiehen tulisi myös kertoa tietolähteelle edellä mainitusta rajoitteesta. Tietolähde saisi kuitenkin samalla tavoin kuin peitetoiminnassa mennä vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan silloin, kun se olisi tarpeen tietolähdetoiminnan paljastumisen estämiseksi.
25 §.Tietolähteen turvaaminen siviilitiedustelussa. Suojelupoliisilla on lähtökohtaisesti velvollisuus huolehtia tietolähteidensä turvallisuudesta tarpeen mukaan tiedonhankinnan aikana ja sen jälkeen. Tietolähteen turvaamistoimivaltuus ei kuitenkaan korvaisi todistajansuojeluohjelmasta annetussa laissa (88/2015) tarkoitettua todistajansuojeluohjelmaa. Jos tietolähdettä olisi tarpeen suojella pidempiaikaisesti ja häneen kohdistuisi vakava hengen tai terveyden uhka eikä uhkaa voitaisi tehokkaasti torjua muilla toimenpiteillä, niin olisi perusteltua harkita tietolähteen kohdalla todistajansuojeluohjelman käynnistämistä.
Pykälän 1 momentin mukaan suojelupoliisi voisi tietolähteen suostumuksella siviilitiedustelussa valvoa tämän asuntoa tai muuta tietolähteen asumiseen käyttämää tilaa ja sen välitöntä lähiympäristöä kameran tai muun paikkaan sijoitetun teknisen laitteen, menetelmän tai ohjelmiston avulla, jos se olisi tarpeen tietolähteen henkeä tai terveyttä uhkaavan vaaran torjumiseksi. Suostumuksen saamisella varmistetaan se, että tietolähde myös itse haluaa tulla turvatuksi. Tietolähteen turvaamisesta ei tarvitsisi ilmoittaa sivullisille.
Momentissa mahdollistettaisiin erilaisten tietolähteiden turvaamiseksi tarpeellisten turvajärjestelmien, kuten esimerkiksi valvontakameroiden, liiketunnistimien ja muiden anturien asentaminen suojelun tarpeessa olevan tietolähteen asuntoon ja sen välittömään lähiympäristöön. Muulla tietolähteen asumiseen käyttämällä tilalla tarkoitettaisiin esimerkiksi hotellihuonetta.
Toisin kuin teknisessä katselussa, valvonta ei tapahtuisi kohteen tietämättä eikä tiedonhankintatarkoituksessa. Valvonnan tarkoituksena olisi sen sijaan tietolähteen turvaaminen, mutta välillisesti tietolähteen turvaamiseen liittyisi myös tiedonhankintatarkoitus esimerkiksi siitä, mitä henkilöitä alueella liikkuisi.
Valvontaa ei saisi suorittaa, ellei se olisi tarpeen tietolähteen henkeä ja terveyttä uhkaavan vaaran torjumiseksi. Tällä tarkoitettaisiin sitä, että tietolähteen henkeen ja terveyteen kohdistuisi ainakin potentiaalinen vaara.
Säännös koskisi myös tilanteita, joissa suojeltavan kotiin tai sen välittömään lähiympäristöön asennetut laitteet ulottuisivat jonkun toisen kotirauhan suojaamalle alueelle, joskaan ei sen ydinalueelle. Tällainen tilanne voisi olla kerrostalossa, jossa turvakamera kuvaisi myös taloyhtiön asukkaiden yhteistä rappukäytävää tai rivitalossa, jolloin kuvaaminen saattaisi ulottua myös yhteisille piha-alueille.
Tietolähteen turvaaminen edellyttäisi, ettei kamera- ja muusta valvonnasta tiedoteta sivullisille paljastumisriskin välttämiseksi ja tietolähteen hengen ja terveyden suojaamiseksi.
Pykälän 2 momentin mukaan valvonta olisi lopetettava viipymättä, jos se ei olisi enää tarpeen tietolähteen henkeä tai terveyttä uhkaavan vaaran torjumiseksi. Tämä tarkoittaisi sitä, että kun tietolähteen turvaamiselle ei olisi enää perustetta olemassa, niin turvaamistoimet tulisi lopettaa välittömästi.
Pykälän 3 momentin mukaan edellä 1 momentissa tarkoitetussa valvonnassa kertyneet tallenteet olisi hävitettävä heti sen jälkeen, kun niitä ei tarvittaisi tietolähteen turvaamiseen. Jos niitä olisi kuitenkin tarpeen säilyttää asiaan osallisen oikeusturvaan liittyvistä syistä, tallenteet saataisiin säilyttää ja niitä saataisiin käyttää tässä tarkoituksessa. Tällöin tallenteet olisi hävitettävä, kun asia olisi lainvoimaisesti ratkaistu tai jätetty sillensä.
Tallenteita ei saisi säilyttää ja käyttää muuhun kuin säännöksessä mainittuun tarkoitukseen. Kysymys näissä tapauksissa saattaisi olla esimerkiksi siitä, että tietolähteeseen on kohdistettu väkivaltaa ja viranomainen puuttuu välittömästi toimintaan. Mikäli tässä tilanteessa viranomaista vastaan nostettaisiin syyte, tietolähteen turvaamisessa syntyneitä tallenteita voitaisiin käyttää syyttömyyttä tai syyllisyyttä osoittavana selvityksenä. Näissä tapauksissa tallenteita saatettaisiin tarvita rikosasian tai vahingonkorvausasian käsittelyn yhteydessä. Rikos- tai vahingonkorvauskäsittely saattaisi kuitenkin edellyttää suljettua käsittelyä.
Tietolähteen turvaamistoimivaltuus ei korvaisi todistajansuojeluohjelmasta annetussa laissa tarkoitettua todistajansuojeluohjelmaa. Jos tietolähdettä olisi tarpeen suojella pidempiaikaisesti ja häneen kohdistuisi vakava hengen tai terveyden uhka eikä uhkaa voitaisi tehokkaasti torjua muilla toimenpiteillä, tietolähteen suojaamiseksi voitaisiin harkita todistajansuojeluohjelman käynnistämistä.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin tietolähteen turvaamisesta turvakuuntelulla ja -katselulla. Siviilitiedustelussa tietolähteitä olisi tarpeen värvätä kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavan toiminnan ytimestä, mistä seuraa, että tietolähteeksi suostuessaan henkilö saattaa altistaa itsensä hengen ja terveyden vaaralle. Tietolähteillä ei myöskään ole vastaavanlaista koulutusta voimankäyttöön kuin salaiseen tiedonhankintaan osallistuvilla poliisimiehillä, mistä johtuen heidän turvallisuudestaan huolehtiminen viranomaistoimenpitein nousee erittäin tärkeään asemaan.
Tietolähteen varustaminen turvakuuntelun tai -katselun mahdollistavilla teknisillä laitteilla olisi sallittua ainoastaan lyhytaikaisesti sellaisissa tilanteissa, joissa tietolähteen turvallisuutta ei voitaisi muin viranomaistoimin riittävän tehokkaasti taata tai tietolähteen turvaaminen olisi muilla keinoin lähes mahdotonta. Yksittäistapauksellisuudella tarkoitettaisiin sitä, että toimenpide rajoittuisi johonkin yksittäiseen tiedonhankintaa koskevaan tapahtumaan. Toimenpiteen välttämättömyyttä ilmentäisi se, ettei tietolähteen turvallisuutta millään muulla keinoin pystyttäisi turvaamaan.
Päätöksentekijällä tulisi olla riittävä perehtyneisyys tietolähdetoimintaan. Tätä ilmentäisi muun muassa se, että toimenpiteestä päättäisi tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön perehtynyt suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies. Kyseisen poliisimiehen päätöksen lisäksi turvakuuntelun ja -katselun tulisi perustua tietolähteen suostumukseen. Tietolähteen tulisi olla henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan sellainen, että hän kykenisi toimimaan luontevasti, vaikka hänen yllään olisi turvakuuntelun mahdollistava tekninen laite.
Kyseisen toimenpiteen tarkoituksena on ainoastaan tietolähteen turvaaminen. Näin ollen sillä ei saisi kiertää teknistä kuuntelua ja katselua. Tätä ilmentäisi se, että kuuntelu- ja katselutallenteet olisi hävitettävä heti sen jälkeen, kun niitä ei tarvita tietolähteen turvaamiseen.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin tietolähteen hengen ja terveyden suojaamisesta. Tietolähteen turvaamisessa olisi kyse tietolähteelle lyhytaikaisesti luotavasta peitehenkilöllisyydestä väärien, harhauttavien tai peiteltyjen tietojen tai rekisterimerkintöjen taikka väärien asiakirjojen avulla. Momentin tarkoittamassa tilanteessa olisi toissijaisesti kyse tietolähteen hallussa olevien tietojen toimittamisen turvaamisesta.
Väliaikaisen peitehenkilöllisyyden luomisen edellytyksenä olisi, että toimenpiteen on oltava välttämätön tietolähteen hengen ja terveyden suojaamiseksi.
Tietolähteen turvaaminen voisi tulla kyseeseen esimerkiksi tilanteessa, jossa tietolähteellä olisi hallussaan erittäin tärkeitä tietoja kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavasta toiminnasta eikä tietoja voitaisi toimittaa suojelupoliisille muutoin kuin tapaamalla tietolähde henkilökohtaisesti.
Yksittäistapauksellisuudella tarkoitettaisiin säännöksessä sitä, että lyhytaikaisen peitehenkilöllisyyden luominen tietolähteelle tulisi aina harkinta tapauskohtaisesti.
Momentin viimeisen virkkeen mukaan rekisterimerkintä olisi oikaistava sen jälkeen, kun tässä momentissa tarkoitettuja edellytyksiä ei enää ole. Tämä tarkoittaisi sitä, että kun tietolähteen turvaaminen ei enää olisi välttämätöntä tietolähteen hengen ja terveyden suojaamisen kannalta, peitehenkilöllisyyttä koskevat tiedot olisi korjattava ja väärät asiakirjat olisi otettava pois tietolähteeltä. Tietolähde ei saisi käyttää momentissa tarkoitettuja tietoja ja asiakirjoja muuten kuin oman henkensä ja terveytensä suojaamiseksi.
26 §.Paikkatiedustelu. Pykälässä säädettäisiin paikkatiedustelun määritelmästä.
Paikkatiedustelulla tarkoitettaisiin muussa kuin vakituiseen asumiseen käytettävässä paikassa tai sellaisessa paikassa, jossa tiedustelun kohteeksi on syytä olettaa joutuvan tietoa, josta oikeudenkäymiskaaren 11, 13, 14, 16, 20, 21 §:n tai 22 §:n 2 momentin mukaan on velvollisuus tai oikeus kieltäytyä todistamasta, toimitettavaa tiedustelua esineen, omaisuuden, asiakirjan, tiedon tai seikan löytämiseksi.
Toimivaltuus olisi uusi. Paikkatiedustelu toteutettaisiin lähtökohtaisesti salaa niin, ettei paikan omistaja, haltija tai muu henkilö tietäisi suojelupoliisin käyvän siellä. Tätä ilmentää välillisesti myös tiedustelumenetelmän nimi, paikkatiedustelu.
Paikkatiedustelu kohdistuisi määritelmänsä mukaisesti paikkaan, joka käsittää myös tilan. Se voisi ensinnäkin kohdistua pakkokeinolain 8 luvun 1 §:n 4 momentissa tarkoitettuun paikkaan. Lainkohdan mukaan paikanetsinnällä tarkoitetaan etsintää, joka toimitetaan muussa kuin mainitun pykälän 2 tai 3 momentissa tarkoitetussa paikassa, vaikka siihen ei ole yleistä pääsyä tai yleinen pääsy siihen on rajoitettu tai estetty etsinnän toimittamisajankohtana, taikka jonka kohteena on kulkuneuvo.
Toiseksi paikkatiedustelu voisi kohdistua rikoslain 24 luvun 11 §:ssä tarkoitetussa kotirauhan suojaamaan paikkaan, mutta ei kuitenkaan vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan. Näin ollen paikanetsinnän kohteena voisivat olla loma-asunnot ja muut asumiseen tarkoitetut tilat, kuten hotellihuoneet, teltat, asuntovaunut ja asuttavat alukset, sekä asuintalojen porraskäytävät ja asukkaiden yksityisaluetta olevat pihat niihin välittömästi liittyvine rakennuksineen. Jos kuitenkin ilmenisi, että jotain paikkaa tai tilaa käytettäisiin vakituiseen asumiseen, niin paikkatiedustelua ei saisi sinne kohdistaa.
Paikkatiedustelu ei kuitenkaan saisi kohdistaa rikoslain 24 luvun 11 §:ssä tarkoitettuun kotirauhan suojaamaan asuntoon, jollei voitaisi osoittaa paikkaa tosiasiallisesti käytettävän muuhun kuin pysyväluonteiseen asumiseen (PeVL 36/1998 vp, KKO 2009:54).
Paikkatiedustelua ei saisi kohdistaa myöskään sellaiseen paikkaan, jossa tilatiedustelun kohteeksi on syytä olettaa joutuvan tietoa, josta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11, 13, 14, 16, 20, 21 §:n tai 22 §:n 2 momentin mukaan on velvollisuus tai oikeus kieltäytyä todistamasta. Säännöksessä tarkoitettuja paikkoja olisivat esimerkiksi lääkärin vastaanotot, asianajo- ja lakiasiaintoimistot, mediatalot ja lehtien toimitukset, uskonnonvapauslaissa (453/2003) tarkoitetun rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan papin tilat, palvelinkeskukset, joiden voidaan olettaa siirtävän lainkohdassa tarkoitettua vaitiolovelvollisuuden tai -oikeuden alaista tietoa. Paikkatiedustelun hyväksyttävyyttä perusoikeuksien näkökulmasta arvioidaan tarkemmin säätämisjärjestystä koskevassa jaksossa.
Paikkatiedustelun kohteena voisi esimerkiksi olla suljettu kulkuneuvo, jota ei käytetä vakituiseen asumiseen. Esineen tai asiakirjan löytämiseksi ja jäljentämiseksi auton tavaratilaan tai hansikaslokeroon kohdistuva salassa tehtävä etsintä olisi tyyppiesimerkki paikkatiedustelusta. Muina esimerkkeinä paikkatiedustelun piiriin kuuluvista paikoista voidaan mainita hotellihuoneet, teltat, asuntovaunut ja asuttavat alukset, sekä asuintalojen porraskäytävät, myymälät, virastot, kahvilat tai liiketilojen huoneet.
Suljettuun tilaan meneminen saattaisi joissain tapauksissa edellyttää esteen poistamista, kuten esimerkiksi lukitun oven tai lukitun kaapinoven avaamista olosuhteisiin soveltuvalla tavalla.
Ilmaisua ”paikka” käytetään yläkäsitteenä, joka käsittää tilat ja muut paikat. Viimeksi mainittuja olisivat lähinnä ulkoalueet. ”Tilalla” tarkoitetaan seinin ja usein myös katolla rajattuja paikkoja.
Paikkatiedustelussa tarkoituksena on löytää kansallisen turvallisuuden kannalta olennaista tietoa. Paikkatiedustelussa ei kuitenkaan saisi ottaa haltuun tilassa olevia esineitä, asiakirjoja tai muuta omaisuutta, vaan niitä koskevat tarvittavat tiedot tulisi tallentaa esimerkiksi valokuvaamalla tai jäljentämällä. Jos tilassa oleva esine olisi tarpeen jäljentää, se tulisi jäljentää sellaisella teknisellä laitteella tai menetelmällä, joka ei edellyttäisi esineen haltuun ottamista.
Paikkatiedustelua koskevassa päätöksenteossa tulee kiinnittää erityistä huomiota 1 luvun 2 §:ssä tarkoitettuun perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen periaatteeseen erityisesti silloin, kun harkitaan paikkatiedustelun kohdistamista kotirauhan suojan alueelle.
Paikkatiedustelusta ilmoittamisesta tiedustelun kohteelle sekä paikan omistajalle tai haltijalle säädettäisiin 46 §:ssä.
27 §.Paikkatiedustelusta siviilitiedustelussa päättäminen. Pykälässä säädettäisiin paikkatiedustelusta päättämisestä.
Silloin kun paikkatiedustelun kohteena olisi muu kotirauhan suojaama paikka kuin vakituiseen asumiseen käytettävään paikka tai paikka, johon ei ole yleistä pääsyä tai johon yleinen pääsy on rajoitettu tai estetty paikkatiedustelun ajankohtana, paikkatiedustelusta päättäisi tuomioistuin tehtävään määrätyn tiedustelumenetelmien käyttöön perehtyneen suojelupoliisin päällystöön kuuluvan poliisimiehen vaatimuksesta. Toimivaltuuden luonteesta seuraisi, että tuomioistuimen päätöksen perusteella suojelupoliisilla olisi oikeus mennä suljettuun paikkaan oven tai muun kulun estävän esteen lukitus ohittamalla taikka muutoin tarkoitukseen soveltuvalla tavalla olosuhteet huomioon ottaen.
Vaikka paikkatiedustelulla ei puututtaisi kotirauhan suojan ydinalueelle, päätöksentekotoimivallan osoittaminen tuomioistuimelle 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa on perusteltua paikkatiedustelun vaivihkaisen luonteen johdosta, sillä paikkatiedustelussa ei noudatettaisi kotietsintämenettelyä. Tällöin tiedonhankinnan kohteella ei ole mahdollisuuksia seurata viranomaisen toimintaa vastaavalla tavalla kuin esimerkiksi yleisessä kotietsinnässä tai paikanetsinnässä.
Pykälän 2 momentin mukaan jos 1 momentissa tarkoitettu asia ei siedä viivytystä, suojelupoliisin päällikkö tai tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön perehtynyt suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies saisi päättää paikkatiedustelusta siihen asti, kunnes tuomioistuin on ratkaissut luvan myöntämistä koskevan vaatimuksen. Asia olisi saatettava tuomioistuimen ratkaistavaksi heti, kun se on mahdollista, kuitenkin viimeistään 24 tunnin kuluttua menetelmän käytön aloittamisesta.
Kiiretilanteen päätöksenteko olisi käytännössä hyvin poikkeuksellisesta, koska Helsingin käräjäoikeuden pakkokeino-osastolla, missä tiedustelumenetelmien käyttämisestä päätettäisiin, on järjestetty ympärivuorokautinen päivystys.
Jos suojelupoliisin päällikkö tai päällystöön kuuluva poliisimies on kiireellisessä tilanteessa tehnyt päätöksen ja tuomioistuin katsoo, että edellytyksiä toimenpiteelle ei ole ollut, tiedustelumenetelmän käyttö olisi lopetettava sekä sillä saatu aineisto ja sillä saatuja tietoja koskevat muistiinpanot olisi heti hävitettävä (46 §).
Pykälän 3 momentin mukaan suojelupoliisin päällikkö tai tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön perehtynyt suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies päättäisi muusta kuin 1 momentissa tarkoitetusta paikkatiedustelusta.
Momentin alaan kuuluisivat sellaiset paikat, joihin on yleinen pääsy ja joihin yleistä pääsyä ei ole rajoitettu tai estetty paikkatiedustelun toimittamisajankohtana. Lisäksi momentin alaan kuuluisivat sellaiset kulkuneuvot, joita ei käytetä vakituiseen asumiseen.
Pykälän 4 momentin mukaan lupa voitaisiin antaa ja päätös tehdä enintään kuukaudeksi kerrallaan.
Paikkatiedustelu on tiedonhankintakeino, jonka tarkoituksena on löytää kansallisen turvallisuuden kannalta olennaista tietoa. Tiedustelun luonteeseen kuuluu se, että tietyssä paikassa ilmenisi tarvetta käydä useammin kuin kerran. Tällaiset tilanteet perustelevat lupa-aikaa eikä päätös paikkatiedustelun käyttämisestä olisi kertaluonteinen, vaikka se voitaisiin tehdä sellaisena. Mainittakoon esimerkkinä tilanne, jossa olisi tarpeen tilatiedustelun yhteydessä jäljentää kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi merkityksellisiä asiakirjoja useammin kuin kerran.
Pykälän 5 momentin mukaan paikkatiedustelua koskevassa vaatimuksessa ja päätöksessä olisi riittävällä tarkkuudella yksilöitävä: 1) 3 §:ssä tarkoitettu toiminta; 2) paikkatiedustelun kohteena oleva paikka; 3) ne seikat, joiden perusteella paikkatiedustelun edellytysten katsotaan olevan olemassa; 4) mahdollisuuksien mukaan se, mitä paikkatiedustelulla pyritään löytämään; 5) mahdolliset paikkatiedustelun rajoitukset.
Pykälän 6 momentin mukaan asian kiireellisyyden sitä edellyttäessä paikkatiedustelua koskeva päätös saataisiin kirjata paikkatiedustelun toimittamisen jälkeen.
Pykälän 7 momentin mukaan jos paikkatiedustelun aikana ilmenisi, että tiedustelu on kohdistunut tietoon, josta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11, 13, 14, 16, 20, 21 §:n tai 22 §:n 2 momentin mukaan on velvollisuus tai oikeus kieltäytyä todistamasta, on tiedustelu siltä osin heti lopetettava ja tietoa koskevat muistiinpanot ja jäljennökset heti hävitettävä.
Ilmaisulla ”on tiedustelu siltä osin heti lopetettava” tarkoitettaisiin sitä, ettei tilatiedustelua muilta osin tarvitsisi lopettaa, ellei paikkatiedustelun käytön tarkoitusta ole muutoin saavutettu tai edellytyksiä sen käyttämiselle ei enää ole.
28 §.Jäljentäminen siviilitiedustelussa. Pykälän mukaan suojelupoliisilla olisi oikeus siviilitiedustelussa jäljentää asiakirja tai esine.
Asiakirja tai esine tulisi jäljentää ilman haltuun ottamista siviilitiedusteluoperaation paljastumisriskin minimoimiseksi.
Asiakirja voitaisiin käytännössä jäljentää ottamalla siitä valokuva tai skannaamalla asiakirja esimerkiksi puhelimeen asennetulla skannausohjelmalla. Esineen jäljentämisellä tarkoitettaisiin esimerkiksi tilannetta, jossa olisi tarpeen jäljentää esine käyttämällä 3D-skanneria.
Jäljentäminen koskisi reaalimaailmassa olevia fyysisiä asiakirjoja ja esineitä. Silloin, kun tiedot olisivat tekniseen laitteeseen tallennetussa asiakirjassa, tiedot tulisi hankkia lähtökohtaisesti teknisellä laitetarkkailulla. Muistiinpanojen kirjoittaminen tietokoneen auki jääneeltä näytöltä voitaisiin vielä tehdä jäljentämistoimivaltuutta käyttäen. Jos näytöllä olevat tiedot hankittaisiin teknistä laitetta, kuten esimerkiksi kameraa käyttäen, kyse olisi teknisestä laitetarkkailusta.
29 §.Jäljentämiskiellot siviilitiedustelussa. Pykälässä säädettäisiin jäljentämiskielloista.
Tiedustelumenetelmillä saatua tietoa ei lähtökohtaisesti ole tarkoitus käyttää rikosprosessissa todisteena. Jäljentämiskielloille ei siten ole vastaavanlaista funktiota tiedustelutoiminnassa kuin mitä niillä on rikosprosessuaalisessa takavarikossa tai jäljentämisessä. Jäljentämiskieloista ei myöskään ole tästä syystä tarkoituksenmukaista säätää yhtenevästi vastaavien takavarikoimis- ja jäljentämiskieltojen sekä todistelukieltoja koskevien säännösten kanssa. Jäljentämiskieltojen taustalla oleva suojeluintressi sen sijaan olisi yhtäläinen.
Pykälän 1 momentin mukaan asiakirjaa tai muuta 26 §:ssä tarkoitettua kohdetta ei saisi siviilitiedustelussa jäljentää, jos kohde sisältää tietoa, josta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11, 13, 14, 16, 20 tai 21 §:n nojalla on velvollisuus tai oikeus kieltäytyä todistamasta. Jäljentämiskieltojen alaan ei kuitenkaan sisällytettäisi oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 10 ja 12 §:ää, koska suojelupoliisilla on tehtävänsä toteuttamiseksi tarpeen saada tietoja, jotka koskevat valtion turvallisuutta, Suomen suhteita toiseen valtioon tai kansainväliseen järjestöön sekä tietoja, jotka voivat kuulua virkasalaisuuden piiriin.
Pykälän 2 momentin mukaan jos salassapitovelvollisuus tai -oikeus perustuu oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11 §:n 2 tai 3 momenttiin tai 13, 14, 16 tai 20 §:ään, edellytyksenä kiellolle 1 momentissa säädetyn lisäksi olisi, että kohde on mainitussa lainkohdassa tarkoitetun henkilön tai häneen mainitun luvun 22 §:n 2 momentissa tarkoitetussa suhteessa olevan henkilön hallussa taikka sen hallussa, jonka hyväksi salassapitovelvollisuus tai -oikeus on säädetty.
Sääntely vastaisi tältä osin pakkokeinolain 7 luvun 3 §:n 2 momentissa säädettyjä jäljentämiskieltoja. Kielto on voimassa vain, milloin asiakirja on momentissa mainitun henkilön hallussa tai sen hallussa, jonka hyväksi vaitiolovelvollisuus on säädetty. Hallussa olemista tulkittaisiin vastaavalla tavalla, mitä voimassa olevassa lainsäädännössä. Hallussapito käsittäisi näin myös postin, kuriirin tai muun kolmannen osapuolen kuljetettavana olevan lähetyksen. Tiedustelutoiminnan luonteesta johtuen kyseinen säännös ei tulisi usein sovellettavaksi.
Pykälän 3 momentin mukaan jäljentämiskieltoa ei kuitenkaan olisi, jos: 1) oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11 §:n 2 tai 3 momentissa, 13 §:n 1 tai 3 momentissa, 14 §:n 1 momentissa taikka 16 §:n 1 momentissa tarkoitettu henkilö, jonka hyväksi salassapitovelvollisuus on säädetty, suostuu jäljentämiseen, 2) oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 20 §:n 1 momentissa tarkoitettu henkilö suostuu jäljentämiseen.
30 §.Telekuunteluun, televalvontaan ja tukiasematietoihin liittyvät jäljentämiskiellot. Pykälän 1 momentin mukaan sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 3 §:n 27 kohdassa tarkoitetun teleyrityksen (teleyritys) tai 36 kohdassa tarkoitetun yhteisötilaajan hallussa olevaa asiakirjaa tai dataa, joka sisältää tämän lain 5 luvun 5 §:n 1 momentissa tarkoitettuun viestiin liittyviä tietoja taikka mainitun luvun 8 §:n 1 momentissa tarkoitettuja tunnistamistietoja tai 11 §:n 1 momentissa tarkoitettuja tukiasematietoja, ei saisi jäljentää.
Pykälä liittyisi tiedustelumenetelmien käytön tarkoitussidonnaisuuteen sekä siihen, että perusoikeuksiin puuttuvan luonteensa vuoksi telekuuntelu, televalvonta ja matkaviestimien sijaintitiedon hankkiminen ovat korkeamman päätöksentekokynnyksen takana kuin jäljentäminen. Pykälässä säädettävä kielto olisi selvyyden vuoksi tarpeen sen korostamiseksi, ettei jäljentämisellä saisi kiertää teletiedustelumenetelmien käyttöä sekä niille säädettyjä korkeampia käyttöedellytyksiä.
31 §.Lähetyksen jäljentäminen siviilitiedustelussa. Pykälän mukaan suojelupoliisilla olisi oikeus siviilitiedustelussa jäljentää kirje tai muu lähetys ennen sen saapumista vastaanottajalle.
Kirje pitäisi sisällään ainakin postilaissa (415/2011) tarkoitetun kirjelähetyksen, jolla tarkoitetaan kuljetettavaksi jätettyä osoitteellista, enintään kahden kilogramman painoista lähetystä, joka sisältää fyysisellä alustalla olevan viestin. Muulla lähetyksellä tarkoitettaisiin postipakettia eli yleispalveluun kuuluvaa osoitteellista tavaralähetystä, joka on jätetty kuljetettavaksi. Muu lähetys pitäisi sisällään myös yli kahden kilogramman painoisen kirjelähetyksen.
Kirjelähetyksen fyysinen alusta voisi olla minkälaatuinen tahansa. Lähetyksen jäljentämisen ulkopuolelle jäisivät kuitenkin sähköiset viestit, joiden saamiseen käytettäisiin muuta toimivaltuutta. Sähköisiin viesteihin rinnastettavia ovat esimerkiksi digitaalisessa muodossa muistitikulla tai CD-levyllä lähetettävät viestit. Ehdotuksessa tarkoitetaan siten vain fyysisiä postilähetyksiä, ei sähköisessä muodossa välitettäviä viestejä. Näin ollen viestin tulisi olla viimeistään jakeluvaiheessa fyysisessä muodossa.
Lähetyksen ominaisuuksiin kuuluu määritelmän mukaan se, että se on jätetty kuljetettavaksi. Kirjelähetykseen sisältyvä viesti voidaan jättää kuljetettavaksi esimerkiksi kuoressa tai postikorttina. Kirjelähetykset voidaan erottaa pakettilähetyksistä sen perusteella, missä muodossa ne yleensä lähetetään. Kuori voi olla perinteinen kirjekuori taikka muu, esimerkiksi muovista valmistettu kääre.
Menetelmällisesti jäljentämisessä olisi osin kyse vastaavantyyppisestä toimenpiteestä kuin pakkokeinolain 7 luvun 5 §:ssä (Lähetyksen takavarikoiminen ja jäljentäminen). Lähetyksen jäljentämisessä siviilitiedustelussa olisi kuitenkin kyse kohteelta salaa tehtävästä lähetyksen jäljentämisestä. Siitä ilmoittamisesta tiedonhankinnan kohteena olevalle henkilölle säädetään 47 §:ssä.
32 §.Lähetyksen pysäyttäminen jäljentämistä varten. Pykälän 1 momentin mukaan jos olisi syytä olettaa, että kirje tai muu vastaava lähetys, joka voidaan siviilitiedustelussa jäljentää, on tulossa postin toimipisteeseen, rautatieliikennepaikkaan tai sen osaan tai lähetysten kuljetusta ammatikseen liikennöinnin yhteydessä tai muuten harjoittavan toimipaikkaan taikka on jo siellä, tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön perehtynyt suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies saa määrätä lähetyksen pidettäväksi mainitussa toimipaikassa, kunnes se on ehditty jäljentää.
Momentti vastaisi osin pakkokeinolain 7 luvun 6 §:n 1 momentin sääntelyä. Tavaraliikenteen osalta edellytyksenä olisi, että on olemassa kiinteä toimipaikka, josta lähetys voidaan noutaa tai joka huolehtii sen toimittamisesta vastaanottajalle. Tällaisena toimipaikkana voidaan pitää esimerkiksi yhden logistiikka-alan yritystoimintaa harjoittavan konttoria, milloin sieltä käsin hoidetaan saapuvaa rahtia koskevia asioita ja pidetään yhteyttä sen vastaanottajiin.
Momentin lopussa ”mainitulla toimipaikalla” viitattaisiin kaikkiin momentissa mainittuihin paikkoihin eli postin toimipisteeseen, rautatieliikennepaikkaan tai sen osaan tai lähetysten kuljetusta ammatikseen liikennöinnin yhteydessä tai muuten harjoittavan toimipaikkaan.
Pykälän 2 momentin mukaan edellä 1 momentissa tarkoitettu määräys annettaisiin enintään kuukauden määräajaksi, joka alkaa siitä, kun toimipaikan esimies on saanut tiedon määräyksestä. Lähetystä ei saisi ilman 1 momentissa tarkoitetun virkamiehen lupaa luovuttaa muulle kuin hänelle tai hänen määräämälleen henkilölle.
Määräajan asettaminen ei voisi olla kuukautta pidempi, koska määräyksellä asetetaan toimipaikan henkilöstölle ylimääräinen velvoite valvoa saapuvia lähetyksiä. Määräys voitaisiin antaa uudelleen edellisen määräajan loputtua.
Toimipaikalla viitattaisiin 1 momentissa tarkoitettuihin toimipaikkoihin.
Pykälän 3 momentin mukaan toimipaikan esimiehen olisi heti ilmoitettava määräyksen antajalle lähetyksen saapumisesta. Tämän on ilman aiheetonta viivytystä päätettävä jäljentämisestä.
Jos saapuvaa lähetystä ei ole voitu tarkoin yksilöidä ja määräyksen antajan tai hänen edustajansa saapuessa toimipaikkaan esimerkiksi kirjekuoressa olevan lähettäjän nimen tai käsialan perusteella on selvää, että kysymyksessä ei voi olla jäljennettävä lähetys, sitä ei saa avata eikä tutkia, vaan se on viipymättä toimitettava eteenpäin.
33 §.Jäljentämisestä päättäminen. Pykälän 1 momentin mukaan tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön perehtynyt suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies päättäisi jäljentämisestä siviilitiedustelussa. Perehtyneisyysvaatimus johtuisi siitä, että olisi erityisen tärkeää osata tehdä rajanveto jäljentämisen ja muiden tiedustelumenetelmien, kuten teknisen laitetarkkailun välillä. Näihin liittyisi olennaisesti jäljentämiskieltojen hallitseminen. Koulutuksella voidaan myös vähentää tiedonhankinnan paljastumisen riskiä sekä edistää toiminnan tuloksellisuutta.
Pykälän 2 momentin mukaan jos asia ei siedä viivytystä, myös muu kuin 1 momentissa tarkoitettu suojelupoliisin poliisimies saisi yksittäistapauksessa päättää jäljentämisestä, kunnes 1 momentissa tarkoitettu poliisimies on ratkaissut asian. Asia olisi saatettava mainitun poliisimiehen ratkaistavaksi heti, kun se on mahdollista, kuitenkin viimeistään 24 tunnin kuluttua tiedonhankintakeinon käytön aloittamisesta.
Siviilitiedustelussa voi tulla eteen tilanteita, ettei tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön perehtynyt suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies ole aina operatiivisessa toiminnassa mukana tai että paikkatiedustelu olisi tehtävä sellaisissa olosuhteissa, ettei päällystöön kuuluvana suojelupoliisin poliisimieheen olisi mahdollista olla yhteydessä. Esimerkiksi näissä tilanteissa olisi tarpeen pystyä tekemään kiirepäätös. Asiakirjan pikaisen jäljentämisen tarve voisi johtua myös tilanteen yllätyksellisyydestä.
34 §.Jäljennöksen hävittäminen. Pykälän mukaan jäljennös olisi hävitettävä viipymättä, jos käy ilmi, että on jäljennetty materiaalia, jonka jäljentäminen on kielletty, tai tietoa ei tarvita kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi.
Pykälässä tarkoitettu tilanne konkretisoituu lähinnä silloin, kun vasta jäljennöksen ottamisen jälkeen käy ilmi, että jäljentäminen on kohdistunut asiakirjaan tai esineeseen, jota koskee jäljentämiskielto. Tällainen tieto olisi hävitettävä eikä sitä saisi millään tavalla hyödyntää. Hävittämisvelvollisuus luonnollisesti koskisi myös tilannetta, jossa jäljennöksestä tehdyn analyysin perusteella olisi ehditty tallettamaan tietoa suojelupoliisin rekisteriin.
Jäljentämisen kohdistumisesta jäljentämiskiellon alaiseen materiaaliin olisi perusteltua ilmoittaa tiedusteluvaltuutetulle. Lähetyksen jäljentämisen ja viestiin kohdistuvan jäljentämisen ilmoittamisesta sen kohteelle säädettäisiin 47 §:n 1 momentissa.
Jos ilmenisi, että jäljennöksellä ei olisi merkitystä kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi, niin jäljennös tulisi myös tässä tapauksessa heti hävittää.
Jäljennöksen hävittämisestä tulisi tehdä merkintä.
35 §.Tuomioistuinmenettely siviilitiedustelussa. Pykälään koottaisiin keskeiset tiedustelumenetelmän tuomioistuinkäsittelyä koskevat säännökset. Näitä säännöksiä sovellettaisiin myös tietoliikennetiedustelusta siviilitiedustelussa annetun lain tarkoittamassa tietoliikennetiedustelussa.
Pykälän 1 momentin mukaan siviilitiedustelun tiedustelumenetelmää koskeva lupa-asia käsiteltäisiin Helsingin käräjäoikeudessa. Käräjäoikeus olisi päätösvaltainen, kun siinä on yksin puheenjohtaja. Istunto voitaisiin pitää myös muuna aikana ja muussa paikassa kuin mitä yleisen alioikeuden istunnosta säädetään. Tiedusteluvaltuutetun oikeudesta olla läsnä lupa-asian käsittelyssä säädetään tiedustelutoiminnan valvonnasta annettavassa laissa.
Tuomioistuimen päätösvaltaista kokoonpanoa sekä istunnon aikaa ja paikkaa koskeva säännös olisi asiallisesti sama kuin vangitsemisesta päättävää viranomaista koskeva säännös pakkokeinolain 3 luvun 1 §:n 2 momentissa.
Pykälän 2 momentin mukaan vaatimus tiedustelumenetelmän käytöstä olisi tehtävä kirjallisesti. Tiedustelumenetelmän käytön vaatimusta koskisi näin ollen sama kirjallista muotoa edellyttävä ehto kuin mistä pakkokeinolain 3 luvun 3 §:n 1 momentissa säädetään.
Momentissa säädettäisiin lisäksi, että tiedustelumenetelmän käyttöä koskeva vaatimus olisi otettava viipymättä tuomioistuimessa käsiteltäväksi vaatimuksen tehneen tai hänen määräämänsä asiaan perehtyneen virkamiehen läsnä ollessa. Käsittelyä koskeva viipymättömyyden vaatimus edellyttäisi jakamaan vireille saatetun tiedustelumenetelmäasian mahdollisimman nopeasti asian ratkaisevalle tuomarille sekä määräämään jutulle istuntoajankohdan. Määrätyltä virkamieheltä edellytettäisiin sellaista perehtyneisyyttä tiedustelumenetelmistä, että hän voisi vastata kysymyksiin ja perustella vaatimusta.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että asia on ratkaistava kiireellisesti. Tiedustelumenetelmien käyttö voisi ilman tuomioistuimelle asetettua velvoitetta kiireelliseen käsittelyyn menettää merkityksensä ja pahimmassa tapauksessa johtaa kansallisen turvallisuuden vaarantumiseen.
Momentissa säädettäisiin, että käsittely voidaan pitää myös käyttäen videoneuvottelua tai muuta soveltuvaa teknistä tiedonvälitystapaa, jos käsittelyyn osallistuvilla on puhe- ja näköyhteys keskenään. Käsittelyn tiedonvälitystavat olisivat siten samat kuin 5 luvun 45 §:n 2 momentin nojalla salaisessa tiedonhankinnassa ja pakkokeinolain 10 luvun 43 §:n 2 momentin perusteella salaisissa pakkokeinoissa. Teknologian ja tietoliikenneyhteyksien salaustekniikoiden kehittymisen myötä voisi olla mahdollista pitää käsittely myös käyttäen videoneuvottelua tai muuta soveltuvaa teknistä tiedonvälitystapaa. Tämä ei kuitenkaan olisi velvoittava säännös ja käsittelyssä tulee aina huomioida 7 momentissa säädetty.
Pykälän 4 momentin mukaan tiedustelumenetelmää koskevan päätöksen sisällöstä säädettäisiin tiedustelumenetelmäkohtaisesti. Päätöksen sisältöä koskevalla säännöksellä kiinnitetään tuomioistuimen huomiota siihen, että sen on tiedustelumenetelmän käyttöä koskevassa päätöksessään mainittava ne seikat, joista tämän luvun 6-8 §:ssä, 11 - 14 §:ssä ja 27 §:ssä yksityiskohtaisesti säädetään.
Tuomioistuin olisi mainittuja seikkoja koskevassa arviossaan yksinomaan suojelupoliisin tuomioistuimelle ilmoittamien tietojen varassa. Tämän takia olisi erittäin tärkeää, että niin lupavaatimuksen kuin lupaa koskevan päätöksen perusteluista ilmenee luvan hakemiseen ja myöntämiseen johtaneet seikat ja oikeudellinen päättely. Vaikka suojelupoliisi toimii virkavastuulla, niin yksiasianosaissuhteeseen perustuva käsittely korostaisi tuomarin aktiivista kyselyoikeuden käyttämisen merkitystä ja selonottovelvollisuutta.
Momentin mukaan päätös olisi annettava heti tai viimeistään samaan tiedustelua koskevaan kokonaisuuteen liittyvien tiedustelumenetelmiä koskevien asioiden käsittelyn päätyttyä. Säännös edellyttäisi tuomioistuinta toimimaan tiedustelumenetelmäasiassa annettavan päätöksen yhteydessä samoin kuin vangitsemispäätöstä pakkokeinolain 3 luvun 10 §:n 1 momentin nojalla julistettaessa.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin, että jos tuomioistuin on myöntänyt luvan telekuunteluun tai televalvontaan, se saisi tutkia ja ratkaista luvan myöntämistä uuteen henkilöön, teleosoitteeseen tai telepäätelaitteeseen koskevan asian vaatimuksen tehneen tai hänen määräämänsä virkamiehen läsnä olematta, jos on kulunut vähemmän kuin kuusi kuukautta aiemman lupa-asian suullisesta käsittelystä. Asia voitaisiin käsitellä mainitun virkamiehen läsnä olematta myös, jos tiedustelumenetelmän käyttö on jo lopetettu.
Suojelupoliisin ja tuomioistuimen voimavarojen tarkoituksenmukaiseksi ja tehokkaaksi käyttämiseksi esitetään, että teleosoitteiden ja telepäätelaitteiden vaihtamista koskevia asioita ei kaikissa tilanteissa tarvitsisi käsitellä istunnossa. Momentissa tarkoitetun kevennetyn menettelyn käyttäminen olisi tuomioistuimen harkinnassa ja sitä voitaisiin käyttää vain luvan voimassa ollessa. Lupa-asia tulisi siten käsitellä vähintään puolivuosittain vaatimuksen esittämisestä huolehtivan virkamiehen läsnä ollessa. Lisäksi kevennetyn menettelyn edellytyksenä olisi, että kysymys on samasta henkilöstä ja samasta tiedustelumenetelmän käytön perusteena olevasta kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavasta toiminnasta kuin aikaisemmin myönnetyssä luvassa.
Momentin jälkimmäisen virkkeen mukaiseen tapaukseen liittyvät samanlaiset tarkoituksenmukaisuusnäkökohdat kuin ensimmäisenkin virkkeen tarkoittamissa tilanteissa. Jälkimmäinen virke koskisi siis tilanteita, jossa suojelupoliisin päällikkö tai tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön perehtynyt suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies on väliaikaisesti päättänyt tiedustelumenetelmän käytöstä 7 §:n 1 momentin, 11 §:n 1 momentin, 12 §:n 1 momentin, 13 §:n 1 momentin tai 27 §:n 2 momentin nojalla sekä tilanteita, jossa suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies on väliaikaisesti päättänyt tiedustelumenetelmän käytöstä 8 §:n 1 momentin tai 14 §:n 1 momentin nojalla.
Pykälän 6 momentin mukaan lupa-asiassa annettuun päätökseen ei saisi hakea muutosta valittamalla. Päätöksestä saisi ilman määräaikaa kannella Helsingin hovioikeuteen. Kantelu olisi käsiteltävä kiireellisenä.
Sääntely vastaisi tältä osin 5 luvun 45 §:n 5 momenttia sillä täsmennyksellä, että kantelutuomioistuimena mainittaisiin Helsingin hovioikeus.
Pykälän 7 momentissa säädettäisiin, että tiedustelumenetelmää koskevan asian käsittelyssä olisi kiinnitettävä erityistä huomiota salassapitovelvollisuuden toteutumiseen ja siihen, että asiakirjoihin ja tietojärjestelmiin sisältyvien tietojen suoja turvataan tarvittavin menettelytavoin ja tietoturvallisuusjärjestelyin.
Asian käsittely voitaisiin tarvittaessa pitää muualla kuin tuomioistuimessa, esimerkiksi suojelupoliisin tiloissa. Salassapitovelvollisuuden toteutumiseen ja tietoturvallisuuden varmistamiseen olisi kiinnitettävä erityistä huomiota. Keskeisimmät salassapitoa koskevat säännökset ovat oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetussa laissa (370/2007).
36 §.Siviilitiedustelun suojaaminen. Pykälässä säädettäisiin tiedonhankinnan suojaamisesta vastaavalla tavalla kuin 5 luvun 46 §:n 2 ja 3 momentissa. Kyseisen 46 §:n 1 momentissa tarkoitetusta puuttumisen siirtämisestä ei olisi tarpeen säätää 5 a luvussa, koska suojelupoliisin poliisimiehen puuttumis- tai toimimisvelvollisuus tulisi katettua poliisin hallinnosta annetun lain 15 c §:n 3 momentissa ja tämän luvun 44 §:ssä olevalla sääntelyllä.
Poliisin hallinnosta annetun lain 15 c §:n 3 momentissa on kyse niin sanotusta jokaiselle poliisimiehelle kuuluvasta toimimisvelvollisuudesta. Poliisimiehen toimimisvelvollisuuden syntymiselle on myös asetettu eräitä edellytyksiä, kuten kiireellisyys ja välttämättömyys. Vakavan rikoksen estäminen ja tutkinnan aloittaminen saattaa tarkoittaa pelkästään ilmoituksen tekemistä alueella toimivalle poliisiyksikölle. Velvollisuus sisältää ainakin ne vähimmäistoimenpiteet, jotka on välttämättä suoritettava säännöksessä tarkoitetun tuloksen saavuttamiseksi. Poliisimiehen toimimisvelvollisuus on siis mahdollista täyttää esimerkiksi tekemällä hälytyskeskukselle ilmoitus antaen asiaa koskevat tarvittavat tiedot. Tässä yhteydessä ei ole tarpeen ilmoittaa sellaisia tietoja, jotka saattaisivat johtaa siviilitiedustelun paljastumiseen tai aiheuttaa työturvallisuusriskin. Esimerkiksi jos tilanne edellyttäisi, niin ilmoituksen voisi tehdä käyttäen peitehenkilöllisyyttä tai ilmoituksen voisi tehdä myös anonyymisti.
Mainitun lain 15 c §:n 3 momentissa tarkoitettu vakavan rikoksen käsite on riippuvainen ensinnäkin tilanteesta kokonaisuudessaan ja myös rikoksen kohteena olevasta henkilöstä ja tämän mahdollisuuksista puolustautumiseen. Jos rikos on kohdistumassa pieneen lapseen tai sairauden, iän tai muun syyn vuoksi puolustuskyvyttömään henkilöön, tämän mahdollisuudet puolustautua ovat vähäiset, jolloin tämä edellyttäisi intensiivisempää toimimisvelvollisuutta siviilitiedustelua hoitavalta poliisimieheltä kuin jos kyse olisi rikoksen kohdistumisesta puolustuskykyiseen aikuiseen henkilöön. Kyse on aina tapauskohtaisesta harkinnasta.
Tässä luvun 44 § (Tiedon luovuttaminen rikostorjuntaan) sääntely olisi erityissäännös suhteessa poliisin hallinnosta annetun lain 15 c §:n 3 momenttiin nähden, koska se muodostaa toimimisvelvollisuuden osalta kvalifioidun velvollisuuden puuttua sellaisiin rikoksiin, joista säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta (44 §:n 1 ja 2 momentti). Tämä liittyy poikkeuksetta tilanteeseen, jolloin suojelupoliisin poliisimies on virantoimituksessa, koska 44 §:ssä tarkoitetaan tilanteita, jolloin tiedustelumenetelmän käytön aikana ilmenee sellaista tietoa, jonka perusteella olisi mahdollista estää vakava rikos tai luovuttaa merkityksellistä tietoa rikoksen selvittämiseksi. Poliisin hallinnosta annetun lain 15 c §:n 3 momentissa tarkoitetut tilanteet ulottuvat myös virantoimituksen ulkopuolelle poliisimiehen vapaa-ajalle.
Poliisin hallinnosta annetun lain 15 c §:n 3 momentissa säädetty poliisimiehen toimimisvelvollisuus ja 44 §:ää koskeva sääntely eivät muodosta ristiriitaa, vaikka säännöksissä ilmenee kuitenkin vakavan rikoksen estämisen kohdalla päällekkäisyyttä. Tiedon luovuttamisessa rikostorjuntaan olisi kyse tarvittavien tietojen luovuttamisesta rikoksen estämiseksi tai selvittämiseksi, jotta toimivaltainen viranomainen voisi ryhtyä tarvittaviin toimiin. Ilmoitusvelvollisuus tai -oikeus perustuisi kuitenkin tiedustelumenetelmän käytön aikana saatuihin tietoihin, kun taas poliisimiehen toimimisvelvollisuus on riippumaton ajasta, paikasta ja siitä onko poliisimies virantoimituksessa vai ei. Tiedustelumenetelmien käytön aikana ilmenevän rikoksen kohdalla poliisimiehen toimimisvelvollisuus tulisi lähtökohtaisesti täytettyä 44 §:n mukaan tehtävällä ilmoituksella. Jos siviilitiedustelua toteuttava poliisimies voisi operaatioturvallisuuden sekä työturvallisuuden mahdollistaessa puuttua henkilökohtaisesti vakavan rikoksen estämiseen, 44 §:n sääntely ei tätä estäisi.
Pykälän 1 momentin mukaan suojelupoliisi saisi käyttää vääriä, harhauttavia tai peiteltyjä tietoja, tehdä ja käyttää vääriä, harhauttavia tai peiteltyjä rekisterimerkintöjä sekä valmistaa ja käyttää vääriä asiakirjoja, jos se on välttämätöntä siviilitiedustelun suojaamiseksi.
Suojaus voitaisiin antaa ainoastaan virkamiehelle. Ilmaisu ”siviilitiedustelun suojaamiseksi” kattaisi jo toteutetun, käynnissä olevan ja tulevaisuudessa toteutettavan tiedustelumenetelmän käytön lisäksi myös muun siviilitiedusteluun liittyvän toiminnan. Tämä tarkoittaisi muun muassa sitä, että siviilitiedustelutehtävään määrätty virkamies voisi käyttää vääriä tai harhauttavia henkilötietoja niin kauan kuin se olisi välttämätöntä siviilitiedustelutehtävän hoitamiseksi. Momentin nojalla ei voitaisi kuitenkaan luoda tietolähteelle tai sivulliselle uutta identiteettiä. Kovin kevyesti suojausta ei saa tehdä siihen liittyvien erilaisten ongelmien ja oikeusturvasyiden johdosta. Esimerkiksi väärän asiakirjan käytöstä aiheutuu vääränsisältöinen rekisterimerkintä viranomaisen rekisteriin. Väärillä rekisterimerkinöillä ja väärillä asiakirjoilla tarkoitettaisiin nimenomaan viranomaisen asiakirjoja ja rekistereitä. Suojauksen tekemisen tulee siksi olla välttämätöntä.
Pykälän 2 momentin mukaan edellä 1 momentissa tarkoitettu rekisterimerkintä olisi oikaistava sen jälkeen, kun momentissa tarkoitettuja edellytyksiä ei enää ole. Rekisterimerkintä olisi siis oikaistava sen jälkeen kun momentissa tarkoitettuja edellytyksiä ei enää ole eli suojausta ei enää tarvita tai se ei ole enää välttämätöntä. Ehdotettava sääntely vastaisi tältä osin asiallisesti 5 luvun 46 §:n 3 momenttia.
37 §.Suojaamisesta päättäminen. Pykälän 1 momentin mukaan suojelupoliisin päällikkö päättäisi 36 §:n 1 momentissa tarkoitetun rekisterimerkinnän tekemisestä sekä asiakirjan valmistamisesta. Päätöksentekoa koskeva sääntely vastaisi lain 5 luvun 47 §:n 1 momentin sääntelyä.
Pykälän 2 momentin mukaan tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön perehtynyt suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies päättäisi muusta kuin 1 momentissa tarkoitetusta suojaamisesta.
Esitutkinnasta, pakkokeinoista ja salaisesta tiedonhankinnasta annetun valtioneuvoston asetuksen 3 luvun 19 §:n mukaan suojelupoliisin päällikkö määrää harhauttavien tai peiteltyjen rekisterimerkintöjen ja väärien asiakirjojen käyttämisestä vastaavan tehtävään määrätyn tiedustelumenetelmien käyttöön perehtyneen pidättämiseen oikeutetun poliisimiehen.
Pykälän 3 momentin mukaan rekisterimerkintöjen tekemisestä sekä asiakirjojen valmistamisesta päättäneen viranomaisen olisi pidettävä luetteloa merkinnöistä ja asiakirjoista, valvottava niiden käyttöä sekä huolehdittava merkintöjen oikaisemisesta.
Säännös vastaisi asiallisesti 5 luvun 47 §:n 3 momenttia. Tässä momentissa tarkoitettuun luetteloon ei saisi kohdistaa 36 §:n 1 momentissa tarkoitettuja toimenpiteitä.
38 §.Ilmaisukielto siviilitiedustelussa. Pykälän 1 momentin 1 virkkeen mukaan tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön perehtynyt suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies saa kieltää sivullista ilmaisemasta tämän tietoon tulleita seikkoja tiedustelumenetelmän käytöstä siviilitiedustelussa, jos se on perusteltua tiedustelumenetelmän käytön suojaamiseksi.
Tiedustelumenetelmän käytön perusteena on aina, että siviilitiedustelun kohteena oleva toiminta vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta. Tiedustelumenetelmää käytettäessä on mahdollista joutua tilanteeseen, joissa ulkopuolinen apu on tarpeen tai jopa välttämätöntä. Esimerkiksi paikkatiedustelussa voi olla tarpeen pyytää taloyhtiön huollosta vastaavan yhtiön palveluksia. Näin ollen sivulliset voivat saada tietoja, joiden ilmaiseminen voi vaarantaa ainakin tiedustelumenetelmän käytön, mutta samalla muodostaa uhkan kansalliselle turvallisuudelle. Tarkoitus olisi minimoida riski tiedustelumenetelmän käytön paljastumisesta sekä suojata samalla myös salassa pidettäviä taktisia ja teknisiä menetelmiä ja viime kädessä kansallista turvallisuutta.
Pykälän 1 momentin 2 virkkeen mukaan edellytyksenä olisi lisäksi, että sivullinen on tehtävänsä tai asemansa johdosta avustanut tai häntä on pyydetty avustamaan tiedustelumenetelmän käytössä. Ilmaisukieltoa ei siten voitaisi antaa kenelle tahansa henkilölle, esimerkiksi taloyhtiön asukkaalle tai muulle sivulliselle, joka sattumalta havaitsee teknisen tarkkailun laitteen asennuksen.
Säännöksessä tiedustelumenetelmän käytöllä tarkoitettaisiin tiedustelumenetelmien käyttöä laajemmin, joka pitäisi esimerkiksi sisällään siviilitiedustelussa sekä sotilastiedustelussa käytettävien tiedustelumenetelmien käytön suojaamisen silloin, kun suojelupoliisi ja sotilastiedusteluviranomainen toimisivat yhteistyössä. Ilmaisukielto olisi perusteltua antaa ainakin silloin, jos tiedustelumenetelmän käyttö saattaisi paljastua ilman kiellon määräämistä sivulliselle.
Pykälän 2 momentin mukaan ilmaisukielto annettaisiin enintään vuodeksi kerrallaan. Kielto olisi annettava saajalleen kirjallisena ja se olisi annettava todisteellisesti tiedoksi. Siinä olisi yksilöitävä kiellon kohteena olevat seikat, mainittava kiellon voimassaoloaika ja ilmoitettava sen rikkomiseen liittyvästä rangaistusuhasta. Momentin sääntely vastaisi 5 luvun 48 §:n 2 momentin sääntelyä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin ilmaisukieltoa koskevan päätöksen valituskiellosta. Säännöksen mukaan ilmaisukieltoa koskevaan päätökseen ei saisi hakea muutosta valittamalla. Kiellon saanut saisi kuitenkin ilman määräaikaa kannella päätöksestä. Kantelu olisi käsiteltävä kiireellisenä.
Ilmaisukieltoa koskevasta päätöksestä tulisi aina ilmoittaa tiedusteluvaltuutetulle 61 §:n 2 momentin mukaisesti.
Ilmaisukieltoa koskevaan päätökseen olisi sisällytettävä ilmoitus siitä, minkä säännöksen nojalla valittaminen ei ole mahdollista. Valituskielto ei estäisi ilmaisukiellon saanutta ilmoittamasta ilmaisukiellon määräämisestä tiedusteluvaltuutetulle.
Ilmaisukieltopäätöksen valituskieltoa on käsitelty jäljempänä otsikon suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys alla.
Pykälän 4 momentin mukaan rangaistus ilmaisukiellon rikkomisesta tuomitaan rikoslain 38 luvun 1 tai 2 §:n mukaan, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta. Momentin sääntely vastaisi 5 luvun 48 §:n 3 momentin sääntelyä.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin ilmaisukiellon saaneen oikeudesta 4 momentin estämättä ilmoittaa saamastaan ilmaisukiellosta tiedusteluvaltuutetulle. Tämä olisi perusteltua ilmaisukiellon saaneen oikeusturvan vuoksi. Näin jokainen ilmaisukiellon kohteena oleva voisi ilmaisukiellon estämättä ilmoittaa tiedusteluvaltuutetulle oman näkemyksensä ilmaisukiellosta.
Ilmaisukiellon kohteen oikeusturvan kannalta kiellon kohteelle olisi ilmoitettava myös mahdollisuudesta ilmoittaa ilmaisukiellosta tiedusteluvaltuutetulle ja pyytää tämän toimenpiteitä tai tehdä laissa tarkoitettu kantelu hovioikeudelle. Tämä liittyisi viranomaisen velvollisuuksiin hallintoasiassa.
39 §.Tiedustelumenetelmän käytöstä päättäminen eräissä tilanteissa. Pykälän 1 momentin mukaan muualla kuin Suomessa toteutettavasta siviilitiedustelusta ja tiedustelumenetelmän käytöstä päättäisi suojelupoliisin päällikkö.
Suojelupoliisin päällikkö toisin sanoen tekisi operatiivisen tason päätöksen siviilitiedustelun toteuttamisesta ulkomailla sekä sen yhteydessä käytettävistä tiedustelumenetelmistä. Ulkomaan tiedusteluun liittyvien ulkopoliittisten herkkyyksien johdosta päätöksenteossa olisi otettava huomioon tiedonhankinnalle asetetut prioriteetit sekä 58 §:n sääntely ja sen nojalla asetetut suuntaviivat.
Pykälän 2 momentin mukaan tiedustelumenetelmän käyttöä koskevan esityksen, suunnitelman, vaatimuksen ja päätöksen sisältöön sovelletaan, mitä esityksestä, suunnitelmasta, vaatimuksesta ja päätöksestä ja luvasta tässä luvussa säädetään.
Muualla kuin Suomessa käytettävää tiedustelumenetelmää koskevaan päätökseen tulisi kirjata vastaavat tiedot, mitä esitykseen, suunnitelmaan, vaatimukseen tai päätökseen tulee kirjata silloin, kun tiedustelumenetelmää käytetään Suomessa.
Pykälän 3 momentin mukaan tämän luvun 4 §:n 4 momentin, 16 §:n 3 momenttia, 41, 44, 46 ja 47 §:n säännöksiä voitaisiin soveltaa 1 momentissa tarkoitettuun siviilitiedusteluun ja tiedustelumenetelmän käyttöön.
Suojelupoliisin harkintavaltaa sekä tiedustelumenetelmien käyttöä myös ulkomaan tiedustelussa ohjaavat poliisioikeudelliset periaatteet, joiden merkitystä siviilitiedustelussa käsitellään tarkemmin 2 §:n perusteluissa. Erityisesti perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen periaatteen merkitys on ulkomaan tiedustelussa tärkeässä asemassa. Ulkomaan tiedustelussa EIS:n säännökset voivat osin muodostaa tulkintaperustan erityisesti silloin, jos aluevaltion oikeusjärjestelmä, kulttuuri ja olosuhteet eivät vastaa länsimaista. Ihmisoikeuslähtöistä argumentaatiota voitaisiin käyttää tulkintaa ohjaavana apuvälineenä ulkomaan tiedustelutoiminnassa.
Perustuslain 2 §:n 3 momentista yhdessä 22 §:n kanssa seuraa, että suomalainen virkamies ei voi ulkomaillakaan ollessaan toimia tavalla, joka loukkaa perus- ja ihmisoikeuksia. Ulkomaan tiedusteluun liittyvien herkkyyksien vuoksi olisi kuitenkin yksittäistapauksellisesti perusteltua, ettei momentissa erikseen mainittuja lainkohtia olisi aina tarpeen soveltaa. Tätä ilmentäisi ilmaisu ”voidaan soveltaa”. Tämä antaisi suojelupoliisin päällikölle harkintavallan arvioida, milloin säännöksiä voitaisiin soveltaa ja milloin niiden soveltaminen ei olisi perusteltua.
Luvun 4 §:n 4 momentissa säädetään kiellosta kohdistaa tiedustelumenetelmän käyttö vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan. Lähtökohtana olisi, ettei ulkomaan tiedustelussakaan tiedustelumenetelmän käyttöä voitaisi kohdistaa kenenkään asuntoon. Rajanveto ulkomaan tiedustelussa saattaisi muodostua lähes mahdottomaksi määritellä ainakin sellaisissa tilanteissa, kun ulkomaan tiedustelua suoritettaisiin heikoimmin kehittyneessä maassa tai alikehittyneessä maassa, missä infrastruktuuri ei mahdollista asunnon käyttötarkoituksen selvittämistä viranomaisen ylläpitämistä rekistereistä.
Lähtökohtana on, ettei 16 §:ssä tarkoitettuja asennuksia tehtäisi pykälän 3 momentin piiriin kuuluvissa tiloissa. Ulkomaan tiedustelussa olisi kuitenkin tarpeen päästä tekemään asennuksia tiedustelutoimivaltuuksien käytön mahdollistamiseksi esimerkiksi palvelinkeskuksiin, joissa kytkentöjen tekeminen mahdollistaisi telekuuntelun ja -valvonnan käyttämisen.
Luvun 29 §:ssä säädetään jäljentämiskielloista ja 41 §:ssä säädetään kuuntelu- ja katselukielloista, jotka tulisivat myös harkinnanvaraisesti sovellettavaksi ulkomaan tiedustelutoiminnassa.
Luvun 46 §:ssä säädetään kiiretilanteessa saadun tiedon hävittäminen. Kyseinen säännös ei ulkomaan tiedustelussa tulisi sovellettavaksi, koska suojelupoliisin päällikkö päättäisi poikkeuksetta jokaisen tiedustelumenetelmän käytöstä.
Luvun 47 §:ssä säädetään tiedustelumenetelmän käytöstä ilmoittaminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin velvollisuudesta ilmoittaa siinä mainittujen tiedustelumenetelmien käytöstä tiedonhankinnan kohteena olleelle henkilölle kirjallisesti sen jälkeen, kun tiedustelumenetelmän käytön tarkoitus on saavutettu. Tiedustelumenetelmän käytöstä ilmoittaminen sen kohteelle ulkomaan tiedustelussa paljastaisi tiedustelutoiminnan käyttämisen toisen valtion alueella, joka voisi vahingoittaa valtioiden välisiä suhteita. Tämä puoltaisi ilmoituksen tekemättä jättämistä ottaen huomioon, että suomalaisella tuomioistuimella ei ole toimivaltaa päättää ulkomaan tiedustelussa käytetyn tiedustelumenetelmän käytön ilmoittamisen lykkäämisestä tai kokonaan ilmoittamatta jättämisestä yhtä lailla, kun sillä ei ole toimivaltaa päättää tiedustelumenetelmän käyttämisestäkään. Näin ollen ilmoituksen tekemistä koskevan päätöksen harkinta jäisi kokonaan suojelupoliisille.
40 §. Määräaikojen laskeminen siviilitiedustelussa. Pykälän 1 momentin mukaan tässä luvussa tarkoitettujen määräaikojen laskemiseen ei sovellettaisi säädettyjen määräaikain laskemisesta annettua lakia (150/1930).
Pykälän 2 momentin mukaan aika, joka on määrätty kuukausina, päättyy sinä määräkuukauden päivänä, joka järjestysnumeroltaan vastaa sanottua päivää, jona määräaika alkoi. Jos vastaavaa päivää ei ole siinä kuussa, jona määräaika päättyy, määräaika päättyy kuukauden viimeisenä päivänä.
Pykälä vastaisi asiallisesti voimassa olevan lain 5 luvun 49 §:n sääntelyä.
41 §.Kuuntelu- ja katselukiellot siviilitiedustelussa. Pykälän 1 momentin mukaan telekuuntelua, telekuuntelun sijasta toimitettavaa tietojen hankkimista, teknistä kuuntelua ja teknistä katselua ei saisi kohdistaa sellaiseen viestintään, josta viestinnän osapuoli ei saisi todistaa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 13, 14, 16, 20 tai 22 §:n 2 momentin nojalla.
Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 13 §:ssä säädetään oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan sekä tulkin velvollisuudesta olla luvattomasti todistamatta siitä, mitä hän on saanut tietää hoitaessaan oikeudenkäyntiin liittyvää tehtävää, antaessaan oikeudellista neuvontaa päämiehen oikeudellisesta asemasta esitutkinnassa tai muussa oikeudenkäyntiä edeltävässä käsittelyvaiheessa ja antaessaan oikeudellista neuvontaa oikeudenkäynnin käynnistämiseksi tai sen välttämiseksi. Lisäksi pykälässä säädetään asianajajista ja luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetuissa laeissa tarkoitetun oikeudenkäyntiavustajan sekä julkisen oikeusavustajan velvollisuudesta olla luvattomasti todistamatta yksityisen tai perheen salaisuudesta tai liike- tai ammattisalaisuudesta, josta hän on muussa kuin edellä tarkoitetussa tehtävässään saanut tiedon. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:ssä säädetään lääkärin ja muun terveydenhuollon ammattihenkilön velvollisuudesta olla todistamatta henkilön tai hänen perheensä terveydentilaa koskevasta arkaluonteisesta tiedosta tai muusta henkilön tai perheen salaisuudesta, josta hän asemansa tai tehtävänsä perusteella on saanut tiedon, ellei se, jonka hyväksi salassapitovelvollisuus on säädetty, suostu todistamiseen. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 16 §:ssä säädetään papin ja muun vastaavassa asemassa olevan henkilön velvollisuudesta olla todistamatta siitä, mitä hän on ripissä tai yksityisessä sielunhoidossa saanut tietää, ellei se, jonka hyväksi salassapitovelvollisuus on säädetty, suostu todistamiseen. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 20 §:ssä säädetään sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetussa laissa tarkoitetun yleisön saataville toimitetun viestin laatijan sekä julkaisijan ja ohjelmatoiminnan harjoittajan oikeudesta kieltäytyä todistamasta siitä, kuka on antanut viestin perusteena olevat tiedot tai laatinut yleisön saataville toimitetun viestin. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 22 §:n 2 momentti laajentaa eräiden edellä mainittujen todistelukieltojen ja oikeuksien olla todistamatta henkilöllistä soveltamisalaa. Kyseisen lainkohdan mukaan sillä, joka on saanut 11 §:n 2 tai 3 momentissa, 13 §:n 1 tai 3 momentissa, 14 §:n 1 momentissa taikka 20 §:n 1 momentissa tarkoitetun tiedon toimiessaan lainkohdassa tarkoitetun henkilön palveluksessa tai muuten hänen apunaan, on vastaava velvollisuus tai oikeus kieltäytyä todistamasta kuin vastaavassa lainkohdassa tarkoitetulla henkilöllä. Oikeudenkäymiskaaren 22 §:n 2 momentin sisältämä viittaus 11 §:n 2 ja 3 momentteihin ei tässä soveltuisi, koska oikeudenkäymiskaaren 11 §:ään liittyvästä nimenomaisesta kuuntelu- ja katselukiellosta ei muutenkaan esitetä säädettäväksi. Tähän liittyvästä tiedustelukiellosta ehdotetaan säädettäväksi siviilitietoliikennetiedustelulain 12 §:ssä.
Pykälän 1 momentissa tarkoitettua tiedustelumenetelmää ei myöskään saisi asentaa (16 §) käytettäväksi sellaisessa paikassa, jossa tiedustelun kohteeksi voitaisiin olettaa joutuvan 1 momentissa tarkoitettua tietoa, josta on momentissa tarkoitettu velvollisuus tai oikeus kieltäytyä todistamasta ja kyseinen kieltäytymisvelvollisuus tai -oikeus nauttisi Suomen perustuslaissa säädettyä perusoikeuksien suojaa. Tällaisia paikkoja olisivat esimerkiksi lääkärin vastaanotot, asianajo- ja lakiasiaintoimistot, mediatalot ja lehtien toimitukset, uskonnonvapauslaissa (453/2003) tarkoitetun rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan papin tilat ja sellaiset palvelinkeskukset, joiden voidaan olettaa siirtävän lainkohdassa tarkoitettua vaitiolovelvollisuuden tai -oikeuden alaista tietoa.
Pykälän 2 momentin mukaan jos telekuuntelun, telekuuntelun sijasta tapahtuvan tietojen hankkimisen, teknisen kuuntelun tai teknisen katselun aikana tai muulloin ilmenee, että kyseessä olisi viesti, jonka kuuntelu ja katselu on kielletty, toimenpide olisi keskeytettävä ja sillä saadut tallenteet ja sillä saatuja tietoja koskevat muistiinpanot on heti hävitettävä. Velvollisuus hävittää tiedot heti täydentäisi kuuntelu- ja katselukiellon noudattamista. Jos tiedonhankinnassa selviää, että ensimmäisessä momentissa tarkoitettua tiedustelumenetelmien kohdistamiskieltoa on loukattu, tulisi 2 momentissa asetettua tallenteita ja muistiinpanoja koskevaa hävittämisvelvollisuutta noudattaa heti kun viestinnän tiedustelukiellonalaisuus on käynyt ilmi.
Pykälän 3 momentin mukaan tässä pykälässä tarkoitetut kuuntelu- ja katselukiellot eivät kuitenkaan koskisi tapauksia, joissa 1 momentissa tarkoitettu henkilö osallistuu siviilitiedustelun kohteena olevaan toimintaan ja myös hänen osaltaan olisi tehty päätös telekuuntelusta, tietojen hankkimisesta telekuuntelun sijasta, teknisestä kuuntelusta tai teknisestä katselusta. Nyt kyseessä olevassa momentissa sallittaisiin poiketa 1 momentissa tarkoitetusta tiedustelumenetelmien kohdistamiskiellosta tilanteissa, joissa tiedusteluimmuniteettia nauttiva viestinnän osapuoli joko itse osallistuu siviilitiedustelun kohteena olevaan toimintaan, joka vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta. Poikkeaman soveltaminen olisi siitä riippumatonta, mistä 3 §:ssä tarkoitetusta siviilitiedustelun kohteena olevasta toiminnasta on kyse. Kuuntelu- ja katselukiellosta vapaa tiedustelumenetelmien käyttö ei toisin sanoen edellyttäisi sellaista välitöntä liityntää samaan toimintaan kuin mistä pakkokeinolain 10 luvun 52 §:n 4 momentissa rikosta koskevassa asiayhteydessä säädetään.
42 §.Siviilitiedustelussa kertyneiden tallenteiden ja asiakirjojen tarkastaminen. Pykälän mukaan suojelupoliisin päällystöön kuuluvan poliisimiehen tai hänen määräämänsä virkamiehen olisi ilman aiheetonta viivytystä tarkastettava tiedustelumenetelmän käytössä siviilitiedustelussa kertyneet tallenteet ja asiakirjat.
Tiedustelumenetelmien ja niiden suojaamisen sääntelyä koskevat ehdotukset rakentuvat sille lähtökohdalle, että suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies on keskeisessä asemassa näitä toimenpiteitä toteutettaessa ja on velvollinen valvomaan niiden lainmukaista suorittamista. Näin ollen ehdotetaan, että hänen tulisi huolehtia myös tallenteiden ja asiakirjojen tarkastamisesta.
Mikäli suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies määräisi muun virkamiehen tarkastamaan tallenteita ja asiakirjoja, määräyksen antaja vastaisi siitä, että kyseisellä virkamiehellä on tarvittavat tiedot ja taito sekä kokemus tehtävän suorittamiseksi.
Tarkastamisvelvollisuus koskisi kaikkia tiedustelumenetelmiä. Tämä liittyisi siihen, että tarkastamisella on olennainen merkitys siltä kannalta, että toiminnasta vastaava suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies voi tosiasiallisesti valvoa keinojen lainmukaista käyttämistä. Tallenteista sekä asiakirjoista olisi poistettava muun muassa tiedustelukieltojen alainen materiaali sekä muu aineisto, jota sotilastiedusteluviranomainen ei saisi hankkia tiedustelumenetelmän käytöllä. Viivytyksetön tarkastaminen on tarpeen muun muassa tiedustelukieltojen alaisen aineiston toteamiseksi ja hävittämiseksi.
Tallenteiden tarkastamisessa voitaisiin hyödyntää teknistä laitetta, menetelmää tai ohjelmistoa siten, että sen avulla tarkastamisen piiriin tulisivat vain sellaiset tallenteiden kohdat, joilla on viestintää. Näin tyhjät kohdat voitaisiin pyyhkiä yli tai ohittaa.
Pykälä vastaisi asiallisesti 5 luvun 51 §:n sääntelyä.
43 §.Siviilitiedustelussa kertyneiden tallenteiden tutkiminen. Pykälän mukaan tiedustelumenetelmien käytössä siviilitiedustelussa kertyneitä tallenteita saisi tutkia vain tuomioistuin ja suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies. Suojelupoliisin päällystöön kuuluvan poliisimiehen määräyksestä tai tuomioistuimen osoituksen mukaan tallennetta saisi tutkia myös muu poliisimies, asiantuntija tai muu henkilö, jota käytetään apuna tiedonhankintaa toteutettaessa.
Pykälä vastaisi 5 luvun 52 §:n sääntelyä. Silloin, kun suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies määräisi muun virkamiehen tarkastamaan tallenteita ja asiakirjoja, määräyksen antaja vastaisi siitä, että kyseisellä virkamiehellä on tarvittavat tiedot ja taito sekä kokemus tehtävän suorittamiseksi. Käytännössä tarkastavan päällystöön kuuluvan poliisimiehen sekä muun virkamiehen tulisi olla tiedustelumenetelmien käyttöön koulutuksen saanut.
44 §.Siviilitiedustelussa saadun tiedon luovuttaminen rikostorjuntaan. Pykälässä säädettäisiin niin sanotusta palomuurista. Tiedustelutoimivaltuuksilla saatuja tietoja ei lähtökohtaisesti saisi käyttää muuhun tarkoitukseen kuin kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi. Palomuurissa säädettäisiin eräistä poikkeuksista käyttötarkoitussidonnaisuuteen.
Pykälä kattaisi osin myös suojelupoliisin poliisimiehen toimimisvelvollisuuden piiriin kuuluvia asioita. Tältä osin viitataan 36 §:n alla kerrottuun.
Pykälän 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan suojelupoliisin olisi ilman aiheetonta viivytystä ilmoitettava keskusrikospoliisille, jos tiedustelumenetelmän käytön aikana ilmenee, että voidaan olettaa tehdyksi sellainen rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta. Ilmoitus olisi käytännössä tehtävä heti, kun se on mahdollista. Jos ilmoituksen viivyttämiselle olisi erittäin tärkeä ja perusteltu syy, mahdollistaisi säännös ilmoituksen tekemisen viivyttämisen enintään muutamalla päivällä. Säännös ei asettaisi suojelupoliisille aktiivista velvoitetta seuloa tiedustelumenetelmillä saaduista tiedoista rikoksen selvittämisen kannalta merkityksellistä tietoa, jota ilmentäisi ilmaisu ”ilmenee”.
Tiedon todennäköisyyttä koskeva ilmaus ”voidaan olettaa” olisi perusteltua asettaa matalaksi. Tässä yhteydessä rikos voidaan olettaa tehdyksi, kun sillä hetkellä olevien tietojen perusteella muodostuu huolellisesti asioita harkitsevalle ihmiselle intuitio tehdystä rikoksesta. Käsillä tulisi lisäksi olla elementtejä sellaisesta rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta. Kyse ei olisi rikoksen paljastamisen kynnyksestä, koska edellä kerrotulla tavalla ei olisi aktiivista velvoitetta seuloa rikostietoa eikä näin ollen tavoitteena myöskään olisi selvittää, onko esitutkinnan aloittamiselle esitutkintalain 3 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitettua perustetta olemassa.
Suojelupoliisin vastuulla olisi ilmoituksen tekeminen keskusrikospoliisille. Keskusrikospoliisin vastuulla puolestaan olisi huolehtia siitä, että ilmoitus ohjattaisiin edelleen sille viranomaiselle, jolle esitutkinnan toimittaminen kuuluu tai joka päättää esitutkinnan toimittamisesta. Esitutkintaviranomaiset luetellaan esitutkintalain (805/2011) 2 luvun 1 §:ssä. Esitutkinnan toimittamisesta taas päättää eräissä tilanteissa syyttäjä. Esimerkiksi silloin, kun kyseessä olisi ulkomailla tehdyksi epäilty rikos, edellyttää sen tutkiminen Suomessa rikoslain 1 luvun 12 §:n (205/1997) nojalla valtakunnansyyttäjän syytemääräystä. Keskusrikospoliisin tulisi tämänkaltaisessa tilanteessa ohjata ilmoitus edelleen valtakunnansyyttäjänvirastoon samoin kuin epäillyssä poliisirikosasiassa, missä yhteydessä sovelletaan esitutkintalain 2 luvun 4 §:ssä säädettyjä erityisiä tutkintajärjestelyjä.
Momentin ensimmäisessä virkkeessä suojelupoliisille asetettaisiin velvollisuus ilmoittaa niin sanotuista ylitörkeistä rikoksista eli rikoksista, joista säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta. Tällaisen seuraamusuhan omaavia rikoksia leimaa jo niin merkittävä rikoksen selvittämisintressi ja rikosvastuun toteuttamisintressi, että niistä olisi rikosoikeusjärjestelmän uskottavuuden vuoksi välttämätöntä ilmoittaa toimivaltaiselle viranomaiselle, tässä tapauksessa keskusrikospoliisille.
Ilmoituksen ohella suojelupoliisin tulisi luovuttaa keskusrikospoliisille myös rikosta koskevat tarpeelliset tiedot. Luovutettavien tietojen tarpeellisuus voitaisiin arvioida ensinnäkin siltä kannalta, mitä esitutkinnan käynnistäminen välttämättä edellyttää. Tällaisten tietojen, kuten tapahtumaa ja asianosaisia koskevien tietojen tai muiden esitutkintalain 1 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitettujen tietojen luovuttaminen tulisi luonnollisesti kyseeseen vain siinä laajuudessa kuin suojelupoliisi on sellaista tietoa tiedustelumenetelmän käytöllä ylipäätään saanut. Tietojen tarpeellisuutta voitaisiin toiseksi arvioida todistelun kannalta, missä yhteydessä olennaista on tieto sellaisista seikoista, jotka epäiltyä rikosta koskevan rangaistusvaatimuksen tueksi on näytettävä.
Momentin toisen virkkeen mukaan ilmoitusta saataisiin suojelupoliisin päällikön päätöksellä siirtää enintään vuodeksi kerrallaan, jos se on välttämätöntä kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi tai hengen tai terveyden suojaamiseksi. Ilmoituksen siirtämiselle asetettaisiin siten korkea kynnys (”välttämätöntä”). Ilmoitusta voitaisiin siirtää enintään yhdeksi vuodeksi kerrallaan. Päätöksiä olisi kuitenkin mahdollista tehdä useampia, jos siihen olisi jokaisella kerralla esittää asianmukaiset perusteet.
Ensimmäinen siirtämistä koskeva päätös tulisi tehdä välittömästi, kun tiedustelumenetelmän käytön aikana ilmenisi säännöksessä tarkoitettua rikostietoa. Jos ilmoittamista olisi perusteltua vuoden määräajan jälkeen jatkaa, uusi päätös tulisi tehdä hyvissä ajoin ennen määräajan päättymistä. Jos määräajan päättymisen ja päätöksen tekemisen väliin jäisi aikaa, seurauksena olisi ensinnäkin se, että tieto tulisi ilman aiheetonta viivytystä luovuttaa keskusrikospoliisille. Toiseksi rauenneen päätöksen ja tehtävän uuden päätöksen väliaikana tiedonhankinnan kohde voisi asianosaisjulkisuuteen vedoten saada tiedon tiedustelumenetelmän käytöstä.
Ilmoituksen siirtäminen olisi ensinnäkin mahdollista, jos se olisi välttämätöntä kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi. Kynnys ”välttämätöntä” olisi korkea ja sillä tarkoitettaisiin viimesijaisuutta eli sitä, ettei kansallista turvallisuutta voitaisi muilla keinoin yksittäistapauksellisesti varmistaa kuin tekemällä päätös ilmoituksen siirtämisestä. Kyseisellä perusteella voitaisiin turvata tiedonhankinnan saattaminen siihen pisteeseen, ettei siitä ilmoittamisesta aiheudu esimerkiksi suojelupoliisin taktisten tai teknisten menetelmätietojen paljastumista edellyttäen, että niiden paljastuminen muodostaisi uhkan kansalliselle turvallisuudelle. Ilmoituksen siirtämisen perustelu voisi liittyä myös esimerkiksi tarpeeseen välttää ilmoituksesta vääjäämättä käynnistyvä esitutkinta, ja siitä aiheutuva vahinko Suomen kahdenvälisille suhteille samoin kuin Suomen edellytyksille toimia kansainvälisessä yhteistyössä. Kansallisen turvallisuuden varmistaminen tulisi tässä ilmoituksen lykkäämistä koskevassa asiayhteydessään tulkita lähtökohtaisesti samoin kuin valtion turvallisuuden varmistamista on tulkittu salaisen tiedonhankintakeinon käytöstä ilmoittamista koskevan poliisilain 5 luvun 58 §:n 2 momentin nojalla.
Ilmoittamisen siirtäminen olisi toiseksi mahdollista, jos se olisi välttämätöntä hengen tai terveyden suojaamiseksi. Tämä peruste voi esimerkiksi henkilön turvaamiseksi tehtyjen toimenpiteiden vuoksi poistua tietyn ajan kuluttua, jolloin ilmoittaminen tiedustelun kohteelle voitaisiin tehdä. Kyseisellä perusteella voitaisiin myös esimerkiksi turvata tiedonhankinnan saattaminen siihen pisteeseen, ettei siitä ilmoittamisesta aiheudu työturvallisuusriskiä.
Ilmoittamisen siirtämisen muista arviointikriteereistä säädettäisiin 4 momentissa. Ottaen huomioon, että suojelupoliisin siirtämistä koskeva päätös merkitsee poikkeusta lähtökohtana olevaan ilmoitusvelvollisuuteen, olisi siitä perusteltua heti antaa tieto myös tiedusteluvaltuutetulle. Tästä säädettäisiin 61 §:ssä. Tiedusteluvaltuutettu voisi tiedon saatuaan tehdä itsenäisen arvion muun muassa siitä, voidaanko lykkäämispäätöstä pitää tässä momentissa ja 4 momentissa mainittujen kriteerien valossa puolustettavana sekä tarvittaessa käyttää tarkastusoikeuttaan lykkäämispäätösten laillisuuden valvomiseksi.
Momentin kolmannen virkkeen mukaan suojelupoliisi saisi ilmoittaa tehdystä rikoksesta keskusrikospoliisille, jos rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kolme vuotta vankeutta. Momentissa asetettaisiin siis vähintään kolmen vuoden seuraamusuhan mukaan määrittyvä tiedon luovutuskielto rikoksen selvittämiseksi. Tiedot niistä rikoksista, joista säädetty ankarin rangaistus alittaisi kolme vuotta, olisi aina jätettävä rikoksen selvittämisen tarkoituksessa keskusrikospoliisille ilmoittamatta. Ottaen huomioon yhtäältä 1 momentin toisessa virkkeessä säädettäväksi ehdotettava ilmoitusvelvollisuus ja toisaalta tästä virkkeestä johtuva ilmoituskielto, suojelupoliisille jäisi vähintään kolmen vuoden ja enintään kuuden vuoden seuraamusuhkaa kantavien ja jo tehtyjen rikosten osalta harkinnanvaraa siitä, ilmoittaako se tällaisesta rikoksesta keskusrikospoliisille vai ei. Harkinnanvara olisi kuitenkin 3 momentissa mainittuihin arviointikriteereihin sidottua. Ilmoituksen yhteydessä luovutettavien rikosta koskevien tarpeellisten tietojen osalta viitataan edellä todettuun.
Pykälän 2 momentin 1 virkkeen mukaan suojelupoliisin olisi viipymättä ilmoitettava toimivaltaiselle viranomaiselle, jos tiedustelumenetelmän käytön aikana ilmenee, että hankkeilla on sellainen rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta, ja rikos on vielä estettävissä. Toimivaltaisella viranomaisella tarkoitettaisiin esitutkintaviranomaisten lisäksi esimerkiksi hätäkeskusta. Toisin kuin yleensä, velvollisuutta ilmoittaa lainkohdassa tarkoitetusta rikoksesta olisi sidottu ”viipymättä” tehtävään ilmoitukseen. Kyseinen virke asettaisi suojelupoliisille reagointivasteen osalta merkittävästi muita tiukemman velvoitteen ilmoittaa lainkohdassa tarkoitetusta rikoksesta. Käytännössä ilmoitusta tulisi tehdä niin pian kuin inhimillinen toiminta ja ilmoituksen tekemisen tapa sen mahdollistaisivat.
Momentin 2 virkkeen perusteella suojelupoliisi saisi luovuttaa tietoa toimivaltaisille viranomaisille tiedustelumenetelmän käytön yhteydessä ilmenevistä hankkeilla ja vielä estettävissä olevista rikoksista edellyttäen, että teosta seuraava rangaistusuhka on vähintään kaksi vuotta vankeutta. Tämän rangaistusuhkan alittavia tekoja koskisi sitä vastoin tiedonluovutuskielto. Toimivaltaiselle viranomaiselle luovutettava tieto voisi liittyä paitsi rikoksen estämiseen, myös sen paljastamiseen tai esimerkiksi esitutkinnan aloittamiskynnyksen selvittämiseen. Tiedonluovutuksen harkintaa ohjaavista kriteereistä säädettäisiin 3 momentissa. Ilmoituksen yhteydessä luovutettavien rikosta koskevien tarpeellisten tietojen osalta viitataan edellä 1 momentin yhteydessä mainittuun. Tässä yhteydessä tulisi huomioida erityisesti henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten uhka. Lisäksi eräiden rikosten hengelle ja terveydelle muodostama uhkapotentiaali saattaisi puoltaa ilmoituksen tekemistä. Esimerkiksi yleisötapahtumaan tai yleiseen paikkaan kytkeytyvä väkivallan uhka, olisi painava peruste ilmoituksen tekemiselle. Kyse voisi olla tilanteesta, jossa henkilön käyttäytymisestä tehtyjen havaintojen perusteella muodostuisi perusteltu oletus oikeudettomasta hyökkäyksestä, joka kohdistuisi muihin paikalla oleviin ihmisiin.
Selvää on, että suojelupoliisi saisi 1 ja 2 momentissa tarkoitetusta ilmoituksesta huolimatta jatkaa käynnissä olevaa tiedonhankintaa tämän luvun perusteella, jos tiedustelumenetelmän käytön edellytykset olisivat edelleen olemassa. Tiedonhankinnan jatkamisesta 5 luvun 3 §:ssä mainitun rikoksen taikka valtiopetoksen, törkeän valtiopetoksen tai laittoman sotilaallisen toiminnan eli suojelupoliisin torjuntavastuulla olevien rikosten estämiseksi säädettäisiin 5 §:ssä.
Pykälän 3 momentin mukaan, kun harkittaisiin 1 momentissa tarkoitettua ilmoituksen siirtämistä tai 1 tai 2 momentissa tarkoitettua ilmoituksen tekemistä tehdystä rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kolme vuotta vankeutta, tai sellaisen rikoksen estämisestä, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta, arvioinnissa olisi otettava huomioon rikoksen selvittämisen tai sen estämisen merkitys yleisen ja yksityisen edun kannalta. Momenttiin koottaisiin ne kriteerit, joiden kautta ilmoituksen lykkäämistä ja harkinnanvaraisen ilmoituksen tekemistä jo tehdystä tai vielä estettävissä olevasta rikoksesta olisi arvioitava. Suojelupoliisin harkinta näissä toimissa ei siis olisi vapaata, vaan myös 3 momentissa tarkoitettuihin arviointikriteereihin sidottua. Tiedustelumenetelmien käyttötarkoituksesta johtuen olisi selvää, että harkinnanvaraisissa rikostiedon luovuttamistapauksissa keskeinen arviointikriteeri on luovuttamisen vaikutus kansalliseen turvallisuuteen. Ilmoituksen lykkäämistilanteessa suojelupoliisin olisi kuitenkin suhteutettava toisiinsa yhtäältä kansallisen turvallisuuden taikka hengen tai terveyden suojaamisintressi ja toisaalta rikoksen selvittämisintressi.
Pykälän 1 momentin mukaan suojelupoliisin päällikkö voisi siirtää ilmoitusta enintään vuodeksi kerrallaan. Jotta suojelupoliisin päällikkö pystyisi tosiasiallisesti arvioimaan rikoksen selvittämisen tai rikoksen estämisen merkitystä yleisen ja yksityisen edun kannalta, niin tämä saattaisi yksittäistapauksellisesti edellyttää keskusrikospoliisille tai paikallispoliisille suoritettavaa tiedustelua ennen päätöksen tekemistä. Tällä turvattaisiin mainittujen intressien kohdalla se, että ne tulisivat suojelupoliisin päällikön päätösharkinnassa mahdollisimman täysimääräisesti turvattua.
Silloin, kun kyse olisi harkinnanvaraisen ilmoituksen tekemisestä jo tehdystä tai vielä estettävissä olevasta rikoksesta, arvioinnissa tulisi keskittyä siihen, miten tehtävä ilmoitus vaikuttaisi rikoksen selvittämiseen tai estämiseen yleisen ja yksityisen edun kannalta. Arvioinnin lähtökohtana olisi yleinen ja yksityinen etu. Rikoksen estämis- ja selvittämisintressin painoarvo on yleisen edun kannalta sitä suurempi, mitä vakavammasta rikosepäilystä on kyse. Yleisen edun kannalta olisi otettava huomioon myös se, onko lykkääminen tai harkinnanvaraisen ilmoituksen tekeminen jo tehdystä rikoksesta ylipäätään mahdollista ilman suurta todennäköisyyttä rikoksen selvittämättä jäämisestä. Rikoksen selvittäminen ei vaarantuisi ainakaan silloin, jos tieto itsessään muodostaisi olennaisen näytön tekijän syyllistymisestä rikokseen. Toisaalta olisi myös arvioitava aiheuttaako ilmoituksen tekeminen mahdollisesti haittaa yleiselle edulle ja ilmoittamisen haitat olisivat suuremmat kuin sillä saavutettavat hyödyt. Yksityisen edun kannalta merkittävää puolestaan olisi esimerkiksi se, jos ilmoittamisen arvioitaisiin mahdollistavan asianomistajan rikoksella saadun omaisuuden palauttaminen tai rikoksen johdosta tuomittavan menettämisseuraamuksen tai asianomistajalle tulevan vahingonkorvauksen täytäntöönpaneminen. Toisaalta yksityinen etu tarkoittaisi myös sen arvioimista aiheuttaako ilmoituksen tekeminen jollekin hengen ja terveyden vaaran, joka ei lähtökohtaisesti puoltaisi ilmoituksen tekemistä.
Pykälän 4 momentin mukaan tiedustelumenetelmän käytöllä saatua tietoa saisi aina luovuttaa syyttömyyttä tukevaksi selvitykseksi sekä hengelle, terveydelle tai vapaudelle aiheutuvan merkittävän vaaran taikka huomattavan ympäristö-, omaisuus- tai varallisuusvahingon estämiseksi. Esitutkinnan tasapuolisuusperiaatteen sekä jokaiselle kuuluvan oikeuden oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja henkilökohtaiseen vapauteen kannalta on selvää, että pyyntöön saada syyttömyyttä tukevaa selvitystä on suhtauduttava esitutkinnassa sitä vakavammin, mitä suurempi on vaara, että henkilö pidätetään, vangitaan tai hän joutuu muun pakkokeinon kohteeksi tai joutuu syytteeseen tai tuomitaan rangaistukseen tai muuhun rikosoikeudelliseen seuraamukseen virheellisin perustein. Samoihin seikkoihin on viran puolesta kiinnitettävä huomiota myös silloin, kun suojelupoliisi harkitsee oma-aloitteista tiedonluovuttamista syyttömän tueksi. Suojelupoliisin oma-aloitteinen tiedonluovutus syyttömän tueksi voisi tulla kyseeseen lähinnä 5 momentin mukaisissa tilanteissa eli silloin, kun esitutkintaviranomainen on ilmoittanut suojelupoliisille sen tiedonhankinnan kohteena ollutta tai edelleen olevaa henkilöä koskevan esitutkinnan käynnistämisestä, esitutkintatoimenpiteen käyttämisestä taikka rikoksen estämiseen tähtäävän toimenpiteen käynnistämistä. Epäillyn pyyntö puolestaan voisi käytännössä tulla kyseeseen vain silloin, kun hän on saanut ilmoituksen tiedustelumenetelmän käytöstä.
Momentissa tarkoitetun vaaran tai vahingon ei välttämättä tulisi liittyä rikokseen, vaan kysymys saattaisi olla esimerkiksi onnettomuuden estämisestä. Mitä merkittävämmästä vaarasta hengelle, terveydelle tai vapaudelle olisi kyse, sitä korkeampi olisi kynnys olla tekemättä ilmoitus esimerkiksi toimivaltaiselle viranomaiselle. Ilmoitus voitaisiin tehdä myös yksityiselle henkilölle tai yhteisölle, jos tämä olisi tarpeen merkittävän ympäristö-, omaisuus- tai varallisuusvahingon vaaran estämiseksi.
Pykälän 5 momentin mukaan jos esitutkintaviranomainen käynnistää esitutkinnan tai ryhtyy esitutkintatoimenpiteen käyttämiseen taikka toimivaltainen viranomainen käynnistää rikoksen estämiseen tähtäävän toimenpiteen tässä pykälässä tarkoitetun ilmoituksen perusteella, esitutkintaviranomaisen tai toimivaltaisen viranomaisen on ennen esitutkinnan käynnistämistä tai esitutkintatoimenpiteen käyttämistä taikka rikoksen estämiseen tähtäävän toimenpiteen käynnistämistä ilmoitettava siitä suojelupoliisille. Momentin tarkoituksena on ylläpitää suojelupoliisin tilannekuvaa siitä, minkälaisiin toimiin esitutkintaviranomaiset tai muut toimivaltaiset viranomaiset ovat suojelupoliisin niille luovuttamien tietojen perusteella ryhtyneet sekä varmistaa tiedustelumenetelmän käytöstä ilmoittaminen 46 §:n 5 momentin tarkoittamissa tilanteissa. Viimeksi mainitun lainkohdan mukaan suunnitelmallisesta tarkkailusta, peitellystä tiedonhankinnasta, peitetoiminnasta, valeostosta, tietolähteen ohjatusta käytöstä ja paikkatiedustelusta on ilmoitettava tiedonhankinnan kohteelle, jos asiassa aloitetaan esitutkinta. Esitutkinnan käynnistämisestä säädetään esitutkintalain (805/2011) 3 luvun 3 §:ssä. Esitutkintatoimenpiteellä tarkoitetaan muun muassa kuulusteluja ja ryhmätunnistusta. Rikoksen estämiseen tähtääviä toimenpiteitä ovat muun muassa henkilön kiinniottaminen, sisäänpääsy kotirauhan tai julkisrauhan suojaamaan tilaan taikka paikan ja alueen eristäminen.
45 §.Tiedustelumenetelmällä saatujen tietojen hävittäminen. Pykälän 1 momentin mukaan tiedustelumenetelmällä saatu tieto olisi hävitettävä viipymättä sen jälkeen, kun on käynyt ilmi, ettei tietoa tarvita kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi.
Momentti koskisi kaikkea tiedustelumenetelmällä saatua tietoa. Varsin pian tulisi käydä selväksi jo tiedustelumenetelmällä saadun tiedon sisällöstä johtuen tarvitaanko sitä kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi vai voidaanko se hävittää.
Pykälän 2 momentin mukaan tieto voitaisiin kuitenkin säilyttää ja tallettaa henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetussa laissa tarkoitettuun rekisteriin, jos se on tarpeen 44 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa.
Tiedustelumenetelmällä saatu tieto, joka ei liity kansallisen turvallisuuden suojaamiseen, tulee lähtökohtaisesti hävittää. Tällöin saatetaan hävittää samalla 44 §:ssä tarkoitettua esimerkiksi törkeän rikoksen selvittämiseksi ja estämiseksi tarpeellista tai epäillyn syyttömyyttä tukevaa aineistoa. Sen vuoksi on tarpeen sallia poikkeaminen hävittämisvelvollisuudesta, jotta törkeiden rikosten selvittämiseksi ja estämiseksi tarpeellinen sekä syyttömyyttä tukeva aineisto olisi tarvittaessa käytettävissä.
Pykälän 3 momentin mukaan edellä 7 §:ssä tarkoitetut tukiasematiedot olisi hävitettävä, kun on käynyt ilmi, ettei niitä tarvita kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi. Sääntely vastaisi 5 luvun 55 §:n 3 momentin sääntelyä sillä erotuksella, että tässä momentissa tiedon tarve liittyisi kansallisen turvallisuuden suojaamiseen.
Tietojen poistamisesta säädetään myös henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetussa laissa (761/2003).
46 §.Kiiretilanteessa saadun tiedon hävittäminen. Pykälän mukaan jos suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies olisi 7 §:n 1 momentissa, 8 §:n 1 momentissa, 11 §:n 1 momentissa, 12 §:n 1 momentissa, 13 §:n 1 momentissa, 14 §:n 1 momentissa tai 27 §:n 2 momentissa tarkoitetussa kiireellisessä tilanteessa päättänyt televalvonnan, tukiasematietojen hankkimisen, teknisen kuuntelun, teknisen katselun, henkilön teknisen seurannan, teknisen laitetarkkailun tai paikkatiedustelun aloittamisesta, mutta tuomioistuin katsoo, että edellytyksiä toimenpiteelle ei ole ollut, tiedustelumenetelmän käyttö on lopetettava sekä sillä saatu aineisto ja sillä saatuja tietoja koskevat muistiinpanot on heti hävitettävä. Näin saatuja tietoja saataisiin kuitenkin käyttää samoin edellytyksin kuin tietoa saataisiin käyttää 44 §:n 1 momentissa tai 2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa, jos voidaan olettaa tehdyksi rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta tai jos ilmenee, että hankkeilla on rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta, ja rikos on vielä estettävissä.
Kiirepäätöksen jälkeen tuomioistuimen antama kielteinen päätös tulee ilmoittaa tiedusteluvaltuutetulle kiirepäätösmenettelyn lainmukaisuuden tutkimiseksi. Kiirepäätöksellä saadun tiedon kohdalla on lähtökohtaisesti kyse laillisesti saadusta tiedosta. Mikäli tuomioistuin jälkikäteen katsoisi, ettei kiirepäätökselle ole ollut perusteita, niin mahdollisen menettelyvirheen vakavuudesta riippuen tämä saattaisi johtaa tilanteeseen, jossa tiedustelumenetelmällä saatua tietoa ei voitaisi hyödyntää syyllisyyttä tukevana selvityksen tai syyllisyyttä osoittavana näyttönä. Tuomioistuin voisi kielteisen päätöksen antaessaan lausua myös kiirepäätösmenettelyllä saatujen tietojen hyödynnettävyydestä rikoksen selvittämiseksi hankkimistapaan liittyvä oikeudenloukkauksen vakavuus huomioon ottaen. Yleisenä lähtökohtana punninnassa voidaan pitää yhtäältä asian selvittämisintressiä (rikoksen vakavuus) hyödyntämistä puoltavana näkökohtana ja toisaalta hyödyntämiskieltoa puoltavana näkökohtana ne epäedulliset vaikutukset, mitä hyödyntämisestä seuraisi. Hyödyntäminen saattaisi yhtäältä loukata epäillyn oikeusturvaa ja toisaalta auttaa aineellisen totuuden löytämisessä sekä palvella asianomistajan oikeuksien toteutumista. Yleisenä lähtökohtana voidaan pitää myös sitä, että kiirepäätöksellä saatua tietoa voitaisiin hyödyntää syytetyn syyttömyyden tukemiseksi.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kiiretilanteessa jäljentämisellä saadun tiedon hävittämisestä. Kyse olisi analogisesti vastaavanlaisesta tilanteesta kuin 1 momentissa. Jos suojelupoliisin poliisimies tekisi kiirepäätöksen jäljentämisestä, mutta tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön perehtynyt suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies katsoisi, että edellytyksiä toimenpiteelle ei ole ollut, niin jäljentämisellä saatu aineisto ja sillä saatuja tietoja koskevat muistiinpanot on heti hävitettävä. Näin saatuja tietoja saataisiin kuitenkin käyttää samoin edellytyksin kuin tietoa saataisiin käyttää 44 §:n 1 momentissa tai 2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa, jos voidaan olettaa tehdyksi sellainen rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta tai jos ilmenee, että hankkeilla on sellainen rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta, ja rikos on vielä estettävissä.
47 §.Tiedustelumenetelmän käytöstä ilmoittaminen. Pykälän 1 momentin 1 virkkeen mukaan telekuuntelusta, tietojen hankkimisesta telekuuntelun sijasta, televalvonnasta ja teknisen tarkkailun käytöstä ja viestiin kohdistuvasta jäljentämisestä tai viestiin kohdistuvasta lähetyksen jäljentämisestä siviilitiedustelussa olisi viipymättä ilmoitettava tiedonhankinnan kohteena olleelle henkilölle kirjallisesti sen jälkeen, kun tiedustelumenetelmän käytön tarkoitus on saavutettu. Kohteelle ilmoittamisesta olisi samalla annettava kirjallisesti tieto luvan myöntäneelle tuomioistuimelle.
Momentissa lueteltaisiin ne tiedustelumenetelmät, joista ilmoitus tiedonhankinnan kohteelle on tehtävä. Kyse olisi sellaisista tiedustelumenetelmistä, joilla puututtaisiin tiedonhankinnan kohteena olevan henkilön luottamuksellisen viestin suojaan. Säännöksessä kytkettäisiin velvollisuus ilmoittaa tiedustelumenetelmän käytöstä tiedustelun kohteelle siihen ajankohtaan, kun tällainen tiedonhankinta on lopetettu. Tiedonhankinta on voitu lopettaa joko siksi, että sen tarkoitus kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavan siviilitiedustelun kohteena olevan toiminnan paljastamiseksi on saavutettu tai siksi, koska tiedonhankinta on osoittautunut tuloksettomaksi.
Ilmoituksen tulisi olla sillä tavoin yksilöity, että kohde voisi tarvittaessa pyrkiä selvittämään häneen kohdistetun tiedustelumenetelmän käytön perusteita. Ilmoituksessa olisi mainittava esimerkiksi se, mistä tiedustelumenetelmästä on kysymys, sekä se, missä ja milloin sitä on käytetty. Taktisia ja teknisiä toteutustapaa koskevia yksityiskohtia ei viranomaisen tarvitsisi paljastaa. Ilmoitus voitaisiin tehdä kohteelle esimerkiksi kirjeitse viimeiseen tiedossa olevaan osoitteeseen. Muulle henkilölle kuin tiedonhankinnan kohteelle ei tarvitsisi ilmoittaa tiedustelumenetelmän käytöstä, vaikka hän olisi tosiasiallisesti joutunut toimenpiteen kohteeksi. Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluisivat näin ollen vain varsinaiset tiedonhankinnan kohteena olevat henkilöt eli ne henkilöt, joiden osalta vaatimus tai päätös tiedustelumenetelmän käyttämisestä olisi tehty.
Silloin, kun tiedustelumenetelmän käyttö on tosiasiallisesti lopetettu ennen luvan tai päätöksen voimassaolon päättymistä, eikä uutta lupaa ole haettu tai jatkopäätöstä tehty, tulisi ilmoitus kohteelle tehdä tosiasiallisesta lopettamishetkestä. Jos tiedonhankintaa jatkettaisiin jatkoluvan tai -päätöksen nojalla, tulisi ilmoitus tehdä joko tiedustelumenetelmän käytön tosiasiallisesta lopettamisesta taikka luvan tai päätöksen voimassaoloajan päättymisestä. Päätösten voimassaolon välillä voidaan hyväksyä muutaman päivän katkoksia, jotta tiedonhankintaa voidaan pitää yhdenjaksoisena.
Pykälän 1 momentin 2 virkkeen mukaan tiedustelumenetelmän käytöstä olisi kuitenkin ilmoitettava tiedonhankinnan kohteelle viimeistään vuoden kuluttua sen käytön lopettamisesta. Jos menetelmän käyttö on tosiasiallisesti lopetettu ennen luvan tai päätöksen voimassaolon päättymistä, eikä uutta lupaa ole haettu, laskettaisiin vuoden määräaika tosiasiallisesta lopettamishetkestä. Mikäli tiedonhankinta on päättynyt luvan tai päätöksen voimassaoloajan päättymiseen, laskettaisiin vuoden määräaika tästä päättymisestä. Takautuvasti käytettävissä tiedustelumenetelmissä määräaika laskettaisiin luvan tai päätöksen tekohetkestä, vaikka tietoja ei olisi vielä saatu.
Jos samaa tiedonhankinnan kohteena olevaa henkilöä koskien on tehty uusi päätös saman tiedustelumenetelmän käytöstä, laskettaisiin vuoden määräaika viimeisen samaa asiaa koskevan tiedonhankinnan tosiasiallisesta lopettamisesta taikka luvan tai päätöksen voimassaoloajan päättymisestä. Päätösten voimassaolon välillä voidaan hyväksyä muutaman päivän katkoksia, jotta tiedonhankintaa voidaan pitää yhdenjaksoisena.
Pykälän 2 momentin mukaan tuomioistuin voisi suojelupoliisin päällystöön kuuluvan poliisimiehen vaatimuksesta päättää, että 1 momentissa tarkoitettua ilmoitusta kohteelle saadaan lykätä enintään kaksi vuotta kerrallaan, jos se on perusteltua käynnissä olevan tiedustelumenetelmän käytön turvaamiseksi, kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi taikka hengen tai terveyden suojaamiseksi. Ilmoitus saataisiin tuomioistuimen päätöksellä jättää kokonaan tekemättä, jos se on välttämätöntä kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi taikka hengen tai terveyden suojaamiseksi.
Ilmoituksen lykkäämisestä tai kokonaan tekemättä jättämisestä päättäisi tuomioistuin, vaikka kysymys olisi sellaisesta tiedustelumenetelmästä, josta on päättänyt suojelupoliisin päällystöön kuuluva poliisimies. Ehdotuksen mukaisesti ilmoitusta voitaisiin lykätä enintään kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Uuden lykkäyksen myöntämisen tulisi olla poikkeuksellista. Toistuvan ilmoittamisen lykkäämisen sijaan tulisi hakea kokonaan ilmoittamatta jättämistä, jos edellytykset ovat olemassa, koska esimerkiksi kymmenen vuoden kuluttua tehtävällä ilmoituksella ei käytännössä ole merkitystä kohteelle. Lykkäämistä ja uudelleen lykkäämistä tulisi hakea ennen määräajan päättymistä.
Lykkäämisen mahdollistavana perusteena olisi ensinnäkin käynnissä olevan tiedustelumenetelmän käytön turvaaminen. Tiedonhankinta voisi liittyä mihin tahansa vireillä olevaan tiedusteluoperaatioon myös sotilastiedusteluoperaatioon. Lykkääminen olisi mahdollista myös kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi. Kansallisen turvallisuuden varmistamisen käsitettä käsitellään 44 §:n perusteluissa. Lisäksi ilmoittamisen lykkääminen olisi mahdollista hengen tai terveyden suojaamiseksi. Lykkäämisen edellytyksenä olisi, että se on perusteltua. Kynnys lykkäämiselle ei siis olisi kovin korkea.
Ilmoitus saataisiin jättää tuomioistuimen päätöksellä kokonaan tekemättä vain silloin, jos se on välttämätöntä kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi taikka hengen tai terveyden suojaamiseksi. Kynnys kokonaan ilmoittamatta jättämiselle olisi puolestaan korkea, mitä kuvattaisiin ilmauksella ”välttämätöntä”.
Mikäli tuomioistuin ei myöntäisi lykkäystä tai ei hyväksyisi ilmoituksen kokonaan tekemättä jättämistä, vaatimuksen esittäjä saisi kannella päätöksestä Helsingin hovioikeudelle siten kuin 35 §:ssä säädetään.
Pykälän 3 momentin mukaan jos tiedonhankinnan kohteen henkilöllisyys ei ole tiedossa 1 tai 2 momentissa tarkoitetun määräajan tai lykkäyksen päättyessä, tiedustelumenetelmän käytöstä olisi ilmoitettava kirjallisesti hänelle ilman aiheetonta viivytystä henkilöllisyyden selvittyä. Tuntemattomaksi jääneelle tiedonhankinnan kohteelle ilmoitusta ei voitaisi luonnollisestikaan tehdä. Mikäli tiedonhankinnan kohteen henkilöllisyys myöhemmin selviäisi, tulisi ilmoitus kuitenkin tehdä. Tällaiset tilanteet saattaisivat myös muodostaa poikkeuksen pykälässä säädetyistä määräajoista, koska niitä ei joissakin tapauksissa kyetä noudattamaan. Jos henkilöllisyydeltään tunnettu tiedonhankinnan kohde olisi kateissa, suojelupoliisilta ei edellytettäisi kovin laajoja toimenpiteitä pelkästään ilmoituksen tekemiseksi. Riittävää olisi, että asiasta laaditaan etsintäkuulutus (esimerkiksi olinpaikkailmoitus) ilmoituksen antamista varten.
Pykälän 4 momentin mukaan kohteelle ilmoittamisesta olisi samalla annettava kirjallisesti tieto luvan myöntäneelle tuomioistuimelle. Kun tiedustelumenetelmän käyttö on perustunut tuomioistuimen lupaan, kohteelle ilmoittamisesta olisi samalla annettava tieto myös tuomioistuimelle. Lupaa edellyttävän tiedustelumenetelmän kohteelle ilmoittaminen olisi siten saatettava myös Helsingin käräjäoikeuden tietoon.
Pykälän 5 momentin mukaan jos suojelupoliisi jatkaisi tiedonhankintaa 5 §:n nojalla, noudatetaan mitä salaisen tiedonhankintakeinon käytöstä ilmoittamisesta 5 luvun 58 §:ssä säädetään. Tilanteessa, jossa tiedustelumenetelmän käyttönä alkanut tiedonhankinta jatkuisi salaisen tiedonhankintakeinon käyttönä, tehtäisiin ilmoitukset tiedonhankinnan kohteelle ja tuomioistuimelle samoin kuin päätökset ilmoituksen lykkäämisestä tai ilmoituksen kokonaan tekemättä jättämisestä poliisilain 5 luvun 58 §:n perusteella. Momentin tarkoittamissa tilanteissa tulisi ilmoittaa paitsi poliisilain 5 luvussa tarkoitetun keinon käytöstä, myös tiedustelumenetelmän käytöstä. Tiedustelumenetelmän käytöstä ilmoittamista arvioitaisiin tässä yhteydessä viimeksi mainitun pykälän nojalla.
Pykälän 6 momentin mukaan suunnitelmallisesta tarkkailusta, peitellystä tiedonhankinnasta, peitetoiminnasta, valeostosta, tietolähteen ohjatusta käytöstä, paikkatiedustelusta, muuhun kuin viestiin kohdistuvasta jäljentämisestä ja muuhun kuin viestiin kohdistuvasta lähetyksen jäljentämisestä siviilitiedustelussa ei olisi velvollisuutta ilmoittaa tiedonhankinnan kohteelle, jos asiassa ei ole aloitettu esitutkintaa 44 §:ssä tarkoitetun ilmoituksen perusteella. Ilmoitus paikkatiedustelusta tehtäisiin sille, joka on ollut kyseisen tiedustelumenetelmän käytön kohteena sekä tarvittaessa myös paikan omistajalle tai haltijalle. Säännöksessä tarkoitetusta jäljentämisestä ja lähetyksen jäljentämisestä ilmoitus tehtäisiin tiedonhankinnan kohteelle. Jos esitutkinta aloitettaisiin, noudatetaan, mitä pakkokeinolain 10 luvun 60 §:n 2–7 momentissa säädetään. Momentissa mainittujen tiedustelumenetelmien käytöstä ei sitä vastoin tarvitsisi lainkaan ilmoittaa, jos niiden kohteena olevassa asiassa ei 44 §:ssä tarkoitetun ilmoituksen perusteella aloitettaisi esitutkintaa.
Pykälän 7 momentissa säädettäisiin valtiolliselle toimijalle tehtävästä ilmoituksesta. Säännöksen mukaan tiedustelumenetelmän käytöstä ei olisi velvollisuutta ilmoittaa tiedonhankinnan kohteelle, jos kohteena on ollut valtiollinen toimija tai siihen rinnastuva taho.. Vieraan valtion viranomaisorganisaation viestintä ei nauti luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaa ja ilmoituksen tekeminen tulisi kyseeseen erittäin poikkeuksellisessa tapauksessa, jos tiedonhankinnan kohteena on ollut vieraan valtion viranomainen eli valtiollinen toimija. Säännöksen soveltamisalaan kuuluisivat myös valtiollisen toimijan välilliset toimijat.
Tiedustelumenetelmän käytöstä ei olisi ilmoitusvelvollisuutta ulkomaan tiedustelussa (39 §:n 3 momentti). Tämän lisäksi olisi tarpeen huomioida myös tilanteet, joissa tiedustelumenetelmää käytetään Suomen alueella valtiolliseen toimijaan. Sekä ulkomaan tiedustelussa että Suomen alueella tapahtuvassa valtiolliseen toimijaan kohdistuvassa tiedustelumenetelmän käytössä toimintaan liittyy lähes poikkeuksetta ulkopoliittisia ja mahdollisesti muita sensitiivisyyksiä, jolloin kohteena olleelle henkilölle ilmoittaminen ei ole perusteltua. Säännös ei kuitenkaan estäisi ilmoituksen tekemistä mitä kuvaa ilmaisu ”ei ole velvollisuutta ilmoittaa”.
Pykälän 8 momentin mukaan ilmoitusta koskevan asian käsittelyssä tuomioistuimessa noudatetaan mitä 35 §:ssä säädetään. Viittaus merkitsee käytännössä sitä, että myös ilmoitusasiat käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa. Kuten tiedustelumenetelmää koskevan lupa-asian yhteydessä, myös ilmoitusasian käsittelyssä tulisi kiinnittää erityistä huomiota salassapitovelvollisuuden toteutumiseen ja siihen, että asiakirjoihin ja tietojärjestelmiin sisältyvien tietojen suoja turvataan tarvittavin menettelytavoin ja tietoturvallisuusjärjestelyin.
48 §.Pöytäkirja. Pykälän mukaan tiedustelumenetelmän käytöstä olisi sen lopettamisen jälkeen laadittava ilman aiheetonta viivytystä pöytäkirja. Tiedustelumenetelmien käytön dokumentointi on välttämätöntä toiminnan oikeudellisen valvonnan mahdollistamiseksi. Toimenpiteiden kirjaamisesta valvontaa varten voitaisiin 62 §:n 1 momentin mukaan säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.
Nykyisin poliisilain 5 luvussa käytettävien salaisten tiedonhankintakeinojen pöytäkirjaamisesta säädetään esitutkinnasta, pakkokeinoista ja salaisesta tiedonhankinnasta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (122/2014). Asetuksen 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan pakkokeinolain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitetun salaisen pakkokeinon tai poliisilain (872/2011) 5 luvun 1 §:ssä tarkoitetun salaisen tiedonhankintakeinon käyttöä esittäneen tai siitä päättäneen taikka hänen määräämänsä esitutkintavirkamiehen on laadittava niiden käytön lopettamisen jälkeen ilman aiheetonta viivytystä, kuitenkin viimeistään 90 päivän kuluessa, pöytäkirja. Pykälän 2 momentin mukaan poliisilain 5 luvun 17 §:n 5 momentissa, 19 §:n 5 momentissa ja 21 §:n 4 momentissa tarkoitettu tekninen tarkkailu on kirjattava.
Myös tiedustelumenetelmien käytön jälkeen pöytäkirjaan kirjattavien toimenpiteiden kirjaamisesta on perusteltua säännellä valtioneuvoston asetuksella vastaavalla tavalla kuin esitutkinnasta, pakkokeinoista ja salaisesta tiedonhankinnasta annetussa valtioneuvoston asetuksessa.
49 §.Asianosaisjulkisuuden rajoittaminen eräissä tapauksissa. Pykälän 1 momentin mukaan henkilöllä, jonka oikeutta tai velvollisuutta asia koskee, ei olisi viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 11 §:ssä säädetystä huolimatta oikeutta saada tietoa tässä luvussa tarkoitetun tiedustelumenetelmän käytöstä ennen kuin 47 §:ssä tarkoitettu ilmoitus on tehty. Viimeksi mainitussa 47 §:ssä säädetään tiedustelumenetelmän käytöstä ilmoittamisesta. Asianosaisjulkisuuden rajoittaminen ennen tiedustelumenetelmän käytöstä tehtävää ilmoitusta on tärkeää siksi, että tiedustelumenetelmän käytön yhteydessä tuotetaan asiakirjoja, jotka koskevat valtion turvallisuutta eli seikkoja, joista tiedon antaminen olisi vastoin erittäin tärkeää yleistä etua.
Tiedustelutoiminnan valvonnassa annettavassa laissa säädettäisiin mahdollisuudesta tehdä tiedusteluvaltuutetulle kantelu (11 §). Kantelun voisi tehdä jokainen, joka katsoo, että tiedustelutoiminnassa on rikottu hänen oikeuksiaan tai menetelty muutoin lainvastaisesti. Tiedustelutoiminnan kohteena ollut tai henkilö, joka epäilisi, että häneen on kohdistettu tiedustelua, voisi pyytää tiedusteluvaltuutettua tutkimaan häneen kohdistuneen tiedustelumenetelmän käytön lainmukaisuuden (12 §).
Pykälän 2 momentin mukaan rekisteröidyn tarkastusoikeudesta säädetään poliisitoimessa annetussa laissa. Kyse olisi informatiivisesta viittauksesta säännöksessä tarkoitettuun lakiin, jonka 45 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan tarkastusoikeutta ei ole lainkaan suojelupoliisin toiminnallisen tietojärjestelmän tietoihin. Pykälän 2 momentissa säädetään tietosuojavaltuutetun tarkastusoikeudesta, jonka mukaan tietosuojavaltuutettu voi rekisteröidyn pyynnöstä tarkastaa suojelupoliisin tietojärjestelmässä olevien, rekisteröityä koskevien tietojen lainmukaisuuden.
50 §.Tietojen saanti yksityiseltä yhteisöltä. Pykälän mukaan suojelupoliisilla olisi suojelupoliisin päällystöön kuuluvan poliisimiehen pyynnöstä oikeus saada yhteisön jäsentä, tilintarkastajaa, toimitusjohtajaa, hallituksen jäsentä tai työntekijää velvoittavan yritys-, pankki- tai vakuutussalaisuuden estämättä sellaisia tietoja, joiden yksittäistapauksessa voidaan olettaa olevan tarpeen sellaisen siviilitiedustelun kohteena olevan toiminnan selvittämisessä, joka vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta, ja joilla voidaan olettaa olevan merkitystä: 1) siviilitiedustelun kohteena olevan henkilön tai oikeushenkilön tunnistamiseksi tai tavoittamiseksi tai kyseisen henkilön yhteystietojen selvittämiseksi taikka tällaisen henkilön liikkumisen selvittämiseksi; 2) tiedustelumenetelmän käytön kohdentamiseksi siviilitiedustelun kohteena olevaan henkilöön; tai 3) siviilitiedustelun kohteena olevan henkilön tai oikeushenkilön 3 §:ssä tarkoitettuun toimintaan oletettavasti kytkeytyvän taloudellisen toiminnan selvittämiseksi.
Pykälä vastaisi tarkoitukseltaan poliisilain 4 luvun 3 §:n 1 momentin sääntelyä. Tässä yhteydessä tietopyynnön tarkoituksena ei kuitenkaan olisi rikoksen estäminen tai selvittäminen, vaan tietopyyntö olisi sidottu 3 §:ssä tarkoitettuihin siviilitiedustelun kohteisiin, mikä ilmenee pykälän muotoilusta ”siviilitiedustelun kohteena olevan toiminnan selvittämisessä”.
Toiminnan selvittämistä koskevalla ilmaisulla ei tarkoitettaisi (rikoksen) selvittämistä esitutkintalain mukaisessa merkityksessä, vaan kyse olisi yksilöidyn kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavan toiminnan selvittämisestä. Selvittämisellä tarkoitettaisiin siten tietojen kokoamista keräämällä tietoa eri lähteistä ja pykälässä tarkoitettu tietopyyntö olisi yksi keino kerätä siviilitiedustelun kohteista merkityksellistä tietoa.
Pykälän todennäköisyyttä osoittavat ilmaisut ”voidaan olettaa olevan tarpeen” ja ”voidaan olettaa olevan merkitystä” olisivat niin sanottuja tuloksellisuusodotukseen rinnastettavia edellytyksiä. Näin ollen tehtävään määrätyn tiedustelumenetelmien käyttöön perehtyneen suojelupoliisin päällystöön kuuluvan poliisimiehen tulisi ottaa tietopyyntöä koskeva kynnys huomioon sitä tehdessään. Vaikka tietopyynnön esittäjällä ei olisi tiedon luovuttajaa kohtaan perusteluvelvollisuutta, hänen tulisi perustaa tietopyyntöänsä koskeva harkintansa objektiivisiin seikkoihin ja kirjata se, jotta tietopyynnön asianmukaisuus olisi laillisuusvalvonnan keinoin mahdollista jälkikäteen varmentaa.
Säännöksen tarkoituksena olisi mahdollistaa yksityiselle taholle tiedon luovuttaminen ilman, että tämä syyllistyisi rangaistavaksi säädettyyn tekoon. Yritys- pankki- ja vakuutussalaisuuden alaisen tiedon luovuttaja voisi luovuttaessaan suojelupoliisille tiedon olla vakuuttunut, että hän toimisi sallitulla tavalla.
Pankkisalaisuudesta säädetään luottolaitostoiminnasta annetun lain (610/2014) 15 luvun 14 §:ssä ja vakuutussalaisuudesta vakuutusyhtiölain (521/2008) 30 luvun 1 §:ssä. Yrityssalaisuus on rikoslain 30 luvun 11 §:ssä määritelty niin, että sillä tarkoitetaan liike- tai ammattisalaisuutta taikka muuta vastaavaa elinkeinotoimintaa koskevaa tietoa, jonka elinkeinonharjoittaja pitää salassa ja jonka ilmaiseminen olisi omiaan aiheuttamaan taloudellista vahinkoa joko hänelle tai toiselle elinkeinonharjoittajalle, joka on uskonut tiedon hänelle. Merkityksellistä kuitenkin on, että puheena oleva säännös oikeuttaisi edellä kerrotun vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvan tiedon luovutuksen suojelupoliisille.
Yrityksillä on runsaasti yrityssalaisuuden piiriin kuuluvia omalle elinkeinotoiminnalleen merkityksellisiä tietoja kuten tuotekehitystietoja. Pykälän perusteella yrityksellä ei olisi velvollisuutta luovuttaa suojelupoliisille tällaisia omalle yritystoiminnalleen tai sopimuskumppanilleen merkityksellisiä yrityssalaisuuden ytimeen kuuluvia tietoja, vaan tietopyynnössä olisi lähtökohtaisesti kyse asiakas-, työntekijä- tai muussa taloudellisessa suhteessa olevien tahoja yksilöivistä tiedoista.
Tietopyynnön yksittäistapauksellisuutta olisi arvioitava tiedonhankinnan kohteena olevan siviilitiedustelun kohteen kannalta. Näin ollen yksittäistapauksellisuus ei rajoittaisi tietopyyntöjen määrää saman kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavan toiminnan kohdalla. Yksittäistapauksellisuus voisi tarkoittaa tarvittaessa useampia tietopyyntöjä kyseistä uhkaa koskien, kunnes uhka olisi poistunut.
Pyynnön kohteena olevilla tiedoilla tulisi 1 kohdan mukaan perustellusti voida olettaa merkitystä siviilitiedustelun kohteena olevan henkilön tai oikeushenkilön tunnistamiseksi. Tällä tarkoitettaisiin sitä, että siviilitiedustelun kohteena oleva henkilö voitaisiin oletettavasti tunnistaa, tavoittaa tai tämän toimintaa muutoin selvittää esimerkiksi hotellien majoituslistan tai laivan matkustajalistan perusteella. Pykälän 2 kohdan mukaan pyynnön perusteena voisi olla tiedustelumenetelmän käytön kohdentaminen tiettyyn henkilöön. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi kertakäyttöliittymän ostoa ja sen ostajaa koskevan pyynnön osoittamista vähittäismyyntiliikkeelle. Pykälän 3 kohta kattaisi muun muassa pankkitiedustelut sekä muut luottolaitoksille tai rahavälitystoimijoille tehtävät tietopyynnöt, jotka mahdollistavat siviilitiedustelun kohteena olevan henkilön tai oikeushenkilön 3 §:ssä tarkoitettuun toimintaan oletettavasti kytkeytyvän taloudellisen toiminnan, kuten henkilön tai oikeushenkilön saamien pankkisiirtojen lähteiden tunnistamisen tai tällaisessa oikeushenkilössä määräysvaltaa käyttävien tahojen, selvittämisen.
51 §.Teleyrityksen velvollisuus avustaa siviilitiedustelussa. Pykälän mukaan teleyrityksen avustamisvelvollisuuteen sovellettaisiin mitä 5 luvun 61 §:ssä säädetään teleyrityksen avustamisvelvollisuudesta.
52 §.Korvaus teleyrityksellesiviilitiedustelussa avustamisesta ja tietojen antamisesta. Pykälän mukaan teleyrityksen oikeuteen saada korvausta viranomaisten avustamisesta ja tietojen antamisesta aiheutuneista välittömistä kustannuksista sovelletaan, mitä 5 luvun 62 §:ssä säädetään.. Mainitun 62 §:n 1 momentin mukaan teleyrityksellä on oikeus saada valtion varoista korvaus tässä luvussa tarkoitetusta viranomaisten avustamisesta ja tietojen antamisesta aiheutuneista välittömistä kustannuksista siten kuin sähköisen viestinnän palveluista annetun lain (917/2014) 299 §:ssä säädetään. Korvauksen maksamisesta päättää toimenpiteen suorittaneen poliisiviranomaisen yksikkö.
Sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 299 §:n 1 momentin mukaan teleyrityksellä on oikeus saada valtion varoista korvaus yksinomaan viranomaisen avustamiseksi hankittujen järjestelmien, laitteistojen ja ohjelmistojen investoinneista ja ylläpidosta aiheutuneista välittömistä kustannuksista. Kustannusten korvaamisesta päättää tarvittaessa Viestintävirasto.
Mainitun pykälän perustelujen (HE 221/2013 vp) mukaan teleyritys saa korvauksen järjestelmien, laitteistojen ja ohjelmistojen ylläpidosta, kuten ohjelmistojen päivityksistä ja huollosta aiheutuvista kuluista. Sen sijaan järjestelmien, laitteistojen ja ohjelmistojen käytöstä aiheutuvia henkilöstökuluja ei korvata. Kyseisen muutoksen tavoitteena on ollut yhdenmukaistaa kustannusten korvaamista koskevaa sääntelyä. Kustannusten korvaamista koskevasta sääntelyratkaisusta ei ole ilmennyt tarvetta poiketa siviilitiedustelulainsäädännön valmistelun yhteydessä.
Sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 299 §:n 2 momentissa säädetään oikeudesta