1.1
Laki avustuksista erityisryhmien asunto-olojen parantamiseksi
3 §. Erityisryhmät. Pykälää muutettaisiin siten, että avustusprosentin määräytyminen yksinkertaistuisi ja se perustuisi jatkossa pääsääntöisesti vain kohteessa tarvittaviin tila- tai varusteratkaisuihin sekä asumiskustannusten kohtuullisuuteen, ei tiettyihin asukasryhmiin. Momentin 1 kohtaa ei muutettaisi, eli tältä osin myös asukkaiden pienet tulot ja huonot asunto-olot oikeuttaisivat avustuksen myöntämiseen. Momentin 2 kohdassa olevaa säännöstä siitä, että asuminen edellyttää tavanomaista enemmän tukipalveluita, tarkennettaisiin siten, että kohdasta poistettaisiin maininta tavanomaista laajemmista tukipalveluista ja puhuttaisiin tukipalveluiden tarjoamisessa tarvittavista tiloista. Tämä korjaus on perusteltu, sillä avustus kohdistuu aina pelkästään tiloihin, ei niissä tarjottaviin palveluihin, eikä tavallisissa asunnoissa ole pääsääntöisesti lainkaan tukipalveluiden tarjoamiseen tarkoitettuja tiloja. Muutoksella ei ole tarkoitus muuttaa säännöksen sisältöä. Esimerkiksi nuorisoasuntokohteissa, joissa on sekä tavallisia vuokra-asuntoja että erityistä tukea tarvitseville nuorille tarkoitettuja yhteis- ja palvelutiloja, avustuksen suuruus määräytyisi siten, että tavallisten vuokra-asuntojen osalta avustus olisi momentin 1 kohdan mukainen ja tukiasunnoiksi katsottavien asuntojen sekä yhteis- ja palvelutilojen osalta momentin 2 kohdan mukainen.
Momentin 3 kohdan sisältöä ei muutettaisi mutta sen sanamuotoa selkeytettäisiin. Momentin nykyisen 4 kohdan säännös, joka koskee päihde-, mielenterveys- tai muista vastaavista ongelmista kärsiviä pitkäaikaisasunnottomia, poistettaisiin, koska avustuksen suuruus määräytyisi pelkästään kohteessa tarvittavien tila- tai varusteratkaisujen, ei tietyn asukasryhmän mukaan. Momentin uusi 4 kohta vastaisi nykyistä 5 kohtaa sikäli, että siinä säädettäisiin poikkeuksellisen vaativista taikka kalliista tila- tai varusteratkaisuista. Kohdassa ei kuitenkaan mainittaisi kehitysvammaisia kuten nykyisessä 5 kohdassa, vaan uusi 4 kohta soveltuisi periaatteessa kaikkiin asukasryhmiin, joilla on tällaisten poikkeuksellisten tila- tai varusteratkaisujen tarvetta. Siten myös pitkäaikaisasunnottomille ja kehitysvammaisille ihmisille voitaisiin jatkossakin myöntää korkeimman tukiluokan eli enintään 50 prosentin suuruisia avustuksia, jos kyseessä olevan kohteen tila- ja varusteratkaisut ja asumiskustannusten pitäminen kohtuullisina sitä edellyttäisivät.
Lisäksi pykälään tehtäisiin joitakin kielellisiä ja lakiteknisiä korjauksia.
4 §. Avustuksen kohde. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin uusi virke, jonka mukaan avustuksen kohteena oleva vuokratalo saa sisältää myös muiden kuin talon asukkaiden käytössä olevia palvelutiloja. Tämä kuitenkin edellyttäisi, että nämä tilat ovat mitoitukseltaan kohtuulliset ja niille on pitkäkestoista tarvetta paikkakunnalla. Avustushakemukseen olisi liitettävä suunnitelmat avustettavasta palvelutilasta, millaisia palveluja siellä on tarkoitus tarjota sekä arvio tulevista käyttäjämääristä ja -ryhmistä. Arvioitaessa suurempien palvelutilojen mitoituksen kohtuullisuutta verrattuna alueella olevaan kysyntään voitaisiin ottaa huomioon muun muassa palvelutalon asukasmäärä, talon lähiympäristössä asuvien, palvelutiloja todennäköisesti käyttävien henkilöiden määrä sekä muut alueella olevat, vastaavantyyppiset palvelut ja palvelutilat. Vaikka palvelutilojen käyttäjämäärä alueella arvioitaisiinkin suureksi, tilojen olisi silti oltava enintään kohtuullisen kokoiset: mitä suuremmat tilat, sitä suuremmat ovat niistä aiheutuvat kustannukset ja niihin liittyvä vajaakäytön riski. Avustuksen myöntämisen edellytyksenä olisi myös se, että suunnitellunkaltaisille yleisille palvelutiloille arvioitaisiin olevan paikkakunnalla todellista tarvetta sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Avustuksenhakijan tulisi esittää ARA:lle mahdollisimman huolellinen arvio tästä tulevasta tarpeesta, sillä se on keskeinen tekijä koko hankkeen kannattavuuden kannalta. Lain 6 §:n 2 momentissa tarkoitetun hankesuunnitelman, joka osoittaa avustettavan hankkeen olevan kokonaisuudessaan taloudellisesti ja toiminnallisesti perusteltu, tulisi sisältää myös ulkopuolisille käyttäjille mitoitettava palvelutila ja selvitys sen taloudellisesta ja toiminnallisesta kannattavuudesta.
Avustusta voitaisiin myöntää ulkopuolisten asiakkaiden käyttöön mitoitettujen palvelutilojen rakentamiseen osaksi uutta, korkotukilainalla ja avustuksella rahoitettavaa palvelutaloa, tai jo olemassa olevan palvelutalon yhteyteen, kun taloon tehdään perusparannus ARA:n hyväksymällä korkotukilainalla. Avustusta ei tulisi myöntää sellaisille palvelutiloille, joita talon asukkaat itse eivät tarvitse, koska tällaisten tilojen avustaminen tekisi tilojen käytön kannattavuudesta huomattavan riskialtista.
Palvelutilojen luonteesta johtuen niitä olisi tarkoituksenmukaista sijoittaa etupäässä ikääntyneille tarkoitettujen palvelutalojen yhteyteen. Erityisestä syystä tällaisia palvelutiloja voitaisiin kuitenkin avustaa myös muille erityisryhmille tarkoitettuihin kohteisiin. Esimerkiksi kehitysvammaisten ihmisten tai mielenterveyskuntoutujien kohdalla kyseeseen voisi tulla samalla asuinalueella asuvien kehitysvammaisten taikka mielenterveyskuntoutujien käytössä olevien tukipisteiden rakentamisen, hankinnan tai perusparantamisen avustaminen. Avustettava tukipiste voisi olla esimerkiksi yksi asuinhuoneisto, joka on kehitysvammaisille tai mielenterveyskuntoutujille tarkoitetun asuinryhmän tai muun asuntokohteen läheisyydessä. Tällaisten tilojen tarve olisi arvioitava kussakin tapauksessa erikseen sekä asukkaiden että palvelutuotannon tarpeet huomioon ottaen. Asumisen yhteyteen ei tule sijoittaa sellaisia arjen toimintoja, jotka tulisi tarjota asumisesta erillään, kuten yleispalveluja tai vammaisten henkilöiden päivä- tai työtoimintaa. Koska avustuksia myönnetään vain asuntohankkeisiin, yksittäisen tukipisteen avustaminen ei olisi mahdollista, vaan tukipisteen tulisi olla osa avustuksella rahoitettavaa laajempaa asuntokokonaisuutta, vaikka se sijaitsisikin erillään varsinaisesta palvelutalosta. Sekä palvelutalon yhteyteen rakennettavat palvelutilat että erilaiset tukipistetyyppiset ratkaisut liittyvät aina tietylle erityisryhmälle kohdistettuihin asuntoihin. Siksi tilat tulee kohdistaa etupäässä vain kyseisen erityisryhmän käyttöön, ja vain poikkeuksellisesta syystä tiloja voisivat käyttää eri erityisryhmiin kuuluvat henkilöt. Palvelutilojen tulisi aina edistää erityisryhmiin kuuluvien henkilöiden integroitumista osaksi ympäröivää asuinaluetta ja osallisuutta lähiyhteisöön, ei myötävaikuttaa erityisryhmien segregoitumiseen omaksi, alueen muusta väestöstä poikkeavaksi ryhmäkseen.
Avustushakemuksen ja muiden saamiensa selvitysten perusteella ARA:n tulisi huolellisesti arvioida kunkin hankkeen tarkoituksenmukaisuutta ja suunniteltua laajuutta sekä punnita palvelutilojen tarvetta ja niihin liittyviä riskitekijöitä sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Hankkeen taloudellista toimivuutta arvioidessaan ARA:n tulisi ottaa huomioon myös tilojen mahdollinen vajaakäyttö ja keinot siitä aiheutuvien riskien minimoimiseksi. Jos avustettavat tilat jäävät jossakin vaiheessa vajaakäyttöön eivätkä ulkopuolisilta käyttäjiltä saatavat maksut tai muut tulot riitä kattamaan tiloista aiheutuvia kustannuksia, kustannukset tulevat talon omistajan maksettaviksi. Tämän vuoksi voisi tietyissä tapauksissa olla perusteltua, että myös kohteen sijaintikunta sitoutuisi mahdollisuuksien mukaan avustettavaan hankkeeseen ja osallistuisi tilojen tehokkaan käytön turvaamiseen sekä tilojen mahdollisesta vajaakäytöstä aiheutuvien kustannusten kattamiseen. Avustettavien palvelutilojen tulisi myös olla muuntojoustavia siten, että mahdollisessa vajaakäyttötilanteessa ne voitaisiin ottaa toisenlaiseen käyttöön.
Avustusta voitaisiin myöntää vain sellaisille ulkopuolisille käyttäjille mitoitetuille palvelutiloille, joiden arvioidaan täyttävän kaikki edellä mainitut edellytykset. Avustusprosentin enimmäismäärä riippuisi myös ulkopuolisille tarkoitettujen tilojen osalta siitä, minkälaiselle käyttäjäryhmälle palvelutalo olisi tarkoitettu ja mihin 3 ja 8 §:ssä tarkoitettuun tukiluokkaan se kuuluisi. Jos kyse olisi esimerkiksi kolmannen tukiluokan mukaisesta, huonokuntoisille ikääntyneille tarkoitetusta palvelutalosta, sekä talon asunnoille että palvelutiloille voitaisiin myöntää enintään 40 prosentin avustus. Avustuksen suuruus ratkaistaisiin kuitenkin aina kohde- ja tapauskohtaisesti, ja se voisi vaihdella saman kohteen sisälläkin: esimerkiksi huonokuntoisille ikääntyneille tarkoitettuihin, erityisiä tila- tai varusteratkaisuja vaativiin asuntoihin kohdistettu avustus voisi olla suurempi kuin samassa rakennuksessa sijaitsevalle, tällaisia tila- tai varusteratkaisuja tarvitsemattomalle palvelutilalle kohdistettu avustus.
Muilta osin pykälä vastaisi nykyistä lakia, mutta siihen tehtäisiin joitakin kielellisiä ja lakiteknisiä korjauksia.
8 §. Avustuksen suuruus. Pykälän 1 momentin 4 kohta muutettaisiin vastaamaan 3 §:ään ehdotettuja muutoksia, eli 4 kohdasta poistettaisiin viittaus 3 §:n poistettavaan 5 kohtaan. Muilta osin pykälän sisältöä ei muutettaisi, mutta siihen tehtäisiin joitakin kielellisiä ja lakiteknisiä korjauksia.
11 §. Asuntojen käyttäminen. Pykälän 1 momentti säilyisi ennallaan, eli avustusta saaneita asuntoja olisi jatkossakin käytettävä avustusta myönnettäessä nimettyyn erityisryhmään kuuluvien vuokra-asuntoina 20 vuotta avustuksen ensimmäisen erän maksamisesta lukien.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että ARA voisi asettamillaan ehdoilla myöntää avustuksensaajalle hakemuksesta luvan poiketa 1 momentin vaatimuksesta eli käyttää asuntoja myös muiden kuin avustuspäätöksessä nimetyn erityisryhmän asuntoina, jos se ehkäisisi asuntojen vajaakäyttöä tai siihen olisi muu erityinen syy. Lupa voitaisiin jatkossa myöntää kevyemmin perustein kuin nykyisin, mitä osoittaisi se, että luvan myöntämiseen riittäisi esimerkiksi asuntojen vajaakäyttö sen sijaan, että edellytettäisiin pykälän nykyisen 3 momentin mukaisesti koko erityisryhmän asunnontarpeen loppuneen kyseisellä paikkakunnalla. Poikkeusluvan myöntäminen voisi jatkossa tulla kyseeseen esimerkiksi tilanteessa, jossa ympärivuorokautista palveluasumista tarjoavan yksikön, kuten muistisairaiden ikääntyneiden palvelutalon, kaikille asunnoille ei enää olisi kysyntää ja asuntoja olisi tarkoituksenmukaista käyttää kevyempää tukea tarvitsevien ikääntyneiden asuntoina. Asunnot tulisi ensisijaisesti kohdistaa nimettyä erityisryhmää lähimmin vastaavalle toiselle erityisryhmälle. Vain erityistapauksissa asuntoja voitaisiin osoittaa kokonaan toiselle erityisryhmälle. Tällöin olisi kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että ryhmien tarpeet ovat samankaltaisia ja heidän sijoittamisensa samaan kohteeseen on perusteltua heidän tarpeidensa, heille tarjottavien palveluiden järjestämisen sekä kunnan toiminnan kannalta. Esimerkiksi ikääntyneiden palvelutaloon voitaisiin sijoittaa lähellä eläkeikää olevia henkilöitä tai kehitysvammaisia ikääntyneitä, jos näin parhaiten vastattaisiin heidän tarpeisiinsa. Palvelutaloista ei saa muodostaa erityisryhmien asuntokeskittymiä, joihin kootaan useita eri erityisryhmiä aiheuttaen siten heidän segregoitumistaan yhteiskunnasta, vaan talojen tulisi aina edistää erityisryhmiin kuuluvien henkilöiden integroitumista osaksi ympäröivää asuinaluetta ja osallisuutta lähiyhteisöön. Asuntojen käyttäminen tavallisina vuokra-asuntoina tulisi kyseeseen vain tilanteessa, jossa alueella ei olisi asuntotarvetta lain 3 §:ssä tarkoitetuille erityisryhmille tai avustusta saaneet asunnot eivät esimerkiksi kokonsa, varustelunsa tai sijaintinsa vuoksi soveltuisi muiden erityisryhmien käyttöön. Jos kyse olisi vain vähäisestä asuntomäärästä ja tilapäisestä, enintään kahden vuoden pituisesta muutoksesta, erillistä lupaa ei tarvittaisi vaan riittäisi, että avustuksensaaja tekee asiasta ilmoituksen ARA:lle. Vähäisellä asuntomäärällä tarkoitettaisiin tässä enintään 15 prosenttia kohteen asunnoista mutta kuitenkin enintään kymmentä asuntoa. Lupa tai ilmoitus ei saisi koskaan muodostua keinoksi kiertää investointiavustuksen saamiselle asetettua 20 vuoden käyttövelvoitetta, tavaksi saada tarvetta suurempi investointiavustus tai muulla tavoin kiertää lain säännöksiä ja tavoitteita. Jos asuntojen vajaakäyttö osoittautuisi laajaksi ja pitkäkestoiseksi eikä alueella olisi enää tarvetta erityisryhmien asunnoille tai asunnot eivät tällaiseen käyttöön soveltuisi, ARA voisi myöntää avustuksensaajalle kokonaankin vapautuksen asuntojen 20 vuoden käyttövelvoitteesta. Tämän tulisi kuitenkin olla vasta viimesijainen keino.
Poikkeuslupaa koskevaan ARA:n päätökseen voisi hakea muutosta investointiavustuslain 13 §:n mukaisesti eli siten kuin valtionavustuslaissa (688/2001) säädetään. Valtionavustuslain mukaan päätökseen voi aluksi vaatia ARA:lta oikaisua hallintolain (434/2003) 7 a luvun mukaisesti, ja oikaisuvaatimukseen annetusta päätöksestä voi valittaa hallinto-oikeuteen hallintolainkäyttölain (586/1996) mukaisesti ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos se myöntää valitusluvan. ARA:n toimivallasta myöntää avustuksensaajalle, joka samalla on korkotukilainan saaja, osittain tai kokonaan vapautus asuntoja koskevista korkotukilain 2 luvun mukaisista käyttö- ja luovutusrajoituksista säädetään korkotukilain 18 §:ssä, ja kunnan toimivallasta myöntää lupa käyttää asuntoja muuhun kuin asuinkäyttöön säädetään korkotukilain 12 §:ssä. Viimeksi mainittu käyttötarkoituksen muuttamista koskeva kunnan lupa edellyttäisi luonnollisesti, että ARA myöntäisi avustuksensaajalle ensin investointiavustuslain 11 §:ssä tarkoitetun luvan poiketa osittain tai kokonaan asuntojen 20 vuoden käyttövelvoitteesta.
Pykälän uusi 2 momentti pitäisi sisällään nykyisessä 3 momentissa olevan säännöksen siitä, että ARA voi hakemuksesta myöntää asettamillaan ehdoilla vapautuksen avustukseen liittyvästä käyttörajoituksesta, jos nimettyyn erityisryhmään kuuluvilla ei enää ole paikkakunnalla asunnontarvetta tai on olemassa muu erityinen syy. Pykälän nykyisessä 2 momentissa olevasta mahdollisuudesta, että avustuksensaaja voi osoittaa avustuksella rahoitettujen asuntojen sijasta osan asunnoista muusta paikkakunnalla olevasta vuokra-asuntokannastaan, jos se on asukasrakenteen säilymiseksi riittävän monipuolisena tarpeellista, luovuttaisiin. Kyseistä mahdollisuutta on perusteltu lain esitöissä (HE 170/2004 vp) sillä, että päihdepalvelujen käyttäjillä, asunnottomilla, erityisen tuen tarpeessa olevilla nuorilla ja muilla sellaisilla ryhmillä, joilla on usein elämänhallintaan liittyviä ongelmia, asuintalojen asukasrakenteiden on oltava riittävän monipuolisia asumisaikaisten ongelmien välttämiseksi. Siksi avustuksensaaja voisi esittää suunnitelman siitä, että erityisryhmälle osoitettavat vuokra-asunnot voisivat osittain sijaita paikkakunnalla myös muualla avustuksensaajan vuokra-asuntokannassa kuin avustusta saaneissa kohteessa. Edelleen esitöissä on todettu, että ARA hyväksyisi sanotun suunnitelman ja valvoisi sen noudattamista, ja menettely vastaisi pääosin sitä menettelyä, jota on tuolloin sovellettu myönnettäessä avustuksia asunnottomien asuttamiseksi. Sanotunkaltaiselle menettelylle ei kuitenkaan ole nykyisin enää tarvetta: Jos henkilöt kykenevät asumaan tukipalvelujen turvin tavallisissa vuokra-asuinnoissa, heidät on ohjattava asumaan sellaisiin jo alusta saakka. Jos paikkakunnalle on rakennettu investointiavustuksella rahoitettu palvelutalo esimerkiksi päihde- tai mielenterveysongelmista kärsiville pitkäaikaisasunnottomille, jotka ovat sittemmin kuntoutuneet niin paljon, että he selviävät tukiasunnoissa eikä palvelutaloon enää ole asukkaita, harkittavaksi tulee uudessa 2 momentissa tarkoitetun poikkeusluvan myöntäminen. Nykyisessä 2 momentissa tarkoitettua menettelyä voitaisiin kuitenkin edelleen soveltaa ennen ehdotetun lakimuutoksen voimaantuloa rahoitetuissa kohteissa.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että palvelutalojen yhteydessä olevista palvelutiloista ja niissä tarjottavista palveluista tulisi varata tietty osuus talon omien asukkaiden käyttöön, ja tämän osuuden tulisi aina olla riittävän suuri täyttämään talon asukkaiden palveluntarpeet. Avustusta saaneen palvelutalon asukkailla tulisi siis aina olla etusija talon yhteydessä olevien palvelutilojen ja niissä tarjottavien palveluiden käyttöön. Palvelutilojen rahoitus-, ylläpito- ja käyttökustannuksia ei saisi sisällyttää talon asukkailta perittäviin, korkotukilain 13 §:n mukaisesti omakustannusperiaatteella määräytyviin vuokriin muuten kuin siltä osin kuin tilat on varattu asukkaiden käyttöön. Vuokranmäärityksen kannalta ratkaisevaa voisi siis olla asukkailla oleva tilojen käyttöoikeus, ei välttämättä tilojen todellinen, toteutunut käyttö. Talon asukkailta palvelutilojen käytöstä ja niissä tarjottavista palveluista perittävät maksut eivät koskaan saisi olla korkeampia kuin ulkopuolisilta käyttäjiltä perittävät maksut. Ulkopuolisille tarkoitettujen palvelutilojen rahoitus-, ylläpito- ja käyttökustannukset tulisi kattaa ulkopuolisilta asiakkailta tilojen käytöstä ja niissä tarjottavista palveluista kerättävin maksuin sekä mahdollisilla muilla tuloilla. Jos nämä maksut ja tulot eivät riittäisi palvelutilojen kustannusten kattamiseen, niiden rahoittaminen jäisi talon omistajan vastuulle. Myös kohteen sijaintikunta voisi halutessaan sitoutua osallistumaan niiden rahoittamiseen.
Palvelutalon omistajan olisi pidettävä erillistä kirjanpitoa ulkopuolisille käyttäjille tarkoitetuista palvelutiloista aiheutuvista tuloista ja menoista. Tällaisina tuloina pidettäisiin myös ulkopuolisilta palvelutilojen käytöstä ja niissä tarjottavista palveluista, esimerkiksi ruokailusta, perittäviä maksuja siltä osin kun palvelun hintaan sisältyy palvelun tuottamisessa käytettävien tilojen kustannuksia. Kilpailuneutraliteetin toteuttamiseksi näiden maksujen tulisi pääsääntöisesti vastata sitä hintaa, jota alueella yleensä peritään vastaavanlaisista tiloista ja palveluista. Kustannusten kattamisen jälkeen tiloista mahdollisesti jäljelle jääneet tuotot olisi käytettävä etupäässä palvelutalon asukkaiden hyväksi, esimerkiksi heiltä perittävien vuokrien alentamiseen. Omistaja voisi kuitenkin käyttää osan näistä tuotoista kohtuullisena pidettävään varautumiseen tilojen mahdollisesta vajaakäytöstä aiheutuviin kustannuksiin. Jos palvelutalon omistaja ei itse toimisi tiloissa palveluntuottajana, sen tulisi kilpailuttaa tiloissa toimiva yritys tai muu yhteisö avoimella ja syrjimättömällä tavalla. Omistajan tulisi periä kilpailutuksen voittaneelta toimijalta tilojen käytöstä markkinaehtoista tilavuokraa. Tilavuokrilla olisi katettava ulkopuolisten käyttämistä palvelutiloista talon omistajalle aiheutuvat rahoitus-, ylläpito- ja käyttökustannukset, ja siltä osin kuin tuloja jäisi yli, ne olisi käytettävä talon asukkaiden hyväksi. Ulkopuolisilta käyttäjiltä perittävillä markkinaehtoisilla maksuilla tai tiloissa toimivalta yritykseltä perittävällä markkinaehtoisella tilavuokralla sekä velvollisuudella käyttää tiloista menojen kattamisen jälkeen mahdollisesti jäljelle jäävät tuotot talon asukkaiden hyväksi varmistettaisiin se, että avustuksensaaja tai muu avustusta saaneissa tiloissa toimiva taho ei saisi niistä perusteetonta etua itselleen suhteessa alueen muihin, vastaavanlaisia palveluja tuottaviin tahoihin nähden. Tarkoituksena on pitää valtion tukema kohtuuhintainen asuminen ja markkinaehtoinen palvelutuotanto erillään toisistaan.
