6
Lausuntopalaute
Lausuntokierroksella 24.6.–19.8.2025 ollut esitysluonnos sisälsi kiinteistöverolakia koskevan lakiehdotuksen kiinteistöveron suorittamisesta valtiolle ja kunnille Suomen talousvyöhykkeellä olevista rakennuksista ja rakennelmista, Suomen talousvyöhykkeellä sovellettavista kiinteistöveroprosenteista, valtion ja kuntien jako-osuuksista Suomen talousvyöhykkeen kiinteistöverosta sekä kuntien jako-osuuden tilittämisestä jako-osuuteen oikeutetuille kunnille. Esitysluonnos sisälsi varojen arvostamista verotuksessa annettua lakia koskevan lakiehdotuksen rakennelmien ja merituulivoimaloiden jälleenhankinta-arvon laskemisesta sekä tuloverolakia koskevan lakiehdotuksen Suomen alueellisesta määritelmästä.
Esitysluonnoksesta annettiin yhteensä 37 lausuntoa. Lausunnon esitysluonnoksesta antoivat: työ- ja elinkeinoministeriö, ulkoministeriö, valtiovarainministeriön budjettiosasto sekä kunta- ja alueosasto, ympäristöministeriö, Ahvenanmaan maakuntahallitus, Digi- ja väestötietovirasto, Maanmittauslaitos, Metsähallitus, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus, Verohallinto, Suomen Kuntaliitto ry, Espoon kaupunki, Korsnäsin kunta, Kristiinankaupungin kaupunki, Luodon kunta, Maalahden kunta, Mustasaaren kunta, Närpiön kaupunki, Pietarsaaren kaupunki, Porin kaupunki, Uudenkaarlepyyn kaupunki, Pohjanmaan liitto, Pohjois-Pohjanmaan liitto, Satakuntaliitto, Elinkeinoelämän keskusliitto ry, Energiateollisuus ry, Keskuskauppakamari ry, Suomen luonnonsuojeluliitto ry, Suomen uusiutuvat ry, Sähköteknisen Kaupan Liitto ry, Fingrid Oyj, OX2 Finland Oy, Skyborn Renewables Offshore Finland Oy, Tahkoluoto Offshore Oy, tutkija KTT, OTL Janne Myllymäki, OTT Senior Fellow Timo Viherkenttä.
Saaduista lausunnoista on laadittu lausuntoyhteenveto, joka on nähtävissä hankesivuilla osoitteessa: https://vm.fi/hanke?tunnus=VM063:00/2024.
Useassa lausunnossa pidettiin perusteltuna Suomen talousvyöhykkeen veropohjaa ja veroprosentteja, minkä lisäksi perusteltuna pidettiin verotuksen yhdenmukaistamista ja selkiyttämistä varsinkin ennen merituulivoima-alueiden kilpailuttamista. Useassa lausunnossa pidettiin Suomen talousvyöhykkeen veropohjaa ja veroprosentteja perusteltuina. Osassa annetuista lausunnoista kiinnitettiin huomiota Suomen talousvyöhykkeen merituulivoiman keskimääräisesti aluevesiä korkeampiin rakennuskustannuksiin ja verorasitukseen. Muutamassa lausunnossa esitettiin vaihtoehtoisia veroprosenttien määräytymistapoja, samoin kuin säädösteknisiä huomioita.
Jatkovalmistelussa ehdotusta Suomen talousvyöhykkeen veroprosenteista on tarkennettu terminologisesti säännöksessä ja säännöskohtaisissa perusteluissa. Muilta osin ehdotusta ei ole muutettu annettujen lausuntojen johdosta. Neutraliteettitavoitteen ja läpinäkyvyyden kannalta ehdotetut veroprosentit ovat perusteltuja, eikä niiden määrittäminen olisi hallinnollisesti tarpeettoman monimutkaista.
Useassa lausunnossa ehdotusta veronsaajista pidettiin perusteltuna. Osassa annetuista lausunnoista ehdotettua jakosuhdetta valtion ja kuntien välillä pidettiin perusteltuna, ja osassa esitettiin kunnille suurempaa jako-osuutta, esimerkiksi yhteisöveron jakosuhdetta valtion ja kuntien välillä (nykyisin noin 75/25 prosenttia), 70/30 prosenttia ja 60/40 prosenttia. Muutamassa lausunnossa esitettiin muun muassa kiinteistöveron menemistä kokonaisuudessaan valtiolle tai kaikille kunnille asukasmäärän mukaisesti joko tasaisesti tai ottamalla rannikkokuntien asukasmäärä huomioon kertoimella 1,5. Muutamassa lausunnossa esitettiin jako-osuussääntelyn siirtämistä verontilityslakiin.
Useassa lausunnossa kuntakohtaisten jako-osuuksien määräytymisperusteita pidettiin perusteltuna, mutta osassa annetuista lausunnoista sääntelyä pidettiin monimutkaisena. Yhdessä lausunnossa suhtauduttiin kriittisesti ehdotukseen ja edellytettiin selkeämmin kuntakohtaisesti ottamaan huomioon kunnan erityinen merkitys talousvyöhykkeen hankkeiden toteuttamisessa. Osassa annetuista lausunnoista kiinnitettiin huomiota epäselvyyksiin kantaverkon liittymispisteen käsitteen suhteen tai kritisoitiin ratkaisua taikka esitettiin veronsaajaksi myös liittymisjohdon sijaintikuntia. Muutamassa lausunnossa asukasmäärän rajoittamista pidettiin perusteltuna mutta rajoittamista 25 000 asukkaaseen pidettiin liian voimakkaana. Muutamassa lausunnossa kiinnitettiin huomiota esimerkiksi veronsaajakuntien rajautuneisuuteen, kuntien väliseen taloudelliseen eriarvoistumiskehitykseen, vaikeuteen arvioida kuntataloudellisia vaikutuksia, ja tarpeeseen seurata uudistuksen kokonaisvaikutuksia.
Jatkovalmistelussa esitystä on muutettu korottamalla jako-osuuteen oikeutetun kunnan asukasmäärän rajoitusta 25 000 asukkaasta 40 000 asukkaaseen sekä tarkennettu veronsaajien jako-osuuksien osalta perusteluja keskeisissä ehdotuksissa, vaihtoehdoissa ja vaikutusarvioissa. Säännökset on myös siirretty verontilityslain uudeksi 3 a luvuksi, minkä lisäksi sääntelyä on tarkennettu eräiltä osin.
Muilta osin ehdotuksia kuntakohtaisista jako-osuuksista ei ole muutettu annettujen lausuntojen johdosta. Ehdotuksen on katsottu ottavan alueellisen haitan ja paikallisen hyväksyttävyyden vahvistamisen huomioon kohtuullisesti. Monimutkaisuudestaan ja kaavamaisuudestaan huolimatta ehdotetun jakomekanismin on arvioitu kohdentavan kiinteistöverotuottoja kohtuullisen hyvin ja kohtuullisissa määrin alueellista haittaa ja paikallista hyväksyttävyyttä silmällä pitäen.
Useassa lausunnossa ehdotusta merituulivoimaloiden jälleenhankinta-arvossa huomioitavista rakennuskustannuksista 35 prosentin määrästä pidettiin sinänsä perusteltuna ja selkeänä parannuksena, ja osassa annetuista lausunnoista kiinnitettiin yleisellä tasolla huomiota tarpeeseen arvostamisen kohtuullisesta tasosta huomioiden riittävästi merituulivoiman paikallisen hyväksyttävyyden ja kannustavuuden rakentamiseen. Osassa annetuista lausunnoista esitettiin rakennuskustannuksia huomioon otettavaksi esimerkiksi 25 tai 30 prosentilla esimerkiksi merituulivoiman rakennuskustannusten nousun, teknisen kehityksen ja rakentamisen syvyysvaatimusten muuttumisen vuoksi. Osassa annetuista lausunnoista rajausta voimaloihin, joiden rakentaminen on aloitettu 2025 tai sen jälkeen, ei pidetty perusteltuna, kun taas muutamassa lausunnossa taustaoletuksena lienee ollut, että ehdotus koskisi esitysluonnoksesta poiketen myös olemassa olevia merituulivoimaloita. Osassa annetuista lausunnoista arvostamistason uudelleentarkastelua tulevaisuudessa pidettiin perusteltuna, ja osassa annetuista lausunnoista katsottiin, että keventämisen tulisi olla pysyvä, sekä kiinnitettiin huomiota uudelleentarkastelun epämääräisyyteen ja ongelmiin.
Muutamassa lausunnossa nostettiin esiin, että ehdotus muodostaa poikkeuksen kiinteistöverotuksen arvostamisperiaatteista ja olennaisena osana arvostamiseen kuuluu rakennusten ja rakennelmien yksilöllisten erojen huomioon ottaminen. Yhdessä lausunnossa katsottiin, ettei ehdotuksella voida varmistua siitä, että se kannustaisi merituulivoiman rakentamiseen, ja että merensyvyydestä aiheutuvan kustannusrasituksen ei tulisi vaikuttaa jälleenhankinta-arvoissa. Yhdessä lausunnossa katsottiin, että verotuksen keventäminen olisi perustellumpaa toteuttaa merituulivoimaloihin sovellettavan alemman veroprosentin avulla. Osassa annetuista lausunnoista kiinnitettiin huomiota arvostamista koskevan säännöksen sanamuotoon ja vaikutusarvioiden puutteellisuuteen.
Jatkovalmistelussa ehdotettua säännöstä ja perusteluja on sanonnallisesti tarkennettu. Lisäksi useassa lausunnossa esille tuotuja seikkoja on otettu huomioon vaikutusarvioinneissa tarkentamalla vaikutusarvioita. Muilta osin ehdotusta ei ole muutettu annettujen lausuntojen johdosta. Mitoitus 35 prosenttia rakennuskustannuksista on ollut komission kanssa käytyjen keskustelujen kohteena ja valmistelussa arvioitu perustelluksi keinoksi saattaa merituulivoimaloiden verorasitusta yhdenmukaisemmaksi maatuulivoimaloiden verotuksen kanssa korjaamalla rakennelmien rakennuskustannusperusteisesta arvostamismenetelmästä johtuvaa rakenteellista epäsuhtaa arvostamisessa. Myös varovaisuusperiaate ja arvostamistason ennakoitavuus puoltavat, että mitoitus nykyisessäkin kustannustasossa määritetään alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti 35 prosenttiin rakennuskustannuksista.
Useassa lausunnossa ehdotusta Suomen alueellisesta määritelmästä tuloverolaissa pidettiin perusteltuna. Muutamassa lausunnossa kiinnitettiin huomiota säännökseen otsikointiin ja sanamuotoon, kun otetaan huomioon Suomen talousvyöhykkeen luonne kansainvälisenä merialueena, eikä Suomen valtioon kuuluvana alueena. Jatkovalmistelussa on annettujen lausuntojen johdosta tarkennettu säännöksen ja sen otsikon muotoilua ja siirretty pykälä tuloverolain uudeksi 8 b §:ksi.
Lausuntojen perusteella esitystä on myös monilta kohdin päivitetty lähinnä teknisluontoisesti. myös päivitetty nykytilan kuvausta teknisluontoisesti. Muutamassa lausunnossa esitettyä rakennuskustannusindeksitarkistuksesta luopumista ei jatkovalmistelussa ole katsottu perustelluksi. Indeksitarkistus on osa kiinteistöverotuksen arvostamisjärjestelmää. Yhdessä lausunnossa esille tuodut näkemykset esityksen merkityksestä Ahvenanmaan maakunnalle eivät ole antaneet aihetta muuttaa esitystä.
7
Säännöskohtaiset perustelut
7.1
Kiinteistöverolaki
1 §. Kiinteistövero. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että siitä poistettaisiin maininta kunnasta. Pykälän 2 momentin toiseksi virkkeeksi ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan kiinteistövero Suomen talousvyöhykkeellä olevista rakennuksista ja rakennelmista menee valtiolle ja kunnalle. Momentin kolmanneksi virkkeeksi ehdotetaan lisättäväksi Suomen talousvyöhykkeen määritelmä.
Voimassa olevassa 1 momentissa säädetään kunnalle suoritettavasta kiinteistöverosta. Koska valtio olisi kiinteistöverotuksessa uusi veronsaaja Suomen talousvyöhykkeen kiinteistöveron osalta, poistettaisiin maininta kunnasta 1 momentissa. Veronsaajista säädettäisiin jatkossa 2 momentissa.
Voimassa olevan 2 momentin mukaan kiinteistövero menee kiinteistön sijaintikunnalle, ja säännös jäisi voimaan muuttumattomana. Veronsaaja kuntien alueella olevista kiinteistöistä suoritettava vero olisi edelleen kiinteistön sijaintikunta. Säännöstä ei sovelleta Suomen talousvyöhykkeeseen.
Momentissa säädettäisiin, että kiinteistövero Suomen talousvyöhykkeellä olevista rakennuksista ja rakennelmista menee valtiolle ja kunnalle. Kunnilla tarkoitetaan kiinteistöverolaissa Suomen kuntia Ahvenanmaan kuntia lukuun ottamatta. Suomen talousvyöhykkeellä tarkoitettaisiin talousvyöhykelaissa tarkoitettua talousvyöhykettä.
Momentissa puhuttaisiin rakennuksista ja rakennelmista kiinteistön sijaan. Nyt ehdotettua terminologiaa voidaan pitää yksiselitteisempänä kuin tukeutumista kiinteistöverolain 2 §:n kiinteistön määritelmään.
Kiinteistöverolaki tulisi talousvyöhykelain 17 §:n viittauksen mukaisesti sovellettavaksi Suomen talousvyöhykkeellä sillä perusteella, että kiinteistöverolakia sovelletaan samalla tavoin kuin jos rakennukset ja rakennelmat sijaitsisivat lähinnä olevalla Suomen alueella, joka ei kuulu Ahvenanmaan alueeseen. Talousvyöhykelaissa ei ole aineellisia verosäännöksiä. Kiinteistöverotuksen osalta Suomen talousvyöhykkeellä veropohjaan kuuluvista rakennuksista ja rakennelmista sekä veronsaajista ja veroprosenteista säädettäisiin kiinteistöverolaissa.
2 §. Kiinteistö. Pykälän 2 momentin 1 kohtaa muutettaisiin siten, että kiinteistöverolain säännöksiä kiinteistöstä sovellettaisiin myös muulle kuin maanomistajalle kuuluvaan Suomessa tai Suomen talousvyöhykkeellä olevaan sellaiseen rakennukseen ja rakennelmaan, jotka arvostetaan 15 §:ssä tarkoitettujen perusteiden mukaan.
Ehdotetun muutoksen tarkoituksena on, että Suomen talousvyöhykkeellä oleviin rakennuksiin ja rakennelmiin sovellettaisiin vastaavasti mitä kiinteistöverolaissa säädetään kiinteistöstä. Veronalaisia olisivat kaikenlaiset rakennukset ja rakennelmat, jollei nimenomaisesti muuta säädetä kiinteistöverolain 3 tai 4 §:ssä. Vaikka Suomen talousvyöhykkeellä olevat rakennetut kohteet olisivat lähinnä rakennelmina arvostettavia kohteita, olisi johdonmukaisuuden vuoksi ja rajanveto-ongelmien välttämiseksi tarpeen säätää veronalaisiksi myös rakennukset.
Nykyisin voimassa olevaa 2 momentin 1 kohtaa sovelletaan esimerkiksi Suomen aluevesillä sijaitseviin rakennuksiin ja rakennelmiin siltä osin kuin ne arvostetaan kiinteistöverotuksessa rakennuksina tai rakennelmina. Ehdotettu muutos laajentaisi Suomen verotusoikeuden myös Suomen talousvyöhykkeellä oleviin rakennuksiin ja rakennelmiin. Kiinteistöverotuksen piiriin voitaisiin jatkossa katsoa kuuluvan merituulivoimalat ja muut kiinteistöverotuksessa rakennuksina tai rakennelmina arvostettavat kohteet.
11 §. Yleiset kiinteistöveroprosentit. Pykälän 3 momenttia ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että viittaukseen erityisistä kiinteistöveroprosenteista lisättäisiin viittaus ehdotettavaan uuteen 14 a §:ään.
14 a §. Suomen talousvyöhykkeellä sovellettavat veroprosentit. Lain uudessa 14 a §:ssä ehdotetaan säädettäväksi Suomen talousvyöhykkeellä oleviin rakennuksiin ja rakennelmiin sovellettavista veroprosenteista ja niiden laskentaperusteista.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin voimalaitokseen kuuluvaan rakennukseen ja rakennelmaan sovellettavasta painotetusta keskimääräisestä eräiden laitosten veroprosentista eli esityksessä kutsutusta voimalaitosprosentista. Se määräytyisi kunnissa lain 14 §:n nojalla viimeksi vahvistettujen voimalaitosprosenttien keskiarvona painotettuna kunkin kunnan veroprosentin piiriin kuuluvilla verotusarvoilla viimeksi toimitetussa kiinteistöverotuksessa. Laskentaperusteena olevat veroprosentit perustuisivat kunnanvaltuustojen määräämiin veroprosentteihin, kun taas veroprosenttien painottamisessa käytettäisiin viimeksi toimitetun, käytännössä verovuotta edeltävän vuoden, kiinteistöverotuksen mukaisia verotusarvoja.
Painotettu keskimääräinen voimalaitosprosentti voitaisiin käytännössä laskea laskemalla yhteen Manner-Suomen kuntien verotusarvoilla painotetut voimalaitosprosentit, jotka saadaan kertomalla kunkin kunnan verovuodelle määräämä voimalaitosprosentti sen piiriin kuuluvilla verotusarvoilla edeltävän vuoden kiinteistöverotuksessa, ja jakamalla tämä summa laskennassa käytettyjen verotusarvojen summalla. Valittua veroprosenttien määräytymistapaa voidaan puoltaa neutraalisuustavoitteilla, eikä ehdotettu sääntely epäasianmukaisesti suosisi merituulivoimaloita Suomen aluevesillä tai Suomen talousvyöhykkeellä taikka tuulivoimaloita muihin tuotantomuotoihin nähden.
Sellaisia kuntia, joissa ei ole verovuodelle vahvistettu voimalaitosprosenttia, ei oteta huomioon painotettua keskimääräistä voimalaitosprosenttia laskettaessa. Myöskään voimalaitosprosentin ensimmäisen kerran vahvistaneita kuntia ei oteta huomioon, koska viimeksi toimitetussa kiinteistöverotuksessa ei tällöin ole ollut veroprosentin piiriin kuuluvia verotusarvoja. Siltä osin kuin voimalaitosprosentin määränneen kunnan veroprosentin piirissä olevien rakennusten ja rakennelmien verotusarvo on nolla, on kyseisen kunnan veroprosentin paino nolla.
Momentissa tarkoitettu voimalaitoksen käsite vastaisi lain 14 §:ssä tarkoitettua voimalaitoksen käsitettä, ja painotettua keskimääräistä voimalaitosprosenttia sovellettaisiin voimalaitokseen kuuluviin rakennuksiin ja rakennelmiin. Neutraalisuussyistä veroprosentin soveltamisen edellytyksenä olisi 14 §:n 2 momentin 10 megavolttiampeerin nimellistehon vähimmäisvaatimus, joskin vaatimus lienee harvoin merkityksellinen merituulivoimaloiden kohdalla ja kantaverkkoon kytkeminen lienee ainoa realistinen sähköverkkokytkennän tapa suuren mittaluokan voimalaitoskokonaisuuksissa. Painotettua keskimääräistä voimalaitosprosenttia sovellettaisiin voimalaitosprosenttia vastaavalla tavalla siitä lähtien, kun voimalaitos liitetään sähköverkkoon. Liittymispisteen sijainnilla Suomessa tai ulkomailla ei ole merkitystä veroprosenttia sovellettaessa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin muihin rakennuksiin ja rakennelmiin sovellettavasta painotetusta keskimääräisestä rakennusten yleisestä kiinteistöveroprosentista, jonka laskentatapa vastaa painotetun keskimääräisen voimalaitosprosentin laskentatapaa. Painotettu keskimääräinen rakennusten yleinen kiinteistöveroprosentti määräytyisi kunnissa lain 11 §:n nojalla viimeksi vahvistettujen rakennusten yleisten kiinteistöveroprosenttien keskiarvona painotettuna kunkin kunnan veroprosentin piiriin kuuluvilla verotusarvoilla viimeksi toimitetussa kiinteistöverotuksessa. Nykyisin veroprosentin soveltamiskohde muodostunee lähinnä rakenteilla olevista sähköverkkoon kytkemättömistä merituulivoimaloista, mutta tulevaisuudessa sen piiriin voi tulla muunkinlaisia kohteita.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että painotetut keskimääräiset veroprosentit laskettaisiin kuntien Verohallinnolle ilmoittamien veroprosenttien sekä viimeksi toimitetun kiinteistöverotuksen päättymisen mukaisten verotusarvojen perusteella, jolloin verotuksen päättymisen jälkeen tapahtuneita muutoksia verotusarvoihin ei otettaisi huomioon. Momentissa olisi selvyyden vuoksi säännös lain 11 §:n 6 momentin soveltamisesta siinä mainittuja tilanteita silmällä pitäen. Painotetut keskimääräiset veroprosentit pyöristetään tarvittaessa alaspäin lähimpään prosenttiyksikön sadasosaan.
16 §. Verovelvollisen ilmoittamisvelvollisuus. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi tarkennukset, mitä tietoja verovelvollisen on ilmoitettava Verohallinnolle. Ehdotuksen mukaan verovelvollisen olisi ilmoitettava tiedot Suomen talousvyöhykkeellä olevista rakennuksista ja rakennelmista sekä tiedot niiden sijainnista ja voimalaitoksen kytkemisestä liittymispisteen kautta kantaverkkoon. Tiedot ovat tarpeen kiinteistöverotuksen toimittamiseksi ja kuntakohtaisten jako-osuuksien määrittämiseksi.
26 §. Muutoksenhaku. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että myös Suomen talousvyöhykkeellä olevaa rakennusta tai rakennelmaa lähinnä olevalla kunnalla olisi oikeus hakea muutosta verotukseen tai ennakkoratkaisuun noudattaen, mitä verotusmenettelystä annetussa laissa säädetään. Rakennus tai rakennelma viittaa rakennukseen, jota muutoksenhaku koskee. Rakennusta tai rakennelmaa lähinnä olevaa kuntaa määritettäessä kuntarajojen katsottaisiin Ahvenanmaan maakunnan alueen vastaista rajaa lukuun ottamatta jatkuvan Suomen aluevesien ulkorajalta suuntaansa muuttamatta Suomen talousvyöhykkeen ulkorajaan saakka.
Nykyisin momentin mukaan kiinteistön sijaintikunnalla on muutoksenhakuoikeus kiinteistöverotuksessa, samoin kuin Veronsaajien oikeudenvalvontayksiköllä, joka käyttää Verohallinnosta annetun lain (503/2010) 24 §:n 1 momentin mukaan veronsaajien puhevaltaa verotusta koskevassa asiassa asianosaisena siten kuin siinä laissa ja muualla laissa säädetään. Oikeudenvalvontatehtävässään oikeudenvalvontayksiköllä on Verohallinnosta annetun lain 24 §:n mukaan itsenäinen ratkaisuvalta ja se harkitsee esimerkiksi kunnista riippumattomasti, milloin ja miten se käyttää puhevaltaa. Oikeudenvalvontayksikössä on myös Verohallinnosta annetun lain 27 §:ssä tarkoitettuja Suomen Kuntaliitto ry:n nimeämiä oikeudenvalvontayksikön henkilöitä, jotka kuntien lisäksi käyttävät oikeudenvalvontayksiköstä riippumattomasti kunnan muutoksenhakuoikeutta sekä avustavat muutoinkin kuntia oikeudenvalvontaan liittyvissä asioissa.
Kunnan muutoksenhakuoikeuden lisääminen momenttiin on kuntien verotusoikeuden kannalta perusteltua. Kunnan muutoksenhakuoikeus on perusteltua kohdistaa Suomen talousvyöhykkeellä olevaa rakennusta tai rakennelmaa lähinnä olevalle kunnalle, johon talousvyöhykkeen rakentamisesta johtuvat vaikutukset voidaan välittömästi odottaa kohdistuvan ja jonka intressiä muutoksenhakuun voidaan pitää perusteltuna. Verovelvollisen ja prosessin tasapuolisuuden kannalta ei voida katsoa perustelluksi laajentaa muutoksenhakuoikeutta kaikille jako-osuuteen oikeutetuille kunnille yksin sillä perusteella, että kunnalla on kuntakohtainen jako-osuus Suomen talousvyöhykkeen kiinteistöveroon.
Veronsaajien oikeudenvalvonta on tarkoitus toteutua nykyistä vastaavasti pääsääntöisesti oikeudenvalvontayksikön toimesta, eikä rakennusta ja rakennelmaan lähinnä olevien kuntien odoteta käyttävän muutoksenhakuoikeuttaan itse kuin hyvin poikkeuksellisesti.
31 §. Tilittäminen veronsaajille. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi Suomen talousvyöhykkeen kiinteistöverosta johtuvien muutosten johdosta sekä sanonnallisesti täsmentää säädösviittausta verontilityslakiin.
Pykälässä säädettäisiin, että kiinteistöveron tilittämisestä veronsaajille säädetään verontilityslaissa. Veronsaajat määräytyisivät kiinteistöverolain 1 §:n mukaan. Ehdotettu muutos ei vaikuta kiinteistöveron tilittämiseen kiinteistön sijaintikunnalle. Suomen talousvyöhykkeen kiinteistöveron jakautumisesta valtion ja kuntien kesken säädettäisiin verontilityslaissa.
7.2
Verontilityslaki
4 §. Tilitysperuste. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin viittaus lakiin lisättävään 3 a lukuun. Kullekin veronsaajalle tilitettävät määrät Suomen talousvyöhykkeen kiinteistöverosta perustuisivat siten veronsaajien verovuosikohtaisiin jako-osuuksiin.
3 a luku Suomen talousvyöhykkeen kiinteistöveron tilittäminen
Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 a luku, jossa olisi säännökset Suomen talousvyöhykkeen kiinteistöveron tilittämisestä 16 a–16 c §:ssä.
16 a §. Veronsaajaryhmien jako-osuudet. Ehdotetussa 16 a §:ssä ehdotetaan säädettäväksi valtion ja kuntien jako-osuuksista Suomen talousvyöhykkeen kiinteistöverosta ja kuntakohtaisten jako-osuuksien tilittämisestä.
Ehdotetun pykälän mukaan valtion jako-osuus Suomen talousvyöhykkeen kiinteistöverosta olisi 80 prosenttia ja kuntien jako-osuus 20 prosenttia. Lisäksi pykälässä säädettäisiin, että kuntakohtaiset jako-osuudet tilitetään jako-osuuteen oikeutetuille kunnille.
16 b §. Kuntakohtaiset jako-osuudet. Uudessa 16 b §:ssä ehdotetaan säädettäväksi Suomen talousvyöhykkeen kiinteistöveron kuntakohtaisista jako-osuuksista, jako-osuuteen oikeutetuista kunnista sekä kiinteistöveron jakoperusteesta.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin kuntakohtaisten jako-osuuksien määräytymisen perusteista. Momentin mukaisesti kuntien jako-osuus Suomen talousvyöhykkeen kiinteistöverosta jaettaisiin kolmeksi laskentaeräksi. Laskentaerät muodostettaisiin siten, että samaan laskentaerään lisättäisiin kuntien jako-osuutta vastaava osa verovuoden kiinteistöverosta maantieteellisesti yhtenäiseltä Suomen talousvyöhykkeen osalta. Nämä kolme talousvyöhykkeen osa-alueet sijaitsevat Perämerellä, Selkämerellä ja Suomenlahdella. Tarkemmat säännökset maantieteellisesti yhtenäisten osa-alueiden määrittämisestä olisivat 16 c §:n 1 momentissa.
Momentin toisessa virkkeessä säädettäisiin kiinteistöveron jakoperusteesta, jonka mukaan kiinteistövero jaettaisiin kuntakohtaisiksi jako-osuuksiksi laskentaerittäin jako-osuuteen oikeutettujen kuntien asukasmäärien suhteessa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tarkemmin kiinteistöveron jakoperusteessa käytettävästä kunnan asukasmäärästä. Momentin ensimmäisessä virkkeessä kiinteistöveroa jaettaessa kunnan asukkaina pidettäisiin henkilöitä, joilla verovuotta edeltävän vuoden lopussa on katsottava olleen kunnassa kotikuntalaissa (201/1994) tarkoitettu kunta ja siellä oleva asuinpaikka. Säännös vastaa asiallisesti verotusmenettelystä annetun lain 5 §:n 1 momentin ensimmäistä virkettä.
Säännöksen tavoitteena on kiinteistöverotuottojen jakaminen jako-osuuteen oikeutetuille kunnille kuntiin yhdenmukaisesti soveltuvan perusteen mukaisesti. Jakoperusteen soveltamisella kiinteistöverotuotot voitaisiin kohdistaa asukaskohtaisesti melko tasapuolisesti, jos vertailukohtana käytetään asukaskohtaista kiinteistöverotuottoa.
Momentin jälkimmäisissä virkkeissä säädettäisiin kunnan asukasmäärän rajoittamisesta ja oikaisemisesta. Toisen virkkeen mukaisesti yli 40 000 asukkaan kuntien osalta kunnan asukasmääräksi kiinteistöveroa jaettaessa katsotaan 40 000 asukasta. Ehdotetulla asukasmäärän rajoituksella pyritään ehkäisemään kiinteistöverotuottojen keskittymistä asukasmäärältään suurimpiin kaupunkeihin ja kuntiin pienten ja keskisuurten kuntien hyväksi.
Momentin kolmannessa virkkeessä säädettäisiin, että jos kunnalla on osuus myös toisen laskentaerän kiinteistöverosta, kerrotaan kunnan asukasmäärä kiinteistöveroa jaettaessa luvulla 0,7.
Kunnan asukasmäärän oikaiseminen kertoimella liittyy tilanteeseen, jossa kunnan jako-osuus kertaantuisi sen ollessa oikeutettu jako-osuuteen kahden laskentaerän kiinteistöverosta. Nykyisen kuntajaon pohjalta tällaisia tilanteita saattaa mahdollisesti muodostua Merenkurkun ja Saaristomeren eräissä kunnissa.
Kertaantumistilanteen oikaiseminen ei sinänsä olisi välttämätöntä. Toisaalta potentiaaliset kertaantumistilanteet ovat tyypillisesti sellaisia, joissa kunnat eivät ole talousvyöhykkeen osa-alueen välittömässä läheisyydessä. Kertaantumistilanne ehdotetaan otettavaksi huomioon vain osittain siten, että kertoimena käytettäisiin lukua 0,7. Kerrointa sovellettaisiin kunnan asukasmäärään kiinteistöveroa jaettaessa kummankin laskentaerän osalta.
Säännöksen soveltamisen kannalta keskeinen termi on kunnan asukasmäärä kiinteistöveroa jaettaessa. Jos kunnan asukasmäärä on 10 000 asukasta, olisi oikaistu kunnan asukasmäärä 7 000 asukasta. Jos kunnan asukasmäärä ylittää 40 000 asukasta, katsotaan kunnan asukasmääräksi kiinteistöveroa jaettaessa 40 000 asukasta, joka kerrotaan luvulla 0,7. Oikaistu asukasmäärä yli 40 000 asukkaan kunnissa olisi aina 28 000 asukasta.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin jako-osuuteen oikeutetuista kunnista. Kyseiset kunnat määräytyisivät laskentaerittäin ja verovuosittain. Jako-osuuteen oikeutetun kunnan määräytymisen perusteena on ensinnäkin momentin 1 kohdan mukaisen talousvyöhykkeellä olevaa rakennusta tai rakennelmaa lähinnä olevan kunnan määrittäminen, sillä kyseinen kunnan perusteella määritetään, mitkä sen naapurikunnista taikka naapurikuntien naapurikunnista täyttää 1 tai 2 kohdassa tarkoitetut jako-osuuteen oikeutetun kunnan edellytykset. Momentin 3 kohdan mukainen jako-osuuteen oikeutettu kunta perustuisi sen sijaan kantaverkon liittymispisteen sijaintiin, eikä se olisi riippuvainen 1 tai 2 kohdan edellytyksistä.
Jako-osuuteen oikeutetuksi kunnaksi katsottaisin momentin 1 kohdan mukaan Suomen aluevesien ulkorajaan rajoittuva kunta, jonka alue on lähinnä laskentaerän perusteena olevalla talousvyöhykkeen osalla sijaitsevaa rakennusta tai rakennelmaa. Jotta tällainen kunta täyttäisi 1 kohdan edellytykset, olisi riittävää, että vähintään yksi rakennus tai rakennelma sijaitsee kyseisen kunnan aluetta lähinnä.
Saman kohdan mukaan myös tällaisen kunnan naapurikunta, jolla on Suomen aluevesien ulkorajaan päättyvä yhteinen kuntaraja tällaisen kunnan kanssa, on jako-osuuteen oikeutettu kunta. Näiden kuntien välillä erottava tekijä on, että naapurikunnan aluetta lähinnä ei ole rakennusta tai rakennelmaa laskentaerän perusteena olevalla talousvyöhykkeen osalla. Jos merituulivoimapuiston merituulivoimalat sijaitsisivat siten, että kummankin kunnan aluetta lähimpänä olisi vähintään yksi merituulivoimala, olisivat molemmat merituulivoimalaa lähinnä olevia jako-osuuteen oikeutettuja kuntia momentin 1 kohdan nojalla.
Momentin 2 kohdan mukaan jako-osuuteen oikeutetuksi kunnaksi katsottaisiin muu kuin 1 kohdassa tarkoitettu kunta, jolla on Suomen aluevesillä yhteinen kuntaraja 1 kohdan mukaisen kunnan kanssa, ei kuitenkaan kuntaa, jonka alue ei käsitä Suomen aluevesistä vähintään 50 neliökilometriä tai joka rajoittuu talousvyöhykkeen toiseen osaan. Tällaiselta kunnalta ei edellytetä Suomen aluevesien ulkorajaan päättyvää yhteistä kuntarajaa, vaan riittävää olisi yhteinen kuntaraja jollain osalla Suomen aluevesiä.
Lisäedellytyksenä olisi, että kunnan alue käsittää aluevesiä vähintään 50 neliökilometriä ja että kunta ei rajoitu toiseen talousvyöhykkeen osaan. Lisäedellytys on asetettu siten, että laskentaerän ulkopuolelle jäävät kunnat ovat talousvyöhykkeeseen nähden verrattain etäällä olevia rannikkokuntia tai kuntia, joiden alueeseen kuuluu vähäisiä, jopa alle yhden neliökilometrin kokoisia aluevesiä. Jos kunta rajoittuu toiseen talousvyöhykkeen osaan, arvioidaan kunnan jako-osuus luonnollisesti tuon laskentaerän osalta erikseen. Maanmittauslaitos julkaisee vuosittain tilaston kuntien aluevesien pinta-aloista.
Momentin 3 kohdan mukaan jako-osuuteen oikeutetuksi kunnaksi katsottaisiin myös muu kuin 1 tai 2 kohdassa tarkoitettu kunta, jossa sijaitsevan liittymispisteen kautta laskentaerän perusteena olevalla talousvyöhykkeen osa-alueella sijaitseva voimalaitos on kytketty sähkömarkkinalain (588/2013) 31 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuun kantaverkkoon. Liittymispisteellä tarkoitettaisiin samaa kuin nykyisin kiinteistöverolain 14 §:n 2 momentin säännöksessä. Edellytyksenä olisi siten, että kunnassa olisi kantaverkon liittymispiste ja että sen kautta on kytketty talousvyöhykkeen osalla oleva voimalaitos kantaverkkoon. Sijainnin perusteella talousvyöhykkeen osalla määräytyy, minkä laskentaerän piirissä kunnalla on jako-osuus kiinteistöverosta.
16 c §. Tarkemmat säännökset kuntakohtaisista jako-osuuksista. Uuteen 16 c §:ään ehdotetaan otettavaksi tarkempia säännöksiä kuntakohtaisista jako-osuuksista.
Pykälän 1 momentin säädettäisiin kolmen laskentaerän perusteena olevien maantieteellisesti yhtenäisten alueiden määrittämisestä. Suomen talousvyöhykkeen kiinteistöveron kohdistamiseksi alueellisesti on perusteltua, että Suomen talousvyöhyke jaetaan kolmeen alueeseen, jotka maantieteellisesti muodostavat yhtenäiset alueet Perämerelle, Selkämerelle ja Suomenlahdelle. Suomen talousvyöhyke on oikeudellisesti kuitenkin kaksiosainen, sillä Suomen talousvyöhyke jatkuu, joskin muutaman sadan metrin levyisenä, koko Merenkurkun pituudelta. Tämän huomioon ottamiseksi 1 momenttiin ehdotetaan tarpeelliset säännökset.
Ehdotetun 1 momentin mukaan laskentaerien perusteena olevia Suomen talousvyöhykkeen osia määritettäessä Suomen talousvyöhykkeen osaksi katsotaan sellainen maantieteellisesti yhtenäinen alue, joka muodostuu Suomen aluevesien ja Suomen talousvyöhykkeen ulkorajoista ja niiden leikkauspisteistä. Tämän pääsäännön mukaisesti määritettäisiin Suomen aluevesien ulkorajojen ja Suomen talousvyöhykkeen ulkorajojen avulla maantieteellisesti yhtenäisten alueiden rajat lukuun ottamatta Merenkurkussa sijaitsevaa kapeaa merialuetta. Tämän huomioon ottamiseksi momentissa säädettäisiin lisäksi, että siltä osin kuin Suomen talousvyöhykkeen ja Suomen aluevesien ulkorajat eivät muodosta Merenkurkussa leikkauspistettä, katsotaan maantieteellisesti yhtenäisen alueen muodostuvan myös sellaisesta pohjoisimmasta suorasta linjasta, joka kulkee Merenkurkussa lyhintä reittiä sisäisten aluevesien ulkorajalta ulkoisten aluevesien ulkorajaan ja joka jatkuu Suomen aluevesien ulkorajalta suuntaansa muuttamatta Suomen talousvyöhykkeen ulkorajaan saakka. Suora linja yhdistäisi Suomen aluevesien ja Suomen talousvyöhykkeen ulkorajat Merenkurkussa. Siltä varalta, että lyhimpiä linjoja olisi useampia, olisi pohjoisin niistä ratkaiseva.
Pykälän 2 momentin mukaisesti jako-osuuteen oikeutettujen kuntien kuntarajat määräytyisivät verovuotta edeltävän vuoden lopun tilanteen kuntajaon mukaisesti.
Kuntarakennelaissa (1698/2009) kuntajaon muuttamisella tarkoitetaan kuntien yhdistymistä tai kunnan osan siirtämistä toiseen kuntaan. Lain 3 §:n 2 momentin mukaan kuntien yhdistymisellä tarkoitetaan kuntajaon muuttamista, jossa 1) yksi tai useampi kunta lakkaa ja yhdistyy olemassa olevaan kuntaan, 2) kunnat lakkaavat ja ne yhdistetään perustamalla uusi kunta, tai 3) kunnan alue jaetaan kahden tai useamman kunnan kesken siten, että jaettava kunta lakkaa. Pykälän 4 momentin mukaan kunnan osan siirtämisellä toiseen kuntaan tarkoitetaan kuntajaon muuttamista, jossa kuntien lukumäärä ei muutu.
Kuntarakennelain 22 §:n 1 momentin mukaan päätös kuntajaon muuttamisesta on tehtävä ennen muutoksen voimaantuloa edeltävän vuoden kesäkuun loppua. Kuntajaon muutos on määrättävä tulemaan voimaan kalenterivuoden alusta.
Kuntakohtaisten jako-osuuksien määrittämistä varten on tarpeen säätää myös siitä, mikä uuden kunnan jako-osuus kuntajaon muutoksen voimaantulovuonna olisi siltä osin kuin kyse on lakanneen kunnan jako-osuudesta. Olisi perusteltua, että sääntelyratkaisun lähtökohtana olisi, että uuden kunnan oikeus perustuisi lakanneen kunnan jako-osuuteen, joka määräytyisi verovuotta edeltävän vuoden lopun tilanteen mukaisten kunnan asukasmäärän ja kuntarajojen perusteella.
Ehdotetun 2 momentin toisen virkkeen mukaan, jos kunta lakkaa kuntarakennelain 3 §:n 2 momentin 1 tai 2 kohdassa tarkoitetun kuntien yhdistymisen tuloksena, uudella kunnalla olisi kuntajaon muutoksen voimaantulovuonna sama oikeus jako-osuuteen kiinteistöverosta kuin lakanneella kunnalla olisi ollut ilman kuntajaon muutosta. Tämä merkitsisi, että jos kunta lakkaa ja yhdistyy olemassa olevaan kuntaan tai kunnat lakkaavat ja ne yhdistetään perustamalla uusi kunta, lakanneelle kunnalle määritettäisiin jako-osuus, ja uudella kunnalla olisi kuntajaon muutoksen voimaantulovuonna sama oikeus kuin lakanneella kunnalla olisi ollut ilman kuntajaon muutosta.
Momentin säännös ei mahdollista sitä, että jako-osuuteen oikeutettujen kuntien määrä voisi kuntajaon muutoksena kasvaa jo kuntajaon muutoksen voimaantulovuonna siitä, mitä se oli ennen kuntajaon muutoksen voimaantuloa. Lakanneen kunnan naapurikunnan asema määräytyy verovuotta edeltävän vuoden lopun tilanteen kuntarajojen perusteella. Esimerkiksi lakanneen kunnan naapurikunnan ei katsota muuttuvan voimaantulovuonna 16 b §:n 3 momentin 3 kohdassa tarkoitetuksi kunnaksi pelkästään siksi, että lakanneen kunnan yhdistyttyä naapurikunta täyttäisi lainkohdan edellytykset voimaantulovuoden alusta esimerkiksi uuden kunnan kanssa. Kuntajaon voimaantulovuotta seuraavan verovuoden osalta tilannetta luonnollisesti arvioitaisiin voimaantulovuoden lopun tilanteen kuntarajojen perusteella.
Lisäksi ehdotetaan 2 momentin kolmanneksi virkkeeksi, että jos lakkaavan kunnan alue jaetaan kahden tai useamman kunnan kesken kuntarakennelain 3 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla, uudella kunnalla on kuntajaon muutoksen voimaantulovuonna oikeus sellaiseen osaan lakanneen kunnan jako-osuudesta kiinteistöveroon kuin jos uuteen kuntaan yhdistynyt osa lakanneen kunnan alueesta asukkaineen olisi verovuotta edeltävän vuoden lopussa ollut itsenäinen kunta. Tällöin uuteen kuntaan yhdistettyä osaa asukkaineen käsiteltäisiin kuin jos se olisi ollut itsenäinen kunta. Tarkoituksena on mahdollistaa, että samoja periaatteita sovellettaisiin tällaisessa tilanteessa kuin momentin toisen virkkeessä tarkoitetuissa kuntajaon muutoksissa.
Kuntarakennelain 3 §:n 4 momentissa tarkoitettu kunnan osan siirtäminen toiseen kuntaan ei vaikuttaisi siirtävän kunnan jako-osuuteen kuntajaon muutoksen voimaantulovuoden kiinteistöverosta. Tällaisen kunnan jako-osuus voimaantulovuonna määräytyisi ehdotetun 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaisesti verovuotta edeltävän vuoden lopun tilanteen mukaisten kunnan asukasmäärän ja kuntarajojen perusteella. Tämän vuoksi asiasta ei ole tarpeen säätää erikseen.
Pykälän 3 momentiksi ehdotetaan säännöstä, jonka mukaan määritettäessä Suomen talousvyöhykkeellä olevaa rakennusta tai rakennelmaa lähinnä olevan kunnan aluetta kuntarajojen katsotaan jatkuvan Suomen aluevesien ulkorajalta suuntaansa muuttamatta Suomen talousvyöhykkeen ulkorajaan saakka. Poikkeuksena on Ahvenanmaan maakunnan alueen vastainen raja, joka nykyisin tarkoittaa käytännössä Paraisten ja Kustavin Ahvenanmaan maakunnan vastaista kuntarajaa.
Pykälän 4 momentissa olisi informatiivinen viittaus Suomen talousvyöhykkeestä annettuun lakiin sekä Suomen aluevesien rajoista annettuun lakiin (463/1956), jossa säädetään Suomen aluevesistä ja niiden ulkorajoista.
7.3
Laki varojen arvostamisesta verotuksessa
30 §. Rakennuksen ja rakennelman verotusarvo. Pykälän 1 momentin 6 kohtaa muutettaisiin siten, että tuulivoimalaitokseen kuuluvan rakennuksen ja rakennelman ikäalennusta koskevaa säännöstä sovellettaisiin myös aurinkovoimalaitokseen kuuluvaan rakennukseen ja rakennelmaan. Muutos on perusteltu neutraalisuussyistä. Aurinkovoimaloita rakennetaan enenevissä määrin myös maapohjaan asennetuille perustuksille, jotka kuuluvat kiinteistöveropohjaan.
Pykälän uudessa 2 momentissa olisi säännökset rakennelmien sekä merelle rakennetun voimalaitokseen kuuluvan rakennelman jälleenhankinta-arvojen laskemisesta. Rakennelmien jälleenhankinta-arvon laskemisesta säädetään nykyisin jälleenhankinta-arvoasetuksessa. Säädöshierarkkisesti on asianmukaisempaa, että rakennelmien jälleenhankinta-arvon laskemisesta säädettäisiin lain tasolla vastaavalla tavalla kuin merelle rakennettavaan voimalaitokseen kuuluvien rakennelmien jälleenhankinta-arvosta säädettäisiin laintasoisesti.
Rakennelman jälleenhankinta-arvona pidettäisiin 75 prosenttia vastaavan rakennelman rakennuskustannuksista. Säännös vastaa asiallisesti jälleenhankinta-arvoasetuksen 21 §:n 1 momentin säännöstä. Sen sijaan merelle rakennetun voimalaitokseen kuuluvan rakennelman jälleenhankinta-arvona pidettäisiin 75 prosentin sijasta 35 prosenttia rakennelman jälleenhankinta-arvon laskennan perusteena olevista rakennuskustannuksista. Tuotantomuotoneutraalisuuden vuoksi säännös soveltuisi myös muunlaisiin voimaloihin, jollaisena voisi lähinnä tulla kysymykseen aaltovoimala. Suomen olosuhteissa aaltovoimalainvestoinnit eivät näköpiirissä olevalla tekniikalla voine olla taloudellisesti kannattavia eivätkä todennäköisiä.
Mitoitus 35 prosenttia rakentamiskustannuksista perustuu Suomen uusiutuvat ry:n (tuolloin Suomen Tuulivoimayhdistyksen) toimialan yrityksiltä vuonna 2020 saamiin tietoihin perustuvaan arvioon siitä, miten merituulivoiman kiinteistöverorasitus tuotettua energiamäärää kohden saadaan samalle tasolle maatuulivoiman kanssa. Mitoitus vastaa hallituksen esityksessä HE 169/2020 vp esillä ollutta mitoitusta, ja se on sittemmin ollut Suomen viranomaisten ja Euroopan komission kilpailujaoston valtiontuista vastaavan osaston välisten keskustelujen pohjana vuosina 2020–2021.
Säännöstä sovellettaisiin sellaiseen merelle pääosin aluksesta rakennettuun tai siltä asennettuun voimalaitokseen, jonka perustukset sijaitsevat vesialueella ja ovat ympärivuotisesti veden alla teoreettisella keskiveden korkeudella tai ovat kelluvia. Säännökseen sisältyvillä vaatimuksilla muutos olisi rajattu koskemaan aidosti vesialueella sijaitsevia voimalaitoksia, joihin kohdistuu erityisiä merirakentamiseen liittyviä kustannuksia, jotka olennaisesti johtuvat voimalaitoksen rakentamisesta aluksesta käsin. Säännöksen soveltaminen ei lähtökohtaisesti edellytä, että perustusten olisi oltava täysin veden alla teoreettisella keskiveden korkeudella. Myös tällainen voi olla aidosti vesialueella sijaitseva voimalaitos, joihin kohdistuu erityisiä merirakentamiseen liittyviä kustannuksia. Jos sen sijaan kyse on sinänsä merialueelle rakennettavasta voimalaitoksesta, mutta rakentaminen tai asentaminen on pääosin suoritettu rannalta käsin maatuulivoimaloiden rakentamista vastaavaa tekniikkaa käyttäen, jolloin myöskään rakennuskustannuksissa ei ole merkittävää eroa, kiinteistöveron alentamiseen ei ole perusteita.
Merituulivoimaloiden kiinteistöverotuksen keventämistä koskevaa muutosta sovellettaisiin voimalaitoksiin, joiden rakentaminen on aloitettu 1.1.2025 tai sen jälkeen, ja sitä sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2027 toimitettavassa kiinteistöverotuksessa, sillä tavoitteena on kohdistaa kiinteistöverotuksen kevennys uuden merituulivoiman rakentamiseen. Vuoden 2027 alkaessa säännöksen soveltamisen piiriin voisi kuulua merituulivoimalat, joiden rakentaminen on aloitettu vuoden 2025 tai 2026 aikana ja jotka ovat valmistuneet tai ovat keskeneräisiä vuoden 2026 lopussa. Vuoden 2027 kiinteistöverotuksessa kiinteistön arvo määräytyy kiinteistöverolain 15 §:n mukaisesti kiinteistöveron määräämisvuotta edeltävältä vuodelta eli vuodelta 2026 määrättävän arvon perusteella.
Momenttiin lisättäisiin myös säännös jälleenhankinta-arvon tarkistamisesta rakennuskustannusindeksin vuosimuutosta vastaavasti siten, että jälleenhankinta-arvon muutos edeltävän vuoden verotuksessa käytetystä jälleenhankinta-arvosta vastaisi rakennuskustannusindeksin vuosimuutosta verovuotta edeltäneen vuoden kesäkuusta verovuoden kesäkuuhun. Säännös vastaisi asiallisesti rakennelman jälleenhankinta-arvon laskemisessa nykyisin vakiintuneesti noudatettua käytäntöä.
Pykälän 2 momentin lisäämisen johdosta nykyiset 2–4 momentit siirtyisivät muuttumattomina 3–5 momenteiksi.
7.4
Tuloverolaki
8 b §. Suomi. Tuloverolakiin lisättäisiin uusi 8 b §, jossa säädettäisiin Suomea koskevien säännösten soveltamisesta Suomen talousvyöhykkeeseen.
Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi, että tämän lain Suomea koskevia säännöksiä sovelletaan myös aluemeren edustalla sijaitsevaan talousvyöhykkeeseen. Pykälän toisessa virkkeessä täsmennettäisiin lisäksi, että Suomen talousvyöhyke käsittää Suomen aluevesiin välittömästi liittyvän merialueen, jonka ulkoraja määräytyy Suomen vieraiden valtioiden kanssa tekemien sopimusten mukaisesti, ja jonka ulkorajan sijainnin osoittamisesta säädetään talousvyöhykelain nojalla annetulla valtioneuvoston asetuksella. Kansainvälisen vertailun perusteella vastaavantyyppinen sääntelyratkaisu on käytössä esimerkiksi Ruotsissa.
Merioikeusyleissopimuksen 56 artiklan 1 kappaleen a-alakohdan mukaan rantavaltiolla on talousvyöhykkeellä täysivaltaiset oikeudet merenpohjan yläpuolisten vesien ja merenpohjan ja sen sisustan elollisten ja elottomien luonnonvarojen tutkimiseen, hyödyntämiseen, säilyttämiseen ja hoitamiseen sekä muuhun toimintaan, jonka tarkoituksena on vyöhykkeen taloudellinen hyödyntäminen ja tutkiminen, kuten vedestä, merivirroista ja tuulista saatavan energian tuottaminen. Rantavaltiolla on 1 kappaleen b-alakohdan mukaan lisäksi yleissopimuksen asianomaisten määräysten mukainen lainkäyttövalta tekosaarten, laitteiden ja rakennelmien rakentamisen ja käytön osalta. Artiklan 2 kappaleen mukaan harjoittaessaan talousvyöhykkeellä yleissopimuksen mukaisia oikeuksiaan ja täyttäessään sen mukaisia velvollisuuksiaan rantavaltion tulee ottaa asianmukaisesti huomioon muiden valtioiden oikeudet ja velvollisuudet ja toimia sopusoinnussa tämän yleissopimuksen määräysten kanssa. Meriyleissopimuksen 60 artiklan 1 kappaleen mukaan rantavaltiolla on talousvyöhykkeellä yksinomainen oikeus rakentaa ja käyttää siinä tarkoitettuja tekosaaria, laitteita ja rakennelmia. Artiklan 2 kappaleen mukaan rantavaltiolla on tällaisiin tekosaariin, laitteisiin ja rakennelmiin nähden yksinomainen lainkäyttövalta, joka käsittää muun muassa tulli-, vero-, terveydenhoito-, turvallisuus- ja maahanmuuttolakeja ja -määräyksiä koskevan lainkäyttövallan.
Esimerkiksi merituulivoimaloiden ja vetylaitosten on katsottava kuuluvan rantavaltion yksinomaisen lainkäyttövallan piiriin merioikeusyleissopimuksen mukaan, minkä vuoksi nyt ehdotetun muutoksen voidaan katsoa olevan yhteensopiva merioikeusyleissopimuksen määräysten kanssa. Mikäli tuloverolain mukainen tuloverotus mahdollisesti muodostuisi merioikeusyleissopimuksen rantavaltiolle kuuluvia oikeuksia ja lainkäyttövaltaa laajemmaksi, olisi tuloverolain säännöksiä tulkittava yhteensopivasti merioikeusyleissopimuksen kanssa.
9
Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys
Suomen talousvyöhykkeen kiinteistöveroa koskevat lakiehdotukset (lakiehdotukset 1 ja 2) liittyvät perustuslain 81 §:n valtion verosta säätämiseen lailla ja 121 §:n mukaiseen kunnalliseen itsehallintoon ja kuntien verotusoikeuteen.
Perustuslain 81 §:n 1 momentin mukaan valtion verosta säädetään lailla, joka sisältää säännökset verovelvollisuuden ja veron suuruuden perusteista sekä verovelvollisen oikeusturvasta. Perustuslakivaliokunnan käytännössä on edellytetty, että verolaista tulee yksiselitteisesti ilmetä verovelvollisuuden piiri. Lain säännösten tulee olla myös sillä tavoin tarkkoja, että lakia soveltavien viranomaisten harkinta veroa määrättäessä on sidottua (ks. esim. PeVL 97/2022 vp, kappale 8, PeVL 31/2025 vp, kappale 18 ja PeVL 50/2025 vp, kappale 5). Laissa on ilmaistava verovelvollisuuden ja veron suuruuden perusteet, millä tarkoitetaan, että lain sanamuodon perusteella on oltava ennakoitavissa, mitkä oikeustoimet synnyttävät verovelvollisuuden ja mikä on veron suuruus (PeVL 50/2025 vp, kappale 6).
Perustuslain 121 §:n 1 momentin mukaan Suomi jakaantuu kuntiin, joiden hallinnon tulee perustua kunnan asukkaiden itsehallintoon. Kuntien verotusoikeus kuuluu perustuslain 121 §:ssä säädettyihin kunnallisen itsehallinnon elementteihin. Perustuslain 121 §:n 3 momentissa vahvistetaan kunnille verotusoikeus ja siinä edellytetään, että verovelvollisuuden ja veron määräytymisen perusteista sekä verovelvollisen oikeusturvasta säädetään lailla.
Perustuslakivaliokunnan käytännön mukaan kunnilla ei voi olla laista riippumatonta verotusoikeutta (PeVM 10/1998 vp, s. 35/I). Lainsäädännön alaan kuuluu verorasituksen eri osatekijöiden, kuten veropohjan, verokannan mahdollisen progressiivisuuden mukaan luettuna ja huojennusten sääntely sekä verotusmenettelyn sääntely. Lainsäädännön alaan kuuluu myös verojärjestelmän yleinen kehittäminen, kuten ratkaisut uusista verotuskohteista ja vanhoista luopumisesta, verojen yhdistämisestä, nimikkeiden muuttamisesta ja verotuksen kiristämisestä (PeVL 41/2002 vp, s. 2, PeVL 51/2005 vp, s. 2).
Kuntien verotusoikeuden keskeisenä sisältönä on perustuslakivaliokunnan käytännössä pidetty sitä, että kunnilla säilyy itsenäinen oikeus päättää taloudestaan ja siten huolehtia hallinnostaan. Perustuslakivaliokunta ei esimerkiksi ole pitänyt perustuslain 121 §:n mukaisen kunnallisen itsehallinnon ja kuntien verotusoikeuden kannalta ongelmallisena rajoituksia kuntien valtaan päättää kiinteistöveroprosenttien suuruudesta. Merkityksellisenä pidettiin sitä, että kunnille on jäänyt edelleen verrattain laaja valta itsenäisesti harkita lopullinen veroprosentti lain sallimissa puitteissa (PeVL 51/2005 vp, s. 2).
Ehdotukset kiinteistöverolain 1 ja 2 §:n osalta laajentaisivat kiinteistöveropohjan Suomen talousvyöhykkeellä oleviin rakennuksiin ja rakennelmiin siltä osin kuin ne kiinteistöverotuksessa arvostetaan rakennuksina tai rakennelmina, joiden osalta veronsaajina olisivat valtio ja kunta. Verontilityslain mukaan kuntien jako-osuus 20 prosenttia Suomen talousvyöhykkeen kiinteistöverosta jaettaisiin kuntien asukasmäärien suhteessa jako-osuuteen oikeutetuille kunnille, kuitenkin rajoittaen huomioon otettavan kunnan asukasmäärän enintään 40 000 asukkaaseen ja oikaisten huomioon otettavaa asukasmäärää tilanteessa, jossa kunnalla on jako-osuus kahden laskentaerän kiinteistöverosta (verontilityslain 16 a–16 c §). Kiinteistöveroa suoritettaisiin painotettujen keskimääräisten veroprosenttien mukaan, jotka olisivat kunnissa viimeksi vahvistettujen veroprosenttien keskiarvo painotettuna kunkin kunnan veroprosentin piiriin kuuluvilla verotusarvoilla viimeksi toimitetussa kiinteistöverotuksessa (kiinteistöverolain 14 a §).
Kiinteistöverolaissa säädettäisiin siten siitä, että valtiolle ja kunnille suoritettaisiin kiinteistöveroa kiinteistöverotuksessa rakennuksina tai rakennelmina arvostettavista Suomen talousvyöhykkeellä sijaitsevista kohteista. Veron perusteena on niiden arvo, joka määräytyy kiinteistöverolain 15 §:n nojalla varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain mukaisesti. Kiinteistöverolaissa säädettäisiin myös siitä, että painotettu keskimääräinen rakennusten yleinen kiinteistöveroprosentti ja painotettu keskimääräinen voimalaitosprosentti perustuisivat kuntien kiinteistöverolain nojalla viimeksi vahvistamien veroprosenttien keskiarvoon painotettuna kuntien veroprosenttien piiriin kuuluvilla verotusarvoilla viimeksi vahvistetun kiinteistöverotuksen päättymishetken mukaisina. Kiinteistöverolain 14 a §:ssä olisi myös täsmälliset ja tarkkarajaiset säännökset painotettujen keskimääräisten veroprosenttien tarkemmista perusteista, joihin ei liity harkinnanvaraa. Verovelvollisuuden ja veron suuruuden perusteet ilmenisivät siten suoraan laista siten, että lain sanamuodon perusteella on ennakoitavissa verovelvollisuuden kohde ja veron suuruus.
Lainsäätäjän harkintavaltaan kuuluu verojärjestelmän yleinen kehittäminen, kuten ratkaisut uusista verotuskohteista. Suomen talousvyöhykkeen kiinteistöveroa koskevalla lakiehdotuksella ei puututa kunnallisen itsehallinnon keskeisiin ominaispiirteisiin. Ehdotus ei vaikuta kuntien nykyiseen veropohjaan ja verokertymään, eikä uudesta veropohjan osa-alueesta kunnille tulevan jako-osuuden odoteta olevan pitkällä aikavälillä muutamaa kymmentä miljoonaa euroa suurempi. Kuntatalouden kokonaisuuteen kannalta Suomen talousvyöhykkeen kiinteistövero on tasoltaan verrattain maltillinen eikä olevan jako-osuuteen oikeutettujen kuntien talouden kannalta yksinään keskeinen osa verotuloista. Ehdotuksen ei arvioida kaventavan kuntien oikeutta itsenäisesti päättää omasta taloudestaan.
Myös kiinteistöverorasituksen osatekijöiden sääntely kuuluu lainsäätäjän harkintavallan piiriin. Neutraalisuussyistä Suomen talousvyöhykkeeseen sovellettaisiin verotusarvoilla painotettuja keskimääräisiä veroprosentteja, jotta verorasitus verotusarvoihin nähden Suomen talousvyöhykkeellä olisi Suomen alueella olevaan tuulivoimaan ja muihin tuotantomuotoihin nähden samalla tasolla kuin Suomen kunnissa keskimäärin. Ehdotetun keskimääräisten veroprosenttien määräytymistavan ei arvioida vaikuttavan esimerkiksi kuntien nykyiseen kiinteistöveropohjaan tai vääristävän investointien kohdentumista kuntien alueen ja Suomen talousvyöhykkeen välillä. On myös kuntien edun mukaista, että kuntataloudet tulot kertyvät tavalla, joka ei luo kielteisiä aineksia verojärjestelmään.
Ehdotuksella ei katsota olevan vaikutusta kuntien oikeuteen itsenäisesti päättää omasta taloudestaan eikä siten perustuslaissa turvattuun kuntien verotusoikeuteen.
Hallitus katsoo, että lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.