1 §.Soveltamisala. Pykälän mukaan liikesalaisuuslaissa säädettäisiin elinkeinotoimintaan liittyvien liikesalaisuuksien sekä teknisten ohjeiden suojasta. Liikesalaisuuslailla pantaisiin täytäntöön liikesalaisuusdirektiivi tarvittavilta osin sekä pidettäisiin voimassa nykyinen osin liikesalaisuusdirektiiviä pidemmälle menevä liikesalaisuuksien suojaa koskeva kansallinen siviilioikeudellinen lainsäädäntö. Liikesalaisuusdirektiivi on soveltamisalaltaan yleinen, ja jäsenvaltioiden on pantava direktiivi täytäntöön siten, että direktiivin mukaiset menettelyt, toimenpiteet ja oikeussuojakeinot ovat saatavilla kaikissa liikesalaisuuksien loukkausta koskevissa tilanteissa. Käytännössä eräiden oikeussuojakeinojen käyttö jäänee harvinaiseksi esimerkiksi työnantajan ja työntekijän välisessä suhteessa. Niiden soveltamista tällaisissa tilanteissa ei kuitenkaan voida kategorisesti sulkea pois.
Liikesalaisuuslaki tulisi sovellettavaksi, jos liikesalaisuutta olisi mahdollista hyödyntää nykyisessä tai mahdollisessa tulevassa elinkeinotoiminnassa. Elinkeinotoiminnan harjoittaminen ei olisi edellytyksenä liikesalaisuuslain säännösten soveltamiselle. Näin ollen liikesalaisuuslain säännöksiä sovellettaisiin myös yksityiseen henkilöön. Lain säännöksiä ei sovellettaisi sellaisiin yksityisten salaisuuksiin, joilla ei ole liityntää elinkeinotoimintaan. Yksityisen henkilön tai esimerkiksi tutkimuslaitoksen, yliopiston tai korkeakoulun salaisuus, jota voitaisiin hyödyntää mahdollisessa tulevassa elinkeinotoiminnassa, voisi kuitenkin olla liikesalaisuus, jos se täyttää liikesalaisuuden 2 §:n mukaisen määritelmän.
Liikesalaisuuslain säännökset eivät lähtökohtaisesti rajoittaisi liikesalaisuuden haltijan oikeutta sopimusvapautensa puitteissa sopia liikesalaisuuksiensa suojan laajuudesta. Liikesalaisuuslaki sisältää kuitenkin myös pakottavaa ja siten sopimusvapautta rajoittavaa sääntelyä. Tällaista sääntelyä olisivat 2 §:n määritelmät ja niiden lisäksi lähinnä 5 §:n säännökset väärinkäytösten paljastamisesta ja sananvapauden käytön turvaamisesta sekä 6 §:n säännökset liikesalaisuuden ilmaisemisesta työntekijän edustajalle. 5 ja 6 §:n mukaisia oikeuksia ei voisi sopimuksin kaventaa. On kuitenkin huomattava, että yritykset voisivat sinänsä sopia 2 §:n määritelmää laajemmin keskinäisessä suhteessaan esimerkiksi suojattavasta tiedosta, mutta tällöin ei olisi mahdollista käyttää liikesalaisuuden tai teknisen ohjeen määritelmän ulkopuolisen tiedon osalta liikesalaisuuslain mukaisia oikeussuojakeinoja. Jos tällainen tieto paljastetaan, kysymys olisi sopimusehdon vastaisesta toiminnasta eikä liikesalaisuuden loukkaamisesta.
Laissa käytetty elinkeinotoiminnan käsite on ymmärrettävä laajasti. Elinkeinotoiminnalla tarkoitetaan erityisesti ammatin tai elinkeinon harjoittamista tulon tai muun taloudellisen hyödyn saamiseksi luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden toimesta.
Elinkeinotoiminnan on tähdättävä taloudelliseen tulokseen. Taloudellinen tulos ilmenee yleensä siten, että tavaroita, palveluja tai muita hyödykkeitä myydään tai muuten tarjotaan korvausta vastaan hankittaviksi. Toiminta on katsottavissa vastikkeelliseksi, vaikka jokaisesta yksittäisestä suorituksesta ei vaaditakaan vastasuoritusta. Myös hyväntekeväisyystarkoituksessa harjoitettu taloudellinen toiminta voi olla elinkeinotoimintaa. Vaatimus taloudellisen tuloksen tavoittelemisesta puolestaan sulkee elinkeinotoiminnan piiristä esimerkiksi ilmaisena talkootyönä suoritettavan toiminnan.
Liikesalaisuuksien suojasta on lisäksi voimassa, mitä muussa laissa erikseen säädetään. Liikesalaisuuslain soveltamisala olisi yleinen, ja laki täydentäisi muualla lainsäädännössä olevaa liikesalaisuuksien suojaa koskevaa sääntelyä. Näin ollen muun muassa liikesalaisuuslain 2 §:n 1 kohdan mukaista liikesalaisuuden määritelmää sovellettaisiin myös silloin, kun olisi tarpeen ratkaista, onko kyseessä muussa laissa tarkoitettu liikesalaisuus. Ehdotettavaan lakiin sisältyvät menettelyt, toimenpiteet ja oikeussuojakeinot voisivat tulla sovellettavaksi myös esimerkiksi muussa laissa asetetun salassapitovelvollisuuden rikkomisen johdosta. Siltä osin kun liikesalaisuuksien suojasta säädetään toisin muussa laissa, sovelletaan kyseistä lakia tämän lain sijaan.
Liikesalaisuuslaki olisi kuitenkin erityslaki suhteessa muihin yleislakeihin, esimerkiksi oikeudenkäymiskaareen. Yksinomaan liikesalaisuuden hankkimisen, käyttämisen ja ilmaisemisen kieltämistä koskevissa tapauksissa oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n turvaamistoimisäännöksen sijaan sovellettaisiin liikesalaisuuslain 9 §:n säännöstä väliaikaisesta kiellosta.
Keskeinen esimerkki muusta laista, jossa säädetään liikesalaisuuksien suojasta, on työsopimuslaki. Työsopimuslaki on työsuhteita koskeva yleislaki. Lain 3 luvussa olevat liikesalaisuuksia koskevat säännökset ovat erityissäännöksiä suhteessa liikesalaisuuslakiin. Työsopimuslain 3 luvun 4 §:ään ehdotetaan kuitenkin otettavaksi viittaussäännös liikesalaisuuslakiin. Viimeksi mainitun lain säännöksiä sovellettaisiin työsuhteissa vastaavalla tavalla kuin työsopimuslain säännöksiä yleensä. Muun muassa liikesalaisuuden määritelmä ja sen oikeutettu ja oikeudeton käyttö saavat sisältönsä liikesalaisuuslaista. Näin ollen kiellettyä olisi esimerkiksi liikesalaisuuslain 4 §:n 3 momentin nojalla palvelussuhteessa saadun työnantajan liikekumppanin liikesalaisuuden oikeudeton ilmaiseminen palvelussuhteen aikana. Lisäksi palvelussuhteiden osalta salassapitovelvollisuuksista säädetään muun muassa valtion virkamieslaissa, laissa kunnallisesta viranhaltijasta sekä kirkkolaissa. Jos kyseisissä laeissa asetettua salassapitovelvollisuutta rikottaisiin, tulisivat liikesalaisuuslain mukaiset menettelyt, toimenpiteet ja oikeussuojakeinot sovellettaviksi.
Rikoslaissa säädetään rangaistavaksi tekoja, joilla loukataan liikesalaisuutta.
2 §.Määritelmät. Pykälässä määriteltäisiin laissa käytettäviä käsitteitä. Määritelmistä liikesalaisuuden, liikesalaisuuden haltijan ja liikesalaisuutta loukkaavan tuotteen määritelmillä pantaisiin tarpeellisilta osin täytäntöön liikesalaisuusdirektiivin 2 artikla.
Pykälän 1 kohdassa määriteltäisiin, mikä on liikesalaisuus. Määritelmä olisi uusi ja sillä pantaisiin täytäntöön liikesalaisuusdirektiivin 2 artiklan 1 kohta. Liikesalaisuusdirektiivin liikesalaisuuden käsite pohjautuu Suomea sitovan TRIPS-sopimuksen 39 artiklan 2 kohtaan. Suomen kansallisessa siviilioikeudellisessa lainsäädännössä ei ole aiemmin ollut liikesalaisuuden määritelmää.
Nykyisin eri laeissa käytetään eri käsitteitä: liike- ja ammattisalaisuus, ammatti- ja liikesalaisuus, liikesalaisuus ja yrityssalaisuus. Nykyisin yrityssalaisuus on määritelty rikoslain 30 luvun 11 §:ssä: ”Yrityssalaisuudella tarkoitetaan tässä luvussa liike- tai ammattisalaisuutta taikka muuta vastaavaa elinkeinotoimintaa koskevaa tietoa, jonka elinkeinonharjoittaja pitää salassa ja jonka ilmaiseminen olisi omiaan aiheuttamaan taloudellista vahinkoa joko hänelle tai toiselle elinkeinonharjoittajalle, joka on uskonut tiedon hänelle.”
Vaikka eri laeissa on käytetty eri käsitteitä, käytännössä käsitteiden on mielletty tarkoittavan samaa asiaa ja niitä on myös oikeuskäytännössä tulkittu pitkälti samalla tavalla. Uudella liikesalaisuuden määritelmällä ei olisi tarkoitus muuttaa vallitsevaa oikeustilaa siitä, mitä on pidettävä liikesalaisuutena. Liikesalaisuuden määritelmä kattaisi myös ammattisalaisuuden. Ammattisalaisuudella on erotuksena liikesalaisuuteen tarkoitettu enemmän vapaiden ammattien harjoittajien, kuten yksityisten lääkärien, arkkitehtien, asianajajien, itsenäisesti toimivien muotoilijoiden tai suunnittelijoiden taidollisia ja tiedollisia salaisuuksia. Uuden määritelmän myötä elinkeinon harjoittamisen tapaan perustuva jako ei olisi enää edes teoreettisella tasolla merkityksellinen.
Yrityssalaisuuden ja siten pitkälti myös liikesalaisuuden tunnusmerkiksi on Suomessa perinteisesti katsottu sen haltijan salassapitotahto, salassapitointressi ja tosiasiallinen salassapito. Liikesalaisuuden haltijan salassapitointressi ilmenee siitä, että tieto on salaista ja sen paljastuminen olisi omiaan aiheuttamaan taloudellista vahinkoa elinkeinotoiminnassa. Tiedon tosiasiallinen salassapito ja salassapitotahto taas tarkoittavat, että tiedon haltijalla on pyrkimys ja tahto pitää tieto ulkopuolisilta salassa. Vaikka liikesalaisuusdirektiivin sanamuoto ei suoraan vastaa näitä käsitteitä, ovat siinä olevat liikesalaisuuden tunnusmerkit pitkälti yhteneväiset Suomen oikeusjärjestelmässä vallitsevan käsityksen kanssa.
Liikesalaisuusdirektiivin mukaisella tavalla ehdotetun lain mukaan tieto olisi liikesalaisuus, jos se täyttää säännöksessä luetellut kolme vaatimusta.
Liikesalaisuuden olisi ensinnäkin oltava salaista tietoa, joka ei ole kokonaisuutena tai osiensa täsmällisenä kokoonpanona ja yhdistelmänä tällaisia tietoja tavanomaisesti käsitteleville henkilöille yleisesti tunnettua tai helposti selville saatavissa (a kohta). Liikesalaisuuden tunnusmerkkinä olisi, että se on rajoitetun henkilöpiirin tiedossa. Suojan piiriin kuuluvalta liikesalaisuudelta ei kuitenkaan kaikissa tapauksissa edellytetä, että rajoitettu henkilöpiiri olisi suppea. Liikesalaisuus voi esimerkiksi olla tunnettu kahdessa tai useammassa saman alan yrityksessä. Liikesalaisuus ei olisi yksinoikeus, vaan tieto voisi olla laillisesti yhtä aikaa useamman tahon liikesalaisuus. On mahdollista, että useampi taho kehittää tai saa saman tiedon itsenäisesti, kuten tiedon jonkin tuotteen valmistuksessa käytettävästä teknologiasta.
Liikesalaisuudeksi ei katsottaisi määritelmän mukaan tietoa, joka on tällaisia tietoja tavanomaisesti käsitteleville henkilöille yleisesti tunnettua tai helposti selville saatavissa. Liikesalaisuuden määritelmän ulkopuolelle jäisivät siten alan yleiseen koulutukseen sisältyvä tieto sekä sellainen yleinen kokemus ja taito, jotka henkilöt ovat hankkineet osana tavanomaista työskentelyään. Arvio siitä, onko kysymys liikesalaisuudesta vai henkilön ammattitaidosta, -tiedoista tai kokemuksesta olisi tehtävä tapauskohtaisesti. Rajanveto jää käytännössä tuomioistuimen harkintaan kuten nykyisinkin. Arvioitaessa tiedon luonnetta liikesalaisuutena tai henkilön ammattitaitona, huomioon voitaisiin ottaa muun muassa se, onko kysymys muistinvaraisesta vai tallenteena tai kirjallisessa muodossa olevasta tiedosta, tiedon yksityiskohtaisuus ja tiedon yrityskohtaisuus eli se, onko tieto tunnettu laajemmin kyseisellä toimialalla toimivissa yrityksissä. Jos tieto ei ole muistinvaraista, se on yksityiskohtaista ja tieto on vain yhden tai harvan yrityksen tiedossa, tämä lisää todennäköisyyttä sille, että tieto voisi olla ennemmin katsottavissa liikesalaisuudeksi kuin henkilön ammattitaidoksi.
Know how'lla tarkoitetaan yrityskokemuksia, joista useimpia voidaan luonnehtia kokemukseen perustuvaksi tiedoksi käyttää tietoa hyväksi. Know how on osittain samansisältöinen liikesalaisuuden kanssa. Laajemmassa merkityksessä know how ymmärrettäneen kaikkena tietona ja kokemuksena, jota tarvitaan tietyn elinkeinon harjoittamiseksi. Know how:n suojakohde on vaikeasti yksilöitävissä ja moninaisempi kuin immateriaalioikeudelliset yksinoikeudet. Tämän vuoksi know how:lla ei voida antaa vastaavanlaista suojattua yksinoikeutta. Salainen know how voi tulla liikesalaisuutena suojatuksi (HE 114/1978 vp s. 114).
Liikesalaisuusmääritelmän ulkopuolelle jäisi myös tieto, joka olisi helposti selville saatavissa esimerkiksi käänteismallinnuksella 3 §:n 4 momentin 2 kohdassa kuvatulla tavalla.
Liikesalaisuudella olisi myös oltava elinkeinotoiminnassa todellista tai mahdollista taloudellista arvoa, koska se on salaista (b kohta). Tiedon salaisuuteen liittyvä taloudellinen arvo ilmenee käytännössä siten, että sen ilmaiseminen olisi omiaan aiheuttamaan taloudellista vahinkoa. Tiedolla olisi taloudellista arvoa esimerkiksi silloin, kun tiedon luvaton hankkiminen, käyttäminen tai ilmaiseminen voisi heikentää liikesalaisuuden laillisen haltijan kilpailuasemaa markkinoilla. Direktiivissä tiedolta edellytetään kaupallista arvoa, mutta ehdotettavassa laissa kaupallisen arvon sijaan viitattaisiin tiedon taloudelliseen arvoon elinkeinotoiminnassa. Ilmaisulla olisi sama merkitys kuin direktiivin kaupallisella arvolla. Liikesalaisuuden määritelmän ulkopuolelle jäisivät vähäpätöiset tiedot, koska näillä ei ole juurikaan taloudellista arvoa.
Tiedon taloudellinen arvo elinkeinotoiminnassa ei edellyttäisi, että liikesalaisuuden haltija olisi elinkeinonharjoittaja. Liikesalaisuuden haltija voisi olla kuka tahansa luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö. Esimerkiksi tutkimuslaitoksille voi muun muassa tutkimusyhteistyöhön liittyen syntyä tietoa, jolla on tutkimuslaitoksen elinkeinotoiminnassa taloudellista arvoa. Toisaalta yrityksen hallussa olevat yksityiset tiedot eivät välttämättä olisi liikesalaisuuksia, jos tiedolla ei ole yhteyttä elinkeinotoimintaan.
Vaatimus tiedon taloudellisesta arvosta elinkeinotoiminnassa ei myöskään edellyttäisi, että tietoa hyödynnetään. Riittävää olisi, että tiedon taloudellinen arvo on mahdollista. Liikesalaisuuden taloudellinen arvo voisi olla myös sidottu ajan kulumiseen. Tiedon vanhentumisen myötä tiedon hyödynnettävyys voisi vähentyä tai poistua kokonaan.
Liikesalaisuuden määritelmä olisi yleinen, eikä se asettaisi rajoituksia väärinkäytöltä suojattavalle kohteelle. Käytännössä liikesalaisuudet voisivat olla hyvin monentyyppistä teknistä tai taloudellista tietoa. Liikesalaisuuksia voivat olla muun muassa valmistustiedot, testitulokset, liikeideat, hinnoittelutiedot, taitotieto, markkinaselvitykset, talousennusteet, kilpailija-analyysit, asiakasrekisterit ja yritysten hallinnollis-organisatoriset tiedot. Liikesalaisuus voi olla tietokoneohjelman lähdekoodi tai muu ohjelman salassa pidettävä osa, kuten ohjelman rakenne, määrittely tai siihen sisältyvät algoritmit tai tietokannat. Myös niin sanottu negatiivinen tieto voi olla liikesalaisuus. Negatiivisella tiedolla tarkoitetaan esimerkiksi tietoa siitä, että jokin valmistusmenetelmä ei toimi. Se voi myös tarkoittaa yhtiön toiminnan kannalta negatiivista tai vahingollista tietoa, kuten tietoa yhtiön heikosta taloudellisesta tilanteesta.
Oikeuskäytännössä on rikoslaissa tarkoitettuna yrityssalaisuutena pidetty esimerkiksi moottorikelkkapuvun kaavoja, kun puvun suunnitteluun oli mennyt useita kuukausia ja asianomistaja oli ilmoittanut, että kaavojen taloudellisen arvon vuoksi niihin oli ehdoton salassapitointressi (KKO 2013:17). Yrityssalaisuuksiksi on katsottu myös rakennustarvikkeiden asiakaskohtaiset yksikköhinnat (KKO 12.12.2008, dnro R 2007/656), koneen piirustukset ja niiden luonnokset, vaikka koneen toimintaperiaate ja rakenteen pääpiirteet ovat olleet tunnetut (KKO 1984 II 43) ja julkaisemattomia matkapuhelimien kuoriosia, kun niiden perusteella on voitu tehdä tuotteiden valmistustekniikkaan sekä puhelimien ulkonäköön ja ominaisuuksiin liittyviä päätelmiä, jotka valmistaja haluaa pitää salassa kilpailijoilta (Kouvolan hovioikeus 30.9.2004, dnro R 03/1364). Yrityssalaisuuksina on pidetty myös dieselmoottoreita koskevia valmistus- ja kokoonpanopiirustuksia, kun huomattava osa piirustusten tiedoista perustui yhtiön omaan tietotaitoon ja sen tekemään tuotekehitystyöhön. Yhtiön dieselmoottorit edustivat korkeata teknistä tietämystä ja osaamista, minkä vuoksi laadultaan vastaavan tasoisen osan valmistus edellytti yksityiskohtaisia tietoja. Tietojen selvittämisen edellyttämää asiantuntemusta ei ollut helposti saatavilla ja lisäksi tällaiset selvitykset olivat hyvin kalliita (Vaasan hovioikeus 25.5.2004, dnro R 03/1074).
Oikeuskäytännössä on katsottu, että yrityssalaisuus voi olla myös yksittäisten tietojen yhdistelmä, kuten tietojen uudenlainen kokonaisuus tai suuri tietojen tallennemäärä kokonaisuutena, vaikka yksittäiset tiedot olisivatkin julkisia. Helsingin hovioikeuden ratkaisussa 4.7.2012, dnro R 11/2450 hovioikeus muun ohella katsoi tietojen salassapidon liittyvän tuotteiden uutuusarvoon Suomessa ja yhtiön kiinnostukseen tulla uusille markkinoille Suomessa. Tiedot yhdessä saavutetun neuvottelutuloksen kanssa muodostivat kokonaisuutena yrityssalaisuuden. Yrityssalaisuudet ovat usein yhdistelmä erilaisia tietoja, joista minkään tiedon ei tarvitse olla erillisenä yrityssalaisuus. Turun hovioikeuden ratkaisussa 21.6.2012, dnro R 10/2249 hovioikeus katsoi, että tiedon oli katsottava olevan luonteeltaan yrityssalaisuus, kun se muodostuu sinänsä tunnettujen tietojen, rakenneosien tai osatoimintojen yhdistelystä tai yhteensovittamiseksi uudenlaiseksi tietojen kokonaisuudeksi tai tuotteeksi. Kouvolan hovioikeuden ratkaisussa 12.1.2011, dnro R 10/456 hovioikeus katsoi, että pakkauslinja oli yrityssalaisuudeksi kelpaava suunnittelua vaatinut kokonaisuus, vaikka sen osat olivat pääosin ennestään tunnettua tekniikkaa.
Liikesalaisuuksiksi ei puolestaan ole katsottu nostolavan piirustuksia, kun piirustukset eivät sisältäneet muita tietoja nostolavan rakenteesta kuin ne, jotka ilmenivät suoraan nostolavasta, ja kun nostolavat olivat olleet vapaasti vuokrattavissa ja ostettavissa ja siten kenen tahansa tutkittavissa. Piirustukset olivat sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetussa laissa tarkoitettuja teknisiä esikuvia (KKO:1991:11). Liikesalaisuuksia ei oltu myöskään loukattu tilanteessa, jossa työntekijä oli suunnitellut koneeseen sähköpuolen ratkaisuja, jotka olivat olleet yleisiltä toimintaperiaatteiltaan verrattain yksinkertaisia ja perustuneet yleisesti tunnettuun ammattitaitoon. Yksityiskohtaista henkilön entisen työnantajan pakkauskoneen ratkaisujen kopiointia ei näytetty tapahtuneen (KKO:1989:39). Siivousliikkeen työntekijöiden tavanomaiset palkkaluettelot, työsopimusten ollessa yleisen käytännön mukaisia, eivät sisältäneet työsuojelun valvonnasta annetun lain (131/1973) 5 §:n 1 momentissa tarkoitettuja tietoja liikkeen taloudellisesta asemasta eikä liike- tai ammattisalaisuudesta. Työläistarkastaja, joka oli ilman liikkeenharjoittajan lupaa toimittanut tuomioistuimelle työsuojelutarkastuksessa saatuja jäljennöksiä palkkaluetteloista, ei ollut syyllistynyt työsuojelutietojen salassapitovelvollisuuden rikkomiseen (KKO 1985-II-181).
Kolmanneksi liikesalaisuudelta edellytettäisiin, että tiedon laillinen haltija on ryhtynyt kohtuullisiin toimenpiteisiin pitääkseen tiedon salassa (c kohta). Vaatimus tarkoittaisi, että tiedon haltijan on toimillaan pyrittävä pitämään tieto salassa, ja että tiedon kanssa tekemisissä olevat mieltäisivät tiedon salaiseksi.
Tiedon haltijan toimenpiteiden laajuutta olisi tarkasteltava tapauskohtaisesti riippuen muun muassa siitä, minkälaisia toimenpiteitä on tosiasiassa mahdollista tehdä ja minkälaisia tarpeita liikesalaisuuden haltijalla on tiedon salassa pitämiseksi. Keinovalikoima tiedon salassa pitämiseksi olisi laaja. Tietoja voitaisiin suojata esimerkiksi tietojärjestelmien ja fyysisten tilojen asianmukaisilla turvajärjestelyillä tai tiedon luottamuksellisuus voitaisiin kirjata yrityksen ja sen henkilöstön tai yrityksen ja sen yhteistyökumppanien välisiin salassapitositoumuksiin. Vaatimus kohtuullisiin toimenpiteisiin ryhtymisestä ei toisaalta tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että liikesalaisuuksia sisältävät asiakirjat tai tiedostot olisi nimenomaan merkittävä luottamuksellisiksi.
Pykälän 2 kohdassa määriteltäisiin liikesalaisuuden haltija. Määritelmä olisi uusi ja sillä pantaisiin täytäntöön liikesalaisuusdirektiivin 2 artiklan 2 kohta. Liikesalaisuuden haltija voisi olla luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, jolla on laillinen määräysvalta liikesalaisuuteen. Liikesalaisuuden haltijan käsite pohjautuu liikesalaisuuden määritelmää vastaavalla tavalla TRIPS-sopimukseen, jonka 39 artiklan 2 kohdassa todetaan, että ”luonnollisilla ja oikeushenkilöillä tulee olla mahdollisuus estää laillisesti heidän valvonnassaan olevan tiedon ilmaiseminen, hankkiminen tai käyttäminen ilman heidän lupaansa muiden toimesta tavalla, joka on vastoin rehellistä kaupallista käytäntöä”. Direktiivissä ei ole tarkemmin määritelty, mitä tarkoitetaan laillisella määräysvallalla. Määräysvallan laillisuuden käsitteellä halutaan varmistaa se, että liikesalaisuuden alkuperäisen haltijan lisäksi myös esimerkiksi lisenssinhaltijat voivat puolustaa liikesalaisuutta. Se, kenellä on liikesalaisuuteen laillinen määräysvalta, olisi arvioitava tapauskohtaisesti esimerkiksi lisenssisopimusten tai liikesalaisuuden käyttämisestä ja ilmaisemisesta tehtyjen sopimusten perusteella.
Pykälän 3 kohdassa määriteltäisiin mikä on liikesalaisuutta loukkaava tuote. Määritelmä vastaisi liikesalaisuusdirektiivin 2 artiklan 4 kohdan loukkaavien tavaroiden määritelmää. Säännöksessä käytetään ilmaisua tuote, jolla tarkoitetaan sekä tavaroita että palveluita. Tästä syystä säännöksen ilmaisuna on tuote direktiivissä käytetyn ilmaisun tavara sijasta. Liikesalaisuutta loukkaavilla tuotteilla tarkoitettaisiin tavaraa tai palvelua, jonka suunnittelussa, ominaisuuksissa, toiminnassa, tuotantoprosessissa tai markkinoinnissa saadaan merkittävää hyötyä oikeudettomasti hankitusta, käytetystä tai ilmaistusta liikesalaisuudesta. Merkittävä hyöty arvioitaisiin tapauskohtaisesti. Liikesalaisuutta loukkaava tuote voi olla kyseessä esimerkiksi silloin, kun tuotteen suunnittelussa ja tuotannossa on käytetty merkittävässä määrin hyväksi liikesalaisuuden haltijan teknisiä ratkaisuja tai kun tuotteen markkinoinnissa on oikeudettomasti hyödynnetty liikesalaisuuden haltijan asiakasrekisteritietoja, jos kyseiset tekniset ratkaisut ja asiakasrekisteritiedot ovat liikesalaisuuksia. Liikesalaisuutta loukkaava tuote voi olla myös esimerkiksi tietokoneohjelma tai tietokonepeli, taikka sitä koskeva tallenneväline, tai muu esine, johon tietokoneohjelma sisältyy.
3 §.Liikesalaisuuden oikeudeton hankkiminen. Pykälässä säädettäisiin liikesalaisuuden oikeudettoman hankkimisen kiellosta sekä liikesalaisuuden oikeudettomista hankkimistavoista. Lisäksi pykälässä säädettäisiin liikesalaisuuden hankkimistavoista, jotka eivät kuitenkaan olisi oikeudettomia. Sääntelyllä pantaisiin täytäntöön liikesalaisuusdirektiivin 3 artiklan 1 kohta ja 4 artiklan 2 ja 4 kohta.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin liikesalaisuuden oikeudetonta hankkimista koskevasta yleisestä kiellosta. Kukaan ei saisi hankkia tai yrittää hankkia liikesalaisuutta oikeudettomasti. Sääntely vastaisi voimassa olevan sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 4 §:n 1 momentissa säädettyä liikesalaisuuden hankkimiskieltoa. Kielto hyödyntää oikeudettomasti hankittua liikesalaisuutta on sisällytetty ehdotetun lain käyttämis- ja ilmaisemiskieltoa koskevan 4 §:n 1 momenttiin.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tarkemmin liikesalaisuuden oikeudettomista hankkimistavoista. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön liikesalaisuusdirektiivin 4 artiklan 2 kohta. Momentin 1 kohdan mukaan liikesalaisuuden hankkimista pidettäisiin aina oikeudettomana, jos se tapahtuisi anastamalla. Momentin 2 kohdassa lueteltaisiin tekoja, joita olisi ilman liikesalaisuuden haltijan suostumusta pidettävä oikeudettomina liikesalaisuuden hankkimismuotoina. Säännöksen mukaan sellaisia liikesalaisuuden haltijan asiakirjoja, esineitä, materiaaleja, aineita tai sähköisiä tiedostoja, jotka sisältävät liikesalaisuuden tai joista liikesalaisuus voidaan johtaa, ei saisi luvattomasti kopioida tai jäljentää. Liikesalaisuutta ei myöskään saisi hankkia luvattomasti havainnoimalla tai muutoin käsittelemällä sellaisia edellä mainittuja tallennevälineitä, joista liikesalaisuus voidaan johtaa. Liikesalaisuuden haltijana pidetään direktiivin mukaisella tavalla tahoa, jolla on laillinen määräysvalta liikesalaisuuteen nähden. Säännös on mahdollisimman tallenneriippumaton eli kattaa käytännössä kaikki tallennetyypit, joista liikesalaisuus voi ilmetä. Momentin 1 ja 2 kohtien mukaan liikesalaisuuden sisältävän tallennevälineen eri muodoissa tapahtuva haltuun hankkiminen, jäljentäminen eri tavoin ja havainnointi olisi siten oikeudetonta liikesalaisuuden hankkimista. Oikeudetonta hankkimista olisivat myös rikoslain 30 luvun 4 §:n 1 momentin mukaiset hankkimistavat. Momentin 3 kohdassa säädettäisiin liikesalaisuuden oikeudettomaksi hankkimiseksi lisäksi muu hyvän liiketavan vastainen menettely. Hyvä liiketapa on rehellisen ja kunniallisen elinkeinonharjoittajan noudattamaa menettelyä, joka ei sisällä kilpailijan kannalta arveluttavia piirteitä. Hyvä liiketapa ei kuitenkaan ole määriteltävissä yksiselitteisesti, vaan sen sisältö täsmentyy oikeuskäytännössä. Ennen kaikkea markkinaoikeuden ja korkeimman oikeuden ratkaisujen sekä Keskuskauppakamarin liiketapalautakunnan lausuntojen on katsottu määrittävän hyvän liiketavan sisältöä. Menettelyn hyvän liiketavan mukaisuuden arviointi voi olla tilannesidonnaista ja yleensä menettelyä arvostellaan kokonaisuutena (KKO 2004:4). Hyvän liiketavan sisältöön voidaan saada tulkinta-apua eri elinkeinoaloilla yleisesti hyväksytyistä säännöistä, käytännesäännöistä ja Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n markkinointisäännöistä. Hyvän liiketavan sisältö saattaa myös muuttua ajan ja tapojen muuttumisen myötä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että liikesalaisuuden hankkiminen olisi myös oikeudetonta, jos henkilö on liikesalaisuuden hankkiessaan tiennyt tai hänen olisi vallitsevissa olosuhteissa pitänyt tietää, että liikesalaisuus on saatu suoraan tai välillisesti henkilöltä, joka on itse oikeudettomasti käyttänyt liikesalaisuutta tai ilmaissut sen. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön liikesalaisuusdirektiivin 4 artiklan 4 kohta. Liikesalaisuuden oikeudettomasta käyttämisestä ja ilmaisemista säädettäisiin tarkemmin lain 4 §:ssä. Tässä momentissa ja 4 §:n 4 momentissa on siten kielletty seuraavassa portaassa tapahtuva liikesalaisuuden oikeudeton hankkiminen, käyttäminen ja ilmaiseminen, kun liikesalaisuutta on aikaisemmassa vaiheessa oikeudettomasti käytetty tai se on tällöin oikeudettomasti ilmaistu. Jos henkilö olisi hankkinut liikesalaisuuden olosuhteissa, joissa hänen ei ole pitänytkään tietää, että liikesalaisuutta on aikaisemmin oikeudettomasti käytetty tai ilmaistu, henkilö ei toimi oikeudettomasti tässä momentissa ja 4 §:n 4 momentissa tarkoitetulla tavalla.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin tavoista, joilla liikesalaisuuden hankkiminen ei olisi oikeudetonta. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön liikesalaisuusdirektiivin 3 artiklan 1 kohta.
Momentin 1 kohdassa säädettäisiin, että liikesalaisuuden oikeudetonta hankkimista ei ole liikesalaisuuden itsenäinen keksiminen tai luominen. Liikesalaisuutena suojattu tieto ei ole yksinoikeus, joten usea eri taho on voinut joko samanaikaisesti tai eri aikaan hankkia laillisen määräysvallan samaan liikesalaisuuteen itsenäisesti keksimällä tai luomalla sen.
Momentin 2 kohdan mukaan oikeudettomana ei pidettäisi liikesalaisuuden hankkimista käänteismallinnuksella (reverse engineering). Käänteismallinnuksella eli käänteisellä tuotekehittelyllä tarkoitetaan tiedon selvittämistä laillisesti hankittuja tuotteita tai esineitä havainnoimalla, tutkimalla, purkamalla tai testaamalla. Tätä kautta voidaan selvittää tuotteiden toimintaperiaatteet ja näiden taustalla oleva tieto. Jos tieto on näin selvitetty, kysymys ei olisi liikesalaisuuden oikeudettomasta hankkimisesta.
Käänteismallinnus olisi siis sallittua, kun tuote tai esine on laillisesti hankittavissa eli käytännössä kun tuote on yleisesti markkinoilla saatavilla tai kun tuote olisi laillisesti sellaisen tahon hallussa, jota ei koske velvoite rajoittaa liikesalaisuuden hankkimista. Edellytyksenä olisi, että käänteismallinnusta ei ole sopimuksin kielletty. Käänteismallinnuksen kieltävien sopimusten tekemistä voidaan myös rajoittaa lailla. Suomessa tekijänoikeuslain (404/1961) 25 k §:ssä säädetään tietokoneohjelmien käänteismallinnuksesta sellaisten tietojen hankkimiseksi, joiden avulla voidaan saavuttaa yhteentoimivuus ohjelmien välillä. Sopimuksen ehto, jolla rajoitetaan tekijänoikeuslain säännöksen mukaista tietokoneohjelman käyttöä, on tehoton.
Momentin 3 kohdan mukaan liikesalaisuuden hankkiminen ei olisi oikeudetonta, jos se tapahtuu siten, että työntekijät ja näiden edustajat käyttävät tiedonsaanti- ja kuulemisoikeuttaan. Työntekijöiden tai työntekijöiden edustajien tiedonsaanti- ja kuulemisoikeus voi perustua lainsäädäntöön tai esimerkiksi työehtosopimukseen. Työntekijöiden ja heidän edustajansa ei katsottaisi hankkineen liikesalaisuutta oikeudettomasti, jos liikesalaisuus on saatu osana työntekijöiden ja heidän edustajansa tiedonsaanti- ja kuulemisoikeuden käyttämistä. Tässä kohdassa tarkoitetusta tilanteesta olisi kyse esimerkiksi yhteistoimintamenettelyn yhteydessä työntekijöiden tai heidän edustajansa saamista liikesalaisuutta koskevista tiedoista. Työntekijöiden ja heidän edustajansa salassapitovelvollisuudesta säädetään yhteistoimintalain 9 luvun 57 §:ssä, jonka mukaan työntekijän, henkilöstöryhmän edustajan ja 9 luvun 55 §:ssä tarkoitetun asiantuntijan sekä 9 luvun 57 §:n 2 momentissa tarkoitettujen työntekijöiden ja heidän edustajansa on pidettävä salassa yhteistoimintamenettelyn yhteydessä saamansa työnantajan liike- ja ammattisalaisuutta koskevat tiedot. 9 luvun 57 §:n 2 momentin mukaan salassapitovelvollisuus ei estä työntekijää tai henkilöstöryhmän edustajaa ilmaisemasta 9 luvun 57 §:n 1 momentin 1–3 kohdassa tarkoitettuja tietoja muille työntekijöille tai heidän edustajilleen siinä laajuudessa kuin se on tarpeellista näiden työntekijöiden aseman kannalta yhteistoiminnan tarkoituksen toteuttamiseksi. Salassapidettävän tiedon ilmaiseminen edellyttää ilmoitusta tietojen salassapitovelvollisuudesta.
Momentin 4 kohdan mukaan liikesalaisuuden hankkiminen ei olisi oikeudetonta, jos se tapahtuisi tavalla, joka vallitsevissa olosuhteissa on hyvän liiketavan mukaista. Hyvä liiketapa on rehellisen ja kunniallisen elinkeinonharjoittajan noudattamaa menettelyä, joka ei sisällä kilpailijan kannalta arveluttavia piirteitä. Hyvä liiketapa ei kuitenkaan ole määriteltävissä yksiselitteisesti, vaan sen sisältö täsmentyy oikeuskäytännössä. Ennen kaikkea markkinaoikeuden ja korkeimman oikeuden ratkaisujen sekä Keskuskauppakamarin liiketapalautakunnan lausuntojen on katsottu määrittävän hyvän liiketavan sisältöä. Menettelyn hyvän liiketavan mukaisuuden arviointi voi olla tilannesidonnaista ja yleensä menettelyä arvostellaan kokonaisuutena (KKO 2004:4). Hyvän liiketavan sisältöön voidaan saada tulkinta-apua eri elinkeinoaloilla yleisesti hyväksytyistä säännöistä, käytännesäännöistä ja Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n markkinointisäännöistä. Hyvän liiketavan sisältö saattaa myös muuttua ajan ja tapojen muuttumisen myötä.
4 §.Liikesalaisuuden oikeudeton käyttäminen ja ilmaiseminen. Pykälässä säädettäisiin liikesalaisuuden oikeudettoman käyttämisen ja ilmaisemisen kiellosta. Lisäksi pykälässä säädettäisiin liikesalaisuutta loukkaavien tuotteiden oikeudettomasta käyttämisestä. Sääntely vastaisi osin nykyistä sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 4 §:ää. Sillä pantaisiin täytäntöön liikesalaisuusdirektiivin 4 artiklan 3–5 kohta. Pykälässä kiellettäisiin liikesalaisuuden oikeudeton käyttäminen ja ilmaiseminen. Ehdotettavassa laissa käytetyssä ilmaisussa ”oikeudettomasti käyttää tai ilmaista” sana ”oikeudettomasti” liittyy sekä käyttämiseen että ilmaisemiseen. Tämä koskee käsitteiden käyttöä myös muussa yhteydessä, ellei asiayhteydestä muuta ilmene. Liikesalaisuuden käyttäminen ja ilmaiseminen olisi oikeutettua esimerkiksi silloin, kun se tapahtuisi liikesalaisuuden haltijan suostumuksella tai kun se olisi tarpeellista työntekijän työtehtävien suorittamiseksi. Samoin liikesalaisuuden ilmaiseminen esimerkiksi salassapito- tai vaitiolovelvollisuuden sitomalle asianajajalle tai lääkärille olisi oikeutettua silloin, kun liikesalaisuuden ilmaiseminen olisi tietyn asian hoitamiseksi välttämätöntä. Tietyissä tilanteissa liikesalaisuuden ilmaiseminen esimerkiksi kilpailuviranomaiselle olisi oikeutettua. Liikesalaisuuden oikeudetonta käyttämistä on tarkastelu edellä yleisperustelujen jaksossa 5.3.1.
Pykälän 1 momentin mukaan joka on hankkinut 3 §:n 2 tai 3 momentissa tarkoitetulla tavalla oikeudettomasti liikesalaisuuden, ei saa sitä oikeudettomasti käyttää tai ilmaista. Kukaan ei saisi oikeudettomasti käyttää tai ilmaista oikeudettomasti hankkimaansa liikesalaisuutta. Kielto olisi ajallisesti rajoittamaton. Sääntely vastaisi voimassa olevan sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 4 §:n 1 momentissa säädettyä liikesalaisuuden käyttämis- ja ilmaisemiskieltoa. Momenttiin on kuitenkin selvyyden vuoksi lisätty maininta siitä, että kielto koskee liikesalaisuuden oikeudetonta käyttämistä ja ilmaisemista. Tarkoituksena on korostaa sitä, että kyseessä oleva säännös ei rajoittaisi liikesalaisuuden haltijan oikeutta sopimusvapautensa puitteissa sopia liikesalaisuutensa käyttämisestä. Näin ollen alun perin oikeudettomasti hankitun liikesalaisuuden käyttäminen ei enää olisi oikeudetonta siinä tilanteessa, että liikesalaisuuden haltija antaisi käyttämiselle suostumuksensa.
Pykälän 2 ja 3 momenteissa on asetettu liikesalaisuuden käyttämis- ja ilmaisemiskielto sellaiselle henkilölle, joka on sinänsä laillisesti saanut tiedon liikesalaisuudesta. Kieltojen soveltamisen edellytyksenä ei siten ole moitittava menettely liikesalaisuuden hankkimisen yhteydessä.
Ehdotetun 2 momentin mukaisen käyttämis- ja ilmaisemiskiellon kohteena olevat henkilöt olisivat soveltuvin osin vastaavat kuin yrityssalaisuuden rikkomista koskevan rikoslain 30 luvun 5 §:n 1 momentissa tarkoitetut henkilöt.
Pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan liikesalaisuutta ei saa oikeudettomasti käyttää tai ilmaista henkilö, joka on saanut tiedon liikesalaisuudesta toimiessaan yhteisön tai säätiön hallintoneuvoston tai hallituksen jäsenenä, toimitusjohtajana, tilintarkastajana tai selvitysmiehenä tai niihin rinnastettavassa tehtävässä. Kieltoa ei ole rajoitettu tehtävän kestoon.
Pykälän 2 momentin 2 kohdan mukaan liikesalaisuutta ei saa oikeudettomasti käyttää tai ilmaista henkilö, joka on saanut tiedon liikesalaisuudesta yrityksen saneerausmenettelyn yhteydessä. Kieltoa ei ole rajoitettu saneerausmenettelyn kestoon.
Pykälän 2 momentin 3 kohdan mukaan joka suorittaessaan tehtävää toisen puolesta tai muuten luottamuksellisessa liikesuhteessa on saanut tiedon liikesalaisuudesta, ei saa sitä oikeudettomasti käyttää tai ilmaista. Kyseisissä tilanteissa on syytä asettaa salassapitovelvoite, joka ei rajoittuisi tehtävän suorittamiseen tai liikesuhteen kestoon.
Voimassa olevan sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 4 §:n 3 momentissa säädetään kiellosta käyttää tai ilmaista liikesalaisuutta elinkeinonharjoittajan puolesta tehtävää suoritettaessa. Säännös asettaisi voimassa olevan lain tavoin salassapitovelvoitteen toimeksisaajalle. Toimeksisaaja voisi olla esimerkiksi yrityksen yhteistyökumppani, alihankkija, konsultti tai näihin verrattava taho. Tämän lisäksi säännös asetettaisi luottamuksellisen liikesuhteen osapuolille salassapitovelvollisuuden. Liiketoiminnassa salassa pidettävän tiedon määrä ja tiedon merkitys yrityksille on kasvanut merkittävästi. Tieto ja erityisesti sen salassapito on yrityksille erittäin arvokasta ja antaa yrityksille merkittävää kilpailuetua. Yritysten väliset yhteistyösuhteet ja niissä käsiteltävät tiedot ovat myös mitä moninaisimpia. Tämän vuoksi ei ole enää perusteltua asettaa liikesalaisuutta koskevaa salassapitovelvollisuutta pelkästään tehtävää toisen puolesta suorittavalle taholle, vaan liikesalaisuuksien oikeudetonta käyttämistä ja ilmaisemista koskevat kiellot on syytä laajentaa koskemaan yleisesti luottamuksellista liikesuhdetta. Näin yhtenäistetään samalla siviili- ja rikosoikeudellinen sääntely, sillä rikoslain 30 luvun 5 §:n 1 momentin 3 kohdassa on ollut vastaava säännös jo pykälän voimaantulosta vuodesta 1991 lukien.
Pykälän 2 momentin 4 kohdan mukaan liikesalaisuutta ei saisi myöskään käyttää tai ilmaista liikesalaisuuden käyttämistä tai ilmaisemista rajoittavan sopimuksen tai velvoitteen vastaisesti. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön liikesalaisuusdirektiivin 4 artiklan 3 kohdan b ja c alakohdat. Liikesalaisuuden käyttämistä tai ilmaisemista rajoittava sopimus tai velvoite on voinut syntyä joko samanaikaisesti tai eri aikaan liikesalaisuuden saamisen kanssa. Sopimuksella tarkoitetaan mitä tahansa sopimukseen tai sitoumukseen perustuvaa velvoitetta, joka rajoittaa henkilön oikeutta käyttää tai ilmaista liikesalaisuutta. Kohdan lopussa mainitulla velvoitteella taas tarkoitetaan esimerkiksi lainsäädännössä asetettua velvoitetta rajoittaa liikesalaisuuden käyttämistä tai ilmaisemista. Lainkohdassa mainittu velvoite voi olla myös rikoslaissa oleva yrityssalaisuuden käyttämistä tai ilmaisemista koskeva rangaistussäännös. Tällaisia velvoitteita on lainsäädännössä lukuisia. Tämän kohdan perusteella salassapitosopimuksessa tai muussa sopimuksessa oleva liikesalaisuuden käyttämistä tai ilmaisemista rajoittava velvoite taikka muu liikesalaisuuden käyttämistä tai ilmaisemista rajoittava velvoite johtaa siihen, että toiminta on kiellettyä myös ehdotetun lain mukaan. Tämä taas mahdollistaa ehdotetussa laissa mainittujen oikeuskeinojen käyttämisen. Mainitunlainen viittaussääntö johtaa siihen, että liikesalaisuuden käyttämisen ja ilmaisemisen tarkempi sisältö riippuu sopimusvelvoitteen ja muun velvoitteen sisällöstä. Jos esimerkiksi sopimusvelvoitteessa on ajallisesti rajoitettu liikesalaisuuden käyttämistä ja ilmaisemista koskeva kielto, koskee vastaava rajoitus myös tämän kohdan soveltamista. Jos taas sopimusvelvoitteessa tai muussa velvoitteessa on vain liikesalaisuuden ilmaisemista koskeva kielto, koskee tämän kohdan mukainen kielto vain ilmaisemista.
On huomattava, että useampi 2 momentin luettelossa mainittu salassapitovelvoite saattaa täyttyä samanaikaisesti. Käyttäminen tai ilmaiseminen voi olla momentin asettaman kiellon vastaista, koska liikesalaisuus on saatu 3 kohdassa tarkoitetussa luottamuksellisessa liikesuhteessa, ja samalla myös sillä perusteella, että henkilöä sitoo 4 kohdassa tarkoitettu sopimus. Kohdat eivät näin ollen ole toisiaan poissulkevia, vaan ne täydentävät toisiaan.
Kuten edellä pykälän 2 momentin osalta myös pykälän 3 momentissa tarkoitetussa tilanteessa on asetettu liikesalaisuuden käyttämis- ja ilmaisemiskielto sellaiselle henkilölle, joka on sinänsä laillisesti saanut tiedon liikesalaisuudesta. Ehdotetun 3 momentin mukaan joka toisen palveluksessa ollessaan on saanut tiedon liikesalaisuudesta, ei saa sitä palvelusaikanaan oikeudettomasti käyttää tai ilmaista. Voimassa olevan sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 4 §:n 2 momentin mukaan, joka elinkeinonharjoittajan palveluksessa ollessaan on saanut tiedon liikesalaisuudesta, ei saa sitä palvelusaikanaan oikeudettomasti käyttää eikä ilmaista hankkiakseen itselleen tai toiselle etua tai toista vahingoittaakseen. Ehdotetussa pykälässä ei enää mainittaisi edun hankkimis- tai vahingoittamistarkoitusta. Muutoksella pyritään yhtenäistämään sääntelyä työsopimuslain liikesalaisuutta koskevan säännöksen kanssa, jossa kiellolle ei ole asetettu edun hankkimis- tai vahingoittamistarkoitusta. Yleisimmät tilanteet, joissa liikesalaisuutta oikeudettomasti käytetään tai ilmaistaan, liittyvät kuitenkin edelleen tilanteisiin, joissa pyritään hankkimaan hyötyä tai vahingoittamaan työnantajaa. Ehdotetun momentin henkilöpiiri on kuitenkin laajempi kuin edellä mainitun työsopimuslain liikesalaisuutta koskevan 3 luvun 4 §:n henkilöpiiri, sillä säännöksen soveltamisen edellytyksenä ei ole työsopimuslain mukainen työsuhde, vaan kyseessä voi olla myös muu palvelussuhde. Lisäksi ehdotetulla momentilla suojattaisiin sekä työnantajan että esimerkiksi tämän asiakkaiden tai liikekumppaneiden liikesalaisuuksia.
Ehdotetun 3 momentin mukaan salassapitovelvollisuus rajoittuu vain palvelusaikaan, mutta velvollisuutta voidaan sopimuksin pidentää. Jos tieto liikesalaisuudesta on sen sijaan palvelussuhteen aikana hankittu oikeudettomasti 3 §:n 2 tai 3 momentissa tarkoitetulla tavalla, liikesalaisuuden käyttämis- ja ilmaisemiskielto jatkuisi myös palvelussuhteen päättymisen jälkeen. Rikoslain 30 luvun 5 §:n perusteella palvelussuhteessa olevan osalta yrityssalaisuuden oikeudeton ilmaiseminen ja käyttäminen on rangaistavaa vielä kaksi vuotta palvelussuhteen päättymisen jälkeen.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että liikesalaisuutta ei saa oikeudettomasti käyttää tai ilmaista, jos henkilö tietää tai hänen vallitsevissa olosuhteissa pitäisi tietää, että liikesalaisuus on saatu suoraan tai välillisesti henkilöltä, joka on oikeudettomasti käyttänyt liikesalaisuutta tai ilmaissut sen. Ehdotetussa momentissa on siten kielletty seuraavassa portaassa tapahtuva liikesalaisuuden oikeudeton käyttäminen ja ilmaiseminen, kun liikesalaisuutta on aikaisemmassa vaiheessa oikeudettomasti käytetty tai ilmaistu. Henkilön tietoisuutta arvioitaisiin ensinnäkin liikesalaisuuden saamishetkellä. Jos henkilö tällöin tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää, että liikesalaisuus on saatu suoraan tai välillisesti henkilöltä, joka on itse oikeudettomasti käyttänyt liikesalaisuutta tai ilmaissut sen, hän ei saisi oikeudettomasti käyttää liikesalaisuutta tai ilmaista sitä. Kiellettyä olisi myös liikesalaisuuden oikeudeton käyttäminen tai ilmaiseminen, jos henkilö myöhemmin tulisi tietoiseksi esimerkiksi liikesalaisuuden haltijan ilmoituksen johdosta, että liikesalaisuus on peräisin henkilöltä, joka oikeudettomasti käytti liikesalaisuutta tai ilmaisi sen. Momentin mukaan kiellettyä olisi liikesalaisuuden oikeudeton käyttäminen ja ilmaiseminen. Kuten edellä 1 momentin perusteluissa on tuotu esiin, ilmaisulla oikeudeton on tässä yhteydessä tarkoitus tuoda esiin, että kyseessä oleva säännös ei rajoittaisi liikesalaisuuden haltijan oikeutta sopimusvapautensa puitteissa sopia liikesalaisuutensa käyttämisestä. Momentissa käytetyllä muotoilulla ”pitäisi tietää” tarkoitetaan sitä, että liikesalaisuutta käyttävällä tai ilmaisevalla olisi tietyntasoinen selonottovelvollisuus momentissa mainituista seikoista.
Pykälän 4 momentissa tarkoitetussa tilanteessa salassapitovelvollisuus on ajallisesti rajoittamaton. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön liikesalaisuusdirektiivin 4 artiklan 4 kohta.
Pykälän 5 momentti koskisi liikesalaisuutta loukkaavia tuotteita. Säännöksellä pannaan täytäntöön liikesalaisuusdirektiivin 4 artiklan 5 kohta. Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisu KKO 2013:17 koskee liikesalaisuutta loukkaavia tavaroita. Säännöksen mukaan loukkaavien tuotteiden tuotanto, tarjoaminen ja saattaminen markkinoille sekä loukkaavien tuotteiden tuonti, vienti ja varastointi tällaisia tarkoituksia varten olisi myös katsottava liikesalaisuuden oikeudettomaksi käyttämiseksi, jos henkilö tietää tai hänen vallitsevissa olosuhteissa pitäisi tietää, että kysymys on liikesalaisuutta loukkaavasta tuotteesta. Liikesalaisuutta loukkaava tuote on määritelty lain 2 §:n 3 kohdassa. Jotta henkilö käyttäisi tässä momentissa tarkoitetulla tavalla liikesalaisuutta oikeudettomasti, henkilö näin ollen tietää tai hänen pitäisi tietää, että tuotteen suunnittelussa, ominaisuuksissa, toiminnassa, tuotantoprosessissa tai markkinoinnissa saadaan merkittävää hyötyä oikeudettomasta hankitusta, käytetystä tai ilmaistusta liikesalaisuudesta.
5 §.Väärinkäytöksen paljastaminen ja sananvapauden käyttäminen. Pykälällä pannaan täytäntöön liikesalaisuusdirektiivin 5 artiklan a ja b alakohta. Säännös olisi uusi ja sen tavoitteena on mahdollistaa väärinkäytöksen tai laittoman toiminnan ilmoittaminen (whistleblowing). Lisäksi säännöksellä turvattaisiin direktiivin edellyttämällä tavalla sananvapauden käyttö. Pykälän mukaan sen estämättä mitä 3 ja 4 §:ssä säädetään liikesalaisuuden hankkiminen, käyttäminen tai ilmaiseminen ei olisi oikeudetonta, jos liikesalaisuus on hankittu, sitä on käytetty tai se on ilmaistu yleisen edun suojaamiseksi väärinkäytöksen tai laittoman toiminnan paljastamiseksi. Liikesalaisuuden hankkiminen, käyttäminen tai ilmaiseminen ei olisi myöskään oikeudetonta, jos se ei ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä sananvapauden käyttämisenä. Liikesalaisuuden hankkiminen, käyttäminen ja ilmaiseminen voisi olla oikeutettua myös muissa tilanteissa kuin pykälässä mainituissa tilanteissa. Pykälässä ehdotettu sääntely ei näin ollen ole tyhjentävää. Liikesalaisuuden oikeudetonta hankkimista, käyttämistä ja ilmaisemista on käsitelty edellä yleisperustelujen jaksossa 5.3.1 sekä liikesalaisuuden oikeudetonta käyttämistä ja ilmaisemista edellä 4 §:n perusteluissa. Liikesalaisuuden oikeutettua ilmaisemista on käsitelty myös jäljempänä 6 §:n perusteluissa.
Väärinkäytöksen tai laittoman toiminnan ilmoittamiselle tai henkilölle, joka toimii ilmiantajana (whistle blower) ei ole vielä Suomessa vakiintunutta termiä. Euroopan neuvoston suosituksessa CM/Rec(2014)7 ilmiantajalla tarkoitetaan henkilöä, joka raportoi tai paljastaa julkista intressiä uhkaavaa tai vahingoittavaa toimintaa koskevia tietoja, jotka hän on saanut tietoonsa hoitaessaan työhönsä liittyviä tehtäviä julkisella tai yksityisellä sektorilla. Ilmoittamista koskeva säännös ei kuitenkaan tarkoittaisi merkittävää muutosta nykyiseen oikeustilaan. Jo vilpillisen kilpailun ehkäisemiseksi annetun lain, jossa säädettiin liikesalaisuuksien suojasta ennen lakia sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa, perusteluissa (HE 27/1929 vp, s. 11) todetaan, että ”Jos elinkeinonharjoittajan voidaan katsoa tavalla tai toisella antaneen ilmaisuun suostumuksensa tai jos joku jostain erityisestä syystä, kuten esim. rikoksen paljastamiseksi, on velvollinen tai ainakin oikeutettu ilmaisemaan salaisuuden, ei kysymyksessä olevaa säännöstä voida soveltaa.”.
Lisäksi rikoslain yritysvakoilua koskevan pykälän perusteluissa (HE 66/1988 vp, s. 84) todetaan, että ”Yrityssalaisuuden ilmaisemista voitaisiin tuskin kuitenkaan pitää oikeudettomana esimerkiksi silloin, jos joku ilmoittaa viranomaisille tai kertoo julkisuudessa tietyn tuotteen valmistukseen tai käyttöön liittyvistä olennaisista terveysvaaroista, siitä huolimatta, että tuotteen valmistaja, maahantuoja ja myyjä pitävät tietoa yrityssalaisuutena.” Yrityssalaisuuden väärinkäyttöä koskevan pykälän perusteluissa (HE 66/1988 vp, s. 87) todetaan, että ”Pykälän 2 kohdan mukaan yrityssalaisuuden väärinkäytöstä olisi kysymys myös siinä tapauksessa, että joku hankkiakseen itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä ilmaisee tällaisen rikoslaissa rangaistavaksi säädetyllä teolla tietoon saadun yrityssalaisuuden oikeudettomasti. Tällainen ilmaiseminen tapahtuisi useimmiten yrityssalaisuutta koskevan tiedon jälleenmyyntinä jollekin kolmannelle. Tieto voitaisiin myös julkistaa taloudellisen hyödyn hankkimiseksi. Jos julkistaminen kuitenkin tapahtuisi puhtaasti journalistisessa tarkoituksessa, taloudellisesta hyötymisestä ei ehkä olisi kysymys. Mikäli julkistamiseen taas olisi peräti yleishyödyllisiä perusteita tai jopa humanitäärinen velvollisuus, ilmaiseminen ei olisi lainkaan oikeudetonta, kuten yritysvakoilua koskevan säännöksen perusteluissa edellä todettiin.”.
Säännöksellä pyrittäisiin suojaamaan ilmiantajaa, joka hankkii tai ilmaisee liikesalaisuuden tai käyttää liikesalaisuutta väärinkäytöksen taikka väärän tai laittoman toiminnan paljastamiseksi. Edellytyksenä on, että ilmiantaja toimi tarkoituksenaan suojata yleistä etua. Yleiselle edulle on vaikea antaa tarkkarajaista määritelmää. Yleistä etua ei myöskään voi määritellä olosuhteista riippumatta, sillä yleistä etua on monenlaista ja se on aikaan ja yhteiskunnalliseen kehitykseen sidottua. Yleinen etu voi koskea esimerkiksi kansanterveyttä, kuluttajansuojaa, yleistä turvallisuutta tai ympäristönsuojelua. Esimerkiksi ilmiantajan lähipiirin tai muun hyvin rajatun henkilöpiirin suojaamistarkoitus ei vielä tarkoita, että säännöksen edellytykset täyttyisivät, koska tällöin toiminta voi tähdätä enemmän yksityisen kuin yleisen edun suojaamiseen. Yleisen edun suojaamisesta ei myöskään ole kyse, kun liikesalaisuuden ilmaiseminen tapahtuu kostoksi irtisanomisesta.
Liikesalaisuusdirektiivissä ei ole määritelty sitä, kenelle väärinkäytös tai laiton toiminta voidaan paljastaa. Tästä syystä ehdotetussa säännöksessäkään ei ole määritelty kyseistä tahoa. Näin ollen paljastaminen voi tapahtua esimerkiksi viranomaiselle, muulle asianmukaiselle taholle tai tuomalla asian esille julkisesti. Yleisen edun mukaisena toimintana ei voitaisi pitää menettelyä, jossa ilmiantaja paljastaisi liikesalaisuuden sen laillisen haltijan kilpailijalle.
Elinkeinoelämässä on viime vuosina merkittävästi kiinnitetty huomiota yritysten lain rikkomusten ja väärinkäytösten ennalta ehkäisyyn ja tätä varten on laadittu nimenomaisia suunnitelmia ja ohjelmia (ns. compliance-ohjelma). Osana näitä ohjelmia on yleensä väärinkäytösten ilmoituskanava, jonka välityksellä voidaan yrityksen johdolle ilmoittaa yhtiön lainrikkomuksista ja muista väärinkäytöksistä.
Mikäli yrityksellä on toimiva ja turvallinen väärinkäytösten ilmoituskanava, jonka kautta muun muassa pystyy ilmoittamaan luottamuksellisesti ja nimettömänä, ja ilmoitettuihin väärinkäytöksiin myös puututaan, ei henkilöllä yleensä ole tarvetta paljastaa liikesalaisuuden sisältävää tietoa yrityksen ulkopuolisille. Myös EIT:n ratkaisukäytännössä on edellä jaksossa 3.3.2 kuvatulla tavalla pidetty tietojen paljastamista ulkopuoliselle viimesijaisena keinona sen jälkeen, kun tiedoista on ilmoitettu esimiehille tai muulle ylemmälle taholle yrityksen sisällä. Sisäinen ilmoittaminen ei kuitenkaan ole paras ratkaisu esimerkiksi silloin, jos ilmoitus koskettaa omaa esimiestä tai yrityksen johtoon kuuluvia henkilöitä. Tällaisissa tapauksissa on hyväksyttävää kääntyä yrityksen oman väärinkäytösten ilmoituskanavan sijasta suoraan esimerkiksi viranomaisen puoleen.
Paljastettavan toiminnan ei tarvitse olla laitonta, vaan kysymys voisi olla muusta väärinkäytöksestä. Arvio tulisi tehdä tapauskohtaisesti ja se olisi sidoksissa yhteiskunnan muuttuviin arvoihin.
Säännöstä sovellettaessa olisi tehtävä intressipunnintaa toisaalta liikesalaisuuden haltijan liikesalaisuuden säilyttämisen intressin sekä toisaalta väärinkäytöksen tai laittoman toiminnan ilmi tulemisen ja yleisen edun välillä. Väärinkäytöksen paljastaminen aiheuttaa yrityksille usein myös merkittävää mainevahinkoa. Arvioinnissa olisi otettava huomioon tapauksen erityiset olosuhteet kokonaisuudessaan. Ilmiantajalla tulisi myös olla painava syy paljastamiselle. Vähäisiin perusteisiin pohjautuvien epäilysten nojalla ei tulisi olla mahdollista ilmaista liikesalaisuutta. Ilmiantajalla tulee olla tietoa tai perusteltu epäilys tietyistä todellisista olosuhteista, jotka osoittavat, että väärinkäytös tai laiton toiminta on tapahtunut ja että yleisen edun suojaamisen kannalta liikesalaisuuden ilmaiseminen on tarpeellista. Harkinta olisi tehtävä tapauskohtaisesti. Esimerkiksi ihmisten terveyden ja turvallisuuden vaarantuminen voisi yleensä oikeuttaa liikesalaisuuden paljastamisen ulkopuoliselle.
Säännöksen soveltumisen edellytyksenä olisi myös, että väärinkäytöksestä tai laittomasta toiminnasta ilmoittaminen ei olisi mahdollista paljastamatta liikesalaisuutta. Tällainen tilanne voisi olla kyseessä esimerkiksi silloin, jos ympäristörikoksesta ilmoittaminen vaatisi käytännössä sitä, että ilmoittamisen yhteydessä paljastettaisiin teknisiä liikesalaisuuksia tuotantoprosessista.
Väärinkäytöksen paljastamisen lisäksi pykälässä säädettäisiin, että liikesalaisuuden hankkiminen, käyttäminen tai ilmaiseminen ei olisi oikeudetonta, jos se ei ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä sananvapauden käyttämisenä. Sananvapautta koskevan poikkeuksen soveltuminen tulisi käytännössä arvioitavaksi lähinnä tiedotusvälineiden toiminnan osalta. Sääntelyllä pannaan täytäntöön liikesalaisuusdirektiivin 5 artiklan a alakohta, jonka mukaan jäsenvaltioissa on varmistettava sananvapautta ja tiedonvälityksen vapautta koskevan oikeuden käyttö, sellaisina kuin niistä määrätään Euroopan unionin perusoikeuskirjassa, mukaan lukien tiedotusvälineiden vapauden ja moniarvoisuuden kunnioittaminen. Ehdotettu säännös ei muuttaisi nykyistä kansallista oikeustilaa liikesalaisuuksien suojan ja sananvapauden välisestä suhteesta.
Direktiivin johdanto-osan 19 perustelukappaleen mukaan direktiivin tarkoituksena ei ole rajoittaa sananvapautta ja tiedonvälityksen vapautta koskevan oikeuden käyttöä, mukaan lukien Euroopan unionin perusoikeuskirjan 11 artiklan takaamaa tiedotusvälineiden vapautta ja moniarvoisuutta erityisesti tutkivan journalismin ja journalististen lähteiden suojan osalta. Euroopan perusoikeuskirjan 11 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on oikeus sananvapauteen. Tämä oikeus sisältää mielipiteenvapauden sekä vapauden vastaanottaa ja levittää tietoja tai ajatuksia viranomaisten siihen puuttumatta ja alueellisista rajoista riippumatta. Perusoikeuskirjan 11 artiklan 2 kohdan mukaan tiedotusvälineiden vapautta ja moniarvoisuutta kunnioitetaan.
Sananvapaudesta säädetään myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklassa. Sen 1 kohdan mukaan jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta. Sopimuksen 10 artiklan 2 kohdan mukaan, koska näiden vapauksien käyttöön liittyy velvollisuuksia ja vastuuta, se voidaan asettaa sellaisten muodollisuuksien, ehtojen, rajoitusten ja rangaistusten alaiseksi, joista on säädetty laissa ja jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa muun muassa muiden henkilöiden maineen tai oikeuksien turvaamiseksi sekä luottamuksellisten tietojen paljastumisen estämiseksi.
Suomessa sananvapaus on turvattu perustuslain 12 §:ssä. Perustuslain 12 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Perustuslain mukaan tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Perustuslailla turvataan sananvapauden käyttö ilman ennakkosensuuria ensisijaisesti tiedotusvälineiden osalta. Sananvapauden hyväksyttävää käyttöä arvioidaan siten jälkikäteen.
Direktiivin sääntelyn täytäntöön panemiseksi pykälään otettaisiin selventävä säännös siitä, että yksittäistapauksessa sananvapauden käyttö voisi oikeuttaa liikesalaisuuden hankkimisen, käyttämisen tai ilmaisemisen, vaikka kysymys ei olisi väärinkäytöksen tai laittoman toiminnan paljastamisesta whistleblowing-ilmiantamisen tarkoittamalla tavalla. Toiminta ei tällöin saisi ylittää sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä sananvapauden käyttämisenä. Yleensä sananvapauden käytön ja liikesalaisuuden suojan välillä ei ole ristiriitaa, mutta poikkeustilanteissa tällaisia tilanteita voi tulla esille. Säännöksen ilmaisu hyväksyttävänä tarkoittaa sitä, että säännös edellyttää intressien punnintaa, jossa on ennen kaikkea otettava huomioon EIT:n linjaukset sananvapauden käyttämisestä demokraattisessa yhteiskunnassa. Punninnassa on oikeudenmukaisen tasapainon saavuttamiseksi otettava huomioon seikkoja, jotka ovat merkityksellisiä suhteutettaessa toisiinsa liikesalaisuuksien suoja, sananvapauden käyttö, ja muut kyseisessä tilanteessa mahdollisesti vaikuttavat oikeudet ja intressit. Esimerkki muista intresseistä, joita punninnassa on otettava huomioon, on edellä tarkemmin kuvattu yleinen etu. Oikeudetonta ei olisi toiminta, jos liikesalaisuus ilmaistaan yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi, jos liikesalaisuuden ilmaiseminen, ottaen huomioon sen sisältö, toisten oikeudet ja muut seikat, ei ylitä sitä, mitä voidaan tällaisessa tilanteessa pitää hyväksyttävänä sananvapauden käyttämisenä.
Ehdotetulla sääntelyllä ei ole tarkoitus muuttaa oikeustilaa joukkoviestinnän nauttiman sananvapauden eikä lähdesuojan osalta, vaan sananvapauden käyttämisessä journalistisiin tarkoituksiin olisi otettava huomioon liikesalaisuuksien suojaan liittyvät kysymykset samalla tavalla kuin nykyisin. Suomessa toimittajilla ei ole esimerkiksi erityisoikeutta hankkia tietoja laittomin keinoin. Sääntely ei jatkossakaan sallisi toimittajalta esimerkiksi rikosvastuuseen johtavaa liikesalaisuuden hankkimista, käyttämistä tai ilmaisemista.
6 §.Liikesalaisuuden ilmaiseminen työntekijän edustajalle. Liikesalaisuusdirektiivin 5 artiklan c alakohdan mukaan direktiivissä säädettyjen toimenpiteiden, menettelyjen ja oikeussuojakeinojen määräämistä koskeva vaatimus on hylättävä, jos työntekijät ovat ilmaisseet liikesalaisuuden edustajilleen osana näiden edustajien tehtävien perusteltua hoitoa unionin oikeuden tai kansallisen lain mukaisesti edellyttäen, että tällainen ilmaiseminen oli tarpeen kyseisten tehtävien hoitamiseksi.
Direktiivin 5 artiklan c alakohdan täytäntöönpanemiseksi pykälässä säädettäisiin työntekijöiden osalta liikesalaisuuden oikeudetonta ilmaisemista koskevasta poikkeuksesta. Säännös koskisi ainoastaan liikesalaisuuden ilmaisemista, ei sen hankkimista eikä käyttämistä. Ehdotuksen mukaan sen estämättä mitä 4 §:ssä säädetään liikesalaisuuden ilmaiseminen ei olisi oikeudetonta, jos työntekijä ilmaisee liikesalaisuuden luottamusmiehelle, luottamusvaltuutetulle tai muulle lain tai työehtosopimuksen mukaiselle edustajalleen, jos liikesalaisuuden ilmaiseminen on välttämätöntä edustajan lain tai työehtosopimuksen mukaisten tehtävien hoitamiseksi. Liikesalaisuuden oikeudetonta hankkimista, käyttämistä ja ilmaisemista on käsitelty edellä yleisperustelujen jaksossa 5.3.1 ja 5 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa. Liikesalaisuuden oikeudetonta käyttämistä ja ilmaisemista on käsitelty myös edellä 4 §:n perusteluissa.
Työntekijän edustajalla tarkoitettaisiin paitsi työehtosopimuksen mukaan valittua luottamusmiestä, työsopimuslain 13 luvun 3 §:ssä tarkoitettua luottamusvaltuutettua tai muuta lain tai työehtosopimuksen perusteella valittua henkilöstön edustajaa. Työntekijä voisi ehdotetun säännöksen perusteella ilmaista tiedon omalle edustajalleen tai omille edustajilleen. Jos työpaikalla olisi valittu useita henkilöstön edustajia esimerkiksi eri työehtosopimusten noudattamisen tai henkilöstöryhmien mukaisesti, työntekijä voisi säännöksen mukaan ilmaista tiedot vain sille edustajalle tai niille edustajille, joiden voidaan katsoa edustavan häntä kyseessä olevassa työntekijää koskevassa asiassa.
Liikesalaisuuden ilmaisemisen tulisi olla välttämätöntä edustajan lain tai työehtosopimuksen mukaisten tehtävien hoitamiseksi. Työntekijän voisi olla välttämätöntä ilmaista liikesalaisuus edustajalle esimerkiksi silloin, kun työnantaja irtisanoo työntekijän työsopimuksen sellaisella perusteella, jolla on liittymäkohta työntekijän epäiltyyn liikesalaisuuden oikeudettomaan käyttämiseen. Tällöin luottamusmiehen on välttämätöntä saada työntekijältä tietoja tosiasioiden selvittämiseksi ja perusteen riittävyyden arvioimiseksi. Samoin liikesalaisuuden ilmaiseminen edustajalle voisi olla välttämätöntä, kun edustaja toimii työntekijän asiamiehenä työnantajaan nähden esimerkiksi työsuhdekeksintöön liittyvässä palkkariidassa. Yhteistoimintalain soveltamisalaan kuuluvassa asiassa työntekijän edustajan tietojensaantioikeus määräytyisi jatkossakin yhteistoimintalain säännösten mukaan. Henkilöstön edustajien erilaiset tehtävät huomioon ottaen liikesalaisuuden ilmaisemisen välttämättömyys tulisi siten arvioida tapauskohtaisesti.
Säännös ei oikeuttaisi luottamusmiestä, luottamusvaltuutettua tai muuta edustajaa ilmaisemaan tai käyttämään liikesalaisuutta muuhun tarkoitukseen kuin edustajan lain tai työehtosopimuksen mukaisten tehtävien hoitamiseksi. Säännös ei myöskään oikeuttaisi ilmaisemaan muille työntekijältä tämän säännöksen perusteella saamaansa liikesalaisuutta. Henkilöstön edustajaa koskisivat yleiset ja työehtosopimuksen mukaiset salassapitovelvoitteet.
Pykälässä ehdotettu sääntely ei ole tyhjentävää, vaan pykälässä säädettäisiin ainoastaan työntekijän oikeudesta ilmaista liikesalaisuus luottamusmiehelle, luottamusvaltuutetulle tai muulle lain tai työehtosopimuksen mukaiselle edustajalle tilanteissa, joissa liikesalaisuuksia koskeva tieto on välttämätöntä edustajan lain tai työehtosopimuksen mukaisten tehtävien hoitamiseksi työpaikalla. Pykälässä ei sen sijaan säädettäisi yleisesti siitä, kenelle ja missä yhteydessä työntekijällä on oikeus ilmaista liikesalaisuus. Pykälällä ei näin ollen ole tarkoitus muuttaa nykytilaa siitä, missä tilanteessa työntekijällä on avustajaa tai asiamiestä käyttäessään oikeus ilmaista tälle työnantajan liikesalaisuus. Avustajan ja asiamiehen käyttöön liittyvä ilmaisuoikeutta turvataan myös Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklalla ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklalla.
7 §.Teknisen ohjeen oikeudeton käyttäminen ja ilmaiseminen. Pykälässä säädettäisiin teknisen ohjeen oikeudettomasta käyttämisestä ja ilmaisemisesta. Sääntely vastaisi osin voimassa olevan sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 4 §:n 3 ja 4 momentteja. Teknisen ohjeen suojaa ei edellytetä liikesalaisuusdirektiivissä, vaan ehdotettu teknisen ohjeen suojaa koskeva sääntely perustuu vallitsevan kansallisen oikeustilan säilyttämiseen. Esityksessä ehdotetaan, että teknisen ohjeen suojaa koskeva sääntely siirrettäisiin nykyisestä sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetusta laista liikesalaisuuslakiin. Liikesalaisuuslaissa ilmausta tekniset esikuvat ja tekniset ohjeet nykyaikaistettaisiin ja jatkossa käytettäisiin tämän sijaan ilmausta tekninen ohje. Muutos on tehty käsitteen nykyaikaistamiseksi ja yksinkertaistamiseksi, ja uuden teknisen ohjeen käsite vastaisi sisällöltään nykyisin käytettyä käsitettä tekninen esikuva ja tekninen ohje. Näin ollen käsitteen sisältöä ei muutettaisi. Liikesalaisuuden suojasta erillistä teknisen ohjeen suojaa koskeva sääntely sisällytettäisiin lakiin, koska teknisen ohjeen suojaa pidetään edelleen tarpeellisena silloin, kun tekninen ohje ei ole liikesalaisuus.
Teknisellä ohjeella tarkoitettaisiin voimassa olevan sääntelyn mukaisesti teknistä toimintaohjetta tai toimintamallia, jota voidaan hyödyntää elinkeinotoiminnassa. Tekninen ohje voi olla esimerkiksi kaava, kuvaus, piirros, malli tai resepti. Tekninen ohje voi olla tietokoneohjelman lähdekoodi tai muu ohjelman osa, kuten ohjelman rakenne, määrittely tai siihen sisältyvät algoritmit. Tekninen ohje voi olla missä tahansa muodossa kuten paperisessa tai sähköisessä muodossa. Teknisen ohjeen on oltava riittävän yksityiskohtainen niin, että se on hyödynnettävissä elinkeinotoiminnassa. Käytännössä teknisiä ohjeita annetaan esimerkiksi tuotteiden valmistamista tai tuotantoprosessin valvomista varten. Teknisiä ohjeita uskotaan toisille yrityksille myös muun muassa tarjouspyyntöjen ja tarjousten antamisen yhteydessä sekä yritysten välisten yhteistyön käynnistämistä koskevien neuvottelujen aikana. Tekniset ohjeet voivat täyttää myös liikesalaisuuden määritelmän.
Oikeuskäytännössä on teknisenä esikuvana tai ohjeena pidetty esimerkiksi nostolava-autojen piirustuksia (KKO 1991:11). Markkinaoikeudessa ja sitä edeltävässä markkinatuomioistuimessa on käsitelty useita teknisiä esikuvia tai ohjeita koskevia asioita.
Teknisen ohjeen suoja perustuu siihen, että tekninen ohje on luottamuksellisesti uskottu jollekulle tietyn tehtävän suorittamista varten tai muuten liiketarkoituksessa. Tekninen ohje ei kuitenkaan voi olla sellaisenaan suoraan saatavissa julkisista lähteistä. Teknisen ohjeen haltuunsa saanut taho ei saa käyttää teknistä ohjetta muuhun kuin siihen tarkoitukseen, jota varten tekninen ohje on hänelle luottamuksellisesti uskottu, eikä oikeudettomasti ilmaista sitä kolmannelle taholle. Koska teknisen ohjeen suoja perustuu tiedon luottamukselliseen luovuttamiseen, teknisen ohjeen suojan osalta ei ole tarpeellista olla ehdotettua 3 §:ää vastaavaa oikeudetonta hankkimista koskevaa sääntelyä.
Pykälän 1 momentin mukaan jolle työn tai tehtävän suorittamista varten taikka muuten liiketarkoituksessa on uskottu tekninen ohje, joka ei ole yleisesti saatavilla, ei saisi sitä oikeudettomasti käyttää tai ilmaista. Säännös asettaisi voimassa olevan lain tavoin salassapitovelvoitteen toimeksisaajalle ja liikesuhteen osapuolelle. Toimeksisaaja voisi olla esimerkiksi yrityksen yhteistyökumppani, alihankkija, konsultti tai näihin verrattava taho. Nykyistä vastaavasti säännös tulisi sovellettavaksi myös elinkeinonharjoittajan omiin työntekijöihin. Teknisestä ohjeesta tiedon saaneen salassapitovelvollisuus ei rajoittuisi työn tai tehtävän suorittamiseen tai liikesuhteen kestoon. Kuten nykyisinkin teknisen ohjeen suoja-aika kestäisi niin kauan kuin teknisellä ohjeella on taloudellista merkitystä. Oikeudettoman käyttämisen tai ilmaisemisen kielto koskisi ainoastaan teknisiä ohjeita, jotka eivät ole yleisesti saatavilla. Momentin mukainen säännös ei soveltuisi, jos kyseinen tekninen ohje olisi saman sisältöisenä kaikkien saatavilla ja helposti löydettävissä esimerkiksi internetistä.
Pykälän 2 momentin mukaan teknistä ohjetta ei saisi myöskään oikeudettomasti käyttää tai ilmaista, jos henkilö tietää tai hänen pitäisi tietää, että tekninen ohje on saatu suoraan tai välillisesti henkilöltä, joka on ilmaissut teknisen ohjeen oikeudettomasti. Nykyisen sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 4 §:n 4 momentissa kielletään teknisen esikuvan tai teknisen ohjeen käyttäminen ja ilmaiseminen silloin, kun henkilö on saanut toiselta tiedon teknisestä esikuvasta tai teknisestä ohjeesta tietäen, että tämä on hankkinut tai ilmaissut tiedon oikeudettomasti. Ehdotetussa momentissa on siten kielletty seuraavassa portaassa tapahtuva teknisen ohjeen oikeudeton käyttäminen ja ilmaiseminen, kun teknistä ohjetta on aikaisemmassa vaiheessa oikeudettomasti ilmaistu. Henkilön tietoisuutta arvioitaisiin ensinnäkin teknisen ohjeen saamishetkellä. Jos henkilö tällöin tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää, että tekninen ohje on saatu suoraan tai välillisesti henkilöltä, joka on itse oikeudettomasti ilmaissut teknisen ohjeen, hän ei saisi käyttää teknistä ohjetta tai ilmaista sitä. Kiellettyä olisi myös teknisen ohjeen käyttäminen tai ilmaiseminen, jos henkilö myöhemmin tulisi tietoiseksi esimerkiksi teknisen ohjeen haltijan ilmoituksen johdosta, että tekninen ohje on peräisin henkilöltä, joka oikeudettomasti ilmaisi sen. Momentissa käytetyllä muotoilulla ”pitäisi tietää” tarkoitetaan sitä, että teknistä ohjetta käyttävällä tai ilmaisevalla olisi tietyntasoinen selonottovelvollisuus momentissa mainituista seikoista. Muutoksen tarkoitus on, että teknisen ohjeen suoja olisi ehdotetussa laissa soveltuvin osin vastaavalla tasolla kuin liikesalaisuuksien suoja, jonka osalta esitetään selonottovelvollisuutta vastaavassa tilanteessa. Momentissa tarkoitetussa tilanteessa salassapitovelvollisuus on ajallisesti rajoittamaton ja on voimassa niin kauan kuin teknisellä ohjeella on taloudellista merkitystä.
Pykälän 3 momentti koskisi teknisiä ohjeita loukkaavia tuotteita. Säännös olisi uusi, ja se vastaisi soveltuvin osin ehdotettua liikesalaisuutta loukkaavia tuotteita koskevaa 4 §:n 5 momenttia. Teknistä ohjetta loukkaavat tuotteet olisi ymmärrettävä samoin kuin liikesalaisuutta loukkaavat tuotteet, jotka on määritelty lain 2 §:n 3 kohdassa. Näin ollen teknistä ohjetta loukkaava tuote olisi tavara tai palvelu, jonka suunnittelussa, ominaisuuksissa, toiminnassa, tuotantoprosessissa tai markkinoinnissa saadaan merkittävää hyötyä oikeudettomasti käytetystä tai ilmaistusta teknisestä ohjeesta. Merkittävä hyöty arvioitaisiin tapauskohtaisesti. Teknistä ohjetta loukkaava tuote voi olla kyseessä esimerkiksi silloin, kun tuotteen suunnittelussa tai tuotannossa on käytetty merkittävässä määrin oikeudettomasti hyväksi teknisen ohjeen haltijan kaavoja.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin siitä, että teknisen ohjeen oikeudetonta käyttämistä ja ilmaisemista arvioitaessa olisi soveltuvin osin otettava huomioon mitä lain 5 §:ssä säädetään väärinkäytösten paljastamisesta ja sananvapauden käyttämisestä ja lain 6 §:ssä säädetään liikesalaisuuden ilmaisemisesta työntekijän edustajalle. Teknisen ohjeen suoja rajoittuu ehdotetussa laissa teknisen ohjeen oikeudetonta käyttämistä ja ilmaisemista koskevaan kieltoon. Tästä syystä 5 ja 6 §:t soveltuisivat tekniseen ohjeeseen vain niiden käyttämistä ja ilmaisemista koskevan sääntelyn osalta.
Momentilla olisi tarkoitus selventää, että tekninen ohje voitaisiin ilmaista väärinkäytöksen paljastamiseksi ja sananvapauden käyttämiseksi samoilla reunaehdoilla kuin liikesalaisuus. Arviointi edellyttäisi intressipunnintaa edellä 5 §:n perusteluissa todetulla tavalla. Lisäksi työntekijä voisi ilmaista teknisen ohjeen edustajalleen, jos tämä on välttämätöntä edustajan lain tai työehtosopimuksen mukaisten tehtävien hoitamiseksi. Ilmaisemisen välttämättömyyttä arvioitaisiin tapauskohtaisesti edellä 6 §:n perusteluissa kuvatulla tavalla.
Pykälän 5 momentin mukaan ehdotetun lain 8–11 §:n säännöksiä voisi soveltaa myös teknisen ohjeen osalta silloin, kun teknistä ohjetta on käytetty tai se on ilmaistu ehdotetun 7 §:n 1–4 momentin vastaisesti. Näin ollen tarkoitus on mahdollistaa teknisen ohjeen osalta samanlaiset oikeussuojakeinot ja seuraamukset kuin liikesalaisuuden osalta edellyttäen, että 7 §:n edellytykset täyttyvät.
8 §.Kielto ja korjaavat toimenpiteet. Pykälän 1 momentilla pantaisiin täytäntöön liikesalaisuusdirektiivin 12 artiklan 1 ja 2 kohdat. Momentin mukaan tuomioistuin voisi määrätä kiellon tai korjaavan toimenpiteen, jos vastaaja on menetellyt 3 tai 4 §:ssä tarkoitettujen kieltojen vastaisesti. Kielto tai korjaava toimenpide voitaisiin määrätä esimerkiksi tilanteessa, jossa henkilö on ilmaissut liikesalaisuuden häntä sitovan liikesalaisuuden käyttämistä tai ilmaisemista rajoittavan sopimuksen tai velvoitteen vastaisesti. Kiellon tai korjaavan toimenpiteen määrääminen voisi ajankohtaistua myös silloin, kun vastaaja olisi alun perin saanut liikesalaisuuden vilpittömässä mielessä. Kielto voitaisiin tällöin määrätä, jos vastaaja on jatkanut liikesalaisuuden käyttämistä tai ilmaisemista tultuaan tietoiseksi siitä, että liikesalaisuutta on aikaisemmin käytetty tai ilmaistu oikeudettomasti.
Lainkohdan perusteella voitaisiin myös kieltää vastaajaa tuottamasta, tarjoamasta tai markkinoille saattamasta loukkaavia tuotteita taikka näitä tarkoituksia varten tuomasta maahan, viemästä maasta tai varastoimasta loukkaavia tuotteita. Momenttia sovellettaisiin soveltuvin osin palveluihin. Momentin 1 kohdan mukaan tuomioistuin voisi liikesalaisuuden haltijan vaatimuksesta kieltää sitä, joka vastoin 3 tai 4 §:n säännöksiä on hankkinut tai ilmaissut liikesalaisuuden tai käyttänyt sitä, jatkamasta tai toistamasta liikesalaisuuden haltijan oikeutta loukkaavaa toimintaa. Säännös vastaisi tältä osin, mitä sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 6 §:n 3 momentissa säädetään liikesalaisuuden, teknisen esikuvan tai teknisen ohjeen käyttämisen tai ilmaisemisen jatkamista tai uudistamista koskevasta kiellosta.
Kohdan perusteella tuomioistuin voisi kieltää oikeudenloukkaajaa menettelemästä sen laissa säädetyn kiellon vastaisesti, jota hän on rikkonut. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että tuomioistuin voisi kieltää liikesalaisuutta ilmaissutta henkilöä ilmaisemasta liikesalaisuutta vastaisuudessa ja vastaavasti kieltää liikesalaisuutta käyttänyttä käyttämästä sitä jatkossa.
Lisäksi tuomioistuin voisi kieltää sellaista henkilöä, joka on loukannut liikesalaisuutta 3 tai 4 §:n vastaisesti, ryhtymästä liikesalaisuutta loukkaavaan tekoon. Käytännössä tämän perusteella voitaisiin kieltää henkilöä myös ryhtymästä sellaiseen loukkaavaan tekoon, johon hän ei ole vielä ryhtynyt. Jos oikeudenloukkaaja on hankkinut liikesalaisuuden oikeudettomasti, voisi tuomioistuin kantajan vaatimuksesta kieltää tätä ilmaisemasta tai käyttämästä liikesalaisuutta. Toteutuneen lain vastaisen menettelyn ja kiellon kohteen ei näin ollen välttämättä tarvitsisi olla sama.
Se, että kielto voidaan kohdistaa myös sellaiseen tekoon, joka ei vielä ole toteutunut, on tarpeen, koska liikesalaisuuden loukkauksissa yhtä loukkaavaa tekoa seuraa usein toisentyyppinen loukkausteko. Liikesalaisuuden haltijalla voi käytännössä olla suurempi intressi estää oikeudettomasti liikesalaisuuden hankkinutta henkilöä käyttämästä tai ilmaisemista liikesalaisuutta kuin estää tätä kieltomääräyksellä hankkimasta liikesalaisuutta toistamiseen.
Koska tietyt liikesalaisuutta loukkaaviin tuotteisiin liittyvät toimenpiteet säädettäisiin 4 §:n 5 momentissa liikesalaisuuden oikeudettomaksi käyttämiseksi, voi kielto kohdistua myös näihin toimenpiteisiin. Tuomioistuin voisi näin ollen myös kieltää liikesalaisuutta loukkaavien tuotteiden tuotannon, tarjoamisen tai markkinoille saattamisen taikka näitä tarkoituksia varten tapahtuvan liikesalaisuutta loukkaavien tuotteiden tuonnin, viennin tai varastoinnin.
Korjaavilla toimenpiteillä tarkoitetaan momentin 2 ja 3 kohdassa mainittuja toimenpiteitä, joilla pyritään palauttamaan tilanne sellaiseksi kuin se olisi ollut ilman loukkausta ja ehkäisemään loukkauksen jatkaminen. Momentin 2 kohdan mukaan korjaavia toimenpiteitä olisivat liikesalaisuutta loukkaavien tuotteiden takaisinveto markkinoilta, loukkaavan tuotteen muuttaminen esimerkiksi poistamalla loukkaava ominaisuus loukkaavasta tuotteesta tai loukkaavan tuotteen hävittäminen. Toimenpiteet voidaan kohdistaa myös esimerkiksi tietokoneohjelmaan tai tätä koskevaan tallennevälineeseen.
Momentin 3 kohdan perusteella tuomioistuin voisi määrätä oikeudenloukkaajaa tuhoamaan kokonaan tai osittain taikka tarvittaessa luovuttamaan kokonaan tai osittain liikesalaisuuden sisältävät tai sen käsittävät asiakirjat, esineet, materiaalit, aineet tai sähköiset tiedostot liikesalaisuuden haltijalle. Usein liikesalaisuuden haltijalle on tärkeätä, ettei liikesalaisuuden sisältäviä tallenteita ja siten konkreettista loukkausmahdollisuutta jää oikeudenloukkaajalle. Tämän osalta on kuitenkin erotettava toisistaan tilanne, jossa liikesalaisuus on oikeudettomasti hankittu siitä, että luottamuksellisesti saatua liikesalaisuutta on oikeudettomasti käytetty tai ilmaistu. Oikeudettoman hankinnan ollessa kyseessä momentissa mainitut tuhoamis- tai luovuttamistoimet ovat yleensä perusteltuja, mutta luottamuksellisesti saadun liikesalaisuuden oikeudeton käyttäminen tai ilmaiseminen ei välttämättä johda siihen, että mainittuihin toimiin tulisi ryhtyä.
Pykälän 2 momentin mukaan kielto ilmaista tai käyttää liikesalaisuutta voitaisiin kohdistaa myös henkilöön, joka on saanut tiedon liikesalaisuudesta 4 §:n 2–4 momentissa tarkoitetuissa olosuhteissa, jos on ilmeistä, että tämä on ryhtynyt toimenpiteisiin liikesalaisuuden oikeudettomaksi ilmaisemiseksi tai käyttämiseksi.
Kiellon määrääminen kohdistuisi tällöin sellaiseen tahoon, joka on saanut liikesalaisuuden edellä mainituissa lainkohdissa kuvatuissa luottamussuhteissa ja tavoilla. Jos henkilö on esimerkiksi 4 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla saanut tiedon liikesalaisuudesta luottamuksellisessa liikesuhteessa, häntä voitaisiin ennakolta kieltää ilmaisemasta tai käyttämästä tätä hänelle luovutettua tietoa. Kysymys ei kuitenkaan olisi salassapitosopimuksen kaltaisesta kiellosta vastaisen varalta, vaan kiellon määrääminen edellyttäisi käytännössä välitöntä liikesalaisuuden loukkauksen vaaraa. Kielto voitaisiin määrätä vain, jos henkilö on ryhtynyt sellaisiin konkreettisiin toimenpiteisiin, joista selvästi käy ilmi hänen tarkoituksensa ryhtyä liikesalaisuuden oikeudettomaan käyttämiseen tai ilmaisemiseen. Näitä toimenpiteitä voisivat olla esimerkiksi liikesalaisuuden sisältävien tallenteiden työtehtävien tai sopimusvelvoitteiden täyttämisen kannalta perusteeton ja laajamittainen kopiointi, kun ilmeisenä tarkoituksena on myöhemmin tapahtuva tallenteiden oikeudeton hyödyntäminen.
Liikesalaisuuden haltijan kannalta mahdollisuus puuttua jo toteutuneeseen loukkaukseen ei olisi näissä tapauksissa riittävä. Esimerkiksi liikesalaisuuden ilmaiseminen voisi johtaa tiedon tulemiseen yleiseen tietoon, ja siten siihen että aiemmin salassa pidetty tieto ei enää täyttäisi liikesalaisuuden määritelmää eikä saisi suojaa liikesalaisuutena. Säännöksen perusteella voitaisiin kieltää esimerkiksi käyttäminen viimeistään siinä vaiheessa, kun henkilön tekemät toimenpiteet olisivat rikoslain 30 luvun 5 §:n perusteella rangaistavaa toimintaa yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksenä.
Sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain mukaan kiellon kohteena voi olla vain elinkeinonharjoittaja. Vastaavaa rajausta ei ehdotetussa lainkohdassa enää olisi. Kielto ja vastaavasti muut korjaavat toimenpiteet voitaisiin näin kohdistaa elinkeinonharjoittajien lisäksi myös henkilöihin, jotka eivät olisi elinkeinonharjoittajia, esimerkiksi elinkeinonharjoittajan palveluksessa oleviin työntekijöihin tai muihin oikeudenloukkaajiin. Direktiivin 12 artiklan mukaan kielto tai korjaava toimenpide pitää voida kohdistaa oikeudenloukkaajaan.
Pykälän 3 momentin mukaan tuomioistuimen tulee kieltoa tai korjaavaa toimenpidettä määrätessään kiinnittää huomiota siihen, ettei kiellosta tai toimenpiteestä aiheudu turvattavaan etuuteen nähden kohtuutonta haittaa vastaajalle, muiden oikeuksille tai yleiselle edulle. Kyseisellä momentilla pantaisiin täytäntöön direktiivin 13 artiklan 1 kohdan a–h alakohdat. Momentin perusteella tuomioistuimen on arvioitava kiellon tai korjaavan toimenpiteen oikeasuhtaisuutta sekä otettava huomioon tapaukseen liittyviä erityisolosuhteita mukaan lukien tarvittaessa seuraavat seikat: liikesalaisuuden arvo tai muut erityispiirteet, liikesalaisuuden suojaamiseksi toteutetut toimenpiteet, oikeudenloukkaajan liikesalaisuuden hankinnan, käytön tai ilmaisemisen yhteydessä noudattama toimintatapa, liikesalaisuuden oikeudettoman käytön tai ilmaisemisen vaikutukset, osapuolten oikeutetut edut sekä vaikutus, joka toimenpiteiden hyväksymisellä tai hylkäämisellä voisi olla osapuoliin, kolmansien osapuolten oikeutetut edut, yleinen etu sekä perusoikeuksien turvaaminen. Kiellon tai korjaavan toimenpiteen oikeasuhtaisuuden arvioinnissa yleisen edun ja kolmansien oikeuksien huomioiminen voi olla keskeistä esimerkiksi tilanteessa, jossa kiellon tai korjaavan toimenpiteen määräämisen johdosta tietyn kuluttajien kannalta keskeisen tuotteen saatavuus tietyllä maantieteellisellä alueella olennaisesti vaikeutuisi. Korjaava toimenpide olisi määrättävä toteutettavaksi oikeudenloukkaajan kustannuksella, ja kieltoa tai määräystä olisi tehostettava uhkasakolla, jollei se erityisestä syystä ole tarpeetonta. Tämän mukaisesti yleensä tulisi siten määrätä uhkasakko kiellon tehosteeksi.
Pykälässä tarkoitettu kielto tai korjaava toimenpide voitaisiin määrätä myös teknisen ohjeen osalta edellyttäen, että liikesalaisuuslain 7 §:n edellytykset täyttyvät.
9 §.Väliaikainen kielto. Pykälällä pantaisiin täytäntöön liikesalaisuusdirektiivin 10 artikla sekä 11 artiklan 1 ja 2 kohdat. Pykälän 1 momentin mukaan 8 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu kielto voidaan määrätä väliaikaisena, jolloin kielto on voimassa, kunnes asia on lopullisesti ratkaistu. Jos kielto koskee loukkaavaksi väitettyjen tuotteiden tuotantoa, tarjoamista tai saattamista markkinoille taikka niiden tuontia, vientiä tai varastointia tällaisia tarkoituksia varten, voidaan kiellon määräämisen yhteydessä määrätä tuotteiden takavarikoinnista tai luovutuksesta. Ottaen huomioon mitä ehdotetun lain 4 §:n 5 momentissa säädetään, tuomioistuin voisi myös väliaikaisesti kieltää väitettyjen liikesalaisuutta loukkaavien tuotteiden tuotannon, tarjoamisen, markkinoille saattamisen tai käytön taikka näitä tarkoituksia varten tapahtuvan väitettyjen liikesalaisuutta loukkaavien tuotteiden tuonnin, viennin tai varastoinnin.
Pykälässä ehdotettu sääntely rinnastuu oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n yleiseen turvaamistoimeen, mutta väliaikaisen kiellon määräämisen edellytykset poikkeavat yleisen turvaamistoimen määräämisen edellytyksistä. Jos oikeudenkäynnissä on kysymys yksinomaan liikesalaisuuden hankkimisen, käyttämisen tai ilmaisemisen kieltämistä, tuomioistuin voisi määrätä väliaikaisen kiellon vain 9 §:n perusteella. Kieltoa ei tällöin olisi mahdollista määrätä yleisenä turvaamistoimena oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n perusteella, koska väliaikainen kielto liittyy pysyvän kiellon määräämistä koskevaan vaatimukseen. Jos asia koskisi myös muuta kuin liikesalaisuuden loukkauksen kieltämistä, esimerkiksi vahingonkorvausvaatimusta, tai hakija pyytää määrättäväksi muuta turvaamistoimea kuin kieltoa, voisi hakija pyytää turvaamistoimen määräämistä oikeudenkäymiskaaren 7 luvun perusteella.
Pykälän 2 momentin mukaan väliaikaista kieltoa koskevan vaatimuksen yhteydessä tuomioistuimella on oikeus vaatia kantajaa esittämään kohtuudella saatavilla oleviksi arvioidut todisteet, että liikesalaisuus on olemassa, että kantaja on liikesalaisuuden haltija ja että kantajan oikeutta loukataan tai loukkaus on välittömästi toteutumassa. Kyseisellä momentilla pantaisiin täytäntöön direktiivin 11 artiklan 1 kohta.
Pykälän 3 momentin mukaan tuomioistuimen tulee väliaikaista kieltoa tai korjaavaa toimenpidettä määrätessään kiinnittää huomiota siihen, ettei siitä aiheudu turvattavaan etuuteen nähden kohtuutonta haittaa vastaajalle, muiden oikeuksille tai yleiselle edulle. Kyseisellä momentilla pantaisiin täytäntöön direktiivin 11 artiklan 2 kohdan a–h alakohdat. Momentin perusteella tuomioistuimen on arvioitava väliaikaisen kiellon tai korjaavan toimenpiteen oikeasuhtaisuutta sekä otettava huomioon tapaukseen liittyviä erityisolosuhteita mukaan lukien tarvittaessa seuraavat seikat: liikesalaisuuden arvo ja muut erityispiirteet, liikesalaisuuden suojaamiseksi toteutetut toimenpiteet, vastaajan liikesalaisuuden hankinnan, käytön tai ilmaisemisen yhteydessä noudattama toimintatapa, liikesalaisuuden oikeudettoman käytön tai ilmaisemisen vaikutukset, osapuolten oikeutetut edut sekä vaikutus, joka toimenpiteiden hyväksymisellä tai hylkäämisellä voisi olla osapuoliin, kolmansien osapuolten oikeutetut edut, yleinen etu sekä perusoikeuksien turvaaminen. Kolmansien osapuolten oikeuksien ja yleisen edun huomioon ottaminen voi olla keskeistä esimerkiksi tilanteessa, jossa väliaikaisen kiellon määräämisessä olisi kyse liikesalaisuudesta, joka koskisi turvallisuustuotteiden toimintaa. Tällaisen liikesalaisuuden tuleminen yleisesti tunnetuksi voisi johtaa siihen, että kyseisten turvallisuustuotteiden toimintaan voitaisiin vaikuttaa. Eri etujen välistä punnintaa on aina tehtävä, kun tuomioistuin päättää turvaamistoimen määräämisestä tai täytäntöönpanon keskeyttämisestä.
Väliaikaisen kiellon hakemiseen, määräämiseen ja täytäntöönpanoon sovelletaan muutoin mitä säädetään oikeudenkäymiskaaren 7 luvussa turvaamistoimien hakemisesta ja määräämisestä ja ulosottokaaren 8 luvussa turvaamistoimen täytäntöönpanosta. Esimerkiksi oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 6 §:n mukaan hakijan on kuukauden kuluessa päätöksen antamisesta pantava pääasiaa koskeva kanne vireille tuomioistuimessa. Myös esimerkiksi turvaamistoimen kestoon ja peruuttamiseen sekä tarpeettomasti haetusta toimenpiteestä aiheutuneen vahingon korvaamiseen sovelletaan oikeudenkäymiskaaren 7 luvun yleisiä säännöksiä. Viittaussäännöksen perusteella on myös mahdollista oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 5 §:n 2 momentin mukaisin edellytyksin määrätä väliaikainen kielto varaamatta vastapuolelle tilaisuutta tulla kuulluksi.
Väliaikaisen kiellon täytäntöönpano edellyttäisi myös ulosottokaaren 8 luvun 2 §:n mukaisen vakuuden asettamista. Vastaaja voi estää täytäntöönpanon asettamalla 8 luvun 3 §:n mukaisen vakuuden. Myös liikesalaisuusdirektiivin johdanto-osan 26 perustelukappaleessa todetaan, että vastaaja voisi tietyissä tapauksissa saada jatkaa liikesalaisuuden käyttämistä. Siltä osin kuin väliaikainen kielto koskee liikesalaisuuden ilmaisemista, ulosottokaaren 8 luvun 3 § ei tulisi sovellettavaksi. Näin ollen liikesalaisuuden ilmaisemista koskevan kiellon täytäntöönpanoa ei voisi estää asettamalla kyseisen säännöksen mukaista vakuutta.
Liikesalaisuuslain 7 §:n 5 momentin perusteella väliaikainen kielto voitaisiin määrätä myös teknisen ohjeen osalta edellyttäen, että 7 §:n edellytykset muutoin täyttyvät.
10 §.Käyttökorvaus. Pykälässä säädettäisiin käyttökorvauksen maksamisesta liikesalaisuuden haltijalle 8 §:ssä tarkoitetun kiellon asettamisen tai korjaavien toimenpiteiden määräämisen sijaan. Pykälällä pantaisiin täytäntöön liikesalaisuusdirektiivin 13 artiklan 3 kohta. Vastaavaa säännöstä ei sisälly nykyiseen sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annettuun lakiin.
Pykälä tulisi sovellettavaksi tilanteessa, jossa vastaaja olisi saanut liikesalaisuuden suoraan tai välillisesti toiselta henkilöltä esimerkiksi ostamalla tai lisenssisopimuksen kautta. Jos vastaaja ei olisi alun perin liikesalaisuuden saadessaan ja alkaessaan käyttää sitä tiennyt eikä hänen vallitsevissa olosuhteissa pitänytkään tietää, että liikesalaisuus on peräisin henkilöltä, joka ei olisi saanut sitä käyttää tai ilmaista, voisi hän vastatessaan 8 §:ssä tarkoitettuun vaatimukseen pyytää, että kiellon määräämisen tai korjaavan toimenpiteen suorittamisvelvoitteen sijaan hänet velvoitettaisiin suorittamaan käyttökorvausta. Sanottua käyttökorvausta vastaan liikesalaisuutta oikeudettomasti käyttänyt saisi jatkaa liikesalaisuuden käyttämistä.
Vastaajan olisi aina vaadittava käyttökorvauksen tuomitsemista. Tuomioistuin ei siten voisi määrätä käyttökorvauksesta omasta aloitteestaan. Vastaajan olisi näytettävä, että käyttökorvauksen määräämiselle ehdotetussa pykälässä asetetut edellytykset täyttyisivät.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin edellytyksistä, joiden kaikkien pitäisi täyttyä, jotta käyttökorvaus voitaisiin määrätä. Pykälän 1 momentin 1 kohdassa edellytetään, ettei vastaaja alkaessaan käyttää liikesalaisuutta tiennyt eikä tämän olisi vallitsevissa olosuhteissa pitänytkään tietää, että liikesalaisuus oli saatu taholta, joka oli oikeudettomasti käyttänyt liikesalaisuutta tai ilmaissut sen. Henkilön olisi siis pitänyt alun perin saadessaan liikesalaisuuden ja alkaessaan käyttää sitä olla perustellussa vilpittömässä mielessä. Jos vastaaja kuitenkin myöhemmin esimerkiksi liikesalaisuuden haltijan ilmoituksen johdosta olisi tullut tietoiseksi siitä, että liikesalaisuus on peräisin henkilöltä, joka käytti liikesalaisuutta oikeudettomasti tai ilmaisi sen oikeudettomasti, henkilö ei lähtökohtaisesti olisi enää oikeudenloukkauksesta tietämätön jatkaessaan liikesalaisuuden käyttämistä. Tällöin liikesalaisuuden käyttäminen muuttuisi lakiehdotuksen 4 §:n 4 momentin vastaiseksi ja olisi näin ollen oikeudetonta. Liikesalaisuuden haltija voisi tällöin vaatia 8 §:n mukaisen kiellon asettamista tai korjaavien toimenpiteiden määräämistä ja vastaaja voisi vastauksessaan pyytää, että hänet näiden toimien määräämisen sijaan velvoitettaisiin suorittamaan käyttökorvausta liikesalaisuuden tulevasta hyödyntämisestä.
Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan käyttökorvauksen määrääminen edellyttäisi, että liikesalaisuuden haltijan kanteessa tarkoitetun kiellon tai korjaavan toimenpiteen määrääminen aiheuttaisi vastaajalle kohtuutonta haittaa. Tällainen tilanne voi olla kyseessä esimerkiksi silloin, kun vastaaja olisi ehtinyt tehdä vilpittömässä mielessä saamansa liikesalaisuuden perusteella mittavia investointeja, ja kielto hyödyntää liikesalaisuutta jatkossa tarkoittaisi investointien tulemista hyödyttömiksi. Samoin edellytys voisi täyttyä tilanteessa, jossa yksittäisen tapauksen olosuhteet olisivat sellaiset, että olisi kohtuutonta, ettei liikesalaisuuden sisältävän esineen omistajan annettaisi jatkaa määräysvallan käyttämistä esineestä.
Momentin 3 kohdan mukaan liikesalaisuuden haltijalle määrättävä käyttökorvaus tulisi olla hänen kannaltaan kohtuullinen. Tuomioistuimen olisi kokonaisarvion perusteella varmistuttava siitä, että liikesalaisuuden haltija pääsisi kohtuulliseen asemaan saamalla kiellon sijaan rahallisen käyttökorvauksen liikesalaisuutensa hyödyntämisestä. Käyttökorvauksen tuomitseminen voisi olla liikesalaisuuden haltijan kannalta kohtuutonta esimerkiksi tilanteessa, jossa liikesalaisuuden haltijan oma yritys ei voisi toimia sen hetkisellä markkina-alueellaan, jos vastaajalle myönnettäisiin oikeus hyödyntää liikesalaisuutta käyttökorvausta vastaan liikesalaisuuden käyttämisen kieltämisen sijaan. Samoin tilanne voisi olla liikesalaisuuden haltijalle kohtuuton, jos vastaajan käytön jatkaminen johtaisi liikesalaisuuden tulemiseen yleisesti tunnetuksi.
Direktiivin johdanto-osan 29 perustelukappaleen mukaisesti liikesalaisuuden käytön jatkaminen ja näin ollen käyttökorvauksen tuomitseminen ei voisi tulla kyseeseen tilanteessa, jossa liikesalaisuuden hyödyntäminen olisi jonkin muun lain vastaista tai jos tällainen käyttö todennäköisesti aiheuttaa haittaa kuluttajille. Jos vastaajan toiminta tai liikesalaisuuden hyödyntäminen täyttäisi esimerkiksi rikoslain 30 luvun yrityssalaisuusrikoksen tunnusmerkistön, ei käytön jatkamiselle ja käyttökorvauksen määräämiselle olisi edellytyksiä.
Käyttökorvauksen tuomitseminen edellyttäisi siten tuomioistuimelta kaikkien asiaan vaikuttavien olosuhteiden kokonaispunnintaa, mukaan luettuna käyttökorvauksen tuomitsemisen kohtuullisuus sekä vastaajan että liikesalaisuuden haltijan kannalta. Harkinnassa huomioonotettavia seikkoja on muun muassa se, kuinka selvästä ja vakavasta oikeudenloukkauksesta on kysymys; koska ja miten vastaaja on saanut tiedon oikeudenloukkauksesta; kuinka pitkään vastaaja on käyttänyt liikesalaisuutta ja miten liikesalaisuuden haltija on reagoinut tähän; minkälaisia toimenpiteitä ja missä vaiheessa vastaaja on tehnyt liikesalaisuuden hyödyntämiseksi ja käyvätkö nämä hyödyttömiksi kieltomääräyksen tai korjaavien toimenpiteiden myötä sekä liikesalaisuutta jatkavan käytön vahingollisuus liikesalaisuuden haltijan kannalta. Tuomioistuin voisi myös asettaa edellytyksiä liikesalaisuuden hyödyntämiselle, esimerkiksi määräämällä vastaajan pitämään liikesalaisuuden salassa siten, ettei se tule yleisesti tunnetuksi.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin käyttökorvauksen enimmäismäärästä. Momentin mukaan käyttökorvaus ei saisi ylittää niiden kyseisellä toimialalla yleisesti käytettävien lisenssi- tai muiden maksujen määrää, jotka jouduttaisiin suorittamaan, jos kyseinen taho saisi luvan liikesalaisuuden käyttöön sille ajanjaksolle, jolta liikesalaisuuden käyttö voitaisiin kieltää. Tavanomaisen lisenssimaksun määrittämisen osalta viitataan jäljempänä 11 §:n 1 momentin perusteluissa esitettyyn.
Käyttökorvauksella korvattaisiin liikesalaisuuden haltijalle liikesalaisuuden hyödyntämisestä aiheutuva menetys. Koska tuleva käyttötarve voi olla epävarmaa ja myös päättyisi jossain vaiheessa, tulisi tämä huomioida korvausta määritettäessä. Korvaus voidaan myös määrätä suoritettavaksi esimerkiksi jatkuvina vuosikorvauksina, jolloin korvausta maksettaisiin sen aikaa kuin vastaaja käyttäisi liikesalaisuutta.
Käyttökorvaus voitaisiin määrätä suoritettavaksi tuomioistuimen ratkaisun antamisesta alkaen. Käyttökorvausta ei määrättäisi taannehtivasti, koska se määrätään aina käyttämistä koskevan kiellon sijaan. Sen sijaan liikesalaisuuden haltija voisi vaatia vahingonkorvausta liikesalaisuuden käyttämisestä aiheutuneesta vahingosta siltä ajalta ennen ratkaisua, jona vastaaja olisi 4 §:n 4 momentin vastaisesti käyttänyt liikesalaisuutta. Näin ollen vahingonkorvaus kohdistuisi aikaan ennen ratkaisua, kun taas käyttökorvaus kohdistuisi ratkaisun jälkeiseen aikaan.
Ottaen huomioon liikesalaisuuslain 7 §:n 5 momentin tuomioistuin voisi määrätä tämän pykälän mukaisen käyttökorvauksen myös teknisen ohjeen osalta edellyttäen, että liikesalaisuuslain 7 §:n edellytykset täyttyvät.
11 §.Vahingonkorvaus. Pykälässä säädettäisiin liikesalaisuuden haltijan oikeudesta saada vahingonkorvausta liikesalaisuuden loukkauksesta sekä hyvitystä liikesalaisuuden oikeudettomasta käyttämisestä. Voimassa olevan sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 7 a §:n mukaan kyseisen lain vastaisella menettelyllä aiheutetun vahingon korvaamisesta säädetään vahingonkorvauslaissa. Uuteen liikesalaisuuslakiin ehdotetaan erillistä vahingonkorvausta koskevaa pykälää, jolla pantaisiin täytäntöön liikesalaisuusdirektiivin 14 artikla. Artiklan, kuten Suomen lainsäädännönkin, lähtökohtana on tosiasiallisen vahingon korvaaminen täysimääräisenä, jos loukkaus on tehty tahallaan tai huolimattomuudesta. Pykälän tavoitteena on, ettei liikesalaisuutta loukannut henkilö voisi hyötyä oikeudettomasta toimintatavasta ja vahinkoa kärsinyt liikesalaisuuden haltija palautettaisiin mahdollisuuksien mukaan tilanteeseen, joka olisi vallinnut ilman kyseistä toimintatapaa.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin käyttöhyvityksestä ja vahingonkorvauksesta silloin, kun joku on käyttänyt liikesalaisuutta ehdotetun lain 4 §:n vastaisesti.
Liikesalaisuuden haltijalla olisi oikeus saada kohtuullinen hyvitys siitä, että liikesalaisuutta on tahallaan tai huolimattomuudesta käytetty liikesalaisuuslain 4 §:n vastaisesti. Hyvitys tulee suorittaa, vaikka loukattu ei osoittaisi kärsineensä tappiota teon johdosta. Hyvitys on siten riippumaton niistä taloudellisista menetyksistä, joita oikeudeton käyttäminen on saattanut aiheuttaa. Hyvityksen laskennallisena perusteena voidaan useimmissa tapauksissa pitää tavanomaista käyttökorvausta eli lisenssimaksua tai maksua, joka olisi jouduttu maksamaan, jos oikeudenloukkaaja olisi pyytänyt lupaa kyseisen liikesalaisuuden käyttämiseen. Korvaus voitaisiin vahvistaa sellaisen tavanomaisen lisenssimaksun mukaiseksi, johon osapuolet olisivat päätyneet vapaaehtoisissa lisenssineuvotteluissa. Jos kyseessä on tuote, johon tavallisesti myönnetään lisenssi, voitaisiin korvauksen suuruus vahvistaa tavallisesti käytetyn lisenssimaksun mukaiseksi. Jos taas lisenssisopimuksia tuotteeseen ei ole tehty, on tuomioistuimen arvioitava, millaiseen lisenssimaksuun olisi vapaaehtoisissa sopimusneuvotteluissa todennäköisesti päädytty. Arvioinnissa voidaan ottaa huomioon muun muassa liikesalaisuuden arvo osapuolille sekä osapuolten asema. Käyttöhyvitystä koskevaa sääntelyä sisältyy myös teollisoikeuslakeihin kuten tavaramerkkilain (7/1964) 38 §:ään ja mallioikeuslain (221/1971) 36 §:ään. Teollisoikeuslakien mukainen käyttöhyvitys on tuottamuksesta riippumatonta, kun taas ehdotetussa säännöksessä käyttöhyvitys tulisi maksettavaksi vain silloin, kun liikesalaisuutta on käytetty tahallaan tai huolimattomuudesta 4 §:n vastaisesti. Se, ettei liikesalaisuuksien osalta ehdoteta tuottamuksesta riippumatonta käyttöhyvitystä, johtuu liikesalaisuuksien luonteesta. Liikesalaisuutena suojattu tieto ei ole yksinoikeus, joten liikesalaisuus voi olla samanaikaisesti laillisesti useamman eri henkilön hallussa. Ehdotetulla käyttöhyvitystä koskevalla sääntelyllä pannaan täytäntöön liikesalaisuusdirektiivin 14 artiklan 2 kohdan 2 alakohta, joka koskee vaihtoehtoisen vahingon määrittämisen perustetta. Tämän vaihtoehtoisen vahingonkorvauksen määrittämisen tarkoituksena on direktiivin johdanto-osan 30 perustelukappaleen mukaan varmistaa korvaus, joka perustuu objektiivisiin perusteisiin ja jossa otetaan huomioon liikesalaisuuden haltijalle loukkauksen selvittämisestä aiheutuvat menot.
Jos joku tahallaan tai huolimattomuudesta käyttää liikesalaisuutta ehdotetun lain 4 §:n vastaisesti, tulisi oikeudenloukkaajan käyttöhyvityksen lisäksi korvata kaikki vahinko, jonka loukkaus aiheuttaa eli korvattava olisi tosiasiallinen vahinko täysimääräisenä. Arvioidessaan vahingonkorvauksen määrää tuomioistuimen on otettava huomioon kaikki tapauksessa esiin tulevat seikat kuten vahinkoa kärsineelle osapuolelle aiheutuneet kielteiset taloudelliset seuraukset, oikeudenloukkaajan mahdollisesti saama perusteeton hyöty ja asianmukaisissa tapauksissa muut kuin taloudelliset tekijät, kuten aineeton vahinko, joka liikesalaisuuden haltijalle on aiheutunut liikesalaisuuden loukkauksesta. Tyypillinen taloudellinen vahinko liikesalaisuuksien loukkauksen yhteydessä on saamatta jäänyt voitto. Saamatta jääneen voiton määrän arvioinnissa joudutaan turvautumaan monesti epävarmoihin tekijöihin. Usein liikesalaisuuden loukkauksissa on helpompi selvittää oikeudenloukkaajan saama hyöty kuin liikesalaisuuden haltijalle aiheutunut vahinko. Tämän vuoksi momentin mukaan myös oikeudenloukkaajan saamaa voittoa tai muuta loukkaajan saamaa perusteetonta hyötyä voidaan käyttää apuna vahingonkorvauksen määrän arvioimisessa. Muita vahingonkorvauksen määrittämistapoja voidaan myös käyttää, kuten liikesalaisuuden kehittämiskustannuksia. Myös muita olosuhteita, kuten elinkeinonharjoittajan intressi liikesalaisuuden säilymiseksi salaisena, voidaan ottaa huomioon.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin vahingonkorvauksesta silloin, kun joku hankkii tai ilmaisee liikesalaisuuden ehdotetun lain 3 tai 4 §:n vastaisesti. Jos teko tehty tahallaan tai huolimattomuudesta, tulisi oikeudenloukkaajan korvata kaikki vahinko, jonka loukkaus aiheuttaa eli korvattava olisi tosiasiallinen vahinko täysimääräisenä. Vastaavasti kuin käyttämisen osalta vahingonkorvauksen määrää arvioidessaan tuomioistuimen on otettava huomioon kaikki tapauksessa esiin tulevat seikat eli edellä 1 momentin perusteluissa kuvatut seikat.
Pykälän 3 momentin mukaan 1 momentin ja 2 momentin mukaista vahingonkorvausta voidaan sovitella, jos loukkaajan tuottamus on lievää. Lievän tuottamuksen käsitettä olisi arvioitava vahingonkorvausoikeuden yleisten periaatteiden ja vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan. Asiallisesti vastaavat sovittelua koskevat säännökset sisältyvät patenttilain (550/1967) 58 §:ään, tavaramerkkilain (7/1964) 38 §:ään, mallioikeuslain (221/1971) 36 §:ään sekä hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain (800/1991) 37 §:ään. Sovittelun ei ole tarkoitus olla automaattinen ratkaisu kaikissa lievän tuottamuksen tilanteissa, vaan lisäksi tulisi edellyttää, että korvausvelvollisuus harkitaan kohtuuttoman raskaaksi ottaen huomioon loukkaajan ja loukatun varallisuusolot ja muut olosuhteet. Täysi korvausvelvollisuus on pääsääntö, eikä sovitteluun tulisi ryhtyä pelkästään siitä syystä, että loukkaajan ja loukatun taloudellinen asema on huomattavan erilainen. Ehdotettu säännös ei rajoita mahdollisuutta vaatia sovittelua muulla perusteella kuten varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (228/1929, jäljempänä oikeustoimilaki) 36 §:n perusteella.
Pykälän 1 momentin sääntelyä kohtuullisesta hyvityksestä liikesalaisuuden käyttämisestä sovellettaisiin myös työsuhteessa. Vahingon korvaamisesta palvelussuhteessa olisi säännös pykälän 4 momentissa. Momentissa olisi viittaussäännös, jonka mukaan työntekijän työnantajalle aiheuttaman vahingon korvaamisesta säädetään työsopimuslain 12 luvun 1 §:ssä. Lisäksi momentissa viitattaisiin vahingonkorvauslain 4 luvun säännöksiin, joissa ovat säännökset työntekijöiden ja virkamiesten korvausvelvollisuudesta ja korvausten mittaamisesta. Niin ikään säännöksessä olisi viittaus vahingonkorvauslain 3 luvun isännän vastuuta koskeviin säännöksiin. Vahingonkorvausten määräytymistä palvelussuhteessa on selvitetty edellä yleisperustelujen jaksossa 3.3.6.
Ottaen huomioon ehdotetun lain 7 §:n 5 momentti tämän pykälän mukainen vahingonkorvaus voi tulla määrättäväksi myös sille, joka oikeudettomasti ilmaisee teknisen ohjeen tai käyttää sitä edellyttäen, että ehdotetun lain 7 §:n edellytykset täyttyvät.
Pykälän tarkoittama vahingonkorvaussaatava vanhentuisi vanhentumislain mukaisesti. Vanhentumislain sääntelyä on kuvattu edellä yleisperustelujen jaksossa 3.3.10. Myös vanhentumisen katkaisemisesta säädetään vanhentumislaissa. Työsuhteesta johtuvien saatavien vanhentumiseen sovelletaan kuitenkin erityissäännöksinä työsopimuslain 13 luvun 9 §:n säännöksiä. Työsopimuslain erityissääntely koskee vanhentumisajan ja kanneajan pituutta. Sääntelyä on kuvattu edellä yleisperustelujen jaksossa 3.3.10.
12 §.Tuomion julkistaminen. Ehdotetun pykälän mukaan tuomioistuin voi tämän lain vastaista menettelyä koskevassa riita-asiassa kantajan vaatimuksesta määrätä, että vastaajan on korvattava kustannukset, jotka kantajalle aiheutuvat siitä, että hän soveltuvin toimin julkistaa tietoja lainvoimaisesta tuomiosta, jossa vastaajan on todettu menetelleen tämän lain vastaisesti. Pykälällä pannaan täytäntöön liikesalaisuusdirektiivin 15 artikla. Myös nykyisen sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 8 a §:ssä on säännös tuomion julkistamisesta vastaajan kustannuksella kyseisen lain vastaista menettelyä koskevassa riita-asiassa sekä saman lain 8 §:n 2 momentissa säännös tuomion julkistamisesta kyseisen lain 6 §:ssä tarkoitettua kieltoa koskevassa asiassa. Myös teollis- ja tekijänoikeuslakeihin sisältyy tuomion julkistamista riita-asioissa koskevat säännökset. Käytännössä julkistamisvelvoitteita ei juurikaan ole määrätty.
Pykälän 1 momentti vastaa muilta osin voimassa olevaa sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 8 a §:n 1 momenttia, mutta siihen on lisätty tuomioistuimelle velvollisuus ottaa määräyksen antamisessa huomioon, voidaanko luonnollinen henkilö tunnistaa häntä koskevien tietojen avulla ja, jos voidaan, onko näiden tietojen julkaiseminen perusteltua ottaen erityisesti huomioon tällaisesta toimenpiteestä henkilön yksityisyydelle ja maineelle mahdollisesti aiheutuva vahinko. Kyseisellä lisäyksellä pannaan täytäntöön direktiivin 15 artiklan 3 kohdan 2 alakohta.
Ehdotetun 1 momentin mukaan tuomioistuin voisi liikesalaisuuden oikeudetonta hankkimista, käyttämistä tai ilmaisemista koskevassa riita-asiassa tai teknisen ohjeen oikeudetonta käyttämistä tai ilmaisemista koskevassa riita-asiassa kantajan vaatimuksesta määrätä, että vastaajan on korvattava kantajalle aiheutuvat kustannukset siitä, että kantaja toteuttaa soveltuvia toimenpiteitä tietojen levittämiseksi lainvoimaisesta tuomiosta, jossa vastaajan on todettu menetelleen ehdotetun lain vastaisesti. Pykälä koskisi vain riita-asiaa eikä pykälää sovellettaisi näin ollen esimerkiksi ehdotetun 15 §:n mukaisen teknisen ohjeen väärinkäyttöä koskevaan tuomioon.
Julkistaminen voisi koskea tuomiota, jossa vastaajan on todettu loukanneen liikesalaisuutta tai teknistä ohjetta. Edellytyksenä olisi, että tuomio on tullut lainvoimaiseksi. Useimmiten olisi perusteltua, että tuomiosta julkaistaan sen olennaiset tiedot sisältävä lyhennelmä. Lyhennelmän laatiminen olisi kantajan tehtävä. Ei kuitenkaan olisi poissuljettua, että tilanteen niin vaatiessa tuomio julkaistaisiin kokonaan.
Pykälä ei laajentaisi sitä, mitä tietoja tuomiosta ylipäätään saadaan julkistaa, eikä pykälässä tarkoitettu julkistamiskustannusten korvausta koskeva määräys poistaisi kantajan muusta lainsäädännöstä johtuvaa vastuuta julkaistavista tiedoista. Julkistaminen voisi luonnollisesti koskea vain tuomiota tai sen osaa, joka on oikeudenkäynnin julkisuudesta annettujen säännösten mukaan julkinen. Kuten edellä on tuotu esiin, muutoksena nykyisen sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain tuomion julkistamista koskevaan 8 a §:ään, ehdotetussa pykälässä todettaisiin nimenomaisesti, että tuomioistuimella on velvollisuus ottaa määräyksen antamisessa huomioon, voidaanko luonnollinen henkilö tunnistaa häntä koskevien tietojen avulla ja, jos voidaan, onko näiden tietojen julkaiseminen perusteltua ottaen erityisesti huomioon tällaisesta toimenpiteestä henkilön yksityisyydelle ja maineelle mahdollisesti aiheutuva vahinko. Kantaja voisi myös joutua vastuuseen julkaisemistaan virheellisistä tiedoista esimerkiksi siinä tapauksessa, että hän on liioitellut tai muutoin vääristellyt tapauksen tosiseikkoja.
Määräyksen antaminen edellyttäisi kantajan vaatimusta. Kantajan olisi yksilöitävä, miten hän aikoo tuomion julkistaa, sekä esitettävä siitä aiheutuvia kustannuksia koskeva arvio.
Tuomioistuimen olisi päätöksessään määrättävä, mitä pyydettyjä julkistamistoimenpiteitä kantaja voi vastaajan kustannuksella tehdä. Soveltuva toimenpide olisi usein lehti-ilmoituksen julkaiseminen tuomion olennaisista tiedoista. Ensisijaisesti olisi riittävää, että ilmoitus julkaistaan ammattilehdessä ja merkittävässä paikallislehdessä. Jos julkistamisella on valtakunnallista merkitystä, ilmoitus voitaisiin lisäksi julkaista yhdessä valtakunnallisessa lehdessä. Kantaja voisi myös esimerkiksi laatia tuomiosta lyhyen tiedotteen ja lähettää sitä sidosryhmilleen tai julkaista sen kotisivuillaan.
Tuomioistuimen antamalla määräyksellä olisi se merkitys, että kantajalla olisi oikeus saada hyväksyttyjen julkistamistoimenpiteiden aiheuttamista kustannuksista korvaus vastaajalta. Jollei vastaaja korvaa kustannuksia vapaaehtoisesti, kantaja voisi periä ne häneltä oikeusteitse. Tuomioistuimen antama määräys ei velvoittaisi tiedotusvälinettä julkaisemaan ilmoitusta eikä myöskään poistaisi muista säännöksistä johtuvaa vastuuta julkaisun sisällöstä.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin myös määräyksen antamista ja sisältöä harkittaessa huomioon otettavista seikoista. Tarkoitus ei ole, että julkistamisesta tulisi säännönmukainen menettely, vaan että mahdollisuutta käytettäisiin harkiten. Tuomioistuimen tulisi määräyksen antamista harkitessaan ottaa huomioon julkistamisen yleinen merkitys, loukkauksen laatu ja laajuus, julkistamisesta aiheutuvat kustannukset ja muut asiaan vaikuttavat seikat. Näitä muita asiaan vaikuttavia seikkoja ovat muun muassa liikesalaisuuden arvo, oikeudenloukkaajan toimintatapa liikesalaisuuden hankkimisen, käyttämisen tai ilmaisemisen yhteydessä, liikesalaisuuden oikeudettoman käyttämisen tai ilmaisemisen vaikutukset ja se, miten todennäköistä on, että oikeudenloukkaaja jatkaa liikesalaisuuden oikeudetonta käyttämistä tai ilmaisemista. Julkistamista ja julkistamistapoja olisi siten harkittava sekä yleisön että kantajan ja vastaajan kannalta. Julkistamisella voisi olla yleistä merkitystä, jos esimerkiksi kysymyksessä on uusi ennakkoratkaisu jostakin laintulkintakysymyksestä tai ratkaisusta ilmenevillä seikoilla on merkitystä kuluttajien kannalta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että tuomioistuin määrää vastaajan korvattavien kohtuullisten julkistamiskustannusten enimmäismäärän. Kulukaton asettaminen olisi tarpeen vastaajan oikeusturvan takaamiseksi ja kustannuksia koskevien riitaisuuksien välttämiseksi. Enimmäiskustannusten määrittämiseksi olisi arvioitava, kuinka suuret tarpeelliset ja kohtuulliset kustannukset hyväksytyistä julkistamistoimenpiteistä aiheutuu kantajalle.
Momentissa säädettäisiin lisäksi, että julkistamistoimenpiteet on toteutettava tuomioistuimen määräämässä ajassa lainvoimaiseksi tulleen tuomion antamisesta uhalla, että oikeus saada korvaus kustannuksista muutoin menetetään. Määräajan asettaminen julkistamiselle on vastaajan oikeusturvan vuoksi tarpeen. Sopiva määräaika voisi olla esimerkiksi kolme kuukautta.
13 §.Kanneaika eräissä tapauksissa. Pykälässä säädettäisiin ajasta, jonka kuluessa 8 §:n mukaisen kiellon tai korjaavien toimenpiteiden määräämistä koskeva kanne olisi nostettava. Pykälällä pantaisiin täytäntöön liikesalaisuusdirektiivin 8 artikla. Sen mukaan jäsenvaltioiden on vahvistettava säännöt, jotka koskevat vanhentumisaikoja, joita sovelletaan aineellisoikeudellisiin vaatimuksiin ja hakemuksiin, jotka koskevat direktiivissä säädettyjen toimenpiteiden, menettelyjen ja oikeussuojakeinojen määräämistä. Direktiivin mukaan vanhentumisaika ei saa ylittää kuutta vuotta. Nykyiseen sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annettuun lakiin ei sisälly ehdotettua pykälää vastaavaa sääntelyä.
Ehdotetussa pykälässä asetettaisiin 8 §:n mukaisen kiellon tai korjaavien toimenpiteiden määräämistä koskevan kanteen nostamiselle viiden vuoden määräaika, joka alkaisi kulua siitä, kun liikesalaisuuden haltija olisi saanut tiedon liikesalaisuuden oikeudettomasta hankkimisesta, käyttämisestä tai ilmaisemisesta sekä oikeudenloukkaajasta. Pykälässä liikesalaisuuden haltijalla tarkoitettaisiin ehdotettavan 2 §:n 2 kohdan määritelmän mukaisesti luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, jolla on laillinen määräysvalta liikesalaisuuteen.
Jos kannetta ei nostettaisi ehdotetun pykälän mukaisessa viiden vuoden määräajassa, olisi oikeus nostaa kanne edellä mainitulla perusteella menetetty. Riittävän pitkä eli viiden vuoden määräaika olisi kohtuullinen, sillä usein on vaikeaa yksiselitteisesti todeta, missä vaiheessa liikesalaisuuden haltija on saanut tiedon liikesalaisuuden loukkauksesta ja oikeudenloukkaajasta. Tätä lyhyempi määräaika voisi vaarantaa huolellisesti toimivan liikesalaisuuden haltijan mahdollisuuksia puuttua oikeudenloukkaukseen. On myös kohtuullista, että passiivisena pysyvä liikesalaisuuden haltija ei voisi enää viiden vuoden jälkeen puuttua jo pitkään hänen tiedossaan olleeseen liikesalaisuuden loukkaukseen. Edellä mainituista syistä viiden vuoden määräaikaa on pidetty tarkoituksenmukaisena. Viiden vuoden määräaika vastaisi myös direktiivin edellytystä siitä, ettei vanhentumisaika saa ylittää kuutta vuotta.
Mikä tahansa tieto liikesalaisuuden oikeudettomasta hankkimisesta, käyttämisestä ja ilmaisemisesta ei olisi riittävä käynnistämään ehdotetun pykälän mukaista viiden vuoden määräaikaa. Kanneajalle asetettu määräaika käynnistyisi vasta siinä vaiheessa, kun liikesalaisuuden haltijalla olisi kanteen nostamiseksi riittävät tiedot loukkauksesta sekä oikeudenloukkaajasta. Koska edellytyksenä on riittävä tietoisuus sekä oikeudenloukkauksesta että oikeudenloukkaajasta, voi eri oikeudenloukkaajien samaan tietoon liittyvä loukkaus siten vanhentua eri aikoina. Liikesalaisuusloukkaukset koskevat myös usein isoa tietomäärää ja esimerkiksi lukuisia eri tiedostoja ja liikesalaisuutta voidaan hyödyntää toisessa yrityksessä siten, että tämä näkyy vain hyvin rajallisesti yrityksen ulkopuolelle. Jos tällaisessa tilanteessa liikesalaisuuden haltijalla on tieto esimerkiksi tiettyjen tiedostojen käyttämisestä, mutta tämä tulee myöhemmin tietoiseksi liikesalaisuuksien muusta hyödyntämisestä yrityksessä tai muussa yhteydessä, alkaa kanneaika jälkimmäisessä tapauksessa kulua, kun tämä on saanut tiedon tästä myöhemmästä hyödyntämisestä ja oikeudenloukkaajasta. Koska kyseistä ajankohtaa on usein vaikeaa täsmällisesti määritellä, olisi tietojen riittävyyttä ja kanneajan mahdollista alkamista arvioitava tapauskohtaisesti.
Ehdotetun pykälän mukaan kanne olisi kuitenkin aina nostettava viimeistään kymmenen vuoden kuluessa loukkauksen tapahtumisesta. Näin ollen 8 §:n mukaista kieltoa ja korjaavia toimenpiteitä koskevaa kannetta ei voisi nostaa enää yli kymmenen vuoden jälkeen loukkauksen tapahtumisesta, vaikka liikesalaisuuden haltija vasta tällöin tulisi tietoiseksi liikesalaisuuden oikeudettomasta hankkimisesta, käyttämisestä tai ilmaisemisesta.
Ehdotettava pykälä koskisi ainoastaan sitä määräaikaa, jonka aikana 8 §:n mukaista kieltoa tai korjaavia toimenpiteitä koskeva kanne tulisi nostaa. Pykälän sääntelyllä ei sen sijaan olisi vaikutusta esimerkiksi siihen aikaan, jonka kuluessa 11 §:n mukainen vahingonkorvauskanne tulisi nostaa, vaan siihen sovellettaisiin vahingonkorvaussaatavan vanhentumisaikoja.
14 §.Asianosaisjulkisuuden rajoittaminen oikeushenkilössä. Oikeudenkäynnin asianosaisella on oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain mukaan käytännössä rajoittamaton oikeus osallistua asian suulliseen käsittelyyn ja saada tieto tuomioistuimelle toimitetusta aineistosta. Asianosaisen osallistumisoikeutta itseään koskevaan oikeudenkäyntiin ei voi rajoittaa, vaan asianosaisella on mainitun lain 17 §:n 1 momentin mukaan aina oikeus olla läsnä asian suljetussa käsittelyssä sekä vastaavasti 12 §:n 1 momentin mukaan oikeus saada tieto muunkin kuin julkisen oikeudenkäyntiasiakirjan sisällöstä. Poikkeukset asianosaisen tiedonsaantioikeuteen koskevat yleensä rikoksen uhrin taikka rikosilmoituksen tai muun ilmoituksen tehneen henkilö- tai yhteystietoja. Vastaavasti asianosaisen oikeutta saada täydellinen tuomio itseään koskevassa asiassa ei voi rajoittaa.
Ehdotetussa pykälässä ei pykäläotsikosta huolimatta puututtaisi asianosaisjulkisuuteen. Pykälässä säädettäisiin sen sijaan mahdollisuudesta rajoittaa asianosaisena oikeudenkäyntiin osallistuvien ja täyteen tiedonsaantiin oikeutettujen luonnollisten henkilöiden määrää silloin, kun asianosainen on oikeushenkilö ja oikeudenkäynti koskee liikesalaisuuden oikeudetonta hankkimista, käyttämistä tai ilmaisemista. Säännöksellä pantaisiin tarpeellisilta osin täytäntöön liikesalaisuusdirektiivin 9 artikla, jossa säädetään liikesalaisuuden luottamuksellisuuden säilyttämisestä oikeudenkäynnin aikana.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin muun muassa säännöksen yleisestä soveltamisalasta. Säännös tulisi sovellettavaksi vain oikeudenkäynneissä, jotka koskisivat liikesalaisuuden oikeudetonta hankkimista, käyttämistä tai ilmaisemista. Sovellettavaksi tuleminen määräytyisi näin ollen oikeudenkäynnin kohteen mukaan. Merkitystä ei olisi sillä, käsiteltäisiinkö liikesalaisuuden oikeudetonta hankkimista, käyttämistä tai ilmaisemista koskeva asia riita- tai rikosasioihin sovellettavassa menettelyssä. Säännös ei sen sijaan tulisi sovellettavaksi sellaisissa oikeudenkäynneissä, joissa ei suoraan olisi kysymys liikesalaisuuden hankinnasta, käytöstä tai ilmaisemisesta, vaikka tuomioistuinkäsittelyn yhteydessä esitettäisiinkin liikesalaisuutta koskevia tietoja. Tällöin liikesalaisuutta koskevan tiedon mahdollisesta salassa pitämisestä määrättäisiin noudattaen yleistä oikeudenkäynnin julkisuutta koskevaa sääntelyä.
Säännös koskisi asianosaisena oikeudenkäyntiin osallistuvien ja täyteen tiedonsaantiin oikeutettujen luonnollisten henkilöiden määrän rajoittamista silloin, kun asianosainen on oikeushenkilö. Jos asianosainen on luonnollinen henkilö, hänen asianosaisasemastaan seuraavia oikeuksia ei voisi rajoittaa.
Sen sijaan, jos oikeushenkilö olisi asianosainen, tuomioistuin voisi toisen asianosaisen vaatimuksesta päättää, että yksin päätöksessä nimetyillä luonnollisilla henkilöillä olisi rajoittamaton tiedonsaanti- ja osallistumisoikeus oikeudenkäynnissä siten kuin oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 12 §:n 1 momentissa ja 17 §:n 1 momentissa säädetään. Säännös siten rajaisi oikeushenkilön vapautta itse päättää oikeudenkäyntiin osallistuvista henkilöistä. Rajoitus ei kuitenkaan koskisi oikeudenkäyntiä kokonaisuutena, vaan se voisi koskea vain sitä oikeudenkäyntiaineistoa tai osaa suullisesta käsittelystä, jossa esitetään salassa pidettäväksi määrätty tieto liikesalaisuudesta.
Kuten edellä todetusta ilmenee, edellyttäisi päätöksen tekeminen asianosaisen asiaa koskevaa vaatimusta. Tuomioistuin ei voisi tehdä päätöstä viran puolesta.
Säännöstä sovellettaisiin tiettyyn henkilöpiiriin. Oikeushenkilön ollessa yritys, piiriin kuuluisivat ne luonnolliset henkilöt, jotka olisivat yritykseen työ-, palvelu- tai muussa vastaavassa suhteessa. Näitä henkilöitä olisivat esimerkiksi yhtiön hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja, yrityksen lakimies taikka kehitysjohtaja sekä kaikki muut henkilöt, jotka ovat yrityksessä töissä tai muulla vastaavalla tavalla yhtiön palveluksessa. Pykälää ei sen sijaan sovellettaisi yrityksen asiamieheen tai avustajaan, esimerkiksi asianajajaan tai luvan saaneeseen oikeudenkäyntiavustajaan, joka edustaa tai avustaa asianosaista oikeudenkäynnissä toimeksiannon perusteella. Säännös vastaisi tältä osin sitä, mitä direktiivin 9 artiklan 2 kohdan 3 alakohdassa säädetään. Puheena olevan alakohdan mukaan siihen rajoitettuun määrään henkilöitä, joiden tiedonsaantioikeutta ei voida rajoittaa, kuuluvat asianosaisten asianajajat ja muut oikeudenkäyntiä hoitavat asiamiehet.
Momentissa säädettäisiin määräyksen antamisen edellytyksistä. Jotta tuomioistuin voisi hyväksyä pyynnön luonnollisten henkilöiden määrän rajoittamisesta, tuomioistuimen olisi oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 10 §:n nojalla tullut määrätä liikesalaisuuden sisältävän oikeudenkäyntiasiakirjan salassa pidettäväksi sillä perusteella, että liikesalaisuutta koskevan tiedon julkiseksi tuleminen yleisölle todennäköisesti aiheuttaisi merkittävää haittaa tai vahinkoa niille eduille, joiden suojaamiseksi liikesalaisuus on säädetty salassa pidettäväksi. Vastaavasti tuomioistuimen olisi tullut määrätä suullisen käsittelyn toimittamisesta kokonaan tai tarpeellisilta osin yleisön läsnä olematta edellä mainitun lain 15 §:n 1 momentin 3 tai 7 kohdan perusteella. Lainkohdat koskevat yleisöjulkisuuden rajoittamista. Jotta tuomioistuin voisi yleisöjulkisuuden rajoittamisen lisäksi hyväksyä pyynnön luonnollisten henkilöiden määrän rajoittamisesta oikeushenkilössä, olisi salassa pidettäväksi määrätyn tiedon tuleminen sanotussa oikeushenkilössä rajoitettua määrää useamman luonnollisen henkilön tietoon aiheutettava merkittävästi haittaa tai vahinkoa niille eduille, joiden suojaamiseksi tieto on määrätty salassa pidettäväksi. Kynnys määräyksen antamiseksi olisi näin todennäköisyyskynnystä korkeampi. Luonnollisten henkilöiden määrän rajoittamista vaativan asianosaisen olisi siten osoitettava, että liikesalaisuutta koskevan tiedon julkituleminen esitettyä laajemmalle henkilöpiirille aiheuttaisi merkittävää haittaa tai vahinkoa asianosaisen liiketoiminnalle.
Pykälän 2 momentin mukaan myös oikeus saada asianosaisena salassa pidettäväksi määrätyn tiedon sisältävä ratkaisu liikesalaisuuden hankinnasta, käytöstä tai ilmaisemista koskevassa asiassa olisi momentissa säädetyin edellytyksin toisen asianosaisen pyynnöstä rajoitettavissa siten, että sanottu oikeus olisi vain rajoitetulla määrällä luonnollisia henkilöitä. Muut henkilöt olisivat oikeutettuja saamaan ratkaisusta vain sellaisen toisinnon, josta salassa pidettäväksi määrätyt tiedot liikesalaisuudesta on peitetty tai poistettu.
Päätöksen tekeminen edellyttäisi toisen asianosaisen pyynnön lisäksi, että tuomioistuin olisi jo aiemmin määrännyt liikesalaisuutta koskevan tiedon salassa pidettäväksi, rajoittanut oikeutta osallistua suulliseen käsittelyyn ja rajoittanut asianosaisaseman omaavien luonnollisten henkilöiden määrää pykälän 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.
Säännös olisi tarkoitettu sovellettavaksi vain poikkeuksellisesti. Lähtökohtaisesti tuomioistuimen olisi pyrittävä laatimaan ratkaisunsa siten, ettei siinä tarpeettomasti selostettaisi liikesalaisuuden sisältöä. Jos tätä ei kuitenkaan voi välttää, olisi tuomioistuimen tarkkaan harkittava asianosaisten tasapuolisen aseman ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumista etenkin muutoksenhaun kannalta. Kynnys rajoittaa henkilöpiiriä asettuisi väistämättä korkealle.
Pykälän 3 momentin mukaan tuomioistuin ei kuitenkaan saisi hyväksyä 1 ja 2 momentissa tarkoitettua pyyntöä, jos se voisi vaarantaa asianosaisten oikeuden oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Säännöksen tarkoituksena on turvata pyynnön kohteena olevan asianosaisen oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja asianosaisten tasapuolinen asema oikeudenkäynnissä. Pyyntöä ei siksi tulisi kevyin perustein hyväksyä. Jos esimerkiksi oikeudenkäynnin kohteen keskeisen kysymyksen arvioiminen edellyttää teknistä osaamista, olisi varmistettava, että molempien asianosaisten edellytykset arvioida ja esittää asiaa koskevaa näyttöä ovat samat. Vastaavasti olisi varmistettava, että molemmilla asianosaisilla olisi samat edellytykset arvioida mahdollisen muutoksenhaun menestymisen mahdollisuuksia. Ei myöskään olisi hyväksyttävää, että pyynnöllä vaikeutettaisiin pyynnön kohteena olevan oikeushenkilön mahdollisuutta edustaa itseään oikeudenkäynnissä.
Pykälän 4 momentin mukaan tuomioistuimen olisi rajoittaessaan määrältään niitä luonnollisia henkilöitä, joilla on oikeushenkilössä asianosaisena oikeus saada tieto liikesalaisuuden sisältävästä oikeudenkäyntiasiakirjasta tai ratkaisusta taikka osallistua suulliseen käsittelyyn, asianosaisia kuultuaan nimettävä ne henkilöt, joilla olisi tiedonsaanti- ja osallistumisoikeus. Pyynnön esittäjän tai tämän vastapuolen olisi annettava tuomioistuimelle ehdotus siitä henkilöpiiristä, joilla tulisi olla tiedonsaanti- ja osallistumisoikeus. Jos asianosaiset pääsisivät henkilöistä yhteisymmärrykseen, tuomioistuin yleensä hyväksyisi päätöksellään kysymyksessä olevat henkilöt. Jos asianosaiset eivät pääsisi henkilöistä yhteisymmärrykseen, olisi tuomioistuimen tehtävä päätös asianosaisten asiassa esiin tuomien seikkojen perusteella. Koska nyt ehdotettua järjestelyä ei lainsäädännössämme ennestään ole, on vaikea ennakoida sitä, keitä niin sanottuun täyden tiedonsaannin ryhmään voisi kuulua. Lähtökohtana voisi kuitenkin pitää niitä henkilöitä, jotka nykyisin asianosaisen ollessa oikeushenkilö yleensä asianosaisen asemassa osallistuvat oikeudenkäyntiin sekä oikeushenkilössä päätösvaltaa käyttävät henkilöt. Yrityksen omat lakimiehet voisivat kuulua piiriin samoin kuin yrityksen toimitusjohtaja. Kyseessä voisi olla myös esimerkiksi käsiteltävän teknisen alan asiantuntija tai yrityksen käyttämä konsultti. Ottaen huomioon, että rajoitus voisi koskea myös oikeutta saada ehyt toisinto tuomiosta, olisi henkilöpiiri määrättävä riittävän laajaksi. Todettakoon myös, ettei piiriin kuuluminen edellyttäisi sitä, että henkilön olisi osallistuttava esimerkiksi tuomioistuimen suulliseen käsittelyyn. Päätöstä tehtäessä olisi otettava huomioon myös se, että käsittelyyn tosiasiallisesti osallistuvilla henkilöillä tulisi olla oikeus antaa käsittelyssä esiin tullut tieto sanotuille henkilöille rikkomatta oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 18 §:ssä säädettyä salassapitovelvollisuutta.
Kuten edellä todetaan, nimettäisiin tuomioistuimen päätöksessä ne henkilöt, joilla olisi täysi tiedonsaantioikeus. Oikeushenkilössä eri tehtäviä hoitavat luonnolliset henkilöt voivat kuitenkin ajan myötä vaihtua. Henkilöstömuutoksia tapahtuisi väistämättä myös oikeudenkäyntien kestäessä. Tämän vuoksi tuomioistuimen tulisi oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 32 §:ssä tarkoitettua menettelyä noudattaen voida ottaa asia asianosaisen pyynnöstä uudelleen käsittelyyn ja tarvittaessa päättää piiriin kuuluvien henkilöiden vaihtamisesta. Alkuperäinen nimeämispäätös olisi myös tehtävissä siten joustavaksi, että se sallisi toisen henkilön nimeämisen nimetyn henkilön sijaan mahdollisten henkilöstömuutosten varalta.
Pykälän 1 ja 2 momenttia sovellettaessa ei olisi välttämätöntä nimetä ryhmään kuuluviksi vain samoja henkilöitä. Perusteltua olisikin, että ratkaisun julkisuutta rajoitettaisiin mahdollisimman harvoin ja mahdollisimman vähän. Jos henkilöpiiriä olisi rajoitettava, olisi ratkaisua tehtäessä otettava huomioon, että tarve arvioida laajassa kokoonpanossa ratkaisun sisältöä ja vaikutuksia on yrityksessä suurempi kuin tarve osallistua asian suulliseen käsittelyyn. Vaikka yrityksen tuotekehittelystä vastaavat henkilöt eivät olisi oikeudenkäynnin aikana olleet oikeutettuja tutustumaan asiakirjoihin, joissa on tieto liikesalaisuudesta, ei tästä automaattisesti seuraisi, ettei heidän tulisi olla oikeutettuja saamaan ehyt toisinto tuomiosta, vaikka tuomiossa jossain määrin selostettaisiinkin liikesalaisuutta. Henkilöpiirin tarpeeton tai liiallinen rajoittaminen vaarantaisi helposti asianosaisen oikeusturvan.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin määräyksen antamisessa noudatettavasta menettelystä. Ratkaisun tekemisessä noudatettavaan menettelyyn sovellettaisiin soveltuvin osin oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 6 lukua. Luvussa on säännökset muun muassa pyynnön esittämisen ajankohdasta, tuomioistuimen kokoonpanosta, uudelleen käsittelystä ja muutoksenhausta.
15 §.Teknisen ohjeen väärinkäyttö. Pykälässä säädettäisiin teknisen ohjeen väärinkäytön rangaistusseuraamuksesta. Pykälän mukaan joka hankkiakseen itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä tai toista vahingoittaakseen 7 §:n 1, 2 tai 3 momentin vastaisesti ilmaisee teknisen ohjeen tai käyttää teknistä ohjetta, on tuomittava, jollei teosta ole muualla laissa säädetty ankarampaa rangaistusta, teknisen ohjeen väärinkäytöstä sakkoon.
Nykyisin teknisen esikuvan tai ohjeen väärinkäytön rangaistusseuraamuksesta säädetään sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 10 §:n 1 momentissa. Nykyisin rangaistusvastuun syntyminen edellyttää tahallisuutta. Ehdotetun pykälän mukaan rangaistusvastuu edellyttäisi tahallisuuden lisäksi, että rikoksen tekijä toimisi hankkiakseen itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen. Rangaistusseuraamus olisi sakko. Pykälä olisi toissijainen suhteessa muihin rangaistussäännöksiin. Pykälän muotoilua on soveltuvin osin yhtenäistetty rikoslain 30 luvun 5 §:n kanssa.
16 §.Syyteoikeus. Pykälän mukaan teknisen ohjeen väärinkäyttö olisi asianomistajarikos eli syyttäjä nostaisi syytteen teknisen ohjeen väärinkäytöstä vain, jos asianomistaja ilmoittaisi rikoksen syytteeseen pantavaksi. Säännös vastaa sisällöllisesti sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 11 §:n 1 momenttia.
17 §.Viittaus rikoslakiin. Pykälässä olisi selvyyden vuoksi viittaus rikoslain 30 luvun yrityssalaisuusrikoksiin. Pykälä olisi informatiivinen ja sen tarkoituksena olisi tuoda esiin, että tietyt liikesalaisuuslaissa kielletyiksi säädettävät teot voivat täyttää myös jonkin rikoslain yrityssalaisuusrikoksen tunnusmerkistön. Säännös vastaisi eräin tarkistuksin sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 10 §:n 2 momenttia. Pykälässä ei kytkettäisi liikesalaisuuslain vastaista menettelyä rikoslaissa rangaistavaksi säädettyihin tekoihin. Näin korostettaisiin sitä, ettei liikesalaisuuslain vastainen toiminta ole osa yrityssalaisuusrikoksen tunnusmerkistöä. Rikoslain ja liikesalaisuuslain välinen suhde poikkeaa tältä osin rikoslain ja muiden aineettomia oikeuksia koskevien lakien välisestä suhteesta. Esimerkiksi rikoslain 49 luvun 2 §:n mukaisen teollisoikeusrikoksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää teollisoikeutta koskevan erillislain vastaista tekoa, esimerkiksi patenttilain mukaista patentinloukkausta.
Koska rikoslain 38 luvun 1 §:n salassapitorikos ja 2 §:n salassapitorikkomus saattavat liittyä myös liikesalaisuuden loukkauksiin, lisättäisiin pykälään selvyyden vuoksi viittaukset kyseisiin rikoslain säännöksiin.
18 §.Toimivaltainen tuomioistuin. Pykälässä säädettäisiin toimivaltaisesta tuomioistuimesta. Pykälän mukaan ehdotetussa laissa tarkoitetut yksityisoikeudelliset vaatimukset tutkitaan käräjäoikeudessa.
Nykyisen sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 10 a §:n mukaan kyseiseen lakiin perustuvat riita-asiat käsitellään markkinaoikeudessa. Käytännössä ehdotettu säännös tarkoittaisi, että jatkossa käräjäoikeus olisi toimivaltainen tutkimaan kaikkia ehdotetussa laissa tarkoitettuja liikesalaisuuteen liittyviä siviilioikeudellisia vaatimuksia.
Käräjäoikeus tutkisi siten liikesalaisuuslain mukaista kieltoa ja korjaavia toimenpiteitä, vahingonkorvausta sekä turvaamistoimia koskevia vaatimuksia.
Käräjäoikeuden alueellinen toimivalta määräytyisi oikeudenkäymiskaaren 10 luvun säännösten perusteella. Luonnollisen henkilön ollessa vastaajana oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 1 §:n mukaisesti henkilön kotipaikan tai vakituisen asuinpaikan käräjäoikeus olisi toimivaltainen. Oikeushenkilön ollessa vastaajana oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan toimivaltainen tuomioistuin olisi oikeushenkilön kotipaikan tai oikeushenkilön hallinnon pääasiallisen hoitamispaikan käräjäoikeus. Riita-asian asianosaiset voisivat myös sopia toimivaltaisesta tuomioistuimesta tai asian käsittelystä välimiesmenettelyssä.
Pykälässä ei säädettäisi toimivaltaisesta tuomioistuimesta rikosasioissa. Rikosasioissa toimivaltainen tuomioistuin määräytyisi oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 4 luvun perusteella. Mainitun lain 4 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan syyte rikoksesta tutkitaan sen paikkakunnan tuomioistuimessa, missä rikos on tehty. Saman lain 4 luvun 3 §:n mukaan saman vastaajan tekemää useaa eri rikosta voidaan käsitellä samassa tuomioistuimessa.
On myös mahdollista, että riita- ja rikosasiaa käsittelevä tuomioistuin on jo lähtökohtaisesti sama. Tällöin ehdotettu sääntely mahdollistaisi sen, että samassa rikosasian oikeudenkäynnissä voisi esittää myös asiaan liittyviä yksityisoikeudellisia vaatimuksia. Jos taas liikesalaisuuden loukkausta koskeva asia olisi rikosasiana vireillä yhdessä tuomioistuimessa ja toisessa tuomioistuimessa riita-asiana, voisi asianomistaja kuitenkin esittää rikosprosessin yhteydessä rikokseen perustuvia yksityisoikeudellisia vaatimuksia. Oikeuskäytännössä jää nähtäväksi, missä määrin rikosjutun yhteydessä voidaan käsitellä ehdotetussa laissa tarkoitettuja vaatimuksia. Samaa tapahtumaa koskevien asioiden käsitteleminen yhdessä oikeudenkäynnissä vähentäisi rinnakkaisprosesseja ja on prosessitaloudellisesti perusteltua.
Pykälän toisen virkkeen mukaan oikeushenkilöä tai elinkeinotoimintaa harjoittavaa luonnollista henkilöä vastaan esitetty yksityisoikeudellinen vaatimus voidaan tutkia myös markkinaoikeudessa noudattaen mitä näiden riita-asioiden käsittelystä säädetään oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetussa laissa.
Säännöksen mukaan markkinaoikeudella olisi rinnakkainen toimivalta käsitellä liikesalaisuuslaissa tarkoitettua yksityisoikeudellista vaatimusta koskevaa asiaa käytännössä niissä tilanteissa, joissa asian vastaajana on elinkeinonharjoittaja. Ehdotettu oikeuspaikkasäännös vastaisi osin voimassa olevaa lainsäädäntöä, koska sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 6 §:n 3 momentin mukainen kielto liikesalaisuutta koskevassa asiassa voidaan kohdistaa vain elinkeinonharjoittajaan.
Jos markkinaoikeus on toimivaltainen tutkimaan asian, voisivat asianosaiset myös tehdä oikeuspaikkasopimuksen, jossa sopivat esimerkiksi tietystä oikeussuhteesta johtuvien riitojen saattamisesta markkinaoikeuden ratkaistavaksi. Sellainen oikeuspaikkasopimus, jonka mukaan luonnollista henkilöä vastaan voidaan nosta kanne markkinaoikeudessa, olisi kuitenkin pätemätön.
Esityksessä ehdotetaan myös, että markkinaoikeus voisi liikesalaisuutta koskevan riita-asian yhteydessä tutkia myös muun riita-asian, jos kantaja nostaa kanteet samanaikaisesti samaa vastaajaa tai eri vastaajia vastaan ja kanteet johtuvat olennaisesti samasta perusteesta. Yhdistäminen olisi kuitenkin mahdollista ainoastaan, jos vastaajat ovat oikeushenkilöitä tai elinkeinotoimintaa harjoittavia luonnollisia henkilöitä. Asiasta säädettäisiin oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetussa laissa. Jos liikesalaisuutta koskevan riita-asia on nostettu oikeushenkilöä vastaan markkinaoikeudessa, ja kantaja haluaisi kohdistaa toimenpiteitä myös kyseisen oikeushenkilön palveluksessa olevaa työntekijää vastaan, olisi kanne työntekijää vastaan käsiteltävä erillisenä riita-asiana käräjäoikeudessa. Kanne olisi mahdollista nostaa edellä mainitussa tilanteessa myös oikeushenkilöä vastaan käräjäoikeudessa, jonka mahdollisuus käsitellä oikeushenkilöä ja työntekijää koskevia kanteita samassa oikeudenkäynnissä määräytyisi oikeudenkäymiskaaren 18 luvun nojalla. Työntekijän ollessa vastaajana liikesalaisuutta koskevassa riita-asiassa toimivaltainen tuomioistuin olisi aina käräjäoikeus. Myöskään vastakannetta ei voisi markkinaoikeudessa ajaa muuta kuin elinkeinonharjoittajaa vastaan.
Kantajana markkinaoikeudessa voi olla kuka tahansa liikesalaisuuden haltija eli yhtä lailla luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö.
Yleisen ja erityistuomioistuimen rinnakkainen toimivalta olisi poikkeuksellinen. Se antaisi liikesalaisuuden haltijalle edellytysten täyttyessä mahdollisuuden nostaa kanne siinä tuomioistuimessa, jossa katsoo asian käsittelyn tapauksen kokonaisuuden kannalta olevan tarkoituksenmukaisinta.
Liikesalaisuuksien suojaa koskevat asiat voivat liittyä monenlaisiin tilanteisiin. Tuomioistuimen ratkaistavaksi saatetut vaatimukset voivat liittyä pääosin muihin kuin liikesalaisuuden salassapitovelvoitteisiin. Riidat saattavat koskea suurelta osin muita asioita kuin liikesalaisuuksien salassapitovelvoitetta. Tällaisessa tilanteessa olisi luontevinta saattaa asia käräjäoikeuden ratkaistavaksi.
Jos kyse olisi esimerkiksi salassa pidettävän tietotaidon kannalta merkittävästä liikesalaisuuden salassapitovelvollisuuden loukkaamisesta, kantajalla olisi mahdollisuus nostaa kanne markkinaoikeudessa. Tällaiset riidat voisivat liittyä esimerkiksi tietotaitoa koskeviin lisenssisopimuksiin. Koska muihin immateriaalioikeudellisiin asioihin saattaa liittyä kysymys liikesalaisuutta loukkaavan salassapitovelvoitteen rikkomisesta, mahdollistaisi säännös vaatimusten keskitetyn käsittelyn markkinaoikeudessa.
Markkinaoikeus ei voisi tutkia rikokseen perustuvia vaatimuksia.
Samaa asiaa ei voisi käsitellä sekä käräjäoikeudessa että markkinaoikeudessa. Se, miten ja milloin asian vireilläolo (lis pendens) estää saman asian käsittelyn määräytyy yleisten prosessioikeudellisten periaatteiden mukaan. Esimerkiksi samojen asianosaisten välistä samaa asiaa koskevaa kannetta ei voi nostaa käräjäoikeudessa, jos asia on jo vireillä markkinaoikeudessa.
Mikäli asianosaiset ovat tehneet oikeuspaikkasopimuksen asian käsittelemisestä tietyssä käräjäoikeudessa tai välimiesmenettelyssä, estää se luonnollisesti asian käsittelyn markkinaoikeudessa.
19 §.Asiantuntijat. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että käsitellessään liikesalaisuuden oikeudetonta hankkimista, käyttämistä tai ilmaisemista koskevaa asiaa käräjäoikeudella voisi olla apunaan enintään kaksi asiantuntijaa. Asiantuntijana voi toimia tuomioistuinlain (673/2016) 17 luvun 10 §:n 2 momentissa tarkoitettu henkilö. Mahdollisuus asiantuntijoiden käyttämiseen sisältyy myös nykyiseen sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annettuun lakiin. Mahdollisuus asiantuntijoiden käyttämiseen ehdotetun pykälän nojalla koskisi vain käräjäoikeutta. Oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain 1 a luvun 10 §:n mukaan kokoonpanoon markkinaoikeudessa voi kuulua asiantuntijajäseniä, jos asian laatu sitä edellyttää.
Ehdotetussa pykälässä tarkoitettu asiantuntija ei olisi tuomioistuimen jäsen, eikä siten kuuluisi asian ratkaisukokoonpanoon, vaan asiantuntijan tehtävänä olisi antaa kirjallinen lausunto tuomioistuimen hänelle esittämien kysymysten perusteella.
Asiantuntijan käyttäminen olisi tuomioistuimen vapaassa harkinnassa. Siinä tapauksessa, että käräjäoikeus turvautuu asiantuntijan hyödyntämiseen, käräjäoikeus voisi harkintansa mukaan ottaa asiassa avukseen joko yksi tai kaksi asiantuntijaa.
Pykälän 2 momentti sisältäisi tarkemmat säännökset asiantuntijan roolista asian käsittelyssä. Momentin ensimmäisessä virkkeessä ilmaistaisiin asiantuntijan tehtävän ydinsisältö: asiantuntijan tehtävänä olisi antaa käräjäoikeudelle kirjallinen lausunto käräjäoikeuden hänelle tekemistä kysymyksistä. Ehdotetussa pykälässä tarkoitetut asiantuntijat voisivat osallistua asiassa mahdollisesti toimitettavaan valmisteluistuntoon sekä pääkäsittelyyn ja heillä olisi oikeus tehdä kysymyksiä asianosaisille ja todistajille. Tästä säädettäisiin momentin toisessa virkkeessä.
Ennen asian ratkaisemista käräjäoikeuden olisi varattava asianosaisille tilaisuus lausua asiantuntijan lausunnosta. Riippumatta siitä, missä vaiheessa käräjäoikeus pyytäisi asiantuntijalta lausunnon, käräjäoikeuden tulisi siten aina ennen asian ratkaisemista varata asianosaisille tilaisuus lausua asiantuntijan lausunnosta.
Pykälän 3 momentin mukaan asiantuntijan palkkioon sovelletaan, mitä tuomioistuinlain 17 luvun 22 §:ssä säädetään asiantuntijajäsenen palkkiosta. Mahdollisuus asiantuntijoiden käyttämiseen ei vaikuta asianosaisten oikeuteen esittää haluamaansa todistelua käsiteltävässä asiassa.
20 §.Voimaantulo ja siirtymäsäännös. Pykälän 1 momentissa olisi tavanomainen voimaantulosäännös. Direktiivin täytäntöönpanon määräaika päättyy 9 päivänä kesäkuuta 2018, joten ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan viimeistään 9 päivänä kesäkuuta 2018.
Voimaantulosäännöksen lisäksi pykälässä olisi siirtymäsäännös lain soveltamisesta. Ehdotettua lakia sovellettaisiin ehdotetun lain voimaantulon jälkeen tehtyihin tekoihin. Pykälän 2 momentin mukaan ennen ehdotetun lain voimaantuloa tehtyihin tekoihin sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Näin ollen vaikka kanne liikesalaisuuden loukkauksesta nostettaisiin liikesalaisuuslain voimaantulon jälkeen, mutta liikesalaisuutta loukkaava teko olisi tehty ennen ehdotettavan lain voimaantuloa, asiaan sovellettaisiin sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annettua lakia. Jos taas teko jatkuu voimaantulon jälkeen, niin kyseisen ajankohdan jälkeiseen tekoon sovellettaisiin ehdotetun lain säännöksiä.
Pykälän 3 momentin mukaan asia, joka on tullut tuomioistuimessa vireille ennen ehdotettavan lain voimaantuloa, käsiteltäisiin noudattaen ehdotettavan lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä aina asian lainvoimaiseksi tulemiseen saakka. Jos taas kanne tulee vireille lain voimaantulon jälkeen, noudatettaisiin asian käsittelyssä uuden lain säännöksiä. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että kanne nostettaisiin joko käräjäoikeudessa tai vaihtoehtoisesti markkinaoikeudessa, jos lain 18 §:n edellytykset asian käsittelemisestä markkinaoikeudessa ovat käsillä.
