7.1
Laki sakon ja rikesakon määräämisestä
1 §. Sakkomenettelyn soveltamisala. Pykälässä säädettäisiin sakkomenettelyn soveltamisalasta kuten nykyisinkin.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin nykyistä vastaavasti siitä, että asia voitaisiin käsitellä sakkomenettelyssä, kun asia on yksinkertainen ja selvä. Kuten yleisperusteluissa on todettu, menettelyn soveltamisalaa laajennettaisiin tekoihin, joista ei ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin sakko tai enintään kaksi vuotta vankeutta.
Momentin 1 kohtaan lisättäisiin myös vaatimus siitä, että asiasta ei olisi yleisen rangaistuskäytännön mukaisesti odotettavissa ankarampaa rangaistuista kuin sakkoa. Lisäyksellä on tarkoitus selventää sitä, millaiset asiat soveltuvat sakkomenettelyyn, ohjata lainsoveltajaa ja varmistua siitä, ettei soveltamisalaa laajennettaessa sakkomenettelyyn siirtyisi tekoja, joissa on kyse rajanvetotilanteista sakko- ja vankeusrangaistuksen välillä. Kun esitutkintaviranomaiset arvioivat asian soveltumista sakkomenettelyyn, tulee arvioinnissa huomioida se, että asia on laadultaan sellainen, että siitä määrätään yleisen rangaistuskäytännön mukaan sakkorangaistus. Jos asiassa tulee harkittavaksi valinta sakkorangaistuksen ja vankeusrangaistuksen välillä, tulisi asia ohjata rikosprosessiin. Arvioinnissa tulee ottaa huomioon kaikki rangaistuksen mittaamiseen vaikuttavat seikat, kuten henkilön aikaisempi rikollisuus. Esitutkintaviranomaisen ja syyttäjän välistä yhteistyötä ehdotetaan tällä esityksellä lisättäväksi konsultointia koskevalla säännöksellä. Matalan kynnyksen viranomaisyhteistyöllä on osaltaan tarkoitus helpottaa sen arviointia, soveltuuko asia sakkomenettelyyn. Pykälän 1 momentin 2 kohdassa säädettäisiin nykyistä vastaavasti rikesakon määräämisestä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin nykyistä vastaavasti siitä, että asia voitaisiin käsitellä sakkomenettelyssä silloinkin, kun rikoksesta saattaa seurata muu kuin uusissa 3 a–3 c §:ssä mainittu seuraamus, jos rikoksesta epäillylle ei vaadita määrättäväksi tätä seuraamusta. Momenttiin tehtäisiin siten muutos pykäläviittauksen osalta. Momentissa käytetty käsite rikkomuksen tehnyt muutettaisiin rikoksesta epäillyksi.
Pykälän 1 momentin 3 kohdan ja 4 momentin säännökset menettämisseuraamuksen ja rikosuhrimaksun määräämisestä sakkomenettelyssä siirrettäisiin uuteen 3 a §:än. Pykälän 3 momentin säännökset soveltamisalan rajauksista ja 5 momentin säännökset toistuvien rikosten rajaamisesta sakkomenettelyn ulkopuolelle siirrettäisiin uuteen 1 a §:än.
Pykälään tehtäisiin lisäksi käsitteellinen muutos, kun käsite rikkomus korvattaisiin käsitteellä rikos. Muutoksella olisi merkitystä soveltamisalan laajentuessa, sillä rikoksia, joista säädetty ankarin rangaistus on yli kuusi kuukautta vankeutta, ei voida perustellusti kutsua rikkomuksiksi. Vastaava muutos tehtäisiin myös lain muihin pykäliin.
1 a §.Soveltamisalan rajaukset. Uudessa 1 a § pykälässä säädettäisiin sakkomenettelyn soveltamisalaan tehtävistä rajauksista.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että sakkomenettelyn soveltamisalasta rajattaisiin pois nykyistä vastaavasti virkarikokset sekä meri- ja sotilaisoikeudenkäyntilain mukaiset asiat.
Tämän lisäksi soveltamisalan ulkopuolelle rajattaisiin rikosten luonteen, asianomistajaan liittyvien seikkojen, suojeltavien oikeushyvien ja rikoksiin liittyvän julkisuusintressin vuoksi henkeen, terveyteen ja vapauteen kohdistuvat rikokset, seksuaalirikokset, terrorismirikokset, sotarikokset, rikokset ihmisyyttä vastaan, lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovallan käyttöön kohdistuvat rikokset sekä rikoslain 17 luvun 1 a §:ssä tarkoitettu järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen. Tarkoituksena ei kuitenkaan olisi supistaa sakkomenettelyn soveltamisalaa nykyisestä eli edellä esitetyt rajaukset koskisivat ainoastaan sakkomenettelyn laajennettua soveltamisalaa eli tekoja, joista säädetty ankarin rangaistus on yli kuusi kuukautta vankeutta mutta enintään kaksi vuotta vankeutta. Sakkomenettelyssä voisi jatkossakin käsitellä soveltamisalaan kuuluvia rikoksia, jotka perustuvat Ahvenanmaan maakunnan säädöksiin.
Rikoslain 16 luvussa säädetään rikoksista viranomaisia vastaan. Kyseinen luku sisältää sellaisia tekoja, jotka olisi rikosten laatuun ja asiaan liittyvän julkisuusintressin vuoksi rajattava sakkomenettelyn soveltamisalan ulkopuolelle. Sen sijaan rikoslain 16 luvun 9 a §:ssä tarkoitettu lähestymiskiellon rikkominen, 10 §:ssä tarkoitettu omaisuutta koskevan viranomaiskiellon rikkominen ja 11 §:ssä tarkoitettu liiketoimintakiellon rikkominen eivät olisi laadultaan sellaisia, että ne olisi kategorisesti rajattava sakkomenettelyn soveltamisalan ulkopuolelle. Kyseisissä teoissa on tunnistettava tyyppitapaus, joka on tavanomaisesti selvä ja yksinkertainen sekä sakolla sovitettava. Lähestymiskiellon rikkomisessa asianomistajan intressissä voi jopa olla saada asia nopeasti käsitellyksi sakkomenettelyssä. Mikäli lähestymiskieltoon tuomittu rikkoo hänelle määrättyä kieltoa toistuvasti tai jatkuvasti tai menettelyyn sisältyy painostamista tai uhkailua, ei asia enää lähtökohtaisesti soveltuisi sakkomenettelyssä käsiteltäväksi. Myös muut edellä mainitut teot kohdistuvat sellaiseen viranomaistoimintaan, ettei niiden rajaaminen soveltamisalan ulkopuolelle olisi perusteltua suojattava oikeushyvä huomioiden. Näin ollen kyseiset teot otettaisiin sakkomenettelyn soveltamisalan piiriin. Soveltamisalaan tehtävät rajaukset olisi listattu pykälässä kohdittain rikoslain lukujen mukaisesti, ja soveltamisalasta rajattavat rikostunnusmerkistöt olisi yksilöity nimikkeellä ja pykälänumerolla uudessa 1 a §:n 1 momentissa.
Poliisiasiain tietojärjestelmässä soveltamisalaan tehtävät rajaukset ovat toteutettavissa siten, ettei järjestelmä mahdollistaisi sakkovaatimuksen antamista sakkomenettelyn soveltamisalan ulkopuolelle rajautuvista rikostunnusmerkistöistä. Tällaisella tietojärjestelmään rakennettavalla järjestelyllä ohjattaisiin lainsoveltajaa, eikä sakkovaatimusta olisi siten mahdollista laatia asiasta, josta sellaista ei lain mukaan saisi laatia. Nämä tietotekniset järjestelyt helpottaisivat poliisin toimintaa, vaikkeivat ne poistaisikaan poliisin velvollisuutta varmistua asian soveltuvuudesta sakkomenettelyyn. Sakkomenettelyn edellytysten varmistaminen on myös osa esitutkintaa.
Syyttäjä ratkaisisi laajennetun soveltamisalan piiriin kuuluvat teot rangaistusmääräyksellä. Myös syyttäjän velvollisuutena olisi osaltaan varmistua siitä, ettei sakkomenettelyssä ratkaista rikoksia, jotka on rajattu sen soveltamisalan ulkopuolelle. Tämä ei edellytä syyttäjän osalta tietojärjestelmämuutoksia, koska tarvittava tietojärjestelmätoteutus tehdään poliisin tietojärjestelmässä. Poliisin tietojärjestelmätoteutuksen vuoksi syyttäjälle ei siten lähtökohtaisesti pitäisi ohjautua sakkovaatimuksia sellaisista tunnusmerkistöistä, joita syyttäjä ei voisi hyväksyä rangaistusmääräyksellä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin nykyistä 1 §:n 5 momenttia vastaavasti toistuvien rikosten rajaamisesta sakkomenettelyn ulkopuolelle. Säännöksen soveltamisalaa ei muutettaisi nykyisestä. Momentissa käytetty käsite rikkomuksen tehnyt muutettaisiin rikoksesta epäillyksi.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tekohetkellä alaikäisiä rikoksesta epäiltyjä koskevasta soveltamisalan rajauksesta. Alaikäisen epäillyn rikosasia voitaisiin käsitellä sakkomenettelyssä vain, jos rikoksen enimmäisrangaistus olisi sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta. Tätä törkeämmät rikosepäilyt tulisi käsitellä varsinaisessa rikosprosessissa kuten nykyisinkin. Alaikäisten asiat ratkaistaisiin siten yleensä sakkomääräyksellä, mutta jos rangaistusankaruus nousisi yli 60 päiväsakon, poliisi antaisi sakkovaatimuksen ja syyttäjä ratkaisisi asian rangaistusmääräyksellä.
2 §. Määritelmät. Pykälässä säädettäisiin nykyistä vastaavasti sakkomenettelylaissa tarkoitetuista määritelmistä. Pykälään tehtäisiin ainoastaan käsitteellinen muutos, kun termi rikkomus korvattaisiin termillä rikos.
3 §.Toimivaltaiset viranomaiset. Pykälässä säädettäisiin toimivaltaisista viranomaisista.
Pykälän 1 momentin mukaan sakkomääräyksen antaisi poliisimies. Sakkomääräyksellä voitaisiin määrätä seuraamukseksi enintään 60 päiväsakon suuruinen sakkorangaistus rikoksesta, josta ei ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin sakko tai enintään kuusi kuukautta vankeutta. Sakkomääräyksellä ratkaistaisiin siten jatkossa suuri osa voimassa olevan sakkomenettelylain mukaisista teoista.
Poliisin toimivalta laajenisi merkittävästi, kun poliisi voisi antaa sakkomääräyksen rikoksista, joista säädetty ankarin rangaistus on sakko tai enintään kuusi kuukautta vankeutta. Nykyisin poliisin toimivalta on rajattu muutamiin tunnusmerkistöihin, joita ratkotaan määrällisesti paljon. Poliisin toimivaltaa rajaisi jatkossa 60 päiväsakon raja nykyisen 20 päiväsakon sijaan. Tällä rajauksella varmistuttaisiin siitä, että muutoksella saavutettaisiin rikosprosessin sujuvoittamiselle asetetut tavoitteet. Toisaalta rajaus varmistaisi sen, ettei poliisin toimivalta lähenisi tuomioistuintoiminnan ydinaluetta eli sitä, että poliisin pitäisi arvioida sakon ja vankeuden välistä rajanvetoa.
Poliisimiehen tulisi rangaistusta määrätessään ensin arvioida teon soveltuvuus sakkomääräyksellä ratkaistavaksi, mitattava rangaistus huomioiden kaikki rangaistuksen määräämiseen vaikuttavat seikat ja sitten vasta katsottava, pysyykö rangaistus poliisimiehen toimivallan eli 60 päiväsakon piirissä. 60 päiväsakon raja olisi nykyiseen tapaan rikoskohtainen eli poliisimiehellä olisi toimivalta antaa yli 60 päiväsakon suuruinen sakkomääräys, mikäli samalla kertaa arvioitavana olisi useampi nimike.
Sakkovaatimuksen ja sakkomääräyksen käsittelyssä tulisi myös huomioida esitutkintalain esteellisyyssäännökset. Poliisimies ei voisi käsitellä asiaa, jossa hän olisi esteellinen esimerkiksi asianosaisaseman vuoksi. Tällainen asia tulisi siirtää esteettömän poliisimiehen käsiteltäväksi esitutkintalain säännösten ja poliisin sisäisten ohjeistusten mukaisesti.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin sakkovaatimuksen ja rangaistusmääräyksen antamisesta. Momentin mukaan sakkovaatimuksen antaisi poliisimies. Mainittu vaatimus voitaisiin antaa myös syyttäjän pyynnöstä. Syyttäjä antaisi rangaistusmääräyksen sakkovaatimuksen perusteella.
Rangaistusmääräyksellä voitaisiin määrätä seuraamukseksi sakkorangaistus rikoksesta, jota ei voida käsitellä sakkomääräyksellä. Kyse olisi siten rikoksista, joiden enimmäisrangaistus on sakosta kahteen vuoteen vankeutta. Rangaistusmääräyksen soveltamisalaan kuuluisivat siten myös sellaiset rikokset, joista ei voida antaa sakkomääräystä sakkorangaistuksen ankaruuden vuoksi, jos rangaistukseksi on määrättävä yli 60 päiväsakkoa. Näin ollen rangaistusmääräyksen alaan kuuluisi myös osa rikoksista, joiden enimmäisrangaistus on sakko tai enintään kuusi kuukautta vankeutta. Rangaistusmääräyksen soveltamisalaan kuuluisivat myös sellaiset sakkomääräyksellä käsiteltävät rikokset, joiden osalta epäilty on pyytänyt päiväsakon rahamäärän määräytymisperusteen muuttamista.
Sakkovaatimuksen antamiseen ei ehdotettaisi poliisissa muutoksia. Jatkossa sakkovaatimus voitaisiin antaa aiempaa vakavammissa teoissa. Syyttäjän rangaistusmääräyksen antamiseen ei esitettäisi muutoksia.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin nykyistä vastaavasti, että rikesakkomääräyksen antaa poliisimies tai syyttäjä tämän lain 29 §:n nojalla.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin nykyistä vastaavasti, että tullimiehen, rajavartiomiehen ja erätarkastajan toimivallasta antaa sakkovaatimus, sakkomääräys ja rikesakkomääräys säädetään erikseen. Pykälään esitettäisiin kuitenkin lisättäväksi aineellinen viittaus siitä, että mitä tässä laissa säädetään poliisimiehestä, koskee myös tullimiestä, rajavartiomiestä ja erätarkastajaa. Lisäys on tarpeen, jotta myös tullimies, rajavartiomies ja erätarkastaja voisivat määrätä jatkossa poliisimiehen tavoin päihdetutkimuskustannukset sekä asianomistajan yksityisoikeudellisen korvausvaatimuksen.
3 a §. Menettämisseuraamus ja rikosuhrimaksu. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin menettämisseuraamuksen määräämisestä sakkomenettelyssä. Momentin nojalla sakkomenettelyssä voitaisiin määrätä enintään 5 000 euron suuruinen menettämisseuraamus, kun enimmäismäärä on nykyisin voimassa olevan lain 1 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaisesti 1 000 euroa. Kyse on siten menettämisseuraamuksen määrän korottamisesta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin rikosuhrimaksun määräämisestä sakkomenettelyssä voimassa olevan lain 1 §:n 4 momenttia vastaavasti.
3 b §.Päihdetutkimuskustannusten korvaaminen. Pykälässä säädettäisiin päihdetutkimuskustannusten korvattavaksi määräämisestä.
Pykälä noudattaisi pääosin nykyistä oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 §:ää, jonka mukaisesti velvollisuus suorittaa korvaus päihdetutkimuskustannuksista nykyisin määräytyy.
Pykälän 1 momentin mukaan päihdetutkimuskustannukset voitaisiin sakkomenettelyssä määrätä maksettavaksi valtiolle, jos sakkomenettelyssä henkilölle määrättäisiin sakko. Näin ollen esimerkiksi rattijuopumusasiaa ei enää tarvitsisi käsitellä tuomioistuimessa pelkästään päihdetutkimuskustannusten määräämisen vuoksi, jos asian ratkaisemiselle sakkomenettelyssä on muuten edellytykset. Päihdetutkimuskustannusten määräämisessä noudatettaisiin samaa menettelyä kuin varsinaisen sakon määräämisessä. Sakon määräävä viranomainen määräisi myös päihdetutkimuskustannukset maksettavaksi. Viranomaisen harkinnassa on myös se, onko päihdetutkimuskustannusten määräämiselle sakkomenettelyssä edellytykset. Sakotettavan suostumuksen kysymisen yhteydessä hänelle olisi ilmoitettava myös korvattavaksi tulevista päihdetutkimuskustannuksista.
Koska päihdetutkimuskustannusten suuruus on vakiintunut ja voi vaihdella lähinnä tutkimuksessa tehtyjen toimenpiteiden laajuuden mukaan, kustannusten määrälle ei säädettäisi enimmäismäärää.
Pykälän 2 momentti sisältäisi myös oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 §:n 2 momentin kaltaisen velvollisuuden alentaa korvausta tai luopua sen määräämisestä, jos korvaus olisi katsottava kohtuuttomaksi. Sakon määräävän viranomaisen tulisi arvioida kysymys kohtuuttomuudesta päättäessään päihdetutkimuskustannusten korvattavaksi määräämisestä.
Nykyinen oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 § 3 momentti sisältää myös asetuksenantovaltuuden, jonka mukaisesti voidaan säätää, ettei vastaajaa ole velvoitettava suorittamaan valtiolle sellaista korvausta, joka alittaa asetuksessa säädetyn määrän. Vastaavaa säännöstä ei kuitenkaan ehdoteta sisällytettävän nyt ehdotettavaan säännökseen. Oikeusrekisterikeskuksella on sakon täytäntöönpanosta annetun lain (672/2002) 21 §:n nojalla mahdollisuus luopua tietyn euromäärän alittavan saatavan perinnästä. Lainsäädäntö sisältää siten riittävät mahdollisuudet saatavan perinnästä luopumiselle tapauksissa, joissa on kyse rahamääräisesti hyvin vähäisen saatavan perinnästä.
3 c §. Yksityisoikeudellisen vaatimuksen ratkaiseminen. Pykälässä säädettäisiin asianomistajan yksityisoikeudellisen vaatimuksen ratkaisemisesta sakkomenettelyssä.
Pykälän nojalla sakkomenettelyssä voitaisiin ratkaista käsiteltävään rikosasiaan perustuva asianomistajan yksityisoikeudellinen vaatimus. Rikosasiaan perustuva asianomistajan yksityisoikeudellinen vaatimus voisi käsittää sekä henkilö- ja esinevahingot, kärsimyskorvauksen että niin sanonut välilliset vahingot kuten esimerkiksi asian selvittely- ja oikeudenkäyntikulut. Sakkomenettelyssä voitaisiin siten käsitellä myös henkilövahinkoja ja kärsimyskorvauksia, mutta tällaisia korvauksia – varsinkin kärsimyskorvauksia – käsiteltäisiin ja määrättäisiin sakkomenettelyssä vain harvoin, sillä kyseiset korvaukset eivät ole tuomioistuimessakaan usein sekä perusteeltaan että määrältään riidattomia. Sakkomenettelyssä ei voitaisi käsitellä muuta rikoksesta johtuvaa ja kolmannen korvausvaatimusta. Sakkomenettelyssä käsiteltävälle yksityisoikeudelliselle vaatimukselle voidaan vaatia korkoa.
Tyypillisesti kysymys olisi esimerkiksi näpistykseen liittyvästä vahingonkorvauksesta, joka koskisi anastetun tuotteen arvoa ja asian selvittämisestä aiheutuneita kuluja. Tällainen korvausvaatimus voitaisiin siten ratkaista samassa menettelyssä kuin varsinainen rikosasiakin. Vaatimuksen ratkaisisi sama viranomainen, joka ratkaisee varsinaisen rikosasiankin. Viranomaisen harkinnassa olisi se, täyttyvätkö edellytykset ratkaista vaatimus sakkomenettelyssä. Mikäli yksityisoikeudellisen vaatimuksen käsittelyyn liittyisi tulkinnanvaraisia oikeudellisia kysymyksiä, ei asiaa voitaisi pitää soveltuvana sakkomenettelyyn. Kuten rikosasiankin käsittely, korvausasian käsittely edellyttäisi asianosaisten suostumusta, ja suostumuksia selvitettäessä heillä tulisi olla tiedossa korvausvaatimuksen sisältö.
Yksityisoikeudellinen vaatimus voitaisiin käsitellä, jos se on riidaton. Tämä tarkoittaisi sitä, että osapuolet hyväksyvät vaatimuksen sekä määrältään että perusteeltaan. Asianosaisten tulisi siten hyväksyä sekä vaadittavan korvauksen suuruus että korvauksen perusteena olevat seikat. Hyväksyminen ilmaistaisiin sillä, että osapuolet antavat suostumuksensa asian ratkaisemiseen sakkomenettelyssä. Suostumuksen vastaanottavan viranomaisen tulee varmistua siitä, että asianosaiset ymmärtävät suostumuksen ulottuvan myös yksityisoikeudelliseen vaatimukseen ja sen hyväksymiseen. Asianomistajaa olisi perusteltua myös tiedottaa tarvittavan selvityksen hankkimisesta rikosvahinkokorvauksen myöntämiseksi. Sakkomääräyksessä, sakkovaatimuksessa ja rangaistusmääräyksessä yksityisoikeudellisten vaatimusten ja niitä koskevien päätösten olisi lisäksi tarkoituksenmukaista mahdollisuuksien mukaan olla korvauslajeittain yksilöityjä ja eriteltyjä mahdollisen myöhemmän rikosvahinkolain mukaisen käsittelyn vuoksi. Riitaista korvausvaatimusta ei voitaisi käsitellä sakkomenettelyssä, vaan sellainen edellyttäisi tuomioistuinkäsittelyä.
Pykälässä säädettäisiin myös sakkomenettelyssä käsiteltävän korvausasian enimmäismäärästä. Ainoastaan sakkomääräyksen tai sakkovaatimuksen antamishetkellä pääomaltaan enintään 5 000 euron suuruiset korvausasiat voitaisiin ratkaista sakkomenettelyssä. Tätä suuremmat korvausvaatimukset edellyttäisivät tuomioistuimen ratkaisua. Käytännössä sakkomenettelyssä tyypillisesti määrättävät korvaukset olisivat kuitenkin yleensä enintään muutamia satoja euroja. Laissa ei säädettäisi menettelystä intressirajan tarkistamiseksi muutaman vuoden välein esimerkiksi elinkustannusindeksin muutoksen perusteella. Rikosasiaan perustuvalla asianomistajan yksityisoikeudellisella vaatimuksella tarkoitettaisiin vaatimusta pääasiassa ja oikeudenkäyntikuluja koskevaa vaatimusta. Jos asiassa olisi useita vaatimuksia, ratkaisevaa olisi niiden yhteenlaskettu määrä. Ratkaisevaa olisi vaatimuksen pääoma, korkoja ei otettaisi huomioon. Euromäärää tarkasteltaisiin sakkomääräyksen tai sakkovaatimuksen antamishetken mukaan. Näin menettelyn soveltamisala rajoittuisi yksiselitteisesti. Toisaalta se merkitsisi sitä, että menettelyssä voitaisiin käsitellä myös 5 000 euroa ylittäviä vaatimuksia, kunhan vaatimuksen pääoma olisi sakkomääräystä tai sakkovaatimusta annettaessa enintään 5 000 euroa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin rajoituksia korvausasian käsittelyyn. Sakkomenettelyssä ei voitaisi ratkaista lainvastaista tai selvästi kohtuutonta vaatimusta eikä sellaista vaatimusta, joka loukkaa sivullisen oikeutta. Säännös vastaisi oikeudenkäymiskaaren 20 luvun 3 §:n 1 momenttia, jossa säädetään esteistä vahvistaa osapuolten sovinto oikeudenkäynnissä. Lainvastaisuuden, kohtuuttomuuden ja sivullisen oikeuden sisältöä on käsitelty hallituksen esityksessä eduskunnalle riita-asioiden sovittelua ja sovinnon vahvistamista yleisissä tuomioistuimissa koskevaksi lainsäädännöksi (HE 114/2004 vp, s. 52–53). Käytännössä sakkomenettelyssä käsiteltävät asiat ovat kuitenkin tyypillisesti sellaisia, että käsiteltävät korvausvaatimukset ovat luonteeltaan selviä eikä 2 momentin säännös tulisi juurikaan sovellettavaksi.
Yksityisoikeudellista vaatimusta ei saisi käsitellä myöskään sakkomenettelylain mukaisessa menettelyssä, jos vaatimus kohdistuu yhteisvastuullisesti useampaan henkilöön. Yhteisvastuullisten korvausten käsittely sakkomenettelyssä olisi omiaan monimutkaistamaan menettelyä ja tuomaan siihen tulkinnanvaraisia elementtejä muun ohella vastuun kohdentumisen osalta.
Jos yksityisoikeudellista vaatimusta ei edellä mainittujen rajoitusten vuoksi voida käsitellä sakkomenettelyssä, tämä ei estäisi varsinaisen rikosasian käsittelemistä menettelyssä, jos asianosaiset antavat siihen suostumuksensa, eikä asianosainen esitä menettelyssä yksityisoikeudellista vaatimustaan. Asianosaisten suostumuksen puuttumista käsitellään 4 ja 5 §:n perusteluissa. Tällöin mahdollinen yksityisoikeudellinen vaatimus olisi mahdollista saattaa vireille tuomioistuimessa erillisenä riita-asiana.
4 §.Epäillyn suostumus. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin nykyistä vastaavasti epäillyn suostumuksesta sakkomenettelyyn. Suostumus koskisi edelleen sitä, että epäilty luopuu suullisesta käsittelystä ja suostuu asian ratkaisemiseen sakkomenettelyssä. Suostumus koskisi myös sitä, että mahdollinen asianomistajan yksityisoikeudellinen vaatimus käsiteltäisiin sakkomenettelyssä. Suostumus annettaisiin asian ratkaisemiseen kokonaisuudessaan. Suostumus koskisi siten sekä varsinaisen rangaistuksen määräämistä että mahdollisia päihdetutkimuskustannuksia ja yksityisoikeudellista vaatimusta. Epäilty ei voisi siten antaa suostumustaan pelkästään rangaistuksen määräämiseen. Jos epäilty ei esimerkiksi suostuisi yksityisoikeudellisen vaatimuksen ratkaisemiseen, asiaa ei voitaisi käsitellä sakkomenettelyssä miltään osin.
Edelleen epäillylle olisi selostettava suostumuksen merkitys ja ilmoitettava määrättävä seuraamus kuten voimassa olevassa laissa. Koska myös päihdetutkimuskustannukset ja asianomistajan yksityisoikeudellinen vaatimus voitaisiin ratkaista sakkomenettelyssä, myös näitä koskevat tiedot ilmoitettaisiin epäillylle. Suostumuksen vastaanottavan virkamiehen velvollisuutena on selvittää epäillylle yksityiskohtaisesti suostumuksen merkitys kokonaisuudessaan. Asia tulisi käydä epäillyn kanssa läpi siinä vaiheessa, kun asiaa selvitetään. Epäillylle kerrottaisiin tässä vaiheessa myös täsmällisesti, millaisia seuraamuksia hänelle asiassa vaaditaan. Alaikäisten epäiltyjen kohdalla myös esitutkintalain 7 luvun 14 ja 15 §:n säännökset tulisi huomioida. Näiden tietojen ja selvityksen perusteella epäillyllä olisi riittävät tiedot arvioida kokonaisuutena, suostuuko hän sakkomenettelyyn ja pitääkö yksityisoikeudellista vaatimusta riidattomana.
Esitutkintalain 2 luvun 5 §:n mukaan esitutkinnassa asianosainen on rikoksesta epäilty. Pykälän 2 momentin mukaan asianosaisen huoltajaan tai edunvalvojaan sovelletaan asianosaista koskevia säännöksiä. Erityisesti lain 7 luvun 14 ja 15 §:ssä säädetään huoltajan tai laillisen edustajan asemasta kuulustelussa ja kuulustelusta ilmoittamisesta huoltajalle tai lailliselle edustajalle.
Jos rikoksesta epäilty on alaikäinen, tulisi suostumusta selvitettäessä ottaa huomioon esitutkintalain säännökset alaikäisen huoltajan tai muun laillisen edustajan asemasta ja mahdollisuudesta käyttää asiassa puhevaltaansa kuten esitutkintalain 7 luvun 14 §:ssä ja siinä viitatussa oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 1 ja 2 §:ssä säädetään.
Pykälän 5 momentissa ei enää säädettäisi suostumuksen peruuttamisesta vaan momentti kumottaisiin. Suostumus annettaisiin siten kertaalleen menettelyn alkaessa, mikä tarkoittaisi sitä, että suostumuksen vastaanottavan virkamiehen tulisi erityisen huolellisesti varmistua siitä, että suostumuksen antaja ymmärtää, mihin suostumuksensa antaa.
5 §.Asianomistajan suostumus. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin nykyistä vastaavasti asianomistajan suostumuksesta. Suostumusta koskevat menettelytavat vastaisivat pitkälti edellä epäillyn suostumuksesta todettua. Myös asianomistajan suostumusta selvitettäessä tulisi selvittää se, suostuuko asianomistaja paitsi rikosasian myös riidattoman yksityisoikeudellisen vaatimuksensa ratkaisemiseen sakkomenettelyssä. Myös asianomistajan suostumus koskisi asiaa kokonaisuudessaan. Suostumus olisi siten annettava sekä rangaistuksen määräämiseen että mahdollisen yksityisoikeudellisen vaatimuksen ratkaisemiseen. Jos asianomistaja ei kuitenkaan halua esittää korvausvaatimustaan sakkomenettelyssä, on hänellä mahdollisuus esittää vaatimukset erillisessä siviiliprosessissa, jolloin kysymys yksityisoikeudellisen vaatimuksen ratkaisemisesta ja siihen annettavista suostumuksista ei aktualisoidu sakkomenettelyssä.
Alaikäisen rikoksen asianomistajan huoltajien tai muun laillisen edustajan puhevallan käyttö tulisi huomioida vastaavalla tavalla kuin edellä on todettu alaikäisestä rikoksesta epäillystä. Tämä koskisi sekä suostumusta rikosasian että mahdollisen yksityisoikeudellisen vaatimuksen käsittelyyn.
Myöskään asianomistajan suostumuksen peruuttamisesta ei enää säädettäisi pykälän 2 momentissa.
7 §.Esitutkinta. Pykälässä säädettäisiin sakkomenettelyssä suoritettavasta esitutkinnassa.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että sakkomenettelylaissa tarkoitetun rikoksen esitutkintaan sovellettaisiin esitutkintalakia, ja rikoksen selvittämiseksi toimitettaisiin esitutkintalain 11 luvun 2 §:ssä tarkoitettu suppea esitutkinta, jossa selvitetään ainoastaan ne seikat, jotka ovat välttämättömiä sakkovaatimuksen, sakkomääräyksen tai rikesakkomääräyksen antamiseksi. Myös ehdotetun laajennetun soveltamisalan asioissa suppeakin esitutkinta tehtäisiin siten sakkomenettelyn edellyttämässä laajuudessa. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin edelleen myös rikoksesta epäillyn ja asianomistajan kuulemisesta esitutkinnassa.
Menettelyyn liittyisi kuitenkin edelleen eräitä poikkeussäännöksiä sen mukaan, kuinka törkeää rikosta tutkitaan.
Pykälän 1 momentin mukaan, jos rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on enintään kuusi kuukautta vankeutta, esitutkinta saataisiin toimittaa noudattamatta esitutkintalain 4 luvun 10 §:n 2 momentin, 13 ja 16 §:n sekä 7 luvun 16 §:n säännöksiä.
Pääsääntönä olisi siten, että rikoksissa, joista säädetty ankarin rangaistus on alle kuusi kuukautta vankeutta, voitaisiin esitutkinnassa edelleen poiketa tietyistä esitutkintalain velvoitteista. Muutoksena aiempaan olisi se, että jatkossa sakkomenettelyn suppeassa esitutkinnassa olisi huolehdittava esitutkintalain 7 luvun 14–15 §:ien vaatimuksista. Sakkomenettelyssä huomioitaisiin näin ollen jatkossa vajaavaltaisen laillisen edustajan läsnäoloa kuulustelussa ja yhteydenottoa vajaavaltaisen lailliseen edustajaan koskevat säännökset. Alaikäisten oikeuksista huolehdittaisiin siten aiempaa paremmin. Muutosta ei sen sijaan tehtäisi esitutkintalain 7 luvun 16 §:ssä säädettyyn sosiaaliviranomaisen edustajan osallistumiseen kuulusteluun. Jatkossakin mikäli edellytykset lastensuojeluilmoituksen tekemiseen täyttyvät, poliisin tulisi tehdä kyseinen ilmoitus.
Laajennetun soveltamisalan rikoksissa eli teoissa, joista säädetty ankarin rangaistus on yli kuusi kuukautta vankeutta, suppeassa esitutkinnassa ei voitaisi poiketa mainituista esitutkintalain velvoitteista miltään osin. Näin tutkinnassa tulevat huomioon otetuiksi EU-sääntelyn mukaiset seikat, ja asianosaisten oikeusturvasta huolehditaan asianmukaisesti.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että jos rikoksesta olisi säädetty ankarampi rangaistus kuin kuusi kuukautta vankeutta, sakkovaatimukseen olisi kirjattava tiedot siitä, että epäilty on luopunut oikeudestaan käyttää avustajaa sekä tiedot luopumisen yhteydessä epäillylle annetuista esitutkintalain 4 luvun 10 §:n 2 momentissa tarkoitetuista tiedoista ja, 4 luvun 16 §:ssä tarkoitetuista ilmoituksista sekä 9 luvun 6 §:n 3 momentissa tarkoitetut tiedot.
Momentin sääntelyllä pantaisiin täytäntöön EU-sääntelystä johtuva kirjaamisvelvollisuus, joka jäisi sakkomenettelyssä muutoin toteutumatta, kun kuulustelukertomus kirjataan sakkolomakkeelle esitutkintapöytäkirjan tai kuulustelupöytäkirjan sijaan ja kun pöytäkirjan kansi- ja merkintälehtiä ei muodostu sakkomenettelyssä käsiteltävässä asiassa. Kirjaamisvelvollisuudet liittyisivät suoraan muun ohella esitutkintalain 4 luvun 10 §:n 2 momentin, 13 §:n ja 16 §:n tarkoitettuihin viranomaisen velvollisuuksiin ja vastaisivat asiallisesti tulkkaus-, tiedonsaanti- ja avustajadirektiivien täytäntöön panemiseksi annettuja kirjaamissäännöksiä (ks. myös esitutkinta-asetuksen 1 luvun 3 §:n 10 ja 12 kodat sekä esitutkintalain 9 luvun 6 §:n 3 momentti). Kirjaukset tehtäisiin sisällöllisesti samaan tapaan kuin mainituissa säännöksissä, mutta ne voitaisiin teknisesti tehdä tarkoituksenmukaiseksi harkitulla tavalla, esimerkiksi poliisiasiain tietojärjestelmään tai sakkolomakkeelle tallentamalla.
Käännöksiä koskevan oikeuden toteutumisen vuoksi olisi välttämätöntä, että tulkkaamista ja käännöksiä koskevat kirjaukset tehtäisiin sillä tavoin, että sakkovaatimusta tarkastava syyttäjä voi helposti havaita, onko epäillyllä tarvetta käännöksiin siten kuin esitutkintalain 4 luvun 13 §:ssä tai oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 a luvun 3 §:ssä säädetään. Arviossa on otettava huomioon myös kielilain (423/2003) säännökset. Kääntämisen kannalta sakkovaatimus katsottaisiin esitutkintalain 4 luvun 13 §:n 1 momentissa tarkoitetuiksi olennaisiksi esitutkinta-aineistoon kuuluvaksi asiakirjaksi. Se olisi käännettävä, jos yhdestä tai useammasta vaatimukseen sisältyvästä rikoksesta on säädetty ankarampi rangaistus kuin kuusi kuukautta vankeutta. Käännös voitaisiin antaa suullisena yhteenvetona tai epäilty voisi luopua käännöksestä mainitun pykälän 2 ja 3 momentissa säädettyjen edellytysten täyttyessä (ks. HE 63/2013 vp, s. 30–31). Rangaistusmääräyksen sekä muun tämän lain mukaisen vaatimuksen tai ratkaisun (27–33 §) kääntämiseen olisi voimassa oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 a luvun 3 §:ssä säännös vastaajan oikeudesta tuomion käännökseen. Myös kielilain säännökset olisi otettava huomioon. Rangaistusmääräys voitaisiin siten edelleen jättää kääntämättä siltä osin kuin siinä olevat tiedot eivät ole merkityksellisiä sen kannalta, että epäilty tuntee häntä koskevan asian. Poliisimies voisi esimerkiksi tehdä merkinnän vaatimuslomakkeen vapaakenttään, jolloin syyttäjä havaitsisi käännöksen tarpeen suoraan ilman tarvetta oma-aloitteiseen selvittelyyn. Sen sijaan tarkoituksena ei olisi, että suomen kielellä kuulemisesta tarvitsisi tehdä erillistä merkintää sakkomenettelyssä täytettävään lomakkeeseen, vaikka viitatun esitutkintalain 9 luvun 6 §:n 3 momentin 1 virkkeessä säädetäänkin yleisestä käytetyn kielen kirjaamisvelvollisuudesta. Poliisimiehen sakkomääräystä ei ole tarpeen arvioida kääntämisen kannalta, sillä sakkomääräys annetaan rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on enintään kuusi kuukautta vankeutta, ja tällöin tulee sovellettavaksi vähäisiä rikkomuksia koskevia poikkeussäännöksiä.
Yli kuuden kuukauden rangaistusmaksimirikoksia koskeva sakkovaatimus voitaisiin jatkossa antaa tiedoksi tapahtumapaikalla vain, jos kääntämistä ja tulkkausta koskevia esitutkintalain säännöksiä pystytään tosiasiassa noudattamaan. Tarvittaessa suppeaa esitutkintaa olisi jatkettava poliisilaitoksella tai esitutkinta olisi toimitettava täydellisenä taikka asia siirrettävä rikosasioiden tavalliseen käsittelyjärjestykseen. Jollakin mainituista tavoista voidaan tyypillisesti joutua menettelemään esimerkiksi yhteisen kielitaidon ollessa oikeusturvan kannalta riittämätön.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin nykyistä vastaavasti, että jos asianosaiset eivät ole suostuneet asian käsittelemiseen tässä laissa säädetyssä menettelyssä, asian jatkokäsittelyä varten esitutkinta on suoritettava syyteharkinnan edellyttämässä laajuudessa. Momentin muutos liittyy ainoastaan siihen, että selvyyden vuoksi momentissa huomioidaan myös tilanne, jossa rikoksesta epäilty ei ole antanut suostumustaan sakkomenettelyyn.
Pykälän uuden 4 momentin mukaan esitutkintaviranomainen voisi tarvittaessa neuvotella syyttäjän kanssa asian soveltumisesta tässä laissa tarkoitettuun menettelyyn tai asian muusta oikeudellisesta arvioinnista. Säännös ei olisi velvoittava vaan poliisilla olisi mahdollisuus matalalla kynnyksellä tiedustella syyttäjältä asian soveltumisesta sakkomenettelyyn, mahdollisesti oikeasta rikosnimikkeestä ja teon mittaamiseen liittyvistä seikoista. Säännöksellä on tarkoitus soveltamisalan laajentuessa turvata poliisin mahdollisuus kysyä syyttäjältä neuvoa sakkomenettelyssä mahdollisesti käsiteltävässä asiassa ilman, että tällaista konsultointia rasittaisi tiukat toimintamallit. Tätä sääntelyvaihtoehtoa tukee myös syyttäjän itsenäinen ja riippumaton päätösvalta, jolloin asian lopulta ratkaisevalla syyttäjällä olisi mahdollisuus viime kädessä linjata asiassa. Kun huomioidaan sakkomenettelyn yleiset edellytykset eli vaatimus asian yksinkertaisuudesta ja selvyydestä, voidaan todeta, että mikäli asia on oikeudellisesti epäselvä tai monitulkintainen, ei asiaa lähtökohtaisesti tulisi esittää ratkaistavaksi sakkomenettelyssä vaan asia ohjattaisiin rikosprosessiin.
Syyttäjän konsultointi voitaisiin toteuttaa esimerkiksi nykyisen syyttäjän päivystysjärjestelmän kautta, jossa päivystys on järjestetty kullakin syyttäjäalueilla virka-aikana ja jossa on erillinen valtakunnallinen päivystys virka-ajan ulkopuolella. Ehdotettu muutos saattaisi aiheuttaa muutostarvetta valtakunnansyyttäjän ohjeeseen syyttäjien valtakunnallisesta varallaolosta (VKS 2024:2) sekä ohjeeseen rikosasioiden nopeasta käsittelystä (VKS 2023:2).
8 §. Sakkovaatimuksen, sakkomääräyksen ja rikesakkomääräyksen sisältö.Pykälän 5 momenttia täydennettäisiin maininnalla siitä, että sakkovaatimukseen ja sakkomääräykseen olisi liitettävä tiedot rikosuhrimaksun määrän lisäksi korvattavaksi vaadittujen päihdetutkimuskustannusten määrästä ja korvattavaksi vaaditun yksityisoikeudellisen vaatimuksen perusteesta ja määrästä. Rikesakkomääräyksen yhteydessä olisi ilmoitettava korvattavaksi vaaditun yksityisoikeudellisen vaatimuksen peruste ja määrä. Näin varmistettaisiin se, että määräyksen saaja saisi tiedon kaikista seuraamuksista ja maksuista, jotka hänelle tullaan määräämään. Vastaavat seikat tulisi kirjata myös syyttäjän antamaan rangaistusmääräykseen lain 24 §:n 2 momentin nojalla.
13 §.Sakkovaatimuksen toimittaminen syyttäjälle. Pykälää täydennettäisiin maininnalla siitä, että sakkovaatimuksen ja rikosuhrimaksun määrätiedon lisäksi syyttäjälle olisi rangaistusmääräyksen antamista varten toimitettava myös tieto korvattavaksi vaadittujen päihdetutkimuskustannusten määrästä ja korvattavaksi vaaditun yksityisoikeudellisen vaatimuksen perusteesta ja määrästä.
35 §.Valitus. Pykälän 1 momentista poistettaisiin asianomistajan osalta säännökset valitusperusteista. Asianomistaja voisi hakea 34 §:n 1 momentissa tarkoitettuun määräykseen muutosta vastaavilla perusteilla kuin käräjäoikeuden ratkaisusta valitetaan hovioikeuteen. Valituksessa voitaisiin esimerkiksi riitauttaa määräyksen perustana oleva tapahtumakulku tai valitus voisi koskea epäillylle määrättyä seuraamusta tai näytön arviointia. Asianomistaja voisi luonnollisesti perustaa valituksensa myös nykyisen lain mukaisiin perusteisiin eli kanteluperusteisiin, väärään lain soveltamiseen tai suostumuksensa pätemättömyyteen. Asianomistajan osalta valitusperusteet vastaisivat jatkossa määräyksen saajan valitusperusteita.
35 c §.Muu valitusasian käsittely. Pykälän otsikkoa muutettaisiin siten, että siinä puhuttaisiin valitusasian käsittelystä. Pykälän 1 momentista poistettaisiin mainita määräyksen saajasta. Näin ollen sekä määräyksen saajan että asianomistajan valituksen käsittelyssä noudatettaisiin sakkomenettelylain 35 c §:ssä säädettyä menettelyä. Syyttäjän olisi huolehdittava, että määräyksen saajan valituksen johdosta toimitettaisiin esitutkinta muutoksenhaun edellyttämässä laajuudessa.
Säännöksen tarkemmasta soveltamisesta on soveltuvin osin voimassa, mitä on todettu hallituksen esityksessä HE 103/2017 vp, s. 61–63.
Kirjallista vastausta asianomistajan valituksen johdosta pyydettäisiin määräyksen saajalta. Kun asianomistajan valitus koskisi sakkomenettelyssä ratkaistun rikoksen arviointia, ei syyttäjällä olisi velvollisuutta toimittaa esitutkintaa muutoksenhaun edellyttämässä laajuudessa vaan tämä syyttäjän velvollisuus koskisi ainoastaan määräyksen saajan valitusta ja sitä seuraavaa esitutkintaa. Syyttäjän ei olisi välttämättä oltava läsnä, kun asianomistajan valituksen johdosta järjestetään pääkäsittely. Sen sijaan määräyksen saajan valitusta käsiteltäessä syyttäjän olisi aina oltava läsnä pääkäsittelyssä. Viittaussäännös oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 24 §:ään jättää harkintavaltaa pääkäsittelyn kulkuun.
Pykälän 2 momenttiin tehtäisiin ainoastaan kielellinen muutos.
Pykälän 3 momenttiin lisättäisiin maininta siitä, että asianomistajan valituksen vastapuolena pidettäisiin määräyksen saajaa. Muutoksella on tarkoitus selkeyttää sääntelyä tilanteessa, jossa käräjäoikeudessa käsitellään asiaa asianomistajan valituksen nojalla. Syyttäjä ei olisi asianomistajan valituksen vastapuoli, vaan syyttäjää voitaisiin tällöin pitää asiaan osallisena.
35 d §.Vain yksityisoikeudellista vaatimusta koskevan valitusasian käsittely. Pykälän otsikkoa muutettaisiin. Pykälässä säädettäisiin asian käsittelystä, mikäli asia koskee ainoastaan sakkomenettelylain mukaisessa menettelyssä ratkaistua yksityisoikeudellista vaatimusta. Tällöin valituksen käsittelyssä käräjäoikeudessa noudatettaisiin, mitä oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 1, 3–6, 8, 17–24 ja 28 §:ssä säädetään valituksen käsittelystä hovioikeudessa. Pääkäsittely olisi toimitettava, jos asianosainen sitä pyytää tai jos käräjäoikeus pitää sitä tarpeellisena.
Säännöksen tarkemmasta soveltamisesta on soveltuvin osin voimassa, mitä on todettu hallituksen esityksessä HE 103/2017 vp, s. 61–63, pois lukien viittaukset oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 2 §:n 2 momenttiin sekä syyttäjän velvollisuuteen huolehtia esitutkinnan toimittamisesta muutoksenhaun edellyttämässä laajuudessa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että muilta osin menettelyssä noudatettaisiin, mitä riita-asian käsittelystä käräjäoikeudessa säädetään. Näin säädettäessä käräjäoikeudessa ei olisi tarpeen harkita riita-asian erottamista rikosasiasta. Tulkkauksen ja kääntämisen osalta noudatettaisiin näin ollen oikeudenkäymiskaaren 4 luvun 2 §:n säännöksiä.
Sakkomenettelyasian käsittelyssä ei noudatettaisi niin sanottua prekluusiota koskevaa sääntelyä, koska sitä koskevat lainkohdat eivät tulisi sovellettavaksi. Sakkomenettely ei olisi käräjäoikeudessa valituksen johdosta käytävän oikeudenkäynnin valmisteluvaihe (oikeudenkäymiskaari 6 luku 9 §). Asian käsittelyssä käräjäoikeudessa ei myöskään sovellettaisi hovioikeutta koskevaa oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 17 §:ää. Sakkomenettelyssä asia olisi tarkoituksenmukaista käsitellä ja ratkaista mahdollisimman suppealla aineistolla. Sen vuoksi ei olisi pidettävä perusteltuna, etteivät asianosaiset voisi esittää uutta todistelua yksityisoikeudellista vaatimusta koskevan valitusasian käsittelyssä käräjäoikeudessa.
Pykälän 3 momentissa määriteltäisiin yksityisoikeudellista vaatimusta koskevan valitusasian käsittelyn vastapuolet. Määräyksen saajaa ja asianomistajaa pidettäisiin toistensa vastapuolina. Mikäli muutoksenhaussa olisi kyse vain yksityisoikeudellisen vaatimuksen käsittelystä, syyttäjä olisi muutoksenhaussa asiaan osallinen. Näin ollen syyttäjältä ei pyydettäisi valitusasiassa vastausta eikä syyttäjän olisi tarpeen osallistua mahdolliseen pääkäsittelyyn.
38 §.Täytäntöönpano. Pykälään lisättäisiin maininnat sakkomenettelyssä jatkossa määrättävien päihdetutkimuskustannusten ja yksityisoikeudellista vaatimusta koskevan päätöksen täytäntöönpanosta. Päihdetutkimuskustannusten täytäntöönpano tapahtuisi sakon täytäntöönpanosta annetun lain mukaisesti. Yksityisoikeudellista vaatimusta koskevan päätöksen täytäntöönpanossa puolestaan noudatettaisiin ulosottokaaren säännöksiä. Selvyyden vuoksi ulosottokaaren 2 luvun 2 §:ään lisättäisiin säännökset sakkomenettelyssä määrätyn korvauksen täytäntöönpanosta.
Siirtymäsäännös. Lakiin ehdotetaan siirtymäsäännöstä, jonka nojalla ennen lain voimaantuloa annetun sakkomääräyksen, sakkovaatimuksen ja rangaistusmääräyksen käsittelyyn sekä ennen lain voimaantuloa annetun rikesakkomääräyksen, sakkomääräyksen ja rangaistusmääräyksen muutoksenhaussa sovellettaisiin aiempia säännöksiä. Näin ollen vireillä olevat sakkomääräykset, sakkovaatimukset ja rangaistusmääräykset käsiteltäisiin loppuun ja niihin haettaisiin muutosta samassa menettelyssä kuin asian käsittely on aloitettukin.