1.2.1  Nykyisen hankkeen valmistelu

Puolustusministeriö asetti 29.9.2023 työryhmän selvittämään asevelvollisuuslain muutostarpeita koskien ahvenanmaalaisten vapaaehtoista asepalvelusta ja valmistelemaan selvityksen perusteella tarvittavat säädösmuutosehdotukset. Ennen työryhmän asettamista hanketta valmisteltiin virkatyönä. Ahvenanmaan maakunnan hallinnon kanssa on tehty tiivistä yhteistyötä valmistelun aikana ja heitä on kuultu aktiivisesti työryhmätoiminnan valmisteluvaiheessa.  

Työryhmän toimeksiantoa laajennettiin puolustusministeriön 11.9.2024 antamalla päätöksellä koskemaan asevelvollisuuslain ja naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain muutoksia, joilla otettaisiin huomioon sukupuolen vahvistamisesta annettu laki. Lisäksi työryhmän toimikauden määräaikaa on jatkettu 31.12.2024 saakka. Laajennetun toimeksiannon mukaisia ehdotuksia on valmisteltu virkamiesvalmistelussa puolustusministeriössä yhteistyössä Pääesikunnan kanssa.  

Työryhmä on kuullut ulkopuolisia asiantuntijoita, 31.10.2024 Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojasta sekä 1.11.2024 Itä-Suomen yliopiston julkisoikeuden apulaisprofessori Maija Dahlbergia. Lisäksi työryhmä on kuullut asiantuntijavirkamiehiä oikeusministeriön Ahvenanmaa-asioista vastaavasta yksiköstä ja ulkoministeriön EU- ja valtiosopimusoikeusyksiköstä. 

Työryhmän valmistelema luonnos hallituksen esitykseksi on ollut lausuntokierroksella 29.1.-21.3.2025 ja sen jatkovalmistelu on tehty virkatyönä puolustusministeriössä. Lausuntokierros toteutettiin Lausuntopalvelu.fi-palvelun kautta. Hallituksen esitysluonnoksesta annetut lausunnot ovat julkisesti saatavilla lausuntopalvelussa osoitteessa https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/Participation?proposalId=5c8b1ad6-ac51-4ac3-afe3-ee21d8fa446f . Lisäksi luonnosta koskevat lausunnot ja muut hankkeen valmisteluasiakirjat ovat saatavilla valtioneuvoston verkkosivustolta tunnuksella PLM004:00/2023. 

1.2.2  Aikaisemmin rauenneet ja hylätyt lainsäädäntöhankkeet liittyen ahvenenmaalaisten kotiseutuoikeuden omaavien miesten asepalvelukseen

Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 12 §:ssä tarkoitetusta asevelvollisuuden sijasta suoritettavasta luotsi- tai majakkapalvelusta on annettu yhteensä neljä hallituksen esitystä eduskunnalle.  

Ensimmäisen, 25.11.1922 annetun hallituksen esityksen eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan maakunnan asukasten palvelemisesta luotsi- ja majakkalaitoksessa asevelvollisuuden suorittamisen sijasta (HE 50/1922 vp) mukaan lailla oli tarkoitus säätää voimassa olevan Ahvenanmaan itsehallinnosta annetun lain (06.05.1920, 124/1920) 27 §:n nojalla luotsi- ja majakkalaitospalvelusta. Mainitun lain 27 §:n mukaan Ahvenanmaan maakunnan asukkaat olivat velvollisia avustamaan isänmaan puolustusta palvelemalla asevelvollisuuden suorittamisen sijasta vastaavasti luotsi- ja majakkalaitoksessa. Pykälä rajoittui kuitenkin syntyperäisiin ja alle 12-vuotiaana maakuntaan muuttaneisiin ahvenanmaalaisiin, eikä sen tarkoitus ollut estää ahvenanmaalaisia heidän halutessaan suorittamasta asevelvollisuuttaan asepalveluksessa. Ahvenanmaan maakuntapäiville varattiin tilaisuus lausunnon antamiseksi esityksestä ennen sen valmistumista. Maakuntapäivät kieltäytyivät lakiteknisistä syistä lausumasta luonnoksesta ja lähettivät 16.9.1922 eduskuntaan ja 13.10.1922 tasavallan presidentille vastauksen, jossa he esittivät vastaesityksenä Ahvenanmaan itsehallintolain 27 §:n muuttamisesta siten, että Ahvenanmaan maakunnan asukkaat vapautettaisiin asevelvollisuudesta kokonaan. Hallituksen esityksen edettyä eduskuntaan hyväksyttäväksi, maakuntapäivät antoivat lausuntonsa esityksestä tasavallan presidentille, joka toimitettiin eduskunnalle. 

Maakuntapäivät esittivät 9.12.1922 päivätyssä lausunnossaan, että mikäli heidän vastaesitystään Ahvenanmaan itsehallintolain 27 §:n muuttamisesta ei hyväksyttäisi, voitiin esityksen mukainen laki luotsi- ja majakkalaitoksessa palvelemisesta hyväksyä, kunhan heidän esille tuomansa ongelmat tulivat siinä korjatuiksi. Maakuntapäivien lausunnossa ongelmallisena pidettiin luotsi- ja majakkalaitoksessa suoritettavan korvaavan palveluksen asevelvollisuuslain yleistä vuoden palvelusaikaa pidempää 1 vuoden ja 3 kuukauden palvelusaikaa, sekä sitä että luotsi- ja majakkalaitoksen palveluksessa lain nojalla olevaa rangaistaisiin sotaväen rikoslain mukaan asevelvollisten tapaan, mutta toisaalta heidän ei katsottu saavan kaikkia asevelvolliselle kuuluvia etuja. Lisäksi Maakuntapäivät katsoivat, että luotsi- ja majakkapalvelus tulisi lähtökohtaisesti mahdollistaa suoritettavaksi maakunnan alueella. 

Hallituksen esitys (HE 50/1922) lähetettiin perustuslakivaliokuntaan, joka ei ehtinyt kuitenkaan antaa mietintöä asiasta ennen esityksen raukeamista 8.12.1923. Tämän vuoksi esitys (HE 33/1924 vp) annettiin muuttumattomana uudemman kerran 26.4.1924. Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen pienin muutoksin vuonna 1925 ja laki siirtyi tasavallan presidentin vahvistettavaksi. Korkein oikeus lausui esityksestä tasavallan presidentin pyynnöstä 5.6.1925, todeten esityksen 4 §:n sisältämän yksittäisen säännöksen olevan ristiriidassa voimassaolleen, vuoden 1919 hallitusmuodon (94/1919) asevelvollisen kielellisiä oikeuksia koskeneen 75 §:n 2 momentin tulkinnan kanssa siten, että se jätti tulkinnanvaraiseksi pykälästä johdetun ahvenanmaalaisten oikeuden palvella ensisijaisesti äidinkielellään esityksen mukaisessa korvaavassa luotsi- ja majakkapalveluksessa. Lisäksi korkein oikeus kiinnitti huomiota korvaavaa palvelusta suorittavien ahvenanmaalaisten rankaisemisesta sotilaskurinpitolain mukaisesti ehdotuksen 14 §:ssä. Tasavallan presidentti päätti jättää lain vahvistamatta korkeimman oikeuden lausunnon perusteella, jolloin esitys palautui eduskuntaan. Eduskunta lähetti esityksen perustuslakivaliokuntaan käsiteltäväksi. Perustuslakivaliokunta ei kuitenkaan ehtinyt antaa mietintöä ennen esityksen raukeamista. 

Hallitus antoi kolmannen esityksensä laista (HE 52/1926) 31.8.1926, jossa se oli huomioinut korkeimman oikeuden aikaisemmasta esityksestä antaman lausunnon esille tuomat seikat. Esityksessä oli myös pohdittu ahvenanmaalaisten vapauttamista täysin isänmaan puolustuksesta erityistä tarkoitusta varten säädettyä veroa vastaan, mutta siinä päädyttiin yhä esittämään sen sijasta aikaisempien esitysten mukaisesti mahdollisuudesta korvaavaan palvelukseen majakka- ja luotsipalvelussa asepalveluksen sijaan. Hallituksen esitykseen tehdyt muutokset koskivat korvaavan 1 vuoden ja 3 kuukauden määrämuotoisen palvelusajan muuttamista enintään 1 vuoden ja 3 kuukauden pituiseksi siten, että palvelusajan tarkemmasta pituudesta määrättäisiin asetuksella. Lisäksi ehdotuksessa nostettiin palveluksen aloittamisen ikärajaa 20 ikävuodesta 21 ikävuoteen ja tarkennettiin korkeimman oikeuden lausunnon perusteella korvaavan palvelun palveluspaikkaa koskevaa kielisäännöstä siten, että ahvenanmaalaisten kielellisiä oikeuksia ei loukattaisi. Ahvenanmaan maakuntapäivät lausuivat esityksestä ja toistivat siinä aikaisempien lausuntojensa toiveet ja esittivät uudelleen vastaesityksen, jolla ahvenanmaalaiset vapautettaisiin kokonaan asevelvollisuudesta tai sitä koskevasta korvaavasta palveluksesta Ahvenanmaan itsehallintolain 27 §:ä muuttamalla. Maakuntapäivien lausunnossa mainittiin, että ahvenanmaalaisten vapauttaminen velvollisuudesta voitaisiin katsoa olevan myös Ahvenanmaan saarten linnoittamattomuutta ja puolueettomuutta koskevan sopimuksen (1/1922) suoranainen seuraus. Maakuntapäivät perustelivat vapauttamista koskevia muutosvaatimuksiaan muun muassa valtion kustannusten säästämisellä, sekä ulkomaankaupan toimivuuden varmistamisella.  

Korkein oikeus lausui kolmannesta esityksestä 7.5.1926 todeten aikaisemmassa lausunnossa esille tuomansa perustuslaillisen ristiriitatilanteen tulleen esityksessä ratkaistuksi, mutta katsoi valtioneuvoston vähemmistön esittämän vaihtoehtoisen muotoilun pykälälle asiallisesti oikeammaksi, kuin esitykseen päätyneen muotoilun. Perustuslakivaliokunta antoi 17.2.1927 asiassa mietintönsä (PeVM 11/1926 vp), jossa se katsoi hallituksen esityksen sellaisenaan hyväksyttäväksi ja esitti eduskunnalle sen hyväksymistä. Mietintöön annettiin kaksi vastalausetta, joihin yhtyi lähes puolet perustuslakivaliokunnan jäsenistä. Vastalauseissa kannatettiin korkeimman oikeuden esiin tuomaa muotoilua hallituksen esityksen muotoilun sijasta. Eduskunnan suuri valiokunta yhtyi 2.3.1927 mietinnössään (SuVM 83/1926 vp) perustuslakivaliokunnan mietintöön hallituksen esityksen hyväksymisestä. Asian toisessa käsittelyssä eduskunta hyväksyi esityksen muilta osin, mutta päätyi muuttamaan esityksen palveluspaikan kieltä koskevaa 4 §:ä siten, kuin asiasta oli lausuttu mietintöä edeltäneessä perustuslakivaliokunnan mietintöön annettujen vastalauseiden ehdotuksissa ja korkeimman oikeuden lausunnon suosituksessa. Uudessa ehdotuksessa korostui korvaavaa palvelusta suorittavien kielelliset oikeudet siten, että korvaavaa palvelusta suorittava oli ehdotetussa pykälässä mahdollisuuksien mukaan sijoitettava palveluspaikkaan tai alukseen, jonka miehistöllä oli sama äidinkieli, kun alkuperäisen hallituksen esityksen pykälän sanamuodon mukaan riittäväksi katsottiin muun miehistön osalta palvelusta suorittavan äidinkielen osaaminen. Asia palautui eduskunnan tekemän muutoksen vuoksi suurelle valiokunnalle käsiteltäväksi, joka esitti 9.3.1927 (SuVM 83 a/1927 vp) uudemman kerran hallituksen esityksen hyväksymistä alkuperäisessä muodossaan eduskunnalle. Eduskunta hylkäsi sille muuttumattomana esitetyn lakiesityksen 15.3.1927. 

Hallitus antoi neljännen esityksen asiasta (HE 11/1929) 1.2.1929. Esitystä muutettiin aikaisempaan esitykseen verrattuna siten, että siinä ehdotettiin korvaavan palveluksen palvelusajan lyhentämistä kolmella kuukaudella korkeintaan yhden vuoden pituiseksi, sekä muutettiin ehdotuksen 4 §:ä siihen sanamuotoon, jonka eduskunta oli aikaisemmin vuonna 1926 hyväksynyt ennen esityksen kaatumista eduskunnan hyväksymän sanamuodon sivuuttamisen vuoksi. Ahvenanmaan maakuntapäivät lausuivat esityksestä 1.12.1928 ja toistivat siinä vastaesityksensä ahvenanmaalaisten täydestä vapauttamisesta palvelusvelvollisuudesta, sekä toissijaisesti merimiehenä toimivien ahvenanmaalaisten vapauttamisesta palvelusvelvollisuudesta rauhan aikana. Maakuntapäivät vetosivat esityksen mukaisen korvaavan palvelun käyttöönottamisen hyötyjen ja sen aiheuttamien haittojen, vastustuksen ja kustannusten epäsuhtaisuuteen, sekä ahvenanmaalaisten valtakunnallisesti tärkeään taloudelliseen rooliin laivanvarustuselinkeinossa. Lausunnossa maakuntapäivät viittasivat myös uudemman kerran Ahvenanmaansaarten linnoittamattomuutta ja puolueettomuutta koskeva sopimukseen, jonka maakuntapäivät katsoivat edellyttävän ahvenanmaalaisten vapauttamista kaiken muotoisesta asepalveluksesta. Esityksen sisällöstä maakuntapäivät kiinnittivät yhä huomioita lain 4 §:n muotoiluun, joka yhä mahdollisti ahvenanmaalaisten sijoittamisen myös sellaiseen palveluspaikkaan, jossa muu miehistö ei jakanut heidän äidinkieltään, mikäli muuta sijoituspaikkaa korvaavalle palvelukselle ei ollut löydettävissä, sekä lain korvaavaa palvelusvelvollisuutta suorittavan rankaisemista koskevaan 14 §:än siltä osin, kun korvaavaa palvelusta suorittava tulisi osittain rinnastetuksi asepalvelusta suorittavaan rikoksen tehdessään, ja vaati näitä pykäliä muutettavaksi. 

Perustuslakivaliokunta antoi mietintönsä esityksestä 12.3.1929 (PeVM 5/1929 vp). Perustuslakivaliokunta otti mietinnössään kantaa niin hallituksen esitykseen, kuin maakuntapäivien vastaesitykseen ja totesi niiden olevan toisensa poissulkevia. Tämän perusteella perustuslakivaliokunta päätti käsitellä ensin vastaesityksen . Lausuntohetkellä voimassa olleen, 6.5.1920 voimaan astuneen Ahvenanmaan itsehallinnosta annetun lain 27 §:n mukaan Ahvenanmaan maakunnan asukkaat olivat velvollisia avustamaan isänmaan puolustusta asevelvollisuuden suorittamisen sijasta vastaavasti luotsi- ja majakkalaitoksessa, niin kuin siitä lailla erikseen säädettiin. Perustuslakivaliokunta katsoi, että maakuntapäivien vastaehdotuksen mukainen ahvenanmaalaisten täysi vapauttaminen palvelusvelvollisuudesta asettaisi Ahvenanmaan maakunnan asukkaat vielä edullisempaan asemaan maanpuolustuksen osalta, kuin mitä Ahvenanmaan itsehallintolaki heille jo ennestään salli, eikä pitänyt vastaehdotusta periaatteellisesti kohtuullisena. Lisäksi perustuslakivaliokunta katsoi, että ne perusteet, joihin maakuntapäivät vetosivat ehdotuksensa tueksi, olivat vain osittain paikkaansa pitäviä. Perustuslakivaliokunta päätyi lausumastaan huolimatta kannattamaan maakuntapäivien esittämää lainmuutosta Ahvenanmaan itsehallintolain 27 §:än ja siten hallituksen esityksen hylkäämistä siihen tarkemmin perehtymättä, sillä valiokunta katsoi, että korvaavan palveluksen säätämisessä esille nousseet monet käytännölliset hankaluudet ja vaikeudet ylittivät jo lähes kymmenen vuotta vireillä olleen hankkeen hyväksymisestä saatavat hyödyt ja katsoi että asia oli saatava pois päiväjärjestyksestä hyväksymällä Ahvenanmaan maakunnan vastaesitys edellä kuvatusta kohtuuttomuudesta huolimatta. Mietintöön annettiin kolme vastalausetta, joita kannatti yhteensä 8 jäsentä. Suuri valiokunta ei ehtinyt käsitellä perustuslakivaliokunnan mietintöä, jonne eduskunta oli sen käsiteltäväksi lähettänyt ja tästä syystä neljäs hallituksen esitys korvaavasta palveluksesta raukesi 19.4.1929. 

Vuonna 1938 annettiin aiemmista esityksistä poikkeava esitys (HE 113/1938 vp), joka ei koskenut palvelusta luotsi- ja majakkalaitoksessa, vaan ahvenanmaalaisten rajoitetun asevelvollisuuden saattamista voimaan. Tasavallan presidentin toimeksiannosta pääministeri kehotti kirjelmässään 10.10.1938 Ahvenanmaan maaherraa kutsumaan Ahvenanmaan maakuntapäivät ylimääräiseen kokoukseen vastaanottamaan presidentin tiedonanto, joka koski kysymystä itsehallintolain 27 §:n muuttamisesta sekä tämän ja siihen välittömästi liittyvien kysymysten valmistavaa käsittelyä varten. Hallitus lähetti 24.10.1938 Ahvenanmaan maakuntapäiville kirjelmän, jossa maakuntapäiviä kehotettiin ottamaan harkittavakseen ehdotukset laiksi Ahvenanmaan itsehallinnosta annetun lain 27 §:n muuttamisesta ja laiksi Ahvenanmaan maakunnan asukasten velvollisuudesta osallistua isänmaan ja kotiseudun puolustukseen sekä laiksi Ahvenanmaan asukasten palvelemisesta luotsi- ja majakkalaitoksessa. Marraskuun 14. päivänä 1938 antamassaan vastauksessa maakuntapäivät ilmoittivat, etteivät ne voi ottaa mitään määrättyä kantaa laadittujen ehdotusten suhteen, mutta että maakuntapäivät ovat valmiit vastaisuudessa harkitsemaan muuttuneista olosuhteista mahdollisesti aiheutuneita uusia ehdotuksia. 

Keväällä 1939 asia eteni eduskuntaan käsiteltäväksi. Hallitus antoi 8.5.1939 eduskunnalle tiedonannon ja samalla esityksen (HE 113/1938) Ahvenanmaan maakunnan asukasten osallisuudesta isänmaan ja maakunnan puolustukseen. Ehdotetun lain mukaan ahvenanmaalaiset asevelvollisuuttaan suorittavat miehet olisi tullut sijoittaa rauhan aikana sellaiseen erilliseen joukkoon tai osastoon, jonka miehistö on koottu Ahvenanmaan maakunnan asevelvollisista, ellei asevelvollinen itse olisi halunnut tulla sijoitetuksi toiseen joukkoon. Näiden Ahvenanmaan maakunnan asevelvollisista koottujen joukkojen opetuskielenä ja komennuskielenä olisi ollut ruotsi, minkä lisäksi asevelvolliset olisi tullut opettaa tuntemaan myös suomenkieliset komentosanat ja ymmärtämään niiden merkitys. Ahvenanmaan maakunnan asevelvollisia ei tullut velvoittaa suorittamaan palvelusta maakunnan ulkopuolella, paitsi milloin se olisi ollut tarpeen tilapäisen tehtävän suorittamista taikka erikois- tai päällystökoulutusta varten. Tällaisen koulutuksen olisi tullut tapahtua ruotsinkielisissä joukko-osastoissa tai ruotsinkielisillä kursseilla. Puolustusasianvaliokunnan mietinnössään (PuVM 5/1938 vp) tekemän huomion myötä ehdotetun lain nimikkeestä poistettiin tarpeettomana pidetty maininta ”maakunnan” puolustuksesta. Eduskunta hyväksyi 6.6.1939 hallituksen esityksen johdosta lain Ahvenanmaan maakunnan asukasten osallisuudesta valtakunnan puolustukseen.  

Ahvenanmaan itsehallinnosta 6.5.1920 annetun lain 36 §:n mukaisesti tasavallan presidentti jätti lakiehdotuksen Ahvenanmaan maakuntapäivien käsiteltäväksi 9.6.1939. Lakiehdotuksen katsottiin sekä maakuntapäivien lakivaliokunnan, että maakunnan suuren valiokunnan mietinnöissä olevan perustavalla tavalla ristiriidassa itsehallintolain perusteiden kanssa, olevan jopa ”Suomen valtiosäännölle vieras” sekä poikkeavan Suomen ja Ruotsin hallitusten välillä aiemmin sovitusta. Erityistä huolta kannettiin ruotsalaisuuden (”svenska nationaliteten”) säilymisestä Ahvenanmaalla, mikäli kyseessä oleva laki tulisi voimaan. Ehdotettuun lain 10 §:än sisältyvään vaatimukseen, jonka mukaan maakuntaan sijoitettujen upseerien tulisi täydellisen ruotsin kielen suullisen ja kirjallisen hallitsemisen lisäksi hallita hyvin myös suullinen suomen kieli, suhtauduttiin kriittisesti. Maakuntapäivät tuki suuren valiokunnan mietintöä ja äänesti lakia vastaan äänin 21-7. Tasavallan presidentin ollessa estyneenä päätti pääministeri jättää lakiehdotuksen vahvistamatta 3.8.1939. 

Lakialoite (LA 106/2001 vp) laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamisesta koskien muun muassa asevelvollisuuden suorittamista annettiin 25.9.2001. Lakialoitteeseen sisältyvässä la-kiehdotuksessa katsottiin itsehallintolain syrjivän kantasuomalaisten oikeuksia ja antavan Ahvenanmaan maakunnalle perusteettomia etuja ja oikeuksia. Lakialoitteessa ehdotettiin muutettavaksi itsehallintolain säännöksiä Ahvenanmaan kotiseutuoikeudesta sekä elinkeino-oikeudesta ja asevelvollisuuden suorittamisesta. Lakialoite lähetettiin perustuslakivaliokuntaan käsiteltäväksi. 

Lakialoitteen pykäläehdotuksessa Ahvenanmaan itsehallintolain 12 §:ä ehdotettiin muutettavaksi siten, että asevelvollisuuden suorittaminen tapahtuisi valtakunnan lakien mukaisesti Puolustusvoimien varuskunnissa tai siviilipalveluksena.  

Toimenpidealoite (TPA 219/2001 vp) ahvenanmaalaisten asevelvollisuudesta annettiin 19.10.2001. Toimenpidealoite sisälsi eduskunnan hyväksyttäväksi ehdotuksen, jonka mukaan hallitus ryhtyy toimenpiteisiin Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamiseksi asevelvollisuuden osalta. Toimenpidealoite lähetettiin perustuslakivaliokuntaan 9.11.2001. 

Perustuslakivaliokunnan mietintö (PeVM 7/2002 vp), joka sisälsi yllä mainitut aloitteet, valmistui 14.1.2003. Perustuslakivaliokunnan mietinnön mukaan Ahvenanmaan itsehallintolaki on 69 §:n mukaisesti laki, jonka säätämiseen osallistuvat yhdenvertaisesti niin eduskunta kuin maakuntapäivät. Se on muodollisesti valtakunnan laki, johon nähden aloiteoikeudesta valtakunnan puolella, muunlaisten säännösten puuttuessa, noudatetaan aloiteoikeuden yleisiä säännöksiä. Perustuslain 70 §:n mukaan lain säätäminen tulee eduskunnassa vireille hallituksen esityksen tai kansanedustajan lakialoitteen perusteella. Riippumatta siitä, millä tavoin itsehallintolakia muuttava laki on tullut eduskunnassa vireille, asia on aikanaan saatettava vielä maakuntapäivien hyväksyttäväksi.  

Edellä esitettyyn viitaten valiokunta totesi, että kansanedustajan tekemä lakialoite (LA 106/2001 vp) Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamiseksi on perustuslain mukainen tapa myös tällaisen lainsäädäntöasian vireille panemiseksi eduskunnassa. Perustuslaki tai itsehallintolaki ei aseta esteitä myöskään toimenpidealoitteen tekemiseen itsehallintolain alaan kuuluvista asioista. Näistä syistä ja eduskunnan työjärjestyksen 39 §:n 3 momentin takia valiokunta käsitteli tässä yhteydessä mietinnön johdannossa mainitut aloitteet. Koska valiokunta hyväksyi ehdotuksen Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamisesta hallituksen esityksen (HE 18/2002 vp) pohjalta, jonka tärkeimmät muutosehdotukset koskivat Ahvenanmaan maakunnan osallistumista Euroopan unionissa tehtävien päätösten valmisteluun kansallisella tasolla ja myös EU:n piirissä, valiokunta ehdotti lakialoitteeseen sisältyvän lakiehdotuksen hylättäväksi. Toimenpidealoitteisiin sisältyvien ehdotusten hyväksyminen ei valiokunnan käsityksen mukaan ollut aiheellista, joten valiokunta ehdotti toimenpidealoitteet hylättäviksi. 

2.1.1  Perustuslaki

Suomen perustuslain 127 §:n 1 momentin mukaan jokainen Suomen kansalainen on velvollinen osallistumaan isänmaan puolustukseen tai avustamaan sitä sen mukaan kuin laissa säädetään. Säännöksessä vahvistetaan maanpuolustus jokaisen Suomen kansalaisen perustuslakiin perustuvaksi velvollisuudeksi. Samalla säännös valtuuttaa säätämään lailla Suomen kansalaisten velvollisuudesta osallistua isänmaan puolustukseen tai avustaa sitä (PeVL 18/1995 vp ja 9/1996 vp). Pykälän 2 momentin mukaan oikeudesta saada vakaumuksen perusteella vapautus osallistumisesta sotilaalliseen maanpuolustukseen säädetään lailla. Säännöksessä tarkoitettu oikeus rajoittuu vain sotilaalliseen maanpuolustukseen, joka sisältää sekä rauhan ajan asevelvollisuuden suorittamisen Puolustusvoimissa, että sodan ajan tehtävät aseellisessa maanpuolustusorganisaatiossa (HE 309/1993 vp, s. 77–78). 

Perustuslaissa tarkoitettu maanpuolustusvelvollisuus kattaa sotilaallisen maanpuolustuksen lisäksi myös muut isänmaan puolustamisen ja siinä avustamisen tavat. Asevelvollisuus puolustusvoimissa kuuluu säännöksen piiriin samoin kuin varusmiespalvelusta korvaava siviilipalvelus sekä velvollisuus osallistua maanpuolustustarkoituksessa järjestettävään muuhun koulutukseen ( HE 1/1998 vp , s. 181—182,  PeVL 10/1985 vp , s. 3/I,  PeVL 18/1995 vp , s. 2/II,  PeVL 9/1996 vp , s. 2/I).  

Perustuslaista ei ole katsottu johtuvan estettä sille, että asevelvollisuus säädetään lailla koskemaan vain miehiä. Naisten asepalvelus on voitu perustuslakiesityksen perusteluissa olevan nimenomaisen maininnan mukaan säätää edelleen vapaaehtoisuuteen perustuvaksi ( HE 1/1998 vp , s. 182/I ja  PeVL 9/2007 vp , s. 4/II).  

Perustuslain 80 §:n 1 momentin mukaan lailla on säädettävä yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista, jotka perustuslain mukaan muuten kuuluvat lain alaan.  

2.1.2  Ahvenanmaan itsehallintolaki

Ahvenanmaan itsehallintolaissa on erityissäännöksiä asevelvollisuuden suorittamisen korvaavasta muusta palveluksesta niiden henkilöiden osalta, joilla on Ahvenanmaan kotiseutuoikeus. 

Ahvenanmaan itsehallintolain 12 § sisältää erityissäännöksen ahvenanmaalaisten asevelvollisuuden suorittamisesta suhteessa perustuslain 127 §:n mukaiseen maanpuolustusvelvollisuuteen. Lain 12 §:n mukaan se, jolla on kotiseutuoikeus, saa asevelvollisuuden suorittamisen sijasta palvella vastaavalla tavalla luotsi- ja majakkalaitoksessa tai muussa siviilihallinnossa. Palvelusta luotsi- ja majakkalaitoksessa säädetään valtakunnan lailla maakuntapäivien saatua tilaisuuden antaa lausuntonsa asiassa. Palvelusta muussa siviilihallinnossa säädetään valtakunnan lailla, johon maakuntapäivät on antanut suostumuksensa. Kunnes tällainen palvelu on järjestetty, ovat 1 momentissa tarkoitetut maakunnan asukkaat vapautettuja asevelvollisuuden suorittamisesta. Pykälän 3 momentin mukaan mitä 1 momentissa säädetään, ei koske sitä, joka 12 vuotta täytettyään on muuttanut maakuntaan. Lain 12 §:n 2 momentissa säädetty menettely on rakennettu siten, että asevelvollisuudesta vapauttaminen on käytännössä toistaiseksi voimassa olevaa. 

Ahvenanmaalaisia koskeva vapautus ei johdu Suomea sitovista kansainvälisistä velvoitteista. Ahvenanmaalaiset ovat vapautettuja asevelvollisuuden suorittamisesta ainoastaan, kunnes vaihtoehtoisesta palveluksesta on säädetty. Asevelvollisuuslain 3 §:n 3 momentin mukaan asevelvollisuuden suorittamisen sijasta suoritettavasta palveluksesta säädetään Ahvenanmaan itsehallintolain 12 §:ssä. 

Voimassa olevan Ahvenanmaan itsehallintolain aikana kysymys palveluksesta luotsi- ja majakkalaitoksessa ei ole tullut ajankohtaiseksi, eikä myöskään luotsi- ja majakkalaitoksessa suoritettavan palvelun sisältöä ole tarkennettu itsehallintolakia koskevissa myöhemmissä mietinnöissä tai esityksissä. Toisaalta pykälän tarkoittaman palveluksen sisältöä ei ole myöskään muutettu alkuperäisestä. Korvaavaa palvelua koskevan pykälän säätämisaikaan vuonna 1920 luotsi- ja majakkalaitoksen tehtäviin on kuulunut luotsauspalvelun lisäksi lähinnä väylien ja merenkulun turvalaitteiden ylläpito ja merenmittaus.  

Vuoden 1917 asetuksella perustettiin merenkulkuhallituksen johtama merenkulkulaitos, jonka alaisuudessa toimi luotsi- ja majakkaosasto. Vuonna 1920 Suomessa toimi 82 rannikkoluotsiasemaa, joilla oli henkilökuntaa yhteensä 624 henkilöä. Luotsitoiminnan järjestelytoimikunnan mietintö. Komiteanmietintö, B, 1967:77, s. 3. 

1900- luvun alkupuolella luotsin tehtävät eivät juuri olleet muuttuneet Suomen itsenäistymisen jälkeen. Käytännön työssään jokainen luotsi osallistui päivystämiseen, luotsaamiseen ja meriväylien viitoittamiseen, kuten edelliselläkin vuosisadalla. Ammatti opittiin kollegoilta ja asemapaikoilla asuttiin vakituisesti. Nyman: Uloimmalla rannalla; löytyy tarvittaessa lisää käytännön kuvausta luotsien ja majakanvartijoiden työstä. Johtosäännössä erinäisille merenkulkulaitoksessa palveleville toimenhaltijoille (22.4.1921) mainitusti kuului (11 §:n mukaan) luotsihenkilökunnan hoidettaviin virkatehtäviin kuuluu: alusten luotsaus; vartiotoimi luotsipaikalla: meriviittain valmistus ja paikoilleen asettaminen; reimarimerkkien asettaminen ja kunnossapito jne. (dokumentin sivu 317). Ks. majakkahenkilökunnan tehtävät s. 346 (dokumentin sivu 327). 

Nykyisessä muodossaan edellä kuvattuun korvaavaan palvelukseen kuuluvat tehtävät ovat siirretty lakkautetulta luotsi- ja majakkalaitokselta usealle eri viranomaiselle ja valtio-omisteiselle erityistehtäväyhtiölle. Luotsauksessa tarvittava henkilömäärä on vuosikymmenten mittaan vähentynyt merkittävästi. ks. komiteamietintö (Luotsitoiminnan järjestelytoimikunnan mietintö. 1967:77)  

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom toimii merenkulun valvonta- ja lupaviranomaisena alusliikennepalvelun ja meriradioviestinnän suhteen, sekä vastaa merikartoitukseen liittyvästä viranomaistoiminnasta. Väylävirasto vastaa vesiväylien ja kauppamerenkulun väylien, sekä näillä väylillä olevia merenkulun turvalaitteiden, kuten majakoiden, poijujen, viittojen ja linjamerkkien ylläpidosta.  

Väylävirasto suorittaa osan tehtävistään ostopalveluna valtioyhtiö Arctia Oy:lta. Arctia toteuttaa myös Traficomin vastuualueelle kuuluvia merenkartoitustehtäviä. Väylävirasto vastaa alusliikennepalveluiden järjestämisestä ja hankkii ne ostopalveluna. Alusliikennepalvelut, mukaan lukien turvallisuusradiotoiminta, josta käytetään kansainvälistä nimeä Vessel Traffic Service (VTS), tuottaa Suomessa liikenne- ja viestintäministeriön omistajaohjauksessa toimiva valtioyhtiö Fintraffic Oy ja sen kaksi VTS-keskusta. Ahvenanmeren eteläisen reittijakojärjestelmän liikennettä valvoo Fintraffic Oy:n Länsi-Suomen meriliikennekeskuksesta käsin Åland Sea Traffic. Suomessa luotsauspalvelut toteuttaa valtion erityistehtäväyhtiö Finnpilot Pilotage Oy, joka huolehtii luotsauslain (561/2023) mukaisten luotsauspalvelujen tarjonnasta sekä muista luotsauslaissa säädetyistä luotsaukseen liittyvistä tehtävistä ja velvollisuuksista luotsauslaissa määritellyillä vesialueilla. 

Ahvenanmaan itsehallintolain 6 §:n mukaan Ahvenanmaan kotiseutuoikeus on sillä, jolla oli kotiseutuoikeus tämän lain voimaan tullessa Ahvenanmaan itsehallintolain (670/51) nojalla ja alle 18-vuotiaalla lapsella, joka on Suomen kansalainen ja joka asuu maakunnassa, jos hänen isällään tai äidillään on kotiseutuoikeus. Lain 7 §:n mukaan kotiseutuoikeus voidaan myöntää myös hakemuksen perusteella. Maakunnan hallitus myöntää kotiseutuoikeuden. Kotiseutuoikeus on hakemuksesta myönnettävä, jollei sen myöntämistä vastaan ole painavia syitä, Suomen kansalaiselle, joka on muuttanut maakuntaan ja jolla on keskeytyksettä ollut maakunnassa varsinainen asunto ja koti vähintään viiden vuoden ajan, sekä jolla on tyydyttävä ruotsin kielen taito. 

Kotiseutuoikeudella on Suomessa oikeusvaikutuksia vain Ahvenanmaalla. Kotiseutuoikeus on perusta äänioikeuden käyttämiselle maakuntapäivien vaaleissa, kiinteän omaisuuden hankkimiselle, elinkeinon harjoittamiselle ja asevelvollisuuden suorittamista koskevalle poikkeukselle.  

2.1.3  Asevelvollisuuslaki

Asevelvollisuuslaki on tullut voimaan 1. päivänä tammikuuta 2008. Laki korvasi vuodelta 1950 peräisin olleen asevelvollisuuslain. Uudistuksen perimmäisenä tavoitteena tuolloin oli saattaa asevelvollisuuslaki perustuslain mukaiseksi sekä ajantasaisemmaksi ja toimivammaksi.  

Asevelvollisuuslaissa säädetään maanpuolustusvelvollisuuden täyttämisestä asevelvollisena Puolustusvoimissa. Laki sisältää perussäännökset koskien kutsuntoja ja palveluskelpoisuuden tarkastamista, palvelukseen määräämistä ja sen järjestämistä, aseetonta palvelusta ja maanpuolustusvelvollisuuteen perustumatonta palvelusta, ylimääräistä palvelusta ja palvelusta liikekannallepanon aikana, sekä asevelvollisuuteen kuuluvia etuuksia. Laissa on lisäksi säännöksiä varusmiespalveluksesta vapauttamisesta toisessa valtiossa suoritetun palveluksen perusteella sekä toisen valtion kansalaisuuden perusteella. Lakiin sisältyy myös rangaistussäännöksiä ja säännöksiä muutoksenhausta. Laissa säädetään lisäksi asevelvollisen määräämisestä virka-apu- ja pelastustehtäviin sekä muihin Puolustusvoimille laissa säädettyihin tehtäviin.  

Asevelvollisuuslain mukaan aluetoimisto suunnittelee ja johtaa sotilaallista maanpuolustusta alueellaan, järjestää kutsunnat ja käsittelee asevelvollisuutta koskevia asioita. Muutoksenhakuviranomainen asevelvollisuutta koskevissa asioissa on Kutsunta-asiain keskuslautakunta. 

Asevelvollisuuslain 2 §:n mukaan jokainen miespuolinen Suomen kansalainen on asevelvollinen sen vuoden alusta, jona hän täyttää 18 vuotta, sen vuoden loppuun, jona hän täyttää 60 vuotta, jollei jäljempänä toisin säädetä. Pykälän 3 momentin mukaan asevelvollinen on palveluksessa taikka kuuluu reserviin tai varareserviin. Lain 3 §:n 3 momentin mukaan asevelvollisuuden suorittamisen sijasta suoritettavasta palveluksesta säädetään Ahvenanmaan itsehallintolain 12 §:ssä. 

Asevelvollisuuslain 12 §:ssä säädetään kutsunnan tarkoituksesta. Pykälän mukaan kutsunnassa määritetään asevelvollisen palveluskelpoisuus, ja sen perusteella päätetään palveluksesta. Lisäksi annetaan tietoa maanpuolustusvelvollisuudesta ja edistetään kansanterveystyötä. Lain 13 §:ssä säädetään, että kutsunnanalainen on miespuolinen Suomen kansalainen, joka: 1) kutsuntavuonna täyttää 18 vuotta; 2) on jäänyt edellisiin kutsuntoihin saapumatta, jollei hänen palveluskelpoisuudestaan ole vielä erikseen tehty päätöstä eikä hän ole täyttänyt tai sinä vuonna täytä 30 vuotta; tai 3) on määrätty 10 §:n 2 momentin nojalla uudelleen tarkastettavaksi kutsunnassa. 

Asevelvollisuuslain 49 §:ssä säädetään reserviin ja varareserviin kuulumisesta. Pykälän 1 momentin mukaan asevelvollinen kuuluu varusmiespalveluksen jälkeen reserviin: 1) miehistöön kuuluva sen vuoden loppuun, jona hän täyttää 50 vuotta; 2) upseeri, opistoupseeri ja aliupseeri sen vuoden loppuun, jona hän täyttää 60 vuotta; 3) upseeri, jolla on everstin tai kommodorin tai niitä ylempi sotilasarvo, niin kauan kuin hän on palveluskelpoinen. Pykälän 2 momentin mukaan varareserviin kuuluu asevelvollinen, joka: 1) ei ole vielä suorittanut varusmiespalvelusta; 2) ei enää kuulu reserviin; tai 3) on vapautettu palveluksesta rauhan aikana. 

Asevelvollisuutta ja siviilipalvelusta koskevalla lainsäädännöllä toteutetaan perustuslain 127 §:ssä säädetty maanpuolustusvelvollisuus. Maanpuolustusvelvollisuus koskee kaikkia suomalaisia. Lakiin perustuvat poikkeukset maanpuolustusvelvollisuuden toteuttavasta asevelvollisuudesta ja siviilipalveluksesta ovat ahvenanmaalaisten kotiseutuoikeus ja naisten sukupuoleen perustuva vapautus. 

Lisäksi kaksoiskansalainen voidaan vapauttaa rauhan ajan palveluksen suorittamisesta, jos henkilö on suorittanut asepalvelusta toisessa valtiossa tai hänellä on tosiasialliset siteet muualle kuin Suomeen. 

Ahvenanmaan kotiseutuoikeuden omaavat miehet, pois lukien ne jotka ovat 12 vuotta täytettyään muuttaneet Ahvenanmaalle, ovat tällä hetkellä vapautettuja asevelvollisuudesta, koska Ahvenanmaan itsehallintolain mukaisesta korvaavasta palveluksesta ei ole säädetty, eikä Ahvenanmaan itsehallintolain mukaista korvaavaa palvelusta ole järjestetty.  

Suomessa ei edellytetä, että henkilö luopuisi toisen maan kansalaisuudesta saadessaan Suomen kansalaisuuden, tai että hän saadessaan toisen maan kansalaisuuden menettäisi Suomen kansalaisuuden. Kaksoiskansalaiset muodostavat asevelvollisryhmän, jolla on tietyin edellytyksin mahdollisuus saada kokonaan tai osittain vapautus varusmiespalveluksesta rauhan aikana.  

Asevelvollisuuden suorittamisesta ovat Suomessa voimassa kansainväliset sopimukset, joista esimerkkeinä Suomen tekemät sopimukset Norjan, Ruotsin ja Tanskan (SopS 44/1968) sekä Argentiinan kanssa (SopS 43/1963). Lisäksi on voimassa kansalaisuudesta tehty eurooppalainen yleissopimus (SopS 94/2008). Suomen kansalainen, johon sovelletaan kahta ensin mainittua sopimusta, ei ole kutsunnanalainen eikä hänen tarvitse suorittaa asevelvollisuuteensa liittyvää palvelusta Suomessa sinä aikana, jona hänen katsotaan vakituisesti asuvan kansalaisuutensa mukaisessa sopimusvaltiossa. Sopimusvaltioissa asuvien monikansalaisten ei tarvitse vapautusta erikseen hakea, vaan heidän osaltaan sovelletaan mainittuja sopimuksia. Pohjoismaiden välisen sopimuksen (44/1968) mukaan henkilön, joka on kahden sopimusvaltion kansalainen, tulee suorittaa asevelvollisuus siinä valtiossa, jossa hänen vakinainen asuinpaikkansa on. Suomen ja Argentiinan välillä tehty sopimus (SopS 43/1963) edellyttää, että asianomainen näyttää viranomaisen antamalla todistuksella täyttäneensä asevelvollisuutta koskevat velvollisuudet toisessa kotimaassaan.  

Euroopan neuvoston piirissä on solmittu Strasbourgissa 6. päivänä marraskuuta 1997 kansalaisuudesta tehty eurooppalainen yleissopimus, joka tuli sovituin osin voimaan Suomessa 1. päivänä joulukuuta 2008 (SopS 94/2008). Sopimuksen mukaan henkilöiden, joilla on kahden tai useamman sopimusvaltion kansalaisuus, edellytetään suorittavan asevelvollisuutensa ainoastaan yhdessä näistä sopimusvaltioista. Ellei sopimusvaltioiden välillä tehdyissä erityissopimuksissa toisin määrätä, ovat tällaiset henkilöt asevelvollisia siinä sopimusvaltiossa, jonka alueella he asuvat. He voivat kuitenkin 19 vuoden ikään saakka missä tahansa muussa sopimusvaltiossa, jonka kansalaisia he ovat, suorittaa vapaaehtoisesti asevelvollisuuden, joka kestää tosiasiallisesti yhteensä vähintään yhtä pitkän ajan kuin varusmiespalvelus ensin mainitussa sopimusvaltiossa. Henkilöt, jotka näin ovat suorittaneet varusmiespalveluksensa yhdessä sellaisessa sopimusvaltiossa, jonka kansalaisia he ovat, ja muuttavat sen jälkeen asumaan toisen sellaisen sopimusvaltion alueelle, jonka kansalaisia he ovat, ovat velvollisia palvelemaan reservissä ainoastaan jälkimmäisessä sopimusvaltiossa. 

Suomi teki eurooppalaisen yleissopimuksen 29 artiklan 1 kappaleen mukaisesti yleissopimuksen 22 artiklan a kohtaan varauman, jonka mukaan toisessa sopimusvaltiossa varusmiespalveluksesta vapautetun ei katsota suorittaneen varusmiespalvelusta Suomessa. Henkilö voidaan kuitenkin vapauttaa varusmiespalveluksesta asevelvollisuuslain 74 tai 76 §:n nojalla. 

Asevelvollisuuslain 74 §:ssä säädetään varusmiespalveluksesta vapauttamisesta toisessa valtiossa suoritetun palveluksen perusteella. Pykälän mukaan Suomen kansalaiseksi otettu toisen valtion kansalainen sekä Suomen kansalainen, jolla on tai on ollut myös toisen valtion kansalaisuus, vapautetaan hakemuksesta varusmiespalveluksen suorittamisesta rauhan aikana, jos asianomainen on sanotussa valtiossa suorittanut asevelvollisen rauhanaikaiseen palvelusvelvollisuuteen kuuluvaa palvelusta vähintään neljä kuukautta. 

Asevelvollisuuslain 76 §:n mukaan varusmiespalveluksesta vapautetaan rauhan aikana hakemuksesta Suomen kansalainen, jolla on myös toisen valtion kansalaisuus, jos asianomaisen asuinpaikka ei ole Suomessa ja hän osoittaa, että hänen tosiasialliset siteensä perheen, opiskelun, toimeentulon taikka muiden henkilökohtaisten asioiden osalta ovat muualle kuin Suomeen. Lain 77 §:ssä säädetään vapauttamisperusteeseen vetoamisesta. Asevelvollinen, joka vetoaa toisen valtion kansalaisuuteen, tulee toimittaa sotilasviranomaiselle tarvittaessa selvitys kansalaisuuksistaan ja asevelvollisuuden suorittamisesta muussa valtiossa. Asevelvollinen, joka on aloittanut varusmiespalveluksen siitä huolimatta, että hänet olisi voitu vapauttaa palvelusvelvollisuudesta tässä luvussa säädetyllä perusteella, ei voi vedota vapauttamisperusteeseen enää sen jälkeen, kun hän on aloittanut varusmiespalveluksen tietoisena vapauttamisperusteesta 

2.1.4  Laki naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta

Uusi laki naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta tuli voimaan 1.6.2022 (HE182/2021 vp). Uudistuksen tarkoituksena oli saattaa naisten vapaaehtoista asepalvelusta koskeva lainsäädäntö perustuslain vaatimusten mukaiseksi ja lakiteknisesti ajantasaiseksi. Samalla laissa käytettyjä käsitteitä ja palveluksen ikärajoja yhtenäistettiin asevelvollisuuslain kanssa. 

Naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain 1 §:n mukaan nainen voidaan kirjallisesta hakemuksesta ottaa varusmiespalvelusta vastaavaan vapaaehtoiseen asepalvelukseen, jos hän palveluksen aloittaessaan on Suomen kansalainen ja asevelvollisuuslain 9 §:ssä tarkoitetulla tavalla palveluskelpoinen. Lain 5 §:n mukaan, jos asepalvelusta suorittava henkilö on 30 päivän kuluessa asepalveluksen aloittamispäivästä ilmoittaa, ettei hän jatka asepalvelusta, joukko-osaston komentajan on peruutettava asepalveluksen aloittamismääräys ja henkilö on heti kotiutettava. 

Lain 6 §:ssä säädetään asepalveluksen järjestämisestä ja asepalveluksen suhteesta varusmiespalvelukseen. Naisten vapaaehtoinen asepalvelus järjestetään asevelvollisuuslaissa säädetyn varusmiespalveluksen yhteydessä ja se suoritetaan samalla tavalla kuin varusmiespalvelus sekä rinnastetaan siihen kaikissa suhteissa, jollei 5 §:stä muuta johdu. Kun henkilö on aloittanut asepalveluksen tai on annetun määräyksen mukaan ollut velvollinen aloittamaan palveluksen, häneen sovelletaan 5 §:ssä säädetyin poikkeuksin kaikkia niitä säännöksiä, jotka koskevat asevelvollisuuslain mukaisesti varusmiespalvelukseen määrättyä. Lain 5 §:n 1 momentissa säädetyn 30 päivän määräajan jälkeen henkilö rinnastetaan palveluksen aikana ja hänen siitä vapauduttuaan kaikilta osin asevelvolliseen. 

Lain 5 §:ssä säädetään asepalveluksen aloittamismääräyksen peruuttamisesta. Pykälän 1 momentissa säädetään, että jos asepalveluksen aloittamismääräyksen saanut henkilö ilmoittaa, ettei hän aloita asepalvelusta, aluetoimiston on heti peruutettava määräys. Jos asepalvelusta suorittava henkilö 30 päivän kuluessa asepalveluksen aloittamispäivästä ilmoittaa, ettei hän jatka asepalvelusta, joukko-osaston komentajan on peruutettava asepalveluksen aloittamismääräys ja henkilö on heti kotiutettava. 

2.1.5  Laki sukupuolen vahvistamisesta

Laki sukupuolen vahvistamisesta tuli voimaan 3.4.2023. Lain 1 §:ssä säädetään, että henkilö vahvistetaan kuuluvaksi toiseen sukupuoleen kuin mihin hänet on väestötietojärjestelmästä ja Digi- ja väestötietoviraston varmennepalveluista annetussa laissa (661/2009) tarkoitettuun väestötietojärjestelmään merkitty, jos hän: 1) esittää selvityksen siitä, että hän pysyvästi kokee kuuluvansa vahvistettavaan sukupuoleen; 2) on täysi-ikäinen; ja 3) on Suomen kansalainen tai hänellä on asuinpaikka Suomessa. 

Lain 2 §:ssä säädetään hakemusmenettelysäännöksistä. Pykälän mukaan sukupuolen vahvistamista koskeva hakemus on ensinnäkin tehtävä kirjallisesti Digi- ja väestötietovirastolle. Kun hakemus on tullut vireille, on Digi- ja väestötietoviraston viipymättä annettava hakijalle tietoa hakemuksen käsittelystä ja sukupuolen vahvistamisen oikeusvaikutuksista. Hakijan on nämä tiedot saatuaan kirjallisesti vahvistettava hakemuksensa, kuitenkin aikaisintaan 30 päivän kuluttua siitä, kun hakemus on tullut vireille. Tämän jälkeen Digi- ja väestötietovirasto voi vahvistaa hakijan sukupuolen. Jos hakija taasen ei ole vahvistanut hakemustaan viimeistään kuuden kuukauden kuluttua vireilletulosta, hakemus raukeaa. Digi- ja väestötietoviraston on vahvistetusta sukupuolesta tehtävä välittömästi merkintä väestötietojärjestelmään. Pykälän 5 momentin mukaan uuden hakemuksen sukupuolen vahvistamiseksi voi tehdä aikaisintaan vuoden kuluttua edellisen sukupuolen vahvistamisesta. Erityisen painavasta syystä uuden hakemuksen voi kuitenkin tehdä ennen vuoden määräajan päättymistä. Ahvenanmaan valtiovirasto hoitaa Digi- ja väestötietovirastolle sukupuolen vahvistamisesta annetussa laissa säädettyjä tehtäviä. 

Sukupuolen vahvistamisesta annetun lain 3 §:n 1 momentissa säädetään, että tämän lain mukaisesti vahvistettua sukupuolta on pidettävä henkilön sukupuolena sovellettaessa muuta lainsäädäntöä, jollei toisin säädetä. Kyseinen sukupuolen vahvistamisen oikeusvaikutuksia koskeva säännös on muodostanut asevelvollisuuslain kannalta epäselvän oikeustilan, jossa kaikki sukupuolensa naiseksi vahvistaneet reserviläiset kategorisesti tulisi poistaa reservistä, sillä asevelvollisuus ja siten reserviin kuuluminen koskevat vain miespuolisia Suomen kansalaisia (asevelvollisuuslain 2 ja 49 §) tai niitä henkilöitä, jotka ovat suorittaneet naisten vapaaehtoisen asepalveluksen (laki naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta 6 §). 

Sukupuolen vahvistamisesta annetun lain esitöiden (HE 189/2022 vp) mukaan vahvistettua sukupuolta olisi pidettävä henkilön sukupuolena esimerkiksi asevelvollisuuslakia sovellettaessa. Kutsunnanalaisuus määräytyy väestötietojärjestelmään merkityn sukupuolen mukaan ja siten myös kutsunnanalaisuudessa henkilön sukupuolena pidettäisiin henkilön tämän lain mukaan vahvistettua sukupuolta. Jos henkilö vahvistaa sukupuolensa mieheksi 18 ja 29 ikävuoden välillä, hän on kutsunnanalainen ja hänet kutsutaan tarkastukseen, jossa hänen palveluskelpoisuutensa arvioidaan. Jos henkilö vahvistaa sukupuolensa mieheksi 30 ja 60 ikävuoden välillä, katsotaan hänet asevelvollisuuslain 49 §:n 2 momentin mukaisesti henkilöksi, joka ei ole suorittanut varusmiespalvelusta, ja joka kuuluu varareserviin. 

Sukupuolen vahvistamisesta annettua lakia koskevan hallituksen esityksen mukaan, kun henkilö vahvistaa sukupuolensa toiseksi, lähtökohtaisesti on perusteltua soveltaa häneen hänen vahvistetun sukupuolensa mukaista sääntelyä, koska henkilö nimenomaan haluaa tulla tunnustetuksi oman sukupuoli-identiteettinsä mukaisesti. Näin ollen sukupuolensa mieheksi vahvistaneeseen tulee esimerkiksi soveltaa asevelvollisuuslakia (HE 189/2022 vp, s. 43.) 

2.1.6  Henkilötietojen käsittely Puolustusvoimissa

Asevelvollisten henkilötietojen käsittelystä säädetään henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa annetussa laissa (332/2019). Lakia sovelletaan Puolustusvoimien suorittamaan ja Puolustusvoimien lukuun suoritettavaan henkilötietojen käsittelyyn muun muassa sotilaskoulutuksen antamista koskevien lakisääteisten tehtävien suorittamiseksi. Asevelvollisrekisteri on edellä viitatun lain 4 §:n 1 momentin 1 kohdan tarkoittama pysyvä rekisteri, jota käytetään muun muassa palveluskelpoisuuden määrittämistä ja palvelukseen määräämistä varten, poikkeusolojen tehtäviin sijoittamista ja varautumista varten ja kansallisen tai kansainvälisen koulutuksen ja palveluksen suunnittelua, järjestämistä ja henkilövalintoja varten. Asevelvollisrekisterin sisältämiä henkilötietoja käsitellään useissa tietojärjestelmissä. Oikeusperusteina asevelvollisrekisterissä tapahtuvaan henkilötietojen käsittelyyn sovelletaan yleislakina henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä annettua lakia (1054/2018) ja erityislakina henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa annettua lakia. 

Asevelvollisrekisterissä käsiteltävä henkilötiedot voivat asevelvollisen lisäksi koskea naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetussa laissa tarkoitettuun palvelukseen hakeutunutta, palveluksessa olevaa tai palveluksen suorittanutta.  

Naisten vapaaehtoisen asepalveluksen aloittanut tai nainen, joka on annetun määräyksen mukaan ollut velvollinen aloittamaan palveluksen, häneen sovelletaan naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain 5 §:ssä säädetyin poikkeuksin kaikkia niitä säännöksiä, jotka koskevat asevelvollisuuslain mukaisesti varusmiespalvelukseen määrättyä. Edellä 5 §:n 1 momentissa tarkoitetun määräajan jälkeen henkilö rinnastetaan palveluksen aikana ja hänen siitä vapauduttuaan kaikilta osin asevelvolliseen. 

Asevelvollisrekisteristä ei ole mahdollista seuloa tietoja reserviläisen Ahvenanmaan kotiseutuoikeudesta. Tästä johtuen Puolustusvoimien olisi mahdotonta suoraan tiedottaa yksittäisiä henkilöitä lain muutoksen oikeusvaikutuksista. 

Puolustusvoimilla on henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa annetun lain mukaan oikeus saada asevelvollisrekisterin käyttötarkoituksia varten salassapitosäännösten estämättä tarpeellisia tietoja muun muassa väestötietojärjestelmästä seuraavana vuonna 18 vuotta täyttävistä asevelvollisista kutsuntaa varten sekä muista asevelvollisista palvelukseen määräämistä ja sijoittelua varten. Käytännössä tiedot välittyvät asevelvollisrekisteriin esimerkiksi sukupuolensa vahvistaneiden henkilöiden tunnistamisen osalta keskeisiä henkilötunnusten muutoksia koskien Digi- ja väestötietoviraston ylläpitämästä julkishallinnon henkilörekisterien päivityspalvelusta, jonka kautta asevelvollisrekisteriin päivitetään väestötietojärjestelmään kirjatut muutokset automaattisesti, erikseen sovituin väliajoin. 

Merkintä henkilötunnuksen muuttamisen perusteesta eli tieto siitä, että henkilötunnuksen muuttamisen syynä on sukupuolen vahvistaminen, tuli voimaan väestötietojärjestelmästä ja Digi- ja väestötietoviraston varmennepalveluista annettuun lakiin (661/2009, 13 § 1 momentti 15 kohta) vuonna 2010 väestötietolain kokonaisuudistuksen yhteydessä. Kyseinen tieto ei välity tällä hetkellä automaattisesti asevelvollisrekisteriin. Tästä syystä Puolustusvoimien ei ole tällä hetkellä mahdollista toteuttaa viranomaisaloitteisesti näiden henkilöiden kontaktointia ilman Digi- ja väestötietoviraston erikseen antamaa tietolupaa koskien tietojen luovuttamista väestötietojärjestelmästä. 

2.1.7  Vakiintunut käytäntö ahvenanmaalaisten asepalveluksen osalta

Kutsunnat järjestetään Ahvenanmaalla vuosittain, sillä kaikilla Ahvenanmaalla asuvilla ei ole kotiseutuoikeutta, jolloin heidän tulee osallistua kutsuntoihin. Ahvenanmaan kotiseutuoikeuden omaavia vapaaehtoisesti palvelukseen hakeutuvia miehiä on arviolta vuosittain noin 1–5 henkilöä. Yhteensä ahvenanmaalaisia on miespuolisessa ikäluokassa noin 150. Pääosa vapautetaan kotiseutuoikeuden perusteella asepalveluksen suorittamisesta. 

Väestötietojärjestelmästä ei ole saatavissa tietoa Ahvenanmaan asukkaiden kotiseutuoikeudesta. Sen vuoksi Ahvenanmaan alueen kunnista vastaava Lounais-Suomen aluetoimisto lähettää vuosittain Ahvenanmaalla asuvien kutsuntaikäisten nimilistan maakunnan hallitukselle, joka tarkastaa henkilöiden kotiseutuoikeuden ja palauttaa listan tarvittavilla kotiseutuoikeustiedoilla täydennettynä aluetoimistolle. Aluetoimisto ilmoittaa asevelvollisuudesta vapauttamisesta siihen oikeutetuille. Kutsunnanalaisille, joita on vuosittain ollut alle 10, aluetoimisto järjestää kutsunnat Maarianhaminan kaupungissa asevelvollisuuslain 127 §:n mukaisesti. 

2.2.1  2.2.1 Asepalvelus

Varusmiespalveluksen suorittaa Suomessa vuosittain noin hieman alle 20 000 miestä. Naisten vapaaehtoisen asepalvelun suorittaa vuosittain noin tuhat naista. Varusmiespalveluksen kesto on koulutettavasta tehtävästä riippuen 165, 255 tai 347 vuorokautta. Varusmies ei saa itse valita palveluksensa kestoa, vaan valinnan tekee Puolustusvoimat. Kokonaisuudessaan noin 36 prosenttia varusmiehistä palvelee 165 vuorokautta, noin 14 prosenttia 255 vuorokautta ja noin 50 prosenttia 347 vuorokautta. Varusmiespalveluksessa opittuja taitoja kerrataan ja päivitetään kertausharjoituksissa, joihin osallistuu vuosittain noin 25 000–30 000 reserviläistä. Puolustusvoimien vuoden 2022 tilastot 

2.2.2  2.2.2 Ahvenanmaalaisten vapaaehtoinen asepalvelus

Vuosittain 1–5 kotiseutuoikeuden omaavaa miestä hakeutuu vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Koska Ahvenanmaan kotiseutuoikeuden omaavat miehet ovat Ahvenanmaan itsehallintolain säännösten perusteella vapautettuja asevelvollisuuden suorittamisesta, kunnes itsehallintolain 12 §:n 1 momentissa säädetystä korvaavasta palveluksesta on annettu laintasoiset säännökset, ei vapaaehtoista palvelusta suorittaville voida tästä syystä asettaa asevelvollisuuteen kuuluvia velvoitteita viranomaisen päätöksellä. Palvelukseen määräämisellä ja palveluksen keskeyttämisellä on suora vaikutus yksilön oikeuksiin ja velvollisuuksiin, mistä syystä niistä tulisi säätää lailla. 

Säännökset ahvenanmaalaisten vapautuksesta asevelvollisuuden suorittamisesta on aikoinaan perusteltu sillä, että suomi on komentokielenä myös ruotsinkielisissä joukko-osastoissa. Vapautuksella ei ole historiallisesti yhteyttä Ahvenanmaan demilitarisoituun ja neutraloituun statukseen. Tämä oikeustila on vallinnut ensimmäisestä itsehallintolaista alkaen eli vuodesta 1920. Ahvenanmaan itsehallinnon kehittäminen. Ahvenanmaa-komitean 2013 loppumietintö. Oikeusministeriö, s. 385. 

Säännös ahvenanmaalaisten asevelvollisuudesta vapauttamisesta, kunnes korvaava palvelu on järjestetty, on ollut itsehallintolaissa vuodesta 1920. Säännös koskee vain niitä ahvenanmaalaisia, joilla on kotiseutuoikeus. Lainsäädäntöä palveluksesta siviilihallinnossa ei ole koskaan annettu. Korvaavan palveluksen myötä Ahvenanmaan itsehallintoviranomaiset saisivat erilaisiin soveltuviin tehtäviin koulutetun siviilireservin erilaisten normaaliolojen häiriötilanteiden ja poikkeusolojen hoitoon. 

Kuten edellä jaksossa 2.1 on kuvattu, korvaavaan palvelukseen kuuluvat tehtävät ovat nykyisessä muodossaan siirretty lakkautetulta luotsi- ja majakkalaitokselta usealle eri viranomaiselle ja valtio-omisteiselle erityistehtäväyhtiölle. 

Edellä esitetyn perusteella, jos haluttaisiin jatkaa ahvenanmaalaisten kotiseutuoikeuden omaavien miesten hakeutumista vapaaehtoisesti suorittamaan asevelvollisuutta, tulisi asiasta säätää lain tasolla. 

2.2.3  Sukupuolen vahvistamisen arviointi ja johtopäätökset

Voimassa oleva asevelvollisuuslaki ei sisällä tarkempia säännöksiä siitä, millaisia oikeusvaikutuksia sukupuolen vahvistamisesta annetussa laissa tarkoitetulla sukupuolen vahvistamisella on asevelvollisuuden kannalta reserviin kuulumista koskien, jos sukupuoli vahvistetaan vasta suoritetun varusmiespalveluksen jälkeen. Koska naiset ovat vapautettuja asevelvollisuudesta, ei sukupuolensa varusmiespalveluksen jälkeen naiseksi vahvistanut henkilö kuuluisi enää reserviin tai varareserviin edes niin halutessaan nykyisen epäselvän oikeustilan vuoksi. 

Asevelvollisuuslaissa ei ole myöskään säännöksiä siitä, että henkilö, joka vahvistaa sukupuolensa naiseksi kesken varusmiespalveluksen, saisi halutessaan jatkaa palvelusta keskeytyksettä naisten vapaaehtoisena asepalveluksena. Käytännössä kyseisen henkilön palvelus jouduttaisiin nykyisin keskeyttämään, minkä jälkeen henkilön tulisi hakeutua vapaaehtoiseen asepalvelukseen, jos hän haluaisi suorittaa palveluksensa loppuun. Tämä ei ole tarkoituksenmukaista Puolustusvoimien tai varusmiespalvelusta suorittavan henkilön kannalta, joka haluaisi jatkaa palvelustaan keskeytyksettä vapaaehtoisena asepalveluksena. 

Naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annettu laki ei asevelvollisuuslain tavoin sisällä tarkempia säännöksiä siitä, miten sukupuolen vahvistaminen vaikuttaa asepalvelukseen. Lainsäädännön lähtökohtana on, että asevelvollisuus koskee vain miespuolisia Suomen kansalaisia sekä naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetussa laissa tarkoitetun vapaaehtoisen asepalveluksen suorittaneita naisia, jotka rinnastetaan palveluksen aikana ja palveluksesta vapauduttuaan kaikilta osin asevelvolliseen (laki naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta 6 §:n 3 momentti). Jos henkilön sukupuoli vahvistetaan suoritetun varusmies- tai asepalveluksen jälkeen naiseksi, ei henkilöön enää sovelleta asevelvollisuuslain 2 §:n säännöstä asevelvollisuudesta, sillä häntä kohdellaan lainsäädännössä vahvistetun sukupuolensa mukaisesti naisena, joita asevelvollisuus ei koske. Toisaalta henkilö ei olisi asevelvollinen myöskään naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain perusteella, sillä varusmiespalveluksen suorittanut henkilö ei ole suorittanut naisten vapaaehtoista asepalvelusta. Tällöin henkilö ei myöskään voisi enää kuulua reserviin, vaikka hän niin toivoisikin. 

Naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetussa laissa ei myöskään ole säännöstä siitä, että sukupuolensa kesken asepalveluksen mieheksi vahvistava henkilö jatkaisi palvelustaan keskeytyksettä varusmiespalveluksena. Oikeustila on tältä osin epäselvä, eikä tämä ole tarkoituksenmukaista Puolustusvoimien taikka palvelusta suorittavan henkilön kannalta. 

Sukupuolen vahvistamisesta annetun lain 3 §:n 1 momentissa säädetään, että tämän lain mukaisesti vahvistettua sukupuolta on pidettävä henkilön sukupuolena sovellettaessa muuta lainsäädäntöä, jollei toisin säädetä. Kyseinen sukupuolen vahvistamisen oikeusvaikutuksia koskeva säännös on muodostanut asevelvollisuuslain kannalta epäselvän oikeustilan, jossa kaikki sukupuolensa naiseksi vahvistaneet reserviläiset kategorisesti tulisi poistaa reservistä, sillä asevelvollisuus ja siten reserviin kuuluminen koskevat vain miespuolisia Suomen kansalaisia (asevelvollisuuslain 2 ja 49 §) tai niitä henkilöitä, jotka ovat suorittaneet naisten vapaaehtoisen asepalveluksen (laki naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta 6 §). 

Sukupuolen vahvistamisesta annettua lakia koskevan hallituksen esityksen mukaan, kun henkilö vahvistaa sukupuolensa toiseksi, lähtökohtaisesti on perusteltua soveltaa häneen hänen vahvistetun sukupuolensa mukaista sääntelyä, koska henkilö nimenomaan haluaa tulla tunnustetuksi oman sukupuoli-identiteettinsä mukaisesti. Näin ollen sukupuolensa mieheksi vahvistaneeseen tulee esimerkiksi soveltaa asevelvollisuuslakia (HE 189/2023 vp, s. 43.) 

Sukupuolen vahvistamisella on siten oikeusvaikutuksia esimerkiksi suhteessa asevelvollisuuteen. Vahvistettua sukupuolta pidetään lähtökohtaisesti henkilön sukupuolena sovellettaessa lainsäädäntöä, kuten asevelvollisuuslakia. Henkilön asevelvollisuus määräytyy vahvistetun sukupuolen mukaan. Mieheksi sukupuolensa vahvistaneiden osalta oikeustila suhteessa asevelvollisuuteen on selkeä, eikä sitä arvioida tässä esityksessä enempää. 

Sukupuolen vahvistamisesta annetun lain 2 §:ssä säädetään, että kun Digi- ja väestötietovirasto on vahvistanut henkilön sukupuolen, sen on välittömästi tehtävä merkintä vahvistetusta sukupuolesta väestötietojärjestelmään. Puolustusvoimat saisi siten tiedon henkilön vahvistetusta sukupuolesta väestötietojärjestelmästä ja Digi- ja väestötietoviraston varmennepalveluista annetun lain 3 §:ssä tarkoitetusta väestötietojärjestelmästä.  

Käytännössä tiedot välittyvät asevelvollisrekisteriin esimerkiksi sukupuolensa vahvistaneiden henkilöiden tunnistamisen osalta keskeisiä henkilötunnusten muutoksia koskien Digi- ja väestötietoviraston ylläpitämästä julkishallinnon henkilörekisterien päivityspalvelusta, jonka kautta asevelvollisrekisteriin päivitetään väestötietojärjestelmään kirjatut muutokset automaattisesti, erikseen sovituin väliajoin. Kuten luvussa 2.1.6. on kuvattu, Puolustusvoimille ei kuitenkaan välity automaattisesti tieto siitä, että henkilötunnuksen muuttamisen syynä on sukupuolen vahvistaminen.  

Oikeustilan selkeyttämiseksi reserviin kuulumisesta ja palveluksen jatkamisesta ilman keskeytyksiä sukupuolen vahvistamisesta huolimatta asiasta tulisi säätää lain tasolla. Lisäksi oikeustilan selkeyttämiseksi naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annettua lakia tulisi täsmentää. 

4.2.1  Yleiset vaikutukset

Ehdotetuilla asevelvollisuuslain ja naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain muutoksilla selkeytettäisiin oikeustilaa, kun sekä kotiseutuoikeuden omaavien miesten vapaaehtoisesta palveluksesta olisi laintasoista sääntelyä, että sukupuolensa vahvistaneille henkilöille säädettäisiin mahdollisuudesta jatkaa palvelusta keskeytyksettä tilanteessa, jossa sukupuoli vahvistetaan naiseksi kesken varusmiespalveluksen. Myös reserviin kuulumista koskevan sääntelyn tarkentamisella selkeytetään oikeustilaa ja sukupuolen vahvistamisen oikeustilaa. Ahvenanmaalaisten kotiseutuoikeuden omaavien vapaaehtoista asepalvelusta koskevan muutoksen myötä pystyttäisiin myös paremmin turvaamaan keskeisten tehtävien täyttäminen Puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa.  

Sukupuolen vahvistamisesta annettua lakia koskevassa hallituksen esityksessä arvioitiin, että sukupuolen vahvistamisen helpottamisen voi arvioida lisäävän mahdollisuutta menettelyn väärinkäytöksille. Esityksessä todetaan, että henkilö, jonka sukupuoli-identiteetti vastaa hänelle syntymän yhteydessä määritettyä sukupuolta voisi esimerkiksi pyrkiä käyttämään menettelyä väärin tavoitellakseen omaa etuaan tai välttääkseen tiettyä velvollisuutta kuten asevelvollisuutta. Se saattaisi myös mahdollistaa tilanteen, jossa henkilö vahvistaa sukupuolensa toistuvasti häivyttääkseen todellisen henkilöllisyytensä rikollisessa tarkoituksessa. Ehdotetun lain vaikutukset sääntelyn kohderyhmälle on kuitenkin arvioitu olevan huomattavia verrattuna sen mahdollisiin kielteisiin vaikutuksiin (HE 189/2022 vp, s. 66). Nyt ehdotetulla sääntelyllä ei arvioida olevan vastaavia kielteisiä vaikutuksia. Ehdotettu sääntely saattaa vähentää edellä mainitun sääntelyn kielteisiä vaikutuksia, kun henkilön ei olisi enää pakko poistua reservistä vahvistettuaan sukupuolensa naiseksi.  

4.2.2  4.2.2 Taloudelliset vaikutukset

Ehdotuksella ei arvioida olevan merkittäviä taloudellisia vaikutuksia, sillä ehdotettu hakemusmenettely, jolla vapautuksen kumoamista voisi hakea, koskisi vain varsin rajattua määrää henkilöitä. Myös sukupuolensa vahvistaneiden osalta ehdotuksella arvioidaan olevan vähäiset taloudelliset vaikutukset. 

4.2.3  4.2.3 Muut ihmisiin kohdistuvat ja yhteiskunnalliset vaikutukset

4.2.4  4.2.4 Vaikutukset viranomaisten toimintaan

4.2.5  4.2.5 Vaikutukset kansalliseen turvallisuuteen ja maanpuolustukseen

Ehdotetulla muutoksella arvioidaan olevan myönteisiä vaikutuksia kansalliseen turvallisuuteen ja maanpuolustukseen. Muutoksen myötä kotiseutuoikeuden omaavat ahvenanmaalaiset miehet voisivat asevelvollisuutensa myötä hakeutua esimerkiksi sotilasuralle, jolloin Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen palveluksessa olisi enenevissä määrin henkilöitä, joilla on myös Ahvenanmaan paikallistuntemusta. Lisäksi Ahvenanmaalla olisi myös omia reserviläisiä, joilla on paikallistuntemusta. 

4.2.6  4.2.6 Vaikutukset Ahvenanmaan maakuntaan

Ahvenanmaalla järjestettäviin kutsuntoihin osallistuu vuosittain 7–15 miestä, joista vapaaehtoisia on noin viisi. Ahvenanmaalla miesikäluokan koko on noin 150 henkilöä ja koko ikäluokka noin 300 henkilöä. Vaikka vuosittain varusmiespalvelukseen hakeutuva joukko on suhteellisen pieni, on jokaisella asepalveluksen suorittaneella tärkeä merkitys Ahvenanmaan paikallistuntemuksen osalta. 

5.1.1  Ahvenanmaalaisten kotiseutuoikeuden omaavien miesten asepalvelus

5.1.2  5.1.2 Siirtymäsäännöksen ratkaisuvaihtoehdoista

Vaihtoehtoisesti voitaisiin säätää, että henkilö, joka on suorittanut asepalveluksen ennen tämän lain voimaantuloa, voisi ilmoituksen varaisesti ilmaista tahtonsa kuulua jatkossakin reserviin. Ilmoitus olisi tehtävä henkilön kotipaikan aluetoimistolle. Henkilön olisi vahvistettava ilmoitus viimeistään kolmen kuukauden kuluttua siitä, kun ilmoitus on tullut vireille. Jos henkilö ei vahvista ilmoitustaan säädetyssä ajassa, ilmoitus raukeaisi ja henkilön ei katsottaisi enää kuuluvan reserviin. Mallin heikkoutena voidaan pitää henkilön automaattista poistamista reservistä tilanteissa, jossa hän on jättänyt ilmoittamatta halukkuudestaan pysyä reservissä. Lisäksi hänelle annettu sotilaskoulutus jäisi hyödyntämättä, mitä ei voida pitää maanpuolustuksen kannalta hyväksyttävänä eikä resurssien käytön kannalta tarkoituksenmukaisena. 

6.3.1  6.3.1 Ahvenanmaa

Ahvenanmaan maakunnan hallituksen näkemyksen mukaan lakiehdotuksella ei ole seurauksia Ahvenanmaan demilitarisoinnille tai puolueettomuudelle. Sadankomitea ry on huolissaan esitetyn lain vaikutuksista Ahvenanmaan demilitarisoituun asemaan. Työryhmä on kuullut asiantuntijoita ja katsoo, että ehdotuksella ei ole seurauksia Ahvenanmaan demilitarisoinnille tai puolueettomuudelle. 

6.3.2  6.3.2 Asevelvollisuuslaki

6.3.3  6.3.3 Säätämisjärjestys ja perustuslain mukaisuus

Oikeusministeriö pitää perustuslain 80 §:n 1 momentin vuoksi perusteltuna, että esitysluonnokseen sisältyvistä asioista säädettäisiin lailla. Jatkovalmistelussa voisi olla syytä arvioida, onko esitysluonnoksen säätämisjärjestysperusteluja syytä täydentää perustuslain 80 §:n 1 momenttiin liittyvien näkökohtien osalta. Esityksen säätämisjärjestyslukua on täydennetty tältä osin.  

6.3.4  6.3.4 Muuta

Lisäksi useat järjestöt antoivat lausunnoissaan yleisiä huomioita maanpuolustusjärjestelmän kehittämisestä.