Korona on koetellut kovalla kädellä kohta kahden vuoden ajan tapahtuma- ja kulttuurialaa, joka on elänyt jatkuvassa jännityksessä alati muuttuvien koronarajoitusten kanssa. Tuntuu kohtuuttomalta, että vastuullisesti ja koronaturvallisesti järjestetyt tapahtumat, konsertit ja teatterit ovat ensimmäisinä tulilinjalla, kun koronaa vastaan käydään taisteluun.
Vaikeimpaan asemaan ovat joutuneet tapahtuma- ja kulttuurialan freelancerit, joiden työsuhteet katkeavat välittömästi, kun sulkutoimet alkavat. Moni heistä on jäänyt täysin tyhjän päälle, vaille minkäänlaista korvasta. Onko oikein, että ihmisiltä kielletään yhteiskunnan toimesta työnteko, varsinkin kun heillä ei ole minkäänlaista palkkaturvaa? Freelancerit ovat voineet hakea apurahaa Taiteen edistämiskeskukselta, mutta se ei ole korvaus menetetyistä tuloista vaan harkinnanvaraista apurahaa. Sitä varten on pitänyt tehdä hakemus, työsuunnitelma tulevasta toiminnasta, jonka jälkeen on saanut jännittää, saako sen 3 000 euron apurahan, joka ei millään tasolla kata koronasulkujen aiheuttamia tulonmenetyksiä.
Hallitus pystyy sormia napsauttamalla sulkemaan koko toimialan, mutta korvauksista ei puhuta mitään, koska niitä ei ole tarjota. Luulisi jo tässä vaiheessa koronan opettaneen, että tarvitaan useita tukimekanismeja, jotta monenkirjava kulttuuri- ja taideala selviäisi toimintakykyisenä koronasuluista ja -rajoituksista ja jotta alan työntekijöiden ja yrittäjien taloudellista ahdinkoa lievitettäisiin.
Kesäkuussa 2021 eduskuntatalon portailla "Mitta on täysi" -mielenilmauksessa hallituspuolueiden edustajat julistivat, että alaa on nyt kuultu eikä kukaan jää ilman. Mutta miten on käynyt? Edelleen konkreettiset toimet puuttuvat, ja jokainen uusi koronasulku on aina yhtä suuri yllätys hallitukselle. Vieläkään ei ole olemassa valmiita ja toimivia tukimalleja, joilla tuet saataisiin maksuun heti. Tämä on käsittämätöntä tilanteessa, jossa kriisi on kestänyt kohta kaksi vuotta.
Hallituksen päätöksistä puuttuu ennakoitavuus, joka näillä aloilla on erityisen tärkeää. Pitää pystyä edes jollakin tasolla luottamaan siihen, millaisia toimialaan ja ihmisten elinkeinoon suuresti vaikuttavia päätöksiä tehdään.
Ennakoitavuuden puute, epävarmuus ja syvä epäoikeudenmukaisuus ovat aiheuttaneet sen, että moni tapahtuma- ja kulttuurialan ammattilainen suunnittelee alanvaihtoa tai on sen jo tehnytkin. On muistettava, että jos meillä ei ole taide- ja kulttuurialan toimijoita, meillä ei ole kulttuuria, ja silloin meillä ei ole sivistystä eikä sivistysvaltiota eikä myöskään omaa identiteettiä.
Nyt on viimeisiä hetkiä saada uusi riittävän kattava tukipaketti tapahtuma- ja kulttuurialalle, joka tunnistaa monenkirjavan toimijajoukon freelancereista yrityksiin asti. Suomessa on tulevaisuudessakin oltava tapahtuma- ja kulttuurialan ammattilaisia, jotka tarjoavat meille jatkossakin korkealaatuisia elämyksiä.