Valiokunta pitää valtioneuvoston tavoin keskeisenä prioriteettina tavoitetta EU:n ilmastopolitiikan kunnianhimon nostamisesta siten, että se myötävaikuttaa osaltaan Pariisin sopimuksen tavoitteiden toteuttamiseen lämpenemisen rajoittamiseksi 1,5 asteeseen. Syksyllä 2018 julkaistun IPCC:n raportin mukaan on selvää, että ilmastonmuutos aiheuttaa laajamittaisia vaikeita ja peruuttamattomia seurauksia, ellei CO2-päästöjä leikata välittömästi ja rajoiteta lämpenemistä 1,5 asteeseen verrattuna esiteolliseen aikaan. EU:n osalta nettonollapäästötaso tulee saavuttaa vuoteen 2050 mennessä. EU:n puheenjohtajuus antaa Suomelle ennennäkemättömät mahdollisuudet vaikuttaa ilmastopolitiikan kunnianhimon tason nostoon. Kausi ajoittuu myös ajankohtaan, joka on ratkaisevan tärkeä suhteessa YK:lle viimeistään vuonna 2020 toimitettaviin asiakirjoihin, joita ovat ennen kaikkea kiristettävät päästövähennyssitoumukset (NDC) ja pitkän aikavälin strategia. Tehtävä vaatii Suomelta paljon, ja sen hoitamiseen tulee osoittaa riittävät voimavarat.
Valiokunta korostaa, että EU on ilmastopolitiikan edelläkävijä, ja tätä asemaa tulee edelleen vahvistaa. Edelläkävijyys hyödyttää myös EU:n kilpailukykyä. Siirtymä vähähiiliseen talouteen edellyttää teknologisten innovaatioiden leviämistä laajempaan käyttöön sekä digitalisaation hyödyntämistä, tieto- ja viestintätekniikkaa ja tekoälyä. Systeeminen murros älykkääseen energiajärjestelmään perustuu uusiutuvien ja suurelta osin hajautettujen energialähteiden varaan. Siinä olennaisia tekijöitä ovat älykkäät kysyntäjoustot ja kuluttajien osallisuus, eri energiajärjestelmien yhteensopivuus ja sähköistyminen sekä energian suurimittakaavainen varastointi. Kun eurooppalainen teollisuus säilyttää asemansa teknologisena johtajana, se säilyttää myös asemansa ja kilpailukykynsä globaalissa taloudessa. Kiristyvät päästövähennysvaatimukset luovat markkinat, jotka kasvavat sitä mukaa, kun päästöjä vähennetään yhä enemmän globaalisti.
Edelläkävijyyteen liittyvät taloudelliset myönteiset vaikutukset ja uusi teknologinen potentiaali on nostettu hyvin esiin EU:n pitkän aikavälin strategiassa, jonka tarkoituksena on vahvistaa Euroopan johtavaa asemaa globaaleissa ilmastotoimissa ja esittää visio nettonollapäästöjen saavuttamiseksi vuoteen 2050 mennessä sosiaalisesti oikeudenmukaisella ja kustannustehokkaalla tavalla. Valiokunta pitää tärkeänä Suomen mahdollisuuksia edistää EU:n pitkän aikavälin strategian valmistelua siinä esitettyjen kunnianhimoisimpien vaihtoehtojen pohjalta siten, että EU saavuttaa hiilineutraaliuden ennen vuotta 2050. Valiokunta viittaa tältä osin myös strategiaa koskevaan lausuntoonsa YmVL 49/2018 vpE 100/2018 vp; EU:n strateginen pitkän aikavälin visio vauraasta, modernista, kilpailukykyisestä ja ilmastoneutraalista taloudesta..
EU ei voi yksin torjua globaalia ilmastonmuutoksen aiheuttamaa uhkaa ihmiskunnalle. EU voi kuitenkin edelläkävijyyttä osoittamalla ja kansainvälisellä yhteistyöllä johtaa siirtymää vähähiiliseen yhteiskuntaan ja siten edesauttaa mahdollisuuksia säilyttää olosuhteet sellaisina, että nykyistä muistuttavan mutta ekologisesti kestäväksi muutettavan elämäntavan ja yhteiskuntajärjestyksen säilymiseen on mahdollisuudet. Ilmastoon liittyvät turvallisuusriskit joka tapauksessa tulevat moninkertaistuessaan muodostamaan suuren haasteen jopa kaikkein optimistisimpien ennusteiden valossa.
Keskustelu globaalista oikeudenmukaisuudesta korostaa velvoitetta päästöjen vähentämiseen sekä maksukyvyn että historiallisten päästöjen perusteella. Valiokunta korostaa, että EU:n tulisi näistä syistä pyrkiä nettonollapäästötason saavuttamiseen jo ennen vuotta 2050. Lisäksi tulisi kiristää vuoden 2030 päästötavoitetta 55 %:iin ja asettaa välitavoite vuodelle 2040 siten, että ne ovat johdonmukaisella polulla vuoden 2050 tavoitteeseen nähden.
Valiokunta pitää valtioneuvoston tavoin tärkeänä tavoitetta päästökaupan vahvistamisesta siten, että sen hintaohjaus tehostuu. Markkinavakausvarannon perustaminen ja muut korjaustoimet ovat jo noin kolminkertaistaneet päästöoikeuden hinnan, ja tämän kehityksen arvioidaan jatkuvan. Päästökauppa on kustannustehokas ja toimiva ilmastopolitiikan toimeenpanon väline, ja sen soveltamisalan laajentaminen voi tehostaa sitä entisestään. Päästökauppa voi myös jatkossa kattaa suuremman osuuden tarvittavista päästövähennyksistä, sillä taakanjakosektorin politiikkatoimet perustuessaan kansallisiin päätöksiin eivät välttämättä tuota tavoiteltua lopputulosta. Päästökauppa mekanismina johtaa aina tavoitteeseen, kun päästöoikeuksien määrää systemaattisesti vähennetään, jolloin hintaohjaus toimii. EU:n ilmastopolitiikan heikkoutena onkin sen pirstaleisuus, sillä päästökauppa kattaa vain noin puolet päästöistä. Taakanjakosektorilla päästötavoitteita toteutetaan kirjavin ratkaisuin eri jäsenvaltioissa, jolloin yleinen kustannustehokkuus voi kärsiä. Lisäksi maankäyttöä ja sen muutosta koskevan sektorin (LULUCF) toimintaa ja nielukapasiteettia koskevaa tietopohjaa vasta rakennetaan, eikä hiilinielujen lisäämiseen ole vielä markkinapohjaisia ratkaisuja. Valiokunta korostaa, että ilmastohaasteen vakavuus ja tarve päästöjen hyvin nopealle leikkaamiselle edellyttää kaikki päästöt ja nielut kattavaa systeemistä ratkaisua, kun päästökauppaa ei voida soveltaa kaikkeen toimintaan. Markkinapohjainen ratkaisu, joka nostaa hiilen hinnan tarvittavalle tasolle, tuottaa tuloksen varmemmin kuin jäsenvaltioiden kansalliseen harkintaan ja siten alttiiksi poliittiselle epävarmuudelle jäävät ratkaisut. Päästöjen vähentämisen kannalta on olennaista saada yritykset investoimaan uuteen tutkimus-, tuotekehitys- ja innovaatiotoimintaan, mikä edellyttää pitkäjänteisen markkinanäkymän luomista. Valiokunta kiinnittää huomiota kuitenkin siihen, että sektoreiden välisiä joustoja ei tulisi kasvattaa niin kauan kuin hiilen sidontaa koskeva epävarmuus eri olosuhteissa on suurta tai toimenpiteiden vertailu on muutoin metodologisista tai muista syistä vaikeaa. Kattavan systeemisen ratkaisun aikaansaaminen vähentäisi tarvetta optimoida toimenpiteiden suuntautumista, lisäisi uskottavuutta ja nopeuttaisi todellisten päästövähennysten aikaansaamista.
Valiokunta korostaa, että EU:n tulee jatkaa ja vahvistaa globaalia ilmastojohtajuutta ja edistää Pariisin sopimuksen tehokasta toimeenpanoa sekä hiilidioksidipäästöjen hinnoittelua ja hiilijalanjälkilaskentaa myös maailmanlaajuisesti. Hiilelle tulee saada hinta globaalin hinnoittelumekanismin avulla. Myös WTO-sääntöjä tulisi kehittää tässä tavoitteessa hiilivuodon estämiseksi ja vähähiilisten ratkaisujen kysynnän kasvattamiseksi. Aktiivista yhteistyötä muiden suurten talouksien kanssa tulee siten jatkaa ja pyrkiä linkittämään päästökauppajärjestelmä muihin vastaaviin alueellisiin järjestelmiin.
Päästökauppa on myös siksi kannatettava ilmastopolitiikan väline, että se on teknologianeutraali. Samanaikaisesti on huomattava, että se ei välttämättä ratkaise kaikkea, vaan teknologian kypsyysasteesta riippuen tarvetta voi olla myös perinteisille ohjauskeinoille; esimerkiksi kieltämällä tietyt vanhentuneet teknologiat ja asettamalla energiatehokkuus- tai päästönormeja tietyille laiteryhmille luodaan suoraan markkina kehittyneille teknologioille. Koska päästövähennystoimilla on kiire, ei voida jäädä odottamaan luonnollista kehitystä uusien teknologioiden käyttöönottoon, vaan fossiilisista ratkaisuista on päästävä nopeasti eroon.
Hiilinieluilla on yhtä suuri merkitys kuin päästöjen vähentämisellä. Metsien, maaperän, maatalousmaan ja rannikkokosteikkojen muodostaman luontaisen nielun säilyttäminen ja kasvattaminen on keskeistä ilmastotavoitteiden saavuttamisen kannalta, sillä nielun avulla voidaan kumota jäljelle jäävät päästöt niillä aloilla, joilla hiilestä irtautuminen on kaikkein vaikeinta. Maatalous on yksi näistä, mutta myös sen päästöjen vähentäminen on mahdollista kestävien tuotantomenetelmien avulla. Maatalousmaalla on myös merkittävä potentiaali sitoa ja varastoida hiiltä. Metsittämisellä voidaan edelleen lisätä hiilen sidontaa hyödyttäen samalla biodiversiteettiä, maaperää ja vesistöjä. Erityyppisten nielujen toimintamekanismien ymmärtämiseen on tärkeää suunnata tutkimusrahoitusta niihin liittyvän kapasiteetin arvioimiseksi ja käyttöön saamiseksi.
Komissio arvioi siirtymän kokonaisuutena taloudelle positiiviseksi, mutta joillakin toimialoilla muutos aiheuttaa vaikeuksia. Näitä ovat hiilikaivostoiminnan ja öljyn ja kaasun etsinnän kaltaiset toimialat, joiden on joka tapauksessa muututtava, koska fossiilisia lähteitä ei voida tulevaisuudessa käyttää. Yhteiskunnalliset vaikutukset on siten otettava huomioon vakauden säilyttämiseksi ja esimerkiksi työpaikkojen menetysten ja energiaköyhyyden kompensoimiseksi. Lisäinvestoinnit esimerkiksi energiakäänteeseen, teollisuuden nykyaikaistamiseen, puhtaaseen liikkumiseen ja kierto- ja biotalouteen luovat uusia, aikaisempaa laadukkaampia työllistymismahdollisuuksia.
Komissio arvioi vähähiilisyyttä edistävien toimien vuotuiseksi lisäinvestointitarpeeksi noin 80—175 miljardia euroa 85 %:n päästövähennystavoitteella vuoteen 2050 verrattuna vuoteen 1990. Summa on kaksinkertainen vuoden 2050 hiilineutraaliustavoitteella. Valiokunta korostaa, että kustannuksia on arvioitava myös suhteessa saataviin oheishyötyihin sekä investointien toteuttamatta jättämisestä seuraaviin moninkertaisiin kustannuksiin. Talousvaikutukset riippuvat voimakkaasti siitä, että nyt tehtävät investoinnit osataan suunnata ilmastopolitiikan kannalta oikeisiin kohteisiin. Nettonollapäästöihin johtavalla polulla arvioidaan olevan jopa 2 %:n positiivinen vaikutus bruttokansantuotteeseen vuonna 2050 verrattuna siihen, mihin nykyinen politiikka johtaisi.
Seuraavassa monivuotisessa rahoituskehyksessä on tarkoitus lisätä ilmastotoimien valtavirtaistamista 25 %:iin. Rahoitussektorilla on keskeinen tehtävä suuntaamalla pääomavirrat ja investoinnit välttämättömiin päästöttömiin ratkaisuihin. Tutkimus- ja innovaatiostrategian keskiössä tulisi olla hiilettömät ratkaisut. Komissio ehdottaa, että ehdotuksessa uudeksi EU:n tutkimus- ja innovointiohjelmaksi 35 % ohjelman 100 miljardin euron talousarviosta tulisi investoida hiilettömien ratkaisujen kehittämiseen. Uusien innovaatioiden tukeminen edellyttää myös mahdollisuutta hyvin riskipitoisten innovaatioiden rahoittamiseen, jotta voidaan tehokkaasti tukea radikaalisti uudenlaisia innovaatioita. Euroopan strategisten investointien rahastosta ja koheesiopolitiikan rahastosta kanavoidaan noin 70 miljardia euroa kestäviin investointeihin. Infrastruktuuri- ja innovointihankkeista vähintään 40 %:n tulisi edistää ilmastotavoitteiden toteutumista.
Valiokunta korostaa, että tutkimus- ja tuotekehitys- sekä innovaatiotoimintaan tulee suunnata ilmastotoimia edistävää rahoitusta. Tärkeää on myös edistää sähkö-, kaukolämpö-, jäähdytys- ja kaasujärjestelmien integraatiota sähkö- ja lämpöverkkojen sopeuttamiseksi tulevaisuuden tarpeisiin älykkäiden, digitaalisten ja kyberturvallisten ratkaisujen avulla. Valiokunta korostaa, että IT-osaamiseen perustuvien ratkaisujen ja palvelujen kehittäminen tarjoaa liiketoimintamahdollisuuksia erityisesti Suomelle, sillä meillä on vahvaa osaamista tällä alalla.