Yleistä

Euroopan parlamentti ja neuvosto ovat antaneet direktiivin (EU) 2024/1069 julkiseen keskusteluun osallistuvien henkilöiden suojelemisesta ilmeisen perusteettomilta vaatimuksilta tai väärinkäyttöön perustuvilta oikeudenkäynneiltä. Direktiivin tarkoitus on ehkäistä rajat ylittäviä strategisia häirintätarkoituksessa nostettuja kanteita (ns. SLAPP-kanteita). Niissä on kyse siviilikanteista, jotka eivät perustu aitoon oikeussuojan tarpeeseen, vaan niillä pyritään rankaisemaan julkiseen keskusteluun osallistumisesta tai ehkäisemään siihen osallistumista. Kohteina ovat tyypillisesti toimittajat ja kansalaisyhteiskunnan toimijat. 

Hallituksen esityksessä ehdotetaan direktiivin täytäntöönpanemiseksi erillislain säätämistä. Ehdotettu laki sisältää oikeusjärjestyksemme kannalta uusia oikeussuojakeinoja.  

Lakivaliokunta pitää direktiivin ja ehdotetun sääntelyn tavoitetta sananvapauden turvaamisesta erittäin tärkeänä ja kannatettavana, sillä SLAPP-kanteessa on kyse oikeudenkäyntiin ryhtymisestä ilman oikeussuojan tarvetta tarkoituksin vaientaa yhteiskunnallista keskustelua tai rangaista siitä. Tuomioistuimet ja oikeudenkäyntimenettely valjastetaan tällöin melko kapeasti määritellyn hylättävän tarkoitusperän tavoittelemisen välineeksi. Valiokunta pitää tärkeänä, että tällaiset kanteet voidaan tunnistaa ja hylätä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Samalla on tärkeää, ettei oikeutettujen kanteiden nostamista rajoiteta.  

Hallituksen esityksestä ilmenevän ja saamansa selvityksen perusteella lakivaliokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena sekä puoltaa siihen sisältyvän lakiehdotuksen hyväksymistä seuraavin huomioin. Lisäksi valiokunta ehdottaa sääntelyn täydentämiseksi uuden lakiehdotuksen hyväksymistä.  

Soveltamisala

Ehdotettua uutta lakia sovelletaan siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa, joilla on rajat ylittäviä vaikutuksia ja jotka perustuvat osallistumiseen julkiseen keskusteluun. Sitä ei ehdoteta sovellettavaksi kansallisiin asioihin eikä myöskään muihin kuin edellä mainittuihin riita-asioihin tai rikosasioihin.  

Soveltamisala on kapea, mikä todennäköisesti merkitsee sitä, että uusi laki tulee sovellettavaksi verraten harvoin. Lakivaliokunta pitää ehdotettua soveltamisalaa kuitenkin perusteltuna ja tarkoituksenmukaisena. Esityksestä ilmenee, että Suomessa ei tiettävästi ole nostettu kanteita, jotka täyttäisivät SLAPP-kanteen edellytykset (s. 23). Tätä selittää osaltaan se, että suomalainen riitaprosessi sisältää entuudestaan suojakeinoja ja suojaavia tekijöitä, joita kaikissa unionin jäsenvaltioissa ei ole ollut. Lisäksi SLAPP-tyyppisissä asioissa on Suomessa yleensä kyse rikosasioista. Edellä esitetyt seikat puoltavat valiokunnan mielestä sitä, ettei uuden lain soveltamisalaa uloteta kansallisiin riita-asioihin. Soveltamisalaa ei ole myöskään perusteltua ulottaa rikosasioihin, sillä se olisi merkittävä direktiivin täytäntöönpanoa laajempi muutos nykytilaan ja edellyttäisi perusteellista ja huolellista harkintaa ja valmistelua.  

Vakuus

Direktiivin mukaisesti vastaajalle ehdotetaan oikeutta vaatia vakuutta niiden oikeudenkäyntikulujen varalta, jotka kantaja saatetaan velvoittaa maksamaan vastaajalle. Tarkoitus on turvata se, että vastaaja saa tuomitut oikeudenkäyntikulut perittyä kantajalta. Oikeudenkäyntikuluvakuus on oikeusjärjestyksemme kannalta uusi oikeussuojakeino.  

Ehdotetun sääntelyn mukaan vaatimus vakuuden asettamisesta on tehtävä valmistelun aikana (7 §). Esityksen valiokuntakäsittelyssä ehdotusta on pidetty ankarana, minkä vuoksi on tuotu esiin, että erityisestä syystä vakuutta tulisi voida vaatia myöhemminkin.  

Valiokunta kuitenkin puoltaa hallituksen esityksessä ehdotettua ratkaisua. Vakuus kattaa vastaajan oikeudenkäyntikulut, jotka käytännössä yleensä aiheutuvat pääosaksi oikeudellisen avustajan käyttämisestä. Oikeudellisen avustajan velvollisuuksiin kuuluu valmistelun aikana huomauttaa päämiehelleen mahdollisuudesta vaatia vakuutta ja tarvittaessa kiinnittää sen yhteydessä huomiota hänelle aiheutuvien oikeudenkäyntikulujen määrään. Se, että vakuutta voisi vaatia vielä valmistelun jälkeenkin, sopisi huonosti myös ehdotetun sääntelyn systematiikkaan.  

Häirintäkannemaksu

Ehdotetussa laissa säädetään häirintäkannemaksusta, jonka tuomioistuin voi tuomita kantajan maksettavaksi, jos kantaja panee vireille väärinkäyttöön perustuvan oikeudenkäynnin (12 §). Häirintäkannemaksun määrä on vähintään 1 000 ja enintään 50 000 euroa. Häirintäkannemaksu täydentää muita oikeussuojakeinoja ja vahvistaa osaltaan kieltoa käyttää oikeudenkäyntimenettelyä vääriin tarkoituksiin. Ehdotetulla maksulla pannaan täytäntöön direktiivin vaatimus, jonka mukaan kantajalle on voitava tuomita tehokkaita, oikeasuhtaisia ja varoittavia seuraamuksia.  

Kysymyksessä on uusi sanktioluonteinen taloudellinen seuraamus. Koska maksu tuomitaan siviiliprosessuaalisia menettelysääntöjä noudattaen, sitä voidaan luonnehtia siviilioikeudelliseksi sanktioksi.  

Lakivaliokunnalla ei ole huomauttamista ehdotetun häirintäkannemaksun vähimmäis- ja enimmäismäärään. Valiokuntakäsittelyssä on tullut pohdittavaksi, tulisiko kantajalle häirintäkannemaksun tuomitsemisesta aiheutuva mainehaitta ottaa huomioon häirintäkannemaksun määrää alentavana tekijänä. Valiokunta ei kuitenkaan pidä tätä perusteltuna, sillä häirintäkannemaksua tuomittaessa arviointitilanne poikkeaa rangaistuksen tuomitsemisesta. Rangaistusta tuomittaessa voidaan ottaa huomioon tuomiota edeltävä mediahuomio, jonka syntymiseen vastaaja ei ole voinut vaikuttaa. Kun kantajalle tuomitaan häirintäkannemaksu, tilanne on toinen, koska kantaja voi ottaa mediahuomion mahdollisuuden huomioon kanteen nostamista harkitessaan. Lisäksi kantajalle aiheutuva kielteinen julkisuus tapahtuu yleensä vasta häirintäkannemaksun tuomitsemisen jälkeen, jolloin sitä ei voida siten luotettavasti arvioida tai ottaa huomioon häirintäkannemaksua tuomittaessa.  

Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että tuomioistuin voi jättää häirintäkannemaksun tuomitsematta, jos häirintäkannemaksun perusteena oleva menettely saattaa täyttää jonkin rikoksen tunnusmerkistön (13 §:n 2 mom.). Tarkoituksena on varmistaa, ettei rikosprosessi esty häirintäkannemaksun vuoksi (ks. HE, s. 43).  

Perustuslakivaliokunta on esityksestä antamassaan lausunnossa katsonut, että ehdotettua häirintäkannemaksua on perusteltua arvioida vastaavin perustein kuin hallinnollisia rangaistusseuraamuksia koskevaa sääntelyä (ks. PeVL 8/2026 vp). Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että kaksoisrangaistavuuden kielto kattaa myös samaa tekoa koskevat rangaistusluonteiset hallinnolliset seuraamukset (ks. PeVL 8/2026 vp, jossa viitataan PeVL 17/2013 vp ja PeVL 15/2014 vp). Perustuslakivaliokunta korostaa kaksoisrangaistavuuden kiellon ja erityisesti sitä koskevan tuomioistuinkäytännön merkitystä ehdotetun säännöksen soveltamisen kannalta. Estettä ei olisi perustuslakivaliokunnan mukaan sillekään, että häirintäkannemaksu olisi ensisijainen rikosprosessiin nähden. 

Lakivaliokunta toteaa, ettei häirintäkannemaksu ole seuraamus rangaistavaksi säädetystä teosta, vaan väärinkäyttöön perustuvan oikeudenkäynnin vireillepanosta. Väärinkäyttöön perustuvan oikeudenkäynnin vireillepanoa ei ole kriminalisoitu. Jos kantaja syyllistyisi SLAPP-oikeudenkäynnissä esimerkiksi todistusaineiston vääristelemiseen, häirintäkannemaksun tuomitseminen ei estäisi rangaistuksen vaatimista myöhemmin todistusaineiston vääristelemisestä, sillä häirintäkannemaksu tuomitaan eri perusteella (ks. myös HE, s. 43). 

Lakivaliokunta katsoo, että kaksoisrangaistavuuden kielto (ne bis in idem -kielto) kattaa samaa tekoa koskevat rangaistusluonteiset hallinnolliset seuraamukset ja ulottuu myös häirintäkannemaksun kaltaisiin seuraamuksiin. Kysymys on tällöin sen arvioimisesta, ovatko häirintäkannemaksun ja rikosprosessin perusteena olevat teot samat. Sen arvioiminen, ovatko kyseessä samat teot, kuuluu tuomioistuimelle, jonka on otettava arvioinnissa huomioon aiempi oikeuskäytäntö, erityisesti korkeimman oikeuden ennakkoratkaisut, ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö. Tapauksen yksityiskohdat ratkaisevat, onko kysymys samasta teosta vai ei. Koska arvioitavana olevien tilanteiden ja rikosnimikkeiden kirjo on hyvin laaja, on tärkeää, että tuomioistuin kuvaa menettelyn, johon häirintäkannemaksu perustuu, jotta myöhemmässä rikosprosessissa on mahdollista arvioida, onko kysymys samasta teosta.  

Saadun selvityksen mukaan ei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että oikeudenkäynnin perustuminen väärinkäyttöön on siinä määrin kiinteässä yhteydessä johonkin asianosaisen rikostunnusmerkistön täyttävään menettelyyn, että häirintäkannemaksun tuomitseminen saattaa estää myöhemmän rikosprosessin kaksoisrangaistavuuden kiellon perusteella. Tämän vuoksi esitykseen sisältyy ehdotettu säännös. Esimerkiksi jos siviilikanteessa esitetään perättömiä loukkaavia väitteitä, joita ei ole aikaisemmin arvioitu rikosprosessissa, on mahdollista, että kunnianloukkauksen tunnusmerkistö täyttyy. Tällaisessa tilanteessa häirintäkannemaksun tuomitseminen saattaa tilanteesta riippuen estää myöhemmän rikosprosessin.  

Häirintäkannemaksua ei kuitenkaan lakivaliokunnan mukaan ole aiheellista säätää ensisijaiseksi rikosprosessiin nähden, sillä on perusteltua jättää tapauskohtaisen harkinnan varaan, onko tarkoituksenmukaisempana pidettävä häirintäkannemaksun tuomitsemista vai sen jättämistä tuomitsematta rikosprosessia silmällä pitäen. Ehdotettu sääntely mahdollistaa tällaisen tapauskohtaisen harkinnan, sillä häirintäkannemaksu voidaan tuomita ensisijaisena seuraamuksena, vaikka menettely saattaisikin täyttää jonkin rikoksen tunnusmerkistön, mutta se mahdollistaa myös rikosprosessin ensisijaisuuden. Lakivaliokunta pitää ehdotettua säännöstä perusteltuna. 

Häirintäkannemaksun täytäntöönpano

Perustuslakivaliokunta kiinnittää lausunnossaan huomiota siihen, ettei esitykseen sisälly häirintäkannemaksun täytäntöönpanoa koskevia säännöksiä (ks. PeVL 8/2026 vp). Lakivaliokunnan tulee perustuslakivaliokunnan mukaan täydentää sääntelyä tältä osin.  

Edellä esitettyyn viitaten lakivaliokunta ehdottaa jäljempänä tarkemmin kuvatuin tavoin ehdotetun sääntelyn täydentämistä häirintäkannemaksun täytäntöönpanoa sekä sen raukeamisesta koskevilla säännöksillä (uusi 2. lakiehdotus).  

Ratkaisujen julkaiseminen

Ehdotetun sääntelyn mukaan hovioikeuden ja korkeimman oikeuden on julkaistava helppokäyttöisessä muodossa ja sähköisesti tuomiot, joilla asia lopullisesti ratkaistaan ja jotka koskevat ehdotetun lain soveltamisalaan kuuluvia oikeudenkäyntejä. Direktiivin täytäntöönpanossa ei ole tältä osin liikkumavaraa, sillä se edellyttää julkaisemaan kaikki tuomiot, jotka on antanut joko muutoksenhakutuomioistuin tai ylimmän asteen tuomioistuin. Tuomioistuinratkaisujen julkaisemisen tarkoituksena on lisätä tietoisuutta SLAPP-kanteista ja tarjota tietolähde SLAPP-kanteista (johdantokappale 47). 

Ehdotettu säännös merkitsee sitä, että korkeimman oikeuden on julkaistava myös muut kuin ennakkopäätökset. Valiokuntakäsittelyssä tulkinnanvaraisena on pidetty sitä, tuleeko myös hovioikeuden ratkaisu, jolla jatkokäsittelylupaa ei ole myönnetty, julkaista. Hallituksen esityksessä on katsottu, että direktiivi perustaisi tällaisen velvollisuuden (s. 45). Viime kädessä kysymyksen ratkaisee kuitenkin unionin tuomioistuin. Valiokunnan mielestä hallituksen esittämä ratkaisu siitä, että tällaisetkin ratkaisut on julkaistava, on tulkinnanvaraisessa tilanteessa perusteltu.  

Suhde Euroopan neuvoston suositukseen

Euroopan neuvosto on antanut suosituksen CM/Rec(2024)2 vastatoimista SLAPP-kanteille (Recommendation on countering the use of strategic lawsuits against public participation). Suositus sisältää hyvin yksityiskohtaisen lainsäädäntökehyksen.  

Euroopan neuvoston suositus ei ole oikeudellisesti sitova eikä Suomessa ole saadun selvityksen mukaan toistaiseksi ryhdytty sen täytäntöönpanoon. Oikeuslähdeopillisesti suositusta pidetään ainoastaan sallittuna oikeuslähteenä. Suosituksen käyttämiselle lakia sovellettaessa ei siten ole estettä, mutta tällöin on huomattava, että suosituksessa on omaksuttu SLAPP-kanteista laaja käsitys, joka kattaa riita-asioiden lisäksi rikosasiat ja hallinto-oikeudelliset asiat. Lisäksi suosituksen menettelyä ja oikeussuojakeinoja koskevat säännöt poikkeavat osaksi direktiivistä ja lakiehdotuksesta.  

Euroopan neuvoston suosituksen voidaan arvioida täydentävän direktiivin sääntelyä. Valiokunta toteaa, että SLAPP-kanteiden tunnistamisen ja ilmiön ymmärtämisen kannalta hyödyllisiä ovat suosituksen kohdat 8—9 (SLAPP-tunnusmerkit) ja kohdat 10—19 (SLAPP-kanteiden jaottelu ja luokittelu).